Melkein geisha hurmaava ja hullu Japani
Minna Eväsoja
Gummerus Kustannus Oy 2016
Melkein geisha on kiinnostava ja viehättävä kirja tohtorikoulutettavasta suomalaisnaisesta, joka opiskeli Japanissa ja rakastui Kiotoon.
Luin tekstin, jonka perusteella olisi hyvin mielenkiintoista puhua kirjoittajan kanssa ja kuunnella hänen tarinoitaan Japanista.
FT Minna Eväsoja (s. 1965) on japanilaisen estetiikan dosentti Helsingin yliopistossa sekä sairaan- ja terveydenhoitaja.
Arvostin japanin kieltä, teeseremonioita, mainintaa luumupuunkukista lumen keskellä, tutustumista uusiin ystäviin, kauniita kimonoja, ikebanaa, bambuja, matriarkaalisia parisuhteita, fiksua Senseitä eli opettajaa, huoliteltuja geishoja, kylpemistä, kirsikankukkia ja huomaavaisuutta. Pidin kävelyretkistä vuoristossa, vaikka iho piti suojata ruskettumisen varalta japanilaisella päivävarjolla.
Pidin aikaisin kesäaamuina raakkuvista variksista.
Japani on mielessäni erittäin kaunis, hillittyjen, sivistyneiden ja lahjakkaiden ihmisten maa, joten osa kirjan kuvauksista oli hämmentäviä. Piinallisia tai surullisia olivat kauhistuttava maanjäristys ja jälkijäristykset, sinuttelusta moittiminen, naapurien tarkkailtavana ja juorujen kohteena oleminen, vuokraemännän jatkuva ravaaminen asunnossa, opiskelijalla hoidossa olleen ja piristyneen koiran kohtalo, myöhemmin ikävä sairaalakokemus pienten lasten kanssa, kahden tunnin tukala matka sulhasen kanssa täyteen ahdetussa bussissa (kaamea jo ajatuksena) ja hätkähdyttävä vaatimus eli neutraali ilme tilanteessa kuin tilanteessa.
Pääsin vuosia sitten kokeilemaan museossa, millaista olisi kokea maanjäristys. Pidimme kaiteesta kiinni, tunsimme viheliäisen tärinän ja heilumisen ja seurasimme putoavia esineitä. Tilanne oli erittäin epämiellyttävä, vaikka todelliseen järistykseen verrattuna mitätön.
Oma lisäys: luotettavilta ja kunnollisilta vaikuttaneiden opiskelukavereiden tai iäkkäiden japanilaismiesten ahdistelut olivat kiusallisia. Näkyykö miesten perimässä käytöksessä toisen maailmansodan aikana kauhistuttanut julmuus muiden maiden naisia ja lapsia kohtaan? Sodan jälkeen tietenkin kirjoitettiin voittajien historia, jossa omat rivit – muka – olivat hyveellisiä ja kunniallisia, mutta vihollisen sotilaat olivat hirviöitä. Pidin kauhistuttavana juttua, jossa kiinalaiset kertoivat kokemistaan kärsimyksistä japanilaisten kynsissä. Mikä saa sivistyneeltä vaikuttavan ihmisen tekemään viheliäisiä julmuuksia? Kyseisten ihmisten paikka olisi vankilassa, mutta sodassa tuntuu olevan oikeus tehdä ihan mitä tahansa.
Hikoilusta Sensei mainitsi, että ajatukset keskittämällä ei hikoile, vaikka ilma on hyvin kosteaa. Oma lisäys: opiskelija ei onnistunut, mutta kyky sujuu mm. minulta kätevästi allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Englantia puhunut hematologi oli ilmoittanut potilasluennolla, että allosiirto on kuin amerikkalaiset Afganistanissa: he ampuvat kaikkia. Kertomus nauratti minua, mutta pitää paikkansa. Allosiirto voi helpottaa vointia tai parhaassa mahdollisessa tilanteessa parantaa potilaan, mutta aiheuttaa hämmästyttäviä ja/tai yllättäviä ongelmia siirron saaneissa. Toisaalta ilona voi olla hyvin vähäinen ja tuoksuton hikoilu.
Oma lisäys: loputtomat asuntotohvelit (mm. erilliset wc-tohvelit) ovat varmaan hätkähdyttäviä muistisairaille vanhuksille. Yhä useampi henkilö Japanissa sairastaa Alzheimerin tautia. Korkea ikä, diabetes ja korkea kolesteroli nostavat riskiä.
Asuintalossa ei ollut ilmastointia tai lämmitystä, joten lämpötila oli talvella seitsemän astetta ja sisällä piti pukeutua lämpimästi. Kaikkia kohtaan piti olla korrekti, vuokraemännän mukaan kauniisti käärittyjä lahjoja tuli antaa uusille naapureille, joten minua huvitti sillä hetkellä vähävaraisen opiskelijan lahja: muovikelmurullat 20 naapurille, kauniisti pakattuna.
