Maailmassa on kaikki hyvin

…jos sanomalehden pääuutisena on koira, joka ajaa polkupyörää. Viime aikoina näin ei ole ollut, vaan Brexit, Nizza ja Turkin tilanne ovat vyöryneet tietoomme.

Haaveilin nuorempana toimittajan työstä ja ilmoitin yläasteella opinto-ohjaajalle, että minusta tulee kirjeenvaihtaja ulkomaille. Ei minulla oikeasti olisi ollut rohkeutta ulkomailla toimivan toimittajan haasteelliseen ja aivan liian usein vaaralliseen työhön. Toimittajat ovat valitettavan monessa maassa väkivallan kohteina ja jopa surmattavina.

Huvittelin jossain vaiheessa hakemalla Sanoman toimittajakouluun, mutta minua ei tietenkään valittu ilman työnäytteitä ja olin jo keski-ikäinen hakuvaiheessa ja opiskelemaan etsittiin nuoria. Ihailen jatkossakin Ilkka Malmbergin taitavia ja kiinnostavia juttuja. Pidin aiemmin Reetta Meriläisen kirjoituksista Helsingin Sanomissa.

Ilahduin, kun psykiatri (välittäjä: työpaikka) totesi, että puhun joistain tapahtumista yhtä kärkevästi, kuin olisin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen mielestäni erittäin taitava toimittaja Seija Sartti. Hän lisäsi, ettei hän tahdo loukata minua. Loukata? Olin todella iloinen saamastani palautteesta.

Pidin aikoinaan mm. Sartin kirjoituksesta, jossa hän mainitsi, kuinka vanhaa ruokaa syömme. Harva huomaa, että pakastetun jäätelöpaketin myyntiaika on kaksi vuotta ja syömme hyvinkin iäkkäitä eineksiä. Samaan aikaan parin päivän ikäistä kotitekoista ruokaa ihmetellään kotona ja mietitään ruoan syömäkelpoisuutta. Säilöntäaineilla ruoka saadaan tietenkin säilymään pidempään, mutta on mukavampaa syödä ruokaa, jonka valmistusaineet tietää ja jotka ovat tuoreita.

Ihmettelen, ettei Seija Sartista ole Wikipedia-tietoja. Toivoisin, että hänestä olisi.

Ravintola Lehtovaara, Töölö

Pääsin lopulta ravintola Lehtovaaraan Sibeliuksen puiston viereen ja sain lahjaksi pari kuukautta myöhässä olevan syntymäpäivämuistamisen. Kiitos, M!

Alkuruoaksi valitsin graavisiikatartarin, joka oli erittäin hyvää ja ystäväni valitsi kylmän kurkkukeiton, jonka pinnalla oli paahdettua parmankinkkua. Pääruokana söimme ahvenia, uusia perunoita ja kantarellikastiketta, joissa oli meidän makuumme hivenen liikaa suolaa. Ruoka oli kuitenkin maukasta ja annos oli kauniisti aseteltu, kuten siikatartarkin. Jälkiruoaksi valitsin ihanan crème brûléen, jonka kanssa oli tarjolla kesämarjoja. Arvasin, että saan yhden mansikan (kyllä, halkaistuna), yhden vadelman ja kaksi pensasmustikkaa ja olin melkein oikeassa, koska sain myös tertun kauniin punaisia viinimarjoja.

Toivoisin, että Suomessa saisi jossain ravintolassa ainakin kesällä jälkiruokana kulhollisen tuoreita marjoja ja vaikka puolet tai jopa neljänneksen paahtovanukkaasta. Tuoreet marjatkin riittäisivät erittäin hyvin jälkiruoaksi. Italiassa saa upean röykkiön hedelmiä, kun tilaa hedelmälautasen. Miksi meillä ei tarjota hyviä ja terveellisiä marjoja? Marjoja käytetään yleensä vain koristeena.

Ystäväni valitsi sorbetit ja madeleinekakkua. Etenkin sitruunasorbetti näytti hyvältä.

