Oletin kerran olevani väärässä, mutta se oli erehdys

Vasen olkapääni ei ole jäätynyt, vaan ultran mukaan revennyt.

Tietoni lähtivät terveyskeskuksesta Töölön sairaalaan, jossa ortopedi tekee päätöksen mahdollisesta leikkauksesta. Soitin tilanteesta hematologiselle poliklinikalle. Hoitaja soitti takaisin ja ilmoitti, että hematologin mukaan Töölön sairaala ottaa heihin yhteyttä sairaalassa tehtävän tutkimukseni jälkeen. Minulla on edelleen käänteishyljintälääkitys ja heikko vastustuskyky.

Ihmettelin repeämistä, kunnes muistin, että liukastuin helmikuussa jäisellä metsätiellä ja mätkähdin maahan. Ystäväni auttoi minut ylös, koska kortisonijalkani ovat vielä huterat ja nouseminen oli hankalaa.

Oletin, että mm. vasemmassa kädessä ollut särky on ollut kortisonin vähentämisen aiheuttamaa nivelkipua, mutta kyseessä olikin harmillisempi tapaus. Reagoin ongelmaan vasta siinä vaiheessa, kun en enää saanut nostettua kättäni ylös. Heräsin keväällä useita kertoja käden aiheuttamaan kipuun, mutta en osannut yleis- ja erityiskortisoniraihnaisena yhdistää kipua helmikuiseen kaatumiseen.

Jos käteni leikataan, niin ensin odotan tutkittavaksi pääsemistä, sen jälkeen leikkausaikaa todennäköisesti useamman kuukauden ja toipumiseen menee oma aikansa.

Olen vuoden työpaikanetsijä…

Ajatuskin ”yksikätisenä” elämisestä on hankala. Toiveikas ajatus: ehkä kuitenkin vältyn leikkaukselta?

Aikakauslehtiä sairaalaan ja terveyskeskukseen

Otan huomenna riskin ja vien terveyskeskukseen sisustuslehtiä selattavaksi, kun menen verikokeeseen.

Raahasin pari vuotta sitten naurettavan heikossa kunnossa suuren kasan kerran lukemiani sisustuslehtiä sairaalaan ja olin tyytyväinen siitä, että muutkin kävijät voivat lukea niitä.

Sairaalan lehtivalikoimassa on yleensä neljä vuotta vanha Tekniikan Maailma ja repaleinen vuoden 2008 Cosmopolitan.

Kävin samassa sairaalassa verikokeissa viikkoa myöhemmin ja kaikki lehdet oli hävitetty.

Myös ne uudet ja siistit, joita olin työllä ja tuskalla kantanut laboratorion käytävälle viikkoa aikaisemmin. Näin siivoojan ja kysyin häneltä, mitä lehdille tapahtui. Hän totesi, että vanhat lehdet hävitetään säännöllisesti.

Raatokunnossa painavia lehtiä raahanneena olisin toivonut, että siivouspuolella olisi katsottu hieman tarkemmin, miltä lehdet näyttävät eikä hävitetty niitä kaikkia.

Ymmärrän tietenkin kiireen tekijöillä eli heillä ei ollut aikaa tutkimiseen.

Oletan, että ikivanha Tekniikan Maailma väijyy kuitenkin edelleen jossain resuisen Cosmopolitanin lisäksi.

Rodopuisto Haagassa

Suuntasimme tänään bussilla rodopuistoon, jossa ystäväni ei ole aiemmin käynyt. Minä pyrin käymään puistossa joka vuosi ainakin kerran. Viehättävä puisto on ollut monena vuonna todella ruuhkainen tähän aikaan, koska juhannuksen aikoihin on yleensä paras kukinta.

Touko- ja kesäkuussa olleet helteiset päivät tietenkin vaikuttivat ja puistossa kukki suunnilleen yksi kuihtunut rodo ja pari räytynyttä atsaleaa. Oravia näimme kolme eli sekä flora että fauna olivat esillä.

Mielestäni puistossa tuoksuu aina puhtaalta ja raikkaalta. Olisiko rodoviherseinässä ideaa? Mehiläisten kannalta idea tuntuu tietenkin huonolta.

Viherseinä

Viherseinä on mielestäni paras keksintö, jonka olen nähnyt pitkään aikaan:

https://www.naturvention.com/fi/

Rakennuslehden mukaan viherseinä voi olla riski sisäilmanlaadulle.

Olisi tietenkin erittäin ikävää, jos Suomeen rakennettaisiin taloja, joissa homeriski ei liittyisi pelkästään suunnittelijoiden ja rakentajien osaamiseen, vaan myös viherseinään.

Haagan leipä

Bussin 45 lähtöön oli 20 minuuttia, joten päätimme kävellä seuraavalle pysäkille. Kävelimme kätevästi väärään suuntaan, päädyimme SYKin luo ja ehdotin, että pistäydymme Haagan leivässä. Suosittelen käyntiä jo kauniin keltaisen rakennuksen ja ikkunoiden alla kukkivien upeiden tummanpunaisten pelargonien vuoksi.

Herttaisen pienessä myymälässä on hyviä tuotteita ja ystävällinen palvelu.

http://haaganleipa.fi/noutomyynti

Frans & Emilie -bistro

Jatkoimme Pitäjänmäentieltä bussilla Kamppiin ja edelleen ratikalla Aleksanterinkadulla. Kävimme syömässä Frans & Emilie -bistrossa Kluuvikadulla. Salaattipöytä (12 euroa) on erittäin hyvä vaihtoehto. Lämpimänä ruokana oli tänään lohta.

https://www.raflaamo.fi/fi/helsinki/frans-amelie-helsinki#/#browsing

Kotimatka

Mietin käyntiä HAMin Rakkaudella Heino -näyttelyssä, mutta ruuhka ja täpötäydet pöpöbussit -aika lähestyi, joten jatkoimme kotimatkaa samalla bussilla.

Jäin aiemmin pois ja suuntasin hakemaan varaamani kirjan kirjastosta itsepalveluhyllystä. Käytän nykyistä palvelua arvaamalla kirjan sijaintihyllyn ja löydän kirjailijan perusteella kirjan nopeasti. Hyvä, että virkailijoiden ei tarvitse enää nostaa kirjoja asiakkaille päivän aikana.

Nyt seuraa uutiset ja sää 

Hämäläisen reaktio on puolen tunnin kuluttua ”Ai mää?”. Meitä Etelä-Suomessa asuneita huvitti aikoinaan kyseinen vitsi, kun muutimme Nokialle. En koskaan oppinut kyseistä mää ja sää -puhetapaa, joka on mielestäni sympaattinen.

Sää tuntui yllättävän lämpimältä, vaikka plusasteita oli vain kahdeksantoista. Juhannussäästä olen nähnyt useita ennusteita, mutta rakeita ei ole vielä kukaan luvannut. Odotan säätä suurella mielenkiinnolla.