Murtautuminen vuokrataloon hirvitti ja pidin surkuhupaisana sitä, ettei korttelipoliisi ymmärtänyt asukkaan huolta. Opiskelija sai neuvon heittää yakuza-rikolliset ulos isona ja riuskana ulkomaalaisnaisena. Opiskelija oli 168 senttiä pitkä ja painoi 47 kiloa. Googlasin uteliaana, miltä yakuzat näyttivät. He näköjään suosivat tatuointeja. Rikollisten vuoksi kylpylään ei Japanissa päässyt, jossa ihossa oli pienikin tatuointi.
Kalligrafiakohdassa olisin ollut todella turhautunut. Onneksi Minna Eväsoja käyttäytyi huomattavasti paremmin. En pidä teestä, joten teeseremoniaan osallistuminen olisi piinallista, vaikka seremonia on tyylikäs.
Sairaus oli Japanissa paheksuttavaa eikä nuhakuume ollut mikään tauti. Luennolle piti mennä suusuojus nenän edessä. Oma lisäys: olisi pulassa Japanissa, koska minulla on vasomotorinen nuha eli yliherkkyysnuha, joten on pakko niistää. Käännän pääni toiseen suuntaan, jos ohitan tupakoijan, koska tupakansavu ärsyttää nenääni.
Ideaalimaailmassa pääsisin käymään Arashiyamassa Kiotossa. Niiskunokan ja köyhyyden vuoksi pitänee pysyä kotimaassa. Tuloni putosivat tammikuussa korkean veroprosentin vuoksi. Tienaan 360 euroa vähemmän (mukana asumistuki) kuin sairauslomani aikana, mikä on erittäin hankalaa. Yritän pärjätä kissojen kanssa (ei, en luovu kissoista) niin kauan, kun minulla riittää joulukuussa ostamiani Oculac-silmätippoja. Niihin menee jatkossa 70 euroa kuukaudessa. Häpeäkseni jouduin hakemaan sairauslomani aikana asumistukea, koska asun kalliissa asunnossa. Halvempaa asuntoa en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt. Sairauslomani aikana sain korkeampaa eläkeläisen asumistukea, koska eläkeläisillä on lääke- ja sairaalamenoja. Niitähän minulla ei tietenkään ole…
Haluaisin palata työhön ja maksajaksi, koska tukien vastaanottaminen on ikävää. Olen terve ja haluan töihin.
Nainen ikkunassa
A. J. Finn
Otava 2018
Avoimia paikkoja kaihtava Anna ei pysty poistumaan kotoaan Harlemissa, tarkkailee naapureitaan ja näkee murhan. Mitä oikeastaan tapahtui?
Rikosromaanit ovat usein karkeita ja epämiellyttäviä, mutta Nainen ikkunassa -kirjan luin nopeasti. Päähenkilön henkiset ongelmat olivat vaikeita ja hänen mahdollisesti näkemänsä murha vaikutti epäilyttävältä.
Kirjan on kirjoittanut New Yorkissa asuva kustantaja Daniel Mallory (s. 1979), joka on opiskellut Oxfordin yliopistossa rikoskirjallisuutta ja toiminut kirjallisuuskriitikkona.
Pidin perinteisistä ja usein romanttista Agatha Christien (1890–1976) teoksista, koska niissä kuvattiin murhien lisäksi kauniita maisemia ja mielenkiintoisia ihmissuhteita. Hercule Poirot oli huikea yksilö ja pidin Tommy ja Tuppence -tarinoista. Brittiläinen Dorothy Sayers (1893–1957) oli loistava kirjoittaja ja olisin mielelläni tavannut hänen kirjojensa päähenkilön, aristokraattisen Peter Wimseyn. Luin ruotsalaisen salapoliisikirjailijan Maria Langin (1914–1991) tekstejä, joissa pidin Christer Wijkista, joka oli taitava ja kiehtova tutkija. Lahjoitin kirjat Kierrätyskeskukselle ja toivoin, että joku löysi hyllystä etsimänsä teoksen. Lahjoitin samalla Leena Lehtolaisen (s. 1964) taitavasti kirjoitetut Maria Kallio -kirjat, joita en enää pystynyt vastenmielisen kohdan jälkeen lukemaan. Luin tai yritin lukea monien muiden rikoskirjailijoiden tekstejä, mutta tympeän tarkasti kuvatut rikokset estivät lukemisen. Väkivalta on mielestäni kuvottavaa enkä halua lukea aiheesta tarkemmin.
Tietääkö karhu olevansa karhu?
Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen, Juha Merimaa
HS Kirjat 2018
Yleisimmin kysyttyjä aiheita ovat kakka ja avaruus. Arvasin toisen, mutta en täsmennä.