Istuimme Mechelininkadun puolella ja katselimme keskustelumme lomassa ohikulkevia ihmisiä ja koiria. Pandalippis päässä kulkenut pieni poika talutti isoa koiraa, joka seurasi kiltisti häntä ja hänen vanhempiaan. Herttainen näky.

Ystäväni valitsi etu- ja pääruoan kanssa viiniä, mutta minä pysyin vesilinjalla, koska toimin ns. lääkelinjalla – eli kurkkuuni kumoan ne – enkä pidä viineistä.

En ole viinirypäleidenkään ystävä, mutta parhaat rypäleet, jotka olivat vihreitä, pieniä ja siemenettömiä söin vuosia sitten ystäväni kanssa Kyproksella. Paikalla kasvaneilla hedelmillä on täysin toisenlainen maku kuin raakana poimituilla tuotteilla. Eilatissa Israelissa greipitkin olivat todella makeita ja hyvänmakuisia.

Olin kielikurssilla Itävallassa lukioikäisenä ja söin tuoreita aprikooseja. Suomessa myytiin siihen aikaan tietääkseni vain säilöttyjä aprikooseja, jotka maistuivat sokeriliemeen tölkitetyltä pahuudelta. Toreilla ja kaupoissa nykyisin myytävät tuoreet aprikoosit ovat ensin karmean kivikovia ja seuraavaksi umpihomeessa. Hyvää aprikoosia en ole onnistunut Suomesta ostamaan.

Olen jo vuosia haaveillut, että pääsisin poimimaan erilaisia hedelmiä suoraan puusta ja/tai nostamaan ananaksia ja vesimeloneja maasta. San Franciscossa asuneen, mutta Suomessa syntyneen naisen naapurin pihassa kasvoi sitruunapuu, mutta en nähnyt naapureita, joten hedelmät jäivät tietenkin puuhun. Jos olisin nähnyt heidät, niin olisin pyytänyt ja todennäköisesti saanut luvan edes yhden sitruunan poimimiseen. Michiganissa poimin puusta mehukkaita päärynöitä ja Kreikassa poimimme rannan lähellä olevista puista viikunoita. Italiassa tuijotin junan ikkunasta persikkapuita ja toivoin 14-vuotiaana, että pääsisin keräämään hedelmiä.

Jos jollain sattuu olemaan takapihallaan aprikoosi-, nektariini-, appelsiini-, sitruuna- tai greippipuu, niin minuun saa ottaa yhteyttä. Yst. vast. puh. num. (Num-teksti hämää, koska oikea lyhenne on nro.)

Siskonpoikani eli ns. Ylermi (tädin antama nimi) kuokki jo hyvin pienenä perunamaasta perunoita ja multa lensi kaaressa lapsen ympärillä. Ihailtavaa toimeliaisuutta 4-vuotiaalta pikkupojalta!

Lehtovaara täyttää 100 vuotta 26.8.2016 ja tarjolla on klo 18 juhlaillallinen neljän ruokalajin ja viinipaketin voimin. Sitovat ilmoittautumiset 15.8.2016 mennessä.

Bussipysäkki on kätevästi ravintolan vieressä Mechelininkadulla ja Seurasaaren bussilla 24 pääsee näppärästi paikalle keskustasta, esimerkiksi Sokoksen edestä.

Hinnat

Hintojen vertaajana olen huono. Kuuntelin joskus, kun työkaveri selitti, kuinka hän katsoo ruokakaupassa tuotteiden kilohintoja. Erittäin fiksu teko, mutta minä katson tuotteita enkä tuijota ensisijaisesti hintoja.

Joskus huomaan hinnat ja totean, että pitäisi seurata niitä useamminkin. Ostan kissoille possunsydämiä, jotka tarjoan niille paloiteltuina ja pakastamisen jälkeen pilkottuina. Hämmästyin, kun huomasin Stockmannin ja Prisman eron kilohinnoissa. Stockalla possunsydän maksaa 5,40 euroa kilolta ja Prismassa kilohinta on 6,79 euroa. Yllättävän suuri ero possunsydänmäärässä eli neljän pienen sydämen sijaan saa kuusi sydäntä, joten suosittelen Stockaa muille porsastelijoille.

