Luettua ja luettavaa

Tein viime viikolla useampana päivänä ylitöitä, koska kiireet jatkuivat. Blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle.

Ääneni sortui kesken puhumisen ja minua yskitti, kunnes ääni katosi pariksi päiväksi kokonaan. Toivuttuani puhuin asiakkaiden kanssa, taukojen aikana yskin, join kylmää vettä ja otin minttupastillin tai salmiakin ääntä rauhoittamaan.

Ääniparka.

Luettua

Bobin joulu                                 

James Bowen                             

”Katukatti Bobin isäntä James Bowen kertoo jouluistaan Lontoon kylmillä kaduilla, ja siitä miten kaikki alkoi muuttua, kun ihmeellinen kissa tuli hänen elämäänsä.”

Kiinnostava ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja kertoo vaikean lapsuuden ja nuoruuden kokeneesta nuoresta miehestä, joka aloitti huumeidenkäytön, päätyi elämään kadulla soittaen kitaraa tai kaupaten kodittomien myytäväksi kirjoitettua Big Issue -lehteä. Bowen huolehti loukkaantuneesta kissasta, pääsee eroon huumeista ja kirjoitti kirjan elämästään Bob-kissan kanssa.

Pidin liikuttavina ja avuliaina ihmisiä, jotka muistivat miestä – ja kissaa, joten heillä riitti ruokaa, lämmitystä ja valoa kotona. Pidin sympaattisena ihmistä, joka vei miehelle Marks & Spencerin lahjakortin. Hyvä, että hankalaa elämää elänyt sai hieman ylellisyyttä elämäänsä edes ruoan avulla.

Tuomitseminen on tympeää, vaikka valtaosa meistä tekee niin ja kodittomien tuomitseminen on katalaa. Ihmisillä on hyvin erilaisia taustoja ja vaikeissa oloissa kasvaneilla elämä voi alkaa hankalasti ja surullisen moni nuori karkaa tai häädetään kotoaan. En nyt tarkoita kirjailijaa, vaan monia muita Lontoon kaduilla eläviä nuoria ihmisiä.

Syytin aiemmin itseäni (itsesyytös on tietenkin parasta!) siitä, että annoin rahaa kerjäläisille, mutta James Bowenin ja Bobin tarinan luettuna tunsin itseni hieman paremmaksi ihmiseksi. Avustus ei välttämättä mennyt huumeidenkäyttöön tai rikollisille, vaan siitä saattoi olla apua kärsineelle ja kovia kokeneelle ihmiselle, joka joutui palelemaan kadulla. Pidin viheliäisenä sitä, että kodittomat ihmiset joutuivat nukkumaan muiden armoilla, pahvien päällä ja lähellä lämmintä ilmaa puhaltavia laitteita. Kaheleita ja väkivaltaisia ihmisiä voi olla liikkeellä varsinkin kapakkakierrosten jälkeen ja he turhan usein purkavat vihaansa täysin syyttömiin.

Suomessa en anna rahaa romanikerjäläisille, mutta toisinaan ostan heille hieman ruokaa. Vuosia sitten ostin enemmän ja kerjäläinen oli niin närkästynyt, että olin pahoillani teostani. Ehkä hänen oli vaikea saada kyyti asuinpaikkaan sillä hetkellä, joten tilanne oli hankala. En tarkoittanut haitata hänen elämäänsä, vaan auttaa.

Pariisi yhdelle ja muita kertomuksia                                         

Jojo Moyes                                  

”Jojo Moyes maalaa hurmaavassa ja hauskassa tarinakokoelmassaan oivaltavia kuvia ihmissuhteista ja naisista niiden rakoilemispisteissä. Toiset löytävät kadonneen kipinän, toiset itsensä ja voimansa.”

Jos Moyes kirjoittaa, niin luulin pitäväni tekstistä. Tarinakokoelma oli mielestäni hajanainen, mutta siinä oli pari mielenkiintoista kirjoitusta.

Omaa tehtävää etsimässä

Löydä vahvuutesi ja intohimosi

Riikka Pajunen

”Haluatko löytää tai luoda sinulle merkityksellisen unelmatyön.”

Perussettiä, joka työpaikkaa etsivän kannattaa lukea. Syystä tai toisesta odotin jotain uutta ja mullistavaa, mutta teksti oli kiinnostavaa, mutta tuttua.

