Cricket

Kuolema Venetsiassa -kenraaliharjoitus Musiikkitalolla 27.9.2017

Meillä oli hyvät paikat keskellä katsomoa, joten pystyimme erittäin hyvin seuraamaan esiintyjiä. Ostin järjestelmän arpomat paikat, koska en saanut havittelemiani reunapaikkoja. Onneksi vieressäni oli pari tyhjää paikkaa eikä lähistöllä ei ollut yskijöitä. Muutama supattelija on aina läsnä, mutta ymmärtääkseni he kuuluvat asiaan.

Kerrankin osasin suunnata oikealle paikalle, koska olin etsinyt paikat katsomosta ennen esitystä. Eksyin vain kerran, kun lähdin tauon jälkeen palatessamme katsomoon oikealle enkä lain ja asetusten mukaan vasemmalle. Käännyin ja vaihdoin suuntaa. Miten suunnistajat löytävät metsistä rasteja on edelleen minulle arvoitus, koska onnistun eksymään jopa Musiikkitalossa. Auttaisikohan navigaattori?

Mietin esitysten jälkeen, että ainoa, mitä osaisin edes jotenkin soittaa, on piano eikä soittamisessani olisi erittäin pitkän tauon jälkeen hurraamista. Kunnon ihminen opettelisi soittamaan joko selloa tai oboeta, joissa on kaunis ääni. Rumpuja tai gongia olisi hauska kokeilla, mutta yleisön viihtyvyyden vuoksi en tekisi niin.

Harpistit

Musiikkitalossa oli aiemmin Suomi100-konsertti, jossa harpunsoittajat esiintyivät useamman kerran yleisölle. Menin paikalle, koska kuvittelin, että paikalla soi heleitä sävelmiä enkelimäisen kauniiden, valkopukuisten ja kultahiuksisten esittäjien soittamina. Oikeasti uskoin, että paikalla on taivaallinen enkelikuoro, tosin ilman siipiä.

Ehkä olikin, mutta menin paikalle vasta toiseen esitykseen, joka soitettiin Fuga Musiikki -musiikkikaupan luona olevalla tasanteella. Kiipesin portaat melkein ylös asti ja pieni tyttö soitti Leppäkerttulaulun. Hän oli varmasti taitava harpisti, mutta enkelikuoroideani romahdettua kävelin portaat alas ja palasin kotiin.

https://www.fuga.fi/

Helmut Lachenmann: Harmonica tuuballe ja orkesterille

”Saksalainen Helmut Lachenmann (s. 1935) on nykymusiikin grand old man, saksalaisen modernismin henkilöitymä ja tinkimättömien soittotekniikoiden titaani. Johann Nepomuk Davidin ja Luigi Nonon johdolla opiskellut Lachenmann herätti jo 1960-luvun alussa huomiota kekseliäällä tyylillään, jota hän oli hionut kulttimaineeseen nousseilla Darmstadtin nykymusiikkileireillä. Lachenmann on luonnehtinut omaa sävelkieltään konkreettiseksi instrumentaalimusiikiksi. Termillä hän tekee eroa 1940-luvulla kehitettyyn niin kutsutun konkreettisen musiikin tyylihaaraan, jossa luonnon ja ympäristön ääniä käytetään – usein ääninauhoja hyödyntäen – tasavertaisena äänilähteenä soittimien kanssa. Lachenmann tekee toisin. Hän herättää nimenomaan soittimet eloon kaikilla mahdollisilla keinoilla, ei vain perinteisiä äänentuottotapoja hyödyntäen, vaan raaputtamalla kieliä, hankaamalla niitä esineillä, koputtelemalla ja paukuttamalla, laulamalla puhaltimeen… Lachenmannille esiintymislava on musiikin leikkikenttä.” (Musiikkitalo, Jaani Länsiö)

Arvostan toki kulttimainetta, mutta 45 minuuttia kestäneet koputtelu- ja paukuttelu -harjoitukset tuntuivat hyvin, hyvin pitkiltä ennen väliaikaa. Pahoittelen sisäistä moukkaani.

Kapellimestari Susanna Mälkkiä, joka ilahduttavasti vilkutti yleisölle alussa taputusten aikana ja soittajia oli kiinnostavaa seurata ja kuunnella, mutta vaihteleva musiikki ei erityisemmin ilahduttanut mieltämme.

Toisaalta – saako kolmen euron hintaisella lipulla valittaa musiikista? Hehee!

Kuolema Venetsiassa, Mahler

Tauon (20 minuuttia) jälkeen kuuntelimme upeaa Mahlerin musiikkia, jota on esitetty Thomas Mannin (1875–1955) Kuolema Venetsiassa -novellin perusteella tehdyssä Kuolema Venetsiassa -elokuvassa, jossa iäkäs (näyttelijä Dirk Bogarde oli 50-vuotias) mies ihailee kaunista nuorta puolalaispoikaa.

GUSTAV MAHLER-Film ”MORT A VENISE”-”MORTE A VENEZIA”-”DEATH IN VENICE”-Luchino VISCONTI-(1971)

https://www.youtube.com/watch?v=BJT5BUZr_9Y

Puolalaispoikaa esittänyt näyttelijä Björn Andrésen (s. 1955) on oikeasti Ruotsista ja esiintyy pianistina mm. Pelikaanimies-elokuvassa, jossa nuori Kari Ketonen on äärettömän söpö. Kiitän Ketosta siitä, että hänellä on nätit kasvot.

Gustav Mahler: Sinfonia nro 5

”Voisinpa johtaa sen ensimmäistä kertaa 50 vuotta kuolemani jälkeen”, Gustav Mahler (1860–1911) valitteli viidennen sinfoniansa kylmähkön vastaanoton saaneen kantaesityksen jälkeen vaimolleen Almalle. Mahler tiesi, että hänen 75-minuuttinen mammuttinsa jäisi vaille paijauksia sen rakenteen, rohkean soitinnuksen ja oikukkaiden äkkikäänteiden vuoksi. Arvio viidestäkymmenestä vuodesta osui nappiin. Mahler alettiin ottaa vakavasti muutenkin kuin musiikin megalomaanikkojen kesken vasta 1960-luvulla.Viidettä sinfoniaa on kuvattu paitsi perinteiseksi myös uudistusmieliseksi. Historiallisesti vanhaa tyyliä puolustaa se, että toisin kuin Mahlerin kolmessa aiemmassa sinfoniassa, ei viidennessä ole lauluosuuksia eikä kirjallista ohjelmaa. Toisaalta nyt orkesteri on virtuoosisempi, repivämpi ja oikukkaampi kuin koskaan aiemmin. Mahler on jakanut sinfonian viisi osaa kolmeen isompaan yksikköön, pääosaan. Ensimmäisen pääosan muodostavat kaksi osaa: johdannonomainen Hautajaismarssi ja sonaattimuotoinen Allegro, Stürmisch bewegt (myrskyisästi edeten). Hautajaismarssiin Mahler on onnistunut ujuttamaan miltei kokonaisen trumpettikonserton sekä tunteiden mylläkän kaikkine vastakohtineen. On tuskin sattumaa, että sen kantava ta-ta-taa -motiivi on kuin suoraan Beethovenin Kohtalonsinfoniasta, mutta Mahler viittaa sillä myös oman neljännen sinfoniansa finaaliin. Stürmisch bewegt jatkaa marssin toivottomia tunnelmia, mutta kahta kiukkuisemmin.” (Musiikkitalo, Jaani Länsiö)

Jaani Länsiö

Musiikkitoimittaja Jaani Länsiön (s. 1985) tekstit ovat mielestäni erittäin onnistuneita kuvauksia musiikista.

Suosittelen hänen sivunsa lukemista:

http://jaanilansio.fi/

Minua huvitti erityisesti Jaani Länsiön Mikäli haluaisin esitellä itseni tyypilliseen taiteilijaesittelyn tapaan, tekisin sen näin -kohta. Loistavaa tekstiä!

Sivulla on juttu mm. Helsingin Sanomien musiikkikriitikko Seppo Heikinheimosta.

Suomi vanhoissa kartoissa, Kansallisarkisto 21.9.–17.11.2017

Esityksen jälkeen kävelimme yliopistokirjasto Aleksandrian ohi ja kävelimme Metsätaloa kohti väitellen rakennuksen väristä. Voitin. Nousimme portaat, oikaisimme rakennuksen läpi ja kävelimme Valtiotieteellisen keltaisia, erittäin kauniita rakennuksia kohti. Minua kiinnosti, mitä Unioninkatu 37 -rakennuksessa opiskellaan (siinä Varsapatsaan nurkilla), joten etsimme kyltin, josta tieto selvisi. Mm. viestintää.

Jatkoimme Snellmaninkatua pitkin ja pistäydyimme Cafe Hausenissa, joka on mielestäni erittäin viihtyisä lounaspaikka, josta on upeat maisemat. Lounasaika oli jo päättynyt, joten kiersimme Suomi vanhoissa kartoissa – näyttelyn Kansallisarkistossa.

”Associazione Giovane Europa Ascoli Picenosta, Italiasta, on tuottanut Suomen satavuotista taivalta juhlistavan karttanäyttelyn. Näyttely on valmisteltu Italian suurlähetystön, Italian kulttuuri-instituutin ja Kansallisarkiston yhteishankkeena, yhteistyössä Finland-Italia ry:n ja Niinivirta European Cargo oy:n kanssa

Näyttely keskittyy kuvauksiin Suomesta ja tarjoaa aikamatkan 1500-luvulta 1900-luvulle karttojen historian ja Suomen kuvausten kautta. Erityistä huomiota kiinnitetään 1800-luvun lopun ja ensimmäisen maailmansodan välisen ajan satiirin värittämiin karttoihin, sillä tämä aikakausi on erityisen keskeinen Suomen itsenäisyydelle. Karttanäyttely sisältää yli 40 karttaa Gianni Brandozzi -kokoelmasta sekä Kansallisarkiston kokoelmista.” (Kansallisarkisto)

Pidin hupaisista satiirisista kartoista, joissa ei jäänyt epäselväksi tiettyjen maiden asenne omaan maahansa ja muihin maihin. Sankari oli aina (tietenkin) omasta maasta ja useissa kartoissa Venäjä kuvattiin mustekalana. Väitän, että vastaavia kuvia oli aikoinaan yläasteen tai lukion historiankirjoissa, mutta voin olla väärässä.

Suomi?

Eräästä 1800-luvun lopun kartasta Suomi puuttui kokonaan, mutta Ruotsi ja Norja olivat kuvassa.

Suomi!

Suomea on kuvattu kartoissa jo keskiajalta lähtien, mutta ”vasta Andreas Bureuksen tarkkoihin maantieteellisiin mittauksiin perustunut vuonna 1626 valmistunut kartta Orbis arctoi nova et accurate delineation onnistui luomaan Suomelle tarkan maantieteellisen muodon.”

http://www.vanhakartta.fi/historialliset-kartat/yleiskartat/1600-luvun-karttoja

Mielenkiintoinen näyttely, joka kannattaa nähdä!

Ihailimme Suomen Pankin sinivalkoisia istutuksia ja upeaa Säätytaloa, joka toimii nykyisin Valtioneuvoston edustustilana.

Oranssit luumut ovat parhaita

Kävelimme Kauppatorille tekemään ostoksia, koska halusin oransseja, ruotsalaisia luumuja, jotka ovat todella makeita.

Ostin viime viikolla pienikokoisia kotimaisia luumuja ja palasin takaisin ulkomaiseen versioon. Kaikki luumut eivät ole makeita.

”Puheeni tyyli pysäytti minut, sillä jokaisenhan pitäisi olla itsensä paras ystävä!”

Luin baletin tähtitanssija Minna Tervamäen (s. 1968) kirjan Minnan metodit (2014), jossa hän kertoo liikunnasta, ruokavaliosta (ateriarytmi, runsas kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttö, riittävästi proteiinia, tarpeeksi hyvälaatuista rasvaa jne.). Tervamäki mainitsee W.H. Sheldonin somatyyppien luokituksesta, joka on peräisin 40-luvulta (ektomorfi, endomorfi, mesomorfi) ja siitä, että harva edustaa puhtaasti mitään näistä kehotyypeistä. Minna Tervamäki jatkaa ikuisesta oppimisesta, kulttuurista ja hyvästä unesta. Kirjassa on selkeitä ja monipuolisia harjoituksia, joilla voi kehittää mm. kehon liikkuvuutta ja syvien lihasten voimaa.

Rentoutumiseen:

  • mm. Arvo Pärt Spiegel Im Spiegel

Voimaa ja luovuutta

  • mm. Joji Hirota & The Taiko Drummers

Kuuntele myös:

  • mm. Dmitri Shostakovich Adagio & Allegretto for string orchestra: Adagio

Kirjan tekstin on kirjoittanut Anna Takala (s. 1969), liikunnan ammattilainen ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja.

Teos on kiinnostavaa luettavaa mielestäni kaikille, jotka haluavat elää hyvää, tervettä, liikunnallista ja monipuolista elämää.

Minna Tervamäen voi tilata yrityksiin luennoimaan. (Minä tilaisin.)

Cricket-peli

Google vietti syntymäpäiviään ja päädyin sivulle, jossa heinäsirkka huitoo palloa ja etanat ovat kentällä. Äärettömän hauska kokemus, jota suosittelen kaikille!

Kuuden pisteen suorituksia läpsiessä yleisö (minä en tiedä, mitä ne ötökät ovat) hurraa eli tiedossa on positiivista palautetta.

https://www.google.com/logos/2017/cricket17/cricket17.html

PS Varokaa myyrää!

 

Advertisement

Hippocampus, gallerioita ja makroneja

Minikulho

Vein isäpuolelleni Mallorcan lentokentältä ostamani pienen kulhon, jollaista kukaan ei tietenkään halua ja joita kirpputorit ovat hyvin todennäköisesti täynnä. En edusta espanjannukke-lapsuutta, joten minun mielestäni kulho oli hyvin sievä ja pidin merihevosista sen kyljissä. Isäpuoli mietti, että merihevosella on jokin toinen nimi enkä saanut millään päähäni oikeaa vaihtoehtoa.

