Kierrätyskeskuksen ystävälliset ja kohteliaat työntekijät hakivat tänään kotoani 14 keskikokoista laatikkoa kirjoja, Lundia-pöytälevyn, pukkijalat, laatikollisen erilaisia ruukkuja ja maljakoita, kasan metalliruukkuja, kuntopyörän ja tv-shopista neljä vuotta sitten tilaamani lihaskuntolaitteen, jossa istutaan ja jonka pitäisi vahvistaa mm. hartialihaksia.
Tilasin oranssinmustan Twist-laitteen kortisonihuuruissa ennen allogeenista siirtoa ja kuvittelin, että jaksaisin tehdä kotona jotain lyhyeksi kuvittelemallani sairauslomalla.
Ystäväni mies sääti laitteen asetukset ja kokeilin istumavimpainta muutaman kerran, mutta en saanut säädettyä vastusta, joten käsien heiluttelu vastasi melkein liikettä rakkineella. Älkää antako ostohimoisen kortisonimaanikon katsoa tv-shopin mainoksia!
Onneksi kortisonimania katosi, kun lääkeannosta pienennettiin.
En ihan uskonut saavani kolmen minuutin päivittäisellä jumpalla jumalaista vartaloa, mutta kuvittelin, että saisin vahvistettua käsivarsiani. Nope.
Kuntopyörän ostin seuraavissa kortisonipöllyissä (pahoittelen sanaa pöllyissä, mutta kortisoni todella sekoittaa ajatukset, tekee käsittämättömän raivostuneeksi, valvottaa jne.), mutta en voinut käyttää pyörää, koska niveleni olivat niin pahassa kunnossa kortisonin jälkeen. Ovat edelleen, koska 40 minuutin bussimatkan jälkeen kävely bussipysäkiltä on mallia kankea, kunnes nivelet toimivat jälleen paremmin.
Luin ennen kuntopyörän ostamista, kuinka pyörä ostetaan yleensä täysin turhaan, sitä pidetään jossain nurkassa ja sen päälle kasataan vaatteita. Ei toiminut vaatetelineenä, mutta pyörä jäi lähes käyttämättä.
Pakkasin kirjalaatikoita useampana päivänä, mutta kissanruokatilauksista saamani ja Claes Ohlsonilta ostamani pahvilaatikot loppuivat suuren perkauksen aikana, joten hain lisää laatikoita lähellä olevasta Prismasta. Lähikaupat (mm. Siwa) saavat tuotteet rullakoissa, joten heiltä ei saa pyynnöstä kuin banaanilaatikoita, joista ei ollut mitään hyötyä kirjoja kuljetettaessa.
Varasin lauantaina laatikoita ja minulle luvattiin neljä laatikkoa maanantaiksi. Ehdotin, että laatikot varataan nimelläni, mutta nimeäni ei myyjän mukaan tarvittu.
Laatikoita purettiin maanantaina klo 7-15, joten menin paikalle klo 15 jälkeen, jotta kuorma on varmasti purettu ja kysyin minulle varattuja laatikoita. Niitä ei ollut. Menin ilmeisesti liian myöhään paikalle ja/tai pyyntöni oli kadonnut.
Varaston vieressä ollut ystävällinen myyjä selitti, ettei hän tiedä, voiko huominen aamuryhmä tyhjentää minulle laatikoita. Kiitin, totesin, että laatikoiden saaminen tuntuu olevan haasteellista ja kerroin, että kysyn vielä palvelupisteestä. Siellä ei ole ketään paikalla, hän mainitsi.
Menin palvelupisteeseen, jossa onneksi oli myyjä. Selitin, että tilasin laatikot, mutta niitä ei ollut. Myyjä käveli varastoon ja tyhjensi minulle kaksi laatikkoa, jotka sain heti mukaani. Olin tyytyväinen hänen huomaavaisesta käytöksestään ja kiitin häntä avusta. Tapasin hyvän myyjän ja vielä paremman myyjän.
Varasin nimelläni lisää laatikoita ja minulle purettiin seuraavana päivänä vielä pari laatikkoa klo 14 aikoihin. Kehnona heittiöni jätin noutamatta kaksi muuta varaamaani laatikkoa, koska kirjahyllyni näyttivät jo melko tyhjiltä.
Koti, ihana koti
Home Sweet Home on Suomessa turha usein tutkimuksissa ja julkaisuissa näkyvä vihreä tai musta ”homepila” kodeissa, joten ihana ja (toivottavasti) homeeton koti on parempi vaihtoehto.
Muutin nykyiseen kotiini kahdeksan vuotta sitten ja olin tyytyväinen siitä, että muutin uuteen kerrostaloon, jossa on hyvä äänieritys, hiljaiset ja yleensä hyvin rauhalliset naapurit.
