Sisäinen moukkani esiintyi vahingossa viime torstaina Herttoniemessä. Kävelin bussipysäkiltä Herttoniemen sairaalaan. Kettutien Siilitien puoleinen pääty oli suljettu rakennustyömaan vieressä, joten oletin virheellisesti, että tie oli suljettu myös jalankulkijoilta. Kävelin sairaalan takaa mäen ylös ja jatkoin matkaa päädyssä olevaa hiekkatietä pitkin. Minua vastaan kävellyt nainen sanoi minulle ”anteeksi” ja vastasin automaattisesti ”ei kiitos”, koska olen yleensä feissareiden, kerjäläisten ja lehdenmyyjien kohde keskustassa. Näin nuoren naisen hämmästyneet kasvot, käännyin ja kysyin, miten voin auttaa. Hän kysyi, miten hän pääsee Herttoniemen terveysasemalle. Selitin, että olemme sairaalan luona ja terveysasema on sairaalan alapuolella olevassa rakennuksessa. Hän kiitti ja jatkoi matkaa. En ehtinyt sanoa hänelle mitään siitä, että pidin automaattisesti häntä feissarina, joten mainitsin automaattisesti ”ei kiitos”-vastauksen. Todennäköisesti häntä ei olisi kiinnostanutkaan, mutta kävelin sairaalan ovea kohti ja mietin, että pitäisi varmaan katsoa tarkemmin vastaantulijoita eikä kulkea omissa (tällä kertaa röntgen-) ajatuksissaan.
Ehdin lukea sairaalassa vain pätkän Merete Mazzarellan haastattelusta jostain naistenlehdestä, kun hoitaja jo pyysi minut huoneeseen, jossa hän otti useamman röntgenkuvan vasemmasta olkapäästäni. Ystävällinen hoitaja, joten käynti sujui hyvin. Hoitaja kysyi samaa kuin lääkärikin eli olenko satuttanut käden. Väitin kummallekin, etten ole. Mietin vasta kotona, että kaaduin kymmenen kertaa parin vuoden aikana kortisonin heikentämien jalkojeni vuoksi. Aiheuttivatkohan historialliset turvalleen menot vai yli 50 vuoden ikä olkapään vamman?
Tällä viikolla olkapää ultrataan toisessa sairaalassa. Saankohan kortisonipiikin olkapäähäni tutkimustulosten jälkeen?
Palasin Siilitien pysäkille Kettutien kautta, koska jalankulkijoille oli tietenkin varattu kävelyreitti.
The World of Kustom Kulture, Keravan taidemuseo
Kävin sunnuntaina The World of Kustom Kulture – näyttelyssä Sinkassa Keravalla. Näyttely suljettiin samana päivänä eli näyttelyaika oli hyvin lyhyt 27.5–12.6.2016.
”THE WORLD OF KUSTOM KULTURE on laajin Euroopassa koskaan nähty kustom-kulttuurin esittely. Mukana on kustom-henkisiä maalauksia, pinstripe-kuvioita, pääkalloveistoksia ja kustomoituja esineitä käsilaukuista prätkiin. Mukana on myös kauden kuumin uutuus, karkkilalaisen Jaska Velinin vuoden 1931 Fordista rakentama hod rod -auto, joka valmistuu näyttelyn avajaisiin mennessä.
Kustom-kulttuurin alkujuuret sijoittuvat Yhdysvaltojen länsirannikolle 1950-luvulle ja 60-luvun vaihteeseen, jolloin ajoneuvojen kustomointi eli muokkaus ja persoonallistaminen sekä niiden ympärille syntynyt alakulttuuri olivat vahvimmillaan. Syntyi useita pieniä verstaita, joissa autoja muokattiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Tunnetuimpia autojen rakentajia ovat Batmobiilin luojana tunnettu George Barris (1925–2015) ja mm. Blade Runner -elokuvassa nähdyn lentävän auton suunnitellut Gene Winfield (s. 1927).
