Tiistaina oli vuorossa rottaruokinnan ihailua ja monipuolista kulttuuria. Perjantaina tapahtui häiriköintiä.
Kilttiä, rotille kauraryynejä
Menin bussilla Rautatientorille ja ihailin kauraryynejä, jotka oli ystävällisesti ripoteltu Aleksis Kiven patsaan pensasaidan juurelle.
Uskoakseni ne oli tarkoitettu söpöjen rottien sydänystävälliseksi välipalaksi.
Harmi, että linnut söivät rotille vietyjä herkkuja.
Maalariveljekset Ferdinand, Magnus ja Wilhelm von Wright
Museokortti-kävin Ateneumin kolmannessa kerroksessa von Wright -veljesten näyttelyssä. Luin ennen näyttelyä ja näyttelyssä veljesten historiasta, katselin heidän taidokkaita maalauksiaan ja näin veljesten täyttämiä lintuja.
Vinkki: älä tappele merikotkan kanssa, vaikka se yllyttäisi, koska kyseessä on järjettömän suuri lintu.
Maisemamaalauksissa oli usein perheen koti eli Haminalahden kartano tai hovi, joka sijaitsi (ja sijaitsee edelleen) Haminalahden kylässä Kuopiossa.
Savossa, Karjalassa ja Inkerissä hovi-nimitys viittaa kartanoihin ja yleensäkin suuriin maatiloihin. (Wikipedia) Aika kätevää.
Näin kotkamaalauksen ja hedelmäasetelman, jotka oli lainattu Emil Aaltosen museosta Tampereelta. Taiteen näkeminen eri ympäristössä ilahduttaa sieluani.
Kuvana oleva Kyyhkyjä ullakolla -maalaus oli yksi suosikeistani, koska maalaus toi mieleeni Tuhkimon, jolle linnut ja hiiret ompelivat juhlapukua. Edellinen oli äärettömän tärkeä ja oleellinen tieto.
The Work Song Cinderella
https://www.youtube.com/watch?v=mof0dEKT_9Q
Työkaveri pääsi Cantores Minoresiin, koska hän osasi pikkupoikana laulaa Disney-lauluja. Jos olet nuori tai nuorehko miespuolinen, osaat laulaa esimerkiksi Disneytä ja haluat Cantores Minores -poikakuoroon, niin tee toki samoin. Saat tyylikkään esiintymisasun ja voit laulaa todennäköisesti kovaa ja korkealta. Bonuksena voit päästä matkustamaan kuoron kanssa Euroopassa.
Googlasin asetelmamaalauksia ja päädyin stillleben -valokuviin, jossa pidin mm. kukka-, eläin- ja ruokavalokuvista. Jatkoin myyntisivulle, jonka huvittavia maapähkinän elämää -taidetta suosittelen:
https://www.posterlounge.de/kuenstler/nailia-schwarz/
Harvemmin näkee avomaankurkkua, joka on ihastunut herkkukurkkupurkilliseen. Miten etikkaisen ihanaa.
Taitavan von Wright -veljessarjan maalauksia oli ilahduttavaa katsella. Näyttely päättyy sunnuntaina 25.2.2018.
Kämp 130 vuotta
Tapasin näyttelyn jälkeen ystäväni ja kiersimme Kämpissä. Yleisöllä oli vapaa pääsy ja saimme tutustua Mannerheim-sviittiin, Peilisaliin ja kirjastoon.
”Vuonna 1887 Hotel Kämp oli Suomen ensimmäinen hissillä varustettu hotelli. Hotellissa oli myös useita muita modernin teknologian ihmeitä, kuten sähkövalaistus.” (Kämp) Ooh!
Kierros alkoi klo 14, joten olimme paikalla jo ennen yhtä. Pitkä jonottaminen viileässä ulkoilmassa ei inspiroinut. Varmistimme Pohjoisesplanadilla olleelta ovimieheltä, voimmeko odottaa sisällä, hän suositteli kahviota ja avasi meille kohteliaasti ulko-oven.
Varmistin baarin tiskiltä, saammeko kaakaota. Saimme, joten istuimme ikkunapöytään katselemaan liikennettä Pohjoisesplanadilla. Ravintolassa oli pöytiintarjoilu, tietenkin.