Hippocampus, tietenkin.

Isäpuoli laittoi vihreäsisuksiseen kulhoon käytetyn teepussin eli eipä ollut hukkaostos.

Macaroni!

Toisaalta sunnuntaina yritin kuvata ystävälleni ”pientä kerrosleivonnaista, joka tehdään mantelijauhosta” ja selitin, että ne ovat Ranskasta ja niitä on monen värisinä tarjolla joka paikassa. Sekoitin häntä puhumalla mantelijauhoista. Hän tiesi, että tarkoitan macaroneja

Kielitoimiston sanakirjan mukaan ne ovat makroneita. Yksi makroni, monta makronia. Uskon, että Kielitoimistossa on varmasti hauskaa kehittää sanoja, kuten monien tietämä kieppo (roll-on).

https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit/vieraskyna_(2006_2012)/sanoistakin_voi_tulla_menestyjia_tai_haviajia

Luulin nuorena, että äiti pelleili, kun hän ei muistanut nuoremmille täysin päivänselviä asioita. Ei pelleillyt. Osa tiedosta valuu pois päästä keski-iässä. Fakta.

Toisaalta joka päivä oppii uutta, joten uudemmalle tiedolle on enemmän tilaa pääkopassa. Toinen fakta.

Galleriakierros 24.9.2017

Kermanvalkoinen kajakki 8.9. – 1.10.2017, Galleria Contemporary, Bulevardi 10

Ihanan lämpimänä sunnuntaina suuntasimme kohti merenrantaa ja kävimme useissa gallerioissa. Aloitimme Anna Retulaisen (1969) töiden Kermanvalkoinen kajakki -näyttelystä Galleria Contemporaryssa.

Mitään en mainitse siitä, että kävelimme gallerian ohi. Gallerian edessä oli kyltti näyttelystä, mutta eihän sitä mitä tahansa huomaa, jos puhuu ja kävelee. Emme sentään syöneet purkkaa, joka kuulemma hämää kaikkia mahdollisia toimia.

Pidimme kumpikin aaseja kuvanneista sympaattisista maalauksista ja viehättävä, sinisävyinen rantamaisema viehätti meitä. Teokset olivat taitavia, mutta minulle klassisen maalaustaiteen ystävälle vieraampaa taidetta.

Niinä aikoina, kun hiihdimme kouluun kesät talvet

Jatkoimme matkaa Yrjönkadulta Uudenmaankadulla ja muistelimme aikoja, jolloin Helsingissä oli pienempiä elokuvateattereita, kuten Diana, Bio Bio, Maxim, Bristol ja Bio Rex. Eli vanhoja, mahdollisesti hyviä aikoja ennen Tennis- ja Kinopalatsin vyörymistä keskuuteemme.

Onneksi on vielä Kino Engel Sofiankatu 4 -osoitteessa.

Loving Vincent 20.10.2017

http://kinoengel.fi/fi/elokuvat/lovingvincent

Oodi Naiseudelle 2.-27.9.2017, Taidesalonki Piirto, Uudenmaankatu 7

Minna Väkeväisen debyyttinäyttelyssä oli naismaalauksia naisen näkökulmasta. It-alalla työskennellyt maalari opiskeli kuvataiteilijaksi Alfa-Artissa ja jätti kokopäivätyönsä, toimii osa-aikaisesti terveydenhuollossa ja keskittyy enenevässä määrässä luovaan työhön.

”Liian moni tyttö ja nainen näkee vartalossaan puutteita eikä pysty nauttimaan kehostaan sellaisena kuin se on.  Maalausteni naiset suhtautuvat omaan vartaloonsa ja alastomuuteensa luontevasti. Heillä on aikaa itselleen ja omille tunteilleen.” (Minna Väkeväinen)

Esillä oli useita kauniita töitä, mm. lapsimaalaus, hippityttö ja ilahduttavan oranssi maalaus naisesta.

Ei ole väriä ilman valoa 9.9. – 28.9.2017, Galleria Dix, Uudenmaankatu 19

Unkarilaisen taiteilijan Nándor Mikolan (1911–2006) abstrakteja maalauksia lähipiirin kokoelmista.

Minä pidin eniten bambunlehtiä esittävästä teoksesta.

Pentti Arpalahden Nontemporary 1.9.–30.9.2017, Galleria Dix, Uudenmaankatu 19

Pentti Arpalahden (1952) näyttelyssä oli erittäin kauniita kukkakuvia (mm. pioneja) ja ihmisiä.

Pidin loistavana ideana Kiitos Vincent -nimistä valokuvaa auringonkukista.

http://www.galleriadix.fi/

Kävelimme gallerioista Fredrikinkatua pitkin seuraavaan tärkeään käyntikohteeseen eli karkkikauppa Roobertin Herkkuun, jossa täydensimme varastojamme. Kävimme kauniissa Eiranpuistossa, joka on valmistunut vuonna 1913. Nousimme kyseisestä ”Kukkaispuistosta” Engelinaukiolle ihailemaan koristeellisia rakennuksia ja avautuvaa merimaisemaa.

Aula-työkoti, Engelinaukio 5

Aukiolla toimii edelleen erittäin viehättävissä tiloissa Aulan Putiikki, josta voi ostaa mm. koruja, mattoja, asusteita ja erittäin hyviä leivonnaisia. Mummin lapsenlapsena suosittelen kaneliässiä. Marengit olivat mielestäni erittäin hyviä ja pari eiralaista kehui minulle marenginostomatkalla pullaa.

Aulan Putiikki

”Aulan Leipomo on toiminut jo vuodesta 1954. Se tunnetaan klassikostaan grahamkorpusta, jota on leivottu samalla reseptillä perustamisesta lähtien. Leivomme käsityönä pikkuleipiä, pullaa ja leipää. Tuotteitamme myydään Aulan Putiikissa ja toimitetaan tilausasiakkaille kahviloihin ja kauppoihin.”

Hinnasto syksy 2017

http://www.aula-tyokoti.fi/wp-content/uploads/2017/08/hinnasto_syksy2017.pdf

Putiikissa myydään sekä Leipomon että Taitomon tuotteita. Taitomon valikoimassa on erilaisia koruja, mattoja ja asusteita. Tervetuloa tutustumaan Taitomoon! Teemme myös mittatilaustyönä mattoja. Tilaukset voit tehdä Putiikissa, laittaa viestiä osoitteeseen taitomo(at)aula-tyokoti.fi tai soittaa numeroon: 044-714 8106.

Työelämän tuoreet tuulet

Aula-työkoti sai vuonna 2016 RAY:ltä avustuksen projektiin, jonka tavoitteena on edistää kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatyöhön. Projekti toteutetaan vuosina 2016–2018.

Projektissa kysytään työnantajilta ja yrittäjiltä millaiset asiat rohkaisisivat palkkaamaan kehitysvammaisia ihmisiä. Tämän tiedon pohjalta kehitetään tukimalli helpottamaan rekrytointiprosessia. Työnantajia ja työpaikkoja pyritään etsimään myös sellaisilta aloilta joille ei aiemmin ole yleisesti totuttu työllistämään kehitysvammaisia ihmisiä.

Projekti on valtakunnallinen ja tekee tiivistä yhteistyötä muiden alan toimijoiden kanssa.

Yhteistyössä saamme levitettyä tietoa työnantajille mahdollisuudesta palkata kehitysvammaisia työntekijöitä, ja näin parannettua kehitysvammaisten ihmisten asemaa työmarkkinoilla.

Jokaisella ihmisellä on oikeus työhön, ja palkkaan tekemästään työstä!

Mandollista!-materiaalit

http://www.aula-tyokoti.fi/mahdollista-materiaalit/

Pidän erittäin hyvänä ideana kehitysvammaisen henkilön palkkaamista tekemään töitä, jotka sopivat heille. Jokaisella on todellakin oikeus työhön – ja palkkaan.

Eirasta kävelimme merenrantaan, ohitimme Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkki, jossa ainakin teoriassa palaa ikuinen tuli, joka sammuu kovalla tuulella ja sytyttäminen vaatii nosturin paikalle.

https://yle.fi/uutiset/3-5644698

Menimme Cafe Carouseliin, totesimme todella pitkän jonon, joten jatkoimme matkaa. Kiva paikka ja hyvä ruokalista, joten ymmärsimme ruuhkan.

Vaahterat ja villiviinit hehkuivat syksyn väreissä, aurinko paistoi ja sää oli kuin jonkin lämpimämmän maan kesäpäivänä.

Galleria- ja museovinkkejä

Marie Mikkonen, The skin of self-compassion 30.9.–26.10.2017, Taidesalonki Piirto, Uudenmaankatu 7

  • avajaiset pe 29.9. klo 18–20 – tervetuloa!

Nautinto, HAM 25.8.2017 – 12.11.2017

Taiteilijoina Anna Retulainen, Jukka Korkeila ja Elina Merenmies.

  • 45 minuutin opastus museon pääsylipun hinnalla su 12.11. klo 12 taiteilija Anna Retulainen

https://www.hamhelsinki.fi/exhibition/nautinto/

Nautinto, Serlachius museo, Göstan kartano 10.6.2017–4.11.2018

”Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen uusia maalauksia vuorovaikutuksessa Serlachiuksen kokoelmateosten kanssa.”

http://www.serlachius.fi/fi/nayttelyt/48-nautinto/

Kyllä, Helsingin ja Mäntän näyttelyillä on sama nimi. Varmistin tiedon.

Puuron uusi aika (2017)

Pikalainasin Tuulia Järvisen ja Tiina Strandbergin kirjoittaman kirjan, jossa oli maidottomia ja gluteenittomia puuroja, vanukkaita ja jogurtteja.

Kiitän kirjasta, jossa ei kertaakaan käytetty goji-marjoja, mutta sitäkin enemmän kookosöljyä, -maitoa ja -kermaa, chiasiemeniä, lucumaa, mulperimarjoja, taateleita, raakalakritsijauhetta, ceyloninkanelia ja kurkumaa. Suosikkeja olivat tietenkin myös mustikka, tumma suklaa, bataatti, luonnollisesti lehtikaali ja vaahterasiirappi. Inkivääriä en sivuilta huomannut, mutta todennäköisesti tuote oli mukana.

Annosten kuvat olivat houkuttelevia ja kirjoittajien ottamia.

Tuulia Järvinen on kirjan mukaan hyvinvointialan yrittäjä ja Tiina Strandberg on hyvinvointivalmentajaksi opiskellut KTM. Kumpikin heistä kirjoittaa blogia.

Googlasin yrityksen. Tuulia Järvisellä on Wellmeals-ateriasuunnittelusivu:

http://wellmeals.fi/

”Haluaisitko voida paremmin, syödä monipuolisesti ja hyvästellä einekset sekä puolivalmisteet arjestasi? Haluaisitko käyttää sesongin kasviksia, karsia gluteenin ja turhat maitotuotteet ruokavaliostasi – ja korvata ne ravintorikkailla, edullisilla sesongin herkuilla ja hyvää tekevillä raaka-aineilla?”

Fiksu idea. Toivottavasti yritys menestyy hyvin.

Tiina Stranbergin My Berry Forest vegaaniresepteistä:

http://www.myberryforest.com/about/

Uutena voimasanana: kärhö

Lähetin ystävälleni viestin kärhö (-kukasta), jonka nimeä aiemmin mietin ja jatkoin, ettei fysiatri ole soittanut. Hän oletti, että kärhö oli kirosana. Hehee!

Lopetan välittömästi käyttämäni Voi sian pää -”kirosanan” (svinhufvud, tiedättehän) ja siirryn ankaraan kärrrrrrrrrrrhöttelyyn, jossa on mielestäni (korostettuna) riittävä määrä suomalaisia ärriä.

SYÖ Helsinki! -kampanja rantautuu kaupunkiin 6.–19.10.2017

Kahden viikon ajan mukana olevat ravintolat tarjoavat maistuvia annoksia 10 euron hintaan.

Mukana olevat ravintolat julkaistaan Cityn sivulla 2.10.2017.

 

 

 

 

Oon kolmekymppinen

Pyysin sekä magneettikuvan ottaneelta sairaalalta että fysiatrin työskentelypaikalta, että saisin magneettikuvieni tulokset mahdollisimman nopeasti, koska lokakuun tilanteeni oli vielä auki. Olenko työkykyinen vai jatkuuko sairauslomani selkäkipujen vuoksi?

En saanut tuloksia nopeammin, vaikka selitin – kiirehtimistäni pahoitellen – tilanteeni kummallekin osastolle.

Osastoilla oli varmaan ruuhkaa.

Keskiviikko 20.9.2017

Fysiatri lupasi soittaa minulle keskiviikkona, joten vaanin aamusta lähtien puhelinta. Matkustin bussilla Tampereelle, josta jatkoin isäpuoleni 95-vuotissyntymäpäiville.

Pyynikinlinna

Kävin menomatkalla Emil Aaltosen museossa, Pyynikinlinnassa. Kävelin linja-autoasemalta Pyynikkiin ja ihailin matkalla Ratinaa vastapäätä olevia uusia punatiilisiä, järven rannalla olevia kerrostaloja. Ohitin mm. viihtyisältä vaikuttavan Ratinantammen.

Taloyhtiön porraskäytävä on näköjään koristettu fiksusti paloturvallisilla Tampere-aiheisilla valokuvilla:

https://mikkovares.kuvat.fi/blog/26/as+oy+ratinantammi+lisasi+viihtyvyytta+valokuvatauluilla

Jatkoin viileänä ja sateisena päivänä matkaa museota kohti, ohitin Eteläpuistoon vuonna 1950 pystytetyn Wäinö Aaltosen Osuustoiminta-muistomerkin ja kävelin puiston kautta Mariankadulle, josta nousin portaat museoon.

