Keväällä 2011 työnantaja ohjasi minut tapaamaan psykiatria, koska olin koko ajan sairaana: flunssia, influenssia, kurkunpääntulehdus, silmä- ja korvatulehduksia, vatsaongelmia antibiooteista jne. Myeloomadiagoosi ei ollut tiedossa siinä vaiheessa.
Eihän kukaan voi olla aina sairaana, joten jotain nuppivikaa täytyi tietenkin olla.
Ystävällinen työterveyslääkäri mainitsi psykiatrin, jonka kanssa yritys teki yhteistyötä ja menin tapaamaan kyseistä henkilöä.
Lääkäri valitsi hyvän psykiatrin ja minulla kävi erittäin hyvä tuuri, koska pääsin sympaattisen ja hauskan psykiatrin juttusille. Seisoin psykiatrin vastaanotoilla, koska istuminen oli melkein mahdotonta välilevytyrän vuoksi. Keskustelumme päätteeksi psykiatri totesi, että psyykkisesti olen kunnossa, vaikka fysiikka pettääkin. Mainitsin tiedon esimiehelle, joka totesi, että aika harvalla on vastaavat paperit. Totta.
Sain aiemmin työterveysasemalta lähetteen lääkäriaseman fysiatrille. Hän ei tunnistanut selässäni olevaa välilevytyrää. Sain seuraavaksi lähetteen fysioterapeutin luo ja olin kammottavan kipeä käyntien jälkeen. Hyvä, että pääsin kävelemään. Maksoin täysin turhista ja tuskallisista käynneistä. Kävin myös kiropraktikolla ja olin lyhyen hetken rusikoinnin jälkeen hieman paremmassa kunnossa, mutta selkäkipu palasi.
Yritys, jossa työskentelin, ei maksanut magneettikuvausta. Ehdotin, että maksan itse tutkimuksen, koska istuminen oli piinallista ja liikkuminen oli kivuliasta. Työpaikkalääkäri totesi, että tutkimus oli turha ja kallis, koska fysiatrin mielestä selkäni oli kunnossa. Olin käyttänyt runsaasti rahaa lääkkeisiin siihen mennessä, joten mukava työpaikkalääkäri mietti varmaan turhaa rahanmenoa.
Välilevytyrä selvisi myöhemmin myeloomatutkimusten vuoksi, kun minusta otettiin neljän murtuneen selkänikaman vuoksi magneettikuva. Luin myöhemmin lehdestä urheilijasta, jolta oli murtunut selkänikama ja olin kauhistunut hänen tilanteestaan. Muistin vasta myöhemmin, että ai niin, minultakin murtui joskus nikamia.
Pääsin työnantajan kustantamana juttelemaan vielä pari kertaa saman psykiatrin kanssa, koska oli rankkaa olla jatkuvasti sairaana ja herjattuna osastolla joidenkin työkaverien toimesta. Olen tyytyväinen siitä, että omassa työryhmässäni valtaosa työkavereista näki, miten kipeä olen eikä suhtautunut minuun syyllistävästi.
Psykiatri oli hauska ja sympaattinen, joten puhuimme seuraavilla kerroilla mm. äidin muistiongelmista ennen kuin hän sai muistihoitajan kautta apua, itämaisista taistelulajeista (hänen harrastuksensa), lukemisesta ja matkustamisesta.
Mainitsin hänelle poikkeuksellisen (eli piinallisen) hyvästä hajuaististani. Lääkäri oli hiljattain lukenut Duodecimistä kyseisestä aiheesta ja totesi, että kyseessä on oikea eikä kuviteltu vaiva. Seuraavalla tapaamisellamme hän antoi minulle printin lehtijutusta. Kilttiä.
En ollutkaan kaheli, vaan haistoin kiusallisen hyvin. Jotkut näkevät hyvin, monet kuulevat hyvin ja minä sain skunkit ynnä miniskunkit havaitsevan nokan. Peseytykää, pls ja unohtakaa Eau de Compost -”tuoksut”. Mm. Raid todellakin tappaa kotona ja puutarhassa.
