Palautetta sairaalan henkilökunnalle

Laitoin Meilahden Kolmiosairaalaan palautetta suosikkihematologistani ja varmistin myöhemmin hoitajalta, meneekö palaute oikeasti perille. Hän kertoi vieneensä kyseisen tiedon lääkärille ja totesi, että oli ilahduttavaa kuulla ja viedä positiivista palautetta.

Laitoin myöhemmin palautetta myös kyseisestä hoitajasta, koska on helppoa puhua mukavan hoitajan kanssa, joka tietää taustani (ts. tautini), on hyväntuulinen ja osaa ystävällisesti neuvoa tarvittaessa.

Ihmiset antavat yleensä helpommin kielteistä palautetta ja ikävästä tapahtumasta tulee kerrottua turhan monille. Mukavasta asiasta kerrotaan usein paljon harvemmille kuulijoille.

Moni teistä on varmaan jo antanut positiivista palautetta sairaalan palautesivujen kautta. Mikäli ette vielä ole, niin ehdotan kiitosten lähettämistä, koska jokainen tekee paremmin töitä ja ilahtuu saatuaan kuulla itsestään jotain hyvää ja piristävää arkisen työnteon keskellä.

Iloinen Museokortti-minä

Maanantain ja tiistain raihnaisuuden jälkeen aloitin keskiviikon pakottamalla itseni ulos kivuista huolimatta. Kävin Munkkiniemessä Hollantilaisentiellä ihailemassa Eliel Saarisen suunnittelemia kauniita rivitaloja.

Viehättävä rivitalo olisi ideaalinen asuinpaikka lähellä merta ja nelosen raitiovaunureitin varrella eli Stockmannille pääsee kätevästi ostoksille.

Kävelin rantatietä ja mietin, kuinka mukavaa olisi asua kävelymatkan päässä merenrannasta.

Söin lohivoileivän Cafe Torpanrannan savuttomalla terassilla. Hyvä, että tupakoimattomillekin on varattu mahdollisuus istua terassilla ihailemassa maisemia.

Katselin vastapäistä Meilahden sairaala-aluetta ja kummastelin Hietaniemen uimarannalla tai hautausmaalla olevaa vesitornia ja mietin, kuinka mukavaa on viettää kesäpäivää ulkona eikä sairaalassa. Taakseni istui pari naista lapsineen ja he ihailivat Otaniemen rantaa. Minä ja suorastaan pistämätön suuntavaistoni… Ei oikeasti pitäisi kertoa tarinaa, jonka perusteella vaikutan ääliöltä. Hehe!

Lämpötila oli 24 astetta, mutta tuulettoman päivän vuoksi istuin aurinkovarjon alla kuten moni muukin. Toisena syynä aurinkovarjoiluun oli palaminen eli en halua riskeerata olminvalkoista ihoani.

Myelooman vuoksi kohonneen ihosyöpäriskin vuoksi voitelen aurinkosuojalla joka aamu kasvoni, kaulani, korvani ja niskani hajustamattomalla 30-suojakertoimella ympäri vuoden. Jalkapöytäni ruskettuvat, mutta muuten en ole nuorempanakaan harrastanut ihoni kärventämistä. Kreikassa paloin lukioikäisenä kirkkaanpunaiseksi ja rintakehäni oli täynnä kipeitä rakkuloita. En halua kokea mitään sellaista uudelleen.

Suosittelen käyntiä Munkkiniemenrannalla olevassa kahvilassa jo upean maiseman vuoksi. Mattolaituri on lähellä kahviota eli hyvällä tuurilla saattaa nähdä komeita miehiä pesemässä mattoja.

Kävelin raitiovaunun päätepysäkille ja ehdin kyytiin. Jäin pois Kansallismuseon kohdalla olevalla pysäkillä.

Positiivista: pystyn kiipeämään mm. Kansallismuseon portaat.

Kävin tutustumassa valokuvataiteilija Jaakko Heikkilän kiehtovaan Veden kätkemiä huoneita -valokuvanäyttelyyn. Näyttely päättyy 28.8.2016. Taiteilija kuvasi töissään Venetsian aatelistoa.

Aatelisarvon sain aikoinaan ostaa Venetsiassa summalla, joka vastaa nykyisin miljoonaa euroa. Kätevää, kun voi ensin hyökätä ikiärsyttävien naapurien ja raivostuttavien lähipaikkakunnan asukkaiden kimppuun, ryöstää heiltä omaisuuden ja teko palkitaan kätevästi ostetulla aatelisarvolla.

Suomessa aatelisarvoja siunaantui usein kuninkaan pelastamisesta taistelussa eli ensin kalisteltiin miekkoja aukiolla tai metsässä (taisteluihin pakotetut hevosraukat), läimäytettiin, pistettiin tai tönittiin kuningasta kohtaan hyökännyt ratsailta ja hyvin todennäköisesti hengiltä ja seuraavaksi sai lätkän Ritarihuoneen seinälle, suuren – mahdollisesti joltain siepatun – viljelystilan ja iloisen perikunnan. Vanhat, ehdottomasti hyvät ajat ja noblesse oblige. Mikä ilo olisikaan olla Von Kükelgegen kymmenennessä polvessa!

Nousin Kansallismuseossa puuportaat yläkertaan ja ihailin könninkelloja (naisen vartalon mallinen kaappikello oli hupaisa käsivarsineen) ja erittäin taidokkaasti veistettyjä ja koristeltuja puuesineitä, mm. rullatuoleja (käsityöväline, jota Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla käytettiin langan kertaamiseen, Wikipedia) ja länkiä.

Kurkkasin pikaisesti pukuja – mukavaa, että romaninaisen asu oli mukana, mutta en kiertänyt koko museota. Ostin alakerran myymälästä rannalla olevia lokkeja esittävän Helsinki-kortin, jonka lähetin iäkkäälle isäpuolelleni. Kortti viikossa piristänee hänen mieltään.

Kirpputorille? Minä?

Viime viikolla päädyin kaksi kertaa kirpputorille.

Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka tekevät taitavia ja edullisia löytöjä kirpputorilta ja niitä, jotka eivät löydä kirpputoreilta yhtään mitään. Kuulun jälkimmäiseen kategoriaan.

Viime perjantaina kävin ns. äitipuoleni eli isän vaimon kanssa Keravan teollisuusalueella toimivalla kodikkaalla ja sympaattisella Karamelli-kirpputorilla ja lauantaina minua pyydettiin lähtemään Brunoon Aleksis Kiven kadulle Helsingissä.

Kävelin päivittäin rakennuksen ohi ollessani töissä Sörnäisissä, joten lähdin katsomaan rakennusta, joka oli uskomattoman upea arkkitehti Bruno Granholmin 1800-luvun lopussa piirtämä VR:n konepajan kokoonpanohalli, punatiilinen teollisuusrakennus.

Helteen vuoksi paikalla oli vain vähän myyjiä, jotka myivät lähinnä vaatteita, jalkineita, koruja ja kirjoja. Tarjolla oli myös hirvensarvitrofee, mutta pärjään jatkossakin trofeetta. Kotona oli isäpuolen metsästämien peurojen sarvia eteisen seinällä ja Savion aikoina omakotitalon ala-aulassa oli hirventalja sarvitrofeiden lisäksi.

Minä kallistuisin mieluummin Ombrellinossa Pohjoisespalla myytäviin lelukarhujen päihin, joista on tehty feikkitrofeita. Yhtäkään lelukarhua ei vahingoitettu kyseisiä trofeita tehdessä.

Kirpparilla tarjolla olleet tuotteet eivät kiinnostaneet minua, joten keskityin korkeaan ja taidokkaaseen rakennukseen. Kun on lahjoittanut pois 14 laatikollista kirjoja pari päivää aikaisemmin, niin edes myytävät kirjat eivät houkutelleet.

Kirpputorilla on hyvät pöydät myyjiä varten, pukukoppi ja useampi kahvio. Ainakin vohveleita mainostettiin.

Bruno-kirpputorin tilalle suunnitellaan Bauhaus-rautakauppaa. Ajatuskin siitä, miltä upea rakennus näyttäisi kaupan jälkeen sisäpuolelta, on mielestäni hyytävä.

Minä tekisin kauniista rakennuksesta taidemuseon ja konserttisalin yhdistelmän, mutta kirpputorikin on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin valtava rautakauppa.

Allekirjoita adressi – pelastetaan Bruno

Pyydän, että allekirjoitat adressin ja autat Konepajan Brunoa pysymään sen nykyisessä muodossa eli viehättävänä ja tunnelmallisena paikkana, joka otettiin noin vuosi sitten kirpputori- ja tapahtumakäyttöön. Kesäviikonloppuina toiminnassa on ruokaa ja juomaa, bändejä, klubeja, työpajoja, ilmaista joogaa ja taidetta.

http://www.konepajanbruno.com

http://www.adressit.com/pelastetaan_bruno

Sävy-kahvila

Brunosta kävelimme Aleksis Kiven katua pitkin Sävy-kahvilaan, joka oli melko lähellä Hämeentietä. En ollut tiennyt, että ysiratikka kulkee nykyisin Aleksis Kiven katua ja tieto oli mielestäni mielenkiintoinen. Ruokapaikaksi ehdottamani eli kaukaisten Vallilan työaikojeni ravintola oli muuttunut kaljakuppilaksi, joten kävelimme kodikkaaseen Sävyyn ja valitsimme kahvilasta erittäin hyvät hummuksella, paprikalla ja paahdetulla sipulilla täytetyt kasvisleivät.

Sympaattinen paikka, josta olin lukenut muistaakseni Nytistä jossain vaiheessa. Kahvila on tunnettu todella hyvästä kahvistaan.

Istuimme takaseinän sohvalla juttelemassa ja pidimme valoisasta tilasta ja ystävällisestä henkilökunnasta. Ihailimme samalla tien toisella puolella olevaa modernia ja tyylikästä Osuuspankin rakennusta, jonka toisen puolen ikkunoista on ystäväni mukaan kaunis maisema Puu-Vallilaan.

Sävy oli selvästi hipsteripaikka, mutta kukaan ei onneksi heittänyt meitä ulos. Paikalla oli myös eläkeläisryhmä nuorten ja tietenkin parrakkaiden läppärimiesten lisäksi. Parta on selkeä flashback 70-luvulta.

Kiitos leivästä ja mustaherukkamehusta, E!

Jädelino

Lupasin tarjota jäätelöt ja kävelimme lämpimässä tihkusateessa Jädelino-artesaanijäätelökahvilaan Teurastamon alueelle. Kellohallissa oli valmisteilla häät, mutta Jädelino oli onneksi auki ja valinnanvaraa oli tarjolla runsaasti mangosorbetista hasselpähkinäjäätelöön ja suklaarouhetta sisältävään kahvijäätelöön. Lisäksi myytiin mm. vaniljaa, pistaasia, kahta erilaista suklaajäätelöä jne.

Pieni jäätelöpurkki 1-2 makua maksaa neljä euroa ja iso purkki 1-3 makua maksaa viisi euroa.

Paikassa on useampi istuinryhmä ja pöytiä on myös ulkona, mutta erinomainen jäätelö korvaa mielestäni melko karun sisustuksen.

Pääsimme kurkkaamaan Kellohalliin, joka näytti viihtyisältä ruokapaikalta.

Meillä kävi hyvä tuuri eli rankempi sade osui jäätelökeikan ajaksi. E saattoi minut Tukkutorin Lidliin ja fillaroi kotiinsa. Ostin tummanpunaisia kirsikoita, kävelin muutaman sata metriä ja nousin bussiin 55 Hermannin rantatieltä ja jatkoin toisella bussilla kotiin.

Illalla päätin virkistää mieltäni päivän hiilihydraatti- ja proteiinikuvioiden jälkeen ja söin reilu puoli litraa kuumalla vedellä hyvin pesemiäni kirsikoita. Huono olo syönnin jälkeen, joten etsin ämpärin valmiiksi ja poistin itsestäni reippaasti kyseiset kirsikat. Sairaala-ajan jälkeen on ollut ajoittaisia huonovointisuuspuuskia, mutta en ollut antanut ylen pitkään aikaan.

Aina särkee

En ei-niin-yllättäen viitannut kalastamiseen, vaan jatkuviin nivelkipuihin. Torstaina oli tapaaminen fysioterapeutin kanssa enkä ole voinut kivuiltani tehdä kuin osan olkapäätä kuntouttavista harjoituksista. Oletettavasti kortisonin vähentäminen melkein puoli vuotta sitten aiheuttaa edelleen kipuja.

Onneksi käteni nousee jo paremmin eli ilmeisesti kirjahyllyjen tyhjentäminen kävi olkapääjumpasta, vaikka kipeyttikin minua.

Fysioterapeutti opetti nostamaan vasenta kättä oikeassa kädessä pidettävän kepin avulla eli sain uuden harjoituksen edellisten harjoitusten lisäksi. Hän teippasi olkapääni kuntoutuksen edistämiseksi eli minulla on kaksi kaunista turkoosia nauharaitaa teipattuna selässä.  Tapaamme seuraavan kerran vasta reumaa tutkivien verikokeitteni (sukurasite) ja hematologikäyntini jälkeen.

Paluumatkalla ostin mansikoita. Katsoin kotona mansikkarasiaa ja mietin, että joko kausi on ohi tai sain kolhiintuneita lölliskämansikoita, joiden yli joku on ajanut lanalla.

Liikenneympyrä-toiveet kotimatkalla

Toivon aina, että yksityisautoilijat ymmärtävät antaa bussin ajaa heidän edellään liikenneympyrässä. Fiksuimmat autoilijat onneksi antavat tilaa busseille. Julkisen liikenteen käyttäjänä ilahdun huomatessani, että 1-2 henkilöä voi odottaa, että 40 henkilöä kuljettava bussi menee ensin ja bussien aikataulut pitävät paremmin.

Lampaita!

Ystäväni M ehdotti käyntiä Mustasaaressa lounaalla perjantaina. Matkustin bussilla 24 Sokoksen edestä Hietakannaksentielle (Eteläiselle Hesperiankadulle) ja kävelimme Taivallahden lauttalaiturille. Kymmenen lautalla matkaan oli lähdössä lähinnä lapsiperheitä vauvanvaunujen ja pienten lasten kanssa.

Mustasaareen pääsee vain lauttalaiturilta eli Kaskisaaren pelastus- ja huoltosilta on lukittu molemmista päistä turvallisuuden ja valvonnan vuoksi. Mustasaari on päihteetön saari, mutta hämmästyksekseni saarella saa kuitenkin tupakoida. Tupakkapaikat on merkitty erikseen.

Aurinkoinen neljän euron hintainen laivamatka seurakunnan omistamalle saarelle. Kannattaa olla huomaavainen ja ottaa viitosen seteli maksuvälineeksi, koska kyseiset setelit loppuvat ensimmäisenä myyjältä.

Matkalla oli perheensä kanssa ihana, pieni, vaaleahiuksinen ja hymyileväinen arviolta vuoden ikäinen poika mopsipaidassaan. Hän oli niin innostunut matkasta, että lapsen ilo tarttui meihinkin.

