Vierailin aurinkoisena maanantaina isäpuoleni luona. Bussi ajoi Tampereelle Valkeakosken kautta, joten näin jälleen viehättävän Sääksmäen sillan, jota kannattaa käydä katsomassa etenkin kesällä.
Tampereella liukastelin pitkin jäisen Hatanpään valtatien reunaa kohti Hämeenkadun siltaa ja ihailin turisteille ja mahdollisesti kaupunkilaisillekin tarjottua Kaadunko vai enkö kaadu -viihdettä. Peilijäätä oli harvakseltaan ja hämäävästi koristeltu soralla eli nastakengille olisi ollut käyttöä. En mätkähtänyt kadulle, joten selvisin urakasta kiitettävästi.
Näin hiljattain videon kanadalaispojasta, joka luisteli kotikatuaan peittävällä jäällä ja tietenkin hieman kadutti, kun (olemattomat) luistimeni eivät olleet mukana.
Vein hoikalle ja makeasta pitävälle isäpuolelleni tuliaiseksi Pyynikin munkkikahvilasta Keskustorilta munkkeja ja kauppahallista irrallaan myytäviä sokerikorppuja ja tietenkin Runebergintorttuja, koska Runebergia oli juhlittu edellispäivänä mm. liputtamalla. En pyytänyt kauppahallin kojua lisäämään leivonnaiseen puolet petäjäistä, kuten Saarijärven Paavon emäntä aikoinaan.
Jatkoin matkaa toisella bussilla ja menin tapaamaan isäpuoltani. Juttelimme keittiössä ja katsoimme hetken hänen toivomuksestaan tv:tä – ja heräsin ystäväni soittoon. Noloa olla kylässä, haukotella ja lopulta nukahtaa. Ei, en sattuneesta syystä lähtenyt lenkkiseuraksi Helsingissä.
Tiskasin, kuurasin joitain pintoja, laitoin pyykinpesukoneen pyörimään, hyvästelin isäpuoleni ja hänen iltahoitajansa ja nappasin roskikset mukaani.
Palasin kotiin taksilla, parilla junalla ja bussilla possunsydänruokkimaan kissat.
Projektikoordinaattoriksi?
Sain hyvältä myeloomakätyriltäni tiedon, jonka mukaan Suomen Syöpäpotilaat etsii projektikoordinaattoria kahdeksi vuodeksi. Vaatimuksina oli korkeakoulu tai ammattikorkeakoulu, tiedotetekstien kirjoittaminen, matkustaminen, hoitopuolen tunteminen ja suomen, englannin ja ruotsin osaaminen. Työtehtävä kestää kaksi vuotta. Hakemusaika päättyi 7.2. ja haastattelut ovat 15.2.
Minulla oli järjetön hinku hakea tehtävään siitä huolimatta, että sairauslomani jatkuu ainakin syyskuun loppuun. Tehtävät vaikuttivat erittäin mielenkiintoisilta ja mietin, että allogeenisen kantasolusiirron parantamana myeloomapotilaana olisin hyvä esimerkki ainakin osalle potilaita.
Mietin aihetta yli viikon, mutta en lähettänyt hakemusta. Olen edelleen väsynyt ja infektioriski on suuri lääkitykseni vuoksi, joten nukkuvaa ja turhan usein pahoinvoivaa tai nuhaista koordinaattoria tuskin tarvitaan. Harmi, koska tehtävä oli kiinnostava.
HKO:n kenraaliharjoitukset Musiikkitalolla 8.2.2017
Kävin keskiviikkona klo 10 kuuntelemassa RSO:n kenraaliharjoitukset Musiikkitalolla. Kolmella eurolla pääsin seuraamaan venäläisen kapellimestari Vasili Sinaiskin (1947) ohjausta ja kuuntelemaan musiikkia. Esiintyjinä oli mm. israelilainen, mutta Venäjällä syntynyt pianisti Boris Giltburg (1984).
Olin ostanut vain yhden lipun täyteen katsomoon, joka ei oikeasti ollut täynnä. Melkein runo: ei pidä sinun lippuja ostaman ja paikkoja tyhjäksi jättämän.