Kysymykseen tietääkö karhu olevan karhu on Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio vastannut, ettei tiedä, koska karhu ei ole tunnistanut itseään peilikuvastaan.
Oma vähemmän tieteellinen väitteeni on, että totta kai tietää, koska muut karhut voivat olla hyvää seuraa tai tappeluseuraa ja/tai toisista karhuista voi löytää puolison.
Kysymyksiä
- miksi mummo ei nuku talviunta (en ole mummo, mutta kannatan ideaa!)
- mistä voin tietää, olenko unessa vai hereillä? (mietin tätä lapsena, kun näin usein samaa unta ja mietin sekä unessa että valveilla, kumpi maailma piti paikkansa)
- kumpia on enemmän, puita vai ihmisiä?
- onko maailmassa maita, jotka eivät ole koskaan sotineet?
- haukottelevatko linnut?
Kuvittajana Tietääkö karhu olevansa karhu? -kirjassa on taitava Jukka Pylväs (s. 1974), jonka piirrosta peilaavasta karhusta lainasin artikkelikuvaksi.
Loistava ja hauska teos, joka kertoo lasten fiksuudesta. Nuorin kysyjä oli kaksivuotias.
Hiihtävät lapset
Kävelin lumipyryssä kirjastoon, ohitin muutamia ihmisiä ja kuulin, että nuori suomalaisnainen oli palannut Suomeen hiekkamyrskyn keskeltä. Lumipyry on mielestäni paljon parempi vaihtoehto mm. silmien kannalta.
Matkalla minut ohitti hiihtäen neljä suomalaista yläkoululaista, oletettavasti koulun suksilla. Pidän enemmän sanasta hiihtimet, joka rimmaa mukavasti luistimien kanssa. Kaikki neljä nuorta kaatuivat ja pari heistä kaatui useamman kerran. Tarjouduin auttamaan kävelytiellä kaatunutta tyttöä, mutta hän pääsi kätevästi ylös. Viereisellä pellolla kaatui poika, alamäessä kaatui toinen poika ja alemmalla kävelytiellä tyttö. He jatkoivat hiihtämistä ja kaksi heistä meni uudelleen nurin. Hienotunteisena en kerro, että poika ja tyttö. Kellonajasta päättelin, että koulu laittoi heidät hiihtämään.
Monet eläkeläiset hiihtävät pohjoisemmilla ja lumisilla alueina reippaina ja hyväkuntoisina useita kertoja viikossa, mutta helsinkiläisnuorille näin suuri määrä lunta on harvinaisempaa. Hiihtäminen tuntui olevan heille kaikille uusi kokemus tai suksien voitelu oli surkeaa. Onneksi ladut olivat hyvät ja kävelyteilläkin pystyi hiihtämään.
Palatessani kotiin hiuksiini oli jäätynyt useisiin kohtiin lunta. Ei, en käytä hattua, koska hattua käyttäessäni en kuule tai näe mitään. Ihan totta. Laitan hupun, jos on ihan pakko.
Verenluovuttajille maksuttomia veriryhmätatuointeja la 2.2.2019 Sanomatalossa Helsingissä
Kuviot näkyvät bloodtattoo-tekstissä.
https://www.veripalvelu.fi/bloodtattoo
Verenluovutus, Sanomatalo
Jos et halua, että sinuun kaiverretaan mustetta, niin suosittelen verenluovuttamista esimerkiksi Sanomatalossa. Kätevää, että ajan voi varata linkin kautta.
t. Luovuttaisin edelleen verta, jos voisin
maanantaisin
klo 12 – 19
tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin
klo 11 – 19
torstaisin
klo 8 – 19
Toimistossa on tarjolla aamupalaa torstaiaamuisin.
Ajanvaraus
Suosittelemme varaamaa luovutusajan etukäteen osoitteesta ajanvaraus.fi/veripalvelu
Pyrimme palvelemaan ajan varanneita mahdollisimman täsmällisesti, mutta otathan kuitenkin huomioon, että varauksesta huolimatta viivästyksiä voi tulla.
Suomalaisten veriryhmäjakauma (veripalvelu.fi)
A+ 35 %
O+ 28
%
B+ 16
%
AB+ 7
%
A- 6 %
O- 5
%
B- 2
%
AB- 1
%
Olen B+ -veriryhmää ja luin, että Aasiassa B-ryhmä on huomattavasti vallitsevampi kuin Länsi-Euroopassa, jossa on enemmän A-ryhmän edustajia. (studio55.fi). Päättelin lukemani perusteella, että olen japanilainen. Hehee!
Parhaat kiitokseni kaikille teille, jotka huolehditte pienistä, sairastuneista, leikatuista tai loukkaantuneista ihmisistä luovuttamalla verta.
banaaninkuorella 