Hyvää juhannusta!

Lisäsin vuosi sitten rodopuistossa ottamani atsaleakuvan, joka näyttää paremmalta kuin kaljut vihreät pensaat.

Advertisement

Ei mikään Hemingway-torstai eli ei toivoa

Torstaiaamuna vatsani oli herätessä niin kipeä oikealta puolelta, että hengittäminen sattui. Odotin muutaman tunnin ja toivoin, että kipu poistuu. Ei poistunut, joten soitin Hyksin terveysneuvontaan (09) 87 10023 (päivystys 24 h/vrk). Selitin sairaanhoitajalle allogeenisen kantasolusiirron ja kysyin, pitääkö minun lähteä päivystykseen. Minulla ei ollut kuumetta enkä antanut ylen, joten hoitaja ehdotti, että odotan seuraavaan aamuun ja soitan klo 8 saadakseni ajan päivystävälle lääkärille.

Minun oli pakko ottaa kipulääke.

Odotin, että lääke vaikuttaa ja päätin tyhjentää ja sulattaa pakastimen. Vein esihistoriallisia tuotteita biojätteisiin, sulatin jäät ja pesin jääkaapin ja pakastimen.

Mahaani koski, mutta ainakin minulla olisi siisti jääkaappipakastin, jos heittäisin lusikan nurkkaan.

Päättelin googlaamalla, että maksani rähinöi. Minun pitää lopettaa nettidiagnoosien tekeminen, vaikka olen aina toisinaan oikeassa. Toisaalta olen äärettömän ylpeä, jos tautibingoan oikein.

Minua ei enää huimannut lääkityksen vuoksi, joten raahasin keittiöön metallitikkaat, joille nousin. Yritin irrottaa kylmälaitteen pistokkeen (töpseli on parempi sana!) yläkaapista, jotta voisin siirtää kaapin. Vasen käteni ei toiminut kunnolla jäätyneen (?) olkapään vuoksi, joten en ylettänyt pistokkeeseen.

Harkitsin itkemistä, koska tilanne oli raivostuttava: maha oli todella kipeä ja vasen käsi oireili. Tulin siihen tulokseen, että itkeminen ei irrota pistoketta, joten päätin mieluummin pyytää apua.

En kääntänyt tikkaita ja yrittänyt irrottaa pistoketta oikealla kädellä, koska en uskaltanut tukea itseäni kipeän vasemman käden avulla.

Nostin ruoat takaisin jääkaappiin ja pakastimeen ja olin tyytyväinen siitä, että sain urakan tehtyä. Otin toisen kipulääkkeen. Pahin kipu helpotti vasta illalla.

Siivouspartio naispuolisten myeloomapotilaiden luo

Luin joskus, että Yhdysvalloissa on naisryhmiä, jotka kiertävät siivoamassa naispuolisten myeloomapotilaiden luona. Mietin, kuinka kätevää olisi ollut esimerkiksi selkänikamien murruttua, pahimmassa anemiassa tai heikoimmassa kortisonivaiheessa, jos joku olisi käynyt kotona siivoamassa. Suomessa ei ole vastaavia ryhmiä, joten onneksi sain palkattua apua useamman kerran. Ystäviä ja sukulaisia pyysin harvoin apuun, koska jokaisella on oma elämänsä ja paljon tekemistä.

Miespuolinen myeloomapotilas oli tiedustellut kyseisen ryhmän edustajilta, miksi vain naisten luona siivotaan, koska on myös yksin asuvia miespuolisia potilaita. Toivon, että kyseinen mies sai apua miesten kokoomilta siivousryhmältä, joka kulki auttamassa sairastuneita miehiä.

Uskon vakaasti, että sellaisia ryhmiä oli tai on olemassa.

Miksei aina voi olla perjantaiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii?

Hoitokissa Jesperin emäntä oli vielä lomalla ja tuli auttamaan minua seuraavana päivänä. Mahani oli edelleen kipeä, mutta ei mielestäni enää päivystyskunnossa, joten otin kipulääkkeen.

Sain vieraaltani kissanhoitokiitoksena tuliaisiksi Pariisista kauniit teepakkaukset, suklaata ja hauskan ankkalelun kissoille (kuvassa).

Jesperin emäntä sai pistokkeen irrotettua, mutta kaksikerrosrakkine ei hievahtanut paikaltaan, vaikka meillä oli sentään kolme kättä kiskomassa kaappia eli hänen kätensä ja minun parempi eli oikea käteni. Hän ehdotti, että pyydän naapurista apua. Soitin mukavan päätynaapurin ovikelloa, mutta heillä ei ollut ketään kotona. Soitin seuraavaksi uudehkojen naapurien ovikelloa ja nuori mies tuli ystävällisesti siirtämään laitteen. Ojensin hänelle pussin salmiakkia kiittäessäni häntä avusta.

Imuroin laitteen takaa, tyhjensin vesisäiliön ja pesin lattian. Saimme tönäistyä laitteen paikoilleen ja nostimme jälleen ruoat jääkaappiin ja pakastimeen.

Kokosimme vielä yhdessä kissojen kiipeilytelineen, joka tuli minulle kappaleina Zooplussalta useampi viikko sitten eikä koonnut itseään useista kehotuksistani huolimatta. Kaunein (tai ehkä ehkä niin hirveä kuin muut) kiipeilyteline, jonka olen löytänyt, koska korit on tehty banaaninlehvistä.

Huonekalujen säästämiseksi suosittelen kiipeilytelinettä, vaikka kissat tekevät raapimistolpista selvää melko nopeasti. Teknisesti lahjakkaampi vieraani laittoi osia paikoilleen ja minä autoin häntä.

Kävimme iltapäivällä suosimassamme kasvisravintola Silvopleessä syömässä ja olin tyytyväinen etenkin iduista ja versoista, joita oli tarjolla.

Kiitos vielä avusta, tuliaisista ja kakkupalasta, E!

Angry Birds -elokuva

Ystäväni oli menossa lapsenlapsensa kanssa elokuviin ja varmistin häneltä, onko hän jo nähnyt elokuvan, jossa on kanoja tai ankkoja. Onneksi hän tunnisti epämääräisen kuvaukseni ja totesi, että ensi viikolla on vuorossa Angry Birds. Ilahduttavaa, että elokuva on menestynyt hyvin.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/mita-angry-birds–elokuvan-menestys-tarkoittaa/Sj7U8JRd

Hrrr, kortisonia

Olen tyytyväinen siitä, että pahin kortisonipalelu on ohitse, koska saan enää vain vähän kortisonia. Nivelkivut jatkuvat, joten jotain ”iloa” kortisonista tai tarkemmin sanottuna kortisonin vähentämisestä on edelleen.

