Keskiviikkona klo 9 lähdin TE-palveluiden bussilla RekryExpoon Turkuun. Luulin olevani hyvissä ajoin paikalla 20 minuuttia ennen lähtöaikaa. Enpä ollut, koska bussissa istui jo parikymmentä ihmistä.
Laitoin toiveikkaasti kassin viereeni, jottei kukaan tulisi yskimään päälleni. Eipä onnistunut, koska viereeni halusi istua nuori nainen. Siirsin tietenkin kassini pois penkiltä, vaikka bussissa oli vielä paljon tyhjiä paikkoja. Kävi tuuri eikä hän yskinyt, mutta kännykkää käyttäessään, riisuessaan tai pukiessaan takkia hän löi minua parikymmentä kertaa kyynärpäällä kylkeen. Kylkeni ei arvostanut tilannetta yhtään.
Olin niin väsynyt, että nukahdin useita kertoja matkan aikana. Bussi pysähtyi Espoon Ikean lähellä olevalla pysäkillä, Lohjalla, josta ei noussut kyytiin matkustajia ja myöhemmin Salossa. Olin umpiunessa, joten en päässyt laskemaan salolaisia. Pidän fiksuna, että Varsinais-Suomi järjestää ilmaisia matkoja ulkopaikkakuntalaisille, koska työvoimaa tarvitaan.
Jokin tunneli oli suljettu, joten kiersimme messukeskukseen Raision kautta. Turku oli tietenkin muuttunut todella paljon niistä ajoista,jolloin työskentelin siellä ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Perillä kerroin Etelä-Suomen työvoimatoimiston edustajille, että palaan pois Turusta toisella bussilla. Halusin käydä messujen jälkeen taidenäyttelyssä. Maksoin narikkalipun (kaks viiskeet) infossa ja kiertelin kojuilla. Kysyntää oli lähinnä ruumiillisen työn tekijöille, joten en tyrkyttänyt itseäni telakalle tai varastoon. Toimistotyöntekijänä TYKS eli yliopistollinen keskussairaala kiinnosti, mutta jonot kojulle olivat pitkiä. Katson tiedot netistä.
Roskaajasuomalaiset osallistuivat messuille, koska lattioilla oli karkkipapereita.
Sani Leino
Olin katsonut etukäteen ohjelman ja menin kuuntelemaan modernin myyntityön ammattilaisen ja LinkedIn-”tutun” Sani Leinon luennon. Hän muistutti yksilön tärkeydestä ja siitä, että jokainen on oman alansa asiantuntija.
Juttelin hyvän ja hauskan luennon jälkeen hänen kanssaan ja kysyin työnhakuvinkkejä kuuden syöpäsairauslomavuoden ja 53-vuotiaana työttömäksi jäämisen jälkeen.
LinkedIn-viestini luki alkusyksystä 11 700 ihmistä,mutta kukaan ei ottanut minuun yhteyttä. Soitan yrityksiin, lähetän hakemuksia ja täytän rekrytointiyritysten sivuille tietojani.
Onneksi pääsen erittäin hyvältä vaikuttavaan rekrytointiyritykseen haastateltavaksi ensi viikolla.
Ei minun järkeni mihinkään hiipunut rankkojen ja pitkien hoitojen aikana. No, tilapäisesti hiipui mm. aivoaneurysmaleikkauksen jälkeen, mutta eiköhän se ollut ymmärrettävää, kun pää kaiverrettiin auki. Solumyrkkyjäkään en tiputtaisi keneenkään enkä syöttäisi karmeita lääkkeitä, jollei olisi ihan pakko.
Sani Leinon neuvojen mukaan jatkan LinkedIn-markkinointia ja otan yhteyttä yrityksiin. Ongelmani on, että koen monet ”vähän mä tein hyvää ja olin ihan ihana ja todella kiva” -viestit ongelmallisiksi, joten niiden julkaiseminen tuntuu viheliäiseltä. Jos autan tai tuen jotain, niin kertominen tuntuu nololta rintaanpaukuttamiselta. Ei tietenkään pitäisi ajatella noin näinä Vähän mä olin hyvä -aikoina.
Yhdestä asiasta olen oikeasti ylpeä eli siitä, että allogeeniseen kantasolusiirtoon menevät saavat ehkä jotain vinkkejä eristyshuoneessa olemisesta kirjoittamieni tekstien perusteella, vaikka siirrostani on yli kuusi vuotta aikaa. Olen iloinen myös siitä, jos jotakuta toista huvittavat kokemukseni, joita usein pidän hassuina.