Minä en ole pariin vuoteen suostunut syömään possua, koska näin videon, jossa fiksu ja söpö possu kokosi palapelin. Totean, että jopa minä osaisin koota possun palapelin, mutta SILTI.

Moritz The Clever-Pig Wants Your Attention

https://www.youtube.com/watch?v=twS_COailzk

Kissat tarvitsevat raakaa lihaa, joten niiden kohdalla tingin possupäättäväisyydestäni. Toisaalta uskon edelleen, että kalat haluavat tulla syödyiksi.

Palapelin kokoaminen on tylsää ja rasittavaa, koska paloista kootaan jokin kuva. Mielestäni palat vain nakutetaan nyrkillä johonkin sopivaan kohtaan, koska kuvan rakentaminen on käsittämättömän ikävystyttävää. Oli kiusallista hävitä lasten palapelin kokoamisessa esikoulussa olleelle siskontytölle, joka piti kokoamisesta. Hehe!

Case kylmäsavulohi -kohdassa Prisma voittaa, koska kylmäsavulohi on 20 euroa halvempaa per kilo. Stockan lohi on varmasti kalastettu huomattavasti paremmilta, aurinkoisemmilta ja kauniimmilta alueelta ja ehdottomasti kiiltävämmiltä lohilta, mutta pienituloisena valitsen Prisman hyvin todennäköisesti (en muistanut varmistaa) norjalaisen lohen.

Allogeenisen siirron jälkeen vakuumiin pakatut lohet olivat kiellettyjä listeriariskin (sairastuneiden kertomusten vuoksi en todellakaan suosittele) vuoksi, mutta loimulohta sai syödä. Toisilta potilailta kiellettiin savulohen lisäksi myös loimulohi. Yllättävää, ettei ohjeistus ole kaikille samanlainen. Itse savustettu lohi oli kuitenkin sallittu. Miksi amatööri tietäisi paremmin lohen kypsyyden kuin ammattilainen? Mystistä.

Tuijotan hyvältä näyttäviä vakuumikalapaketteja kaupassa, mutta ostan lohta edelleen vain kalatiskiltä.

Potilaiden kannattaa varmistaa kaupan kalatiskillä, onko irtomyynnissä oleva lohi kuljetettu vakuumissa. Usein on, mutta kuumentamalla riski katoaa. Onneksi myyjät tietävät kalan pakkauksesta. Heikossa kunnossa ei kannata vaarantaa terveyttään vakuumiin pakatun kalan vuoksi, koska vastustuskyky on surkea eikä kukaan halua päätyä sairaalaan.

Allogeenisten keskustelupalstalla huomaa usein, että potilaat saavat hyvin erilaisia ohjeita erittäin tärkeästä ja rajoitetusta ruokailusta allogeenisen siirron jälkeen. Ohjekirjaa kannattaisi mielestäni uusia ja lisätä tieto mm. sushista, joka on potilaille riski. Mikäli sushi on mainittu jo kauan sitten selaamassani ohjekirjassa, niin kadun ehdotuspahuuttani.

Kerro minulle jotain hyvää

Perjantaina kävimme katsomassa amerikkalais-brittiläisen elokuvan Kerro minulle jotain hyvää (Me Before You), jossa viehättävässä englantilaisessa maalaiskylässä asuva nuori nainen palkataan miespuolisen töykeän pyörätuolipotilaan seuralaiseksi.

Elokuva oli kaunis jo maisemien vuoksi.

http://www.finnkino.fi/Event/301543/

Pääosia esittivät aiemmin kahviossa työskennellyt Louisa ”Lou” Clark (Emilia Clarke, britti) ja pankkiirina Lontoossa ennen loukkaantumistaan toiminut Will Traynor (Sam Claflin, toinen britti). He ovat minulle tuntemattomia näyttelijöitä, koska en ole koskaan katsonut Game of Thrones -jaksoja, Nälkäpeliä tms.

