Kävin helatorstaina 25.5.2017 keskustassa, koska halusin nähdä presidentti Mauno Koiviston surusaaton.
Muistotilaisuus alkoi Tuomiokirkossa klo 13 ja kävelin sinisten nauhojen reunustamaa Pohjoisesplanadia pitkin Sofiankadulle ja näin kirkon portailla istuvat ja jumalanpalvelusta kuuntelevat ihmiset. Jatkoin Aleksanterinkatua pitkin Pohjoisrantaan ja palasin Pohjoisesplanadille. Varmistin naispuoliselta poliisilta, koska muistotilaisuus päättyy. Arviona oli kello 14:30. Ylitin tien ja kävelin Kauppatorin nupukiviä pitkin.
Kuvasin Esplanadin puistossa lehmuksen alla olleen sinivalkoisen kukkapenkin ja olin tyytyväinen aiemmin olleesta harmaasta säästä, koska nuoria varusmiehiä oli vartiossa ympäri kaupunkia. Auringon lämmittäessä huomasin, että useammalla sotilaalla oli vesipullo mukanaan. Ilahduttavaa, koska paikalla seisominen on rankkaa nuorelle ja terveellekin.
Kävelin Stockmannin ohittaen Mannerheimintielle. Kadunvarret olivat täynnä surusaattoa odottavia ihmisiä. Jäin Sokoksen Postikadun puoleiselle kulmalle, jossa odottelin jonkin aikaa. Soitin tädille ja varmistin, missä kohtaa saattue on menossa. Vironkadulla eli Kruununhaassa.
Mietin hetken ja lähdin kotiin.
En halunnut nähdä perheenjäsenten surua, vaikka arvostin Mauno Koivistoa valtionpäämiehenä. Koivistot olivat naimisissa kunnioitettavat 65 vuotta, joten ajatuskin puolisonsa menettäneen Tellervo Koiviston ja isänsä menettäneen Assi Koiviston näkemisestä tuntui surulliselta.
Näin myöhemmin uutisissa, että äidin suosikki, professori Jorma Hynninen esitti Kalervo Hämäläisen koskettavan Veteraanin iltahuudon yhdessä Cantores Minoresin ja Kaartin soittokunnan kanssa.
Hyvästi, presidentti Mauno Koivisto. Kiitos kaikesta siitä hyvästä, mitä teitte Suomelle.
banaaninkuorella 