Ornon valaisimet, Sinkka

Mikäli Iittalan naivistit eivät jostain hyvin hämmästyttävästä syystä inspiroi, niin suosittelen käyntiä Sinkassa Keravalla. Orno – valo ja muoto -näyttely päättyy sunnuntaina 25.8.2019. Näyttelyssä on esillä Ornon klassikkovalaisimia ja Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden valaisintyyppejä.

Valokuvassa on Liisa Johansson-Papen töitä. Hänen tyylikkäitä töitään myy nykyisin Kontulassa toimiva Innolux, jossa vierailin pari vuotta sitten Suomen Syöpäpotilaiden työhönpaluuryhmän kanssa. Kiitos kiinnostavasta kohteesta, Marketta!

https://www.innolux.fi/fi/suunnittelijat/lisa-johansson-pape

Sinkan näyttely oli erittäin kiinnostava ja valaisimet näki mustasta metallista muotoiltujen pöytä- tai hyllyryhmien luona, jotka oli ystävällisen museovirkailijan tiedon mukaan kehitetty Sinkan näyttelyä varten.

Ihmettelin aluksi metallikehikkoja, kunnes taiteeseen perehtyneen tutun kanssa jatkoimme matkaa saliin, jossa valaisimet näki pöydän yläpuolella tai penkkiriviä valaisemassa. Opiskelijoiden kekseliäitä ja taidokkaita töitä ei välttämättä erottanut palkituista Ornon valaisimista.

Kiehtova näyttely tyylikkäässä museossa, jossa kannattaa vierailla Kultasepänkatu 2 -osoitteessa Keravalla.

Näkemäni valokuvan mukaan näyttely kiinnosti myös pieniä lapsia, jotka arvostivat (valaisin-) taidetta.

Ajatuksemme saattoivat Sinkassa harhautua lemmikkipuolelle, kun mietimme, hyppäisikö kissa pöytäkehikolle, jolla ei ole pöytälevyä. Väitämme, ettei hyppäisi.

Vaeltelu

Kerava-käynneissä oli parin vuoden tauko, joten kiertelimme alueella.

Kävimme katsomassa lähellä olevan vehreän kadun ihastuttavaa ”brittikotia”, sitä vastapäätä olevaa myynnissä ollutta tonttia, jonka ikuisuuden autiona olleella ja rakennuksettomalla pihalla luulin lapsena käyneeni vadelma- ja omenavarkaissa. Puutarhavadelmat olivat keltaisia ja suuria.

Katselimme päiväkodin pihan sympaattista metallisammakkoa, lapsuuden SUURTA kalliota, tenniskenttiä, Lapilan kaunista kartanoa ja upeaa pihaa, purettua ala-astettani, joka oli alusta lähtien ankean ruma, mäen päällä olevaa vanhaa puukoulua ja myöhemmin uutta kauppakeskusta Karusellia, jossa kävimme lounaalla.

Tilasin Mama Mozzassa kasvispizzaani punasipulia, kirsikkatomaatteja ja tuplaherkkusienet, joten sain jännittävän kiehuvan pizzakulhon, joka muistutti suurine herkkusienipaloineen jotain kiinnostavaa sienipataa. Pizza oli kuumaa ja loput sai mukaan, joten eipä valittamista. Kasvispizza näytti hyvältä, mutta olisin nypityttänyt pois munakoisonviipaleet. Kesäkurpitsa maistuu hyvältä, mutta löllöt munakoisonviipaleet epäilyttävät. Alkupalapöytä oli monipuolinen ja runsas ja ravintolan sisustus oli viihtyisä.

Keskustelimme mm. DNA-testeistä, jotka kiinnostavat edelleen. En usko, että perimäni on muuttunut, koska sain siirteen ainoalta sisareltani allogeenisessä kantasolusiirrossa, mutta mistäpä tuota tietää. Meillä on samat vanhemmat, joten miksi tilanteeni muuttuisi?

Asuntonäyttö

Olen pitkään ollut kiinnostunut Keravalle rakennettavasta kerrostalosta, joten kävimme tutustumassa kahteen esittelyasuntoon.

Kaksio oli ylimmässä kerroksessa ja esteettömät maisemat olivat loistavat, vaikka asunto oli pieni. Lasitetun parvekkeen ovi oli auki, mutta kodin kuumuus ilahdutti eli ikkunat olivat paahteiseen suuntaan. Hinta oli 180 000 euroa ja neliöitä oli välittäjän mukaan 41. Kummastelin neliöiden määrää, joten otin mukaan esitteen, jonka mukaan suurin (suurin?) eli kyseinen kaksio oli 35,5 m2. Pienemmissä kaksioissa neliöitä oli 32.

Pieni paikkakunta, joten enemmän neliöitä asuntoihin, kiitos.

Yksiö oli sievä ja 21-neliöinen, mutta sinne näki viereisiltä parvekkeilta. Toisaalta maisema oli kauniimpi kuin ylimmästä kerroksista, koska näkymä oli omakotitaloalueelle, jossa oli suuria lehtipuita.

Empiirisen tutkimuksen tuloksena oli, että lämmin tai hyvin lämmin asunto on hyvä, esteetön maisema on erinomainen, mutta kaunis maisema on ehdottomasti parempi. Paljon, paljon enemmän neliöitä ja läpitalon koti on paras ratkaisu. Ei maisemaa naapuriasuntoihin, kiitos.

Pohjoisen puolen kiinnostavampaan suuntaan olleet asunnot oli jo myyty eikä minua juuri yhtään häirinnyt räikeä väritys taloyhtiön porraskäytävien ovissa tai parvekkeen seinissä… Suomennos: kunpa rakennuttajat luopuisivat värikkäistä parvekelaseista ja päiväkotivärisistä seinistä ja ovista. Tökerö trendi, jonka tulevat suunnittelijat tuomitsevat. Sanokaa minun sanoneen.

Olen aina halunnut kirjoittaa sanokaa minun sanoneen tai ettekö te tiedä, kuka minä olen. Kjeh!

Advertisement

Tänään tai huomenna Uskalla iloita! -naivisteja?

Kävimme lomallani tutustumassa Iittalan naivisteihin, koska niin pitää tehdä.