Siitä huomaa olevansa vanha, kun en enää tiedä, kuka on jossain otsikossa tai keskustelupalstalla mainittu näyttelijä tai muu julkinen henkilö. Julkkisbongaaja en ole koskaan ollut, kuten jotkut tuntemani tai tietämäni ihmiset, jotka seuraavat ohikulkijoita tarkemmin. Helena Lindgren seisoi kerran vieressäni Stockan kosmetiikkaosastolla, kun kuuntelimme oopperaesitystä. Hänet sentään tunnistin. Hän on mielestäni erittäin kaunis nainen.

Rikkaana olisi ehdottomasti helpompi sairastaa, joten suosittelen varallisuuden keräämistä ennen mahdollista sairastumista. Ei kannata asua yksin eikä todellakaan kannata matkustaa vuosikausia omaan piikkiin.

Suosittelen työtä, jossa matkustetaan kokouksiin tai ”kokouksiin” lähellä viikonloppua ja viikonlopun voi viettää määränpäässä halvempien lentohintojen vuoksi. Ollaankohan nykyisin firmoissa katalia ja valitaan matkustajien lentoyhtiöksi edullinen ja mielestäni erittäin hyvä Norwegian eikä firman piikkiin pääse enää huvittelemaan ylimääräisiä päiviä määränpäässä?

Toisaalta lentokentälle lähteminen talvella pikkutunneilla osapuilleen kolmen metrin lumihangen ja hyytävän ja viimaisen tuulen keskeltä houkuttelee vain harvoja, vaikka matkustaminen kuuluu todella monien työhön.

Isäpuolellani matkapäiviä oli yli 200 vuodessa, joten kasvoin ns. tuliaisperheessä ja sain tuliaisia mm. Aasiasta, Afrikasta ja Euroopasta. Ilahdun aina, kun minulle tuodaan jotain.

Pyydän anteeksi, toinen M, että olin ajoittain sinua kohtaan typerän kelju tuodessasi kivoja tuliaisia ja lahjoja minulle. Syytän ilkeyttäni siinä elämänvaiheessa. Keljuudestani on enää vain rippeet jäljellä, koska sairastuminen ja lähiomaisten menetykset muuttivat ajattelutapaani mielestäni pysyvästi.

R.I.P. keljuus, hyvä toverini. Niisk.

Osa tuomistasi kirjoista on edelleen hyllyssäni tekemästäni rankasta karsinnasta huolimatta, mutta myönnän, että S.S. lähti lukemattomana antikvariaattiin jo hyvin kauan sitten. Toivottavasti luit jo oman versiosi samasta kirjasta, jonka ostin sinulle samaan aikaan? (Ei, en usko, että luit.) Kieltämättä hupaisa lahjojenvaihtotilaisuus, kun kumpikin lahjoitti ja sai saman kirjan eri painoksesta ja versiona ja muistaakseni ainakin toinen kirja oli in English. Sinä olit hyvää ja älykästä seuraa ja sinun kanssasi oli hauska keskustella.

Elokuvaa katsoessani mietin, että oma kohtalo on tietenkin ollut erittäin huonosta ennusteesta huolimatta täysin erilainen, kuin neliraajahalvaantuneen potilaan. Hänen tilanteensa oli käsittämättömän kivulias, vaikea ja elämää vaikeuttava.

Myelooma on ollut remissiossa (ns. tauolla) jo vuosia ja olen enää väsynyt ja koomisen kankea. Toisaalta pystyn kiipeämään portaita ja ylämäet sujuvat hyvin. Jii-haa! Melkein samanlaisia ylpeyden aiheita kuin lapsena oli kävelemään oppiminen ryömimisen jälkeen. Luulisin.