Osa kevyistä hajuvesistä tuoksuu mielestäni hyvältä. Osassa HAJUvesistä on katku, joka saa sisareni ja minut miettimään, onko kissa tehnyt kostoiskun käyttäjän vaatteille.
Myskin, jos maailmasta – kieltää ma voisin. (Sävel: Annan toisten mä talletella suuret setelit.)
Saatuani lokakuussa 2012 erilaisten tutkimusten jälkeen diagnoosit aivoaneurysmasta ja myeloomasta menin käymään uudelleen kyseisen psykiatrin luona, koska olin järkyttynyt tilanteestani. Pystyin jo istumaan siinä vaiheessa eli käynti oli erilainen kuin aiemmin. Tuttu lääkäri osasi kertoa minulle aivoaneurysmaleikkauksesta ja hänen antamansa palaute rauhoitti muutenkin mieltäni. Rauhoittavaa palautetta 120 euroa/tunti, mutta käynti kannatti ehdottomasti.
Olin selittänyt hänelle aiemmalla käynnilläni, että olen teettänyt POTILAS EI OLE HULLU. T. PSYKIATRI -lapun, jonka olen laminoinut ja pidän töissä lappua kaulassani. Väitteet psyykkisestä sairaudesta tuntuivat ikäviltä siinä vaiheessa, kun olin fyysisesti kehäraakki. Psykiatria huvitti keksintöni.
Allogeenisen siirron jälkeen kävin hänen luonaan varmistamassa, vieläkö olen täysissä sielun, jos en kuitenkaan ruumiin voimissa ja hän varmisti, olenko OIKEASTI tehnyt kyseisen laminoidun lapun. Totesin hyvin vakavana, että olisin tietenkin muuten, mutta minulla ei ole laminointilaitetta.
Laminointilaitteet ovat melko edullisia, mutta pärjään vielä toistaiseksi ilman kyseistä lappua.
Naama edellä maahan Forumin eli avoimen julkisen tilan edessä
Kävin psykiatrivierailun jälkeen vaatekaupassa, koska vaatteeni putosivat päältäni anemiavaiheen jälkeen, jolloin en voinut syödä oikeastaan mitään. Ostin mm. Masai-mekon J-NEN -liikkeestä ja ilahduin yrityksen hyvästä vaatevalikoimasta Ateneuminkujalla.
Kävelin käsilaukun ja vaatekassin kanssa kohti Forumia ja väistin vastaani kävellyttä vanhempaa pariskuntaa korokkeen päälle ja kippauduin naama edellä nupukiviselle Mannerheimintielle. Kävelin suojatien oikeaa reunaa ja pariskunta käveli vasenta reunaa ja PLÄTS.
Vaalea peruukkini putosi kadulle, samoin ostoskassi ja silmälasit litistyivät. Onneksi autot eivät kääntyneet tielle juuri sillä hetkellä. Sain noustua polvilleni, mutta heikkojen kortisonireisieni vuoksi en päässyt ylös. Jostain mystisestä syystä puhuin minua auttaneille ihmisille englantia, koska kuulin jonkun sanovan jotain englanniksi. Jatkoin sentään suomeksi, kuten auttajatkin.
Muut jalankulkijat tarjoutuivat nostamaan minut ylös kadulta, mutta kieltäydyin ja totesin, että kyllä minä voin itse nousta. Enpä voinut, joten pari reippainta nosti minut kainaloista ylös ja minulle ojennettiin sekä laukut että peruukki. Silmälasit olin nostanut kadulta ja vain toinen linssi oli irronnut. Mainitsin syövästä, kiitin heitä saamastani avusta ja ylitin tien.
Ihmiset ovat onneksi ystävällisiä ja auttavaisia, kun jotain tapahtuu.