Bongasimme perillä lampaiden paikan seinässä olevasta ohjeesta ja kiersimme polkua myöten saaren. Lammaslauma oli tietenkin asettautunut polun loppupäähän portin lähelle. Silitin varovasti harmaata lammasta ja seuraavaksi ympärilläni oli viiden lampaan porukka odottamassa ruokaa, jota ei tietenkään saa niille antaa – ja rapsutuksia. Joten rapsutin ja silitin kaikkia ympärilläni tunkevia lampaita. Seurakunnan saari, joten paikalla oli tietenkin myös mustia lampaita, jotka olivat ilmeisesti arempia, koska ne seisoivat kauempana. Ystäväni oli hieman kauempana luonani olleesta innokkaasta lammasryysiksestä, mutta hänkin silitti lammasta.

Kävelimme lampaanpapanoita väistellen sillan yli Hevossaareen (portti auki ja kiinni, portti auki ja kiinni), jossa kiertelimme jonkin aikaa. Palasimme Mustasaareen ja onnistuimme kunniakkaasti ohittamaan portin edessä makaavan lammaslauman eikä yksikään niistä juossut portin toiselle puolelle.

Istuimme vähän aikaa penkillä ja katselimme uimarannalla ja nurmikolla tepastelevia hanhia ja kuuntelimme lasten riemukasta kiljuntaa leikkipaikalta.

Rannalla saa uida, mutta uimavalvojaa ei ole. Veden väristä ja ilmoitustaulun kyltistä päätellen vedessä on sinilevää, joten kukaan ei onneksi uinut.

Lammaskädet sai pestyä siistissä wc:ssä, jonka lähellä olevissa häkeissä oli isoja pupuja. Lapsiystävällinen saari, ehdottomasti.

Maksoimme kahviossa lounaan eli tarjolla oli yhdeksällä eurolla lihapullia ja kasvisvaihtoehtona punajuuritattaripihvejä. Kahvista veloitetaan lisäeuro. Ruokatarjoilu salaatteineen ja leipineen oli pihateltassa ja kasvispihvit sain hakea keittiöstä. Terassipöydät oli varattu, joten söimme sisällä.

Yritin etukäteen kurkkia lounaslistaa, mutta en löytänyt tietoa nettisivuilta. Punajuuripihvit olivat hyviä.

Saareen voi ostaa lahjakortteja, joilla saa laivamatkan, lounaan, kahvin ja pullan. Aikuisten lahjakortti maksaa 17 euroa.

Meidän piti käydä kurkkaamassa Kaskisaaren siltaa, mutta lähdimme mantereelle klo 13 lautalla ainoina matkustajina. Sillan katsominen ja lampaiden silittäminen uudelleen jäävät seuraavalle käyntikerralle. Paluumatkalla näimme OIKEASTI Meilahden alueen sairaalat ja Hietarannan.

Taivallahdenrannassa oli jo odottamassa pitkä jono matkustajia.

Regatta-rantakahvila

Kävelimme vielä Regattaan savuttomalle terassille eli maitokahville, Jaffalle, mustikkapiirakalle ja vastapaistetulle korvapuustille, josta rantakahvila on kuuluisa. Ystäväni tarjoaa mielellään, mikä on tietenkin kohteliasta ja ilahduttavaa, mutta tällä kertaa minä onnistuin maksamaan ostoksemme.

Näimme kävelymatkalla käsittämättömän hyvännäköisen lenkkeilijän ja pohdin, kumpi vaihtoehto oli tärkeämpi: lammaslauman silittäminen vai upea nuori mies. Vaikea päätelmä, koska lampaat olivat söpöjä ja herttaisia.

Kahvihetken jälkeen oikaisimme Sibeliuspuiston kautta ja valtavien turistimäärien (kahdeksan bussia jonossa) ohi bussipysäkille ja suuntasin keskustaan Seurasaaren bussilla 24. Ystäväni käveli Töölössä olevaan kotiinsa.

Jatkoin keskustasta kotiin bussilla ja kotona tutkin sängyllä nettiä. Laitoin ihan hetkeksi silmät kiinni ja heräsin pari tuntia myöhemmin jäätelöauton soittoääneen.

Lemmikkimies

Minulla on ollut ensimmäisestä vakituisesta työpaikastani lähtien joka työpaikalla lemmikkimies. Lemmikkimiestä ei tarvitse ulkoiluttaa, mutta hänen kanssaan voi keskustella ja käydä lounaalla ja hän on ilahduttavaa ja mielenkiintoista seuraa. Kahvilla en ole koskaan käynyt työpaikalla, mutta lemmikkimies sopii varmasti myös kahvihetkeen.

Ensimmäinen lemmikkimies oli ehdottomasti kaunein versio, mutta vuosi vuodelta lemmikkimiehet nuorenivat.

Pidin kiitettävänä sitä, että viimeisen lemmikkimiehen ahdistelusta minua ei enää epäilty, koska olin hänen äitinsä ikäinen. En ahdistellut muitakaan miehiä, koska heillä oli tärkeä ja oleellinen tehtävä: lemmikkimiehenä toimiminen.

Jokaiselle työpaikalle pitäisi palkata mukava ja fiksu lemmikkimies naisten seuraksi. Jos mies vielä näyttää hyvältä, niin tilanne on erinomainen.

Tuleva taide-elämys

Lemmikkimiehistä tuli mieleen, että Finnkinon ensi-illassa on 5.8.2016 lähtien Lemmikkien salainen elämä -animaatio eli ehdottomasti taidetta:

http://www.finnkino.fi/Event/301557/

 

Kuvassa rantatie Munkkiniemessä.

Advertisement

Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää

Kierrätyskeskuksen ystävälliset ja kohteliaat työntekijät hakivat tänään kotoani 14 keskikokoista laatikkoa kirjoja, Lundia-pöytälevyn, pukkijalat, laatikollisen erilaisia ruukkuja ja maljakoita, kasan metalliruukkuja, kuntopyörän ja tv-shopista neljä vuotta sitten tilaamani lihaskuntolaitteen, jossa istutaan ja jonka pitäisi vahvistaa mm. hartialihaksia.

Tilasin oranssinmustan Twist-laitteen kortisonihuuruissa ennen allogeenista siirtoa ja kuvittelin, että jaksaisin tehdä kotona jotain lyhyeksi kuvittelemallani sairauslomalla.

Ystäväni mies sääti laitteen asetukset ja kokeilin istumavimpainta muutaman kerran, mutta en saanut säädettyä vastusta, joten käsien heiluttelu vastasi melkein liikettä rakkineella. Älkää antako ostohimoisen kortisonimaanikon katsoa tv-shopin mainoksia!

Onneksi kortisonimania katosi, kun lääkeannosta pienennettiin.

En ihan uskonut saavani kolmen minuutin päivittäisellä jumpalla jumalaista vartaloa, mutta kuvittelin, että saisin vahvistettua käsivarsiani. Nope.

Kuntopyörän ostin seuraavissa kortisonipöllyissä (pahoittelen sanaa pöllyissä, mutta kortisoni todella sekoittaa ajatukset, tekee käsittämättömän raivostuneeksi, valvottaa jne.), mutta en voinut käyttää pyörää, koska niveleni olivat niin pahassa kunnossa kortisonin jälkeen. Ovat edelleen, koska 40 minuutin bussimatkan jälkeen kävely bussipysäkiltä on mallia kankea, kunnes nivelet toimivat jälleen paremmin.

Luin ennen kuntopyörän ostamista, kuinka pyörä ostetaan yleensä täysin turhaan, sitä pidetään jossain nurkassa ja sen päälle kasataan vaatteita. Ei toiminut vaatetelineenä, mutta pyörä jäi lähes käyttämättä.

Pakkasin kirjalaatikoita useampana päivänä, mutta kissanruokatilauksista saamani ja Claes Ohlsonilta ostamani pahvilaatikot loppuivat suuren perkauksen aikana, joten hain lisää laatikoita lähellä olevasta Prismasta. Lähikaupat (mm. Siwa) saavat tuotteet rullakoissa, joten heiltä ei saa pyynnöstä kuin banaanilaatikoita, joista ei ollut mitään hyötyä kirjoja kuljetettaessa.

Varasin lauantaina laatikoita ja minulle luvattiin neljä laatikkoa maanantaiksi. Ehdotin, että laatikot varataan nimelläni, mutta nimeäni ei myyjän mukaan tarvittu.

Laatikoita purettiin maanantaina klo 7-15, joten menin paikalle klo 15 jälkeen, jotta kuorma on varmasti purettu ja kysyin minulle varattuja laatikoita. Niitä ei ollut. Menin ilmeisesti liian myöhään paikalle ja/tai pyyntöni oli kadonnut.

Varaston vieressä ollut ystävällinen myyjä selitti, ettei hän tiedä, voiko huominen aamuryhmä tyhjentää minulle laatikoita. Kiitin, totesin, että laatikoiden saaminen tuntuu olevan haasteellista ja kerroin, että kysyn vielä palvelupisteestä. Siellä ei ole ketään paikalla, hän mainitsi.

Menin palvelupisteeseen, jossa onneksi oli myyjä. Selitin, että tilasin laatikot, mutta niitä ei ollut. Myyjä käveli varastoon ja tyhjensi minulle kaksi laatikkoa, jotka sain heti mukaani. Olin tyytyväinen hänen huomaavaisesta käytöksestään ja kiitin häntä avusta. Tapasin hyvän myyjän ja vielä paremman myyjän.

Varasin nimelläni lisää laatikoita ja minulle purettiin seuraavana päivänä vielä pari laatikkoa klo 14 aikoihin. Kehnona heittiöni jätin noutamatta kaksi muuta varaamaani laatikkoa, koska kirjahyllyni näyttivät jo melko tyhjiltä.

Koti, ihana koti

Home Sweet Home on Suomessa turha usein tutkimuksissa ja julkaisuissa näkyvä vihreä tai musta ”homepila” kodeissa, joten ihana ja (toivottavasti) homeeton koti on parempi vaihtoehto.

Muutin nykyiseen kotiini kahdeksan vuotta sitten ja olin tyytyväinen siitä, että muutin uuteen kerrostaloon, jossa on hyvä äänieritys, hiljaiset ja yleensä hyvin rauhalliset naapurit.

Urheilukilpailuiden aikaan ja toisiaan viikonloppuisin melua on enemmän innostuneiden karjumisten ja/tai basson jytkeen muodossa.

Kukaan ei kuitenkaan laula osapuilleen kahdentoista promillen humalassa kolmelta yöllä ”Aavan meren tuolla puolen”, kuten aikoinaan 50-luvun talossa, kun naapuriyksiön osti Alkon vakaumuksellinen kannattaja. Äänieristyksenä sodan jälkeen rakennetussa talossa oli perinteistä kananp-aa, jota oikeasti lapsena luulin nimenomaan kyseiseksi artikkeliksi ja ihmettelin tilannetta mielin vilpittömin.

Olen viihtynyt nykyisessä asunnossa hyvin ja pidän naapureistani.

Olen erittäin ilahtunut, kun kirjahyllyissäni on enää vain yhdessä rivissä kirjoja, hyllyillä on tilaa ja kotona on vähemmän romua! Pölyjen pyyhkiminenkin hyllyistä riemastutti raihnaisempien vuosien jälkeen.

Kierrätyskeskuksen miehet totesivat, ettei kukaan ole aiemmin lahjoittanut yhtä paljon kirjoja. Ooh, ennätys!

Kiitin illalla Kierrätyskeskuksen palautelomakkeen kautta saamastani hyvästä palvelusta.

Nivelroisto

Niveleni suuttuivat kirjojen siirtelystä, joten jouduin ottamaan useampana päivänä särkylääkkeitä. Fysioterapeutin ohjeistamaan jumppaan ei jäänyt riittävästi aikaa. Nyt pitää keksiä joku äärettömän hyvä tekosyy sille, että lihakseni eivät ole vahvistuneet riittävästi ennen seuraavaa käyntikertaa, jonka siirsin reilulla viikolla eteenpäin ns. matkan eli kirjaprojektin vuoksi. Hyviä ideoita saa esittää.

Videot

Kierrätyskeskus ei ota vastaan videoita, joten vein kokeeksi kymmenen jossain vaiheessa ostamaani videota lähikirjaston kierrätyspisteeseen. Kävin tänään kirjastossa ja varmistin, onko videoita jäljellä. Kaikki olivat hävinneet. Hyvä tietää, että videoita voi jatkossakin viedä hyllyyn ja niille on käyttöä.

Fidat eivät ota enää vastaan videoita ja kyseisille kirpputoreille käy vain vuoden 2000 jälkeen painettu kirjallisuus. Huumorintajuni ei riittänyt kirjojen painovuoden tutkimiseen, joten onneksi Kierrätyskeskus otti kirjat vastaan.

Mm. Fidaan olen lahjoittanut aiemmin runsaasti tuotteita. En KonMarita, mutta keski-ikäisenä keräilijätalouden vannoutuneena edustajana raivaan. Lastenkirjoja tarjoan läheiselle päiväkodille ja kysyn syksyllä, haluaako (kesällä suljettu) nuorisotalo ottaa vastaan lautapelejä. Joitain kirjoja tarjoan antikvariaatteihin.

Omistuskirjoituksella varustettu (ei E. Lönnrotin), mutta kansipaperiton Juhla-Kalevala Halosen maalauksilla olisi tarjolla ja noudettavana Helsingistä. Antikvariaatit kauppaavat kirjaa 60-90 eurolla. Minä myyn kirjan 40 eurolla. Lahja rakkaalta ihmiseltä, mutta ei Kalevalaa tai karua Halosta hyllyyni. Ei tod.

Silmätipat eli älä kokeile tätä kotona

Yöpöydälläni on silmätippoja, keittiössä on silmätippoja, eteisessä on silmätippoja, käsilaukussani on silmätippoja ja takkieni taskussa on Mini-Minigrip – pussiin pakattuja avattuja silmätippoja.

Kyynelnesteettömien silmieni vuoksi en voi mennä minnekään ilman silmätippoja. Harmi, että olen allerginen pullojen säilöntäaineille, koska Oculac-silmätippapipeteistä tulee kurja määrä muoviroskaa.

Lauttasaareen oli ajautunut Kalasataman räjäytyksissä tullutta muoviroskaa valtava määrä. Asukkaat olivat tyytyväisiä, kun Tallinnaan menevät alukset silppuavat muoviköynnöksiä, joten niistä on vähemmän haittaa veneilijöille. Minä en riemastu, koska silppu jää mereen. Köynnökset voi kerätä rannoilta eli työtä on reippaasti tarjolla rakennuttajalle ja hänen kätyreilleen.

Vettä tai ehkä laguuni

Googlasin vettä-sanalla ja päädyin Ratkojat-sivulle, jossa vedelle esitetään vaihtoehto laguuni. Kuulostaisiko hyvältä, että minun pitää juoda päivässä kolme laguunia?

Silmätippojeni vieressä asustaa vesipullo, jotta muistan varmasti juoda vähintään kolme litraa päivässä. Minulla on aina mukana vesipullo – ja oli jo vuosikausia ennen syöpää. Ennen myeloomadiagnoosia mietin, olenko allerginen vedelle vai reagoinko muovipulloille, kun olin jatkuvasti sairaana.

Kunnon ihminen pitäisi vettä muovia vaarattomammassa lasipullossa, mutta huvittelevien kissojen vuoksi en halua pitää lasia tönimis- tai kolkkauskorkeudella kotona.

