Taidetta sekä hieman taidekauhistuksia

Gyllenbergin koti- ja taidemuseo, Kuusisaarenpolku 11

Gyllenbergin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa voi tutustua 50-luvun jouluun.

Kauniin ja upealla paikalla olevan rakennuksen pihaa verhosi ihanan aurinkoisena lauantaina lumi ja tunsimme myötätuntoa kukkivia piharuusuja kohtaan.

Linnut laulavat kuin keväällä, koska sää pysyy lauhana ja kylmenee vain pariksi päiväksi. Eläinparat, jos kylmyys lisääntyy ikävästi.

Joulunäyttely päättyy su 5.1.2020

Viehättävässä kodissa pääsee katsomaan perheen joulupöytää (Limoges-posliinia, tiedättehän), näkemään vieressä kahvikattauksen marsipaanipossuineen, minitaatelikakkuineen ja rusinoilla koristettuina Ekbergin sahramipullineen. Voinko sanoa puolikas lussepulla?

”Hedelmäpuista kerättyjä omenoita säilytettiin paperiin kiedottuina talveksi ja niitä nautittiin joulupöydässä.” Susan Coolidge (Sarah Chauncey Woolsey) kirjoitti Katy-kirjoissaan, kuinka yhdysvaltalaiseen sisäoppilaitokseen lähetettiin 1800-luvulla lahjalaatikoita, jossa oli mm. hedelmiä ja leivonnaisia. Kyseisiä nuortenkirjoja kannattaa lukea mm. kylminä talvipäivinä.

Joulukuusta pumpulikoristeineen ja lasiprismoineen voi ihailla seuraavassa salissa Edelfeldtin kauniin maalauksen luona.

https://gyllenbergs.fi/fi/uutiset/jul-pa-villa-gyllenberg-23-11-2019-5-1-2020

Minua surettivat kauniit itämaiset matot, joiden yli vierailijat kävelivät lumisine kenkineen. En tietenkään minä, vaan ne kaikki muut.

SCHJERFBECK – muiden muassa. Gyllenbergin kokoelma 15.8.2019–29.3.2020

Näytteillä oli useita Schjerfbeckin taidokkaita töitä, Ellen Thesleffiä, Verner Thomén maalauksia, Gallen-Kallelaa, Edelfeldtin teoksia ja yhden suosikeistani, Finchin, ukkosmaalaus yläkerran työhuoneessa.

Viereisessä huoneessa on viehättävä kaappi, jota koristavat Schjerfbeckin maalaukset.

https://gyllenbergs.fi/fi/villa-gyllenberg/erikoisnayttelyt/pagaende-utstaellning

Asumistarjous

Gyllenbergin taidemuseon herttaiseen piharakennukseen muuttaisin koska tahansa, mutta rakennus vaikutti asutulta. Voisin korvata asumiseni myymällä viikonloppuisin parin tunnin ajan postikortteja ja sievissä askeissa olevia hedelmäpastilleja lippumyymälässä.

Pyydän kiinnittämään huomiota äärettömän jaloon tarjoukseeni.

Ensivierailu

Ystäväni vieraili Gyllenbergin museossa ensimmäistä kertaa, vaikka olemme useita kertoja käyneet taidenäyttelyissä viereisessä Didrichsenin taidemuseossa.

Kyseisessä taidemuseossa oli lauantaina ilmaispäivä, joten parkkipaikka oli tupaten täynnä. Vinkki museokävijöille: kannattaa ostaa Museokortti eikä auto, joten on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia käydä myös maksullisissa näyttelyissä eikä tarvitse ihmetellä haastavaa pysäköintiä. Linjamopiililla pääsee kätevästi museon viereen.