Saimme korkeat kahvalliset lasit, hyvään kaakaon oli sulatettu suklaata ja pinnalla oli kermavaahtoröykkiö. Saimme kummallekin kaksi Kämp-minisuklaalevyä. Oli köyhäinapupäivä (vai sanottiinko summaa kuntoutustueksi,?), joten ratkesin tuhlaamaan 6,50 euroa kaakaoon. Mielestämme diili oli hyvä ja yllättävän edullinen, vaikka ympäristö oli viehättävä.
Hieman ennen kahta siirryimme aulaan ja katselin uteliaana ravintolavieraiden leivonnaiskaappia. Kävimme vuosia sitten ravintolassa syömässä ja yllätyin, kun minua pyydettiin seuraamaan tarjoilijaa ja katsomaan jälkiruokakärryä. Oletin, että kärry kuljetetaan viereeni. En kärsinyt tilanteesta.
Väliimme aulassa tuli naishenkilö, joka ilmoitti olleensa paikalla klo 13, joten hän menee ensimmäisenä portaisiin. Mainitsin, että olimme paikalla jo klo 12:50, mutta kommentillani ei ollut vaikutusta marssijärjestykseen. Ei haitannut yhtään.
Arvostin, kun hotellin tyylikkäässä ravintolassa, aulassa ja monissa muissa tiloissa oli kauniita kukka-asetelmia elävistä kukkasista. Bulevardilla työskentelin tyylikkäässä yrityksessä, jonka ala-aulassa oli aina upea kukkamaljakko täynnä kukkia.
Kiipesimme kauniit portaat toiseen kerrokseen ja pääsimme tutustumaan Mannerheim-sviittiin. Näin myöhemmin Kämpin Facebook-sivuilta, että ”Mannerheim” tervehti meidän jälkeemme tulleita vierailijoita sviitissä. Hauska idea. Hän oli varmaan kokouksessa, kun olimme hotellissa.
Huoneet olivat tunnelmallisia, viehättäviä ja ylellisiä.
Laskeuduimme portaat ja tutustuimme Peilisaliin, jossa (kuulemma) vietetään Linnan juhlien jatkot. (Minun pitäisi seurata tarkemmin suomalaisia merkkijuhlia.) Salissa ”Sibelius” tervehti meitä laulamalla Finlandia-hymnin alun Oi, Suomi, katso, sinun päiväs’ koittaa. Huomaavainen idea. Esityksen jälkeen laulaja palasi sävellystyönsä ääreen. Hänen vieressään soitti taitavasti selloa iltapukuun pukeutunut nuori nainen.
Valoisa sali oli kaunis, seinämaalaukset olivat Gallen-Kallelan oppilaiden tekemiä ja katossa oli upea kattokruunu.
Siirryimme seuraavaan huoneeseen, josta sai halutessaan ostaa samppanjaa tai muuta tarjoilua.
Palasimme hissillä alakertaan ja kurkistimme vielä kirjastoon, jossa suomalaistaiteilijat käyttivät historian hämärissä runsaasti alkoholia. Kirjastonurkkaus oli kaakaoravintolassamme, joten palasimme lähtöpaikalle.
Nappasin kirjastonurkkauksesta mukaan You Are Here -julkaisun, joka on ”Kämp Collection Hotelsin hauska, älykäs ja mukaansatempaava -lifestyle lehti.” (Kämp)
Lehdessä oli juttu mm. Taikahuilusta.
https://www.youareherehelsinki.com/
Esitämme parhaat kiitoksemme Kämp-hotellille erittäin hyvästä 130 vuotta -ideasta.
Kiitos mukavalle ja ystävälliselle henkilökunnalle, joka neuvoi ja opasti meitä kiertäessämme hotellia!
Musiikkitalo
Katselin Cannes Lions 2017 -näyttelyä Sanomatalossa asemalta Musiikkitaloon oikaistessani. Suosikkini on Norwegianin hupaisa ”Brad is single” -mainosjuliste, jolla myytiin matkaa Los Angelesiin.
https://www.campaignlive.co.uk/article/story-behind-norwegians-brad-single-ad/1410627
T, rivi 2, paikka 1149 -häirikkö
Konserttien paatuneena supattajakriitikkona mainitsen pahimman häirikön Maisema mollissa konsertissa perjantaina 3.11.2017 klo 10.
Minut.