Suuntavaistottomana en huomannut etukäteen katsoa, missä istumapaikkani on, joten harhailin katsomossa. Kävin kysymässä ovella liput tarkastaneelta mieshenkilöltä, missä paikkani on ja hän ohjasi minut alas vasemmalle. Menin alas vasemmalle ja istuin tyhjälle paikalle, josta tietenkin nousin lipun omistajan tullessa paikalle. Naishenkilö, jonka paikan rosvosin erehdyksessä aiemmin, ohjasi minut ystävällisesti yläriviin. Hän totesi minulle, ettei kyseisille paikoille myydä lippuja. Siirryin tyhjälle paikalle ja istuin jälleen kerran väärälle paikalle eli jonkun toisen paikalle. Mieshenkilö totesi minulle, että voin istua hänen paikallaan ja hän voi istua toisella paikalla – eli mainitulla ylärivin paikalla, jossa luulin jo olevani… Kiitin häntä ja mietin, että minä ja onneton suuntavaistoni.
Vietin ennen taukoa osan ajasta ihmetellen, missä ihmeessä minun pitäisi istua. Kas, minun piti istua ylhäällä ja oikealla, joka on ymmärtääkseni eri asia kuin alhaalla ja vasemmalla. Siirryin tauon jälkeen omalle paikalleni.
Ennen seuraavia esityksiä tutkin istumapaikkojemme sijainnin ja piirrän ohjeen mukaani. Luulisin.
Karol Szymanowski
Konserttialkusoitto op. 12
Sergei Prokofjev
Pianokonsertto nro 2
Pjotr Iljitš Tšaikovski
Sinfonia nro 3 ”Puolalainen”
https://www.youtube.com/watch?v=5oKHPBVOb5s
Mietin esitystä kuunnellessani, että Tšaikovski (1840 – 1893) oli poikkeuksellisen hyvä ihminen säveltäessään äärettömän kaunista musiikkia, mm. Joutsenlammen, Pähkinänsärkijän ja Prinsessa Ruususen.
Istuin niin kaukana pianistista, etten erottanut hänen kasvojaan. Nettikuvien perusteella hän näyttää hyvältä, mitä pidän ilahduttavana esiintyjällä. Esitysten aikana keskityin katselemaan etenkin kontrabassonsoittajaa. En pelkästään hänen ulkonäkönsä perusteella, vaan hankalan soittoasennon. Kuinkahan usein soittajat joogaavat, harrastavat pilatesta tai ravaavat tapaamassa fysioterapeutteja?
”Järjettömien äänten Baabeliksi” kutsuttu Sergei Prokofjevin toinen pianokonsertto on lajinsa koettelevimpiin kuuluva taituriteos. Sen teräksiset voimat pitävät otteessaan aina herkästä alusta ja noin 600 nuotin sekuntivauhdilla etenevästä toisesta osasta loppukliimaksiin asti. Maailman suurimpiin kuuluvan Kuningatar Elisabeth -pianokilpailun voittanut Boris Giltburg saa siis todellisen pedon taltutettavakseen.
(Helsingin kaupunginorkesteri)
Tahtipuikot
Lipunmyynnin lähellä Musiikkitalossa on kuuluisien kapellimestarien tahtipuikkoja eli Esa-Pekka Salosen, Jukka-Pekka Sarasteen ja Sakari Oramon. Otin tavallista huonomman kuvan kyseisestä taulusta, jota kannattaa käydä ihailemassa paikan päällä.
Veteiralta Fibre Responsea
Hain esityksen jälkeen Veteira-eläinlääkäriasemalta nettikaupasta tilaamani kissojen Fibre Response -ruoan.
Ihailin pakatessani tuotetta, kuinka henkilökunnan edustaja tutki kilttiä ja rauhallista koiranpentua vastaanoton pöydällä. Tilanne oli todella erilainen kuin Hesy-kissojeni Taistele, tinttaa tai tuhoa -tutkimuksissa, joissa kissat joko pyrkivät kaikin keinoin pakoon tai toinen mätkii ikävästi henkilökunnan edustajia.
Komonoa ja biojätteet pakastimeen
Lainasin etenkin naisten ihaileman japanilaisen Marie Kondon toisen teoksen Iloa säkenöivä järjestys. Pidän ideasta, jonka mukaan jokaisen kodin esineen tulee tuottaa omistajalleen iloa.