Metallitikkaiden kiipeäminen on ollut haasteellista, kun tyhjennän kirjahyllyjäni. Takerrun tikkaisiin apinan raivolla ja laskeudun naurettavan varovaisesti, kännykkä aina taskussa. Pitäisi varmaan olla molemmat kännykät taskuissa ja vielä kolmas käsi, jos telon kaksi kättä. Minulla on oikeasti pelko siitä, että kissani syövät minut, jos kuolen kotiin. Ajatuskin siitä, että ne popsivat lääkkeillä pystyyn myrkytetyn naisen on hyytävä. Kissat ansaitsevat huomattavasti parempaa ruokaa.

Pidin Kerro minulle jotain hyvää -elokuvassa Louisa-hoitajan taitavasta työstä, iloisen värikkäistä ja vaihtelevista asuista ja hänen huomaavaisesta ja innostavasta käytöksestään potilasta kohtaan.

Tunnustan, että arvostin pyörätuolipotilaana esiintyneessä näyttelijä Sam Claflinissa ennen kaikkea hänen ulkonäköään. Näyttelijä laihdutti osaa varten 45 paunaa eli hieman yli 20 kiloa ruokavaliolla ja useilla treeneillä päivän aikana – ja tulos näkyy. Olen saattanut joskus mainita, että pidän näteistä miehistä. Lisään vielä, että pidän hoikista miehistä. Feikkiparran katoaminen elokuvassa oli suuri ilo.

Olen aina hämmästynyt, jos todella, TODELLA hyvännäköinen mies on hetero, mutta Sam Claflin on naimisissa ja heidän perheeseensä syntyi poikavauva. Ei, en usko kulissiliittoon. (Asia ei kuulu minulle yhtään mitenkään, mutta en silti usko.)

Parin pitkähkön ja täysin asiaan liittymättömän lauseen jälkeen totean, että Kerro minulle jotain hyvää -elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jo Louisan isää esittävän näyttelijän vuoksi eli Brendan Coylen. Hän näytteli miespalvelija Mr. Batesia Downton Abbey -sarjassa.

Ajoittainen linja-autotarkkailija

Kauneus on mielestäni ihmeellinen asia. Istun yleensä kuljettajan takana bussissa näkövammaisten paikalla, koska saan lähes poikkeuksetta istua yksin ja köhijät ja niiskuttajat istuvat kauempana. Kerran viereeni istui keski-ikäinen naishenkilö, jolla oli pöyheä kettuturkki ja minun oli pakko siirtyä pois paikaltani. Ketuton vieruskaveri on paljon kapeampi. Eläinsuojelusta en mainitse tällä kertaa mitään, vaikka mietin asiaa.

Yllättävän monet naiset ovat sanoneet minua kauniiksi ja mielestäni heidän mielipiteensä on aina ollut hämmentävä. Luin eräältä äärettömän luotettavalta ja viimeisen viidentoista vuoden ajan ajoittain seuraamaltani keskustelupalstalta, jonka nimeä en tässä yhteydessä mainitse, että naiset kehuvat rumina pitämiään ihmisiä kauniiksi. (Kiitos vuosia sitten antamastasi palstavinkistä, kolmas M!) Ehkä siinä on syy kehuihin? Mielestäni olen lyhyt (ennen olin ällistyttävän pitkä eli 162-senttinen), vanha ja paksu.

Mielestäni miehet sanovat kaikkia naisia kauniiksi parista syystä, joista mainitsen vain toisen eli huomaavaisuuden.

Etenkin keskivartalorakennetut, keski- ja eläkeikäiset ja ulkonäöltään eivät erityisemmin hurrattaviin kuuluvat miehet nimittävät hämmästyttävän monia naisia paksuiksi. Tilanne on mielestäni outo, koska en ole huomannut hyvännäköisten miesten toimivan niin. Ehkä hyvännäköisyys ainakin miehillä parantaa myös luonnetta? Eläkkeellä ollut tuhti naapurini kommentoi minulle paksuuttani saatuani valtavan kortisonikuurin, jolla hoidettiin maksan käänteishyljintää. Jälleen kerran kohta, jolloin harkitsin käsilaukulla mottaamista. En motannut.

