Yliopiston Apteekista voi tilata mm. e-resepti -lääkkeitä esimerkiksi Siwaan. Olisinpa huomannut tämän siinä vaiheessa anemiaa, kun vain lähikauppaan hoipertelu onnistui!
Olisin voinut mennä 400 metrin matkan lähi-Siwaan bussilla, mutta kiipeäminen bussiin oli haasteellista heikossa kunnossa. Askelma oli (silloin) korkealla ja tasapainoni oli anemian vuoksi huono. Raahautuminen kävellen oli helpompaa.
Varttitunnin bussimatkan päässä oleva apteekki, oli mielestäni äärettömän kaukana, kun olin heikossa kunnossa. Kävin usein vain apteekissa, vaikka vieressä oli Prisma. Minun olisi pitänyt tehdä myös ruoka- tai pesuaineostoksia, mutta en usein jaksanut mennä suureen kauppaan. Lääkkeitä oli kuitenkin pakko käydä ostamassa. Ennätykseni oli siirron jälkeen kaksi isoa muovikassillista pilleripakkauksia.
Kaikkein pahimmassa anemiavaiheessa en jaksanut nousta Prisman yläkertaan, vaikka siellä oli mm. vilpittömästi rakastamiani siivousvälineitä. Yritin selittää tätä terveelle miespuoliselle eläkeläisnaapurille. Hän ei käsittänyt lainkaan, miksi en jaksanut mennä liikkeen yläkertaan tai Lidliin, jonne minun olisi pitänyt mennä autottomana kahdella bussilla.
Ei siirron ja anemian aiheuttamaa heikkoutta edes osaa selittää perusterveelle henkilölle.
Olin hyvin tyytyväinen lähellä olevasta Siwasta. Totuus. Ei maksettu mainos lähikaupalta. Kukaan ei lähettänyt mistään arvioitavakseni tai testattavakseni oransseja linssejä, soijakastiketta, järeää smoothielinkoa tai härkäpapurouhetta, kuten monissa osittain maksetuissa blogeissa. (Vinkiksi jatkoon: otan mielelläni tehokkaan smoothielingon ja/tai kiertomatkan Kroatiaan tai Portugaliin lentolippuineen, majoituksineen ja matkarahoineen. Art deco -tyylinen Miamikin käy oikein hyvin. Kiitos!)
Anemiavaiheessa allogeenisen siirron jälkeen lähes kaikki ruoka maistui tai haisi syömäkelvottomalta. Annoin naapureilleni ja ystävilleni ennen siirtoa ostamiani ruokia. Onneksi ne kelpasivat heille, etten joutunut laittamaan ruokia biojäteastiaan.
Pystyin jossain vaiheessa syömään vain vesimelonia, appelsiineja, kaurapuuroa, vaaleaa leipää, vaaleaa kalaa (suomennos: fileekalapuikkoja), viiriäisenmunia (proteiinivaje sairaala-ajan pahoinvoinnin jälkeen), riisiä, voita, juustoa ja perunoita. Toisaalta listani oli huomattavasti pidempi kuin nuoruudenaikaisen ystäväni allergisella lapsella, joka sai syödä vain neljää erilaista ruokaa muutaman vuoden ajan. Muistaakseni lapsi sai syödä ainakin jotain riistaa (peuraa?) ja persikoita. Tilanne oli haasteellinen lapsen lisäksi hänen vanhemmilleen ja mahdollisesti jahtiseuralle.
Ruisleipä maistui pahalta, samoin ennen siirtoa varastoon ostamani hapankorput ja näkkileipä. Sipuli haisi kuolemalta ja sitä oli kaikissa valmisruoissa. (Ei tietenkään niin, että söisin eineksiä. Ei tietenkään.) Margariini oli täysin syömäkelvotonta, samoin kananmunat. Pähkinät olivat erityisen kuvottavia, tomaatit ja kurkut inhottivat pitkään sairaala-ajan jälkeen jne.
Aiempaa suosikkiani tonnikalaa en syö vieläkään, koska jo avattujen purkkien haju on kauhistuttava. Paistettua lohta pystyn jo syömään, mutta kyseinen haisuliruoka (ei Muumien) oli pitkään inhokkilistallani. Suklaa oli hyihyi-listalla, samoin salmiakit ja muut karkit.
Solumyrkky vaikutti niin maku- kuin hajuaistiinkin ikävästi ja yllättävän pitkään.
Kahviloiden kohdalla voin todella huonosti kahvin HAJUN (yleensä tuoksu) vuoksi, joten kahvia määrättömästi kittaavien ihmisten Suomessa oli aika hankalaa liikkua. Olen maistanut lapsena kahvia ja teetä, mutta kumpaakaan en ole juonut edes kohteliaisuudesta. Kunnon (?) ihmisten mielestä kohtelias juo mitä tarjotaan.
”Listen very carefully I shall say this only once” –lause on vanhasta ’ALLO ’ALLO –sarjasta ja huvittaa minua edelleen, joten lisäsin ranskalaisen vastarintanaisen kommentin tekstiini.
Lisäsivistystä saa kohdasta 1:33. 🙂
Totean vain tämän kerran, joten kuunnelkaa tarkasti: unohdan kunnollisuuden ja valitsen ryhdittömästi kylmän vesilasillisen. Merci!
banaaninkuorella 