Anemiavaiheessa en saanut kierrettyä vesipullon korkkia auki heikkouteni vuoksi, joten pyysin, että myyjä kiertää korkin auki kaupassa. He onneksi auttoivat aina mielellään.

J-NEN, Samoon-tarjouksia ja 20 % alennusmyynti

Kävin Kierrätyskeskus-käynnin jälkeen keskustassa. Tukahduttava bussimatka, koska taakseni tuli istumaan kaksi nuorta naista, joista toinen oli valinnut La Fleur Trés Mysqie Squnqin -haisuvedekseen. Jouduin vaihtamaan paikkaa, koska minua alkoi myskiyskittää (kyllä, se on sana, on).

Kävin kurkkaamassa J-NEN-liikkeessä Ateneuminkujalla Samoonin vaatteita, joista kahdesta kesätuotteesta edullisemman sai ilmaiseksi. Liikkeessä oli 20 prosentin alennusmyynti kaikissa tuotteissa, paitsi ihmehousuissa. Suosittelen käyntiä, jos mm. Samoonin ja Ulla Popkenin tuotteet kiinnostavat. Pidän kyseisestä liikkeestä, koska siellä myydään luonnonmateriaaleista tehtyjä tuotteita ja palvelu on ystävällistä. Kauniita vaatteita, mutta en (onneksi) löytänyt mitään, joka huusi OSTAMINUTOSTAMINUT.

Pistäydyin vastapäisessä pH7-kahviossa ja mahdollisesti söin jäätelöä. Ostin lähistöltä herneitä ja ihailin myynnissä olevia upeita tummanpunaisia kirsikoita.

Tuore kirsikka = erittäin hyvä. Kirsikkaesanssi = kauhistuttava keksintö.

Ostin historian hämärissä kerroskiisselin ja varmistin pakkauksesta, ettei punaisessa marjakiisselissä ole kirsikkaa. Ei ollut. Menin kotiin ja maistoin kiisseliä, joka maistuu kammottavasti kirsikalta. Soitin yritykseen ja varmistin, onko tuotteessa kirsikkaa. Ei ole, totesi puhelimeen vastannut asiakasneuvoja. Hän lupasi vielä tarkistaa tarkemman tuoteselosteen. Olipa kuitenkin, mutta niin vähän, ettei sitä pitäisi asiakkaan maistaa.

Piilottavat tuotteeseen kirsikkaa ja luulevat, etteivät jää kiinni! HAH! Kiisseli jäi syömättä.

Selfie nostokurjessa? Jooei.

Hesarin mukaan useampi nuori oli kiivennyt ottamaan selfien nostokurjessa. Onneksi kukaan heistä ei pudonnut. Suosittuja ovat myös kerrostalojen katot.

Turhan moni nuori autoilija on Yhdysvalloissa kuollut liikenteessä ottamansa selfien jälkeen ja nyt autoilijoiden kannattaa Suomessa väistää Pokémon Go -pelaajia. Tuttuni kertoi väistäneensä saman päivän aikana useampaa aikuista pelaajaa, joka seisoi kännykkäänsä tuijottamassa keskellä tietä.

Hauskalta vaikuttava peli, joka saa lapset ja ainakin nuoret aikuiset liikkeelle. Toivottavasti he seuraavat myös ympäristöään ja varovat liikennettä.

Vinkki lapsosille ja ikälapsosille: syökää kalkkia, koska kökötätte kyyryssä ja venytelkää säännöllisesti.

Hesarissa joku kirjoitti yleisöpalstalla, että nuorten pitäisi poimia mustikoita. Vastineessa joku ilmoitti, että mustikoiden poimiminen on tylsää ja pelaaminen on hauskaa. En epäile.

Poimisin marjoja, jos en pelkäisi mätkähtäväni jälleen metsään turvalleni heikkojen reisilihasteni vuoksi. Lisäksi pelkään metsissä liikkuvia jättiläismoskiittoja, mäkäräisiä ja hirvikärpäsiä. Pelkkä sana hirvikärpänen saa minut kauhun valtaan. En ole koskaan nähnyt kyseistä elukkaa livenä.

Hyttyset ja mäkäräiset rakastavat minua eli olen ilmeisesti murea. Linnuista minua ovat suosineet Kauppatorin lokit ja puussa istuvat varikset. Lokki osui joskus torilla naamaani (yäääk) ja puussa istuneet ja ilmiselvästi nauraneet varikset tekivät takkini olkapäälle iskun.

Karhuja tms. en osaa pelätä eikä niitä ylen määrin lähimetsissä liikukaan. Puihin kiipeämistä en suosittele karhukammoisille, koska olen Ähtärissä ja Ranualla katsonut, kuinka vauhdilla karhu kiipesi puuhun.

Kimmo Ohtonen

Seuraan Facebookissa luontokuvaaja ja -toimittaja Kimmo Ohtosta, joka on kuvannut etenkin karhuja luonnossa. Suosittelen hänen taitavien kirjoituksiaan ja kiehtovia kuviaan.

Lainasin kirjastosta hänen keväällä ilmestyneen teoksensa Karhu – voimaeläin ja ihailin kuvia ja tekstejä. Surin 9-vuotiasta lasta, joka pakeni mökin lähellä olevaan metsään väkivaltaista ja uhkaavaa isäänsä.

http://www.hs.fi/elama/a1458625910493

Kimmo Ohtosen saa tilattua Speakersforumin kautta esiintymään tilaisuudessa.

Olen tehnyt listan ihmisistä, joita olisi erittäin mielenkiintoista tavata. Jane Austenin ja Isä Camillon kirjoittajan Giovanni Guareschin tapaaminen ei onnistu, mutta Ohtosen tapaisin mielelläni.

Joku ystävällinen sielu voisi lahjoittaa hänelle aarniometsää suojelualueeksi eläimille. Lisätty listaan: KUN voitan Lotossa.

Liittoon töihin?

Rekryfirman edustaja ehdotti, että haen sairauslomani jälkeen johonkin liittoon töihin, koska liitoissa ymmärretään paremmin tautisia kehäraakkeja. Mielenkiintoinen ajatus. Olen jo valinnut liiton, johon otan yhteyttä, mikäli sairauslomani päättyy syyskuun lopussa. Tapaan hematologin elokuussa.

Miltähän tuntuisi palata töihin lokakuussa? Olen ollut yli neljä ja puoli vuotta sairauslomalla siihen mennessä. Ystävieni mukaan en vaikuta aiempaa hölmömmältä (pitäisiköhän tuosta huolestua?), joten ehkä minusta vielä tulee kunnollinen ja tunnollinen työntekijä ainakin joksikin aikaa.

Aina ajoissa, poikkeuksetta

Plussana totean, että olen nykyisin joka paikassa vähintään kymmenen minuuttia etuajassa. Aiemmin kuuluin niihin iltapäivällä virkeämpi -ihmisiin, jotka olivat paikalla hieman ennen työn alkua ja viipyivät illalla pidempään. Töistä lähteminen ajoissa oli hankalaa, koska hoidin vielä yhden puhelun tai tein vielä yhden työn – ja ystäväni joutuivat turhan usein odottamaan minua. Pahoittelen aiempaa epäkohteliaisuuttani.

Olen nykyisin se henkilö, joka tuijottaa sopimaamme aikaan paikalle tulevia syyttävästi – koska olin etuajassa paikalla. Aina tarvitaan kyseinen henkilö!

Suositeltavaa luettavaa

Gerald Durrel  

mm. Eläimet ja muu kotiväkeni

Anna Gavalda      

mm. Kimpassa

Frank B. Gilbreth Jr, Ernestine Gilbreth Carey   

Tusinoittain halvemmalla

René Goscinny, kuvittaja Jean-Jacques Sempé  

Pikku Nikke

Helene Hanff    

Rakas vanha kirja

Outi Pakkanen      

mm. Porosta parmesaaniin

• pidän Pakkasen kirjojen Helsinki-kuvauksista jopa enemmän kuin tarinoista

Risto Rasa   

Tuhat purjetta, kootut runot

• luen hyvin harvoin runoja, mutta Risto Rasasta pidän

Vivi- Ann Sjögren 

mm. Mustaa kahvia, keksinmuruja

John Steinbeck   

Matka Charleyn kanssa

Torstai on toivoa täynnä

 

Omenan kuoressa on reikä.

Jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä erottaa

astioiden helinää.

 

Toukka tiskaa.

 

Risto Rasa

 

 

Maailmassa on kaikki hyvin

…jos sanomalehden pääuutisena on koira, joka ajaa polkupyörää. Viime aikoina näin ei ole ollut, vaan Brexit, Nizza ja Turkin tilanne ovat vyöryneet tietoomme.

Haaveilin nuorempana toimittajan työstä ja ilmoitin yläasteella opinto-ohjaajalle, että minusta tulee kirjeenvaihtaja ulkomaille. Ei minulla oikeasti olisi ollut rohkeutta ulkomailla toimivan toimittajan haasteelliseen ja aivan liian usein vaaralliseen työhön. Toimittajat ovat valitettavan monessa maassa väkivallan kohteina ja jopa surmattavina.

Huvittelin jossain vaiheessa hakemalla Sanoman toimittajakouluun, mutta minua ei tietenkään valittu ilman työnäytteitä ja olin jo keski-ikäinen hakuvaiheessa ja opiskelemaan etsittiin nuoria. Ihailen jatkossakin Ilkka Malmbergin taitavia ja kiinnostavia juttuja. Pidin aiemmin Reetta Meriläisen kirjoituksista Helsingin Sanomissa.

Ilahduin, kun psykiatri (välittäjä: työpaikka) totesi, että puhun joistain tapahtumista yhtä kärkevästi, kuin olisin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mielestäni erittäin taitava toimittaja Seija Sartti. Hän lisäsi, ettei hän tahdo loukata minua. Loukata? Olin todella iloinen saamastani palautteesta.

Pidin aikoinaan mm. Sartin kirjoituksesta, jossa hän mainitsi, kuinka vanhaa ruokaa syömme. Harva huomaa, että pakastetun jäätelöpaketin myyntiaika on kaksi vuotta ja syömme hyvinkin iäkkäitä eineksiä. Samaan aikaan parin päivän ikäistä kotitekoista ruokaa ihmetellään kotona ja mietitään ruoan syömäkelpoisuutta. Säilöntäaineilla ruoka saadaan tietenkin säilymään pidempään, mutta on mukavampaa syödä ruokaa, jonka valmistusaineet tietää ja jotka ovat tuoreita.

Ihmettelen, ettei Seija Sartista ole Wikipedia-tietoja. Toivoisin, että hänestä olisi.

Ravintola Lehtovaara, Töölö

Pääsin lopulta ravintola Lehtovaaraan Sibeliuksen puiston viereen ja sain lahjaksi pari kuukautta myöhässä olevan syntymäpäivämuistamisen. Kiitos, M!

Alkuruoaksi valitsin graavisiikatartarin, joka oli erittäin hyvää ja ystäväni valitsi kylmän kurkkukeiton, jonka pinnalla oli paahdettua parmankinkkua. Pääruokana söimme ahvenia, uusia perunoita ja kantarellikastiketta, joissa oli meidän makuumme hivenen liikaa suolaa. Ruoka oli kuitenkin maukasta ja annos oli kauniisti aseteltu, kuten siikatartarkin. Jälkiruoaksi valitsin ihanan crème brûléen, jonka kanssa oli tarjolla kesämarjoja. Arvasin, että saan yhden mansikan (kyllä, halkaistuna), yhden vadelman ja kaksi pensasmustikkaa ja olin melkein oikeassa, koska sain myös tertun kauniin punaisia viinimarjoja.

Toivoisin, että Suomessa saisi jossain ravintolassa ainakin kesällä jälkiruokana kulhollisen tuoreita marjoja ja vaikka puolet tai jopa neljänneksen paahtovanukkaasta. Tuoreet marjatkin riittäisivät erittäin hyvin jälkiruoaksi. Italiassa saa upean röykkiön hedelmiä, kun tilaa hedelmälautasen. Miksi meillä ei tarjota hyviä ja terveellisiä marjoja? Marjoja käytetään yleensä vain koristeena.

Ystäväni valitsi sorbetit ja madeleinekakkua. Etenkin sitruunasorbetti näytti hyvältä.

Istuimme Mechelininkadun puolella ja katselimme keskustelumme lomassa ohikulkevia ihmisiä ja koiria. Pandalippis päässä kulkenut pieni poika talutti isoa koiraa, joka seurasi kiltisti häntä ja hänen vanhempiaan. Herttainen näky.

Ystäväni valitsi etu- ja pääruoan kanssa viiniä, mutta minä pysyin vesilinjalla, koska toimin ns. lääkelinjalla – eli kurkkuuni kumoan ne – enkä pidä viineistä.

En ole viinirypäleidenkään ystävä, mutta parhaat rypäleet, jotka olivat vihreitä, pieniä ja siemenettömiä söin vuosia sitten ystäväni kanssa Kyproksella. Paikalla kasvaneilla hedelmillä on täysin toisenlainen maku kuin raakana poimituilla tuotteilla. Eilatissa Israelissa greipitkin olivat todella makeita ja hyvänmakuisia.

Olin kielikurssilla Itävallassa lukioikäisenä ja söin tuoreita aprikooseja. Suomessa myytiin siihen aikaan tietääkseni vain säilöttyjä aprikooseja, jotka maistuivat sokeriliemeen tölkitetyltä pahuudelta. Toreilla ja kaupoissa nykyisin myytävät tuoreet aprikoosit ovat ensin karmean kivikovia ja seuraavaksi umpihomeessa. Hyvää aprikoosia en ole onnistunut Suomesta ostamaan.

Olen jo vuosia haaveillut, että pääsisin poimimaan erilaisia hedelmiä suoraan puusta ja/tai nostamaan ananaksia ja vesimeloneja maasta. San Franciscossa asuneen, mutta Suomessa syntyneen naisen naapurin pihassa kasvoi sitruunapuu, mutta en nähnyt naapureita, joten hedelmät jäivät tietenkin puuhun. Jos olisin nähnyt heidät, niin olisin pyytänyt ja todennäköisesti saanut luvan edes yhden sitruunan poimimiseen. Michiganissa poimin puusta mehukkaita päärynöitä ja Kreikassa poimimme rannan lähellä olevista puista viikunoita. Italiassa tuijotin junan ikkunasta persikkapuita ja toivoin 14-vuotiaana, että pääsisin keräämään hedelmiä.

Jos jollain sattuu olemaan takapihallaan aprikoosi-, nektariini-, appelsiini-, sitruuna- tai greippipuu, niin minuun saa ottaa yhteyttä. Yst. vast. puh. num. (Num-teksti hämää, koska oikea lyhenne on nro.)

Siskonpoikani eli ns. Ylermi (tädin antama nimi) kuokki jo hyvin pienenä perunamaasta perunoita ja multa lensi kaaressa lapsen ympärillä. Ihailtavaa toimeliaisuutta 4-vuotiaalta pikkupojalta!

Lehtovaara täyttää 100 vuotta 26.8.2016 ja tarjolla on klo 18 juhlaillallinen neljän ruokalajin ja viinipaketin voimin. Sitovat ilmoittautumiset 15.8.2016 mennessä.