Katson toisinaan bussissa matkustajia, jos en istu kuljettajan takana tai lue esimerkiksi Metroa. Pakotin itseni lukemaan painettua versiota Hesarista vuosia sitten 40 – 45 minuuttia kestävien työmatkojen vuoksi, huonovointisuudestani huolimatta. Nykyisin luen Hesarin nettiversiota läppäristä. En oikeastaan koskaan älypuhelimesta, koska katson mielelläni maisemia tai hyvin harvoin muita matkustajia.

Osa matkustajista on aivan upean näköisiä ja he olisivat vielä paremman näköisiä, jos joku taitava kampaaja leikkaisi heidän hiuksensa, osaava meikkaaja/meikkitaiteilija meikkaisi heidät ja pukeutumisessa auttaisi joku aiheesta tietävä. Miehiltä ajettaisiin parta pois, seuraavana vuorossa olisi hiusten siistiminen ja paremman näköiset vaatteet. Ryhtiin ja liikuntaankin pitäisi tietenkin kiinnittää huomiota.

Jokaisella on oikeus pukeutua ihan miten haluaa ja tietenkin varallisuutensa ja makunsa mukaisesti, mutta moni ulkonäkönsä perusteella todella hyvännäköinen ihminen jää huomaamatta vaatteiden ja hiusten vuoksi.

Osaa ihmisistä ulkonäkö ei kiinnosta heidän puheidensa vuoksi lainkaan eli tietenkin jokainen saa elää, kuten tahtoo.

Upeakasvoisen ja hyvävartaloisen henkilön vieressä istuu toisinaan arkisemman näköinen henkilö, jolla on istuvat ja sopivat vaatteet, hyvin laitetut hiukset. Suurin osa ihmisistä tuntuu kiinnittävän huomiota vain häneen eikä huomaa minun mielestäni paremman näköistä vieruskaveria ollenkaan. Huoliteltu ulkonäkö on osaavaa itsensä ”markkinointia” laitettujen ja ns. vaatteilla koreilevien (hassu vertaus) ihmisten taholta.

Vaatteiden selkäpuoli tuntuu unohtuvan monelta suunnittelijalta. En nyt tarkoita, että kaikkien selässä pitäisi lukea tunnetun mopokerhon mukaan H-tin Henkselit, mutta jotain koristeita olisi mukava olla.

Eläkkeelle jäämässä oleva työkaveri mietti jossain vaiheessa, kumpi on todellisempi, peilikuva vai kameran ottama kuva. Hankala kysymys. En tietenkään tiedä, mitä hän näki peilistä enkä kysynyt häneltä aiheesta. Kameran kuva on pysähtynyt tiettyyn ilmeeseen, mutta peilikuvassa mielestäni jokainen näyttää hyvältä, koska kasvoja voi käännellä sopivasti kuvan edessä ja tuijottaa sitä vasemmalla puolella olevaa, paljon paremmalta näyttävää puolta.

En voittanut lotosta ja se on niin, niin väärin

Huvittelen antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen eli lottoan. Toivon aina todella monien muiden tavoin, että voitan päävoiton. Minulla on olemassa lista ihmisistä, joita muistan siinä vaiheessa.

Ollessani todella sairas mietin, ettei voitosta olisi minulle itselleni mitään hyötyä. Olin naurettavan heikko etenkin anemian aikana, matkustaminen oli kiellettyä, kaikki tartuntataudit väijyivät nurkilla, syöminen ei kiinnostanut, juoda piti valtavia määriä ja lääkemäärä oli hyytävä. Julkisella puolella saa niin hyvää hoitoa, ettei haku yksityissairaalan puolelle tuntunut järkevältä mahdollisen voiton jälkeen.

