Viime viikolla töissä oli hyvin huolestuttavaa. Ei, ei todellakaan kiehtovan työn vuoksi, johon keskityin.
Viereisen kerrostalon kaltevia peltikattoja pesseet, harjanneet ja myöhemmin maalanneet miehet aiheuttivat minussa suurta huolta ja kauhua. He olivat hyviä tyyppejä eli käteviä, taitavia ja käyttivät turvavaljaita. Heidän tarkkailemisensa vasemmalla silmällä työtä tehdessäni oli haasteellista.
Osoitan suurta kunnioitusta katolla työskennellyttä aasialaismiestä (oikea jalka katolla ja vasen jalka suurta maalipurkkia pitämässä kaltevalla tasolla) ja vaaleahiuksista miestä kohtaan, joka kallistui turvaköyden varassa ja maalasi katon reunat. Minua pyörrytti, kun näin heidät huoneeni ikkunasta, mutta tieto tuskin häiritsi kumpaakaan heistä.
Etevää ja nopeaa työntekoa oli ilo katsella sivusilmällä. Suoraan en voinut heitä tuijottaa kuin hetkittäin ikkunaa avatessani tai sulkiessani – loistava firma, kun ikkunan saa tuulettamista varten auki!, mutta heidän työnsä jälki oli siisti.
Peltikatosta tuli musta ja kaikki sujui onneksi hyvin.
Teen loppukuun etätöitä useamman innostavan työn parissa ja olen tyytyväinen heinäkuun alussa saamaani opastukseen. Jos kaikki sujuu hyvin, niin lyhyt kirjoitukseni voi mahdollisesti olla seuraavassa julkaisussa. Pidättehän peukkuja! Seuraavaksi esiintyvää Sophie Fatua siteeraten: fank you!
Sophie Fatu: The CUTEST 5-Year-Old Audition Ever! | America’s Got Talent 2018
banaaninkuorella 