Näyttely päättyy sunnuntaina 25.8.2019, on auki klo 10 – 19 (myös juhannuksena, mistä pidän) ja yhdeksällä eurolla pääsee tutustumaan hauskoihin, ilahduttaviin, oivaltaviin ja kiinnostaviin töihin. Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset maksavat seitsemän euroa ja alle 18-vuotiaat voivat kiertää näyttelyn ilmaiseksi. Museokortti ei käy, koska kyseessä ei ole valtion ylläpitämä taidelaitos.

Hyvien teosten näkemisestä maksaa mielellään yhdeksän euroa.

Matkustimme Iittalaan Tampereelle menevällä R-junalla, kävelimme asemalta vanhalle puukoululle, ostimme liput, kiipesimme portaat toiseen kerrokseen, katselimme riemastuttavita töitä, laskeuduimme portaat alas ja näimme lisää hyvää mieltä tuovaa taidetta.

Pyörätuolilla liikkuvat pääsevät alakertaan ramppia pitkin.

Kyllä äitee osaa oli ilahduttava metallista väkerretty teos, jossa possuäiti ajoi traktoria ja -lapsi istui kyydissä, seinillä hehkui useissa teoksissa auringonkukkia, maalauksia oli kaupungeista ja rannoista, portaikon seinällä oli erinomaisia kenraalikoiria (!) ja katseltavana oli hauskoja ja/tai kiehtovia maalauksia eläimistä (kyllä, Kati Mikolan kettu, karhu ja jänis) ja kukkasista. Alakerrassa oli kauniita lasitöitä ikkunaan ripustettaviksi (kaikki myyty), jääkaappia vartioiva Eino Viikilän koirateos, Mia Bergqvistin aina ilahduttava töitä, Riitta Kolarin söpöjä nallukoita, Salla Lylynojan herttainen päästäinen ja paljon, paljon muuta, joita jokainen hauskuutta ja osaamista arvostava haluaa ehdottomasti nähdä.

Tuttuja taiteilijoita ja monia ilahduttavia töitä. Vielä riittää teoksia ostettavaksi, joten kannattaa kiirehtiä paikalle.

Eikö ole viheliäistä, että värikkäitä ja iloisia töitä maalaavan Raija Nokkalan teoksia ei saa kuvata, koska töitä plagioidaan? Kopioijat ovat usein todella taitavia maalareita, mutta toisen töiden ala-arvoinen kopiointi ja myyminen on katalaa toimintaa. Kuinka joku kelvoton heittiö kehtaa hyötyä toisen osaamisen ja kekseliäisyyden kopioimisesta?

Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineettaiteilijat.

Naivismin on katsottu olleen vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisöinnille. Taiteeseen haluttiin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista ilmaisua, joka olisi taidekoulutuksesta riippumatonta.

Länsi-Euroopassa syntynyt tyylisuunta levisi 1900-luvun kuluessa muualle maailmaan. Suomessa naivismi tuli tunnetuksi 1960–1970 -luvuilla. Myös Ruotsissa naivismi on suhteellisen suosittua.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naivismi

Wikipedian itseoppineettaitelijat? Samantapainen sana kuin sadettakki tai appelssiini. Muita mieltä kaihertavia sanoja ovat ulko ovi tai alaaula.

En ole koskaan ajatellut, että Henri Rousseaun (1844-1910) huikeat maalaukset edustavat naivismia. Kirjahyllyni kierrätykseen antamistani taidekirjoista jäivät näköjään mieleen lähinnä maalaukset. Hassua, etteivät taiteilijoiden taustat tai työtavat vaikuttaneet mielenkiintoisilta, vaikka olen aina ollut innostunut lukemisesta. En toisaalta lue omaelämänkertoja, vaikka ne kiinnostavat todella monia ihmisiä – tai lue juorulehtiä. Toisten yksityisasioihin perehtyminen tuntuu jostain oudosta syystä utelemiselta, vaikka joku haluaisi kertoa omasta maailmastaan.

Minusta tulee huono pitsiverhoja (hankittava uudet verhot) heiluttava ja naapureiden asioista kiinnostunut muori, koska urkkiminen on tympeää. Yritän käydä jonkin kurssin tai perehdytyksen, jossa opetetaan penkomaan muiden asioita.

Mietin, onko taiteilijan taustalla, opiskelulla tai tekniikalla mitään merkitystä, jos maalaukset tai tekstit viehättävät muita?

Syksyllä olisi kiinnostavaa käydä Iittalan taidelainaamossa, josta teoksia voi lainata 15 kuukauden maksuajalla.

”Jäikö jokin teos kummittelemaan mieleesi ja nyt harmittaa, kun teos ei päätynytkään omalle seinällesi? Uskalla iloita -kesänäyttely huipentuu viikonloppuna ja muutamien taiteilijoiden teoksia on mahdollista ostaa osamaksulla vain ajalla 23.-25.8. Tule ja löydä taidetta kotiisi!”

Sikojen lahti

Toiset roskapihdit hajosivat, koska kerään niin paljon (suomennos: liikaa) roskia ja uusien pihtien noutaminen Sörnäistenkatu 1 -osoitteesta Helsingistä on työn vuoksi hankalaa.

Noloa!

Yritin värvätä eläkkeellä olevan supermukavan aiemman työkaverin hakemaan minulle jonain arkipäivänä roskapihdit. Pelkkä ajatuskin kauhistutti häntä, koska ihmiset voisivat luulla, että hän kerää roskia! Selitin, että pihdit ovat pahvilaatikossa eikä kukaan osaa tuijottaa häntä syyttävästi. En voi noutaa, oli ikiystävällisen ja -auttavaisen henkilön vastaus.

Ei oikeasti haitta mittä, oli seuraava ajatukseni eli en saanut tilanteesta traumaa. Keksin kyllä, miten saan haettua roskapihdit, jos vielä jatkan roskienkeruuta

Noloa?

En aiemmin tiennyt, että tein jotain noloa, kun poimin muiden heittämiä roskia kadulta. Ihmiset ovat tietenkin erilaisia, joten en tiedä vieläkään.

Hauskempaa tekemistä

Jätin parina lomapäivänäni noutamatta yököttävien, ällöttävien ja vastenmielisten roskien keräämistä helpottavat roskapihdit ja keskityin tapaamaan ystäviä ja tuttuja mm. museo- ja ravintolakäyntien parissa.