Hevoskärryistä ja polkupyöristä tutut suorat koristeraidat saivat uuden muodon kun taiteilija, mekaanikko ja aseseppä Kenneth Howard (1929–1992), taiteilijanimeltään Von Dutch alkoi koristella rakennettuja autoja symmetrisin ja psykedeelisin viivamaalauskuvioin; syntyi moderni pinstriping-maalaustyyli. Hot rod -taiteilija ja autonrakentaja Ed Roth (1932–2001) maalasi autotapahtumissa kynäruiskulla kuvia t-paitoihin, rakensi mielikuvituksellisia ajoneuvoja ja loi Mikki Hiirtä parodioivan Rat Fink -hahmon.
Nykyinen kustom-kulttuuri sai alkunsa 1980-luvun lopulla, kun 1950 ja 60-lukujen tuotteita ja ilmiöitä yhdisteltiin keskenään ja luotiin aivan uusia kuvallisia muotoja. Niille tyypillistä on särmikäs ja viileä asenne ja vahva katu-uskottavuus, joka tulee esille ihmisten ulkonäössä, esineissä, ajoneuvoissa ja taiteessa. Kuvamaailmoissa toistuvat ikoniset hahmot, lentävät silmät, pääkallot, tikit, pin-up-tytöt, monsterit, autot ja moottoripyörät.
Suomessa kustom-kulttuuri on vahvasti vintage-henkinen. Jenkkiautoilu, moottoripyörät ja rock´n´roll ovat osa monen kustom-kulttuurista pitävän elämää. Eri maissa kustom-kulttuuriin liitetään erilaisia asioita. Meillä pinstriping on suosittu koristemaalausmuoto, kun taas Iso-Britanniassa kynäruiskumaalaus on kovassa huudossa. Myös harrastajien ikä ja tausta muokkaavat alakulttuureita. Yhdysvalloissa nuorempien moottoripyörärakentajien keskuudessa skeittaillaan ja kuunnellaan punkkia, Saksassa taas kustom-kulttuuri-tapahtumissa soi myös raskaampi rock ja lävistykset ovat suositumpia kuin meillä.
THE WORLD OF KUSTOM KULTURE esittelee jatkuvassa muutoksessa elävää ja kehittyvää urbaania kansantaidetta yli sadalta tekijältä ympäri maailmaa, Japania, Australiaa ja Yhdysvaltoja myöten. Ulkomaalaisten tekijöiden työt ovat suurimmalta osin peräisin suomalaiskeräilijöiden kokoelmista, mutta myös suoraan tekijöiltä itseltään. Näyttelyn on koonnut useita Kustom Kulture Show -tapahtumia järjestänyt pinstriping-taiteilija Marco Planting.” (Sinkka/Keravan taidemuseo)
Sinkan kuvaus tapahtumasta, jota minulla ei ollut riittävästi tietoa. Näyttely oli varmasti mielenkiintoinen aiheista kiinnostuneille. Klassisen maalaustaiteen eli Edelfeltin, Danielson-Gambogin & kumpp. ihailijana en erityisemmin innostunut kyseisestä näyttelyn töistä. Tuunattu auto oli tietenkin upea, samoin muokattu polkupyörä. Museossa oli paikalla useita taiteilijoita myymässä tuotteitaan. Ylimmässä kerroksessa tehtiin kyseisenä päivänä tatuointeja eli selvä merkki minulle siitä, että olin väärässä paikassa.
Museon eteen oli parkkeerattu erilaisia vanhoja autoja, joita innokkaat ihailijat kuvasivat.
Kolmikerroksinen museo oli täynnä katsojia, koska museoon oli vapaa pääsy Keravan päivänä. Päivää vietetään Keravan sivujen mukaan kesäkuun puolivälissä eli päivä oli tänä vuonna samaan aikaan kuin Helsinki-päivä. (Olisi ehkä pitänyt suunnata Ateneumiin tutkimaan, kuka maalasi harmaasävyisen maalauksen 30-luvulla. Voisin tietenkin soittaa Ateneumiin ja varmistaa maalarin ja teoksen nimen, mutta taidan kuitenkin mennä käymään uudelleen näyttelyssä ihailemassa maalauksia.)
