Naistenklinikan hississä kiinnitin huomiota vierailuajoista kertovan tiedotteen kuuteen kieleen. Kolme tunnistin eli suomen, ruotsin ja englannin, mutta muutama kieli piti myöhemmin varmistaa infosta. Kyseessä olivat somalin kieli, arabia ja persia. Suomi on kansainvälistynyt viime vuosien aikana.
Suomessa somalin kielen puhujia oli 14 769 vuonna 2012, eniten Uudellamaalla. (Wikipedia)
Arabiaa puhuvat ohittivat somalia ja englantia äidinkielenään puhuvat. Arabiankielisiä oli vuonna 2016 vajaat 22 000 henkilöä. Arabiaa puhuvat irakilaiset ja syyrialaiset. (Yle 29.3.2017)
Persiaa puhutaan mm. Iranissa ja Afganistanissa. (Wikipedia)
Ohutsuolen magneettikuvaus
Toilax-laksatiiveja otin edellispäivänä klo 16 kaksi kappaletta,joten purkkiin jäi ”vain” 98 kappaletta. Vieläkin sapettaa, että piti ostaa 100 kappaleen purkki.
Sain syödä päivän aikana valkoista leipää ja perunoita. Päätin lopettaa syömisen klo 19.
Kuudelta aamulla vettä
Ennen magneettikuvausta edeltävää nestejuontia piti olla syömättä ja juomatta neljä tuntia. Syömättömyys oli helppoa, mutta vedettömyys ei ollut. Kännykkäni soi kuudelta aamulla, join vettä ja palasin nukkumaan. (Sama kännykkä soi erehdyksessä torstaiaamuna klo 3:30. En arvostanut tilannetta.)
Bussi lähti yhdeksän aikoihin kohti sairaalaa, koska halusin olla hyvissä ajoin paikalla.
Kyydissä istui äänekkäästi puhunut perheenäiti, jonka lasten tilanne tuli meidän kaikkien tietoon. Surullista, että etunimeltä useita kertoja mainittu lapsi saa raivokohtauksia. Olipa ikävää, etteivät äidin kehut ilahduta lasta. Ei olisi mukavaa olla lapsi, jonka käytös kuvataan kovaäänisesti puhelimessa, koska joku noin 40 matkustajista voi tuntea lapsen. Lapsia ja näiden ystäviä kuvanneen puhelun jälkeen meille selvisi äidin työ seuraavan puhelun aikana ja toivon, että hän osallistui terapiaan eikä ohjannut keskusteluja.
Bussin reittiä oli muutettu, joten kävelin loppumatkan sairaalaan. Ilmoittautuminen automaatilla ei onnistunut, koska menin magneettikuvaan. Ystävällinen info neuvoi minulle reitin. Ammattieksyjänä varmistin vielä suunnan sairaalavaatteisiin pukeutuneelta vastaantulijalta, mutta hän ei osannut vastata. Kysyin aiemman influenssarokotuksen aikana terveyskeskuksen laboratoriosta, kuka antaa rokotukset, mutta hoitajat eivät tienneet. Rokotteet antoivat terveydenhoitajat. Osastot erikoistuvat, joten tiedot eivät kulje sairaaloissa tai terveyskeskuksissa.
Influenssarokotuksesta ei tullut mitään haittoja monille ystävilleni tai minulle, mutta parilla kaverilla kipeytyi käsi ja kolmas sairastui nuhakuumeeseen.
Ilmoittauduin yli vartin etuajassa ja luin tylsää The Miracle Morning– kirjaa, jossa kerrottiin ”elämän muuttavista kuudesta tavasta”. Edellinen lukija oli tositteen mukaan lainannut kirjan lisäksi teokset Kalle-karhun uusiystävä, Puppe menee kouluun ja Kaikkien aikojen dinosaurukset. Olen allerginen kirjojen väliin jätetyille lainauslapuille, joten pudotan laput paperinkeräykseen. Uskon, että jopa kouluun mennyt Puppe olisi ollut kiinnostavampi kuin herää ajoissa, juo vettä, joogaa, suunnittele ja kiitä päivästäsi– jorina. Neljältä tai viideltä en suostu aamuisin nousemaan ja muut ohjeet ovat yleistä sitäsamaa.
Vanheneminen
Luin melko luotettavasta lähteestä, että vain naiset vanhenevat. Googlasin uteliaana aiempia koulukavereita ja epäilin melko luotettavaa lähdettä, koska miespuoliset koulukaverit näyttävät vanhenneen siinä missä naispuolisetkin. Jopa ne yhdeksännen luokan komeimmat ja urheilullisimmat pojat näyttivät ikäisiltään. Sangen merkillistä ja harmillista, etteivät he edelleen näytä yhdeksäsluokkalaisilta.