Ehdotus Mariankatu-kyltistä

Mielestäni Mariankadulla voisi olla tieto siitä, koska Pyynikinlinnan näyttely on avoinna eli ke klo 12–18 ja la-su klo 12–16. Kesäkuukausina museo on auki myös to klo 12–16. Maksu käteisellä (3/2 euroa) tai Museokortilla. Onneksi minulla oli mukanani Museokortin numero eli pääsin ”ilmaiseksi” museoon. Kortin olin napannut pois korttikotelosta ennen Madrid-matkaa ja se oli unohtunut kotiin. Kirjastokorttikin oli pois kotelosta, mutta onneksi Helsingissä saa lainata henkilöllisyystodistuksella.

Taidenäyttely

Kiersin katsomassa alakerran taideteoksia, mm. Edelfeltiä, Simbergiä ja von Wrightien töitä. Suosikkini oli Magnus von Wrightin hedelmäasetelma (1865). Maalaus on sata vuotta vanhempi, kuin minä, mutta vuosi ei ollut pitämisen syynä, vaan taulun viehättävyys. Ateneumissa on lähes vastaava maalaus, mutta kulho on erilainen ja kaunis vaaleanpunainen ruusu puuttuu kuvasta.

Emil Aaltonen (1869–1949)

Yläkerrassa kerrottiin tilallisen pojan, jonka isä menetti katovuosina tilansa, elämästä. Tietoa riitti etevän ja ahkeran Emil Aaltosen etenemisestä ja yrityksistä, Aaltosen kenkätehtaasta ja muovituotteita valmistaneesta Sarviksesta. Esillä oli kauniita jalkineita ja tutulta näyttäneitä vaatepuita muovituotteiden joukossa.

Poika halusi sepäksi, mutta aloitti hentoutensa vuoksi 13-vuotiaana kiertävänä suutarinapulaisena. ”Mestarin maksama oppipojan palkka oli housut, paita ja saapaspari vuodessa.”

Emil Aaltonen aloitti oman yrityksen 19-vuotiaana ja oppi koko ajan enemmän työstään, meni Olga Malisen kanssa naimisiin ja laajensi vaimonsa ehdotuksesta tuotevalikoimaansa.

Hän osti käytetyt kenkätehtaan koneet ja perusti menestyvän yrityksen Hattulaan. Ikävä kyllä tehdasrakennus paloi ja vain osa koneista saatiin pelastettua. Samaan aikaan menehtyi vaimo. Aaltonen oli kahden pienen tytön, Saimin ja Elsan, ainoa vanhempi.

Hän mietti lopettamista, mutta päätyi siirtämään yrityksen Tampereelle ja viimein oman teollisuuskiinteistön rakentamiseen Tammelaan.

Henkilökunnan käyttöön rakennettiin useita asuintaloja ja heille myönnettiin halpakorkoista asuntolainaa.

Aaltosella oli Mäntsälässä maatila, jonka tuotteilla ruokittiin hänen henkilökuntaansa.

”Syyt isomman maatilan hankkimiselle olivat selvät. Aaltonen on kirjoittanut miten tilanne Tampereella kävi vuoden 1917 aikana elintarvikkeiden osalta niin huonoksi että työväki ei tahtonut saada välttämättömimpiä tarvikkeitaan. Aaltosen näkemyksen mukaan vastuullisen työnantajan velvollisuutena oli asia jollakin tapaa hoitaa.”

Mukavaa, kun on humaani johtaja.

”Emil Aaltosen mielestä kasvava taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain siellä, missä kansallinen kulttuuri on korkealla tasolla. Sen vuoksi hän halusi lahjoittaa osan työnsä tuotosta suomalaisen kulttuurin tukemiseen.”

Emil Aaltonen lahjoitti peruspääoman Tampereen kauniin, aiemman kirjaston (1925) rakentamiseen, joka on Keskustorin lähellä.

”Suomalaisen tieteellisen työn tukemiseksi hän perusti Emil Aaltosen Säätiön vuonna 1937.”

Pyynikinlinna oli kaunis, inhimillisestä miehestä kertonut kotimuseo. Olen iloinen siitä, että Aaltosen kodista tehtiin museo ja taidekokoelmaan voi käydä tutustumassa.

(Pyynikinlinna-sivulta referointi ja lainaukset.)

Kuvassa on idyllinen Palomäentie, jota pitkin pääsee museolle.

Kotkamaalaus lainaksi Ateneumiin

Varmistin museovirkailijalta, lainataanko von Wrightejä Ateneumiin ja mm. kotkamaalaus on lähdössä.

Puhelu

Kävin pesemässä silmälasit ja puhelimeni soi. Vastatessani muutaman kerran soineeseen puhelimeen, puhelu oli juuri katkennut. Sairaalan salainen numero, joten en voinut soittaa takaisin. Harmittelin, avasin oven ja iskin pääni nippuun naulakossa olleita vaatepuita.

Niin katosi mainen museokunnia.

Kauppahalli

Kävelin kauppahalliin ja ostin savulohipalan viemiseksi isäpuolelleni ja lähdin bussilla hänen luokseen kylään.

Toinen puhelu

Noin parin tunnin kuluttua lääkäri soitti uudelleen. Olin kytännyt koko päivän puhelinta, mutta olin ulkona enkä kuullut soittoa.

Vahdin vieraillessani koko ajan puhelinta. Fysiatri ei enää soittanut.

Onnea 95-vuotiaalle!

Otin postilaatikosta postit ja kävelin isäpuoleni asunnolle. Soitin ovikelloa, avasin avaimellani oven ja menin tervehtimään ja onnittelemaan edesmennyttä äitiä 20 vuotta vanhempaa isäpuoltani. Hän oli iloinen vierailustani.

Pesin kädet, keitin hänelle teetä, täytin minulle vesilasin ja nostin tuomani tuliaiset ja lahjat pöydälle. Vein hänelle mm. Madridista ostamiani pikkuleipiä ja Fazerin Suomi100 -suklaalevyn, koska hän on viisi vuotta itsenäistä Suomea nuorempi.

Avasin isäpuolen pyynnöstä lukuisat kirjeet ja kortit ja luin hänelle onnittelut.

Juttelimme keittiössä ja häntä alkoi nukuttaa, joten ehdotin hänelle päiväunia. Tiskasin, siivosin pintoja, laitoin pyykinpesukoneen päälle ja odotin, että hän herää.

Huomaavaiset naapurit soittivat ovikelloa ja tulivat onnittelemaan häntä, joten herätin isäpuolen ja hän kiitti heitä ystävällisesti saamistaan kukkasista. Leikkasin upeaan kukkakimppuun tuoreet imupinnat ja laitoin kimpun maljakkoon.

Istuimme uudelleen juttelemassa. Ripustin pyykit ja lisäsin seuraavat pyykit valmiiksi pesukoneeseen.

Kiva kotihoitaja tuli käymään ja keskustelimme yhdessä keittiössä. Hän lupasi juoda isäpuolen seurana teekupin tulevana viikonloppuna, koska hän oli juuri juonut kahvia. Arvostan kotihoitajia, jotka seurustelevat isäpuolen kanssa.

Ihailin kaukopartiossa 17-vuotiaana vapaaehtoisena toimineen isäpuolen saamaa uutta sinistä Suomi100-rollaattoria, jossa oli Mauno-teksti. Kiitos, että Tampereen seudun sotaveteraaneja muistettiin kätevällä ja kevyesti liikkuvalla rollaattorilla!

Hyvästelin heidät, kävelin rautatieasemalle ja jatkoin junalla matkaa Helsinkiin.

Lääkärien puhelintuntitoivomus

Toivon vuodesta toiseen monien muiden potilaiden kanssa, että lääkäreillä olisi jokin tietty aika, jolloin he soittavat asiakkaille. Esimerkiksi kaksi tuntia päivässä, aamu- ja iltapäivällä, joten osaisin olla juuri silloin vastaamassa puhelimeen.

Nykyinen ”lääkäri soittaa klo 9-16” on oikeasti aika haasteellinen vaihtoehto potilaan kannalta. Melkein, kuin odottaisi pesukoneenkorjaajaa tai kuljetusliikkeen edustajaa, joka – sinänsä ymmärrettävästi – saapuu, kun ehtii. Lääkäreillä on kiireellinen työ, mutta potilaillakin on oma elämänsä ja omat menonsa.

Toisinaan hematologi (-parka) soittaa vasta klo 17:30 jälkeen eli heillä on pitkät työpäivät.

Torstaina 21.9.2017 puhelu?

Olin torstaina kipeä ja odotin koko päivän, että fysiatri soittaa minulle. Hän ei soittanut.

Perjantai 22.9.2017

Soitin aamulla fysiatrian poliklinikalle ja kerroin, että fysiatri soitti minulle keskiviikkona, mutta ei torstaina. Kuulin, että minun pitää valita uusi soittoaika… Onneksi sain varattua mukavalta sihteeriltä uuden soittoajan perjantaiksi.

Odotin aamuyhdeksästä lähtien soittoa enkä uskaltanut lähteä kotoa minnekään tai tehdä mitään melua aiheuttavaa, jotten jälleen jättäisi vastaamatta puheluun.

Fysiatri soitti klo 14:20. Olin luvannut ilmoittaa tiedon puhelusta hematologiselle poliklinikalle klo 15 mennessä. Aina en onnistu tavoittamaan poliklinikalta hoitajaa, koska he ovat kiireisiä.

Selkänikamani tai -hermoni ei onneksi ole vahingoittunut eikä selässä ole kudosvaurioita. Muutoksia selässä ei ollut kolme vuotta sitten otettuun kuvaukseen verrattuna, jolloin mätkähdin kortisonin vuoksi naama edellä maahan ja selkäni oli pitkään kipeä, ilmeisesti lihaskivun vuoksi.

Nyt kyse on toiminnallisista oireista. Edessäni on Pilatesta ja avaavaa, elvyttävää ja vahvistavaa selkäjumppaa fysiatrian poliklinikan fysioterapeutilla. Hyvä, että kivun syy selvisi. Fysiatri selitti, ettei selkäni vastaa jatkossa kolmekymppisen selkää, mutta vointi paranee kohdistetun liikunnan avulla kuukausien aikana.

Mä en ookaan kolmekymppinen.

Hematologian poliklinikka 

Soitin hematologian poliklinikalle ja hematologi miettii tilannettani. Onneksi syyskuun arkipäiviä on vielä viisi jäljellä, joten aikaa on reilusti jäljellä ja melkein saan rahaa lokakuussa.

Mikäli sairauslomaani jatketaan oireitteni vuoksi, niin pyysin, että saan hakea lääkärintodistuksen Meilahdesta, jotta voin viedä paperit eläkekassaan. Postinkulku on hämmentävän hidasta sairaalapaperien kanssa.

Pitänee palata Aleksille laulamaan hattu kourassa.

 

 

 

 

Mañana

Luento myeloomapotilasryhmälle pe 8.9.2017

Luennoijina olivat Myeloma UK Policy and Public Affairs Manager Kate Morgan, mentorimme Communications Advisor for the European AIDS Treatment Group Tamás Bereczky ja Independent Healthcare Consultant Eric Low, joka johti aiemmin Myeloma UK -järjestöä. Osa kommenteista on potilailta, mm. minulta.

Uuden lääkkeen kehittäminen kestää 12–15 vuotta ja maksaa 1,2 miljardia euroa

  • miten vaikuttaa, hyödyt ja haitat, annostus, vaikutukset eri ihmisillä
  • hidasta, työlästä ja vaikeaa

Testausvaiheet

Aloitus               laboratoriotestaus (mm. hiiret)

Vaihe 1              50–150 potilasta, joilla testataan paras annostus

Vaihe 2              50–200 potilasta

Vaihe 3              tuhansia potilaita, jolloin lääkkeistä tehdään turvallisia ja tehokkaita

Vaihe 4              lääke käytössä

Korkeamman riskin potilailla tarvitaan usein useampia lääkekokeiluja ja -yhdistelmiä. Jokin vaihtoehto voi auttaa.

Lääketestaukset tehdään yleensä Yhdysvalloissa, myös myeloomassa.

Kauppa käy maissa, joista lääkeyhtiö saa tuloa.

Hinta, joka lääkkeistä maksetaan, vaihtelee maasta toiseen eli maat tekevät lääkeyhtiöille tarjouksen hinnasta (esim. 80 % ”oikeasta” hinnasta), jonka suostuvat maksamaan lääkkeistä. Suomessa päätöksen tekee Hintalautakunta. Lääkkeellä ei ole kiinteää hintaa.

Maa päättää, käytetäänkö raha lääkkeisiin vai pommeihin. (Uskoakseni maan sijainnilla ja naapureillakin on vaikutusta, esimerkiksi Israelissa ja meille kaikille vielä tutummassa maassa.)

Lääkkeitä ei tuoda maihin, joissa hintaa joudutaan alentamaan esimerkiksi 70 prosenttia, kuten Romaniassa.

Syöpälääkärit muuttavat Itä-Euroopan maista Länsi-Euroopan puolelle tekemään työtään.

Valtaosa hoitoihin varatuista rahoista menee lähiaikoina kuolevien potilaiden hoitoon. Ymmärrän ratkaisun lasten ja nuorten kohdalla. Pitäisikö tilannetta muuttaa niin, että raha suunnataan hoitoon sairauden alku- eikä loppuvaiheessa? Kipulääkkeet ovat kalliita ja niitä tietenkin tulee käyttää. Miksi hoitoja pitkitetään loputtomiin, kun potilaan menehtyminen lähiaikoina on jo tiedossa?

Potilasedustajat-kooste

Ohje: kysy, vaikka vaikuttaisit typerältä, koska joku toinen voi pohtia samaa asiaa. Tein myöhemmin niin, koska mietin luennolla myeloomapotilaiden sairauden etenemistä enkä tutkimuksia. Hämärän ymmärrykseni syynä olivat toivottavasti solumyrkkyaivoni. Onneksi sain ajatusharhaani ystävällistä palautetta saksalaiselta myeloomapotilaalta.