Lasini saatiin korjattua optikkoliikkeessä Kukontorilla ja putsasin maantiekurat samalla kasvoistani. Olin tyytyväinen siitä, etten loukannut itseäni pahemmin, sotannut peruukkiani, rikkonut vaatteitani tai hukannut ostoksiani. Sain silmälasit takaisin ja näin jälleen paremmin.
Lihasrepeämä olkapäässä
Kävin eilen fysioterapiassa ja kuulin, että minulla on lihasrepeämä olkapäässä. Selkeä selitys kuukausia jatkuneisiin kipuihin. Terveyskeskuslääkäri puhui aiemmin repeämästä ja oletin, että repeämä on jänteessä.
Fysioterapeutti kätteli minut ja kirjoitti muistiin oireeni. Hän näki tautisuuteni järjestelmästä, joten en joutunut luettelemaan lääkkeitäni. Mainitsin kuitenkin käänteishyljinnästä, joka oli maksassa useita kertoja ja on edelleen munuaisissa ja silmissä. Kerroin kortisonin vähentämisen aiheuttamista haitoista, mm. jatkuvista kivuista ja koomisesta kankeudesta.
Hän mittasi, miten käteni nousee, testasi puristusvoiman molemmista käsistä ja etsi kipeän kohdan olkapäästäni. Yritin taivuttaa vasenta kättäni selän taakse, mutta en onnistunut. Vasen käteni nousee sivulla noin olkapään korkeudelle ja edessä paremmin, mutta en saa kättäni nostettua pystyyn. Hän nosti vasenta kättäni ja kysyi, missä vaiheessa sattuu. Kerroin, missä kohdassa nosto tuntui.
Hän opetti minua vahvistamaan vasenta kättä painamalla nyrkkiä seinään, nojaamalla kädellä seinään ja yrittämällä vahvistaa kättä nostamalla kättä ja kuminauhajumpalla, jossa laitan jumppakuminauhan solmuun ovenkahvaan ja soudan käsillä ja kiinnitän huomiota siihen, että harjoitus tuntuu lapaluiden välissä. Kuntosalin taljalla kannattaa vahvistaa selkää. Kysyin, voinko käyttää kuntosalin soutulaitetta ja sain luvan. Kävelysauvoilla kävely on suositeltavaa ja olkapäätä voi lämmittää ennen liikuntaa ja liikunnan jälkeen kaurapussilla.
Sairauteni aikana huonontuneeseen ryhtiin hän suositteli selkää vahvistavia harjoituksia. Eron kuulemma huomaa sadan päivän jälkeen. Sadan päivän? Muutin luvun kuukausiksi ja sata päivää tuntui heti lyhyemmältä ajalta. Näin joskus mainoksen selän puolelta tukevista (hassuista) ryhtiliiveistä ja mietin, onko niistä jotain hyötyä. Lihaskunto on hänen mielestään tietenkin parempi idea.
Fysioterapeutti oli nuori ja hyvin hoikka. Kysyin, juokseeko hän, mutta hän harrastaa showtanssia. Hän oli ystävällinen ja auttavainen, mutta tunsin itseni iäkkääksi möhköfantiksi häneen verrattuna etenkin peilin edessä. Aika suunnata kuntosalille ja syödä vain vihanneksia ja hedelmiä seuraavat vuodet. Ehkä lisään parapähkinän tai pari mantelia kerran viikossa hyvien rasvojen vuoksi.
Katson todella harvoin toisten asiakkaiden ostoksia kaupassa, koska mielestäni tuijottaminen on epäkohteliasta. Pakkasin viime viikolla ostoksiani ja seuraavan asiakkaan ostokset kiinnittivät huomiotani. Nuori nainen osti vain erilaisia vihanneksia ja hedelmiä ja kauramaitoa. Pahoittelen alkeellista tuijotustani, mutta mielestäni hänellä oli erittäin ihailtava ostoskori!
Fysioterapeutti suositteli, että seuraava harjoitus on kahden viikon kuluttua ja kätteli minut hyvästiksi. Hämmästyttävää (ja ystävällistä), että joku kättelee sairaalassa. Ultrauslääkäri kätteli minua samassa sairaalassa. Tosin hänellä oli kumihanskat eli kättely oli ns. siistimpi versio. Hemapolilla ei koskaan kätellä hygieniasyistä ja pidän tilannetta ymmärrettävänä.
