Isovanhempani lähtivät eläkkeellä ollessaan junamatkalle pohjoiseen ja kiipesivät kimpsujensa ja kampsujensa – uskoakseni kymmenien erilaisten nyssyköiden – kanssa junaan. Asemasillalla huojunut laitapuolen kulkija kysyi heiltä, että ”Krematorioonko sitä ollaan menossa?” Mummia nauratti tilanne – ja minua myös. Pahaa pelkään, että olen perinyt osan mustasta huumoristani mummilta.
Mummi suhtautui mielestäni poikkeuksellisen ystävällisesti ja ymmärtävästi mm. alkoholisteihin ja avohoidossa oleviin mielenterveyspotilaisiin. Hän totesi usein, että kyseessä on jonkun lapsi.
Hän toivoi, että psyykkisesti sairaat ihmiset saisivat parempaa ja mielellään sairaalahoitoa eivätkä joutuisi heikossa fyysisessä tai psyykkisessä kunnossa pärjäämään turhan usein yksin ongelmineen.
Isovanhempani työskentelivät mielisairaanhoitajina pitkään mm. Nikkilän sairaalassa, joten erilaisten psyykkisten sairauksien hoito tuli heille tutuksi. Sairaaloissa oli älykkäitä, mielenkiintoisia ja monesti kirjallisesti tai kuvataiteellisesti lahjakkaita potilaita, jotka tarvitsivat vuosiakin jatkunutta hoivaa. Nykyisin taiteilijoiden psyykkisistä ongelmista tiedetään enemmän eli nerous toisinaan hipoo (ikävästi sanottuna) hulluutta. Onneksi monia mielenterveysongelmia voidaan hoitaa tai ainakin helpottaa esimerkiksi terapialla ja lääkityksellä.
Ongelmana oli ja on, että muiden mielestä selkeästi sairaat mielenterveyspotilaat eivät välttämättä käsitä olevansa sairaita, joten he eivät saa tarvitsemaansa apua. Mieleltään sairas ei välttämättä ymmärrä, ettei hänen käytöksensä ole normaalia. Sairasta ei saa hoitoon, ellei hän yritä fyysisesti vahingoittaa itseään tai muita. Läheiset voivat joutua toisenlaisen terrorin, esimerkiksi huudon, kirjeiden, sähköpostien, vihan, uhkailujen, vähättelyn ja aiheettomien syytösten kohteiksi.
Nikkilän sairaalan entiset mielisairaalarakennukset on muutettu asunnoiksi. Mikäli en olisi Meilahden Kolmiosairaalassa hoidettavana ja minulla olisi mahdollisuus ostaa koti kauniista sairaalasta, niin muuttaisin mielelläni Sipooseen. Ideaalikotini pihalla olisi vaahteroita, mutta sairaala-alueen puita en enää muista. Isovanhempani asuivat Nikkilässä, kun olin lapsi. Jossain lehtikuvassa oli muistaakseni kukkivia syreenipensaita, joita pidän viehättävinä.
Aleppon kirkonkellot
Lähdin eilen ennen viittä kävelylle ja kuuntelin, kuinka lähikirkko soitti muistokelloja Syyrian Aleppon uhreille. Lähellä olevan kaupan pihalla kerättiin rahaa Kirkon ulkomaanavulle, joka auttaa saarrettuja asukkaita. Pieniä lapsia, joiden tilanne raastaa minua.
Skeptisesti keräyksiin suhtautuvana uskon, että kirkon kautta apu menee todennäköisemmin perille. En ole vuosiin käynyt kirkossa, mutta erilaisista huijauksista lukeneena kirkko vaikuttaa mielestäni luotettavalta taholta. Kirkollisverot maksan mielelläni, koska en voisi erota kirkosta. Kirkko tekee paljon hyvää, järjestää kerhoja ja tapaamisia ja diakonissat auttavat hätää kärsiviä ihmisiä. Myös heitä, jotka eivät ole kirkon jäseniä.