Syyllinen

Minulla on ollut Hiili-kissan surullisen kuoleman jälkeen syyllinen olo. Miksi keräsin pölvästien, ääliöiden ja typerien pösilöiden – ketään millään tavoin syyllistämättä – heittämiä roskia enkä ollut kissan seurana?

Mikä sai minut nostamaan huonosti kasvatettujen pikkulasten, nuorten ja aikuisten maahan viskaamia karkkipapereita, pulloja ja tölkkejä pois?

Kissa piti höyhenkeppien tai laserhiirien valon seuraamisesta ja minä käytin aikaa ns. Sikojen lahden siivoamiseen (jälleen pahoitteluni fiksuille eläimille eli sioille), jossa roskat heitettiin roskiksen viereen ja tupakantumpit ja -askit viskottiin kadulle.

Kyllä, linnut repivät toisinaan roskia roskakoreista, mutta yhtään lintua en ole nähnyt yhdessäkään kaupassa jonottamassa mättömoskaa tai kaljatölkkejä.

Pikaruokapaikan – hienotunteisena en mainitse Mäkkäriä – ympäristö oli ja on kuvottava.

Vähä-älyisten ja pienisieluisten (ei tietenkään millään pahalla) metsiin ja ojiin heittämiä huonekaluja ja kodinkoneita en ole raahannut minnekään, mutta olen ilmoittanut esineistä siisteydestä huolehtiville tahoille. He ovat huomaavaisesti vieneet nilkkinilviäisten sotkut pois.

Eikö tympeiden roskaajien mieleen juolahda, että he tuhoavat omaa maailmaansa?

Kahlaustauko

Pidän taukoa keräämisestä, koska alkeellisten sotkijoiden viheliäinen käytös ei lopu koskaan.

Torit lainehtivat roskia, alikulut näyttävät kuvottavilta ja viheliäisimmät kurjalaiset pudottavat tupakantumppeja hautausmaille. Jos ei itse välitä yhtään mistään, niin pitäisi tajuta, että jotain muuta teko voi loukata.

Ammattiautoilijoiden parkkipaikan vieressä oli pari laatikkoa tyhjiä ilokaasuputkiloita, joita aiemmin ihmettelin. Turvallinen ja rauhoittava ajatus luotettavista kuljettajista, vai kuinka?

Nyt on aika lukea, liikkua, tavata useammin ystäviä ja sukulaisia ja olla Nökö-kissan seurana.

Toivottavasti kaikki sottaajat nauttivat siitä, että lähikaduilla riittää roskia ja röhnää, joissa he voivat kahlata.

Ystävällisesti, toki.

”Luonnonvastaista! Minä en ole mikään gorilla!”

Kortisonihoitojen aikana tosin näytin gorillalta.

Keskiviikkona sain käytettyä kertyneitä työtuntejani ja lähdin töistä jo klo 12. Torstain ja perjantain lomailin. Vein läppärini huoltoon ja selvisin murheellisesta läppärittömyydestä lukemalla kiinnostavaa kirjaa.

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Minulle suositeltu saksalaisen Nina Georgen (s. 1973) Pieni kirjapuoti Pariisissa ilahdutti sieluani. Teos kertoi hylätystä keski-ikäisestä miehestä Jean Perdusta, joka osasi valita jokaiselle henkilölle juuri hänelle sopivaa luettavaa kirjakauppalaivastaan. Kirjassa oli tekstiä kaikesta siitä, mitä jokainen kirjoja ja unelmia rakastava haluaa elämäänsä. Teos päättyy muutamin ruokaresepteihin ja Kaunokirjalliseen ensiapupakkaukseen Adamsista Twainiin.

Oodi, Kansalaistorin Arboria ja Musiikkitalo

Piristin perjantaipäivää retkellä keskustaan. Käväisin Oodissa, ihmettelin Arboriaa, ilmatäytteistä rakennelmaa, jonne turvallisuussyistä menisin vain happimaskilla, leikkureilla ja saksilla varustautuneena ja jatkoin matkaa Musiikkitaloon.

Arboriassa pääsee käymään vielä sunnuntaina 25.8.2019, jos joku uskaltautuu ihailemaan brittitaidetta 80 muun ihmisen kanssa klo 11 lähtien.

Kylli Kukk

Luin Arborian ohjelmataulusta, että Kylli Kukk piti tilassa joogaharjoituksen. Näin ohjaajan, kun hän poistui tilasta ja mietin, että menen kiittämään häntä. Hän näyttää aina tyytyväiseltä, onnelliselta, säteilee hyvää oloa ja innostaa ihmisiä joogan pariin.

Seuraavaksi mietin, että hänellä on oikeus olla kaikessa rauhassa ja jatkoin matkaa.

Harmi, kun ei aina tiedä, onko karmea häirikkö vai ilahduttaako kommentti toista.

Suruton kaupunki uudelleen

Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki -näyttely aukesi klo 11, joten päätin ensin käydä kiertelemässä puistossa ja käväistä lounaalla ennen 20-luvun Helsinkiä kuvaavaa näyttelyä. Kyseessä oli toinen tutustumiskerta erääseen parhaimmista näkemistäni näyttelyistä, koska erinomainen näyttely suljetaan sunnuntaina 1.9.2019.

Menkää ja virkistäytykää, koska ”Kimmeltävä kuin kulta, helmeilevä kuin samppanja, herkullinen kuin hedelmät, jalo kuin viini on Pommac”. Muistattehan toisaalta, että ruumista täytyy kurittaa, koska me olemme urheilukansaa. Uimahallin höyrykaappi on ihana, koska se laihduttaa niin hyvin, toteaa nuori nainen. Hän harrastaa myös tätinsä paheksumaa gorillamaista voimistelua.

Ei enää salsaa, rvp-muokkausta, niska-selkää tai lavista, vaan sulavoittavaa kuntoilua.

Café Huvila

Museon pihan viehättävästä kahvilasta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää palautetta, joten oli aika tutustua arkisin tarjottavaan lounaaseen.