Urheilukilpailuiden aikaan ja toisiaan viikonloppuisin melua on enemmän innostuneiden karjumisten ja/tai basson jytkeen muodossa.
Kukaan ei kuitenkaan laula osapuilleen kahdentoista promillen humalassa kolmelta yöllä ”Aavan meren tuolla puolen”, kuten aikoinaan 50-luvun talossa, kun naapuriyksiön osti Alkon vakaumuksellinen kannattaja. Äänieristyksenä sodan jälkeen rakennetussa talossa oli perinteistä kananp-aa, jota oikeasti lapsena luulin nimenomaan kyseiseksi artikkeliksi ja ihmettelin tilannetta mielin vilpittömin.
Olen viihtynyt nykyisessä asunnossa hyvin ja pidän naapureistani.
Olen erittäin ilahtunut, kun kirjahyllyissäni on enää vain yhdessä rivissä kirjoja, hyllyillä on tilaa ja kotona on vähemmän romua! Pölyjen pyyhkiminenkin hyllyistä riemastutti raihnaisempien vuosien jälkeen.
Kierrätyskeskuksen miehet totesivat, ettei kukaan ole aiemmin lahjoittanut yhtä paljon kirjoja. Ooh, ennätys!
Kiitin illalla Kierrätyskeskuksen palautelomakkeen kautta saamastani hyvästä palvelusta.
Nivelroisto
Niveleni suuttuivat kirjojen siirtelystä, joten jouduin ottamaan useampana päivänä särkylääkkeitä. Fysioterapeutin ohjeistamaan jumppaan ei jäänyt riittävästi aikaa. Nyt pitää keksiä joku äärettömän hyvä tekosyy sille, että lihakseni eivät ole vahvistuneet riittävästi ennen seuraavaa käyntikertaa, jonka siirsin reilulla viikolla eteenpäin ns. matkan eli kirjaprojektin vuoksi. Hyviä ideoita saa esittää.
Videot
Kierrätyskeskus ei ota vastaan videoita, joten vein kokeeksi kymmenen jossain vaiheessa ostamaani videota lähikirjaston kierrätyspisteeseen. Kävin tänään kirjastossa ja varmistin, onko videoita jäljellä. Kaikki olivat hävinneet. Hyvä tietää, että videoita voi jatkossakin viedä hyllyyn ja niille on käyttöä.
Fidat eivät ota enää vastaan videoita ja kyseisille kirpputoreille käy vain vuoden 2000 jälkeen painettu kirjallisuus. Huumorintajuni ei riittänyt kirjojen painovuoden tutkimiseen, joten onneksi Kierrätyskeskus otti kirjat vastaan.
Mm. Fidaan olen lahjoittanut aiemmin runsaasti tuotteita. En KonMarita, mutta keski-ikäisenä keräilijätalouden vannoutuneena edustajana raivaan. Lastenkirjoja tarjoan läheiselle päiväkodille ja kysyn syksyllä, haluaako (kesällä suljettu) nuorisotalo ottaa vastaan lautapelejä. Joitain kirjoja tarjoan antikvariaatteihin.
Omistuskirjoituksella varustettu (ei E. Lönnrotin), mutta kansipaperiton Juhla-Kalevala Halosen maalauksilla olisi tarjolla ja noudettavana Helsingistä. Antikvariaatit kauppaavat kirjaa 60-90 eurolla. Minä myyn kirjan 40 eurolla. Lahja rakkaalta ihmiseltä, mutta ei Kalevalaa tai karua Halosta hyllyyni. Ei tod.
Silmätipat eli älä kokeile tätä kotona
Yöpöydälläni on silmätippoja, keittiössä on silmätippoja, eteisessä on silmätippoja, käsilaukussani on silmätippoja ja takkieni taskussa on Mini-Minigrip – pussiin pakattuja avattuja silmätippoja.
Kyynelnesteettömien silmieni vuoksi en voi mennä minnekään ilman silmätippoja. Harmi, että olen allerginen pullojen säilöntäaineille, koska Oculac-silmätippapipeteistä tulee kurja määrä muoviroskaa.
Lauttasaareen oli ajautunut Kalasataman räjäytyksissä tullutta muoviroskaa valtava määrä. Asukkaat olivat tyytyväisiä, kun Tallinnaan menevät alukset silppuavat muoviköynnöksiä, joten niistä on vähemmän haittaa veneilijöille. Minä en riemastu, koska silppu jää mereen. Köynnökset voi kerätä rannoilta eli työtä on reippaasti tarjolla rakennuttajalle ja hänen kätyreilleen.