Opiaatti-ininä Helsingin Sanomissa
Luin digilehdestä kirjoituksen, jonka mukaan Yhdysvalloissa ihmiset kärsivät opiaattien vuoksi ja ikävä kyllä kuolevat käytön vuoksi kaduille. Syyllisenä on – tietenkin – suku, jonka yritykset valmistavat ja markkinoivat kyseisiä lääkkeitä.
Toisinaan muistan haikeana aikaa, jolloin jokainen ihminen vastasi ihan itse tekemisistään, ymmärsi tupakan olevan riski terveydelle ja käsitti, että kahvi voi olla kiehuvan kuumaa tai sen, ettei kolmiolääkkeitä tarvitse syödä ihan jokaiseen kipuun.
Vuonna 2017 20–84 -vuotiaista miehistä 13 prosenttia ja naisista 10 prosenttia tupakoi päivittäin. (THL) Nostan päivittäin kaduilta roskia ja valtaosa roskista on tupakka-askeja. Tupakoijia on vähän, mutta tyhjiä askeja ja tupakantumppeja on todella paljon. Samoin nuuskapurkkeja, vaikka nuuskaa ei myydä Suomessa. On se ihmeellistä.
Ruokakauppojen lähellä kuitit ylittävät tupakka-askit eli ilmeisesti sekä tupakointi, että kaupassakäynti lisäävät roskaamista. Oikeudenkäyntejä, anyone?
Lisäininä silmätippojen tarpeettomuudesta
Näin silmätippayrityksen mainoksen, jota useampi nokkelana itseään pitävä ihminen kävi kommentoimassa. Tipat ovat kuulemma turhuutta. Ystävällinen (toki) vinkki seuraavaan kertaan: jos on aihe, josta et tiedä yhtään mitään, niin älä kommentoi. Ikinä.
Pidin silikonitulppamaininnasta (niistä ei ollut apua minulle), Sjögrenin syndroomaa sairastavan ja reumapotilaan kommenteista. Fiksua kommentoida, jos ymmärtää asiasta jotain.
Pidän myös kyseisistä silmätipoista, vaikka Kela-tipoista silmilleni sopivat vain Oculacit.
Luennon jälkeen
Luennon jälkeen kiertelin vielä kojuilla, mutta en ottanut yhtään karkkia kulhoista eli en voi messukäynnin perusteella vetää suklaatehtaita oikeuteen. Nyyhkistä.
Kuuntelin hetken Viking Linen esiintyjää, joka etsi työntekijöitä laivoille ja vilkutin valkoiselle maskottikissalle, joka istui luennoitsijan jalkojen juuressa. Kissa vilkutti minulle, joten messukäynti oli onnistunut.
Varmistin, mistä etsimäni bussi 32 lähtee, mutta päädyin lähempää lähtevään bussiin 100. Maksoin kolme euroa kuljettajalle ja matkustin aurinkoista reittiä Turun kauppatorille. Tori oli kaivettu auki ja ympäröity aidoilla, mutta tieto oli mennyt minulta ohi. Wiklundia rempattiin, mutta löysin kaupan ja kävin ostamassa lisää vettä.
Kantarellikeitto ravintolassa ja kävely Onnibussin pysäkille Tuomiokirkon luo. Vaelsin katsomaan aiempaa kotiamme Hämeenkadulla ja huomasin bussilipun olevan edelleen voimassa, joten matkustin Varissuolle katsomaan entistä työpaikkaani. Vieressäni istunut ystävällinen poika neuvoi, missä kohtaa jään pois, koska maisemat olivat kummasti muuttuneet vuosien aikana.
Jäin pois ostoskeskuksen pysäkille, nousin rullaportaat, kävelin kauppakeskuksen toiseen päätyyn ja mietin, minne suunnata. Kiipesin ylämäen, jota ei ollut, kun oli 20-vuotias. Kummasti pykäävät nykyisin mäkiä.
Ilahduin huomatessani, että päiväkoti on edelleen samassa paikassa, missä se oli ikuisuus sitten. Läheinen leikkipuisto oli muuttunut tenniskentäksi eli joko lapsia treenataan jo 3-6 -vuotiaina TAI leikkipuisto oli siirretty toiseen paikkaan. Todennäköisesti tai.
Alueen asukkaat olivat muuttuneet 33 vuoden aikana eli Varissuolla asuu nykyisin paljon maahanmuuttajia.