Torstaina ja perjantaina tarjolla oli tomaattivuohenjuustokeitto ja paahdettu kukkakaalimantelisalaatti 10,50 eurolla. Vuohenjuusto edustaa pahuutta, joten valitsin salaatin ja siihen kuuluvan fantastisen leipäviipaleen.

Sain hyvän ikkunapaikan, josta näin Kansallismuseon tornin. Odotellessani annostani luin Helsingin Sanomat -lehteä, ilahduttavaa poikkeusta digiversioon. Minulle tuotiin salaatti, joka oli kaunis, raikas ja erittäin hyvä. Hitaana syöjänä nautin erinomaisesta lautasellisesta melkein tunnin ajan. Sanomalehden jälkeen luin Heston Blumenthalin keittokirjaaa ja päätin jälleen kerran opetella hyväksi kokiksi. Seurattavaksi jää, missä elämässä tämä tapahtuu.

Hyvää leipää ei saanut ostaa mukaan, mitä harmittelen. Olisi pitänyt varmistaa leivotaanko leipä kahvilassa vai ostetaanko se jostain leipomosta.

Huvila on poikkeuksellisen hyvä lounaspaikka, jota suosittelen mielin vilpittömin.

http://www.cafehuvila.fi/

Inherit the Dust, Kansallismuseo – 1.9.2019

Aurora Karamzinin huvilassa olleen valistavan ja ennen kaikkea ilahduttavan museokäynnin jälkeen kävin kiertämässä Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019.

Vaikuttava näyttely Itä-Afrikasta, jossa ihmiset valtaavat eläinten asuinalueita rakentamisella, teollisuudella ja muuttamisella. Missä aiemmin vaelsivat norsuperheet makaavat nyt sillan alla kodittomat ihmiset ja heidän liimaa imppaavat lapsensa. Uhanalaisten gepardien asuinsijoilla on joutomaata ja asunnottomat syövät mädäntynyttä ruokaa kaatopaikkojen roskapusseista. Filmausryhmän jäsenillä alkoi valua nenästä verta kuvauspaikoilla, joilla osa ihmisistä elää koko elämänsä. Simpanssiteos istuu murheellisen näköisenä sottaisella kujalla. Luonnon tuhoaminen, mikä länsimaissa tapahtui kauan aikaa sitten, tapahtuu nyt Afrikassa väkiluvun lisääntyessä. Kirahvien ja sarvikuonojen asuinsijat katoavat eivätkä salametsästäjät ole ainoita, jotka vaikuttavat niiden tulevaisuuteen. Ihminen on pahin tuholainen luonnolle.

Surullinen, julma ja erittäin vaikuttava näyttely, joka jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi nähdä.

Zäpämmät, Musiikkitalo

Palasin Musiikkitaloon ja kuuntelin aulassa kaikuvaa musiikkia. Zäpämmät-duon esitys oli alkamassa myöhemmin ja ihailin konserttikanteleen ja lyömäsoitinarsenaalin sointuja hetken aikaa.

World Press Photo, Sanomatalo – 1.9.2019

Tutustuin Sanomatalon käytävällä valokuvanäyttelyyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019 ja mietin jälleen kerran, kuinka kammottavia ihmiset ovat toisiaan kohtaan. Huumeita, rajojen vartiointia, murhia ja sotia. Pienille lapsille opetetaan aseiden käyttöä, tulivuoren tuhka peittää kodit Italiassa ja teurastamoissa silputaan eläinparkoja.

Luonto-osuus tietenkin viehätti. Kukapa ei pitäisi lempeästä puumasta tai kahdesta leikkisästä puumanpennusta?

Läppäri

Perjantaina hain läppärini, jossa ei yrityksen mukaan ollut mitään vikaa ja maksoin huollosta viisi (5) euroa. Olin varmistanut hinnan etukäteen sähköpostilla ja huollon piti maksaa 80 euroa.

Huoltomies korjasi vielä erehdykseni, jonka vuoksi olin muuttanut kaikki Word-pohjat vähemmän kätevään pdf-muotoon.

Huolto olisi ollut ilmainen, koska olen kanta-asiakas, mutta halusin maksaa edes jotain ja veloitus oli peräti viitosen. Onnistunut käynti, ehdottomasti.

Sleeping Sun, Nightwish

Kiitos Tarja Turusen upean äänen maailma on huomattavasti parempi paikka. Kannatan myös soittajia.

38,6 astetta

Sunnuntai-iltana palelin niin, että hampaat kalisivat. Lisäsin sänkyyn toisen untuvapeiton ja palelu jatkui yöpaidasta, aamutakista ja villasukista huolimatta.

Mittasin kuumeen, jota oli 38,6 astetta.

Menin aikaisin nukkumaan ja havahduin paleluun useita kertoja. Olin pikkutunneilla niin kipeä, että varasin ajan lääkäriasemalta klo 10:20. Perjantai- ja maanantaipoissaolot ovat erityisen noloja työpaikoilla, joten halusin lääkärintodistuksen sairastumisestani. Mietin yöllä, ettei minusta ole työntekoon aamulla, kun olen kuumeinen, uupunut valvomisesta ja umpijäässä.

Heräsin seitsemältä ja mittasin kuumeen. ”Kuumetta” oli 36,2 astetta eli normaalilämpö. Lähdin töihin, koska olin kätevästi parantunut mistälie. Kummastelin pikakuumetta, mutta olin tyytyväinen voidessani paremmin.

Yritin ostaa marjakojusta punaisia karviaisia, mutta niitä ei ollut myynnissä, mikä oli hirvittävä vääryys. Olin ostanut samasta kojusta aiemmin herneitä ja ostopaikkana oli HELSINGIN VIHA. Mielestäni -nnes on turhaa.

Jatkoin matkaa työpaikalle ja huomasin, että työpaikan avaimet olivat jääneet kotiin. Mukavan aulatyöntekijän avulla pääsin töihin ja sain vara-avaimen käyttööni.

Lähdin lääkärille varttia ennen varaamaani aikaa ja kummastelin, kun en saanut tietoa lääkärin vastaanottohuoneesta puhelimeeni. Yritin turhaan ilmoittautua automaatilla ja seuraavaksi menin jonottamaan vastaanottoon. Kuulin lyhyen jonottamisen jälkeen, että olin varannut ajan ensi maanantaille. Sain peruttua turhan ajan parantumiseni jälkeen.