Bussipysäkki on kätevästi ravintolan vieressä Mechelininkadulla ja Seurasaaren bussilla 24 pääsee näppärästi paikalle keskustasta, esimerkiksi Sokoksen edestä.

Hinnat

Hintojen vertaajana olen huono. Kuuntelin joskus, kun työkaveri selitti, kuinka hän katsoo ruokakaupassa tuotteiden kilohintoja. Erittäin fiksu teko, mutta minä katson tuotteita enkä tuijota ensisijaisesti hintoja.

Joskus huomaan hinnat ja totean, että pitäisi seurata niitä useamminkin. Ostan kissoille possunsydämiä, jotka tarjoan niille paloiteltuina ja pakastamisen jälkeen pilkottuina. Hämmästyin, kun huomasin Stockmannin ja Prisman eron kilohinnoissa. Stockalla possunsydän maksaa 5,40 euroa kilolta ja Prismassa kilohinta on 6,79 euroa. Yllättävän suuri ero possunsydänmäärässä eli neljän pienen sydämen sijaan saa kuusi sydäntä, joten suosittelen Stockaa muille porsastelijoille.

Minä en ole pariin vuoteen suostunut syömään possua, koska näin videon, jossa fiksu ja söpö possu kokosi palapelin. Totean, että jopa minä osaisin koota possun palapelin, mutta SILTI.

Moritz The Clever-Pig Wants Your Attention

https://www.youtube.com/watch?v=twS_COailzk

Kissat tarvitsevat raakaa lihaa, joten niiden kohdalla tingin possupäättäväisyydestäni. Toisaalta uskon edelleen, että kalat haluavat tulla syödyiksi.

Palapelin kokoaminen on tylsää ja rasittavaa, koska paloista kootaan jokin kuva. Mielestäni palat vain nakutetaan nyrkillä johonkin sopivaan kohtaan, koska kuvan rakentaminen on käsittämättömän ikävystyttävää. Oli kiusallista hävitä lasten palapelin kokoamisessa esikoulussa olleelle siskontytölle, joka piti kokoamisesta. Hehe!

Case kylmäsavulohi -kohdassa Prisma voittaa, koska kylmäsavulohi on 20 euroa halvempaa per kilo. Stockan lohi on varmasti kalastettu huomattavasti paremmilta, aurinkoisemmilta ja kauniimmilta alueelta ja ehdottomasti kiiltävämmiltä lohilta, mutta pienituloisena valitsen Prisman hyvin todennäköisesti (en muistanut varmistaa) norjalaisen lohen.

Allogeenisen siirron jälkeen vakuumiin pakatut lohet olivat kiellettyjä listeriariskin (sairastuneiden kertomusten vuoksi en todellakaan suosittele) vuoksi, mutta loimulohta sai syödä. Toisilta potilailta kiellettiin savulohen lisäksi myös loimulohi. Yllättävää, ettei ohjeistus ole kaikille samanlainen. Itse savustettu lohi oli kuitenkin sallittu. Miksi amatööri tietäisi paremmin lohen kypsyyden kuin ammattilainen? Mystistä.

Tuijotan hyvältä näyttäviä vakuumikalapaketteja kaupassa, mutta ostan lohta edelleen vain kalatiskiltä.

Potilaiden kannattaa varmistaa kaupan kalatiskillä, onko irtomyynnissä oleva lohi kuljetettu vakuumissa. Usein on, mutta kuumentamalla riski katoaa. Onneksi myyjät tietävät kalan pakkauksesta. Heikossa kunnossa ei kannata vaarantaa terveyttään vakuumiin pakatun kalan vuoksi, koska vastustuskyky on surkea eikä kukaan halua päätyä sairaalaan.

Allogeenisten keskustelupalstalla huomaa usein, että potilaat saavat hyvin erilaisia ohjeita erittäin tärkeästä ja rajoitetusta ruokailusta allogeenisen siirron jälkeen. Ohjekirjaa kannattaisi mielestäni uusia ja lisätä tieto mm. sushista, joka on potilaille riski. Mikäli sushi on mainittu jo kauan sitten selaamassani ohjekirjassa, niin kadun ehdotuspahuuttani.

Kerro minulle jotain hyvää

Perjantaina kävimme katsomassa amerikkalais-brittiläisen elokuvan Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You), jossa viehättävässä englantilaisessa maalaiskylässä asuva nuori nainen palkataan miespuolisen töykeän pyörätuolipotilaan seuralaiseksi.

Elokuva oli kaunis jo maisemien vuoksi.

http://www.finnkino.fi/Event/301543/

Pääosia esittivät aiemmin kahviossa työskennellyt Louisa ”Lou” Clark (Emilia Clarke, britti) ja pankkiirina Lontoossa ennen loukkaantumistaan toiminut Will Traynor (Sam Claflin, toinen britti). He ovat minulle tuntemattomia näyttelijöitä, koska en ole koskaan katsonut Game of Thrones -jaksoja, Nälkäpeliä tms.

Siitä huomaa olevansa vanha, kun en enää tiedä, kuka on jossain otsikossa tai keskustelupalstalla mainittu näyttelijä tai muu julkinen henkilö. Julkkisbongaaja en ole koskaan ollut, kuten jotkut tuntemani tai tietämäni ihmiset, jotka seuraavat ohikulkijoita tarkemmin. Helena Lindgren seisoi kerran vieressäni Stockan kosmetiikkaosastolla, kun kuuntelimme oopperaesitystä. Hänet sentään tunnistin. Hän on mielestäni erittäin kaunis nainen.

Rikkaana olisi ehdottomasti helpompi sairastaa, joten suosittelen varallisuuden keräämistä ennen mahdollista sairastumista. Ei kannata asua yksin eikä todellakaan kannata matkustaa vuosikausia omaan piikkiin.

Suosittelen työtä, jossa matkustetaan kokouksiin tai ”kokouksiin” lähellä viikonloppua ja viikonlopun voi viettää määränpäässä halvempien lentohintojen vuoksi. Ollaankohan nykyisin firmoissa katalia ja valitaan matkustajien lentoyhtiöksi edullinen ja mielestäni erittäin hyvä Norwegian eikä firman piikkiin pääse enää huvittelemaan ylimääräisiä päiviä määränpäässä?

Toisaalta lentokentälle lähteminen talvella pikkutunneilla osapuilleen kolmen metrin lumihangen ja hyytävän ja viimaisen tuulen keskeltä houkuttelee vain harvoja, vaikka matkustaminen kuuluu todella monien työhön.

Isäpuolellani matkapäiviä oli yli 200 vuodessa, joten kasvoin ns. tuliaisperheessä ja sain tuliaisia mm. Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta. Ilahdun aina, kun minulle tuodaan jotain.

Pyydän anteeksi, toinen M, että olin ajoittain sinua kohtaan typerän kelju tuodessasi kivoja tuliaisia ja lahjoja minulle. Syytän ilkeyttäni siinä elämänvaiheessa. Keljuudestani on enää vain rippeet jäljellä, koska sairastuminen ja lähiomaisten menetykset muuttivat ajattelutapaani mielestäni pysyvästi.

R.I.P. keljuus, hyvä toverini. Niisk.

Osa tuomistasi kirjoista on edelleen hyllyssäni tekemästäni rankasta karsinnasta huolimatta, mutta myönnän, että S.S. lähti lukemattomana antikvariaattiin jo hyvin kauan sitten. Toivottavasti luit jo oman versiosi samasta kirjasta, jonka ostin sinulle samaan aikaan? (Ei, en usko, että luit.) Kieltämättä hupaisa lahjojenvaihtotilaisuus, kun kumpikin lahjoitti ja sai saman kirjan eri painoksesta ja versiona ja muistaakseni ainakin toinen kirja oli in English. Sinä olit hyvää ja älykästä seuraa ja sinun kanssasi oli hauska keskustella.

Elokuvaa katsoessani mietin, että oma kohtalo on tietenkin ollut erittäin huonosta ennusteesta huolimatta täysin erilainen, kuin neliraajahalvaantuneen potilaan. Hänen tilanteensa oli käsittämättömän kivulias, vaikea ja elämää vaikeuttava.

Myelooma on ollut remissiossa (ns. tauolla) jo vuosia ja olen enää väsynyt ja koomisen kankea. Toisaalta pystyn kiipeämään portaita ja ylämäet sujuvat hyvin. Jii-haa! Melkein samanlaisia ylpeyden aiheita kuin lapsena oli kävelemään oppiminen ryömimisen jälkeen. Luulisin.

Metallitikkaiden kiipeäminen on ollut haasteellista, kun tyhjennän kirjahyllyjäni. Takerrun tikkaisiin apinan raivolla ja laskeudun naurettavan varovaisesti, kännykkä aina taskussa. Pitäisi varmaan olla molemmat kännykät taskuissa ja vielä kolmas käsi, jos telon kaksi kättä. Minulla on oikeasti pelko siitä, että kissani syövät minut, jos kuolen kotiin. Ajatuskin siitä, että ne popsivat lääkkeillä pystyyn myrkytetyn naisen on hyytävä. Kissat ansaitsevat huomattavasti parempaa ruokaa.

Pidin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvassa Louisa-hoitajan taitavasta työstä, iloisen värikkäistä ja vaihtelevista asuista ja hänen huomaavaisesta ja innostavasta käytöksestään potilasta kohtaan.

Tunnustan, että arvostin pyörätuolipotilaana esiintyneessä näyttelijä Sam Claflinissa ennen kaikkea hänen ulkonäköään. Näyttelijä laihdutti osaa varten 45 paunaa eli hieman yli 20 kiloa ruokavaliolla ja useilla treeneillä päivän aikana – ja tulos näkyy. Olen saattanut joskus mainita, että pidän näteistä miehistä. Lisään vielä, että pidän hoikista miehistä. Feikkiparran katoaminen elokuvassa oli suuri ilo.

Olen aina hämmästynyt, jos todella, TODELLA hyvännäköinen mies on hetero, mutta Sam Claflin on naimisissa ja heidän perheeseensä syntyi poikavauva. Ei, en usko kulissiliittoon. (Asia ei kuulu minulle yhtään mitenkään, mutta en silti usko.)

Parin pitkähkön ja täysin asiaan liittymättömän lauseen jälkeen totean, että Kerro minulle jotain hyvää -elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jo Louisan isää esittävän näyttelijän vuoksi eli Brendan Coylen. Hän näytteli miespalvelija Mr. Batesia Downton Abbey -sarjassa.

Ajoittainen linja-autotarkkailija

Kauneus on mielestäni ihmeellinen asia. Istun yleensä kuljettajan takana bussissa näkövammaisten paikalla, koska saan lähes poikkeuksetta istua yksin ja köhijät ja niiskuttajat istuvat kauempana. Kerran viereeni istui keski-ikäinen naishenkilö, jolla oli pöyheä kettuturkki ja minun oli pakko siirtyä pois paikaltani. Ketuton vieruskaveri on paljon kapeampi. Eläinsuojelusta en mainitse tällä kertaa mitään, vaikka mietin asiaa.

Yllättävän monet naiset ovat sanoneet minua kauniiksi ja mielestäni heidän mielipiteensä on aina ollut hämmentävä. Luin eräältä äärettömän luotettavalta ja viimeisen viidentoista vuoden ajan ajoittain seuraamaltani keskustelupalstalta, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse, että naiset kehuvat rumina pitämiään ihmisiä kauniiksi. (Kiitos vuosia sitten antamastasi palstavinkistä, kolmas M!) Ehkä siinä on syy kehuihin? Mielestäni olen lyhyt (ennen olin ällistyttävän pitkä eli 162-senttinen), vanha ja paksu.

Mielestäni miehet sanovat kaikkia naisia kauniiksi parista syystä, joista mainitsen vain toisen eli huomaavaisuuden.

Etenkin keskivartalorakennetut, keski- ja eläkeikäiset ja ulkonäöltään eivät erityisemmin hurrattaviin kuuluvat miehet nimittävät hämmästyttävän monia naisia paksuiksi. Tilanne on mielestäni outo, koska en ole huomannut hyvännäköisten miesten toimivan niin. Ehkä hyvännäköisyys ainakin miehillä parantaa myös luonnetta? Eläkkeellä ollut tuhti naapurini kommentoi minulle paksuuttani saatuani valtavan kortisonikuurin, jolla hoidettiin maksan käänteishyljintää. Jälleen kerran kohta, jolloin harkitsin käsilaukulla mottaamista. En motannut.

Katson toisinaan bussissa matkustajia, jos en istu kuljettajan takana tai lue esimerkiksi Metroa. Pakotin itseni lukemaan painettua versiota Hesarista vuosia sitten 40 – 45 minuuttia kestävien työmatkojen vuoksi, huonovointisuudestani huolimatta. Nykyisin luen Hesarin nettiversiota läppäristä. En oikeastaan koskaan älypuhelimesta, koska katson mielelläni maisemia tai hyvin harvoin muita matkustajia.

Osa matkustajista on aivan upean näköisiä ja he olisivat vielä paremman näköisiä, jos joku taitava kampaaja leikkaisi heidän hiuksensa, osaava meikkaaja/meikkitaiteilija meikkaisi heidät ja pukeutumisessa auttaisi joku aiheesta tietävä. Miehiltä ajettaisiin parta pois, seuraavana vuorossa olisi hiusten siistiminen ja paremman näköiset vaatteet. Ryhtiin ja liikuntaankin pitäisi tietenkin kiinnittää huomiota.

Jokaisella on oikeus pukeutua ihan miten haluaa ja tietenkin varallisuutensa ja makunsa mukaisesti, mutta moni ulkonäkönsä perusteella todella hyvännäköinen ihminen jää huomaamatta vaatteiden ja hiusten vuoksi.

Osaa ihmisistä ulkonäkö ei kiinnosta heidän puheidensa vuoksi lainkaan eli tietenkin jokainen saa elää, kuten tahtoo.

Upeakasvoisen ja hyvävartaloisen henkilön vieressä istuu toisinaan arkisemman näköinen henkilö, jolla on istuvat ja sopivat vaatteet, hyvin laitetut hiukset. Suurin osa ihmisistä tuntuu kiinnittävän huomiota vain häneen eikä huomaa minun mielestäni paremman näköistä vieruskaveria ollenkaan. Huoliteltu ulkonäkö on osaavaa itsensä ”markkinointia” laitettujen ja ns. vaatteilla koreilevien (hassu vertaus) ihmisten taholta.

Vaatteiden selkäpuoli tuntuu unohtuvan monelta suunnittelijalta. En nyt tarkoita, että kaikkien selässä pitäisi lukea tunnetun mopokerhon mukaan H-tin Henkselit, mutta jotain koristeita olisi mukava olla.

Eläkkeelle jäämässä oleva työkaveri mietti jossain vaiheessa, kumpi on todellisempi, peilikuva vai kameran ottama kuva. Hankala kysymys. En tietenkään tiedä, mitä hän näki peilistä enkä kysynyt häneltä aiheesta. Kameran kuva on pysähtynyt tiettyyn ilmeeseen, mutta peilikuvassa mielestäni jokainen näyttää hyvältä, koska kasvoja voi käännellä sopivasti kuvan edessä ja tuijottaa sitä vasemmalla puolella olevaa, paljon paremmalta näyttävää puolta.