Istuin pari kesää sitten bussissa hyvin lämpimänä päivänä ja monilla matkustajilla oli shortseja ja hihattomia paitoja. Sain suuria kortisoniannoksia ja hytisin koko ajan. Minulla oli lämpimät vaatteet, takki päällä ja nahkahanskat käsissä. Bussin ilmastointi hyytyi ja olin erittäin tyytyväinen siitä, että bussissa oli kerrankin miellyttävän lämmintä. Parikymppinen pariskunta totesi kuljettajalle, että heidän täytyy jäädä pois tukahduttavan kuumasta bussista. Useampi matkustaja jäi samalla pois, koska heitä pyörrytti kuumuus. Istuin bussissa ja olin ilahtunut, koska en palellut, kuten muulloin Suomen ”helteissä”.

En aluksi ymmärtänyt, että minulla oli kortisonin vuoksi alhainen ruumiinlämpö. Ostin uuden kuumemittarin ja ihmettelin mielestäni virheellistä lukemaa. Kävin Yliopistonkadun apteekissa kertomassa, että mittari on rikki, koska lämpötilani on astetta normaalilämpöä alhaisempi eli vain 35,2 astetta. Vasta Meilahdessa huomasin, että olin koko ajan ns. pakkaslukemissa. Lämpö piti mitata eristyshuoneessa joka päivä.

Ryan O’Shaughnessyn BGT–kappale No name, jota kuuntelin YouTubelta ollessani sairaalassa allogeenisen kantasolusiirron vuoksi:

https://www.youtube.com/watch?v=6KdviedF9iM

 

 

 

Toukokuun tulia -maalaus, Ateneum

Pistäydyin tänään Ateneumissa, kun olin matkalla (jäätyneen?) olkapääni ultraukseen aurinkoisena kesäkuun päivänä.

Ihailemani harmaasävyinen 30-luvun maalaus on ruotsalaisen Gösta-Adrian Nilssonin (1884 – 1965) maalaus Toukokuun tulia. Teos on ostettu Kansallisgallerian kokoelmiin vuonna 1978. Harmi, etten löytänyt taulun kuvaa netistä.

Wikipedia på svenska:

https://sv.wikipedia.org/wiki/G%C3%B6sta_Adrian-Nilsson

Lääkäri ultrasi olkapääni Laakson sairaalassa ja saan varmaan tällä viikolla tietää terveyskeskuslääkäriltä, mikä olkapäätäni vaivaa. Minä näin lääkärin ottamassa kuvassa useita kertoja delfiinin kuonon, mutta luotan, että lääkärillä oli parempi ammattitaito.

Valokuvan otin eilen kauniin Laajasalon rannasta.

 

Ei kiitos

Sisäinen moukkani esiintyi vahingossa viime torstaina Herttoniemessä. Kävelin bussipysäkiltä Herttoniemen sairaalaan. Kettutien Siilitien puoleinen pääty oli suljettu rakennustyömaan vieressä, joten oletin virheellisesti, että tie oli suljettu myös jalankulkijoilta. Kävelin sairaalan takaa mäen ylös ja jatkoin matkaa päädyssä olevaa hiekkatietä pitkin. Minua vastaan kävellyt nainen sanoi minulle ”anteeksi” ja vastasin automaattisesti ”ei kiitos”, koska olen yleensä feissareiden, kerjäläisten ja lehdenmyyjien kohde keskustassa. Näin nuoren naisen hämmästyneet kasvot, käännyin ja kysyin, miten voin auttaa. Hän kysyi, miten hän pääsee Herttoniemen terveysasemalle. Selitin, että olemme sairaalan luona ja terveysasema on sairaalan alapuolella olevassa rakennuksessa. Hän kiitti ja jatkoi matkaa. En ehtinyt sanoa hänelle mitään siitä, että pidin automaattisesti häntä feissarina, joten mainitsin automaattisesti ”ei kiitos”-vastauksen. Todennäköisesti häntä ei olisi kiinnostanutkaan, mutta kävelin sairaalan ovea kohti ja mietin, että pitäisi varmaan katsoa tarkemmin vastaantulijoita eikä kulkea omissa (tällä kertaa röntgen-) ajatuksissaan.

Ehdin lukea sairaalassa vain pätkän Merete Mazzarellan haastattelusta jostain naistenlehdestä, kun hoitaja jo pyysi minut huoneeseen, jossa hän otti useamman röntgenkuvan vasemmasta olkapäästäni. Ystävällinen hoitaja, joten käynti sujui hyvin. Hoitaja kysyi samaa kuin lääkärikin eli olenko satuttanut käden. Väitin kummallekin, etten ole. Mietin vasta kotona, että kaaduin kymmenen kertaa parin vuoden aikana kortisonin heikentämien jalkojeni vuoksi. Aiheuttivatkohan historialliset turvalleen menot vai yli 50 vuoden ikä olkapään vamman?

Tällä viikolla olkapää ultrataan toisessa sairaalassa. Saankohan kortisonipiikin olkapäähäni tutkimustulosten jälkeen?

Palasin Siilitien pysäkille Kettutien kautta, koska jalankulkijoille oli tietenkin varattu kävelyreitti.

The World of Kustom Kulture, Keravan taidemuseo

Kävin sunnuntaina The World of Kustom Kulture – näyttelyssä Sinkassa Keravalla. Näyttely suljettiin samana päivänä eli näyttelyaika oli hyvin lyhyt 27.5–12.6.2016.

”THE WORLD OF KUSTOM KULTURE on laajin Euroopassa koskaan nähty kustom-kulttuurin esittely. Mukana on kustom-henkisiä maalauksia, pinstripe-kuvioita, pääkalloveistoksia ja kustomoituja esineitä käsilaukuista prätkiin. Mukana on myös kauden kuumin uutuus, karkkilalaisen Jaska Velinin vuoden 1931 Fordista rakentama hod rod -auto, joka valmistuu näyttelyn avajaisiin mennessä.

Kustom-kulttuurin alkujuuret sijoittuvat Yhdysvaltojen länsirannikolle 1950-luvulle ja 60-luvun vaihteeseen, jolloin ajoneuvojen kustomointi eli muokkaus ja persoonallistaminen sekä niiden ympärille syntynyt alakulttuuri olivat vahvimmillaan. Syntyi useita pieniä verstaita, joissa autoja muokattiin asiakkaiden toiveiden mukaan. Tunnetuimpia autojen rakentajia ovat Batmobiilin luojana tunnettu George Barris (1925–2015) ja mm. Blade Runner -elokuvassa nähdyn lentävän auton suunnitellut Gene Winfield (s. 1927).

