Kuuntelimme eilen Johannes Piirto -pianotaiteilijan ja Radion Sinfoniaorkesterin esitystä Musiikkitalossa. Kapellimestarina oli britti Duncan Ward, joka tuli hollantilaisen Edo de Waartin tilalle.
Meillä oli paikat parven ylimmällä rivillä. Ystävääni hirvitti tilanne, joten hän ei voinut katsoa alhaalla olevia muusikkoja, vaan vastapäistä parvea. Siirryin pois reunapaikalta, jota rakastan, koska päästin hänet ns. turvaan portaikon puolelle. Hän ei onneksi pyörtynyt, koska minulla ei ollut hajusuolaa (kalkkia & salmiakkia -sekoitusta) mukanani, kuten vanhoissa kartanoromaaneissa. Kukaan ei onneksi yskinyt vieressäni eikä kukaan puhunut konsertin aikana, kuten klo 10 alkavissa kenraaliharjoituksissa. Kesken konsertin jonkun puhelin soi (Nokia tuuuuune), kuten lähes poikkeuksetta kyseisissä kenraaliharjoituksissa. Ilmeisesti aamupäivän kuuntelijoita oli paikalla myös klo 19.
Jostain hämärästä syystä minua ei hirvittänyt korkealla istuminen tällä kertaa. Istuimme joskus toisen ystävän kanssa parven ensimmäisellä rivillä ja olin koko Helsingin kaupunginorkesterin konsertin ajan täysin varma, että parvi putoaa. Ei pudonnut.
Sekä pianisti että kapellimestari ovat eilisessä konsertissa nuoria ja mikä parasta, lahjakkaita.
Kulttuuritoimittaja Maarit Anttala kirjoitti Länsi-Suomi lehdessä Piirron aamu-unisuudesta ja muusikkokaverien perustamasta jalkapallojoukkueesta. Soittavilla sisätyöläisillä on hyvä syy olla ulkoilmassa. Sympaattinen kirjoitus oli julkaistu 4.8.2015.
Aluksi RSO soitti Arnold Schönbergin (1874–1951) kauniin Verklärte Nacth op. 4 -kappaleen. ”Teos perustuu saksalaisen runoilijan Richard Dehmelin samannimiseen runoon (1896). Mies ja nainen kävelevät paljaassa, kylmässä metsässä ja nainen kertoo odottavansa lasta toiselle miehelle. Kuutamoisen yön tunnelmissa mies toteaa, että lapsi on heidän yhteisensä.”
Johannes Piirto soitti RSO:n kanssa seuraavaksi Witold Lutoslawskin (1913–1994) pianokonserton. Musiikkikirjoittaja Kimmo Korhosen mukaan teoksessa oli ”satumaisesti välkehtivä sointimaisema, johon piano ilmestyy tunnustelevine eleineen”. Oli mukavaa seurata Johannes Piirron esiintymistä. Hän esitti taputusten jälkeen ylimääräisen kappaleen Chopinin masurkka op. 24/2. Lunttasin kappaleen nimen Jukka Isopuron kirjoittamasta Helsingin Sanomien arvostelusta.
Olimme ystäväni kanssa väsyneitä, joten karkasimme väliajalla paikalta ennen Beethovenin viidettä sinfoniaa. Ystäväni oli hoitanut pieniä lapsenlapsiaan ja minä olin valvonut yöllä. Liukastelimme lumessa bussille ja palasimme koteihimme nukkumaan. Konserttisalissa olisi hyvin todennäköisesti paha nukkua, koska penkkejä ei ole suunniteltu nukkumiseen. Leffateatterissa oli helpompi nukahtaa.
Musiikista en tiedä juuri mitään, vaikka laulan hyvin mielelläni, mutta lahjakkaan Johannes Piirron esiintymistä oli ilo seurata ja Duncan Wardia oli ilo katsella.
Hyvä puoli työttömyydessä: maksoin konserttilipusta Musiikkitalossa vain yhdeksän euroa.
banaaninkuorella 