Potilasedustajia on liian vähän, joten mm. EUPATI (The European Patients’ Academy) kouluttaa heitä lisää.

Potilasedustajien kuulemma kuvitellaan istuvan neuvotteluhuoneessa juttelemassa keskenään, mutta ideana on saadun tiedon jakaminen muilla sairastuneille ja heidän omaisilleen.

Potilasedustajien vaikutus nousee koko ajan eli tarkoituksena on, että potilaiden kokemuksia kuunnellaan tarkemmin koulutuksissa ja lääkärien tapaamisissa. ESMOssa potilasedustajien tilaisuudet olivat niin täynnä, etteivät kaikki halukkaat päässeet paikalle. Istuin jossain vaiheessa suuressa luentosalissa kolmannella rivillä, kun luennoijan ääni lähes tukahtui ulkoa tulleeseen mellakkaan. Luentosalin ulkopuolella oli 50 henkilöä (useita potilasedustajia), jotka olivat kuunnelleet luentoa toisesta salista, mutta kuulokkeista ei kesken luennon kuulunut mitään, joten he päättivät siirtyä luentosaliin. Ovella seisoneet avustajat estivät heidän pääsynsä, koska salissa ei ollut enää istumapaikkoja. Paikkoja kuitenkin oli, joten osa potilasedustajista jne. päästettiin paikalle. Turvallisuussyistä saleja ei voinut päästää liian täyteen. Täytyy tunnustaa, että minä siirtyisin kuuntelemaan jotain toista luentoa saliin, jossa on tilaa tai menisin tutkimaan päivittäin vaihtuvaa julistenäyttelyä. En nostaisi kapinaa luentosalin ovella. Ihmiset ovat tietenkin erilaisia, joten osa reagoi toisin.

Lääkärit uskovat, että etenkin syöpäpotilaat ottavat lääkkeensä. Potilaat eivät ota lääkkeitään, vaikka väittävät tekevänsä niin, selvitti (jonkin maan, Saksan?) potilasedustajien teettämä tieteellinen tutkimus.

Potilasedustajille korostettiin tutkitun tiedon merkitystä. Jos sinulla ei ole tietoa, niin olet kuin kuka tahansa, jolla on mielipide. (Fakta.) Omat höpötykset ovat samaa sarjaa kuin lähikuppiloiden melkein-huippujääkiekkoilijoiden oluen siivittämät selitykset omasta erinomaisuudesta (oma, mahdollisesti virheellinen tulkintani).

Tieto on ehdottomasti valtaa ja tutkitun tiedon kanssa on helpompi kommunikoida lääkärien kanssa.

Sairauden ennakointi: kiinnitä huomiota, jos olet koko ajan kipeä. (Kiinnitin. Oli myelooma.) Geenit voivat vaikuttaa. (Vaikuttivat. Äidilläkin oli verisyöpä.)

Rintasyöpäpotilailla on Advocacy Training eli opetusta potilasedustajille

  • mielestäni myeloomapotilailla pitäisi olla vastaava tilanne Suomessa
  • potilasedustajille tulee olla kiinnostusta ja aikaa oppimiseen ja tiedon jakamiseen
  • potilasedustajien intressi hyytyy usein lyhyessä ajassa, vaikka osa tekee työtä vuosikymmeniä

Oppimamme siteeraus

When one teaches, two learn.

Robert Heinlein

Kun joku opettaa, niin useampi oppii.

Luin nuorena amerikkalaisen tieteiskirjailija Heinleinin jännittävän teoksen Taistelu Venuksessa, jonka loppua pidän edelleen hyytävänä.

Luennolla kuultua

Daratumumab sopii eri-ikäisille potilaille ja lääkettä annetaan yhdistelmähoitoina muiden lääkkeiden kanssa, mm. Revlimidin, Velcaden ja deksametasoni-kortisonin.

https://en.wikipedia.org/wiki/Daratumumab

Bettina Ryll, fantastinen luennoija

Pidin parhaimpana – ja erittäin hauskana – esiintyjänä lääketiedettä opiskellutta Bettina Rylliä, joka menetti nuoren, alle 40-vuotiaan aviomiehensä ihosyövälle ja on perustanut melanoomajärjestön. Tarkkaa, tutkittua ja perusteltua tietoa loistavalta puhujalta.

http://www.esmo.org/Profiles/Bettina-Ryll

OLIMEL-koju

Kulkiessamme lääketehtaiden jne. kojujen luona huomasin tiedon potilaisiin tiputettavasta OLIMEL-liuoksesta, jossa oli oliiviöljyä. Tuotteita käytetään ravitsemaan heikossa kunnossa olevia potilaita.

En tiedä, onko vastaavaa tuotetta käytössä Suomessa. Kuulin, että Saksassa potilaat maksavat ylimääräistä, jos heihin tiputetaan vastaavaa ravitsemusliuosta.

Mietin sairaalassa minuun muutamana päivänä tiputettua ravintoa eli valkoista, haisevaa ”läskiä” (ei lääkkeen todellinen sisältö, oletan) ja olisin huomattavasti mieluummin ottanut tiputettavaksi ravinnokseni oliiviöljyä. Tosin oliiviöljykin haisee toisinaan karmealta.

Surullinen luento messuilla

Nuoret syöpälääkärit stressaantuvat, masentuvat ja siirtyvät toisiin tehtäviin. Kuuntelin luennon, jossa nuoret lääkärit kertoivat olevansa ylityöllistettyjä ja monet heistä elivät yksin, koska työ oli raskasta, uuvuttavaa ja kuluttavaa potilaiden sairastaessa ja menehtyessä, joten yksityiselämälle ja perheelle ei jäänyt aikaa.

Luentojen jälkeen saleissa oli yleensä neljä mikrofonia, joissa sai kysyä lisää luentoon liittyneistä asioista. Minua harmittaa vieläkin, etten luennon lopuksi pyytänyt puheenvuoroa ja todennut, että meitä potilaita ei olisi, jos heitä ei olisi.

Ongelmana on mielestäni jälleen, että ihminen kohtaa ihmisen. Odotan edelleen robottitulevaisuutta, jossa tekninen hahmo antaa diagnoosin ja inhimilliset tunteet jäävät syrjään diagnoosi- ja hoitotilanteessa. Ymmärrän kyllä, että osa vastustaa ajatusta. Inhimillinen puoli on tietenkin myöhemmin erittäin tärkeää hoitotyössä, koska monet potilaat kaipaavat hoitohenkilökunnan antamaa huomiota, neuvoja ja kosketuksia.

Mietin, että lääkäreille ilmeisesti nykyisinkin kerrotaan aivan liian vähän koulutuksensa aikana potilaiden kohtaamisesta ja siitä, millaista on olla tekemisissä vakavasti sairaiden ja kuolevien ihmisten parissa. Kuulin kauan sitten jutun pari vuotta opiskelleista fysioterapeuteista, joille selvisi vasta koulutuksen lopussa, etteivät he hoida vain terveitä, hyvännäköisiä, hoikkia ja nuoria potilaita, vaan potilaina on usein iäkkäitä, raihnaisia, lihavia, rumia, epäsiistejä ja jopa pahanhajuisia potilaita. Kyseisten fysioterapeuttien ura päättyi heti koulutuksen loputtua. Ihmettelin nuorena, miten tuollainen asia jäi heille epäselväksi, mutta kohtaaminen potilaiden kanssa näyttää edelleen olevan vaikeaa jopa lääkäreille, joilla on pitkä ja perusteellinen koulutus.

Jääkö jotain tärkeää ja oleellista edelleen kertomatta opiskelijoille opetuksen aikana? Pitäisikö koulutusta kehittää?

Onneksi lääkärit saavat tukea toisistaan, perheiltään ja ystäviltään.

Thyssen-Bornemisza -museo sunnuntaina

Sunnuntaina iltapäivällä karkasin pitkän tauon aikana messuilta ja kävin Thyssen-Bornemisza -taidemuseon näyttelyssä. Saman museon, jonka olimme ohittaneet torstaina, vaikka en silloin minulle tuntemattomassa kaupungissa huomannut, mistä museosta oli kyse.

Madridissa vuosia sitten käyneen norjalaisen potilaan piti lähteä mukaani, mutta hänellä oli niin paljon kannettavia esitteitä, että hän jäi messuille. Säilytys meni kiinni illalla eli meidän olisi pitänyt palata messukeskukseen ennen iltayhdeksää.

Menin metroasemalle ja päätin lähteä ensin tulevalla metrolla joko hotelliin tai taidemuseoon. Paikalle tuli keskustan metro, joten valitsin kyseisen suunnan ja matkustin Feria de Madris-Colombia-Principe de Vergara-Banco de España -reittiä museon lähelle.

Keskustan kadut oli reunustettu ja suljettu Madrid Challenge by La Vuelta -pyöräkilpailun vuoksi, joten katsojia ja aseistautuneita poliiseja riitti. Onneksi metrossa oli kerrottu kulkusuunta museolle, joten löysin hyvin perille. Lippu maksoi 12 euroa, sain jätettyä kantamani esitelaukun läpivalaisun jälkeen säilytykseen ja pääsin kiertämään museota. Hämmästelin sitä, ettei minua ja käsilaukkuani tutkittu mitenkään. Edellinen ei ollut tiedoksi kriminaaleille.

Ehdottomasti onnistunut ”reittiarvonta”, koska museo oli upea ja näin suosikki-impressionistien (mm. Monet, Renoir) töitä ja taidokkaita hollantilaisia still life -maalauksia. Väitän, että museossa näkemäni taulu oli aiemmin lainassa Sinebrychoffin taidemuseossa – tai kyseisiä vihreitä laseja oli joka toisella taiteilijalla.

https://www.museothyssen.org/en/visit/thematic-tours/food

Pidin amerikkalaisen Martin Johson Headen (1819–1904) viehättävästä maalauksesta, jossa orkidea ja kolibri olivat lähellä vuoriston vesiputousta.

Vincent Van Goghin Les Vessenots -maisemamaalaus oli kaunis ja valoisa. ”This landscape of ‘Les Vessenots,’ on the outskirts of Auvers, shows a group of old country cottages placed just below a raised horizon; further down, wheat fields stretch to the bottom of the canvas, broken only by a few swaying trees. The narrow colour range—mainly bright greens and yellows—and the nervous, agitated brushstrokes following a repetitive, undulating rhythm, are characteristic of the artist’s work in his final period.” (Thyssen-Bornemisza)

Ravasin vauhdilla ohi uskonnollisen taiteen näyttelyn, koska pidin (pidän) maalauksia ankeina. Picasso, Dali & kumpp. eivät suuremmin vedonneet minuun.

Picasson vaikuttavan Guernican olisin halunnut nähdä, mutta maalaus oli madridilaisessa Reina Sofia -museossa, jossa en käynyt.

Olisin mielelläni lähettänyt muutaman taidepostikortin Suomeen, mutta merkkejä sai vain tupakkakaupoista. Niissä tulee ani harvoin käytyä, ts. ei koskaan.

Kuuntelin messuilla hyväkuntoista naispuolista potilasta, joka sairastui keuhkosyöpään, vaikka hän ei ole koskaan tupakoinut. Hän kokee syövästään täysin vastaavaa syyllistämistä, kuin tupakoineet potilaat.

Etsin joskus lähi-Alkosta pullonpalautuspistettä, koska olin saanut lahjaksi viinapulloihin mielestäni hupaisasti pakattua mustaherukkamehua. Lahjan antaja kertoi, että hänen tutullaan eli mehun keittäjällä on naapuri, joka tyhjentää kyseisiä pulloja ja lahjoittaa ne pullottajalle. Arvostan kevyttä mehupulloa, joten mielestäni ratkaisu oli kätevä, ainakin mehustajan kannalta. Kysyin palautuspisteen paikkaa Alkosta miespuoliselta myyjältä, joka ilmoitti minulle halveksivasti, että pullot palautetaan pullonpalautuspisteeseen aulassa. Kas, kun en arvannut käydessäni ensimmäistä kertaa kyseisessä yrityksessä. Tarinan opetus: älä sikaile, varsinkaan asiakkaille. Toisaalta mikäli sikailet päivittäin, mutta et tarkoita eläkkeelle jäävän esimiehesi mukaan mitään pahaa (?) asiakkaille, niin sinusta voi tulla seuraava esimies. Olen mahdollisesti kuullut tällaisesta tapauksesta.

Hauska ja fiksu mentorimme, joka on unkarilainen HIV-potilas, kertoi sairauden aiheuttamasta stigmasta, mitä pidän epäoikeudenmukaisena. Aika harva elää selibaatissa. Potilas lisäsi, että jossain vaiheessa narkomaanit eivät saaneet hoitoa HIV-sairauteensa ja potilasedustajat kampanjoivat tilannetta vastaan. Hämmästyttävää leimaamista, koska kuinka moni meistä elää täysin kurinalaista ja ns. synnitöntä elämää?

Samasta syystä ihmettelen Jari Sillanpään leimaamista. Kenenkään ei tietenkään pidä ajaa päihteissä, olipa kyse alkoholista, huumeista tai kolmiolääkkeistä. Olen absolutisti, huumeita olen käyttänyt vain lääkkeiden (esim. kipulaastarit) muodossa, en seuraa julkkiksia tai kuuntele Sillanpään musiikkia, mutta Suomi-juoppojen maassa ihmettelen vihamielistä suhtautumista hänen kärähtämiseensä. Hupaisinta (ehkä) oli, että näin tiedon hänen kiinnijäämisestään ja mietin, kenestä urheilijasta nyt on kysymys. Luotan etenkin suomalaisten hiihtäjien tunnollisuuteen, rehellisyyteen ja päihteettömyyteen (hmm), joten naispuolisen norjalaishiihtäjän tuomitseminen tuntui naurettavalta. Osa käyttäjistä jää kiinni, osa ei jää.