Hevoskärryistä ja polkupyöristä tutut suorat koristeraidat saivat uuden muodon kun taiteilija, mekaanikko ja aseseppä Kenneth Howard (1929–1992), taiteilijanimeltään Von Dutch alkoi koristella rakennettuja autoja symmetrisin ja psykedeelisin viivamaalauskuvioin; syntyi moderni pinstriping-maalaustyyli. Hot rod -taiteilija ja autonrakentaja Ed Roth (1932–2001) maalasi autotapahtumissa kynäruiskulla kuvia t-paitoihin, rakensi mielikuvituksellisia ajoneuvoja ja loi Mikki Hiirtä parodioivan Rat Fink -hahmon.

Nykyinen kustom-kulttuuri sai alkunsa 1980-luvun lopulla, kun 1950 ja 60-lukujen tuotteita ja ilmiöitä yhdisteltiin keskenään ja luotiin aivan uusia kuvallisia muotoja. Niille tyypillistä on särmikäs ja viileä asenne ja vahva katu-uskottavuus, joka tulee esille ihmisten ulkonäössä, esineissä, ajoneuvoissa ja taiteessa. Kuvamaailmoissa toistuvat ikoniset hahmot, lentävät silmät, pääkallot, tikit, pin-up-tytöt, monsterit, autot ja moottoripyörät.

Suomessa kustom-kulttuuri on vahvasti vintage-henkinen. Jenkkiautoilu, moottoripyörät ja rock´n´roll ovat osa monen kustom-kulttuurista pitävän elämää. Eri maissa kustom-kulttuuriin liitetään erilaisia asioita. Meillä pinstriping on suosittu koristemaalausmuoto, kun taas Iso-Britanniassa kynäruiskumaalaus on kovassa huudossa. Myös harrastajien ikä ja tausta muokkaavat alakulttuureita. Yhdysvalloissa nuorempien moottoripyörärakentajien keskuudessa skeittaillaan ja kuunnellaan punkkia, Saksassa taas kustom-kulttuuri-tapahtumissa soi myös raskaampi rock ja lävistykset ovat suositumpia kuin meillä.

THE WORLD OF KUSTOM KULTURE esittelee jatkuvassa muutoksessa elävää ja kehittyvää urbaania kansantaidetta yli sadalta tekijältä ympäri maailmaa, Japania, Australiaa ja Yhdysvaltoja myöten. Ulkomaalaisten tekijöiden työt ovat suurimmalta osin peräisin suomalaiskeräilijöiden kokoelmista, mutta myös suoraan tekijöiltä itseltään. Näyttelyn on koonnut useita Kustom Kulture Show -tapahtumia järjestänyt pinstriping-taiteilija Marco Planting.”  (Sinkka/Keravan taidemuseo)

Sinkan kuvaus tapahtumasta, jota minulla ei ollut riittävästi tietoa. Näyttely oli varmasti mielenkiintoinen aiheista kiinnostuneille. Klassisen maalaustaiteen eli Edelfeltin, Danielson-Gambogin & kumpp. ihailijana en erityisemmin innostunut kyseisestä näyttelyn töistä. Tuunattu auto oli tietenkin upea, samoin muokattu polkupyörä. Museossa oli paikalla useita taiteilijoita myymässä tuotteitaan. Ylimmässä kerroksessa tehtiin kyseisenä päivänä tatuointeja eli selvä merkki minulle siitä, että olin väärässä paikassa.

Museon eteen oli parkkeerattu erilaisia vanhoja autoja, joita innokkaat ihailijat kuvasivat.

Kolmikerroksinen museo oli täynnä katsojia, koska museoon oli vapaa pääsy Keravan päivänä. Päivää vietetään Keravan sivujen mukaan kesäkuun puolivälissä eli päivä oli tänä vuonna samaan aikaan kuin Helsinki-päivä. (Olisi ehkä pitänyt suunnata Ateneumiin tutkimaan, kuka maalasi harmaasävyisen maalauksen 30-luvulla. Voisin tietenkin soittaa Ateneumiin ja varmistaa maalarin ja teoksen nimen, mutta taidan kuitenkin mennä käymään uudelleen näyttelyssä ihailemassa maalauksia.)

Ostin isän perheelle tuliaiseksi eskimoita lähellä olevasta Alepasta ja pyysin minua pidempää naista antamaan jäätelöpaketin pakastekaapin ylähyllyltä, koska en ylettänyt korkealla olevaan tuotteeseen. Hetkiä, jolloin on naurettavan lyhyt olo 158-senttisenä. Kiitin häntä, maksoin tuotteen ja kävelin isän ja hänen vaimonsa omakotitalon luo suosimaani Hakalantietä pitkin, joka lähtee kirkon edestä. Tien varrella on mielestäni erittäin viehättävä brittityylinen talo, kauniita istutuksia pihoilla ja autiotontti, jolta kävin lapsena ”varastamassa” keltaisia vadelmia eli tontti on ollut todella pitkään asumaton. Ihailin koiranputkia ja leinikkejä, kun jatkoin metsäpolkua pitkin Lapilaan.

Jalkapohjieni nivelet eivät enää ole niin kipeät kuin aiemmin, joten käveleminen sujui paremmin, kuin muutama viikko sitten. Vauhdissani ei ole vielä hurraamista.

Tervehdin isän ja hänen vaimonsa pihassa kylässä olleita sisarpuolteni miehiä ja myöhemmin paikalle tullutta nuorinta sisarpuoltani (ikäeroa 20 vuotta) ja heidän koiraansa. Musta labradorinnoutaja rakasti tietenkin minua, kuten kaikkia muitakin ihmisiä, joten silitin pihalla koiraa.

Jatkoin matkaa sisälle juttelemaan isän vaimon ja kylässä olleen vanhimman eli minua ”vain” viisitoista vuotta nuoremman sisarpuolen kanssa. Hänellä oli vauva sylissään. Toinen hänen kaksosvauvoistaan ja vauvojen isoveli nukkuivat vielä päiväunia.

Värväsin nuorimman sisarpuoleni tarjoamaan muille eskimoita ja viemään jäätelöt pakastimeen. Olisin tietenkin itse mennyt, mutta en mitenkään voinut, koska silitin keittiöön tullutta labbista eli minulla oli äärettömän tärkeä pesti.

Nuorempi sisarpuoli kertoi, että Sinkan näyttelyssä oli käynyt tuttuja, jotka eivät koskaan käy missään museoissa, mutta kiinnostavan aiheen vuoksi he kävivät katsomassa kustom-suunnittelua.

Juttelimme keittiössä ja opetin vauvaa sanomaan ”yo man” ja hän sanoi selvästi ”män” eli ehdottomasti hyvä alku. Toinen vauva heräsi ja liittyi seuraan, joten ensin äitinsä sylissä ollut kiinnostui koirasta ja keittiön maton nuolemisesta. Jälkimmäinen harrastus estettiin hänen äitinsä ja mummunsa toimesta.