Palasin töihin ja pidin vilkkaasta työpäivästä.

Tein työpäivän jälkeen sisään lääkärihaahuiluaikani ja lähdin kotiin. Kotona löysin työpaikan avaimet käsilaukustani.

Edellisen kuvauksen perusteella tarvitsen avustajan, joka varaa minulle pikkutunneilla (täysin turhan) lääkärin ja muistaa, että olen laittanut työpaikan avaimet käsilaukkuni sisätaskuun ja käy ostamassa täysin välttämättömiä karviaisia.

Muita huomioita

Ihmiset juoksevat bussiin ja hieman ennen bussia he kävelevät. Kukaan ei juokse koko matkaa. Ikinä. Kertooko tilanne suomalaisten kunnosta?

Remontissa oleva Hämeentie on tuhoisa kivijalkakauppiaille ja turhan usein veden vallassa. Rakennusmiehet sekä lätäkkö- tai lammikkosukeltajat onneksi saavat projektin etenemään. Pistäydyin Hakaniemessä Derby-kenkäkaupassa, mutta en löytänyt etsimiäni Gaborin balleriinoja. Kokoa 42 tai 43 olevia korkokenkiä oli edelleen jäljellä, jos joku etsii uusia kenkiä. Kaupan ovessa on lappu ”osta kengät tai koko liike”. Tiedoksesi, jos suunnittelet liikeyritystä torin kupeeseen. Lähellä olevassa Hakalaukussa riitti valikoimaa, mm. hyvännäköisiä käsilaukkuja ja reppuja alennetuin hinnoin.

Raidejokerin työmaat näyttävät ikäviltä, koska rakentajat kaatavat kauniita puita (niin EI saa tehdä!) ja rouhivat kadut auki. Raidejokeri vaikuttaa kiinnostavalta, joten ehkä puunkaatotihutöitä pitää sietää matkan aikana.

Asiasta viidenteen, Helsingin Sanomien mukaan jossain vaiheessa kaadetaan viehättävät puut Esplanadin puistosta ja tilalle istutetaan pieniä puunrääpäleitä. Surullinen ajatus, vaikka tietenkin puiston pitää olla turvallinen.

Kuumediagnoosi

En tiedä, mikä sai kuumeen kohoamaan ja katoamaan. Klassinen selitykseni, joka ei toivottavasti loukkaa ketään: kyllä se ruumiinavauksessa selviää.

Joku toinen

Tunnelmallisen kuvan rauhoittavasta lepopaikasta (ei siitä viimeistä) löysin netistä.

Niskaneuvo

Toisinaan saa lääkäriltä neuvon, jonka jälkeen miettii, miten ihmeessä en itse keksinyt kyseistä ratkaisua.

Neuvo niskaongelmiin: matalampi tyyny.

Nojaan tyynyröykkiöön, kun luen kirjaa tai kirjotan läppärillä ja on täysin mahdollista, että olen lukemattomia kertoja nukahtanut korkeaan tyynypinoon nojaten.

Lääkärin mukaan niska on pahassa asennossa tyynypinon päällä eli matalammista tyynyistä olisi hyötyä niskalle, joka tällä hetkellä kallistuu eteenpäin.

Kenoniska (en takaa termin virallisuutta) on tulevaisuudessa lähes jokaisen läppäri- tai tablettiselaajan vaiva. Kannattaa kiinnittää huomiota ryhtiin, niskan asentoon ja vahvistaa niskaa ja yläselkää esimerkiksi kuntosalilla.

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä matala tyyny tuntuu samalta kuin hammaslääkärin tuolissa makaaminen. Pää tuntuu olevan polven korkeudella ja jalat noin metriä korkeammalla. En ole koskaan kysynyt tai mitannut kyseisten tuolien korkeutta, mutta niissä on epämiellyttävää roikkua. Täytyy myöntää, etten ole koskaan tipahtanut kyseisestä tuolista. Vielä.

Matalampi tyynyn korkeus ja parempi niska – ehkä myös elämä.

Hyvästi, Hiili

Kolmannen eläinlääkärikäynnin jälkeen Hiilen kunto romahti. Kissaparka antoi ylen ja maha oli sekaisin. Kissa joi edelleen vettä, makasi nurkassa ja tuijotti apaattisen näköisenä seinään.

Soitin kissaa hoitaneelle eläinlääkäriasemalle ja kysyin, onko aika viedä sairas kissa lopettavaksi. Hoitaja oli mahdollisesti oppinut koulutuksessa ilmaisun ”omistajan oma päätös, koska me näemme eläintä täällä vain hetken ajan”. Kiitin tiedosta.

Toivoin, että kissa olisi parantunut eläinlääkärikäynneillä eikä sen kuntoa olisi kahdella ensimmäisellä käynnillä heikennetty entisestään.

Hiili ei enää reagoinut kehräämällä, kun silitin sitä. Kissan kärsimystä oli käsittämättömän surullista seurata.

En halunnut viedä sitä eläinlääkäriasemalle, jossa kissan kunto oli entisestään heikentynyt. He tekivät varmaan parhaansa, mutta hoidot aiheuttivat kissalle lisää ongelmia. Terveeksi testeillä ja tutkimuksilla todettu kissa oli kaikkea muuta kuin terve.

Soitin Hiilen oksentamisen jälkeen aamuyöllä eläinsairaalaan ja kysyin, voinko tuoda kissan päivystykseen eutanasian vuoksi.

Eläinlääkärin kehotuksesta soitin uudelleen sairaalaan, kun odotimme taksia ja kerroin, ettei kärsivää kissaa enää hoideta, vaan armahdetaan.

Ilmoitin tietoni vastaanotossa ja pyysin, että Hiili nukutetaan. Ei enää turhia ja kivuliaita hoitoja, vaan helpottava piikki kissaparalle. Kerroin jättäväni kissan sairaalaan tutkittavaksi ja toivon, että kissan ruumiinavauksesta on apua jollekin toiselle sairaalle eläimelle. Jättäminen tuntui kammottavalta, mutta eihän Hiili enää ollut eutanasian jälkeen jäljellä, vain kissan ”kuori”.