Vettä tai ehkä laguuni
Googlasin vettä-sanalla ja päädyin Ratkojat-sivulle, jossa vedelle esitetään vaihtoehto laguuni. Kuulostaisiko hyvältä, että minun pitää juoda päivässä kolme laguunia?
Silmätippojeni vieressä asustaa vesipullo, jotta muistan varmasti juoda vähintään kolme litraa päivässä. Minulla on aina mukana vesipullo – ja oli jo vuosikausia ennen syöpää. Ennen myeloomadiagnoosia mietin, olenko allerginen vedelle vai reagoinko muovipulloille, kun olin jatkuvasti sairaana.
Kunnon ihminen pitäisi vettä muovia vaarattomammassa lasipullossa, mutta huvittelevien kissojen vuoksi en halua pitää lasia tönimis- tai kolkkauskorkeudella kotona.
Anemiavaiheessa en saanut kierrettyä vesipullon korkkia auki heikkouteni vuoksi, joten pyysin, että myyjä kiertää korkin auki kaupassa. He onneksi auttoivat aina mielellään.
J-NEN, Samoon-tarjouksia ja 20 % alennusmyynti
Kävin Kierrätyskeskus-käynnin jälkeen keskustassa. Tukahduttava bussimatka, koska taakseni tuli istumaan kaksi nuorta naista, joista toinen oli valinnut La Fleur Trés Mysqie Squnqin -haisuvedekseen. Jouduin vaihtamaan paikkaa, koska minua alkoi myskiyskittää (kyllä, se on sana, on).
Kävin kurkkaamassa J-NEN-liikkeessä Ateneuminkujalla Samoonin vaatteita, joista kahdesta kesätuotteesta edullisemman sai ilmaiseksi. Liikkeessä oli 20 prosentin alennusmyynti kaikissa tuotteissa, paitsi ihmehousuissa. Suosittelen käyntiä, jos mm. Samoonin ja Ulla Popkenin tuotteet kiinnostavat. Pidän kyseisestä liikkeestä, koska siellä myydään luonnonmateriaaleista tehtyjä tuotteita ja palvelu on ystävällistä. Kauniita vaatteita, mutta en (onneksi) löytänyt mitään, joka huusi OSTAMINUTOSTAMINUT.
Pistäydyin vastapäisessä pH7-kahviossa ja mahdollisesti söin jäätelöä. Ostin lähistöltä herneitä ja ihailin myynnissä olevia upeita tummanpunaisia kirsikoita.
Tuore kirsikka = erittäin hyvä. Kirsikkaesanssi = kauhistuttava keksintö.
Ostin historian hämärissä kerroskiisselin ja varmistin pakkauksesta, ettei punaisessa marjakiisselissä ole kirsikkaa. Ei ollut. Menin kotiin ja maistoin kiisseliä, joka maistuu kammottavasti kirsikalta. Soitin yritykseen ja varmistin, onko tuotteessa kirsikkaa. Ei ole, totesi puhelimeen vastannut asiakasneuvoja. Hän lupasi vielä tarkistaa tarkemman tuoteselosteen. Olipa kuitenkin, mutta niin vähän, ettei sitä pitäisi asiakkaan maistaa.
Piilottavat tuotteeseen kirsikkaa ja luulevat, etteivät jää kiinni! HAH! Kiisseli jäi syömättä.
Selfie nostokurjessa? Jooei.
Hesarin mukaan useampi nuori oli kiivennyt ottamaan selfien nostokurjessa. Onneksi kukaan heistä ei pudonnut. Suosittuja ovat myös kerrostalojen katot.
Turhan moni nuori autoilija on Yhdysvalloissa kuollut liikenteessä ottamansa selfien jälkeen ja nyt autoilijoiden kannattaa Suomessa väistää Pokémon Go -pelaajia. Tuttuni kertoi väistäneensä saman päivän aikana useampaa aikuista pelaajaa, joka seisoi kännykkäänsä tuijottamassa keskellä tietä.
Hauskalta vaikuttava peli, joka saa lapset ja ainakin nuoret aikuiset liikkeelle. Toivottavasti he seuraavat myös ympäristöään ja varovat liikennettä.
Vinkki lapsosille ja ikälapsosille: syökää kalkkia, koska kökötätte kyyryssä ja venytelkää säännöllisesti.
Hesarissa joku kirjoitti yleisöpalstalla, että nuorten pitäisi poimia mustikoita. Vastineessa joku ilmoitti, että mustikoiden poimiminen on tylsää ja pelaaminen on hauskaa. En epäile.