Työntekijätarjous mm. matkatoimistoille

Tilanne on nyt toisenlainen eli voin jo paremmin, jaksan kävellä, pystyn kiipeämään portaita (huikea, mutta onnistunut tavoite), nukun hyvin ja näen kiinnostavia ja värikkäitä unia ja mietin ja odotan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Haluaisin matkustaa pitkäksi viikonlopuksi tai kokonaiseksi viikoksi kiinnostaviin kaupunkikohteisiin, kuten Amsterdamiin, Berliiniin, Riikaan ja Lissaboniin ja viehättäviin rantakohteisiin, esimerkiksi Italiaan, Kreikkaan, Kroatiaan, Malediiveille ja/tai Madagaskariin ja kuvailla elämää mielellään ylellisessä ja haittomassa kohteessa raihnaisen keski-ikäisen asiakkaan näkökulmasta.

Eläisin mielelläni talvet lämpimässä ja mahdollisimman turvallisessa paikassa, esimerkiksi Maltalla. Otan mielelläni vastaan työtarjouksia työnantajilta.

Tekniikkaa, rokotteita, maailmanloppuja yms.

Olen harmissani siitä, etten näe, miten tekniikka kehittyy seuraavan sadan vuoden aikana. Haluan ehdottomasti auton, joka muuttuu lentokoneeksi ja voisin lentää kerrostalon katolle. Tärkeä päämäärä.

Toisaalta kehitteillä on rokote dementiaa ja Alzheimeria vastaan, joten ehkä elinikä nousee nykyisestä ja 151-vuotiaana ihmettelen mielenkiintoisia keksintöjä.

Autojen suunnittelijoille esitän toivomuksen: suunnitelkaa auto, jossa on erittäin hyvä istua ja josta voi nousta näyttämättä mäntiltä. Kipeytyvä ristiselkä ja matkustajan lyhyys (turvavyö on usein ikävästi kurkun kohdalla myös takseissa) ovat monen kompastuskivinä autossa istuessa ja autosta osasi nousta tyylikkäästi vain edesmennyt prinsessa Diana. Neljäs ystäväni M istui aikoinaan poikaystävänsä kanssa Lontoon puistossa seuraamassa Dianan hautajaisia valkokankaan kautta ja koki kansan ja turistien surun monien ihaileman humaanin ja huomaavaisen naisen kuoltua.

Olin (melkein) tyrmistynyt, kun kauan odotettu vuosi 2000 oli lopulta täällä emmekä lentäneetkään avaruusaluksilla ja syöneet pieniä pillereitä, joissa oli koko ateria. Niin meille aina luvattiin! Toisaalta maailmanloppuja on ollut elinaikanani seitsemän tai kahdeksan, joten ihan hyvä, etteivät ihan kaikki ennustukset toteudu.

Mietin nuorempana katsoessani videotarjontaa, kuinka vähän haluamaani katsottavaa oli tarjolla. Luin jostain (luotettava lähde), että videotarjonta suunnattiin 20 – 35 -vuotiaille miehille ja ymmärsin tarjonnan paremmin. Olin/olen niin rajoittunut, etteivät räjähtävät pommit, veneet ja tankkerit erityisemmin inspiroineet minua enkä innostunut lentokoneen matkatavarahyllyiltä tulvivista myrkkykäärmeistäkään.

Olin kyyneleet silmissä, kun kävin lukioikäisenä katsomassa ystäväni kanssa Bond-elokuvan, jossa pyörätuolissa istunut roisto pudotettiin savupiippuun. Muu sali nauroi ”hyvälle” vitsille. En vieläkään pidä väkivaltaisista Bondeista, vaikka nimensä onkin Bond. James Bond.

Loppuun kahden nuoren pojan taitava esitys kiusattuna olemisesta koulussa eli Bars & Melody, BGT 2014. Esitys alkaa kohdasta 2:39, mutta suosittelen koko jutun katsomista.

https://www.youtube.com/watch?v=g3Rf5qDuq7M

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.