Eviran tekemä ruumiinavaus kissalle maksoi 250 euroa, mutta mitä iloa tiedosta enää olisi, kun tärkeä ja läheinen lemmikki oli kuollut?

Odotimme hetken aulassa ja pääsimme vastaanotolle. Lääkäri pyysi meitä menemään käytävän päässä olevaan huoneeseen.

Vastaanotto oli huomaavainen ja inhimillinen, mutta minua itketti kissan tilanne.

Kerroin, että Hiili voi hyökätä ja hoitaja haki suosittelemani tiikerihäkin. Eläinlääkäri oli toista mieltä. Hän istui lattialle, kääri heikentyneen Hiilen huopaan ja otti kissan syliinsä. Hiilen silmät ja suu peitettiin mustalla ”kuonokopalla” ja eläinlääkärin sylissä ollut Hiili sai rauhoittavan pistoksen. Arvostin kissan lempeää kohtelua.

Kissan koppa nostettiin pöydälle ja peitettiin huovalla. Silitin nukahtavaa Hiiltä kopan ristikon kautta. Sain olla yksin kissan kanssa.

Minun oli tarkoitus olla paikalla lopetuspiikin aikana, mutta en pystynyt.

Silitin vielä kopassa nukkunutta kissaa, kun kopan kansi oli nostettu pois ja kiitin henkilökuntaa hyvästä hoidosta. Sain luvan jättää kissan kopan ja peitteen eläinsairaalaan ja maksoin laskun.

Kotiin palattuani siivosin sairaan kissan aiheuttamat sotkut, joita oli mm. kissan kiipeilytelineen juurella. Imuroin, pesin lattiat, pyykkäsin ja tiskasin. Toinen kissa Nökö odotti kotona, joten en halunnut ulista suruani sen kuullen ja nähden. Siivoamisesta oli apua, koska en keskittynyt pelkästään edesmenneeseen eläinparkaan.

Hiilen kuoleman jälkeen kerroin tapahtuneesta ystäville ja sukulaisille. Töissä sanoin tilanteesta useammalle työkaverille ja itkin työpaikan vessassa, mutta kukaan ei onneksi sanonut mitään.

Useampi liian pitkään kipuja kokenut läheinen on kuollut viime vuosien aikana, joten surua on riittänyt. Äkillisesti sairastuneen kissan kuolema tuntui vaikealta, koska terveestä kissasta tuli hyvin sairas kissa lyhyessä ajassa eikä kukaan osannut auttaa kärsinyttä Hiiltä.

Minulle hyvin tärkeän lemmikin elämä päättyi eläinsairaalassa.

Hiili, toivottavasti olet terveeksi muuttuneena kissojen vehnänoras- ja possunsydäntaivaassa ja nautit elämästäsi. Juoskoot sievät tyttökissat, kivat kaverit ja maukkaat hiiret luoksesi ja toivon, että saat nauttia hyvistä unista aurinkoisella ruohomättäällä.

Kiitos vuosista, jotka sain viettää seurassasi.

Kolmas eläinlääkärikäynti

Vein hoippuvan kissani kolmannelle eläinlääkärikäynnille.

Olin kotona kuvannut ontuvaa kissaa, joka varoi vasenta etutassuaan. Varasin ajan tutulle eläinlääkärille, joka on hoitanut kissaa aiemmin.

Kissa jälleen koppaan, taksimatka ja eläinlääkärin tutkittavaksi. Lääkäriasemaa pelkäävä kissa sai pysyä kopassa ja eläinlääkäri katsoi sen paranevia silmiä taskulampun avulla. Sain tietää, että kaksi kolmannesta kissan painosta on etutassujen varassa ja siksi toista etutassua varonut kissa ontui.

Näytin eläinlääkärille kotona kuvaamani videon, jossa kissa joi ensin olohuoneessa ja ontui seuraavaksi makuuhuoneeseen.

Ikävältä näyttänyt ontuminen ei ollut vaarallista, mutta paranemiseen voi mennä parikin viikkoa, rauhoitti eläinlääkäri.

Saisin pitää minulle erittäin tärkeän kissan, jonka ostin yksitoista vuotta sitten Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä (Hesy). Sisaruksellani ja minulla oli lapsuudessa kissanpennut Hamu ja Mumu eli harmaa (hänen) ja musta (minun). Hankalan allergiani vuoksi kissanpennut ”muuttivat toiseen perheeseen”. Kuulin paljon myöhemmin, että kissat oli lopetettu ja tunsin syyllisyyttä allergiastani. Onneksi typerä keuhko-ongelmia aiheuttanut allergiani katosi myöhemmin.

Halvalla eli 50 eurolla myivät Hesyllä kahdeksan kuukauden ikäisen steriloidun poikakissan, joka lepäsi häkissään arviolta metrin mittaisena eli pitkin pituuttaan. Kuulin valintapäätökseni jälkeen, että Kirkkonummelta löytyneellä kissalla oli ollut vaikea sienitauti, jonka vuoksi kissalta oli ajettu karvat pois ja kissaa oli lääkitty pitkään. Jos en olisi jo ihastunut kissaan, niin tieto olisi voinut muutaa ostopäätökseni.

Kissa, joka vietti pari ensimmäistä vuorokautta sohvan alla ja kävi salaa juomassa, syömässä ja hiekkalaatikolla. Kesyyntymisen edetessä sain silittää sängyllä pötköttänyttä kehräävää kissaa ja myöhemmin sain nostettua kissan lyhyeksi hetkeksi syliin. Sylikissaa en saanut, mutta sain sympaattisen kissan, joka tuli minua vastaan, kun palasin kotiin.

Eläinlääkäri määräsi kissalle kipulääkettä ja useamman pullon kirvelemättömiä silmätippoja. Hän lupasi huolehtia jatkossa kissastani. Lasku oli vain 55 euroa, mutta taksimatka kotiin (bussimatkoista ei tullut mitään) ja lääkkeet maksoivat. Hain kipulääkkeen ja uudet silmätipat.

Kissa söi eläinlääkärikäynnin jälkeen pakastimesta sulatettua possunsydäntä, jossa oli lääkettä, josta eläimet yleensä pitävät. Kerta jäi ainoaksi.