Näin vasta lähtöpäivänä hotellin lähellä suljetun tupakkakaupan. Pahoittelen, kukaan ei saanut postikorttia. Facebook-kommentti ja kymmenet matkakuvat (Ossi-Liisu ui, Ossi-Liisun varvastossut, Ossi-Liisu vuoristossa) eivät todellakaan vastaa postikorttia. Sanoipa ruohonleikkaaja-posti ihan mitä tahansa.

Ehkä pääset Madrid-Oslo-Helsinki -lennoille, ehkä et

Paluulipun vahvistaminen ei onnistunut, vaikka olin printannut tiedot lipuista ja kokeilin vahvistamista useita kertoja. Sain joka kerta herjausviestin.

Luovutin tiistaina 12.9. avainkorttini, jätin hotelliaamiaisen syömättä ja lähdin aikaisin kohti IFEMA-messuhallia. Alkumatka meni kävellen ja laukkuja raahaten, liukuportaat eivät sinä päivänä toimineet, joten kannoin matkalaukkuani portaat alas (grrr), pari pysäkkiä menin metrolla ja jatkoin messuhallille kävellen. Jätin matkalaukkuni säilytykseen, kävin hakemassa ESMO-jäsenten huoneesta kylmän appelsiinimehun ja menin kuuntelemaan luentoa isoon halliin. Onnistuin saamaan hyvän istumapaikan salista. Aiheena oli suolistosyövän hoito.

Ensimmäisen luennon jälkeen luovutin, koska paluumatka hermostutti minua. Norjasta tullut potilas oli joutunut odottamaan lentoaan Madridiin stand by -lipulla ja hän oli hotellissa vasta yhdeltä yöllä. Hänen ”etunaan” oli jo kesäkuussa varattu edullinen lento Madridiin. Hän oli päässyt seuraavaan lentokoneeseen vilauttamalla ns. syöpäkorttia eli hän oli maininnut sairastamastaan syövästä. ”Syöpäkortti” on toimivaksi todettu keino esimerkiksi hammaslääkäriaikaa varatessa. ”Kun tauti on, kun taaaaauti oooon”, voi varatessaan laulaa mainossävelen tahtiin.

Nappasin lähtiessäni luentosalin edessä olevaan halliin asetetulta tarjoilupöydältä pienen vesipullon, tulitikkuaskin kokoisen kananmunasandwichin ja minikokoisen suklaakuppikakkua muistuttavan leivonnaisen, joita rakastin – niissä oli koristeena saksanpähkinän puolikas, joten ne olivat ihan selvästi terveellisiä hyvän rasvan vuoksi – ja kävelin kohti matkatavarasäilytystä.

Sain saksalaiselta myeloomapotilaalta viestin, jossa kysyttiin, lähdenkö ostoskeskukseen hänen ja toisen potilaan kanssa syömään churroja suklaakastikkeeen kera. Kiitin kutsusta, mutta kerroin olevani jo matkalla lentokentälle.

Hain saamallani lippusella matkalaukkuni, menin metroon ja suuntasin neljänteen terminaaliin, kuten edellisellä kerralla. En nähnyt Norwegianin tiskiä, joten varmistin infosta tiskin sijainnin. Lentoyhtiö oli  terminaalissa kaksi… Haha! Olisin kannattanut tutkia vahvistus paremmin eikä mennä automaattisesti samaan terminaaliin, kuin viimeksi.

Menin metrolla toiseen terminaaliin, löysin Norwegianin tiskin, vahvistin automaatilla lentoni, liitin määränpäätarran laukkuuni ja menin jonoon, koska halusin jättää matkalaukkuni. Minua ennen jonossa oli viisi ihmistä, kun miespuolinen vastaanottovirkailija pakkasi tavaransa – ja häipyi. Hän kertoi meille, että seuraava virkailija tulee viiden tai korkeintaan kymmenen minuutin kuluttua. Jäimme kaikki seisomaan haavi auki jonoon. Takanani oli siinä vaiheessa jonossa noin parikymmentä ihmistä.

Viidentoista minuutin kuluttua kaksi virkailijaa, mies- ja naispuolinen, tuli paikalle ja järjesteli pöytiään seuraavan kymmenen minuutin ajan lisäten lippurullia, matkalaukkulipukkeita jne. He pyysivät osan ihmisistä viereiseen jonoon ja lupasivat (ymmärrettävästi) ottaa lapsiperheet ensin siinä jonossa. Meillä pitkään jonottaneilla oli kaikilla samanlainen eiiiiiiiiiiiiiih!-ilme, kun mietimme, miten pitkään meitä vielä pidetään jonossa. Onneksi jonot etenivät nopeasti, laukkuni lähti matkaan ja pääsin kentälle.

Kävin ostamassa muutamia tuliaisia (kiitos kissanhoidosta jne.), söin juustoleivän (pudottakaa kolikot automaattiin, madam – hrr, karmeaa, vaikka tietenkin kohteliasta rouvittelua) ja matami vaelsi lähtöportille. Ostin vielä automaateista pari vesipulloa (1,80 euroa/kpl) eli kannatti olla kahden euron kolikoita mukana. Viimeksi minulla ei ollut, jono kahvioon oli tyrmäävän pitkä ja päädyin kalliisiin Evian-pulloihin.

(Finnairilla oli suora, reilu neljä tuntia kestänyt lento Helsinkiin, mutta en mainitse kyseisestä lennosta yhtään mitään. En sanaakaan. Hintaa oli tietenkin huomattavasti enemmän, kuin halpislennolla ja perillä oli jo iltapäivällä eikä aamuyöstä.)

Lento Osloon lähti noin kaksi ja puoli tuntia myöhässä Ranskan lennonjohtajien lakon vuoksi. Onneksi vietimme valtaosan ajasta kentällä ja koneessa istumassa vain viimeiset 40 minuuttia.

Helsingin paluulentoa oli siirretty Oslossa yli tunnilla, joten kiertelin lentokentällä. Merkillistä, kun hinnat olivat kruunuissa eivätkä euroissa. Ihan kuin jossain esihistorian hämärissä, kun oli vielä brittipuntia, joista pidin ja Ameriikan dollareita, jotka olivat tylsän harmaita. Jenkkidollareista 90 prosentissa on kokaiinia etenkin 5, 10, 20 ja 50-dollarin seteleissä. Taalan seteleissä kokaiinia oli kuulemma harvemmin eli kauppaa mitä ilmeisimmin käydään isommilla seteleillä. Karmea ajatus. (Juujuu, tietenkin tiedän, että edelleen on puntia ja dollareita.) Australian ja Uuden-Seelannin dollarisetelit ovat sieviä.

En tehnyt kentällä mitään kauppoja.

Pidin lentomatkasta Helsinkiin, koska keskimmäisellä paikalla ei istunut ketään. Olin puolen yön aikoihin kentällä, sain laukkuni, menin ensimmäisenä tulleella junalla hitaampaa reittiä eli Martinlaakson jne. kautta keskustaan, jatkoin matkaa klo 1:10 bussilla ja olin kotona pikkutunneilla. Outoa, kun (hoidossa olleet) kissat eivät kytänneet ovea, kun tulin kotiin.

Siklosporiinin korvattavuus jatkuu, JII-HAA!

Kuulin, että Sandimmun korvataan jatkossa ja varmistin vielä uutisen munuais- ja maksaliiton sivuilta:

7.9.2017 15.48

Siklosporiinin korvattavuus jatkuu.

Siklosporiinia sisältävien hyljinnännestolääkkeiden korvattavuus jatkuu normaalisti.

Siklosporiinia sisältävistä Sandimmun-lääkevalmisteista Novartiksen valmiste on saanut Hilan hyväksynnän ja sen myynti ja korvattavuus jatkuu aiemmin uutisoidun lokakuun jälkeenkin nykyisen kaltaisena.

Muiden valmistajien tai maahantuojien lääkevalmisteille päätöksiä ei ole vielä tullut. Elinsiirron saaneiden ei tarvitse enää olla huolissaan hyljinnänestolääkkeiden saatavuudesta. Liitto seuraa tilannetta muiden osalta edelleen.

Lääkkeiden hintalautakunta (Hila) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen viranomainen. Hilan päätöksentekoa ohjaa sairausvakuutuslaki. Hila päättää lääkkeiden kohtuullisesta tukkuhinnasta ja korvattavuudesta, mutta käsittely perustuu lääkeyritysten hakemuksiin. Lääkeyritys esittää hakemuksessaan lääkkeelle tukkuhintaa ja korvattavuutta. Esitetyn tukkuhinnan on oltava kohtuullinen, jotta Hila voi hyväksyä sen. Haettu korvattavuus ja ehdotettu tukkuhinta eivät ole julkista tietoa.

muma.fi

*

Kysyin vielä korvattavuuden minulle soittaneelta hematologilta ja hän vahvisti uutisen.

Olen todella tyytyväinen muutoksesta, koska monet elinsiirtopotilaat tarvitsevat kyseistä lääkettä. Suomen Syöpäpotilaat otti yhteyttä lääkkeen katoavasta korvauksesta Hintalautakuntaan, joten heidän yhteydenottonsa saattoi vaikuttaa lääkkeen hintaan.

Hammas

Matkalla haljennut kulmahammas saatiin perjantaina 15.9. paikattua. Tarjottua puudutusta en halunnut, kun puolikas hammas nypättiin irti hammaslääkärissä. En pidä siitä, kun en puudutuksen jälkeen tunne naamaani ja verinen kuola (mahdollisesti) valuu suupielestä. Viisaudenhampaan poiston jälkeen näytin aikoinaan bussimatkalla vampyyrilta.

Hammaslääkärissä oli hauska henkilökunta, joten minulla oli onnistunut ja tietenkin kivuton käynti. Hoitaja näytti irronneen puolikkaan, mutta en ottanut sitä talteen ja laittanut olemattoman päiväkirjani väliin.

Pakollista neljää eli allosiirtopotilaalle määrättyä antibioottia en huomannut (ts. uskaltanut pahoinvointiriskin vuoksi) ottaa ennen hammaslääkärikäyntiä, mutta onneksi lääkäri teki työtään varovasti eikä mikään kohta vahingoittunut suussa. Elämääni kurjan vastustuskyvyn kanssa…

Kuva

Kuvassa on ESMO-olkalaukku, kaulassani roikkunut nimikortti, viiden päivän matkalippu ja pari Myeloma Patients Europen (MPE) myeloma sucks -karkkia. Totta, todellakin myelooma sucks.

Saamamme opetus

There is no shortcut to knowledge eli oikotietä tietoon ei ole olemassa.

Tulevia huvituksia

Elimistön rettelöinnin vuoksi Päivä maalla jäi tänään kokematta Viikissä. Harmi, koska pidän (lehmä-) koetilan pihasta ja minulla on hirmuinen hinku mennä traktorin kyydissä Viikin kirkolta koetilalle. Ensi vuonna haalin jostain mukaani kulissilapsen ja takuuvarmasti ryysäämme traktorin lavalle!

Lohjan Omenakarnevaalit ja St. Honore -konditoria

Omenakarnevaalit ovat lauantaina 23.9.2017 klo 10 – 16 Lohjan keskustan tuntumassa Lohjan museon alueella.

Suosittelen käyntiä St. Honore -konditoriassa Laurinkatu 49 B -osoitteessa Lohjalla. Nettisivujen mukaan kahvio, jossa on ehdottomasti joskus käytävä. Mango-tummasuklaa -mousseleivos vaikuttaa päivän hedelmäannokselta.

Kansalaisneuvonta

Kansalaisneuvonta ohjaa oikeaan julkiseen palveluun numerossa 0295 000. Ma-pe klo 8-21 ja la klo 9-15.

http://www.kansalaisneuvonta.fi/fi-FI

Älkää surko, me välitämme. -Neulalan kojootit (Tenavat)

 

Oli (uusi) Madrid-matka pitkä niin

ESMO 8.-12.9.2017, Madrid

Piristääkö mikään enempää mieltä, kuin IFEMA-messukeskuksen eteläpäädyn nallekarhut?

Palasin kahdelta keskiviikon vastaisena yönä Madridista, jossa olin potilasedustajana ESMOssa, joka tarkoittaa European Society for Medical Oncology – eli syöpälääkärijärjestöä.

Onkologia

Onkologia (kasvainoppi ) on syöpäsairauksia käsittelevä lääketieteen osa-alue. Potilasta hoitava onkologi voi koordinoida syöpään liittyviä asioita myös lääketieteen ulkopuolelta: mahdollisesti fysioterapiaa tai muuta kuntoutusta, tai vaikkapa syöpäsairauksiin liittyviä perinnöllisyysselvityksiä. (Wikipedia)

IFEMA

Osallistujia IFEMA-messukeskuksessa, josta viimeksi tein erehdyksessä Fideman (juu, korjasin), oli melkein 24 000 eli paikalla oli lääkärien lisäksi myös mm. potilasedustajia. Paikalla oli henkilöitä 131 eri maasta, kutsuttuja luennoijia oli 520 ja erilaisia tilaisuuksia oli 192, joista 75 prosenttia oli tieteellisiä (scientific) ja 25 prosenttia tietoa jakavia (educational). Tietoa oli tarjolla noin 500 eri vaiheessa olevasta kliinisestä lääketutkimuksesta.

Messuilla oli tietoa syövistä ja jonkin verran tietoa hematologisista syövistä.

Hematologia on sisätautien toimialaan kuuluva erikoisala, joka tutkii ja hoitaa veritauteja. (Wikipedia)

Äiti sairasti pitkään Waldenströmin tautia eikä minulla ollut alkuvaiheessa aavistustakaan siitä, mitä sana hematologi tarkoitti. Nyt on. Valitettavasti.