Keskimmäinen sisarpuoli tuli paikalle vasta myöhemmin, joten häntä en tällä kertaa nähnyt. Isää tervehdin, kun hän palasi mökkireissulta.

Palasin junalla ja parilla bussilla kotiin. Kankeat nivelet, mutta hauska päivä, kun tapasin mukavia omaisia.

Ravintola Stansvik, Laajasalo

Tiistaina kävin ystäväni kanssa ravintola Stansvikissä Laajasalossa lounaalla. Stansvik oli listallani siinä vaiheessa, kun sairastin anemiaa ja kaikki ruoka inhotti, haisi tai maistui pahalta. Söin vesimelonia, kaurapuuroa ja kapristen maustamaa perunamuusia (hyvä yhdistelmä) ja luin ravintoloiden ruokalistoja. Yritin löytää kiinnostavia paikkoja ja jotain sellaista ruokaa, jota pystyisin syömään allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Tein itselleni anemiaraatokunnossa myös ruskeaa kastiketta, jota en oikeastaan koskaan syö. Herkkusienien avulla kastike maistui paremmalta.

Mummi teki hyvää ruskeaa kastiketta, perunamuusia ja salaatteja. Äiti teki aina erittäin – erittäin – terveellistä ruokaa. Näin lapsena vaaleaa leipää vain naapurissa ja tunnustan, että rakastan edelleen vaaleaa rouheista leipää, vaikka pidän myös ruisleivästä.

Tutkin HSL:n sivuja ja matkustimme paikalle Herttoniemestä bussilla 84 (laituri 6). Jäimme kahdeksan minuutin kuluttua pois Lauri Mikonpojan tien pysäkillä. Kysyin neuvoa ystävälliseltä nuorelta naiselta ja hän varmisti vielä reitin älypuhelimestaan. Huomasin olevani vanha, koska en edes miettinyt älypuhelimen käyttöä.

Kävelimme tietä, jolle bussi pysähtyi suoraan eteenpäin ja ohitimme useita rakennustyömaita matkalla. Alueen luonto oli todella kaunis mm. kukkivien päivänkakkaroiden vuoksi. Näimme rakennustyömaan takana näkyvän Helsingin tuomiokirkon tornin eli rannasta on tulevilla asukkailla hyvät maisemat. Oletan ainakin, että kyseiseen rantaan rakennetaan kerrostaloja.

Käännyimme hiekkatielle, jota myöten jatkoimme matkaa. Viehättävä tie, jonka varrella oli upeita saniaisia, kukkivia metsämansikoita ja kieloja. Ohitsemme ajoi koko ajan autoja eli paikka vaikutti suositulta. Kävelymatkaa kertyi HSL:n mukaan 1,8 kilometriä pysäkiltä.

Lähellä päärakennusta oli sammaleinen kivimuuri, tammikuja ja vaahteroita eli alue oli erittäin kaunis.

Maksoimme lounaamme ja valitsimme erittäin monipuolisesta salaattivalikoimasta salaatit ja päädyimme kumpikin kasvislasagneen. Leipävalikoima oli poikkeuksellisen hyvä, laaja ja ravintolassa leivottu. Tarjolla oli myös keittoa eli tällä kertaa kantarellikeittoa.

Menimme paikalle klo 11 eli paikka oli rakennusmiesten ja Santahaminassa työskentelevien armeijan henkilökunnan edustajien kansoittama. Osa asiakkaista istui pihaterassilla aurinkoisena päivänä.

Marjajälkiruokaa en jaksanut enkä edes halunnut sulloa itseeni, joten ostin mukaan ravintolassa leivotun leivän. Tarjolla oli myös erilaisia täytettyjä voileipiä, kakkupaloja (mm. ihanan näköistä suklaakakkua), Stansvikin pikkuleipiä, karkkeja, hunajaa ja villasukkia eli kaikenlaista ehdottoman tarpeellista.

Lähdimme kotimatkalle ja hämmästyimme, kun parkkipaikalla oli kääntymässä Itäkeskukseen menevä bussi 802K, jolla päätimme jatkaa matkaa. Emme jatkaneet, koska bussi ei pysähtynyt, vaan kiersi parkkipaikan ja ajoi pois. Pysäkkiä emme nähneet paikalla. Kävelimme takaisin noin parin kilometrin päässä olevalle pysäkille.

Katalaa, ettei HSL:n sivu ehdottanut kyseistä pikkubussia 802/802K, joka kulkee kesällä Itäkeskuksesta Stansvikiin joitain kertoja päivässä.

Paluumatkalla huomasimme, että asfalttiin oli piirretty keihästä heittävä tikku-ukko ja antilooppi eli päättelin paikalla olleen asutusta jo kivikaudella. Ystäväni oli samaa mieltä kyseisistä melkein-luolamaalauksista.

Jollaksen kautta jatkoimme Herttoniemeen bussilla 88.

Kaunis ja aurinkoinen päivä ja ilahduttava lounasreissu hauskan ystävän seurassa, vaikka niveleni kirskuivat ikävästi matkalla. Oletan joka toinen päivä, että minulla on reuma. Niveleni eivät kuitenkaan turpoa, joten kirskuminen ja kankeus menevät edelleen kortisonin vähentämisen piikkiin. (Vääryys.) Kävin vielä apteekissa ja kaupassa.

Illalla palautin hoidossani olleen kissan taksilla (tavarakuljetuksena) Pariisista palanneelle emännälleen. Sain höynäytettyä kissa-Jesperin kissannamilla koppaansa melkein heti eli vain 27 yrityksen jälkeen.

Nukuin sankarillisesta (?) päiväkävelystä uupuneena parin tunnin nokkaunet.

Lopuksi Boogie Storm, BGT 2016 päivää riemastuttamaan, koska mm. tanssiminen parantaa nivelten liikkuvuutta:

https://www.youtube.com/watch?v=Ax7tmaYObIQ

 

 

Kalcipos-D, Reitz, Ateneum, Isoisänsilta, ikä ja Fisher

Kalcipos-D

Jos (pitäisi laittaa kun, mutta…) joskus paranen täysin ja pääsen eroon muista lääkkeistä, niin minun pitää ottaa jatkossakin kaksi kalkkitablettia päivässä, koska kortisoni on tehnyt tuhojaan luustossa. Toisaalta mieluummin kaksi kalkkia, kuin koko lääkesetti.

Reitzin kotimuseo

Reippauspuolelta eli raatona matkaan -tietona totean, että kävin Reitzin kotimuseossa hevoskastanjoiden kukkiessa Hesperian esplanadilla. Ihailin museossa Helene Schjerfbeckin kaunista Sitruunat-maalausta, joka oli virkailijan mukaan kolmanneksi viimeinen hedelmämaalaus, jonka taiteilija maalasi. Kotimuseo osti maalauksen, joka tuli museoon restauroinnin jälkeen jo helmikuussa.