Ei, en tietenkään supattanut. Yksin supattaminen vaikuttaisi hyvin omituiselta. Olin ostanut kaksi lippua, mutta en kysynyt ystävääni mukaan, koska hän ei innostunut konserteista yhtä paljon, kuin minä. Soitin toiselle tutulle, mutta hän huudatti taustalla niin äänekkäästi musiikkia, että en pyytänyt häntä, koska orkesteri ei soita läheskään yhtä kovalla volyymilla. Käynti menisi hukkaan. En pidä metelistä tai uutisten huudattamisesta, joten minulle jäi kaksi lippua, joiden huima yhteishinta oli kuusi euroa.
Kapellimestarina piti olla lissabonilainen Joana Carneiro (s. 1976) Hän oli joutunut peruuttamaan esiintymisensä, joten konserttia johti tartolainen kapellimestari Mihhail Gerts (s. 1984).
Felix Mendelssohnin (1809–1847) Hebridit-alkusoitto op. 26 oli äärettömän kaunis ja näin mielessäni Straussin uudenvuodenkonsertin ballerinat tanssimassa elegantissa ja loppukesän auringon lämmittämässä puutarhassa taitavasti. Heillä oli kauniit unikonväriset, polviin ulottuneet pönkkähameet ja he tanssivat muotoon leikattujen pensasaitojen keskellä, hiekkapolkuja pitkin komeiden miesten kanssa.
Soittajat näin huonosti, koska istuin reunapaikalla ja edessäni oli kaide. Jos olet 158-senttinen, niin älä varaa paikkaa T, rivi 2, paikka 1149, koska orkesterin katselu on hankalaa.
Kyllä, soittajia pitää katsella.
Vaihdoin esityksen jälkeen paikkaa. Käsilaukkuni oli varaamallani viereisellä tuolilla, johon laukkunsa oli sijoittanut myös viereinen eläkeläisrouva. Pyysin anteeksi ja siirryin hänen viereensä, jotta näin orkesterin paremmin. Katsomoon käveli vielä katsoja, joka laskeutui portaat ja vieressäni istuneen rouvan vierustoveri totesi närkästyneenä ”liikehdintää”. Pahoittelin siirtymistäni vain mielessäni, mutta en hänelle.
Jätin mutisematta ”KUISKAILUA”. Olin ällistyttävän hienotunteinen enkä sanonut konsertin aikana supattamisesta vieressäni, edessäni ja takanani istuneille rouville. Konserttisali on oikeasti mystinen tapaamispaikka juttelijoille, joita on aina pöyristyttävän paljon. Aulan kahvio olisi paljon parempi vaihtoehto.
Pekingiläislähtöinen Tianwa Yang (s. 1987) soitti viulistina Benjamin Brittenin (1809–1847) Viulukonserton op. 15. Soitto oli taitavaa ja pidin siitä, miten seisaaltaan soittanut ja musiikkiin eläytynyt esiintyjä iski välillä oikean jalkansa maahan. Riipivimmät sävelet eivät minua viehättäneet, mutta pidin soljuvimmista osista. En olisi ollut valmis huutamaan BRAVO, kuten joku katsojista.
Oopperassa tai teatterissa aikoinaan harmitti, etten ymmärtänyt lähettää lahjakkaalle esiintyjälle kukkia näyttämölle vietäväksi esityksen jälkeen. Kukkia olisi pitänyt ehdottomasti ojentaa Taru Valjakan (s. 1938) laulettua Iloisessa leskessä Viljan, mutta huomasin idean liian myöhään. Esitys oli mielestäni Aleksanterin teatterissa.
Viulisti Tianwa Yang soitti pitkään yksin muuten hiljaisessa konserttisalissa – ja mahani murisi. En ehtinyt syödä aamulla, joten ilmeisesti minulla oli nälkä. Kuunneltavissa oli etevää viulunsoittoa ja karmeasti muriseva maha. Tilanne oli lievästi sanottuna kiusallinen. Väliajalla kiirehdin kahvioon ja rauhoitin mellakoivan vatsani lohiquichella.
Kuuntelimme viimeisenä Robert Schumannin (1810–1856) kauniin Sinfonia nro 4 d-molli op. 120 -esityksen.
Ruisleipää HAM Kulmassa
Leipomo on auki 13.10.–23.12.2017: ke klo 11–19 / to klo 10–13 / pe klo 15–19 / la klo 12–16
Vapaa pääsy!
Jokaiselle lauantaille olemme kutsuneet vaihtuvan vieraan leipomaan yleisön edessä ja keskustelemaan kanssamme työstä ja sen tulevaisuudesta.
Toivotan hyvää pyhäinpäivän iltaa.
banaaninkuorella 