Ostin isän perheelle tuliaiseksi eskimoita lähellä olevasta Alepasta ja pyysin minua pidempää naista antamaan jäätelöpaketin pakastekaapin ylähyllyltä, koska en ylettänyt korkealla olevaan tuotteeseen. Hetkiä, jolloin on naurettavan lyhyt olo 158-senttisenä. Kiitin häntä, maksoin tuotteen ja kävelin isän ja hänen vaimonsa omakotitalon luo suosimaani Hakalantietä pitkin, joka lähtee kirkon edestä. Tien varrella on mielestäni erittäin viehättävä brittityylinen talo, kauniita istutuksia pihoilla ja autiotontti, jolta kävin lapsena ”varastamassa” keltaisia vadelmia eli tontti on ollut todella pitkään asumaton. Ihailin koiranputkia ja leinikkejä, kun jatkoin metsäpolkua pitkin Lapilaan.
Jalkapohjieni nivelet eivät enää ole niin kipeät kuin aiemmin, joten käveleminen sujui paremmin, kuin muutama viikko sitten. Vauhdissani ei ole vielä hurraamista.
Tervehdin isän ja hänen vaimonsa pihassa kylässä olleita sisarpuolteni miehiä ja myöhemmin paikalle tullutta nuorinta sisarpuoltani (ikäeroa 20 vuotta) ja heidän koiraansa. Musta labradorinnoutaja rakasti tietenkin minua, kuten kaikkia muitakin ihmisiä, joten silitin pihalla koiraa.
Jatkoin matkaa sisälle juttelemaan isän vaimon ja kylässä olleen vanhimman eli minua ”vain” viisitoista vuotta nuoremman sisarpuolen kanssa. Hänellä oli vauva sylissään. Toinen hänen kaksosvauvoistaan ja vauvojen isoveli nukkuivat vielä päiväunia.
Värväsin nuorimman sisarpuoleni tarjoamaan muille eskimoita ja viemään jäätelöt pakastimeen. Olisin tietenkin itse mennyt, mutta en mitenkään voinut, koska silitin keittiöön tullutta labbista eli minulla oli äärettömän tärkeä pesti.
Nuorempi sisarpuoli kertoi, että Sinkan näyttelyssä oli käynyt tuttuja, jotka eivät koskaan käy missään museoissa, mutta kiinnostavan aiheen vuoksi he kävivät katsomassa kustom-suunnittelua.
Juttelimme keittiössä ja opetin vauvaa sanomaan ”yo man” ja hän sanoi selvästi ”män” eli ehdottomasti hyvä alku. Toinen vauva heräsi ja liittyi seuraan, joten ensin äitinsä sylissä ollut kiinnostui koirasta ja keittiön maton nuolemisesta. Jälkimmäinen harrastus estettiin hänen äitinsä ja mummunsa toimesta.
Keskimmäinen sisarpuoli tuli paikalle vasta myöhemmin, joten häntä en tällä kertaa nähnyt. Isää tervehdin, kun hän palasi mökkireissulta.
Palasin junalla ja parilla bussilla kotiin. Kankeat nivelet, mutta hauska päivä, kun tapasin mukavia omaisia.
Ravintola Stansvik, Laajasalo
Tiistaina kävin ystäväni kanssa ravintola Stansvikissä Laajasalossa lounaalla. Stansvik oli listallani siinä vaiheessa, kun sairastin anemiaa ja kaikki ruoka inhotti, haisi tai maistui pahalta. Söin vesimelonia, kaurapuuroa ja kapristen maustamaa perunamuusia (hyvä yhdistelmä) ja luin ravintoloiden ruokalistoja. Yritin löytää kiinnostavia paikkoja ja jotain sellaista ruokaa, jota pystyisin syömään allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Tein itselleni anemiaraatokunnossa myös ruskeaa kastiketta, jota en oikeastaan koskaan syö. Herkkusienien avulla kastike maistui paremmalta.
Mummi teki hyvää ruskeaa kastiketta, perunamuusia ja salaatteja. Äiti teki aina erittäin – erittäin – terveellistä ruokaa. Näin lapsena vaaleaa leipää vain naapurissa ja tunnustan, että rakastan edelleen vaaleaa rouheista leipää, vaikka pidän myös ruisleivästä.
Tutkin HSL:n sivuja ja matkustimme paikalle Herttoniemestä bussilla 84 (laituri 6). Jäimme kahdeksan minuutin kuluttua pois Lauri Mikonpojan tien pysäkillä. Kysyin neuvoa ystävälliseltä nuorelta naiselta ja hän varmisti vielä reitin älypuhelimestaan. Huomasin olevani vanha, koska en edes miettinyt älypuhelimen käyttöä.