En voittanut lotosta ja se on niin, niin väärin

Huvittelen antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen eli lottoan. Toivon aina todella monien muiden tavoin, että voitan päävoiton. Minulla on olemassa lista ihmisistä, joita muistan siinä vaiheessa.

Ollessani todella sairas mietin, ettei voitosta olisi minulle itselleni mitään hyötyä. Olin naurettavan heikko etenkin anemian aikana, matkustaminen oli kiellettyä, kaikki tartuntataudit väijyivät nurkilla, syöminen ei kiinnostanut, juoda piti valtavia määriä ja lääkemäärä oli hyytävä. Julkisella puolella saa niin hyvää hoitoa, ettei haku yksityissairaalan puolelle tuntunut järkevältä mahdollisen voiton jälkeen.

Työntekijätarjous mm. matkatoimistoille

Tilanne on nyt toisenlainen eli voin jo paremmin, jaksan kävellä, pystyn kiipeämään portaita (huikea, mutta onnistunut tavoite), nukun hyvin ja näen kiinnostavia ja värikkäitä unia ja mietin ja odotan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Haluaisin matkustaa pitkäksi viikonlopuksi tai kokonaiseksi viikoksi kiinnostaviin kaupunkikohteisiin, kuten Amsterdamiin, Berliiniin, Riikaan ja Lissaboniin ja viehättäviin rantakohteisiin, esimerkiksi Italiaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Malediiveille ja/tai Madagaskariin ja kuvailla elämää mielellään ylellisessä ja haittomassa kohteessa raihnaisen keski-ikäisen asiakkaan näkökulmasta.

Eläisin mielelläni talvet lämpimässä ja mahdollisimman turvallisessa paikassa, esimerkiksi Maltalla. Otan mielelläni vastaan työtarjouksia työnantajilta.

Tekniikkaa, rokotteita, maailmanloppuja yms.

Olen harmissani siitä, etten näe, miten tekniikka kehittyy seuraavan sadan vuoden aikana. Haluan ehdottomasti auton, joka muuttuu lentokoneeksi ja voisin lentää kerrostalon katolle. Tärkeä päämäärä.

Toisaalta kehitteillä on rokote dementiaa ja Alzheimeria vastaan, joten ehkä elinikä nousee nykyisestä ja 151-vuotiaana ihmettelen mielenkiintoisia keksintöjä.

Autojen suunnittelijoille esitän toivomuksen: suunnitelkaa auto, jossa on erittäin hyvä istua ja josta voi nousta näyttämättä mäntiltä. Kipeytyvä ristiselkä ja matkustajan lyhyys (turvavyö on usein ikävästi kurkun kohdalla myös takseissa) ovat monen kompastuskivinä autossa istuessa ja autosta osasi nousta tyylikkäästi vain edesmennyt prinsessa Diana. Neljäs ystäväni M istui aikoinaan poikaystävänsä kanssa Lontoon puistossa seuraamassa Dianan hautajaisia valkokankaan kautta ja koki kansan ja turistien surun monien ihaileman humaanin ja huomaavaisen naisen kuoltua.

Olin (melkein) tyrmistynyt, kun kauan odotettu vuosi 2000 oli lopulta täällä emmekä lentäneetkään avaruusaluksilla ja syöneet pieniä pillereitä, joissa oli koko ateria. Niin meille aina luvattiin! Toisaalta maailmanloppuja on ollut elinaikanani seitsemän tai kahdeksan, joten ihan hyvä, etteivät ihan kaikki ennustukset toteudu.

Mietin nuorempana katsoessani videotarjontaa, kuinka vähän haluamaani katsottavaa oli tarjolla. Luin jostain (luotettava lähde), että videotarjonta suunnattiin 20 – 35 -vuotiaille miehille ja ymmärsin tarjonnan paremmin. Olin/olen niin rajoittunut, etteivät räjähtävät pommit, veneet ja tankkerit erityisemmin inspiroineet minua enkä innostunut lentokoneen matkatavarahyllyiltä tulvivista myrkkykäärmeistäkään.

Olin kyyneleet silmissä, kun kävin lukioikäisenä katsomassa ystäväni kanssa Bond-elokuvan, jossa pyörätuolissa istunut roisto pudotettiin savupiippuun. Muu sali nauroi ”hyvälle” vitsille. En vieläkään pidä väkivaltaisista Bondeista, vaikka nimensä onkin Bond. James Bond.

Loppuun kahden nuoren pojan taitava esitys kiusattuna olemisesta koulussa eli Bars & Melody, BGT 2014. Esitys alkaa kohdasta 2:39, mutta suosittelen koko jutun katsomista.

https://www.youtube.com/watch?v=g3Rf5qDuq7M

 

 

Allogeenisen kantasolusiirron päivämäärä?

Monet allogeenisen kantasolusiirron saaneet tietävät täsmälleen päivän, jolloin he saivat mahdollisuuden uuteen elämään vakavan sairauden jälkeen.

Olin erittäin tyytyväinen siirrosta, koska kuulun huono ennuste -myeloomapotilaisiin. (Enpä ole vielä kuollut, haha!) Olin sairaalassa heinä- ja elokuussa 2012 neljä ja puoli viikkoa, mutta siirtopäivästä minulla ei ole aavistustakaan. Tieto löytyisi varmaan Kannasta, mutta en jaksa keskittyä, kuten ystäväni M usein toteaa.

Hoitajat ja maisemat

Muistan hyvin omat erittäin mukavat omahoitajani eli Seijan ja Liisan. Huoneessani kävi useita hoitajia, mutta kyseiset hoitajat ”vastasivat” minusta. Muistan hyvin myös Åsan, joka totesi käydessään huoneessani minun näyttävän päivä päivältä kauniimmalta siirron jälkeen. Ehkä hän sanoi niin kaikille, mutta minua hänen kommenttinsa piristi, kun näytin mielestäni pulloposkiselta turnipsilta. Suosikkilääkärini oli Riitta, joka keskittyi potilaisiin, kuunteli heidän esittämänsä kysymykset ja vastasi ystävällisesti. Pidin kaikista osastolla työskennelleistä ihmisistä, jotka huolehtivat hyvin siirtopotilaista.

Pidin myös maisemasta seitsemännen kerroksen ensimmäisen huoneen ikkunoista eli ihailin horisonttia Merihaasta Lauttasaareen ja bongasin matkalla meren, puistoja, kirkkoja, pääministerin huvilan ja upeita rakennuksia. Kaunista katsottavaa oli tarjolla aamusta iltaan.

Syäniidiä (?) suoneen

Ennen siirtoa sain kahtena päivänä tiputuksena solumyrkkyä ja annoin ylen päivittäin useita kertoja seuraavat kolme ja puoli viikkoa. Jos join kulauksen vettä ottaakseni lääkkeitä, niin annoin ylen arviolta kaksi litraa. Mielestäni nestemäärät olivat käsittämättömiä. Minulla oli kolmen litran teräskulho, johon oksensin. (Teräskulho huvitti minua, koska kotona vastaavissa kulhoissa säilytettiin lihaa isäpuolen jahtireissujen jälkeen.) Kävin kippaamassa vessaan kaamean sotkut ja huuhtelin kulhon. Hoitajat tarjoutuivat auttamaan, mutta jaksoin liikkua, joten en halunnut laittaa ketään muuta tekemään niin karmeaa työtä. Nieltävät lääkkeet jäivät ottamatta.

Nektariineja ja vesimelonia potilaille, kiitos

Kuorittuja ja paloiteltuja hedelmiä (omenia ja appelsiineja, koska banaaneja en syö) pystyin toisinaan syömään ja join vettä, jos pystyin.

Syöminen oli tuskaa, koska mikään ei maistunut, joten pyysin, ettei minulle tuoda ollenkaan lämmintä ruokaa. Ruokatarjotin tuotiin kuitenkin huoneeseen eikä ruoan tuonut henkilö vienyt tarjotinta pois, vaikka pyysin. Eristyshuone, joten retuutin yhdellä kädellä tarjottimen huoneen ja käytävän välillä olevaan tilaan tippatelinettä toisella kädellä raahaten. Pelkäsin aina, että pudotan tarjottimen. En onneksi pudottanut. Ruoan kaamea haju jäi huoneeseen – ja annoin jälleen kerran ylen. Ruoassa ei varmaankaan ollut mitään vikaa, mutta syöminen kuvotti solumyrkyn jälkeen.

Kysyin hoitajilta, miksi minulle tuodaan tarjotin, vaikka olen sanonut, etten pysty syömään lämmintä ruokaa. Kyseessä oli erehdys eli tieto ei kulkenut hoitajilta keittiöön, joten keittiössä työskentelevät toivat ruoan.

Annoin usein ylen, mutta tilanne oli erilainen kuin vatsataudissa eli voin hyvin, jos en voinut pahoin (kiva runo). Sain pahoinvointia estävää tiputusta niin pitkään, että vain 10 prosenttia potilaista oli yhtä pahoinvoivia. Selkeä rangaistus nuoresta (hehe) 46-vuoden myeloomaiästä ja matkapahoinvoinnista. Voin huonosti jo nähdessäni laivan. Melkein.

Pystyin syömään aamulla hieman kaurapuuroa ja vähän ruisleipää, mutta tartuntariskin vuoksi keittiössä kuoritut kurkut ja tomaatit inhottivat minua. Vihannekset haisivat nokkaani solumyrkyn vuoksi ällöttäviltä.

Infektioriski

Omassa eristyshuoneessa piti aina käyttää tossuja eli sukkasillaan ei saanut koskaan liikkua heikon vastustuskyvyn vuoksi. Vain siivoojien hyvin kuuraamassa suihkussa sai liikkua paljain jaloin.

Jos jotain putosi lattialle, niin hoitaja piti pyytää paikalle. Hän nosti esineen lattialta ja desinfioi sen. (Saatoin salaa nostaa jotain huoneen lattialta hanskat kädessä ja desinfioida tuotteen desinfiointitökötillä.)

Grillausta

Minua säteilytettiin kuusi kertaa ennen allogeenista kantasolusiirtoa. Laitoin huoneessa suusuojuksen ja hassun vihreän pipon ja kävelin pyjamaan ja aamutakkiin pukeutuneena käytävään, jossa oli pyörillä varustettu sänky. Kenkäni pudotin ohjeen mukaan lattialle mennessäni sängylle makaamaan, mutta ne otettiin mukaan. Rullautuvat valkoiset lötkösukat tietenkin lämmittivät varpaitani.

Pyysin aina, että saan matkustaa niin, että näen menosuuntaan kellarikäytävässä, jonne menimme hissillä sänkyä työntäneen henkilön kanssa. Kuvittelin, että voisin vähemmän huonosti, jos näen suunnan.

Kuljetuksen jälkeen annoin ylen syöpäsairaalan puolella olevassa aulassa, säteilyhuoneen oven edessä. Pyysin kuljettajalta anteeksi, kun oksensin. Hän totesi, ettei kukaan ole aiemmin pahoitellut hänelle oksentamista. Mielestäni oli erittäin kiusallista antaa ylen aulassa, jossa oli suuri määrä muitakin ihmisiä eli syöpää sairastavia ja omaisia, joita inhotti tilanne todennäköisesti yhtä paljon kuin minua.

Sain kelpo grillausta koko kropalle minulle muokatun patjan päällä 20 minuuttia etupuolelta ja 20 selän puolelta. Jotain suojattiin levyllä grillauksen aikana. Mahdollisesti kilpirauhanen.

Säteilyajat olivat pitkiä ja niiden aikana piti maata liikahtamatta, mutta sain kuunnella musiikkia. Kuuntelin hoitajilla ollutta Il Divoa, koska ensimmäisellä grillauskerralla päädyin kuuntelemaan jotain karmivaa humppaa tms. eli Huh, hah, hei – ja rommia pullo -tyylistä musiikkia.

Esimerkiksi rintasyöpäpotilaille annetaan säteilyä vain muutaman minuutin ajan, mutta useita kertoja.

Muokatun patjan testaaminen oli haasteellista, koska neljä selkänikamaani murtui juuri ennen sairaalaa ja makuulle meno oli järjettömän tuskallista. Minulle haettiin voimakasta nestemäistä kipulääkettä, jota nielin. Sen jälkeen odotettiin jonkin aikaa kipulääkkeen vaikutusta ja makuualustan muokkaaminen onnistui lopulta.

Patjat pinottiin huoneen nurkassa olevalle hyllylle käytön jälkeen ja ne muokattiin myöhemmin seuraavaa potilasta varten. Huoneessa oli erilaisia pehmoleluja lapsia varten. Kaikkein pienimmät lapset nukutettiin ennen säteilytystä. Lasten sairastuminen on raastavan surullista.

Elimistöstäni tapettiin solumyrkyllä ja säteilyllä syöpäsolut ja todennäköisesti kaikkea muutakin siinä sivussa.

Parantavaa luuydintä sisarelta

Siirtopäivänä sisareni nukutettiin ja hänen luuytimestään otettiin minua varten tervettä selkäydintä. Makasin huoneeni sängyllä ja reilu litra selkäydintä valutettiin minulle verenä kyynärvarteen. Siirron aikana ei saanut käydä wc:ssä, mutta tuollaisen nestemäärän jälkeen odotin käyntiä.

Olin tyytyväinen siitä, että onnistuin saamaan siirron ainoalta sisareltani ja meillä on vielä sama B+ -veriryhmä. Sopivuuteen oli vain 25 prosentin todennäköisyys.

Sisareni on naimisissa ja siirtovaiheessa heillä oli kolme alle 10-vuotiasta lasta. Sisar A teki pitkiä päiviä ja paljon työtä.  Hän oli tyytyväinen saadessaan nukkua pitkään useampana päivänä sairaalassa. Joku muu kerrankin kokkasi ja pyykkäsi. Hän sai parin päivän rentoutuspalkkion pelastaessaan henkeni. Hänen selkänsä oli kipeä operaation jälkeen, mutta muuten kaikki meni hyvin.

Ostin hänelle etukäteen kiitokseksi siirrosta Kristiina Lehtosen Paratiisilintu ja arkilintu -taulun, joka huvitti meitä molempia:

http://www.kristiinalehtonen.fi/file.php?id=327&p1=&p2=&p3=&d3=&d1=&d2=

Kristiina Lehtosen työt ovat mielestäni hauskoja, mielenkiintoisia ja taitavasti toteutettuja.

Juttuseuraa

Ilahduin myös siitä, että sisareni kävi juttelemassa kanssani ollessani sairaalassa. Luin etukäteen siirrosta, joten arvelin, että olen huonovointinen, koska olin alle 50-vuotias ja kärsin matkapahoinvoinnista. Olin pyytänyt, ettei minua tulla katsomaan eristyshuoneeseen ja olin tyytyväinen toiveestani, koska annoin ylen useita kertoja päivässä.

Oli kuitenkin mukavaa jutella jonkun tutun kanssa.

Kotoani laskut kerran viikossa hakenut ystäväni haki miehensä kanssa sairaalasta osan ns. muuttokuormastani pari päivää ennen kotiinlähtöäni. He kävivät ystävällisesti kaupassa antamani ostoslistan kanssa ja sain kotiin mm. vesimelonia. Pari ystävääni vieraili sairaalassa, koska tilasin ennen siirtoa ja solumyrkkyä Pizza Hutin pizzan ja siirron jälkeen nektariineja.