Sitruunat-työ ja useita muita taidokkaita maalauksia:

http://www.reitz.fi/collection/paintings

Edelfeltin, Holmbergin, Lundahlin, Westerholmin (äidin suosikki eli ”lehmämaalari”), von Wrightin jne. maalausten lisäksi ylimmän kerroksen huoneistossa oli myös antiikkihuonekaluja, asekokoelma, hopeaesineitä, peilikokoelma ja erilaisia soittimia. Käyntini jäi väsymykseni vuoksi lyhyeksi, mutta palaan varmasti ihailemaan uudelleen taidemaalauksia.

”Reitzin säätiön taidemuseossa ovat esillä Helsingin merkittävimpiin rakennuttajiin 1920–50-luvuilla kuuluneen Lauri Reitzin keräämät taide- ja antiikkiesinekokoelmat. Lauri Reitzin leski Maria Reitz säätiöi perheen omaisuuden testamenttimääräyksellään vuonna 1971. Reitzien koti avattiin yleisölle museona seuraavana vuonna.” (Reitzin kotisivu)

Kotimuseo sijaitsee ravintola Eliten rakennuksen yläkerrassa ja alaovi on Apollonkadun puolella.

Vapaa pääsy museoon ke ja su klo 15 – 17. Heinäkuussa museo on suljettu.

Museossa käytetään joko sinisiä ”asuntoesittelytöppösiä” (töppönen on ehdottomasti parempi sana kuin ulkomaalaisten suosikkisana lämpimämpi) tai kuljetaan sukkasillaan. Ulkovaatteet ja kengät voi jättää eteiseen. En jättänyt, koska minulla oli kylmä ja halusin ehdottomasti töppöset.

Eteistilassa on myynnissä taidepostikortteja mm. Sitruunat-teoksesta.

Luin hiljattain Werner Holmbergin lyhyestä historiasta. Romanttista ja mielestäni erittäin kaunista ja kiinnostavaa taidetta Saksassa maalannut taiteilija kuoli keuhkotautiin jo 30-vuotiaana.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Werner_Holmberg

Reitz on mielenkiintoinen kotimuseo, jonka taideteoksia kannattaa käydä katsomassa.

Ateneum

Kävin jonain toisena päivänä keskustassa ostoksilla ja museokortteilin samalla Ateneumissa. Museon toisessa kerroksessa on Klassikot uudessa valossa –näyttely. Pidin maalausten ja veistosten esittelytavasta. Teokset peittivät lähes koko seinän. Oli kiinnostavaa nähdä tiettyjen aikakausien teoksia koottuna yhteen. Pidin etenkin 30-luvulla maalatusta harmaasävyisestä työstä, jonka nimen ja taiteilijan unohdin kirjoittaa muistiin – eli kierrän näyttelyn myöhemmin uudelleen. Kyseisestä taulusta tulivat mieleen Tulenkantaja-kirjailijat. Olisikohan maalausta käytetty joskus jonkin kirjan kantena?

http://www.ateneum.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tulenkantajat

Näyttelyssä oli Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-maalauksia, jotka ovat mielestäni aina olleet karmivia. Taitava maalari, jonka Afrikka-töistä pidän, mutta Lemminkäisen äiti ja nuorta Ainoa ahdisteleva partahapsi eivät todellakaan kuulu suosikkeihini.  Kalevala on mielestäni aina ollut hyvin synkeä eepos.

Isoisänsilta

Kalasataman ja Mustikkamaan yhdistävän valkoisen Isoisänsillan ylitin ystäväni kanssa avajaispäivää seuraavana eli ihanan helteisenä ja aurinkoisena torstaina 2.6. Bussilla 26 pääsi kätevästi paikalle Hakaniementorin reunalta ja matkalla näimme bussin ikkunasta hyvännäköisen Kuukkeli-lintupatsaan, jonka on suunnitellut tallinnalainen Villu Jaanisoo (s. 1963).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuukkeli_(taideteos)

Kuvanveistäjä ja Kuvataideakatemian professori Villu Jaanisoo on suunnitellut myös Viikin yliopistokampuksen viisimetrisen, autonrenkaista kootun hauskan gorillan, jonka päällä lapset kiipeilevät. Olen useita kertoja ihaillut ja/tai ihmetellyt vastapäiseltä bussipysäkillä vanhempien rohkeutta, kun he antavat lastensa kiivetä gorillan hartioille. Patsaan alla on ruohokenttä, mutta pudotusta on turhan monia metrejä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Villu_Jaanisoo

Taidekokoelman töitä:

http://www2.pirkkala.fi/villusoo/

Onkohan hauska Kumiankka vielä Tampereella?

http://www.tampere.fi/ekstrat/taidemuseo/patsaat/villu_frame.htm

Isoisänsillan rakentamiseksi järjestetyn suunnittelukilpailun voitti suomalaisen insinööritoimisto Pontekin kilpailuehdotus Tiikerihai. Yhtiö toimii Espoossa ja sillä on sivutoimipaikka Kuopiossa.

Ystäväni varoitti minua etukäteen siitä, että sillalle noustessa on ylämäki. Onneksi selviän jo nykyisin myös ylämäkien kapuamisesta. Anemiavaiheessa olin satavarma siitä, että esimerkiksi Hämeentielle rakennettiin ihan minun kiusakseni ylämäkiä.

Mielestämme silta oli kaunis ja onnistunut ja pääsimme sillan ylitettyämme kiertämään Mustikkamaan viehättävää rantapolkua. Kalasataman rakennustyöt ovat vielä kesken, mutta onneksi toistaiseksi karun alueen rannasta voi ihailla Mustikkamaan vehreyttä. Puiden kasvaessa Kalasataman ilme muuttuu ilahduttavasti.

Isoisänsilta:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Isois%C3%A4nsilta

Niin minkä ikäiseltä minä näytänkään?

Eläkkeellä oleva herttainen naapurini totesi minulle hiljattain, että näytän 20 tai 10 vuotta nuoremmalta kuin aiemmin (suomennos: kortisonipossuna). Ilahduin tietenkin, mutta jäin miettimään, oliko hän vain kohtelias? Hän työskenteli aiemmin Stockmannilla kosmetiikkamyyjänä eli hän osaa jo ammattinsa perusteella olla ystävällinen vastapuolta kohtaan. Toisaalta – mihin ikään hän vertasi? Mielestäni näytin aiemmin 85-vuotiaalta eli joko näytän nyt 75-vuotiaalta tai 65-vuotiaalta. Kannatan ehdottomasti jälkimmäistä 51-vuotiaana. Hehee! Kyllä, hän tietää ikäni, mutta ei, en usko hänen väitettään. Imarteleva kommentti kuitenkin useiden Jabba the Hutt  -vaiheiden jälkeen.

Tutkija, johtaja, rakentaja tai neuvottelija?