Luulen, että olen paha ihminen, kun minua huvittivat yliopiston tutkijat, jotka saivat suuria määrärahoja jonkin tutkimuksen rahoittamiseen – ja sekä isälle että pojalle ilmestyy upouusi Mersu pihaan. Ykköstyypin diabetes, aivohalvaus ja/tai munuaisongelmat tms. varmasti hoituvat ilman kyseisiä määrärahoja, jos potilaat esimerkiksi söivät joka päivä kokonaisen desilitran tuiki terveellisiä kotimaisia mustikoita… Nauratti myös rakennusyrittäjä, jolle päätyy mystisesti 200 000 euroa suurempi, kätevästi viilattu palkkio jonkin ihan satunnaisen liikuntakeskuksen rakentamisesta. Pidän koomisena myös poliitikkoa, jolle rakennetaan omakotitalo, mökki ja vielä mökille kelpo laituri, jotta tietty urakoitsija valitaan rakentamaan tietylle alueelle jollain satunnaisella paikkakunnalla.
Uskon, että edelliset, täysin tuulesta tempaamani tapaukset olivat sattumaa ja kaikkia ihmisiä ajaa eteenpäin hyvyys, epäitsekkyys, avuliaisuus ja muiden arvostaminen ja kunnioittaminen.
Huomasiko kukaan Länsimetron uutta budjettia?
Rakastan hautausmaita (kunnon ihminen hyppää asiattoman tekstin yli)
Menimme ystäväni kanssa eilen Malmin hautausmaalla ja huomasin kävellessämme kujilla, että kiersin tietämättäni jo sunnuntaina yksityisen puolen hautausmaasta.
Kävelimme lehtipuukujan läpi ja ihailimme syksyn väreissä hehkuvia kasveja. Paikka on kaunis niin vainajille kuin omaisillekin.
Olen lukioikäisestä lähtien käynyt katsomassa sankarihautoja ja surrut nuorena kuolleiden puolesta. Kunnollisessa maailmassa nuorilla pitäisi olla oikeus elää edes kiukkuisiksi keski-ikäisiksi.
Miesten kohdalla tilanne on kautta historian ollut sinänsä mukava, että he voivat hylätä vaimonsa ja ost-, löytää itselleen uuden, lapsensa (tai lapsenlapsensa) ikäisen parisuhteen. Sen täytyy olla rakkautta-a.
https://www.youtube.com/watch?v=uPHczPburbI
Toivoin viisi vuotta sitten aivoaneurysma- ja myeloomadiagnoosit (ja erittäin huonon ennusteen) saatuani, että minut tuhkataan ja uurna lasketaan Malmille. Uurna-alueella kulkiessani huomasin, että osa omaisista koristaa hautoja mm. tumman- tai vaaleanpunaisilla ja jopa hileisillä muoviruusuilla ja Tiimari-enkeleillä.
Hautausmaa voisi olla mukava paikka, koska siellä riittäisi seuraa kaikkina vuorokaudenaikoina ja mahdollisesti kummittelevat voisivat seurata Lahdentien ruuhkaista liikennettä.
Toisaalta en haluaisi olla hileisten muovikukkien seurassa, vaikka monissa paikoissa markkinoidaan nykyisin diskoja yli 50-vuotiaille. Pahoittelen kriittisyyttäni teille, muoviruusujen ja enkelien ystävät. Yli viisikymppisten diskoon suuntaan jossain vaiheessa kuntoni parannuttua, koska olemme diskokätyrini kanssa odotelleet jo pitkään muori- ja vaaridiskoon pääsyä. Vai oliko se niin, että 50 on nykyinen 40? Rohkenen epäillä.