Kävelimme tietä, jolle bussi pysähtyi suoraan eteenpäin ja ohitimme useita rakennustyömaita matkalla. Alueen luonto oli todella kaunis mm. kukkivien päivänkakkaroiden vuoksi. Näimme rakennustyömaan takana näkyvän Helsingin tuomiokirkon tornin eli rannasta on tulevilla asukkailla hyvät maisemat. Oletan ainakin, että kyseiseen rantaan rakennetaan kerrostaloja.
Käännyimme hiekkatielle, jota myöten jatkoimme matkaa. Viehättävä tie, jonka varrella oli upeita saniaisia, kukkivia metsämansikoita ja kieloja. Ohitsemme ajoi koko ajan autoja eli paikka vaikutti suositulta. Kävelymatkaa kertyi HSL:n mukaan 1,8 kilometriä pysäkiltä.
Lähellä päärakennusta oli sammaleinen kivimuuri, tammikuja ja vaahteroita eli alue oli erittäin kaunis.
Maksoimme lounaamme ja valitsimme erittäin monipuolisesta salaattivalikoimasta salaatit ja päädyimme kumpikin kasvislasagneen. Leipävalikoima oli poikkeuksellisen hyvä, laaja ja ravintolassa leivottu. Tarjolla oli myös keittoa eli tällä kertaa kantarellikeittoa.
Menimme paikalle klo 11 eli paikka oli rakennusmiesten ja Santahaminassa työskentelevien armeijan henkilökunnan edustajien kansoittama. Osa asiakkaista istui pihaterassilla aurinkoisena päivänä.
Marjajälkiruokaa en jaksanut enkä edes halunnut sulloa itseeni, joten ostin mukaan ravintolassa leivotun leivän. Tarjolla oli myös erilaisia täytettyjä voileipiä, kakkupaloja (mm. ihanan näköistä suklaakakkua), Stansvikin pikkuleipiä, karkkeja, hunajaa ja villasukkia eli kaikenlaista ehdottoman tarpeellista.
Lähdimme kotimatkalle ja hämmästyimme, kun parkkipaikalla oli kääntymässä Itäkeskukseen menevä bussi 802K, jolla päätimme jatkaa matkaa. Emme jatkaneet, koska bussi ei pysähtynyt, vaan kiersi parkkipaikan ja ajoi pois. Pysäkkiä emme nähneet paikalla. Kävelimme takaisin noin parin kilometrin päässä olevalle pysäkille.
Katalaa, ettei HSL:n sivu ehdottanut kyseistä pikkubussia 802/802K, joka kulkee kesällä Itäkeskuksesta Stansvikiin joitain kertoja päivässä.
Paluumatkalla huomasimme, että asfalttiin oli piirretty keihästä heittävä tikku-ukko ja antilooppi eli päättelin paikalla olleen asutusta jo kivikaudella. Ystäväni oli samaa mieltä kyseisistä melkein-luolamaalauksista.
Jollaksen kautta jatkoimme Herttoniemeen bussilla 88.
Kaunis ja aurinkoinen päivä ja ilahduttava lounasreissu hauskan ystävän seurassa, vaikka niveleni kirskuivat ikävästi matkalla. Oletan joka toinen päivä, että minulla on reuma. Niveleni eivät kuitenkaan turpoa, joten kirskuminen ja kankeus menevät edelleen kortisonin vähentämisen piikkiin. (Vääryys.) Kävin vielä apteekissa ja kaupassa.
Illalla palautin hoidossani olleen kissan taksilla (tavarakuljetuksena) Pariisista palanneelle emännälleen. Sain höynäytettyä kissa-Jesperin kissannamilla koppaansa melkein heti eli vain 27 yrityksen jälkeen.
Nukuin sankarillisesta (?) päiväkävelystä uupuneena parin tunnin nokkaunet.
Lopuksi Boogie Storm, BGT 2016 päivää riemastuttamaan, koska mm. tanssiminen parantaa nivelten liikkuvuutta:
https://www.youtube.com/watch?v=Ax7tmaYObIQ
banaaninkuorella 