Sukkien rullailu ja asettelu kenkälaatikkoon huvitti minua jo ensimmäisessä kirjassa, samoin suuren japanilaiskaapin esittely. Olisin toivonut, että kirja olisi muutettu vastaamaan suomalaisia oloja. Minua ei jaksa inspiroida kaappi, jonne voi tunkea vieraiden varapatjasta ja mikroaaltouunista lähtien suunnilleen kaiken.
Komono-kohta tarkoittaa sekalaisia tavaroita eli mielestäni irtoroinaa eli meikit, cd-levyt, sähköjohdot, ruoanlaittovälineet jne. Tunnustan, että sieluani piinaa sanan komono käyttö. Hai!
Biojätteet pakastimeen
Fiksuna neuvona pidän biojätteiden pakastamista eli tuoreet kananmunankuoret, kalanperkeet, vihannesten kehnot naatit jne. biojätepussiin ja pakkaseen. Jäinen sekoitus viedään biojäteroskikseen pari kertaa viikossa, niin keittiössä eivät hyöri pienenpieniksi keijukaisiksi kutsutut eli banaanikärpäset.
Carmen
Carmen-ooppera esitetään suorana oopperan Stage24-verkossa tiistaina 14.2.2017 klo 18:50.
http://oopperabaletti.fi/live/
Pakko todeta: tooo-ree-a-doooor.
Yleis- ynnä erityisooppera
Tunnustan, etten viimeksi käynyt tappelemassa Musiikkia lämpiössä -konserttipaikasta, vaan kuuntelin musiikkia kotona.
Ystävänpäivätarjouksena oopperassa on kaksi lippua yhden hinnalla Sevillan parturiin. Perjantain 10.3. ja lauantain 18.3. esityksiin näytti vielä olevan lippuja jäljellä.
Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen
Käytin tänään viimeisen arkipäivän e-sarjalippuni ja menin kuin meninkin katsomaan Onneli, Anneli ja Salaperäinen muukalainen -elokuvan, vaikken saanut vuokrattua mistään kulissilasta mukaani.
Luulin, että minulla käy todella hyvä tuuri ja saan katsoa elokuvan yksin. Mainokset olivat melkein kokonaan ohitse, kun saliin tulivat äiti ja lapsi.
Pikkutyttö rouskutti popcornia ja jutteli äidilleen esityksen aikana, mikä oli tietenkin ymmärrettävää lastennäytöksessä. Äitykkä kuvasi heitä kännykällään kymmenisen kertaa, pari kertaa jopa elokuvan aikana. Ehkä hän ei onnistunut aiemmissa kuvissaan?
Juonta oli muutettu eli kirjan Minna Pinna -ilkiöstä oli tehty yllättävän sympaattinen ja hupaisalla, leveästi hymyilevällä kaupunginjohtajallakin oli positiivinen puoli. Hämärässä historiassa eli omassa nuoruudessani roistot ja pahikset olivat vielä mielin vilpittömin roistoja ja pahiksia. Sellaista se tietenkin oli, kun elin muinaisina aikoina, jolloin Grimmin sotaisat veljekset kirjoittivat tarinoitaan.
Ei ollut siihen aikaan elokuvan aikana itseään – ja hyvin todennäköisesti lastaan – kuvaavia kännykkä-äityköitä.
Naapuri laulaa oopperaa
Ii-ii-ii-ii-iiiiiiiiii, ii-ii-ii-ii-iiiiiii – ja toisto ja toisto ja toisto ja toisto. Suosin mieluummin O mio babbino caroa. Tervehdin tietenkin naapureita, mutta minun pitäisi joskus udella naispuoliselta naapurilta, laulaako hän työkseen. Harjoituksista on hieman hankalaa päätellä.
Ei Oculacia, ei
Oculac-silmätippapipettejä ei saa vieläkään. Varmistin apteekista, onko valmistaja ilmoittanut mitään tuotteen palaamisesta myyntiin. Ei ole. Voi KOMONO sentään!
Pahoittelen karkeaa kielenkäyttöäni.
Sankarillisesti ryhdistäydyin ja lopetin kesäkuvien käytön.
banaaninkuorella 