Kansainvälisessä imusolmukesyöpäluokituksessa Waldenströmin tauti on nimeltään lymfoplasmasyyttinen lymfooma. (Duodecim Terveyskirjasto)

Helsinki-Mallorca-Madrid

Matka tuntui pitkältä, koska lento Madridiin lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä torstaina 7.9. klo 7:20 eli jouduin menemään kentälle taksilla, joten matkan hinta riipi sieluani. Minulle oli varattu MPE-myeloomapotilasjärjestön (Myeloma Patients Europe) kautta jo kesäkuussa Norwegian lento, jossa Mallorca oli vaihtopaikkana.

Ikkunapaikkani (pidän enemmän käytäväpaikasta) oli ilahduttavasti koneen etuosassa, toisella rivillä. Keskipaikalla oli venäjää puhunut isoäiti ja käytäväpaikalla istui hänen tyttärensä, joka oli osan matkasta eturivissä, pieni poika sylissään. Lapsi kurkki minua välillä omalta ikkunapaikaltaan, joten tietenkin hymyilin hänelle. Isoäiti nukkui osan matkasta poikittain kahdella penkillä, joten hän vahingossa potkaisi minua useamman kerran nukkuessaan. Onneksi minäkin nukuin matkalla, joten huomasin vain osan hänen liikkeistään. En onneksi saanut mustelmia.

Vietin pari tuntia Mallorcan lentokentällä mm. tuulimyllyjä, pilviä ja vuoria ihaillen ja ostin kahdella eurolla juuri valmistettua popcornia automaatista. Mielestäni kyseessä oli äärettömän jännittävä maissinjyväkokemus. Vaanin myös gelatoja, mutta jätin italialaisen jäätelön ostamatta. Tarjolla oli nata-jäätelöä eli olisin päässyt maistamaan portugalilaista leivonnaista muistuttavaa uutuutta.

https://en.wikipedia.org/wiki/Pastel_de_nata

Pidin kentästä, koska olin ensimmäistä kertaa lentokentällä, jossa lenteli useita varpusia. Lähelläni lattialla hyppi varpunen, joka kyttäsi popcornejani. Ei suolaa linnuille, joten varpusraukka jäi maisseitta. Toivottavasti söpö pieni lintu löysi hyvin saalista kentältä.

Seuraava lento oli myöhässä, koska kone oli kuulemma päässyt lähtemään pitkän odottelun jälkeen liian myöhään edelliseltä lentokentältä. Istuin ensimmäisellä rivillä ikkunapaikalla, joten pääsin Madridissa poistumaan koneesta ensimmäisenä matkustajana. Tilanne syystä tai toisesta riemastutti minua.

Pari tuttua myeloomapotilasta odotti minua lentokentällä ja sain melkein heti nauhalta lentolaukkuni. Annoin laukun viime hetkellä ruumaan Helsingin lentokentällä henkilökunnan esitettyä luovutuspyynnön matkustajille, koska kone oli todella täynnä.

Luulin hotellissa, että minulta oli pihistetty kipulääkkeitä matkalaukusta, mutta olin laittanut lääkkeet eri paikkaan, kuin yleensä. Syytän solumyrkkyaivojani eli chemo brainia.

ibis Madrid Aeropuerto Barajas Hotel

Pääsimme hotellibussilla hotellin lähelle ja saimme huoneet ibis Madrid Aeropuerto Barajas Hotel-hotellista, jolle laulamme edelleen ylistyslauluja. Meille varattu siisti hotelli oli ”vain” kahden tähden hotelli, mutta ehdoton suosikkimme aiempaan neljän tähden hotelliin verrattuna jo sijainnin perusteella. Hotellirakennuksen alakerrassa oli ruokakauppa, joten halvat vesipullot ja hedelmiä (mm. hyviä litteitä persikoita) sai kannettua kätevästi huoneeseen.

Bajaras-metroasemalle oli kilometrin kävelymatka eikä meidän tarvinnut mennä hotellibussilla lentokentän metrolle, käydä taksilla ruokakaupassa tai ostaa kalliita vesipulloja hotellin baarista, kuten edellisellä matkalla.

Ainoa, mitä kaipasin neljän tähden hotellista, oli oma tallelokero. Sulloin arvotavarat vatsavyöhön enkä törmännyt rosvoihin tai suosikkeihini eli susiin. Susia on tietenkin vain ja ainoastaan Roomassa, kuten muinainen naarassusi, joka ruokki sangen ikävästi myöhemmin käyttäytynyttä Romulusta, joka nitisti veljensä Remuksen. Tarinan opetus: ei kannata palkata sutta lastenvahdiksi.

Keskustaan

Olin väsynyt noustuani neljältä aamulla, mutta lähdimme illalla metrolla retkelle keskustaan. Kolme metrolinjaa, joten matkaan meni noin tunti. Kävelimme aurinkoisessa Retiro-puistossa soittajia kuunnellen, ihailimme lammella soutavia pareja ja harmittelimme vahingoittuneita ja ruskealehtisiä hevoskastanjoita, jossa Pseudomonas syringae pv. aesculi -bakteeri oli ehtinyt tehdä tuhojaan. Toivon, että puiden hoitoon keksitään jokin ratkaisu, koska hevoskastanjat ovat mielestäni kauneimpia puita, etenkin kukkiessaan. Helsingin Tokoinrannasta on jouduttu kaatamaan hevoskastanjoita, samoin Töölön puistossa. Onneksi Hesperian puiston hevoskastanjat ovat vielä turvassa.

Näimme upean, remontissa olleen ja tyhjän Palacio de Cristal -kasvihuoneen, jonka edessä olleessa lammessa kasvoi pululaumojen asuttamia puita.

Jatkoimme kävelyä ja ohitimme kasvitieteellisen puutarhan, jossa en ehtinyt matkan aikana käydä. Harmi, koska rakastan kyseisiä puutarhoja.

Kuljimme hämärtyneessä vanhassa kaupungissa ja ihailimme viehättävien rakennusten koristeellisia, metallisia parvekkeita ja etsimme churropaikkaa (pitkänomainen munkkia muistuttava leivonnainen, jos joku on välttynyt churroilta), jonka piti olla myöhään auki. Paikka löytyi – ja oli mennyt kiinni neljä tuntia aikaisemmin. Uskoakseni olimme väärässä osoitteessa, koska netin mukaan Chocolateria-paikka on pitkään auki. En ole churroisti, joten tilanne ei harmittanut minua.

Istuimme katuaukion ravintolassa, jossa matkaseuralaiset söivät illallisen ja minä join pari Spriteä, koska olin liian väsynyt syödäkseni jotain. Minua kiinnosti matka keskustassa kiertävillä busseilla, mutta myeloomaryhmäämme kuuluneen saksalaisnaisen mukaan kyseiset bussit olivat vain turisteille. No tuota, minä olin turisti…  Mielestäni hänkin oli turisti, mutta saatoin olla väärässä.

Kävelimme ruoan jälkeen seuraavalle metropysäkille ja ohitimme museon, jonka sisäpihalla oli kutsuvieraiden tilaisuus eli jokin näyttely oli ilmeisesti auennut. Museon sivulta en löytänyt äsken syytä tilaisuuteen, joten ehkä joku piti oman juhlansa museon pihalla?

Metroaseman luona olleen Palacio de las Comunicaciones -kaupungintalon seinällä oli yllättäen REFUGEES WELCOME -teksti. Kuulin, että aukio oli kesäkuussa koristeltu sateenkaarilipuin Priden kunniaksi. Minua harmittaa vieläkin, ettemme nähneet marssia, koska espanjalaiset ovat usein erittäin kauniita ja ilahduttavan sirorakenteisia ihmisiä.

Tunnin metromatka takaisin hotellille ja kilometrin kävelymatka, joten olin naurettavan uupunut ja nukahdin nopeasti.

Myeloomapotilaiden kokous messukeskuksessa

Seuraavana päivänä meidän piti olla kokouksessa messukeskuksessa jo klo 8:30, joten aamiaiseen jäi lyhyt aika. Aamiaista sentään oli tarjolla, toisin kuin edellisessä hotellissa, jossa aamiaisaika alkoi todella myöhään.

Emme päässeet messuhalliin suosimastani etelä- eli nallepäädystä, kuten viimeksi. Kävelimme nallejen vieressä olevasta hallista, josta saimme kaulanauhat, matkaliput ja sinivihreät olkalaukut, joissa oli esitteitä luennoista. Kuuntelimme yläkerran neuvotteluhuoneessa 41 mm. mentoriamme, joka on HIV-järjestön edustaja ja Euroopan myeloomapotilaiden järjestön henkilökunnan puheita. Uskoakseni valistuimme.

Pötyä

Kävin illalla syömässä katuravintolassa parin ryhmään kuuluneen kanssa ja olin jo paljon virkeämpi. He valitsivat grilliribsejä, ranskalaisia ja salaattia ja minä valitsin paistettua broileria, ranskalaisia ja salaattia. Pidin ravintolan sisällä olleelle liitutaululle piirretyistä teksteistä ja kuvista, jotka näkyivät hyvin pöytäämme.  Ilta oli lämmin, joten ulkona oli mukavaa istua. Viereisen pöydän tupakoijat lähtivät ja tilalle tuli pariskunta, jonka pieni terrieri räyhäsi pöydän alla lempeän näköisille ja huomattavasti suuremmille ohikulkeville koirille. Laskumme oli kolmannella kerralla oikea ja riittävän suuri, joten maksettuamme kävelimme hotellille.

Mäyräkoirat (turkki, ei pahveja) olivat kuuden päivän aikana tekemäni pikaisen tutkimukseni perusteella suosittuja Madridissa.

Jatkan myöhemmin luennoista.

Torstai 14.9.2017

Kulmahampaani halkesi matkalla (ei kannata kokeilla kotona), joten sain eilen aamuna varattua pika-ajan hammaslääkäriin. Olisin mennyt jo keskiviikkona, mutta hain kissat hoidosta ja odotin hematologin soittoa. Hän ehti soittaa minulle eilen.

Minulla oli menomatkalla hammaslääkäriin huono olo. Ilmoittautuminen automaatilla ei onnistunut, koska automaatin mielestä minulla oli väärä henkilötunnus, joten henkilökunnan edustaja pyysi minut ilmoittautumaan hänelle.

Istuin aulassa ja oloni paheni koko ajan. Menin vastaanottoon ja kerroin, että minulle on varattu aika, mutta voin todella huonosti. Mainitsin allogeenisesta kantasolusiirrosta, joka aiheuttaa toisinaan pahoinvointia ja vastaanotossa istunut kertoi lukevansa papereitani. Niissähän riitti tietenkin luettavaa. Hän tiesi, mitä allogeeninen kantasolusiirto tarkoitti ja ystävällisesti varasi minulle uuden ajan perjantaille.

Hyvä, että minulla oli muovipussi mukanani, koska annoin ulkona matkalla bussipysäkille ylen useita kertoja. En onneksi joutunut sotkemaan talojen pihoja. Kävin lyhyen kotimatkan jälkeen kaupassa ja ostin mustikkakeittoa.

Eipä ollutkaan allopahoinvointia, vaan mahatauti, joka loppui vasta illalla. Illalla piti olla myeloomapotilaiden nettikokous, joten ilmoitin, etten voi sairauteni vuoksi osallistua. Meistä viidestä kaksi muuta ilmoitti, etteivät he pysty osallistumaan, joten kokous siirtyi viikolla.

Minulla on uusi hammaslääkäriyritys tänään. Juomani mustikkakeiton ja syömäni näkkileivän perusteella uskoisin, että pääsen tänään vastaanotolle.

Toivotan erinomaisen hyvää viikonloppua!

Sossuun

Kävin eilen rintarangan magneettikuvassa ja kuuntelin puoli tuntia kestäneen kuvauksen aikana radio Classicia, jossa oli yllättävän paljon haastatteluja ja melko vähän musiikkia. Magneettinakutuksen aikana taustalla soi mm. Tonava kaunoinen. PIIP-PIIP-PIIP-PIIP, nak-nak, PIIP-PIIP. Lauloin tietenkin mukana, mutta onneksi vain pääni sisällä, koska minun piti olla liikkumatta paikallani. Täsmennän, että lauloin sanoilla, en piipityksinä.

Avasin ensimmäistä kertaa silmäni ollessani kuvausputkessa eikä tilanne ollut ollenkaan niin kamala, kuin luulin eikä lähellä oleva putki hirvittänyt minua. Tarvittiin näköjään useampi kuvaus, niin kammo suljetuksi kokemassani paikassa olemisesta haihtui. Olisin päässyt karkuun kummastakin päästä, hah! En pidä hisseistäkään, joihin tulee laumoittain ihmisiä. (Magneettiputkessa olin vain minä.)

Sain maanantaina kaksi kirjettä fysiatriselta poliklinikalta eli epikriisin (hoitotiivistelmän) ja tiedon siitä, koska lääkäri soittaa minulle eli (vasta) 20.9.

Kauneus ja Terveys -lehden kannen vinkki

Lopeta valitus ja olet terveempi!

Harmi, etten huomannut vinkkiä siinä vaiheessa, kun sain diagnoosini lokakuussa 2011. Huomasin tiedon vasta eilen, kun istuin sairaalan kahviossa aamiaisella.

Olin paikalla tuntia ennen vastaanottoa, koska ei koskaan tiedä, onko katu revitty auki, järjetön ruuhka, karannut alpakkalauma tms., joten minulla oli hyvää aikaa syödä ruisleipä ja juoda vettä – ja nauttia ikkunan toisella puolella olleen julkaisun oivallisesta neuvosta.

Sossuun

Lähetin eilen tiedustelun eläkekassaan. Kerroin aikataulusta ja mainitsin ajan, jolloin saan vastauksen selästäni. Eläkekassalle jää peräti puolitoista viikkoa aikaa tehdä uusi päätös työkokeilustani.

Eläkekassa ohjasi minut sosiaalitoimistoon.