Didrichsenin taidemuseo, Kuusilahdenkuja 1

Maailman paras maalauspaikka 13.9.2019 – 19.1.2020

Näyttely esittelee taiteilijayhteisöjä Önningebyssä ja Tuusulanjärvellä

Kaikki tutut taiteilijat Elin Danielson-Gambogista lähtien ja filmi, jossa oli hämmentävä tarina Sakari Topeliuksen tyttären romanssista. Mielestäni Topelius on elänyt käsittämättömän kaaaauan sitten, joten hänen osansa isänä oli häkellyttävä.

Vaikuttaa siltä, että kaikki kyseisen aikakauden taidemaalarit tunsivat toisensa.

Museopeda -koululaisopastukset

Kerron mielelläni ruotsinkielisille ihmisille, että osaan sanoa flytande svenskaksi ”Vad gjorde Svante med kantareller?” Syystä tai toisesta kielellisestä lahjakkuudestani ei tähän mennessä ole ollut hyötyä. Pyydän, että tutkitte Museopedassa olevaa lapsen suopeaa kantarellikiitosta Marialle, joten ehkä minulla on vielä toivoa.

Ateneum, Kaivokatu 2

MAAILMALTA LÖYSIN ITSENI 15.11.2019 – 26.1.2020

”Näyttely kertoo, kuinka Helene Schjerfbeckistä tuli Helene – kuinka lahjakkaasta oppilaasta kasvoi yksi historiamme vaikuttavimmista taiteilijoista. Näyttely keskittyy erityisesti Schjerfbeckin matkavuosiin Pariisissa, Pohjois-Ranskan Pont-Avenissa, Italian Fiesolessa sekä Iso-Britannian St Ivesissa 1800-luvun lopussa.”

Useita maalauksia, jotka valtaosa taiteesta kiinnostuneista suomalaisista tuntee ja Perhekoru-työ, josta pidän erityisesti. Mikä parasta, kyseisen työn saa ostettua kangaskassina yläaulan museokaupasta muistaakseni 59 euron hintaan. En aiemmin ymmärtänyt, kuinka oleellisia voivat museokaupat taiteesta pitävälle olla, kunnes kuulin maailmanmatkaajan käyneen museokaupassa kahdesti matkan aikana, mutta ei kertaakaan museossa. Oih, museokauppa!

London’s Royal Academy of Arts

Schjerfbeck-näyttely oli aiemmin Lontoossa, London’s Royal Academy of Arts – taidemuseossa, jossa tutustuin vuonna 1990 ranskalaisen (oui!) Monet-maalarin taiteeseen. Saimme ihailla upeita ja suurikokoisia maalauksia mm. lumpeista.

Ainoa näyttely, jossa jalkani koskettivat lattiaa vain ajoittain, koska liikuin eteenpäin valtavan ihmismassan mukana. Tungoksen vuoksi pidin tilannetta tukalana.

Toivon, että jonain päivänä pääsen vierailemaan Monet’n puutarhassa Givernyn kylässä Normandiassa.

Loiste

Kävimme vuosia sitten Loisteessa eli ylimmässä kerroksessa olevassa ravintolassa Helsingissä ja pieneen hissiin tunki suuri määrä kookkaita miehiä. Olin erittäin tyytyväinen siitä, että pääsin pois tupaten täynnä olleesta hissistä. Ihmisiä pitää olla sopiva määrä, mutta ei liikaa.

TAITEILIJOIDEN RUOVESI 15.11.2019 – 26.1.2020

”Pirkanmaalla sijaitseva Ruovesi ja sen ympäristö on houkutellut taiteilijoita 1820-luvulta alkaen. Kaikkia seudulla toimineita taiteilijoita yhdistää kiinnostus paikan henkeä, sen luontoa, ihmisiä ja kulttuuria kohtaan. Miten tämä on vaikuttanut Ruovedellä työskennelleiden taiteeseen?”

Holmberg, Gallen-Kallela, Simberg, Thesleff, Louis Sparre & kumpp.