Tarjosin seuraavaksi kissalle possunsydäntä tai kanaa, joita se suostui syömään ja vedenjuonti jatkui. Kuivamuonaa en laittanut kuppiin, koska se saattoi ärsyttää kissan vatsaa.

Sain putsattua kissan silmiä silmävedellä, mutta reseptitippojen lisäämisestä ei tullut yhtään mitään.

Soitin eläinlääkäriasemalle, kuten lääkäri oli vastaanotolla pyytänyt ja mainitsin, ettei kipulääkkeen antaminen onnistu. Eläinlääkäri soitti takaisin ja kertoi, ettei kaikille eläimille valitettavasti pysty antamaan lääkettä.

Toivottavasti kissa tulee pian parempaan kuntoon.

Toinen eläinlääkärikäynti

Kissa voi jo hieman paremmin, mutta sille tuli kurja silmätulehdus eläinlääkärikäynnin jälkeen. Rauhoitetun kissan silmiin tiputetaan eläinlääkärin toimesta silmätippoja, jottei silmiin tulisi ongelmia.

Ikävä kyllä ongelmia tuli, kun kissan silmät muurautuivat umpeen ja kissaparan silmistä tursusi rähmämöykkyjä.

Soitin eläinlääkäriasemalle ja jälleen oli kissaraukalla edessä piinallinen käynti tutkittavana, ”koska silmiä ei ole tutkittu ja niissä voi olla ongelmia, joita hoitavat silmätipat haittaavat”.

Kissan saaminen kuljetuskoppaan oli haasteellista, taksimatkalla kissa naukui ja odotimme eläinlääkärille pääsyä.

Odotustilassa oli neljän kuukauden ikäinen lapinkoiranpentu ja saman ikäinen perhoskoira, joka pelkäsi ihmisiä ja eläimiä ja istui turvassa omistajansa sylissä. Söpöä ja ilahduttavan pentukarvaturkkista lapinkoiraa sai silittää.

Pääsimme vastaanotolle ja hiljattain valmistunut eläinlääkäri otti meidät vastaan. Pyysin, että saan pysyä huoneessa, koska läsnäoloni rauhoitti kissaa. Kerroin, että kissa hermostuu eläinlääkärissä ja pyysin, että he käyttävät tiikerihäkkiä. Kissa pudotettiin eläinlääkärin ja hoitajan toimesta tiikerihäkkiin ja sille pistettiin rauhoittava pistos. Kerroin, että vatsavaivat oli tutkittu edellisellä kerralla. Kissa makasi tutkimuspöydällä tiikerihäkissä ja rauhoituksen jälkeen kissa nostettin pois. Huomasin siinä vaiheessa, että kissan vasen tassu oli jäänyt tiikerihäkin pohjassa olevan raudan alle. Rautaa nostamalla saimme tassun pois.

Eläinlääkäri tutki silmät, joissa ei ollut vaurioita, määräsi kissalle kortisonitippoja ja pyysi minua hakemaan apteekista silmävettä kissan silmiin. Lasku oli 106 euroa. Palasimme kotiin taksilla ja rauhoituksesta toipuva kissa pääsi lepäämään. Lähdin käymään apteekissa ja ostin sekä reseptitippoja että silmävettä.

Sain tiputettua – törkeästi kirveleviä t. aiempi käyttäjä – kortisonitippoja vain kerran kissan silmään. Kivuliaan tipan jälkeen kissa juoksi pakoon. Jatkoin hoitoa putsaamalla kissan silmiä silmävedellä.

Kissa ontui erittäin pahasti hoidon jälkeen ja näytti vanhukselta, joten laitoin sille makuupaikkoja lattialle.

Toiselle kissalle turhan usein ilkeillyt potilas yritti rökittää aiemmin kiusaamaansa kissaa, mutta eipä onnistunut ilkeily sillä kerralla, koska toinen kissa makasi liian korkealla eli sängyn päällä. Minua nauratti, vaikka kissan vaikealta näyttävä ontuminen hirvitti. Kissa onneksi joi ja söi, mutta liikkuminen näytti erittäin piinalliselta.

Vaikea ontuminen jatkui seuraavana päivänä ja kissa varoi astumasta lattialle vasemmalla tassulla, joka oli jäänyt tiikerihäkin pohjaraudan alle.

Kissa nousi rahin kautta sängylle, hyppäsi alas ja älähti, kun kipeä tassu osui lattiaan.

Olin huolestunut kissasta ja soitin eläinlääkäriasemalle.

Hoidon tehnyt eläinlääkäri soitti minulle hetken kuluttua kotoaan ja minua harmitti, että jouduin vaivaamaan häntä. Hän ehdotti uutta käyntiä eläinlääkäriasemalla, jotta ontuva kissa saa apua.

Varasin kolmannen ajan.

Liputtomasta lipulliseksi

Maksoin aikaisin eilen bussinkuljettajalle neljä euroa matkalipusta eli olisi pitänyt muistaa ostaa kännykällä halvempi lippu. Vaihdoin toiseen bussiin, joten soitin vaihtopysäkiltä palvelunumeroon, kuoletin matkalippuni klo 7 ja harmittelin matkalipun hukkaamistani.

Työpäivä sujui hyvin, koska asiakkaat olivat mukavia ja työkaverit hauskoja. Etenkin oululaisen ”ei mittä hättä” -työkaverin luonne ilahduttaa asiakkaita ja minua joka päivä.

Palelu töissä harmitti, koska lämpötila oli katossa olevan mittarin mukaan 24 astetta, mutta hampaani kalisivat koko päivän villatakista huolimatta. Helteillä sisälämpötila oli 26,5 astetta, joka sopi minulle loistavasti. Kaikki eivät jakaneet käsitystäni.

Kääriydyin villahuiviin, mutta olin umpijäässä neljästä vaatekerroksesta huolimatta. Takkini sentään pysyi kaapissa.

Kylmä lounas vaikutti huonolta idealta, joten ostin lähikaupasta kalapihvin, perunamuusia ja salaattia työpaikan kahviossa syötäväksi. Annos ei erityisemmin ilahduttanut, mutta kuuma ruoka lämmitti hieman.

Matka keskustaan työpäivän jälkeen ei huvittanut palelun vuoksi, mutta tarvitsin uuden matkakortin.