Yes, Sir, I CAN Boogie. Haha!
https://www.youtube.com/watch?v=Ygb0F-VCTPI
I Wanna Dance With Somebody
https://www.youtube.com/watch?v=3KhhY9iwn-w
Äiti ja isäpuoli kävivät joskus hämärässä menneisyydessä Grönlannissa ja hautausmaita koristivat vain ja ainoastaan muovikukat. Mielestäni kyseessä oli selkeä ratkaisu niissä pakkasissa. Ympäri vuoden suloisen lämpimässä Suomessa tilanne on tietenkin toinen…
Luin jossain vaiheessa ilahduttavan tiedon, jonka mukaan pahviarkkuja alettiin valmistaa. Pidin ideaa järkevänä, koska haudata voi myös pahvista tehdyssä arkussa eli puista arkkua ei välttämättä tarvita. Toivoin pahviarkkua ja minua ympäröiviä violetinsinisiä iiriksiä. Mekko on vielä valitsematta. (Ajattelin jotain merensinistä, Virva Selja sanoi värisevällä äänellä.) Myöhemmin olen vaihtanut suosikkikukkaa vuodenajan mukaan. Heinä-elokuussa valitsisin kerrotut ja aivan ihanalle tuoksuvat vaaleanpunaiset pionit. Pitäisi ehkä tehdä lista kukista. Halpa kartonkiarkku, niin kukkiin jää enemmän pätäkkää.
Myöhemmin luin, että pitkän säilytyksen (meillä ei haudata heti) ja maatumisen vuoksi vainajien jalat putosivat pahviarkusta kesken hautajaisten ja pelkkä ajatus sai minut järjettömän hilpeyden valtaan. (En tietenkään nauranut niille, joille kävi jotain tuollaista ja läheiset järkyttyivät. Olen erittäin pahoillani kyseisistä tilanteista.) Mietin, kuinka kesken arkkuni kantamisen jalkani roikkuvat polvista alaspäin arkusta, mustat kiiltonahkakengät jalassa. Pahviarkun saa onneksi tuhkata, joten krematorioversiona – krematorioon sitä ollaan menossa! – vältyn edelliseltä kokemukselta.
”Joillakin krematorioilla saattaa olla tarjolla niin kutsuttu kuoriarkku. Tämä suhteellisen vastikään tarjolle tullut ratkaisu palvelee niitä jotka haluavat käyttää itse tuhkauksessa yksinkertaista pahviarkkua, mutta haluavat muistotilaisuuteen jotakin juhlavampaa.
Siunaus- ja muistotilaisuudessa käytetään kuoriarkkua jonka sisällä pahviarkku on. Kuoriarkku poistetaan ennen tuhkausta ja se voidaan käyttää uudelleen.” (Tuhkaksi.fi)
Ylen sivuilla moititaan 11.7.2013 pahviarkkua ja suositellaan puuarkkua:
http://yle.fi/uutiset/3-6727341
Ehdotin henkilölle, jonka nimeä en saa suuren sopimussakon uhalla (tai jotain) mainita, että tuhkani voi nakata jatkossa esimerkiksi lietealtaaseen. Hän totesi, että mitä todennäköisimmin palaisin kummittelemaan. Kieltämättä olisi kiusallista, jos valkoisen talon (ei kuitenkaan Valkoisen talon) kummituksen liikkumisen tunnistaisi lähinnä kaameasta katkusta.
Tuhkieni myötätuuleen heittäminen taitaa kuitenkin olla parempi idea.
Yli 800 lukijaa (ehkä)
Mietin edelleen, että WordPress huijaa minua. Minulla näyttäisi olleen yli 800 lukijaa. Kommentteja on tullut ystävällisesti kahdelta henkilöltä, joten päättelen, että he lukevat kirjoituksiani noin neljältäsadalta eri laitteelta ja vain LUULEN, että minulla on enemmän lukijoita.