Vuosia jatkuneen raihnaisuuden jälkeen siivoan ja perkaan useiden satojen kirjojen kirjahyllyjäni ja kokoan pahvilaatikoihin kirjoja, joita pyydän myöhemmin Kierrätyskeskusta noutamaan.

Löysin hyllystäni antropologi Helen Fisherin kirjan Sinä + Minä = Me (koskahan minä olen tuollaisen ostanut?), jonka perusteella tein testin. Fisher tutki match.comin deittisivujen sisarhankkeen chemistry.comin vuoksi ihmisten soveltuvuutta toisilleen.

Testejä rakastavana päätin tehdä testin, jonka mukaan voin olla tutkija, johtaja, rakentaja tai neuvottelija tai oikeastaan kahden näistä yhdistelmä.

Tein testin chemistry.comin sivulla (ZIP codeksi voi laittaa googlaamalla löytämäni 10001 eli New York Cityn) ja sain odottamani tuloksen eli olen tutkija. Uskottava tulos, koska olen aina ollut kiinnostunut erilaisista asioista, lukenut, tutkinut ja selvittänyt asioita. Aiemmin soitin mm. kirjastoihin tai Kielitoimistoon, jos mietin tietoa, jota en saanut selvitettyä lukemalla. Pyynnöstäni tietoni poistettiin myöhemmin kyseisiltä amerikkalaisen deittipalvelun sivuilta. Halusin vain tietää kätevällä ja nopealla tavalla, mitä vaihtoehtoa edustan.

RAKASTAN nykyisin internetiä, jonka kautta pääsen mielenkiintoisille sivuille ja löydän lisätietoa kiinnostavista asioista. Hyvä syy vähentää kirjoja, koska tietoa löytää nykyisin netin avulla. Pölykin vähenee, koska mm. irronneita kissankarvoja riittää kotona.

Tein Fisherin kirjan mukaan hieman erilaisen testin ja päädyin neuvottelijaksi 27 pisteellä ja tutkijaksi 26 pisteellä. Niisk, olisin halunnut olla tutkija, joten uskon mieluummin chemistry-sivujen tulokseen. Minussa oli myös rakentajaa 23 pisteen verran (mm. uskollisuus) ja johtajaa 20 pisteellä.

Testin TÄYTYY olla luotettava, koska tekijänä on antropologi. Hehe.

Googlaamalla neljän ominaisuuden avulla päädyin seuraavalle, äärettömän viralliselta (ehdottomasti) vaikuttavalle sivulle. Tutkija on näköjään nimetty sivulla löytöretkeilijäksi.

http://askelterveyteen.com/rakkaus-persoonallisuustyypin-mukaan/

Helen Fisher:

https://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Fisher_(anthropologist)

TED-sivuilla on Helen Fisherin The brain in love –esiintyminen, jossa hän mainitsee kirjassakin olevia tietoja:

https://www.ted.com/talks/helen_fisher_studies_the_brain_in_love

TED (Technology, Entertainment, Design) is an invitation-only event where the world’s leading thinkers and doers gather to find inspiration. TED Talks are influential videos from expert speakers on education, business, science, tech and creativity, with subtitles in 100+ languages.  www.ted.com

Laura Bretan

Ilahduttavana esiintyjänä on 13-vuotias oopperalaulaja Laura Bretan, America’s Got Talent -ohjelmasta (esitys 2:56). Myönnä pois, S, että hän laulaa hyvin – ja StoryVillestä keskustelemme ensi kerralla.

https://www.youtube.com/watch?v=xCoxGV7j71c

 

Kauniilta Mustikkamaalta ottamani kuva.

 

 

Lisää heinäsirkkoja ja vähän muitakin vitsauksia

Vasen käteni ei nouse enää kunnolla ylös, joten kävin perjantaina terveyskeskuksessa. Kotidiagnoosina arvelin, että minulla on joko jäätynyt olkapää tai bursiitti.

Hematologinen poliklinikka hoitaa vain myeloomaan, joka on edelleen remissiossa (eli minulla ei ole tällä hetkellä syöpää) ja allogeeniseen kantasolusiirtoon liittyviä asioita. Muut taudit tai oireet, jotka aiheutuvat erittäin usein käänteishyljinnästä, hoidetaan terveyskeskuksessa tai työterveysasemalla niillä onnekkailla, joilla on työpaikka. Lisäbonuksena vielä mielenkiintoinen työpaikka, hyvä esimies ja kiinnostavia ja mukavia työkavereita.

Toivon tietenkin pari kuukautta ihmettä eli olkapään äkillistä parantumista olkapäiden pyörittämisen avulla, mutta niin ei käynyt.

Terveyskeskuksen järjestelmä ei toiminut, joten pääsin lääkäriä tapaamaan noin vartin kuluttua ajanvarauksestani eli melkein ajoissa. Ystävällinen nuori (norjalainen?) lääkäri, jolle kerroin olkapäästäni. Hän tutki käteni ja sain lapun, jolla voin varata ajan röntgeniin ja ultraukseen. Jatkossa tapaan olkapään vuoksi joko parhaimmillaan fysioterapeutin tai pahimmillaan ortopedin. Kannatan joko uutta ihmettä eli ensimmäisenä olkapään voinnin pikaista kohenemista tai toisena vaihtoehtona fysioterapeuttia. Toivon, ettei olkapäätäni tarvitse leikata.

Lääkärin olkapääni hoitoon ehdottama Voltaren-voide ei käy minulle munuaisten käänteishyljinnän vuoksi. Onneksi varmistin asian pari kuukautta sitten hematologilta.

Kerroin myös parista muusta ongelmasta, mutta ne päätyivät seurataan-kansioon. Mikäli joku tietää, mikä aiheuttaa reiden ulkosyrjälle satunnaista pistävää kipua, niin otan mielelläni neuvoja vastaan. Hematologin mukaan kyseessä ei voi olla veritulppa. Lonkkabursiitiksi sijainti oli liian alhainen terveyskeskuslääkärin mielestä. Hän tutki ja ihmetteli reidessäni olevaa kivuliasta möykkyä.

Hyvähän se tietenkin on, että vitsauksia riittää myös tulevaisuudessa.

Olen aina ihaillut hoitoalalla työskentelevien osaamista, ammattitaitoa ja usein ystävällisyyttä. Onneksi luovun lääkäri-ideastani jo murrosikäisenä. Olisin pyytänyt flunssaisia potilaita pysymään tartuntariskin vuoksi käytävässä ja pitämään vaatteet päällään. Puhelimessa puhumisesta pidän työssä ja asioin jatkossakin mielelläni sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on vaatteet yllään.