Ostin kolikoilla metroaseman automaatista 2,80 euron matkalipun (selkeä säästö neljän euron lippuun verrattuna) ja menin matkan jälkeen Rautatientorin metroaseman lippupisteelle. Lyhyen jonon jälkeen näytin henkilöllisyystodistukseni ja kuulin virkalijalta, ettei lippuni ole palautunut heille. Yleensä busseihin pudonneet liput palautuvat joko kuljettajalta tai bussin siivoojalta.

Ehkä korttikoteloon lisäämäni ”syötti” eli 20 euron seteli esti kortin palauttamisen? Kertonee kyynisyydestäni, etten hetkeäkään uskonut saavani seteliä takaisin, vaikka puhelinnumeroni ja nimeni olivat korttikotelon sisällä olevassa lappusessa.

Maksoin 11 euroa tietojen siirrosta uudelle kortille ja maksuun kuului uusi lippukotelo. Tietenkin valitsin vihreän, vaikka harkitsin oranssia. Jostain omituisesta syystä minulla on kotona perinteinen sininen lippukotelo, mutta onneksi on olemassa parempi eli vihreä vaihtoehto. Syy siniseen koteloon taitaa olla kortin mukana tullut kotelo.

Sininen

Asuntonäytöissä aikoinaan huomasi, kuinka monet suomalaiset rakastivat sinistä niin maalina kuin kaakeleiden värinä.

Äidin vuokra-asunnossa makuuhuone oli lupaa pyytämättä maalattu norjansiniseksi. Kaunis väri, joka oli kauhistuttava seinillä. Eteisen seinään oli liimattu moniosainen palapeili (eiiiiiiii!) eikä peilin liimaamiseen pyydetty lupaa. Muuttaessani asuntoon opiskelijana makuuhuone tapetoitiin ja irrotin karmean palapeilin seinästä. Seinään jäi puolen jalkapallon kokoinen kuoppa, jota pikkuhiljaa täytin laastilla opiskelun lomassa. Asunto oli vuokrattu yritykselle ja vuokralaiset olivat hyviä ja luotettavia, mutta heidän sisustusratkaisunsa eivät viehättäneet. Remontti olisi tietenkin pitänyt teettää heillä, mutta he muuttivat ystävällisesti pois, kun aloitin opiskelun.

Nykyisin todella monella näyttää ilmoitusten mukaan olevan kotien seinillä tai kaakeleissa herkkää vaaleaa harmaata, perinteistä harmaata tai äärettömän rohkeasti tummaa harmaata. Harmaata on myös runsaasti huonekaluissa. Yksilöllistä ja persoonallista.

Kuulin vuokra-asunnosta, jonka asukas oli remontoitunut mieleisekseen. Hämmästyttävä teko, mutta asukkaalle tulee ikävä lasku muuttovaiheessa.

Uusi lippu

Uusi lippu ilahdutti sieluani.

Kävin varaamassa seuraavan akupunktioajan, kurkistin Gaborin alennusmyynnissä olevia kenkiä Halosella vuosien tauon jälkeen ja ostin Food Market Herkusta täysin pakollisia possunsydämiä. Halosella oli vartija eli ilmeisesti liike viehättää pitkäkyntisiä enkä nyt tarkoita manikyyrivaihtoehtoja.

En löytänyt toivomiani alennusballerinoja Gaborilta. Pidin vain mustista 118 euron mokkakengistä, jotka jätin hyllyyn. Tilanne oli aiemmin parempi, kun ostin Aleksilta edullisia esittelypareja, mutta räpyläni ovat nykyisin kokoa 4,5 ja malliparien koko oli 4. Hyvät kengät ovat erittäin tärkeät kävelijälle, joten olisi ollut mukavaa löytää sopivan hintainen pari.

Hyvästit rahoille

Kadonneella kortilla oli aikaa jäljellä yli kolme viikkoa, arvoa melkein 20 eurolla ja matkakortin sisään laittamani 20 euroa.

Bussi- ja metromatkoihin meni 6,80 euroa, matkakortin uusiminen maksoi 11 euroa ja parikymppinen katosi jollekulle.

Minulta putoaa suurien eläinlääkärikulujen (käyntejä oli useita) jälkeen matkalippu ja uusimiseen menee lähes 40 euroa. Epäreilua.

Onnekas, epäonnekas, epäonnekas, onnekas?

Pidän epäreiluna sitä, että olen palauttanut kolme käsilaukkua ja tietenkin vienyt kadulta löytämäni kalliin kellon poliisille.

Hupaisinta tai ehkä surkuhupaisinta on, että sain 5400 euroa maksaneen Bvlgarin takaisin poliisilta, koska kelloa ei noudettu kolmen kuukauden aikana.

Maksoin 150 euroa todistuksesta, joka kertoi kellon aitoudesta. Sain ensin virheellisen todistuksen, jossa timantteja oli kellossa 12 sijaan 10. Tilanne saattoi huvittaa minua. Pyysin ja sain uuden, virheettömän todistuksen.

Myyntitapahtumassa kellomarkkinoija halusi ostaa kellon 600 eurolla, koska kellojen hinnat romahtavat. Hänellä oli ranteessaan 21 000 euron Rolex, josta hän oli maksanut 7000 euroa eli kolmanneksen.

Maksoin kympin lipun myyntitapahtumaan, jossa oli hyvin vähän ihmisiä. Naisten kalliit kellot eivät myyjien mukaan mene kaupaksi, joten ostajan mukaan kellon arvo oli enää yksi yhdeksäsosa myyntihinnasta. Hän oli kauppaamassa kelloa edelleen, joten oikea arvo oli tietenkin suurempi.

Miesten käytettyjä arvokelloja myydään kuin meren mutaa. Kertooko tilanne mahdollisesti jostain?

Huomasin hiljattain, että löytökello oli pysähtynyt. Arvokkaaseen kelloon on tähän mennessä mennyt minulta 160 euroa ja minun pitäisi tietenkin uusia kellon patteri. Hyvin kallis kello, mutta lähinnä minulle. Kjeh.

Kiinnostaisiko teräksenvärinen Bvlgarin kello, jossa on 12 timanttia? Hyvä hinta – vain sinulle, sama ruotsiksi ja very good price – just for you.