”Vuonna 2013 Suomessa oli 815 yleistä kirjastoa ja 216 tieteellisten kirjastojen toimipistettä. Lähteet: Suomen yleisten kirjastojen tilastot ja Tieteellisten kirjastojen tilastotietokanta. Ainakin yritysten kirjastot ja oppilaitoskirjastot puuttuvat näistä luvuista.” (kirjastot.fi)
Mary ja Max (2009)
Katsoin Areenalta surkuhupaisan animaatioelokuvan, joka kertoi pienestä australialaisesta Mary-tytöstä, joka lähettää kirjeen tuntemattomalle, New Yorkissa asuvalle keski-ikäiselle tuhdille miehelle. Elokuvassa on ankea väritys, surullinen tarina ja kertomus kahden, toisille vieraan ihmisten ystävyydestä.
Koskettava ja liikuttava kertomus, joka oli pakko katsoa.
Mary on alkoholisti- ja kleptomaaniäidin ja etäisen isän yksinäinen tytär ja Maxilla on Aspergerin vuoksi vaikeuksia yhteiskunnan ymmärtämisessä.
Elokuvan esitysaika päättyi Areenalta, mutta suosittelen YouTube-versiota, joka ikävä kyllä näyttää vilisevän mainoksia.
https://www.youtube.com/watch?v=DAq-zY17xMA
Tiededokumentti Sairauksien keisari, Areena
1/6. Ken Burns esittelee syövän koko tarinan aina muinaisesta Egyptistä nykyajan laboratorioihin. Onko kestävä parannuskeino viimeinkin luvassa? Perustuu Siddhartha Mukherjeen Pulitzer-palkittuun kirjaan.
http://areena.yle.fi/1-2819266
Kiinnostava ohjelma, josta katsoin alun. Lapsipotilaan (en kestä, niisk) kohdalla päätin katsoa loppujakson myöhemmin Areenalta.
Kävelyllä tänään
Aurinkoisella matkallani hyräilin ja lauloin (ihan hiljaa) Bizetin Toreadorin kertosäettä (1:57) ja vilkuilin koko ajan ympärilleni välttyäkseni kuulijoilta.
Melko hyvin sujui kävely jättilenkkareilla, koska nauhojen kiristäminen auttoi hieman kenkien paistinpannukokoon eikä Carmen-oopperan kappaleen kertosäkeessäkään ollut suuremmalti moittimista. Tooooreadoooor.
https://www.youtube.com/watch?v=e5qmSEvDEGs
Säilön mieleeni syksyn värit ja kauneuden, niin minulla on muisteltavaa, kun palelen talvella. Jonkin ennusteen mukaan tiedossa on leuto talvi, mutta mistäpä tuota tietää? Sääennustukset muuttuvat päivästä toiseen. Eilen luvattu harmaa sää onkin tänään aurinkoinen. Esitän kiitokseni aurinkoisista tunneista sääennustajille. Luotan siihen, että te päätätte sään.
Pyydän mielin ystävällisin, että aurinkoiset ja melko lämpimät päivät jatkuvat.
Mustan kissan tango, tango, tango
Kaksi ballerinakenkääni oli kiskottu naulakosta lattialle. Syyllinen jäi heti kiinni, koska toinen mahdollinen epäilty oli näköpiirissäni.
Hiili kiskoo mielellään pyykkejä kuivaustelineeltä. Alkuvaiheessa kissa kiskoi alas vaatepuilla kuivaamiani vaatteita, mutta siitä tottumuksesta sain Hiilen vierotettua. Voin ihan hyvin nyppiä toisinaan osittain kuivuneita nilkkasukkia matolta. Saalistusvietti ei toimi aina eli usein vaatteeni saavat kuivua kaikessa rauhassa.
Kirjoittaessani kenkäkriminaalin teosta kissa pudotti uudelleen toisen kengistä. Voi ei! Kärsiikö kissani tuhkimosyndrooman vielä hankalammasta versiosta eli juhlakengättömyydestä?
banaaninkuorella 