En ole koskettelija, joten tutkittavana ja hoidettavana oleminen on mielestäni usein erittäin kiusallista. Kosken tuttuja vauvoja ja vähän isompiakin lapsia ja tietenkin seurustelukumppaniani, mutta en ole koskaan ollut mikään halailija. Koiria, kissoja ja lemmikkirottia silitän mielelläni, samoin mm. lehmiä, jotka ovat sympaattisia eläimiä.

Onneksi lääkäreille nykyään opetetaan kommunikointia potilaiden kanssa. Vanhempia lääkäreitä opetettiin kuulemma (melko luotettava lähde eli luin joskus jostain) aikoinaan aiheesta peräti parin tunnin ajan tuhansien luentotuntien aikana. Osasta heistä tilanteen huomasi vastaanotolla. Monet lääkärit voivat olla hyviä tutkijoita, mutta kaikki eivät suhtaudu erityisen positiivisesti potilaisiin.

Hematologisella puolella Meilahdessa on mielestäni erittäin taitava ja hyvin valittu henkilökunta. Kantasolusiirroista huolehtivassa yksikössä monet hoitajat ovat olleet yli 25 vuoden ajan osastolla ja he todella osaavat työnsä.

Allogeenisen kantasolusiirtoon ja käänteishyljintään liittyvä lääkelistani tällä hetkellä

Sandimmun Neoral –hyljinnänestolääke liuoksena, kahdesti päivässä

Verenpainelääke

  • Sandimmunin vuoksi

Hydrocortison eli lievä kortisoni, 10 mg ja 5 mg vuoropäivin

Vatsalääke

  • kortisonin vuoksi

Valavir seuraavaa vyöruusua estämään, kahdesti päivässä

Cotrim Forte keuhkokuumetta vastaan, kolme kertaa viikossa (ma, ke ja pe)

Statiini

  •  kolesteroliarvoni kohosivat allogeenisen siirron vuoksi, kuten monilla muillakin potilailla

Kalkki + D, kahdesti päivässä

  • osteopenia on jo kortisonin vuoksi, mutta kiitos ei osteoporoosille
  • kalkinsyöjille tiedoksi: kalkki kannattaa ottaa eri aikaan, kuin muut lääkkeet, jotta muut lääkkeet imeytyvät paremmin

Magnesium

Oculac-silmätippapipetit, 15-20 kpl päivässä

  • toisinaan myös Oftagel- tai Bepanthen Eye

Para-Tabs 1 mg –särkylääke

  • otan lääkkeen, jos on ihan pakko

OxyNorm, voimakas morfiinin sukuinen kipulääke, joka vaikuttaa keskushermoston kautta

  • otan ani harvoin ja vain todella kovaan kipuun, kuten vyöruusun aiheuttamaan hermokipuun

Estradot-laastarit, koska allogeeninen kantasolusiirto aiheuttaa naisille vaihdevuodet

  • laastareita määrättiin luita vahvistamaan, koska kortisoni tekee tuhoa luissa luuydinsyövän lisäksi

Vaihdevuosioireilla saattoi selittää kiukun, jota ei aiheuttanut kortisoni. Kortisonikiukun valitettavasti tunnistin, mutta vaihdevuosikiukkua en. Joko sain hyvän laastarilääkityksen tai olin jo riittävän kiukkuinen aiemmin. Ei voi tietää.

Adursal-maksalääkkeistä pääsin onneksi eroon, kun maksa-arvoni paranivat eikä maksa tuhoutunut, samoin vahvemmasta Medrol-kortisonista. Mikäli en ottaisi Sandimmunia, niin saisin jälleen maksan käänteishyljinnän. Hyljintää hoidetaan lisä-Sandimmunilla ja suuremmalla Medrol-kortisonimäärällä. Miellyttävä (?) kierre. Saisin takaisin myös Adursal-lääkkeen, jos maksa suivaantuisi.

Diabetesta en saanut allogeenisen siirron jälkeen, vaikka sokeriarvoni olivat usein todella korkeat. Kakkostyypin diabetesta ei tietääkseni ole suvussa, joten geenit olivat varmaan puolellani.

Iloiset uutiset minulle, mutta eivät tietenkään yhteiskunnalle

  • ylitin Kelan lääkekaton 610,37 euroa eli saan loput lääkkeeni edullisesti eli 2,50 eurolla
  • olen tähän mennessä käyttänyt reseptilääkkeisiin yli 665 euroa eli summassa on mukana myös 50 euron omavastuu
  • lisähuvituksena mm. silmätipat ja lääkevoiteet, joita Kela ei korvaa ollenkaan

Kannatan lasten ja nuorten hoitamista

Olen miettinyt vuosia jatkuneen sairauslomani aikana sitä, onko hoidoissa ja lääkityksessä mitään järkeä yhteiskunnalle. Allogeenisen kantasolusiirron aikana sairaalassa oli 40 – 60 -vuotiaita potilaita ja 17-vuotias potilas. Ymmärrän, että ihmisille halutaan antaa mahdollisuus saada hoitoa. Toisaalta mietin, onko taloudellisesti järkevää, että kaikki yritetään pelastaa.

Mikäli olisin voinut päättää hoidetaanko lapsi tai nuori potilas vai minut, niin tiedän, kumpaan vaihtoehtoon olisin päätynyt. Olen iloinen ja tyytyväinen siitä, että olen hengissä ja terve (no, ”terve”), mutta lasten ja nuorten pelastaminen on mielestäni paljon tärkeämpää kuin keski-ikäisten tai sitä vanhempien hoitaminen. Tarkoitan tilannetta omalla kohdallani ja niiden kohdalla, jotka ajattelevat samoin.

Totta kai ihmisten pitää saada hoitoa, jos he haluavat, mutta eikö ainakin meille todella huono ennuste -potilaille voisi antaa vaihtoehdon? Joko käytetään suuri määrää rahaa, aikaa ja vaivaa meihin tai keskitytään nuorempiin, joilla on pidempi ja toivottavasti parempi ja terveempi tulevaisuus.

Nuori potilas täytti sairaalassa 18 vuotta, kun minua hoidettiin allogeenisen kantasolusiirron vuoksi Meilahden Kolmiosairaalassa. Hoitaja kertoi minulle hänen syntymäpäivästään ja hämmästyin siitä, että noin nuorta potilasta hoidettiin meidän keski-ikäisten kanssa. Hän ei tietenkään kertonut potilaan sukupuolta tai sairautta, mutta oletin, että nuorella potilaalla on leukemia. Toivoin syntymäpäiväsankarista kuultuani, että hän toipuu ja paranee ja saa jatkaa terveenä elämäänsä. Kuulin myöhemmin potilaan vanhemmalta, että kyseinen (leukemiaan) sairastunut potilas voi jo paremmin ja mielestäni uutinen oli ehdottomasti päivän paras tieto!

Toivon edelleen, että kyseinen nuori potilas paranee täysin, voi jatkossa mahdollisimman hyvin ja elää kiinnostavan, hauskan ja onnellisen elämän.