Fattaan en mene. En. En mennyt silmätippakriisin aikana enkä mene nytkään eli jatkan laulamista Aleksanterinkadulla hattu kourassa. Muistilappu: ota hattu (ja vesipullo) mukaan ja mene laulamaan Aleksille.

Soitan huomenna sairaalaan ja kysyn, olisiko mitenkään mahdollista nopeuttaa prosessia, joten eläkekassalle jäisi enemmän miettimisaikaa ja saisin päätöksen jatkosta nopeammin. Nykyinen aikataulu on mielestäni hämmästyttävä.

Bronda

Maailmassa on äärettömän hyviä ihmisiä, joten minut kutsuttiin viime lauantaina ravintola Brondaan syömään Eteläespalle ja sain tuliaisia Wienistä. Olen aina ehdottomasti halunnut kissankieliä täynnä olevan suklaarasian, jonka kannessa on tiarapäinen kissa ja toinen kissa, jolla on rusetti kaulassaan. Ilahduin Anna Wischinin Klimtin The Kiss – maalausta muistuttaneesta kirjanmerkistä.

Itävaltalaisen Gustav Klimtin (1862–1918) töissä ei tietääkseni ollut kissoja pääosassa. Onneksi SS tuhosi aikoinaan vain osan Klimtin maalauksista.

Odottelin Stockan edessä Keskuskadulla ja kuuntelin taitavia venäläisiä muusikoita. Mielestäni he olivat Pietarin konservatorion jousimuusikoita, joista on ollut lehdissä maininta. Heidän ympärillään oli rinki kuulijoita ja monet veivät heidän soitostaan rahaa kiitokseksi.

Näimme, kuinka pienet lapset veivät tauon aikana kolikoita soittajille. Poika pudotti kolikot viulukoteloon, mutta paikalle tepsuttanut pikkuinen tyttö antoi kolikot reunimmaiselle soittajalle ja kiiruhti iloisena takaisin vanhempiensa luo.

Mielestäni muusikot soittivat upeasti hieman epävireistä Mozartia, mutta kyseessä olikin kuulemma Stairway to Hell. Hehee.

http://www.hs.fi/nyt/art-2000005305926.html

Brondan drinkkibaarissa nautimme tilkkaset elvykettä, joten sain mini-Spriten ja paljon ihania jääpaloja.

Pääsimme hyvään reunapöytään istumaan ikkunariviin ja saimme mm. arancineja (jep, risottopalloja) ja kantarelleja, kesäkurpitsa-herneenversosalaattia, tomaattileipiä, siikaa, kapriksia, purjoa ja kulhollisen ääretöntä hyvyyttä eli pieniä, puolitettuja, kuorineen yrttiöljyssä paahdettuja pottusia.

Ei TOD. mitään paheksuttuja hiilariperunoita, vaan nimenomaan käsittämättömän hyviä pottusia. En usko, että niissä oli yhtään hiilihydraattia. Väitän, että niissä oli vain proteiinia.

Pikku pottuset muistuttivat näitä:

https://ekoeskimo.fi/reseptit/parmesaani-juustoperunat/

Jälkiruoaksi oli lakritsipannacottaa (oikoluku ehdottaa cotan tilalle rottaa), marenkia ja jäätelöä.

Heti kun rikastun (minulle tyrkytetyn sosiaalitoimistoehdotusvaiheen jälkeen), palkkaan kotiin kokin, joka paahtaa kyseisiä, ihan-varmasti-proteiinipottusia.

Kiitos, kiitos, kiitos hauskasta illasta ja tuliaisista!

Sibelius-monumentti 50 vuotta

Eila Hiltusen taideteos herätti aikoinaan runsaasti keskustelua, mutta monumentti on nököttänyt Töölössä, Sibeliuksen puistossa jo pitkään.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sibelius-monumentti

Sibelius-seura ry järjestää näyttelyn Musiikkitalon lämpiössä ja kertoo teoksen syntymävaiheesta.

Edellisen näyttelytiedon luin ilmaisjakelulehdestä. Uskon väitteeseen, koska viisiminuuttisen kannesta kanteen -lukemisen aikana olen useana päivänä löytänyt lehdestä luotettavaa tietoa, esimerkiksi alennuskuponkeja luontaistuotteista. Lisään vielä, että kyseistä julkaisua voi käyttää paperikassin pohjalla, jonne kaadan kissanhiekkalaatikosta käytetyt puupelletit. Mielestäni kyseessä oivallinen julkaisu, etenkin biojätekassin ohuena eristeenä.

Miljoonan euron koru

Kultaseppä Mika Tarkkanen perusti korusarjalleen turistisesongin ajaksi oman myymälän Sibelius-puistoon.

Kaksi ja puoli vuotta sitten kultaseppämestari Mika Tarkkanen teki poikkeuksellisen keskustelunavauksen. Hän kirjoitti kuvanveistäjä Eila Hiltusen perikunnan verkkosivulle viestin, jossa luki: ”Kukkuu, onko täällä ketään?”. (Kauppalehti)

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/yrittaja-teki-sibelius-monumentista-miljoonan-euron-korun-kannattaa-unelmoida-jarjettoman-isoja/yEE55XBD

Tiedätkö sen hetken, kun oletat olevasi siisti ja huomaat,

että olet pyyhkäissyt ripsivärin pitkin naamaasi etkä ole muistanut peilata silmätippa- & ripsiväriyhdistelmän mahdollisesti sotkemia kasvojasi kotona, hississä tai bussissa?

Silmätipat ärsyttävät silmiä, joten katsot kirjastossa peiliin – ja puoli naamaasi on täynnä ripsivärisotkua.

Olen kuullut, että tuollaista on tapahtunut joillekin ihmisille.

Alvar Aalto, Ateneum su -24.9.2017

Kävin katsomassa Ateneumin kolmannessa kerroksessa olevan Alvar Aalto Taide ja moderni -muoto -näyttelyn. Aalto (1898–1976) oli taitava arkkitehti, huonekalu-, valaisin- ja lasitaidesuunnittelija, joka työskenteli arkkitehtipuolisonsa ja työparinsa Aino Aallon (1894–1949) kanssa. Häämatkalla Aallot olivat Italiassa, jonka renessanssiarkkitehtuuri vaikutti Alvarin töihin.

Haluan ehdottomasti nähdä Paimion parantolan! Wikipedian mukaan vuonna 2014 käyttäjäksi tuli Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten kuntoutussäätiö, mutta rakennus on osittain autio. Tekisin rakennuksesta yhdistetyn hotellin ja kurssikeskuksen, koska Aallon/Aaltojen suunnittelemat rakennukset ovat tunnettuja ja kiehtovia.

Aallot osallistuivat Yhdysvalloissa pilvenpiirtäjän suunnittelijakilpailuun. Ensimmäisen ja toisen palkinnon voitti Alvar Aalto – ja kolmantena oli Aino Aalto. Lahjakas pariskunta!

Surullista, että Alvar Aallon ensimmäinen puoliso Aino Aalto menehtyi syöpään.

Veljekset von Wright 27.10.2017–25.2.2018, Ateneum

Esillä on tietenkin lintuja, maisemia, asetelmia ja muotokuvia.

Olen Klimtistin lisäksi myös (von) Wrightisti ja erityisesti impressionistien ihailija.

Ehdotukseni Museokortti-toimikunnalle: kilpailu, jonka pääpalkintona on matka d’Orsayn taidemuseoon Pariisiin, viehättäviä impressionistien töitä ihailemaan. Halpislennot ovat oikein hyvät ja kaupan päälle vielä sievä huone viikonlopuksi, ranskalainen parveke ja tuoreita hedelmiä, kaakaot, patongit, hivenen juustoa, croissantit ja hilloa, s’il vous plait. Merci!

Käytin äsken lähes kaikki osaamani ranskankieliset sanat. Osaan myös sanoa ranskaksi Eiffel-torni. Tres bon ja silleen.

Voin lisätä sopivan voittajan kilpailulle. Min-, hänellä on ollut jo pitkään Museokortti.

Kirjoja

Koululaisen matematiikkakirja: innostu ja oivalla läpi koko peruskoulun ja lukion

Suosittelen Carol Vordermanin Koululaisen matematiikkakirjaa kaikille matematiikkaa tylsänä aiheena pitäville.

Luotettavat lähteet ovat todenneet minulle useita kertoja, että matematiikka on kiinnostavaa.

”Onko lapsellasi haasteita matematiikan kotitehtävien kanssa? Onko itselläsi vaikeuksia ymmärtää, mitä hänelle opetetaan? Koululaisen matematiikkakirjan innovatiivinen lähestymistapa yhdistää värikkäät kaaviot ja kuvat sekä vaiheittaiset ohjeet tavalla, joka tekee matematiikasta helpommin ymmärrettävää kuin koskaan aikaisemmin. ”

Unelmahommissa Tee itsellesi työ siitä mistä pidät! (2017)

Luin Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa Tee itsellesi työ siitä mistä pidät!, jossa he kertovat mm. blogeistaan Salamatkustaja.com (koti ja yritys Islannissa etc.) ja Mutsiavautuu.com (Lähiömutsi perheineen jne.). Kurkistin blogeja, jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta.

Unelmatyö löytyy kolmen tien risteyksestä & mitä oikeasti haluaisit tehdä

  • vahvuutesi ja intohimonkohteesi (missä olet hyvä ja mikä on sinulle helppoa?)
  • kuka olisi valmis maksamaan sinun vahvuuksistasi ja taidoistasi?
  • mistä löydät ne yritykset, jotka ovat valmiita maksamaan siitä, mitä sinä osaat ja haluat tehdä?

Kirjassa on hyviä neuvoja siitä, miten itsestään tulee huolehtia mm. liikkumalla, matkailutekstien markkinoimisesta (etukäteen!), yksityisyrittäjyydestä ja siitä, kuinka unelmaduunilla tehdään rahaa.

Sorrun kirjaa lukiessani haikailemaan aikoja, jolloin olin nuorempi ja terve, mutta haikailu on oikeasti turhaa. Uskon, että osaamisestani ja tiedoistani on hyötyä yrityksissä, joissa haluan jatkossa työskennellä.

Valonöörit (2015)

Filosofi & tohtori Frank Martelan Valonöörit on sisäisen motivaation käsikirja.

Miten elää?

Tunne itsesi. Uskalla toteuttaa itseäsi. Vahvista yhteyttäsi toisiin ihmisiin. Tee merkityksellisiä asioita. Avaa silmäsi kauneudelle. Joku päivä kuolet. Tanssi nyt kun musiikki vielä soi. (Valonöörit)

Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,

kun vaan se työtä on oikeaa

ja kun sitä palkan et tähden tee!

Työ riemulla palkitsee.

Eino Leino, Hymyilevä Apollo

 

Hertta Wille

Kultainen vasikka -näytelmän pukusuunnittelija Sanna Levo

Taiteiden yönä, torstaina 24.8.2017 teimme lyhyen kierroksen kaupungilla. Ehdotin, että näemme remontoidun Kaupunginteatterin luona jo puoli viideltä, koska arvelin, että hiljattain modernisoidussa rakennuksessa on ruuhkaa. Menimme kuuntelemaan Kultainen vasikka -teoksen pukusuunnittelija Sanna Levoa tunnin ajaksi.

Kuuntelimme ennen tilaisuuden alkamista Tokoinrannan Huvila-teltasta kantautuvaa musiikkia. En ole koskaan ollut Huvila-teltassa, joten minulla on selkeä aukko sivistyksessä. Purettavan teltan ali kävelemistä ei varmaan lasketa kulttuuriteoksi?

Ruuhka puuttui, kun menimme Pienen näyttämön ovesta sisään, mutta useampi muu katsoja oli onneksi paikalla. Esityksen aikainen alkuaika varmasti karsi kuuntelijoita.

Saimme hyvät istumapaikat aulasta. Istuimme naulakon luo laitetuilla tuoleilla. Meillä oli reunapaikat siltä varalta, että päätämme livistää paikalta kesken esityksen.

Emme livistäneet, koska Sanna Levoa oli erittäin mielenkiintoista kuunnella hänen puhuessaan Maria Jotunin (1880–1943) näytelmän pukusuunnittelusta. (Minä pidän murheellisena sota-aikana menehtyneitä ihmisiä. Sota aiheuttaa raskaita ja vaikeita kokemuksia koko kansalle, aivan liian nuoret ihmiset kuolevat rintamalla ja osa kotirintaman ihmisistä menehtyy kyseisenä aikana joko vihollisen hyökkäyksiin tai kuolee sairautensa tai ikänsä vuoksi.)

”Näytelmän tapahtuma-ajankohta on ensimmäinen maailmansota, jolloin pulaa on ruoasta ja tavaroista. Monet etsivät ylellistä elämää keinottelulla, ja juuri rahasta tulee näytelmän epäjumala, Raamatun kultainen vasikka. Näytelmän näkyvän puolen taustalla on kyseessä ihmiskäsityksen ja elämäntavan murros: vapaus toteuttaa itseään, ja erityisesti Jotunia kiinnostaa naisen asema, naisen mahdollisuudet. Keskeinen ongelma on naisen ja miehen suhde, ja onko raha vai rakkaus lopultakin se olennainen päähenkilön elämässä.