Herr und Frau Doktor/Doktorin
Juttelin tohtoriksi väitelleen kanssa ja tuntuu, että heitä on nykyisin valtavasti.
Wikipedian mukaan tohtorintutkintojen määrä on Suomessa nelinkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana (vuonna 1986 valmistui 349 tohtoria). Suomessa on työelämässä noin 16 000 tohtorintutkinnon suorittanutta ja vuosittain valmistuu noin 1 400 uutta tohtoria, joten tohtoreiden kokonaismäärä kasvaa nopeasti.
Juttelin toisen tohtorin kanssa, joka kertoi sympaattisesti joka ikiselle ihmiselle olevansa tohtori. Mietin, että niin minäkin ylpeänä kertoisin ja ompeluttaisin tiedon lippalakkiini. Sinänsä harmi, etten käytä lippalakkeja.
Jos olisin tohtori, niin muuttaisin Saksaan, jossa tohtoriksi valmistumisesta ymmärretään kiittää joka tilanteessa. Suomessa ei tutkintoa arvosteta riittävästi ja soveliaan työpaikan löytäminen voi olla hankalaa.
Myöhässä
Aikani magneettikuvassa oli klo 11:15 ja klo 10:15 minun piti saada juotavaksi puolitoista litraa nestettä. Kuulin puoli yhdeltätoista, että kuvaukset ovat myöhässä ja edeltäjälläni on vielä puolen tunnin odotusaika.
Kirja oli tylsä ja melkein luettu, joten kysyin infosta, mistä löydän kahvion ja lähdin ostamaan luettavaa. Edessäni jonottivat äiti, pieni poika, isä ja pyörällisessä ja läpinäkyvässä kehdossa nukkunut liikuttavan pieni ja söpö vauva. Etsin pokkaria, mutta löysin kiinnostavan lehden ja luin hetken kahviossa.
Palasin takaisin hisseille, mutta mainitulle ovenavauspainikkeelle oli matkaa useampi metri. Onneksi painikkeen vieressä istunut nainen avasi minulle ystävällisesti oven, joten en hyytynyt kuudenteen kerrokseen.
Palasin ensimmäiseen kerrokseen ja jonotus jatkui. Hoitaja kävi pahoittelemassa tilannetta.
Klo 11:25 sain lasin ja juotavaksi kaksi pullollista makeaa nestettä, joka oli ilahduttavan kylmää. Hoitaja raahasi eteeni odotustilassa olleen pienen pyöreän pöydän. Olin istunut aiemmin pöydän ääressä, mutta poistunut kahvioon ja pöytäpaikat olivat varattuina. Minulla oli 45 minuuttia aikaa juoda puolitoista litraa ja liikkua tilassa, jotta neste valuu suolistoon. Ennen tutkimusta ei saanut juoda, jotta juominen onnistuisi sairaalassa. Varmistin tilanteen ja olisin erittäin mielelläni juonut edes hieman vettä edeltävän viiden ja puolen tunnin aikana.
Luin lehtiä ja vaeltelin odotustilassa. Reilun puolen tunnin kuluttua hoitaja haki minut poliklinikalle ja sain vaihtaa sairaalan pyjamaan. Laitoin villasukat jalkaan, koska magneettiputkessa on viileää. Hoitaja etsi vasemmasta kädestäni suonta, mutta ei löytänyt. Suoneni arpeutuivat, kun luovutin vuosia sitten 30 kertaa verta. Hoitaja peitti pistoskohdan lapulla ja kiristi teippiä käden ympärille, jottei käteen tule mustelmaa. Oikeasta kädestäni, jonka puristin nyrkkiin, hän onnistui läpsimällä löytämään laskimon ja lisäsi katetrin. Tuttu tilanne.
En saanut kaapin ovea tappelemallakaan kiinni, joten hoitaja sulki kaapin, jossa olivat vaatteeni ja käsilaukkuni. Join vielä pari kulausta kylmää nestettä. Lisäsin silmätippoja ja jätin silmätipat magneettikuvaushuoneessa valkoiseen pieneen koriin ja kummastelin, missä kaappini avain on. Avain löytyi hoitajien huoneesta ja laitettiin koriin.
Minulle pahoiteltiin viivästymistä. Henkilökunta ei päässyt lounaalle, koska jonossa oli vielä potilaita. Kiireellisten tilanteiden vuoksi sairaaloissa pitäisi mielestäni olla henkilökunnalle ruokaa.
Menin makaamaan ”magneettipedille” ja polvieni alle tuli kolmiomainen tuki jalkoja varten. Pyytämääni peittoa en palelijana saanut, koska vatsan ja rinnan kohdalle laitettiin kuvausta varten valkoinen muovilevy. Sain kuulokkeet korville ja hälytysnapin vasempaan käteen. Laitoin silmät kiinni ennen kuin minut työnnettiin putkeen. Kuvaus kesti henkilökunnan mukaan noin 40 minuuttia.