Sain sisareltani hoitoainetta pitkiin hiuksiini. Kuvittelin ennen siirtoa, että hiukseni putoavat pois heti solumyrkyn jälkeen, mutta putoamiseen meni pidempi ja takkuuntuville hiuksilleni hankalampi aika. Sain isoäidiltä lapsena markan, jos annoin kammata takkuiset hiukseni. Kyseessä oli äärettömän hyvä bisnes.

Äiti soitti minulle sairaalaan joka päivä, koska hän oli huolestunut voinnistani äitinä – ja tietenkin verisyöpää eli Waldenströmin tautia pitkään sairastaneena. Altistuin syövälle, koska hän oli sairas ja mummin veljellä oli verisyöpä.

Soitin usein mm. hyvälle ystävälleni ja raportoin sairaala-ajan tapahtumista. Hän ehti maalarina jutella kanssani restauroidessaan kartanoa saaressa Turun lähellä. Korvanappien avulla häneltä onnistui kätevästi sekä puhuminen että maalaaminen, vrt. käveleminen ja purkan syöminen.

Olin tyytyväinen siitä, että meistä kahdesta siskoksesta minä sairastuin. Sisarellani on lapsia, jotta on hyvä, että hän pysyi terveenä. Moni on ihmetellyt tätä mielipidettäni, mutta näen sen niin, että sairastuminen oli erittäin huonoa tuuria ja minä olin meistä kahdesta ”parempi” sairastuja yksineläjänä.

Tiputettavaa sairaalaläskiä

Jossain vaiheessa en enää pystynyt syömään enkä juomaan sairaalassa, joten minuun tiputettiin nestettä ja ns. ruokaa eli kaamealle rasvalle haisevaa valkoista ”sairaalaläskiä”. Koko huone löyhkäsi eltaantuneelle rasvalle eikä ikkunaa tietenkään voinut eristyshuoneessa avata. Kestin pari päivää härskille ihralle haisevaa löyhkää, kunnes pyysin lisää pahoinvoinnin estolääkettä ja sain juotua vettä ja marjakeittoa ja syötyä kaurapuuroa oksentamatta. Eläköön, ei enää tiputettavaa haisunäädälle haisevaa ruokaa!

Tippateline

Ennen siirtoa rintakehääni laitettiin katetri, johon neste ja lääkkeet tiputettiin tippatelineestä. Totuin viikkojen aikana tippatelineen kanssa kulkemiseen, joten telineen irrottamisen jälkeen kuljin yöllä vessaan raahaten tyhjää telinettä. Vasta muutaman metrin jälkeen havahduin siihen, että tippateline oli täysin tarpeeton.

Tippateline oli mielestäni säädetty niin, että se piipitti tyhjentymistään noin vartin kuluttua siitä, kun olin nukahtanut. Hätkähdän vieläkin, kun tippateline alkaa piipittää lähistöllä.

Suihkussa oli hankalaa käydä minuun kiinnitetyn tippatelineen kanssa, mutta telineen oppi asettamaan niin, ettei se kastunut.

Kylpyhuoneen ovea ei saanut (turvallisuussyistä, oletan) lukkoon eikä suihkussa ollut verhoa. Mielestäni tilanne oli kiusallinen. Kerran laboratoriohoitaja tuli kylpyhuoneeseeni ja alkoi selittää minulle näytteistä ollessani suihkussa. Hän näki järkeväksi kommunikoinnin alastoman (ja kaljun) ihmisen kanssa. Pyysin häntä poistumaan ja sulkemaan oven. Mainitsin tapahtuneesta osastonhoitajalle, joka lupasi keskustella henkilökunnan kanssa. Näytteistä voi puhua, kun potilas on pukeutuneena.

Murtuneet selkänikamat (4 kpl)

Kävin joka aamu suihkussa ennen laboratoriohoitajien kierrosta ja verinäytteitä. Mietin, että heidän on mukavampi tulla huoneeseen, jossa on puhdas potilas, jolla on puhdas pyjama ja pestyt hampaat.

Sydänfilmi otettiin useamman kerran, muistaakseni kerran viikossa. Tuskallinen kokemus murtuneiden nikamien kanssa, kun eräällä hoitajalla oli vähän rankempi tyyli käytössä. Hän ei tiennyt nikamistani.

Neljä selkänikamaani murtui muutama viikko ennen siirtoa. Sänkyä ei saanut laskettua riittävän alas, koska olin lyhyt. (Olen nyt vielä lyhyempi.) Pyysin, että saan korokkeen sängyn viereen. Huoneeseeni tuotiin puhdistettu steppilauta eli päivittäin tuli ns. stepattua useita kertoja. Selkääni sattui, kun nousin sängystä, mutta sattui hieman vähemmän steppilaudan jälkeen. Murtumiani hoidettiin vahvoilla kipulaastareilla.

Sain murtumat kotona, kun palohälytin soi ja yritin nousta tuolille kopauttaakseni hälyttimen hiljaiseksi. (Kyllä. Huono idea.) Putosin lattialle istumaan ja satutin selkäni. Avasinko parvekkeen oven vai leyhytinkö lehteä hälyttimen edessä saadakseni meluisan rakkineen vaikenemaan? En ole varma.

Jouduin perumaan kasvohoitoaikani kosmetologilla selkäkipuni vuoksi ja puhelimeen vastannut mies totesi useita kertoja ”JOS selkäsi on kipeä, siis JOS”. Sain siirrettyä ajan ja annoin käynnin ystävälleni, koska selkäni oli erittäin kipeä. Hän esiintyi puhelun aikana sekä itsenään että minuna varatessaan ajan, mutta onneksi ketään ei haitannut tieto.

Yritin pärjätä selkäkivun kanssa kotona syömällä pari viikkoa aamusta iltaan kipulääkkeitä ja Sirdaludeja eli lihaksia rentouttavia lääkkeitä, mutta ei lääkkeistä ollut apua murtumiin. Sain kammottavan voimakkaita sähköiskuja viiden iskun sarjoissa, jotka veivät melkein jalat alta. Kävin Meilahden päivystyksessä ja lääkäri tutki selkäni. Hän ei löytänyt selästäni mitään vikaa. Hän suositteli seuraavaksi magneettikuvaa, jos kipu jatkuu.

Kivut jatkuivat ja kärvistelin lamauttavien sähköiskujen kanssa vielä muutaman päivän. Soitin hemapolille ja pyysin, että selkäni magneettikuvataan. Hoitaja moitti minua siitä, että kävin turhaan päivystyksessä, koska selässäni ei ollut lääkärin mukaan mitään vikaa. Harvinaista käytöstä hemapolin hoitajalta.

En sanonut hänelle, mitä halusin sanoa, vaan pyysin, että selkäni kuvataan.

Minun piti soittaa Peijakseen, jossa minua aiemmin tutkittiin ja sain onneksi lähetteen magneettikuvaan, vaikka aiemmin minua hoitanut erittäin ystävällinen lääkäri oli lomalla.

Magneettikuva

Vaihdoin pyjaman päälle pukukopissa, nostin arvotavarat kaappiin, jonka lukitsin ja laitoin villasukat jalkaan ja menin kuvattavaksi. Metalliesineet piti poistaa. Eli silmälasit ja avain jäivät huoneessa olevaan koriin. Makuulle meno oli tuskallista erittäin kipeän selän vuoksi ja hoitaja auttoi minua ystävällisesti. Pyysin palelun vuoksi peiton päälleni ja hyvän tuuletuksen putkessa, koska ahdas kuvausputki kammotti minua.

Sain päähäni kuulokkeet ja käteeni hälytysnapin, jonka avulla voin keskeyttää tutkimuksen. Jos tutkimus keskeytyy, niin tutkimuksessa menee pidempi aika, koska kuvat otetaan paniikkijakson jälkeen. Ei erityisen hyvä diili.

Laitoin silmät kiinni, ennen kuin minut työnnettiin tutkittavaksi, koska ahtaat paikat (esimerkiksi ruuhkaiset hissit) ovat epämiellyttäviä. Onneksi magneettikuvassa käynyt tuttu hoitaja opasti minua etukäteen kuvausputkeen menemisestä. Monia hirvittää olla ahtaassa putkessa, mutta silmien sulkeminen auttaa.

Luin etukäteen, että laite on meluinen, mutta olen eri mieltä useiden käyntien jälkeen. Laite on ERITTÄIN meluisa.

Rä-tä-tä, RÄ-TÄ-TÄ-TÄ-RÄTÄTÄTÄTÄ-rä-tä-tä. Piu-uuuu, PIUUUU, PIUUUU, PIUUUU! RÄ-TÄ-TÄ. Piuuuuu! Rä-tä-tä-tä- RÄTTTTTTTTTTT-TÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ-RÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄTTTTTTTTTT-TÄÄÄÄÄTTTTTT! Pä-däng! Pä-DÄNG! TI-TI-TI-TIUUUUUUU! (Ei kuitenkaan titityy.) Rät-tät-tät-RÄTTÄTTÄT!

Melun perusteella vaikutti siltä, kuin joku olisi tulittanut lähistöllä.

Meteli vaihteli kuvauskohdan mukaan. Onneksi hoitajat eivät ole huoneessa, vaan tarkkailevat potilasta huoneen ikkunan kautta.

Saamieni ohjeiden mukaan otin mukaani ooppera-cd:n, josta kuulin takovan MELUN vuoksi vain pätkiä eli Nessun Dormasta vain ma-sanan ja suosikistani O mio babbino carosta arviolta joka neljännen kirjaimen. Kuvaamisessa meni melko pitkään eli yli tunnin ajan.

Kuvauksen jälkeen makuutaso tuli pois laitteesta ja hoitaja auttoi minut pediltä, koska olin selkäkipujeni vuoksi raihnainen.

Palautetta, myös nuivaa

Kuvauksessa löytyi neljä murtunutta selkänikamaa, jotka vaikeuttivat elämääni useiden kuukausien ajan. Olisin mielelläni käynyt keskustelemassa ”ystävällisen” hemapolin hoitajan kanssa murtumista. Hän ei (ovelasti?) laittanut soitostani tietoa järjestelmään toisen hoitajan kertoman mukaan. En epäile salaliittoa jälkimmäiseltä hoitajalta, koska hän on reipas ja kunnollinen ihminen.

Sama ”ystävällinen” hoitaja ilmeisesti kritisoi minua myöhemmin ja ilmoitti, että soitan heille liian usein. Soitin uudelleen pyynnöstä, jonka olin esittänyt aiemmin, mutta joka oli unohtunut tehdä heillä… En ole vielä tavannut kyseistä hoitajaa, mutta olen keskustellut hänen kanssaan useita kertoja puhelimessa. Odotan tapaamistamme suurella mielenkiinnolla.

Kiitos hoitajille, joiden kanssa on helppoa ja mukavaa asioida! Ehdoton suosikkini on Mira, joka on aina hyvällä tuulella, auttaa mielellään ja jonka kanssa on hauska keskustella vastaanotolla tai puhelimessa. Huvittavinta on, että hän kertoi muistavansa osoitteeni. En minä niin usein soita… Miralle olen vienyt karkkia.

Hintatiedot potilaskäynneistä 2012

HS 27.11.2013 Kotimaa

Hintatiedot perustuvat viiden yliopistosairaalaan erikoissairaanhoidon potilaskäynteihin vuodelta 2012. Tiedot on kerännyt kansallinen DRG-keskus, jonka asiakkaina on esimerkiksi sairaanhoitopiirejä ja kuntia.

Keskikustannus

Allogeeninen kantasolusiirto, lapsi                  205026

Vastasyntynyt (alle 1000 g), maksansiirto, sydämensiirto ja keuhkonsiirto ovat seuraavaksi kalleimpia.

Allogeeninen kantasolusiirto, aikuinen          64541

http://www.hs.fi/kotimaa/a1384400974273

Vaikein mahdollinen elinsiirto eli allogeeninen kantasolusiirto on huomattavasti kalliimpi lapsille kuin aikuisille.

Onneksi asumme maassa, jossa jokaisella on varaa käydä hoidossa. Esitän kiitokseni kaikille teille, jotka maksatte veroja ja autatte mm. potilaita, opiskelijoita, lapsia ja vanhuksia.

Aurinkoinen Talvipuutarha

Yritin eilen käydä Talvipuutarhassa, mutta kasvihuone oli poikkeuksellisesti suljettu kuvaamisen vuoksi. Meitä oli useampi ovenkiskoja paikalla, mutta keskityimme ihailemaan kaunista puutarhaa, jossa kukkivat mm. valkoiset Irene of Denmark -ruusut.

Kiri Te Kanawa O mio babbino caro Gianni Schicchi – oopperasta (1918), säveltäjänä Giacomo Puccini

https://www.youtube.com/watch?v=ZRuYQ9KRJms

Psykiatrin jälkeen nurin, mutta ei kuppi tai kuuppa

Keväällä 2011 työnantaja ohjasi minut tapaamaan psykiatria, koska olin koko ajan sairaana: flunssia, influenssia, kurkunpääntulehdus, silmä- ja korvatulehduksia, vatsaongelmia antibiooteista jne. Myeloomadiagoosi ei ollut tiedossa siinä vaiheessa.

Eihän kukaan voi olla aina sairaana, joten jotain nuppivikaa täytyi tietenkin olla.

Ystävällinen työterveyslääkäri mainitsi psykiatrin, jonka kanssa yritys teki yhteistyötä ja menin tapaamaan kyseistä henkilöä.

Lääkäri valitsi hyvän psykiatrin ja minulla kävi erittäin hyvä tuuri, koska pääsin sympaattisen ja hauskan psykiatrin juttusille. Seisoin psykiatrin vastaanotoilla, koska istuminen oli melkein mahdotonta välilevytyrän vuoksi. Keskustelumme päätteeksi psykiatri totesi, että psyykkisesti olen kunnossa, vaikka fysiikka pettääkin. Mainitsin tiedon esimiehelle, joka totesi, että aika harvalla on vastaavat paperit. Totta.

Sain aiemmin työterveysasemalta lähetteen lääkäriaseman fysiatrille. Hän ei tunnistanut selässäni olevaa välilevytyrää. Sain seuraavaksi lähetteen fysioterapeutin luo ja olin kammottavan kipeä käyntien jälkeen. Hyvä, että pääsin kävelemään. Maksoin täysin turhista ja tuskallisista käynneistä. Kävin myös kiropraktikolla ja olin lyhyen hetken rusikoinnin jälkeen hieman paremmassa kunnossa, mutta selkäkipu palasi.

Yritys, jossa työskentelin, ei maksanut magneettikuvausta. Ehdotin, että maksan itse tutkimuksen, koska istuminen oli piinallista ja liikkuminen oli kivuliasta. Työpaikkalääkäri totesi, että tutkimus oli turha ja kallis, koska fysiatrin mielestä selkäni oli kunnossa. Olin käyttänyt runsaasti rahaa lääkkeisiin siihen mennessä, joten mukava työpaikkalääkäri mietti varmaan turhaa rahanmenoa.

Välilevytyrä selvisi myöhemmin myeloomatutkimusten vuoksi, kun minusta otettiin neljän murtuneen selkänikaman vuoksi magneettikuva. Luin myöhemmin lehdestä urheilijasta, jolta oli murtunut selkänikama ja olin kauhistunut hänen tilanteestaan. Muistin vasta myöhemmin, että ai niin, minultakin murtui joskus nikamia.