Eedith hylkää miehensä Jaakon rahan takia, mutta palaa kotiin kun mies on onnistunut rikastumaan. Jaakko on kuitenkin aikeissa antaa vaimolleen opetuksen tuhoamalla omaisuutensa.” (Wikipedia)

Sanna Levo suunnitteli puvut osittain historiaan ja osittain nykyiseen aikaan kuuluviksi. Hän näki vaateliikkeen ikkunassa kauniin keltaisen puseron, jonka hän myöhemmin hankki näytelmään vaatteeksi. Hän löysi useita muita vaatteita tai kenkiä kaupasta, mm. vaaleansinisen puseron, jossa pitkien hihojen päällä olivat lyhyet puhvihihat. (Puhvihihat liittyvät mielestäni vain ja ainoastaan Lucy M. Montgomeryn Anna-kirjaan.) Minna Parikan liikkeestä suunnittelija löysi iki-ihanat valkoiset korkokengät, joissa on sydämet kengännauhoissa. Ilahduttava budjetti, totesi joku kuulijoista myöhemmin. Vaalea villahame piti ompeluttaa, koska kaupoissa myydyt tuotteet olivat liian kapeita ja hameessa piti olla runsaasti kangasta. Vaaleanpunainen pitsihame tehtiin pukusuunnittelijan ohjeiden mukaan ompelimossa ja puvun pääntietä muokattiin viime hetkellä avarammaksi. Kaunis, selästä uurrettu (muistaakseni Zalando-) mekko muistutti kreikkalaisen jumalattaren asua myös muun henkilökunnan mielestä. Paremmin sopivat kultaiset historialliset kengät onnistui näyttelijä(-tär) löytämään jostain vintage-liikkestä ja sai pukusuunnittelijalta luvan niiden ostamiseen. (Sana vintage on mielestäni hupaisa, koska kyse on kirpputorista.) Aamutakin löysi suunnittelija teatterin pukuvarastosta, samoin alushameen. Musta-valkoisen sulkakeepin oli suunnitellut joku toinen pukusuunnittelija, mutta keepin käyttöön saatiin lupa.

Suunnittelija kertoi, kuinka hänen työnsä on muuttunut netin myötä. Ennen hän haali kuvia kirjastojen historiallisista kirjoista, mutta nykyisin kuvia voi koota netistä. Hän esitteli meille kuvia siitä, kuinka hän löysi sata vuotta sitten olleita miesten pukuja ja kuinka hän oli modernisoinut niitä näytelmää varten.

Vaatteet kuluvat näyttämöllä, jossa kontataan, heittäydytään jne. eli esimerkiksi miesten paidat päätyvät usein suoraan lumpuiksi. Näyttämöllä hajonneita vaatteita voidaan kesken esityksen korjata mm. jeesusteipillä. Mielestäni idea oli hyvä ja pidän kätevinä korjauksia tekevää henkilökuntaa.

Saimme luennon jälkeen esittää suunnittelijalle kysymyksiä ja hän vastasi suunnittelutyönsä päättyvän näytelmän ensi-iltaan. Suunnittelutöitä on eripituisia, esimerkiksi musikaaliin pitää käyttää pidempi aika. Kultainen vasikka -näytelmää hänet palkattiin kolmeksi kuukaudeksi, vaikka käytännössä työhön meni yhteensä puolitoista vuotta. Mielestäni kyseessä oli melko katala palkkausaika suunnittelijan kannalta. Toivottavasti taitavalle suunnittelijalle maksetaan kunnon korvaus hänen tekemästään työstä.

Suunnittelija teki samaan aikaan töitä myös Turussa ja matkusti usein edestakaisin kahden kaupungin välillä.

Oli ilahduttavaa nähdä henkilö, joka todella nautti monipuolisesta työstään ja kertoi työnsä sisällöstä. Kiitimme häntä lopuksi hyvästä luennosta ja jatkoimme matkaa. Emme todellakaan malttaneet lähteä kesken mielenkiintoisen esityksen.

Myrskyluodon Maijan ensi-ilta oli samana päivänä, joten meitä vastaan käveli useita juhla-asuisia ihmisiä. Näimme mm. seuralaiseni tunteman meikkitaiteilija Raili Hulkkosen, jolla oli erittäin kaunis musta kietaisumekko. Minä kiinnitän harvoin huomiota jonkun asuun, mutta kyseinen puku oli todella onnistunut. Tunnistan surkean huonosti suomalaisia henkilöitä, mutta meikkitaiteilijan muistan hänen upeista silmälaseistaan. (Totta, pitäisi hankkia uudet silmälasit.)

Jatkoimme Hakaniemen kautta keskustaa kohti ja katselimme torille nousevaa rakennusta, johon Hakaniemen hallin liikkeet muuttavat vuonna 2018 hallin remontin ajaksi. Halli on edelleen auki, joten suosittelen ostoksia mm. kalaliike Marja Nätistä (roseepippurigraavilohi!) tai Lentävä lehmä -juustokaupasta, jossa on erittäin hyvä valikoima ja todella ystävälliset myyjät.

Nousimme Unioninkadun ja kävimme upeassa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa oli avoimet ovet. Upeasti koristellussa kirkossa paloivat tuohukset. Pihalla oli jono, koska myytävänä oli venäläisen keittiön klassikoita eli mm. borssikeittoa ja aidassa olevan kyltin mukaan kaalipiirakoita. En vieläkään tiedä, pidänkö kaalipiirakoista, joita äiti usein osti työpaikkansa ruokalan emännältä. Kaalipiirakat olivat makeita, mutta niissä oli ja on jostain hyvin hämmästyttävästä syystä kaalin maku. Pidän kaalista, mutta kaalipiirakkakaalista en ole varma. Uskoakseni tarinassa on jokin logiikka. Äidin piti käydä syömässä tehtaan virkailijoiden lounasravintolassa, mutta hän piti enemmän työntekijöiden puolen ravintolasta. Kolmantena oli (tietenkin) johdon ravintola. Onneksi työntekijöihin suhtaudutaan nykyisin inhimillisemmin ja kaikki voivat syödä samassa ruokapaikassa.

Nousimme Tuomiokirkon portaat ja katselimme Senaatintorille, jossa oli lumottu puutarha. Pidimme valaisimia reunustavista sinikelloista. Anu Pentikin keramiikkakukat huomasin vasta myöhemmin sanomalehdestä.

Kirkon portailla oli paljon katsojia, joten laskeuduimme Unioninkadun puolelta ruoholla osittain reunustetulle torille, näimme useita ihmispatsaita, erilaisia tanssijoita (mm. ylimmän cheerleaderin), askartelijoita ja tsaarin patsasta ympäröivät upeat kukkaistutukset.

Menimme Sofiankadulle, jossa oli Linda Bergrothin suunnittelema KOTI-installaatio, joka oli keväällä 100 vuorokautta Pariisin instituutissa. Valkoisissa töppösissä (en mainitse enempää sanasta TÖPPÖNEN) sai kierrellä tutustumassa aittoihin, mutta minä kurkin aittoja ruuhkaisen rakennelman reunoilta, töppösvaihtoehdosta huolimatta. Ystäväni kiersi alueella ihailemassa rauhalliselta tuntuneita aittoja. Keskellä aittarakennelmia oli pöytä, jossa sai (ts. saa) nauttia suomalaisen aamiaisen.

http://archinfo.fi/2017/07/yota-aitassa-keskella-kaupunkia-koti-avaa-jugendarkkitehtuurin-helmen/

Airbnb:n kautta aittoja voi varata aittoja, jotka ovat Kiseleffin talossa sunnuntaihin 17.9.2017 saakka. (Minä en pidä siitä, että ilmoituksissa on usein vain päivämäärä eikä viikonpäivää. Haluan ehdottomasti tietää, onko kyse tiistaista vai lauantaista.)

http://kotisleepover.com/

Kiersimme vielä yläkerran mm. numeroihin liittyneen näyttelyn, josta en löytänyt lisätietoa netistä, vaikka sinnikkäästi etsin.

Oitbackan kartano

Etsiessäni tietoa näyttelystä päädyin Pohjois-Kirkkonummella olevan Oitbackan kartanon sivuille, jonka omistajana oli 1860-luvulla Kiseleffin sokeritehtailijasuku. Tilalla on vaunumuseo, saunatilaa voi vuokrata ja kesäisin viehättävän orangerien voi vuokrata näyttely- tai studiotilaksi. Kesästä 2017 lähtien orangeriessa järjestetään mm. häitä. Sievä ja tyylikäs rakennus, joten jonkun kannattaa ehdottomasti pitää häät.

http://www.oitbackagard.com/orangeriet_fi.html

Huomasin juuri Taiteiden yö -sivua selaillessani, että Kalevauva.fi olisi esiintynyt Päivälehden museossa. Harmi, ettemme huomanneet kyseistä tilaisuutta aiemmin, vaan mietimme käyntiä Oopperan kirpputorilla. Päätän joka vuosi, että menen klo 22 alkavaan esitykseen kuuntelemaan oopperalaulajia ja katsomaan balettitanssijoita – ja joka vuosi palaan kotiin liian aikaisin. Ensi vuonna menen varmasti!

Ehkä.

Kävelykierrokset ovat parhaita, mutta ne jäivät tällä kertaa kokeilematta.

”Klo 20:30 Kalevauva.fi

Oletko joskus ällistellyt vauva.fi -nettifoorumin keskusteluja? Jos näin on, niin Kalevauva.fi saattaa olla uusi suosikkibändisi. Alkukesällä ensialbuminsa julkaissut duo ammentaa sanoituksensa nettikeskustelujen absurdeimmista syövereistä.” (Taiteiden yö)

Kalevauva & Korporaatio

https://www.youtube.com/watch?v=AkTReixerIU

Kalevauvan suosituimpia kappaleita on Mies syö lapsen vanukkaat, jossa jääkaapista katoavat myös pillimehut ja viimeisestä maidosta tehdään kaakaota. Karsin kirosanat, joten laulun sanoin mies on -n possu.

Atk-verkkotalo, Itäkeskus

Viisi ja puoli vuotta vanha, mutta hyvin tarpeellinen läppärini sammui viime viikonloppuna ja vein sen maanantaina huoltoon paikkaan, jossa olin kerran aiemmin huollattanut laitteen. Soitin ennen huoltoa hinta-arvion, joka oli 100 euroa. Ehdottomasti halvempi ratkaisu, kuin uusi kone ja Microsoftin ohjelmistot (rakastan Wordia ja Excelillä lasken lääkekuluja, vaikka apteekeista saisin kyseisen tiedon), joten kiikutin rakkineen Kauppakartanonkadulle.

Sain seuraavana päivänä soiton, jonka mukaan käyttöjärjestelmä on hajalla ja korjaaminen maksoi 60 euroa. Varmistin puhelimitse, tarkoittiko viesti, että korjaus maksaa yhteensä 160 euroa. Ei tarkoittanut, vaan selvisin kanta-asiakkaana 60 eurolla, vaikka pyysin kiinnittämään samalla rämisevän dvd-aseman. Kalliin silmätippakevään jälkeen sain erittäin hyvän uutisen!

Kone oli korjattu jo tiistaina, mutta pääsin hakemaan laitteen vasta perjantaina ja kiitin hyvästä, nopeasta ja mielestäni erittäin edullisesta palvelusta.

Suosittelen paikkaa, joka on jo kaksi kertaa korjannut hyvin laitteeni.

http://www.verkkotalo.fi/

Otto Wille ja Hertta Wille Kuusinen

Erittäin hyvä historianopettaja selitti lukiossa meille Otto Wille Kuusisesta (1881–1964) ja lipsautti seuraavaksi tiedon Hertta Wille Kuusisesta (1904–1974). Tipautetaan jälkimmäinen Wille pois, niin pääsemme lähemmäksi totuutta. Jostain hämärästä syystä mietin ensin Hertta (melkein-Wille) Wuolijokea (1886–1954), mutta tarinassa olikin kyse Otto Willen Kuusisen tyttärestä.

Kyseisen opettajan mukaan Amerikassa tehtiin lukemattomia keksintöjä ja hieman myöhemmin selvisi, että saman keksinnön oli hetkeä aiemmin tehnyt Neuvostoliitossa Ivan Ivanovits… Yhdellekään oppilaalle ei jäänyt epäselväksi kyseisen opettajan suhtautuminen naapurimaahan.

Sukulaiseni kirjoitti 80-luvulla historiankokeessa, että Ranskan suuri vallankumous oli vuonna 1987. Kyseinen historianopettaja ei vähentänyt virheestä mitään, koska hän ymmärsi tekstin olevan lapsus. Järkevä asenne, kun kirjoittaja oli kiitettävää tekstiä kirjoittava oppilas.

Wikiprojekti:Wiki Loves Monuments syyskuussa 2017

Wiki Loves Monuments on sinulle, jota kiinnostavat kulttuuriympäristö, historialliset rakennukset ja muinaisjäännökset sekä tietenkin valokuvaus! Kutsumme sinut mukaan tallentamaan oman ympäristösi paikallista historiaa. Osallistumalla parannat avointa tietosanakirja Wikipediaa, yhtä maailman ja Suomen suurimmista verkkopalveluista. Opit samalla paikallista kulttuurihistoriaa hauskalla tavalla, jota voit tehdä itse tai yhdessä ystävien kanssa. (Wikipedia)

http://wlm.wikimedia.fi/tietoa-kilpailusta/#saannot

Putkiremonttipakkaus

Olin tällä viikolla parina päivänä auttamassa sukulaista putkiremonttipakkauksessa ja minulla oli hyödyllinen olo urakoidessani. Kaunis ja hyvällä paikalla oleva asunto, joten toivon, että remontointi sujuu hyvin ja aikataulun mukaisesti.

Samsungin viesteissä suuret kirjaimet

Viesteihin ilmestyi mystisesti jättifontti. Onneksi googlaamalla löytyi ratkaisu eli minun vuosien ikäisessä laitteessani tekstit voi pienentää Asetukset/Oma laite/Helppokäyttöisyys-kohdasta.

Unelmien työpaikka

Hain vakituiseen työpaikkaan, joka sopisi minulle, kuin nenä päähän.  Taustastani, osaamisestani ja tiedoistani olisi hyötyä ja voisin auttaa uudessa työssäni ihmisiä vielä enemmän, kuin aiemmissa tehtävissäni. Työryhmä vaikuttaa erittäin hyvältä.

Pidättehän minulle peukkua, että selkäni on kunnossa ensi viikolle siirtyneissä tutkimuksissa ja minut valitaan kyseiseen tehtävään työharjoittelun jälkeen!

 

Every dream I’ve ever had in life has come true ten times over.

Steve Wozniak