Minuutin kuluttua minut vedettiin pois koneesta, joten ihailin asiattomasti toimituksen nopeutta. Muovilevy käännettiin toisinpäin ja palasin putkeen.
Kahden minuutin kuluttua minut hilattiin uudelleen ulos, mikä huvitti. Kone ei toiminut. Onneksi laite toimi jälleen. Avasin silmäni ja mietin, että putkessa olisi hankalaa Pinokkiona, koska nenä osuisi kattoon.
Hoito alkoi, mutta ei nukkumisvaihtoehtona, vaan hengityksenpidätyksinä. Onneksi klaustrofobia ei vaivannut, koska hengitystä piti pidättää noin 10 kertaa. ”Lyhyt sisään hengitys. Hengittämättä.” Noin 10 sekunnin kuluttua sain jälleen luvan hengittää. Sänky tärisi mellakoivan PIUUPIUUPIUU, RÄTTÄTTÄT -osan aikana. Metelin perusteella minua kuvattiin ylä- ja alapuolelta. Saatan olla väärässä.
Silmäni kuivuivat tuuletuksessa, joten pidin ne kiinni ja minua paleli. Jossain vaiheessa laskimokatetriin lisättiin sinistä nestettä. Hoitaja sai ohjeen lisätä nestettä hitaasti, koska verisuoneni ovat pienet. Niin ovat. Verenluovutuksissa vain osa verestäni pystyttiin käyttämään, koska luovutuksissa oli (on) aikaraja. Verenluovutuspaikan hoitajat neuvoivat minua käymään kuntosalilla, jossa olin käynyt jo vuosien ajan. Kannattaisi olla miehen verisuonet, kun luovuttaa verta
Magneettikuvauksen jälkeen pääsin pois tunnelista, nousin petiltä ja käsivarsikatetri poistettiin. Uteliaana kysyin hoitajalta, kuinka usein ”magneettiuunissa” ollut peti syttyy tuleen? Ei kuulemma koskaan ja miksi ihmeessä sen pitäisi syttyä?
Heillä oli kiire valmistella seuraavaa potilasta varten, joten en selittänyt, että mietin Hannua, Kerttua ja piparkakkutaloa. Olin nähnyt hupaisan piirroksen, jossa noita totesi toiselle, että aiemmin lapset piti lihottaa ennen paistamista. Tilanne on muuttunut Grimmin veljesten ajoista.
Christopher Weyantin piirros oli New Yorker Cartoonissa:
Kaapin avain oli kadonnut laatikosta, johon se oli jätetty minua varten ja mystisesti kipittänyt takaisin hoitajien huoneeseen. Palasin pukeutumistilaan, join vettä, puin ja laitoin silmätippoja.
Kiitin lähtiessäni henkilökuntaa ja istuin hetken odotustilassa, koska saamani lääke saattoi sekoittaa vatsan. Ei onneksi sekoittanut vielä sairaalassa. Vanhempi herra huudatti jotain sarjaa, arvausohjelmaa ja tv-shopin mainoksia. Kuvittelin aiemmin, että tv on odotustilassa äänettömällä, mutta aina oppii jotain uutta.
Ehdin bussiin, jäin pois Kampissa ja kävin Lasipalatsin takana tapaamassa poroponia. Poni tervehti hirnumalla ja jatkoin aseman suuntaan. Bussin lähtöön oli minuutti, joten tähtäsin seuraavaan bussiin. Olin kotona vasta klo 15 eli pitkä päivä.
Seurasin Ruudusta Rempalla kaupaksi –brittisarjaa, jossa karmivan rumasti sisustetuista huoneista tehtiin vielä karmeampia räikeillä tai imelillä maaleilla ja valtavilla kukkatapeteilla. Aivan loistava sarja, jota kannattaa seurata!
Alzheimer-jumppaa
Alzheimer-kirjasta opin, että kävelyn aikana voi miettiä aakkosia takaperin. Helppo juttu! Eipä yllättäen ollut, koska aakkossarjaa piti kelata abc-litaniana, jotta muisti, missä vaiheessa j-kirjain on kun aloittaa ääkkösistä.
Ö, ä, å, z, y, x, w, v, u, t, s, r, q, p, o, n, m, l, k, j, i, h, g, f, e, d, c, b ja a.
Hukkasin matkalla vain x- ja i-kirjaimet. Harjoitukset jatkuvat.
Saisinko lasin Cokista?
Farmaseutti kertoi minulle apteekissa vitsin.
Mitä vampyyri tilaa mennessään ravintolaan?
”Lasin kokista.”
banaaninkuorella 