Montgomeristeille iloa

Emilia Kent Runotytön tarina jatkuu

Vilja-Tuulia Huotarinen

Satu Koskimies

WSOY 2018

 

Jos kasvoit Montgomery-kirjojen, Annan ja Runotytön parissa, niin ehdotan viehättävää luettavaa kahdelta taitavalta suomalaiskirjoittajalta.

Teddy Kentin kanssa avioitunut Emilia asuu puolisonsa kanssa Autiossa talossa, jonka lahjotti Emilialle hänen aiempi kihlattunsa Dean.

Emilia tapaa ystäviään Ilseä ja Perryä, majoittaa taidemaalaripuolisonsa kanssa Deanin ja lukee tämän kirjoittama tekstejä, kokee leimahduksia, muistelee kirjoittamiseen kannustanutta opettajaansa, juttelee Jimmy-serkun kanssa ja huolehtii kahdesta tädistään. Vanhemman tädin muistisairaus tuntui surulliselta.

”Emilia oli aina tuntenut puut sisarikseen. Erityisesti hän oli kuin syntyjään samaa heimoa tummien kuusien kanssa. Jo Uudessa Kuussa asuessaan hän oli rakastanut niiden laulua surullisina syysöinä, kun hän ikkunan ääressä Teddyä ikävöidessään oli etsinyt pilvien välistä Lyyran Vegaa.”

Emiliasta kertovassa kirjassa tunnelma vastaa Runotyttö-kirjan kertomuksia, teos on tulvillaan Emilian ajatuksia ja kiehtovia läheisiä.

Taitavasti kirjoitettua tarinaa oli ilahduttavaa lukea.

 

 

Kanadalaiskirjailija L. M. Montgomery (1874–1942) kuvasi orvoksi jääneen ja lahjakkaan kirjoittajan Emilia Byrd Starrin elämää.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.