Sisäisenä moukkana joudun myöntämään, että tiesin Ruovedeltä vain upean Helvetinkolu-nähtävyyden. Taiteilijayhteisö oli jäänyt pimentoon.

Sivistyin ja ehdottomasti valaistuin kyseisessä näyttelyssä.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha & joulukoristelu

Kukkakoristelu oli tänä vuonna lipunmyyjän mukaan nuorten laittama, ”selkeä ja valoisa”, joten täti-ihmisenä kaipasin aiempien vuosien taidokkaita asetelmia. Jos haluat nähdä rivissä olevia joulutähtiä ja pari pensasta käytävällä, niin kannattaa käydä.

Kasvihuoneessa on lämmintä ja miellyttävää, joten suosittelen Museokortteilua ja pistäytymistä mm. lummehuoneessa ja muissa hyvältä tuoksuvissa huoneissa.

Vannoutuneena suklaansyöjänä olin lähes järkyttynyt kaakaopuusta, jossa ei ollut hedelmän hedelmää. Väitän, että joku on salaa hiipinyt yöllä paikalle ja syönyt ne kaikki.

Piirakkaleipomo Räty -lippakioski, kasvitieteellisen puutarhan lähellä Unioninkadulla

Ei varsinaisesti taidetta, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Pitkänsillan luona.

 ke–pe 11–18 ja la 11–15, mutta joulu-maaliskuussa pe klo 11–18  ja la klo 11- 15

  • jonain päivänä käy tuuri ja olen oikeaan aikaan paikalla

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006163397.html

Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40

Joulukattauksia kotimuseossa ja näyttely päättyy su 12.1.2020.

Kotimuseossa oli punaisilla ruusuilla koristettu kuusi ja kaunis kattaus sekä kahvi- että ruokapöydässä. Yläkerran kotimuseoon on vapaa pääsy, mutta lippu pitää noutaa lipunmyynnistä. Minulla kävi tuuri, koska olin ensimmäinen kävijä ja sain kaikessa rauhassa kiertää joulunäyttelyn.

Vähemmän kohteliaasti ilmoitan, että vaaleanpunaiset ikkunaverhot olivat mielestäni karmean väriset.

Museokerroksessa oli taidenäyttely, jonka velvollisuudentunteesta kiersin. Lucas Cranach − Renessanssin kaunottaret -maalaukset edustivat tympeää ja hyytävää taidetta, jonka ohitan hyvin nopeasti. Kiinnostuneita katsojia riitti, joten pahoittelen kyseistä taideallergiaani. Pidin korunäyttelystä, jossa oli esillä vaikuttavia töitä.

Kellarikerroksen Sinebrychoffit – Hietalahden hyväntekijät 16.3.2019 – 12.1.20020, Punainen kellari

”Mittavan varallisuuden turvin Sinebrychoffit huolehtivat tehtaan työväen ja kaupungin vähäosaisten hyvinvoinnista. Myös kulttuurihankkeet olivat tärkeitä avustuskohteita.”

Kiitos, Sinebrychoffit, kun olitte humaaneja ja huomaavaisia ihmisiä. Irtisanotuille järjestyi eläke tai summa, jonka turvin pärjäsi ennen uuden työpaikan löytymistä ja henkilökunta sai ruokaa kansalaissodan aikana, joten rauha säilyi alueella.

Jos joisin olutta, niin kohottaisin tölkin, lasin tai tuopin Sinebrychoffien kunniaksi.

Huikeaa Voice-taidetta Ranskasta

Village People – YMCA Nathalia The Voice France 2017

Kannattaa katsoa yllättävä, erilainen ja ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen esitys nuorelta naiselta.

Tenoriksi?

Huomasin, että Kansallisoopperaan etsitään tenorilaulajaa, jos joku tuntemanne tenori etsii uutta työpaikkaa. Haku päättyy 2.1.2020.

https://tyopaikat.oikotie.fi/avoimet-tyopaikat/tenorilaulaja/1319191

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.