Yläaste- ja lukiokaverini M on fysioterapeutti ja näyttää mielestäni Facebook-kuvissaan (meitä) ikäisiään 20 vuotta nuoremmalta ja ihailtavan hoikalta. Olen nähnyt hänet viimeksi, kun hänen lapsensa olivat pieniä ja heidän tyttärensä kirjoitti keväällä ylioppilaaksi. Vuodet todellakin vierivät.
Mr. Gay Finland -rekka
Lauantaina kävin entisen työkaverini E:n kanssa pizzalla Putte’s ravintolassa. Haahuilin Kalevankadulla, koska en muistanut pizzerian sijaintia. Kysyin parilta nuorelta naiselta, mutta he puhuivat englantia. Ohikulkeva vaasalainen pariskunta kysyi, mitä etsin ja totesi hetkeä myöhemmin, että pizzeria on melkein vastapäätä. Kiitin heitä ja kävin kurkkaamassa, onko ystäväni jo paikalla. Ei ollut. Hän kertoi tekstiviestillä myöhästyvänsä hieman, koska bussi on myöhässä.
Menin Kaunis Morsian -liikkeen eteen ja valitsin pienistä harsohatuista sopivimman (vihreän), päädyin kultaiseen käsilaukkuun ja ihastuin morsiamen äiti -jakkupukuun, jota koristivat vyötäröltä riippuvat strutsinsulat (luulisin). Kukapa ei haluaisi strutsinsulkajakkua? Tutkin Espan enkeleiden ikkunan, ihailin kauniita valkoisia yöpaitoja ja paheksuin rikottua (ja onneksi jo alustavasti korjattua) ikkunaa. Kävelin Ressun ohi ja mietin hyvää ystävääni, joka opiskeli aikoinaan kyseisessä lukiossa.
Ystäväni odottelikin jo Putte’sin edessä ja tilasimme pizzat. Erittäin hyvä sieniversio tuli minulle ja oliiviversio hänelle. Hän oli ollut yltiöreipas ja palkannut personal trainerin kohentamaan kuntoaan pitkien työpäivien lomassa. Minä kerroin suosikistani Museokortista ja muista huvitteluista, joihin raahaan itseni korvasta.
Kävelimme Lönnrotinkadulle ja näimme, kuinka Pride-kulkue kääntyi Pohjoisespalta Mannerheimintielle. Menimme ratikkatasanteelle ihailemaan sateenkaarihuiveja ja -sateenvarjoja käyttäviä ihmisiä, sateenkaaripannoissa kulkevia koiria (suosikkejani) ja näyttäviin ja värikkäisiin iltapukuihin pukeutuneita miehiä.
Marssijoita oli uutisten mukaan 30 000 eli kulkue suurenee vuosi vuodelta. Mukavaa, että monet heterot ja heteroperheet marssivat ystäviensä kanssa paraatissa.
Olen joskus miettinyt kulkueeseen osallistumista, mutta en ole mikään kulkuemarssija (olen Pride-kulkueihailija), joten olen luopunut ideasta.
Syy, miksi mietin marssimista, on marssiminen niiden puolesta, jotka eivät pysty marssimaan. Mustiin pukeutuneet henkilöt marssivat suu mustalla teipillä suljettuna niiden puolesta, joita vainotaan tai surmataan maissa, joissa ei vielä nykyisinkään käsitetä, että homoseksuaaleiksi synnytään. Jokaisella aikuisella ihmisellä on mielestäni oikeus rakastaa ketä haluaa.