Pääsin työnantajan kustantamana juttelemaan vielä pari kertaa saman psykiatrin kanssa, koska oli rankkaa olla jatkuvasti sairaana ja herjattuna osastolla joidenkin työkaverien toimesta. Olen tyytyväinen siitä, että omassa työryhmässäni valtaosa työkavereista näki, miten kipeä olen eikä suhtautunut minuun syyllistävästi.

Psykiatri oli hauska ja sympaattinen, joten puhuimme seuraavilla kerroilla mm. äidin muistiongelmista ennen kuin hän sai muistihoitajan kautta apua, itämaisista taistelulajeista (hänen harrastuksensa), lukemisesta ja matkustamisesta.

Mainitsin hänelle poikkeuksellisen (eli piinallisen) hyvästä hajuaististani. Lääkäri oli hiljattain lukenut Duodecimistä kyseisestä aiheesta ja totesi, että kyseessä on oikea eikä kuviteltu vaiva. Seuraavalla tapaamisellamme hän antoi minulle printin lehtijutusta. Kilttiä.

En ollutkaan kaheli, vaan haistoin kiusallisen hyvin. Jotkut näkevät hyvin, monet kuulevat hyvin ja minä sain skunkit ynnä miniskunkit havaitsevan nokan. Peseytykää, pls ja unohtakaa Eau de Compost -”tuoksut”. Mm. Raid todellakin tappaa kotona ja puutarhassa.

Osa kevyistä hajuvesistä tuoksuu mielestäni hyvältä. Osassa HAJUvesistä on katku, joka saa sisareni ja minut miettimään, onko kissa tehnyt kostoiskun käyttäjän vaatteille.

Myskin, jos maailmasta – kieltää ma voisin. (Sävel: Annan toisten mä talletella suuret setelit.)

Saatuani lokakuussa 2012 erilaisten tutkimusten jälkeen diagnoosit aivoaneurysmasta ja myeloomasta menin käymään uudelleen kyseisen psykiatrin luona, koska olin järkyttynyt tilanteestani. Pystyin jo istumaan siinä vaiheessa eli käynti oli erilainen kuin aiemmin. Tuttu lääkäri osasi kertoa minulle aivoaneurysmaleikkauksesta ja hänen antamansa palaute rauhoitti muutenkin mieltäni. Rauhoittavaa palautetta 120 euroa/tunti, mutta käynti kannatti ehdottomasti.

Olin selittänyt hänelle aiemmalla käynnilläni, että olen teettänyt POTILAS EI OLE HULLU. T. PSYKIATRI -lapun, jonka olen laminoinut ja pidän töissä lappua kaulassani. Väitteet psyykkisestä sairaudesta tuntuivat ikäviltä siinä vaiheessa, kun olin fyysisesti kehäraakki. Psykiatria huvitti keksintöni.

Allogeenisen siirron jälkeen kävin hänen luonaan varmistamassa, vieläkö olen täysissä sielun, jos en kuitenkaan ruumiin voimissa ja hän varmisti, olenko OIKEASTI tehnyt kyseisen laminoidun lapun. Totesin hyvin vakavana, että olisin tietenkin muuten, mutta minulla ei ole laminointilaitetta.

Laminointilaitteet ovat melko edullisia, mutta pärjään vielä toistaiseksi ilman kyseistä lappua.

Naama edellä maahan Forumin eli avoimen julkisen tilan edessä

Kävin psykiatrivierailun jälkeen vaatekaupassa, koska vaatteeni putosivat päältäni anemiavaiheen jälkeen, jolloin en voinut syödä oikeastaan mitään. Ostin mm. Masai-mekon J-NEN -liikkeestä ja ilahduin yrityksen hyvästä vaatevalikoimasta Ateneuminkujalla.

Kävelin käsilaukun ja vaatekassin kanssa kohti Forumia ja väistin vastaani kävellyttä vanhempaa pariskuntaa korokkeen päälle ja kippauduin naama edellä nupukiviselle Mannerheimintielle. Kävelin suojatien oikeaa reunaa ja pariskunta käveli vasenta reunaa ja PLÄTS.

Vaalea peruukkini putosi kadulle, samoin ostoskassi ja silmälasit litistyivät. Onneksi autot eivät kääntyneet tielle juuri sillä hetkellä. Sain noustua polvilleni, mutta heikkojen kortisonireisieni vuoksi en päässyt ylös. Jostain mystisestä syystä puhuin minua auttaneille ihmisille englantia, koska kuulin jonkun sanovan jotain englanniksi. Jatkoin sentään suomeksi, kuten auttajatkin.

Muut jalankulkijat tarjoutuivat nostamaan minut ylös kadulta, mutta kieltäydyin ja totesin, että kyllä minä voin itse nousta. Enpä voinut, joten pari reippainta nosti minut kainaloista ylös ja minulle ojennettiin sekä laukut että peruukki. Silmälasit olin nostanut kadulta ja vain toinen linssi oli irronnut. Mainitsin syövästä, kiitin heitä saamastani avusta ja ylitin tien.

Ihmiset ovat onneksi ystävällisiä ja auttavaisia, kun jotain tapahtuu.

Lasini saatiin korjattua optikkoliikkeessä Kukontorilla ja putsasin maantiekurat samalla kasvoistani. Olin tyytyväinen siitä, etten loukannut itseäni pahemmin, sotannut peruukkiani, rikkonut vaatteitani tai hukannut ostoksiani.  Sain silmälasit takaisin ja näin jälleen paremmin.

Lihasrepeämä olkapäässä

Kävin eilen fysioterapiassa ja kuulin, että minulla on lihasrepeämä olkapäässä. Selkeä selitys kuukausia jatkuneisiin kipuihin. Terveyskeskuslääkäri puhui aiemmin repeämästä ja oletin, että repeämä on jänteessä.

Fysioterapeutti kätteli minut ja kirjoitti muistiin oireeni. Hän näki tautisuuteni järjestelmästä, joten en joutunut luettelemaan lääkkeitäni. Mainitsin kuitenkin käänteishyljinnästä, joka oli maksassa useita kertoja ja on edelleen munuaisissa ja silmissä. Kerroin kortisonin vähentämisen aiheuttamista haitoista, mm. jatkuvista kivuista ja koomisesta kankeudesta.

Hän mittasi, miten käteni nousee, testasi puristusvoiman molemmista käsistä ja etsi kipeän kohdan olkapäästäni. Yritin taivuttaa vasenta kättäni selän taakse, mutta en onnistunut. Vasen käteni nousee sivulla noin olkapään korkeudelle ja edessä paremmin, mutta en saa kättäni nostettua pystyyn. Hän nosti vasenta kättäni ja kysyi, missä vaiheessa sattuu. Kerroin, missä kohdassa nosto tuntui.

Hän opetti minua vahvistamaan vasenta kättä painamalla nyrkkiä seinään, nojaamalla kädellä seinään ja yrittämällä vahvistaa kättä nostamalla kättä ja kuminauhajumpalla, jossa laitan jumppakuminauhan solmuun ovenkahvaan ja soudan käsillä ja kiinnitän huomiota siihen, että harjoitus tuntuu lapaluiden välissä. Kuntosalin taljalla kannattaa vahvistaa selkää. Kysyin, voinko käyttää kuntosalin soutulaitetta ja sain luvan. Kävelysauvoilla kävely on suositeltavaa ja olkapäätä voi lämmittää ennen liikuntaa ja liikunnan jälkeen kaurapussilla.

Sairauteni aikana huonontuneeseen ryhtiin hän suositteli selkää vahvistavia harjoituksia. Eron kuulemma huomaa sadan päivän jälkeen. Sadan päivän? Muutin luvun kuukausiksi ja sata päivää tuntui heti lyhyemmältä ajalta. Näin joskus mainoksen selän puolelta tukevista (hassuista) ryhtiliiveistä ja mietin, onko niistä jotain hyötyä. Lihaskunto on hänen mielestään tietenkin parempi idea.

Fysioterapeutti oli nuori ja hyvin hoikka. Kysyin, juokseeko hän, mutta hän harrastaa showtanssia. Hän oli ystävällinen ja auttavainen, mutta tunsin itseni iäkkääksi möhköfantiksi häneen verrattuna etenkin peilin edessä. Aika suunnata kuntosalille ja syödä vain vihanneksia ja hedelmiä seuraavat vuodet. Ehkä lisään parapähkinän tai pari mantelia kerran viikossa hyvien rasvojen vuoksi.

Katson todella harvoin toisten asiakkaiden ostoksia kaupassa, koska mielestäni tuijottaminen on epäkohteliasta. Pakkasin viime viikolla ostoksiani ja seuraavan asiakkaan ostokset kiinnittivät huomiotani. Nuori nainen osti vain erilaisia vihanneksia ja hedelmiä ja kauramaitoa. Pahoittelen alkeellista tuijotustani, mutta mielestäni hänellä oli erittäin ihailtava ostoskori!

Fysioterapeutti suositteli, että seuraava harjoitus on kahden viikon kuluttua ja kätteli minut hyvästiksi. Hämmästyttävää (ja ystävällistä), että joku kättelee sairaalassa. Ultrauslääkäri kätteli minua samassa sairaalassa. Tosin hänellä oli kumihanskat eli kättely oli ns. siistimpi versio. Hemapolilla ei koskaan kätellä hygieniasyistä ja pidän tilannetta ymmärrettävänä.

Yläaste- ja lukiokaverini M on fysioterapeutti ja näyttää mielestäni Facebook-kuvissaan (meitä) ikäisiään 20 vuotta nuoremmalta ja ihailtavan hoikalta. Olen nähnyt hänet viimeksi, kun hänen lapsensa olivat pieniä ja heidän tyttärensä kirjoitti keväällä ylioppilaaksi. Vuodet todellakin vierivät.

Mr. Gay Finland -rekka

Lauantaina kävin entisen työkaverini E:n kanssa pizzalla Putte’s ravintolassa. Haahuilin Kalevankadulla, koska en muistanut pizzerian sijaintia. Kysyin parilta nuorelta naiselta, mutta he puhuivat englantia. Ohikulkeva vaasalainen pariskunta kysyi, mitä etsin ja totesi hetkeä myöhemmin, että pizzeria on melkein vastapäätä. Kiitin heitä ja kävin kurkkaamassa, onko ystäväni jo paikalla. Ei ollut. Hän kertoi tekstiviestillä myöhästyvänsä hieman, koska bussi on myöhässä.

Menin Kaunis Morsian -liikkeen eteen ja valitsin pienistä harsohatuista sopivimman (vihreän), päädyin kultaiseen käsilaukkuun ja ihastuin morsiamen äiti -jakkupukuun, jota koristivat vyötäröltä riippuvat strutsinsulat (luulisin). Kukapa ei haluaisi strutsinsulkajakkua? Tutkin Espan enkeleiden ikkunan, ihailin kauniita valkoisia yöpaitoja ja paheksuin rikottua (ja onneksi jo alustavasti korjattua) ikkunaa. Kävelin Ressun ohi ja mietin hyvää ystävääni, joka opiskeli aikoinaan kyseisessä lukiossa.

Ystäväni odottelikin jo Putte’sin edessä ja tilasimme pizzat. Erittäin hyvä sieniversio tuli minulle ja oliiviversio hänelle. Hän oli ollut yltiöreipas ja palkannut personal trainerin kohentamaan kuntoaan pitkien työpäivien lomassa. Minä kerroin suosikistani Museokortista ja muista huvitteluista, joihin raahaan itseni korvasta.

Kävelimme Lönnrotinkadulle ja näimme, kuinka Pride-kulkue kääntyi Pohjoisespalta Mannerheimintielle. Menimme ratikkatasanteelle ihailemaan sateenkaarihuiveja ja -sateenvarjoja käyttäviä ihmisiä, sateenkaaripannoissa kulkevia koiria (suosikkejani) ja näyttäviin ja värikkäisiin iltapukuihin pukeutuneita miehiä.

Marssijoita oli uutisten mukaan 30 000 eli kulkue suurenee vuosi vuodelta. Mukavaa, että monet heterot ja heteroperheet marssivat ystäviensä kanssa paraatissa.

Olen joskus miettinyt kulkueeseen osallistumista, mutta en ole mikään kulkuemarssija (olen Pride-kulkueihailija), joten olen luopunut ideasta.

Syy, miksi mietin marssimista, on marssiminen niiden puolesta, jotka eivät pysty marssimaan. Mustiin pukeutuneet henkilöt marssivat suu mustalla teipillä suljettuna niiden puolesta, joita vainotaan tai surmataan maissa, joissa ei vielä nykyisinkään käsitetä, että homoseksuaaleiksi synnytään. Jokaisella aikuisella ihmisellä on mielestäni oikeus rakastaa ketä haluaa.

Nykyhapessa marssimisesta ei tulisi mitään, koska joudun juomaan säännöllisesti ja tiputtamaan silmätippoja. Enkä saisi mustaa mekkoa päälleni, koska vasen käteni ei taivu… Meitä molempia järkytti katsoa marssijoita, jotka kantoivat mustaa ruumisarkkua. Seurasimme myös muita ryhmään kuuluneita, joilla oli käsissään kylttejä esimerkiksi Afrikassa murhatuista homoseksuaaleista. Vastenmielistä tietämättömyyttä ja julmuutta toisia ihmisiä kohtaan.

Minulla on pari suosikkiryhmää kulkueessa eli Mr. Gay Finland -rekka, koska pidän näteistä miehistä ja suosin myös karhuparaatia, koska suurta lippua kantavat mustaan nahkaan pukeutuneet miehet ovat mielestäni sympaattisia.

Tehtäväni kulkueen katsojana on aina ollut nättien miesten etsiminen väkijoukosta. Esitän parhaat kiitokseni kaikille näteille miehille, jotka olivat marssimassa.

Lämpötila oli vain 23 astetta, mutta oli aurinkoinen ja tuuleton päivä. Join vettä ja tiputin silmätippoja silmiini, koska silmissäni ei ole kyynelnestettä. Seisoimme reilun tunnin ajan aurinkoisella pysäkillä, kun aloin haukotella, minulle tuli todella paha olo ja näkökenttäni hämärtyi. Totesin ystävälleni, että minun pitää mennä istumaan ratikkapysäkille. Näin maailman kuin harson läpi ja käveleminen oli haasteellista. Istuin alas, join vettä ja juttelimme. Seurasin sivusilmällä marssijoita, mutta kaikki tuntui epätodelliselta.

Jonkin ajan kuluttua oloni parani, mutta päätin lähteä kotiin lepäämään. Menimme samalla ratikalla rautatieasemalle ja jatkoin kotia kohti. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, vaikka minua on huimannut niin lääkityksen kuin anemiankin vuoksi.

Kuutosratikka muuttui matkalla salakavalasti kahdeksikoksi ja ajoi Paavalin kirkon eteen. Jäin pois, kävelin pysäkille ja nousin vähän myöhemmin bussiin.

Voin jo huomattavasti paremmin, joten kävin vielä kaupassa, koska kissojen vehnänoras oli lopussa. Laitoin matkalta viestin ystävälleni ja kerroin, että olen vielä kotimatkalla. Hän pyysi saada tiedon, että pääsen kotiin. Ystävällistä häneltä.