Poimisin marjoja, jos en pelkäisi mätkähtäväni jälleen metsään turvalleni heikkojen reisilihasteni vuoksi. Lisäksi pelkään metsissä liikkuvia jättiläismoskiittoja, mäkäräisiä ja hirvikärpäsiä. Pelkkä sana hirvikärpänen saa minut kauhun valtaan. En ole koskaan nähnyt kyseistä elukkaa livenä.
Hyttyset ja mäkäräiset rakastavat minua eli olen ilmeisesti murea. Linnuista minua ovat suosineet Kauppatorin lokit ja puussa istuvat varikset. Lokki osui joskus torilla naamaani (yäääk) ja puussa istuneet ja ilmiselvästi nauraneet varikset tekivät takkini olkapäälle iskun.
Karhuja tms. en osaa pelätä eikä niitä ylen määrin lähimetsissä liikukaan. Puihin kiipeämistä en suosittele karhukammoisille, koska olen Ähtärissä ja Ranualla katsonut, kuinka vauhdilla karhu kiipesi puuhun.
Kimmo Ohtonen
Seuraan Facebookissa luontokuvaaja ja -toimittaja Kimmo Ohtosta, joka on kuvannut etenkin karhuja luonnossa. Suosittelen hänen taitavien kirjoituksiaan ja kiehtovia kuviaan.
Lainasin kirjastosta hänen keväällä ilmestyneen teoksensa Karhu – voimaeläin ja ihailin kuvia ja tekstejä. Surin 9-vuotiasta lasta, joka pakeni mökin lähellä olevaan metsään väkivaltaista ja uhkaavaa isäänsä.
http://www.hs.fi/elama/a1458625910493
Kimmo Ohtosen saa tilattua Speakersforumin kautta esiintymään tilaisuudessa.
Olen tehnyt listan ihmisistä, joita olisi erittäin mielenkiintoista tavata. Jane Austenin ja Isä Camillon kirjoittajan Giovanni Guareschin tapaaminen ei onnistu, mutta Ohtosen tapaisin mielelläni.
Joku ystävällinen sielu voisi lahjoittaa hänelle aarniometsää suojelualueeksi eläimille. Lisätty listaan: KUN voitan Lotossa.
Liittoon töihin?
Rekryfirman edustaja ehdotti, että haen sairauslomani jälkeen johonkin liittoon töihin, koska liitoissa ymmärretään paremmin tautisia kehäraakkeja. Mielenkiintoinen ajatus. Olen jo valinnut liiton, johon otan yhteyttä, mikäli sairauslomani päättyy syyskuun lopussa. Tapaan hematologin elokuussa.
Miltähän tuntuisi palata töihin lokakuussa? Olen ollut yli neljä ja puoli vuotta sairauslomalla siihen mennessä. Ystävieni mukaan en vaikuta aiempaa hölmömmältä (pitäisiköhän tuosta huolestua?), joten ehkä minusta vielä tulee kunnollinen ja tunnollinen työntekijä ainakin joksikin aikaa.
Aina ajoissa, poikkeuksetta
Plussana totean, että olen nykyisin joka paikassa vähintään kymmenen minuuttia etuajassa. Aiemmin kuuluin niihin iltapäivällä virkeämpi -ihmisiin, jotka olivat paikalla hieman ennen työn alkua ja viipyivät illalla pidempään. Töistä lähteminen ajoissa oli hankalaa, koska hoidin vielä yhden puhelun tai tein vielä yhden työn – ja ystäväni joutuivat turhan usein odottamaan minua. Pahoittelen aiempaa epäkohteliaisuuttani.
Olen nykyisin se henkilö, joka tuijottaa sopimaamme aikaan paikalle tulevia syyttävästi – koska olin etuajassa paikalla. Aina tarvitaan kyseinen henkilö!
Suositeltavaa luettavaa
Gerald Durrel
mm. Eläimet ja muu kotiväkeni
Anna Gavalda
mm. Kimpassa
Frank B. Gilbreth Jr, Ernestine Gilbreth Carey
Tusinoittain halvemmalla
René Goscinny, kuvittaja Jean-Jacques Sempé
Pikku Nikke
Helene Hanff
Rakas vanha kirja
Outi Pakkanen
mm. Porosta parmesaaniin
- pidän Pakkasen kirjojen Helsinki-kuvauksista jopa enemmän kuin tarinoista
Risto Rasa
Tuhat purjetta, kootut runot
- luen hyvin harvoin runoja, mutta Risto Rasasta pidän
Vivi- Ann Sjögren
mm. Mustaa kahvia, keksinmuruja
John Steinbeck
Matka Charleyn kanssa
Torstai on toivoa täynnä
Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa.
Risto Rasa
banaaninkuorella 