Palasin lähtöpysäkille ja bussin lähtöön oli vielä aikaa. Käväisin Varissuon leipomossa, jossa myytiin ihanalta näyttäviä vehnäleipiä, kuten litteitä ”rieskamaisia” naan-leipiä. Kaikki pakkaukset maksoivat euron eli hyvä bisnes asiakkaiden kannalta. Naaneja en ostanut, mutta ostin ruutua muistuttavia pitkiä sämpylöitä ja seesaminsiemenillä päällystettyjä leipiä. Olipa kätevä kahden euron tuliainen minulta minulle.
Sisällissota, Wäinö Aaltosen museo – su 13.1.2019
Bussilla takaisin keskustaan ja tietenkin jäin väärällä eli päätepysäkillä pois. Olisi kannattanut jäädä edellisellä. Kävelin iltahämärässä (kello oli jo peräti neljä) kohti Wäinö Aaltosen museota ja Sisällissota-näyttelyä.
Ylitin hyvin valaistun sillan, joka soitti kaunista musiikkia ja kannatan vastaavia siltoja muuallekin.
Jatkoin Museokortilla vaikuttavaa ja surullista näyttelyä kiertämään. Paras tai ehkä pahin teos oli taiteilijan, jonka tekijää en järkyttyneenä huomannut. Taitavat amerikkalaisnäyttelijät Julianne Moore (s.1960) ja Alec Baldwin (s. 1958) puhuivat elämistään vainottuina ihmisinä mm. syyrialaisnaisena ja homoseksuaalina miehenä. Oli surullista ja kauhistuttavaa kuunnella kertomuksia vainosta ja väkivallasta, joita kyseiset ihmiset joutuivat kokemaan.
Tietoa näyttelystä:
”Yksi näyttelyn keskeisimmistä teoksista on Candice Breitzin (lisäsin lihavoinnin) vaikuttava videoinstallaatio Love Story, 2016, jossa esiintyvät mm. Julianne Moore ja Alec Baldwin. Breitz esittää teoksellaan kysymyksen ketä me kuuntelemme ja kenen äänellä puhumme. Ovatko tarinat oikeiden ihmisten todellisista kokemuksista vaikuttavampia, jos kertojana on tunnettu Hollywood-näyttelijä?”
Tarinat olivat vaikuttavia, vaikka esiintyjinä olivat näyttelijät. Eivät mielestäni näyttelijöiden vuoksi.
Minulla oli raakojen kertomusten jälkeen niin paha mieli,että kiersin katsomassa toimistokäytävässä Aaltosen veistoksia nähdäkseni jotain normaalimpaa.
Kävelin näyttelyn jälkeen uudelleen Wiklundille ja kiirehdin Tuomiokirkon pysäkille, jossa odotin bussia yli vartin. Järjetön odotusaika, mutta en halunnut myöhästyä. Bussi pysähtyi kauas jalkakäytävästä ja sain hilattua itseni kaiteen avulla sisään. Pitkä päivä alkoi ilmeisesti tuntua. Kiipesin portaat yläkertaan. Bussi oli ihanan hiljainen noin puolen kilometrin ajan, kunnes nuoret nousivat kyytiin Hämeenkadulta. Onneksi edessäni istuneet nukahtivat matkalla ja vain yksi nuori mies jaksoi puhua puhelimessa koko matkan ajan.
Kahdeksalta illalla olin Kampissa, josta kiirehdin bussipysäkille – ja odotin melkein 10 minuuttia. Kotona olin ennen yhdeksää eli pitkä ja mielenkiintoinen päivä Suomen Turuus.
Huomenna Turussa kannattaa suunnata joulumarkkinoille.
Tervetuloa Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoille
Koe taianomainen joulutunnelma Turun Vanhalla Suurtorilla neljänä viikonloppuna
24.–25.11., 1.–2.12., 8.–9.12. ja 15.–16.12.2018 klo 11–17.
Joulumarkkinoilta löydät nähtävää ja tehtävää koko perheelle. Torin täyttävät käsityöläisten laadukkaat myyntituotteet ja jouluiset herkut sekä monenlaiset musiikki-, teatteri- ja sirkusesitykset. Pukin pajalla tapaat Joulupukin perheineen!
Vanhalla Suurtorilla voit lisäksi nauttia talvisesta säästä lämpimän mehun kera, tehdä löytöjä joulukoristeiden vaihtopisteessä sekä hengähtää jouluhulinan keskellä Vanhan Raatihuoneen salin tunnelmallisissa joulukonserteissa.
Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat järjestää Turun Suurtorin keskiaika ry.
banaaninkuorella 