Lähetin kotoa uuden viestin eli kiitin häntä seurasta ja kerroin, että olen kunnialla kotona.

Olin tyytyväinen siitä, että minulla oli seuraa, kun voin huonosti. Onneksi en sentään antanut ylen tai tehnyt mitään muuta epämiellyttävää.

Saatoin kysyä eräältä luotettavalta keskustelupastalta, mikä minulla on ja useampi vastaaja totesi, että olin pyörtymässä. Hyvä, etten tuupertunut kadulle.

Toinen ystäväni ja nuorempana pyörtyilyä alhaisen verenpaineen vuoksi harrastanut (harrastanut?) sisareni totesivat illalla puhelimessa, että pyörtymiseltä vaikutti.

Lähetin ystävälleni, jonka kanssa katsoin paraatia viestin siitä, että ehkä kysyin asiaa tietyltä palstalta. Hän totesi, että pyörtymisessä Mr. Gay Finland -rekan ajaessa ohi olisi ollut tyyliä. Hehee!

Loppuun laitan melkein paraatiin liittyneen hahmon/hahmot. En katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta googlasin YouTubesta parhaat vaihtoehdot.

America’s Got Talent 2016 Christopher One Little Indian Or Is It Full Audition Clip (ks. 3:28)

https://www.youtube.com/watch?v=ftvuDWEOav4

Sain vuosia sitten suostuteltua miespuoliset työkaverit tanssimaan firman juhlissa Village People -asuissa ja koreografiaa opiskellut naispuolinen työkaveri opetti heille Y.M.C.A. -ohjelman. Loistava esitys ja loistavat juhlat!

 

 

 

 

 

Spot on

Torstaiaamuna 23.6. kävin Tullinpuomin laboratoriossa verikokeissa. Olin heikommassa kunnossa talvella, joten pääsin vasta nyt tutustumaan marraskuussa 2015 avattuun laboratorioon.

Meilahdessa vieraileville potilaille ja omaisille suosittelen Cumulus Meilahti -hotellia, josta on lyhyt kävelymatka sairaalaan. (Vilpitön – ei maksettu mainos.)

Odotin viihtyisissä tiloissa vuoroani 40 minuuttia eli osuin ruuhkaiseen aikaan paikalle. Luin odottaessani pari vuotta sitten julkaistua Anna-lehteä, jonka sivut olivat osittain liimaantuneet toisiinsa (yök, yök, yöök!) ja kannetonta Talouselämää. Ehtisitköhän toisen laboratorion lehdentuhoajasiivooja käymään Meilahdessa? Tarvetta selkeästi olisi.

Jätin pari sisustuslehteäni odotustilaan luettavaksi. Kyseisissä lehdissä oli kannet eikä yhtään kosteusvaurioita.

Sammaltyttö & Co

Jatkoin bussilla HAMin Rakkaudella Heino -näyttelyyn Tennarissa ja kiersin samalla näyttelyn, jossa oli mm. Tove Janssonin töitä. Hänen Juhlat kaupungissa – ja Juhlat maalla -teoksiinsa oli ujutettu mukaan ”ruma pieni otus” eli muumipeikko.

Tyko Sallisen maalaamaa taulua katsoessani mietin, että olisin hänen vaimonaan Helminä kärsänenä-muotokuvani nähtyäni motannut puolisoani. Siitä huolimatta, että a) mottaaminen on ehdottomasti väärin ja b) väkivalta on ala-arvoista.

Pidin yläkerran Heino-näyttelyssä Juhani Linnovaaran naista ja koiraa esittävästä Kävelyllä-teoksesta, Kim Simonssonin vihreästä Sammaltytöstä (mielestäni tytöllä oli jaloissaan parsakaalitossut eli melkein oikein) ja useista pienistä veistoksista.

https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/rakkaudella-heino/

Suosikkiteokseni oli Ilkka Halson Kitkajoki-digitaalituloste (2004). Teoksessa, kauniin joen yläpuolella oli metallinen, lintuhäkkiä muistuttava katos.

Muokattu valokuva, jonka ottaisin erittäin mielelläni kotiin ihailtavaksi.

Mietin myös Cornwallin Eden-projektin kattoa nähdessäni työn. Jos jollain sattuu olemaan ylimääräistä matkakassaa jäljellä, niin otan mielelläni vastaan avustuksia Eden-matkaani varten, josta olen jo pienen ikuisuuden haaveillut.

http://www.saunalahti.fi/halso/sivut/luontomuseo_th.html

http://helsinkischool.fi/artists/ilkka-halso/portfolio/portfolio/

http://www.edenproject.com/

HAMin naistenhuoneen seinissä voi ihailla Tuula Lehtisen vaaleanpuna-valkoista mosaiikkityötä You have no idea how   beautiful you are.

http://tuulalehtinen.fi/

Näyttelytilan aulassa oli repäistäviä lappuja (ainakin) suomeksi ja englanniksi. Lapuissa neuvottiin keskittymään kiireisenä esimerkiksi joka viidenteen teokseen tai katsomaan vain yhtä ainoaa teosta. Lapun mukaan ihmiset käyttävät yhden teoksen katsomiseen (vain) yhdeksän sekuntia. Mielestäni lappuidea oli hauska ja mielenkiintoinen.

Lapussa kehotettiin seuraamaan lempiväriä ja pysähtymään niiden teosten kohdalla, joista löydät lempiväriäsi. Pidin Tove Janssonin levollisista maalauksista, mutta ilahduin Rafael Wardin Keltainen asetelma – teoksesta (1969).

Fysioterapiaan!

Terveyskeskuslääkäri soitti viime viikon torstaina klo 18 jälkeen. (Huolestuin lääkärin pitkästä työpäivästä.)

Lääkäri kertoi minulle, että vasenta olkapäätäni, jossa on repeämä, hoidetaan ensin 5-10 kertaa fysioterapialla ja vasta sen jälkeen katsotaan, onko leikkaus tarpeellinen. Jesh!

Kiitin häntä ilahduttavasta uutisesta ja varasin viikonlopun jälkeen ajan fysioterapeutilta. Toivottavasti särkevä olkapääni saadaan kuntoon helpommalla tavalla eli ohjatulla harjoittelulla. Hyvä, ettei juhannus mennyt leikkaushermoiluun.

Korkeahko krea eli munuaisarvo

Hematologi soitti maanantaina varttia vaille yhdeksän eli ennen ensimmäistä potilasta. Arvoni olivat hyvät, mutta munuaisarvo on edelleen korkeahko eli juon jatkossakin vettä vähintään kolme litraa päivässä.

Mainitsin hänelle, että olkapäätäni hoidetaan fysioterapialla (eikä leikkauksella, josta aiemmin soitin heille) ja lääkäri totesi, että kyse on tuki- ja liikuntaelimiin liittyvästä vaivasta. Totta, mutta toinen hematologi edellytti, että kerron myös muista raihnaisuuksista hemapolille mm. osteopenian vuoksi.

Mainitsin aiemmasta tuskallisesta vatsakivusta ja sain toteamuksen, jonka mukaan liikkeellä on vatsakipua ja Hesarissa oli aamulla juttu aiheesta. Pidin kyseisestä melkein-diagnoosista. Kerroin vatsakivusta, koska oletin kivun liittyvän jotenkin joko ruton (virallinen nimi multippeli myelooma) tai lääkityksen aiheuttamiin ongelmiin. Ilmeisesti olin väärässä.

Lääkäri oli ystävällinen ja kohtelias, mutta minä mitä ilmeisimmin höpisin kaikenlaista ihan turhaan.

Tärkeintä oli, että muut arvot (esimerkiksi maksan) olivat kunnossa. Pyysin, että minulta otetaan reumakoe kankeuteni ja sukurasitteeni vuoksi ja näyte otetaan ensi kerralla.

Piikkisuorat otsahiukset

Pidän erittäin katalana sitä, että hiukseni ovat solumyrkkyjen (?) vuoksi kiharat, mutta otsahiukseni eivät enää ole. Otsahiukseni suoristuivat parissa kuukaudessa allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Minulla on piikkisuorat otsahiukset, joten joudun laittamaan niihin pesun jälkeen paplarit, jotta hiukset eivät ole silmilläni koko ajan. Kiharrin polttaa hiukseni, joten papiljottipakko.

Sentin mittaisia otsahiuksia en suostu kokeilemaan, vaikka kiharaa ei niissä tarvita. Kokeilin joskus hiusteni leikkaamista ja sain vinot ja noin puolen sentin mittaiset otsahiukset. Luovuin kotikampaajanani toimimisesta.

Neljä kertaa ”ei kiitos”

Menin tiistaina vaihteeksi bussilla ja junalla keskustaan, käväisin Sokoksessa ja kävelin Ruotsalaisen teatterin luo. Teatteri on mielestäni viehättävimpiä rakennuksia Helsingissä.

Matkallani minulle puhui neljä feissaria eli ensimmäinen jutteli asemalla, toinen Postitalon lähellä ja kolmas ja neljäs Kolmen sepän patsaalla. Viides feissari kääntyi pois, kun sanoin edelliselle ”ei kiitos”. Typerän kiltti naamani…

Menin pari vuotta sitten Prismaan ostoksille. Oli myöhäinen ilta ja olin yksin aution yläkerran päädyssä ja valitsin kumisaappaita. Paikalle tuli pariskunta, joka halusi tyttärelleen juuri ne saappaat, joita sovitin. Annoin saappaat heille ja poistuin. Tulin siihen tulokseen, että jos menen Borneon viidakkoon, niin tapaan suomalaisen, joka haluaa jutella kanssani ja on jossain vaiheessa ollut samalla luokalla tai asunut naapurissani.

Pilkkujen nousu puihin

Helsinki-päivänä 12.6. avattiin Espan puistossa näyttely, jossa japanilainen nykytaiteilija Yayoi Kusama oli verhoiluttanut Teatterin lähellä olevia puita punaisella kankaalla, jossa on valkoisia pilkkuja.

Teos Ascension of Polka Dots on the Trees eli Pilkkujen nousu puihin on esillä 9. lokakuuta 2016 saakka.

En muistanut työn päättymispäivää, joten kiirehdin keskustaan katsomaan mielestäni erittäin onnistuneita ja piristäviä taideteoksia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Yayoi_Kusama

Talvipuutarhassa on lisää taiteilijan teoksia (käytävä-listalla) ja HAMissa on syksyllä näyttely hänen töistään.

http://www.hel.fi/www/uutiset/fi/stara/espan-puut-puetaan-pilkkuihin

Rillit huurussa Pasadena…

Kävelin ilahduttavan täplikkäitä puita ihailtuani Kauppatorille, josta kävin ostamassa Tammilehdon (mielestäni paras viljelijä) herneitä. Jatkoin matkaa Kauppahalliin juusto-ostoksille Tuula Paalasen myymälään.

Pyysin kauppiaalta pippurigoudaa ja belgialaista kermajuustoa. Muistin, että juuston nimi oli Pasadena, mutta onneksi kauppias tiesi, mitä etsin pyytäessäni belgialaista kermajuustoa. Onneksi kauppiaalla oli toinen Passendale-juusto varastossa, koska edelläni olleet turistit olivat juuri ostaneet aiemman kermajuuston. Melkein olisi harmittanut, jos olisin jäänyt kermajuustotta.

Liikkeessä oli myynnissä arviolta parin litran tölkki täynnä pieniä kapriksia. Joku muukin pitää ilmiselvästi kapriksista.

Nousin mäen ylös ja ostin Kasarmitorin luona olevasta Eromangasta ruisleivän ja jatkoin ykkösen ratikalla kotia kohti.

Senaatintorilla oleva Kaupunginmuseo on edelleen osittain remontissa vesivahingon jälkeen. Arvasin. En kuullut muiden ratikkamatkustajien keskustelua.

Päivän aikana tarjolla oli vihanneksia ja sielunhuvia eli mielestäni ehdottomasti tasokkaaksi versio kuin aikoinaan roomalainen leipää ja sirkushuveja –versio.

Kapina ja kaipuu (2015)

Tyttökirjojen parissa kasvaneena suosittelen Sara Kokkosen kirjaa Kapina ja kaipuu, jossa hän kirjoittaa useista tyttökirjasuosikeista eli mm. Alcotista, Coolidgesta, Montgomerystä, Websteristä, Wilderistä (Pieni talo preerialla jne.) ja Vikistä.

Sain isoäidiltä lahjaksi mm. Louisa May Alcotin Pikku naisia -kokoelman ja L. M. Montgomeryn Anna- ja Runotyttö-sarjan. Pidin etenkin Annan unelmavuodet -kirjasta, jossa Anna opiskeli yliopistossa ja jakoi ystäviensä kanssa viehättävän Karoliinan majan.

Pidän kiinnostavana tietoa siitä, että teoksen mukaan Lucy Maud Montgomery (30.11.1874 Clifton – 24.4.1942 Toronto) luki Alcotin (29. 11.1832 Germantown – 6. 3.1888 Boston) kirjoja.

Hieman vanhempana innostuin lukemaan Susan Coolidgea (Katy koulussa, Clover jne.) ja toivoin, että voisin jonain päivänä matkustaa Coloradoon ihailemaan vuoristossa kasvavia kukkia. Vaihdoin useita vuosia myöhemmin lentokonetta Coloradossa, mutta kukkaset jäivät näkemättä. Ehkä matkustan vielä Coloradoon uudelleen.

Jean Websterin kirja Setä Pitkäsääri (Daddy-Long-Legs, 1912) oli ehdottomia suosikkejani nuorena. Kirjeromaanissa nuori nainen kirjoitti hauskan kertomuksen orpokodista, jossa hän oli kasvanut. Orpokodin johtokunnan jäsen piti kirjoitusta huvittavana ja lahjakkaana, joten hän lupasi maksaa naisen yliopisto-opinnot. Opiskeleva Judy kiitti häntä rahoista kirjoittamalla kirjeitä kokemuksistaan yliopistossa.

”Voiko sitruunahyytelössä uida vai uppoaako hyytelöön?”, oli kysymys, jota opiskelijat pohtivat kirjassa keskenään. (Haluaisin ehdottomasti tietää vastauksen.)

Merri Vikin hilpeitä Lotta-kirjoja olen lukenut niin lapsena, nuorena kuin aikuisenakin.

Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt (2005)

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusarkisto järjesti 2003 keruun Montgomeryn teosten suomalaisesta vastaanotosta. Näin sanoma- tai aikakauslehdessä ilmoituksen, jossa etsittiin lukijoita, mutta en lähettänyt mielipidettäni. Kirjat olivat minulle niin tärkeitä, etten halunnut siinä vaiheessa mielipidettäni kenenkään luettavaksi.

Taitavat kirjoittajat Suvi Ahola ja Satu Koskimies toimittivat kirjan Uuden kuun ja Vihervaaran tytöt, joka kertoi Runotytöstä ja Annasta suomalaisten lukijoiden suosikkina. Kävin kuuntelemassa Arabian kirjastossa heidän pitämänsä luennon aiheesta.

Esitys ja keskustelut olivat erittäin mielenkiintoisia.

My friend is playing with your dog

Hupaisat hintasaarnaajat ja kolmen metrin koira:

https://www.youtube.com/watch?v=c1Ce0CrwrrQ