Nykyhapessa marssimisesta ei tulisi mitään, koska joudun juomaan säännöllisesti ja tiputtamaan silmätippoja. Enkä saisi mustaa mekkoa päälleni, koska vasen käteni ei taivu… Meitä molempia järkytti katsoa marssijoita, jotka kantoivat mustaa ruumisarkkua. Seurasimme myös muita ryhmään kuuluneita, joilla oli käsissään kylttejä esimerkiksi Afrikassa murhatuista homoseksuaaleista. Vastenmielistä tietämättömyyttä ja julmuutta toisia ihmisiä kohtaan.
Minulla on pari suosikkiryhmää kulkueessa eli Mr. Gay Finland -rekka, koska pidän näteistä miehistä ja suosin myös karhuparaatia, koska suurta lippua kantavat mustaan nahkaan pukeutuneet miehet ovat mielestäni sympaattisia.
Tehtäväni kulkueen katsojana on aina ollut nättien miesten etsiminen väkijoukosta. Esitän parhaat kiitokseni kaikille näteille miehille, jotka olivat marssimassa.
Lämpötila oli vain 23 astetta, mutta oli aurinkoinen ja tuuleton päivä. Join vettä ja tiputin silmätippoja silmiini, koska silmissäni ei ole kyynelnestettä. Seisoimme reilun tunnin ajan aurinkoisella pysäkillä, kun aloin haukotella, minulle tuli todella paha olo ja näkökenttäni hämärtyi. Totesin ystävälleni, että minun pitää mennä istumaan ratikkapysäkille. Näin maailman kuin harson läpi ja käveleminen oli haasteellista. Istuin alas, join vettä ja juttelimme. Seurasin sivusilmällä marssijoita, mutta kaikki tuntui epätodelliselta.
Jonkin ajan kuluttua oloni parani, mutta päätin lähteä kotiin lepäämään. Menimme samalla ratikalla rautatieasemalle ja jatkoin kotia kohti. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa, vaikka minua on huimannut niin lääkityksen kuin anemiankin vuoksi.
Kuutosratikka muuttui matkalla salakavalasti kahdeksikoksi ja ajoi Paavalin kirkon eteen. Jäin pois, kävelin pysäkille ja nousin vähän myöhemmin bussiin.
Voin jo huomattavasti paremmin, joten kävin vielä kaupassa, koska kissojen vehnänoras oli lopussa. Laitoin matkalta viestin ystävälleni ja kerroin, että olen vielä kotimatkalla. Hän pyysi saada tiedon, että pääsen kotiin. Ystävällistä häneltä.
Lähetin kotoa uuden viestin eli kiitin häntä seurasta ja kerroin, että olen kunnialla kotona.
Olin tyytyväinen siitä, että minulla oli seuraa, kun voin huonosti. Onneksi en sentään antanut ylen tai tehnyt mitään muuta epämiellyttävää.
Saatoin kysyä eräältä luotettavalta keskustelupastalta, mikä minulla on ja useampi vastaaja totesi, että olin pyörtymässä. Hyvä, etten tuupertunut kadulle.
Toinen ystäväni ja nuorempana pyörtyilyä alhaisen verenpaineen vuoksi harrastanut (harrastanut?) sisareni totesivat illalla puhelimessa, että pyörtymiseltä vaikutti.
Lähetin ystävälleni, jonka kanssa katsoin paraatia viestin siitä, että ehkä kysyin asiaa tietyltä palstalta. Hän totesi, että pyörtymisessä Mr. Gay Finland -rekan ajaessa ohi olisi ollut tyyliä. Hehee!
Loppuun laitan melkein paraatiin liittyneen hahmon/hahmot. En katsonut kyseistä ohjelmaa, mutta googlasin YouTubesta parhaat vaihtoehdot.
America’s Got Talent 2016 Christopher One Little Indian Or Is It Full Audition Clip (ks. 3:28)
https://www.youtube.com/watch?v=ftvuDWEOav4
Sain vuosia sitten suostuteltua miespuoliset työkaverit tanssimaan firman juhlissa Village People -asuissa ja koreografiaa opiskellut naispuolinen työkaveri opetti heille Y.M.C.A. -ohjelman. Loistava esitys ja loistavat juhlat!
banaaninkuorella 