Joulukirja

Sari Savikko

Oy Amanita Ltd 2010

Kirja oli soveliasta luettavaa joulun aikaan. Pidin etenkin kuvituksesta.

Bolla                                               

Pajtim Statovci                           

Otava 2019

”Kansainvälisen tähtikirjailijan kiihkeä ja lumoava romaani kahden miehen välisestä intohimosta Kosovon sodan kynnyksellä, avioliitosta, kodittomuudesta ja kaipauksesta.”

HUOM. Älä lue palautettani, jos aiot lukea kirjan. En halua pilata kenenkään lukemista.

En pitänyt kirjasta, vaikka teksti oli taidokkaasti kirjoitettu.

Rakkaustarinaa arvostin, mutta jatko oli vastenmielinen kuvaus kammottavasta sodasta, viheliäisestä ja väkivaltaisesta miehestä, joka kohteli julmasti ja iljettävästi vaimoaan, lapsiaan ja aiempaa rakastettuaan.

Mielestäni kirja oli tympeää ja vastenmielistä luettavaa aivan liian lähellä Suomea käydystä rankasta sisällissodasta.

Useammalla tutulla on lukeminen kesken, joten en ole vielä päässyt keskustelemaan teoksesta. Pahoittelen ikävää palautettani, mutta odotin jotain aivan muuta. Lyhyesti sanottuna hyvää ja kaunista karun sodan keskellä.

Toivottavasti ihmisillä on jossain vaiheessa jotain parempaa tekemistä kuin sotiminen, muiden uhkailu tai riistäminen. Olisiko apua, jos koko nuori sukupolvi kävisi urheilullisen peruskoulun ja lukion? Liikkujilla jää vähemmän aikaa ja energiaa pahantekoon – toivottavasti.

Finlandia-palkinnon ymmärrän, koska suru, riisto ja kauhistuttavat kokemukset usein palkitaan ja teoksia ylistetään. Eikö surua ja ikäviä tapahtumia ole jo riittävästi?

Vankila & leiri

Asiasta viidenteen, luin syyrialaisessa vankilassa istuvista miehistä, joita epäillään kammottavista rikoksista. Yllättäen kaikki haastatellut olivat kokkeja, vuohi- ja hevospaimenia, eikä kukaan ollut koskaan tehnyt mitään pahaa. Sama tilanne on leirillä, jossa on heidän vaimojaan ja lapsiaan eikä kyseisistä ihmisparoista kukaan ole ikinä tehnyt mitään ikävää.

Surullista, että kaikki pahikset ovat kadonneita ja vain hyvikset ovat vangittuina. Todella, todella traagista.

Uutta luettavaa

Ellen T.

Kustannusosakeyhtiö Teos 2019

Mäkijärvi, Schreck, Turpeinen

Sarjakuvakirja Ellen Thesleffistä hänen elämästään ja taiteestaan, joten pidän jo ajatusta kirjasta erittäin kiinnostavana. Selailin teosta, jonka mukaan Thesleff näki Isadora Duncanin tanssivan ja tapasi mm. Sarah Bernhardtin. Poikamaisen Ellenin äly kiehtoi monia miehiä, jotka ihastuvat hänen sisarensa Thyran kauneuteen. Ihailijoiden joukossa oli mm. Hugo Simberg.

Kiehtova teos, johon tutustun myöhemmin paremmin.

Ihana elämä

Marianne Thesleff

Kirjayhtymä 1980

Luin Marianne Thesleffin (1908–1992) kirjan Ihana elämä (1980), jossa hän kertoo, kuinka suvun upea Viipurin maalaiskunnassa sijainnut Lavolan kartano jäi Neuvostoliiton vaatimaan Karjalaan. Suvun edustajan vaiheita oli mielenkiintoista lukea, mutta pidin murheellisena lehmäparkoja, joita yritettiin pakkasessa kuljettaa Suomen puolelle ja kauhistuneet ja palelevat eläimet palasivat takaisin navettaan. Toivottavasti venäläiset huolehtivat eläimistä eivätkä surmanneet niitä. Ellen Thesleff (1869–1854) oli sukua perheelle. Parempana ihmisenä muistaisin, mitä sukua. Isän serkku?

Bryssel, Strasbourg, Luxemburg

Helena Petäistö

Otava 2019

Kirjassa on kuvauksia Petäistölle (s. 1950) tutuksi tulleista EU-paikoista. Eläkkeelle jääneen toimittajan kanssa olisi mielenkiintoista keskustella, koska hänellä on valtava määrä kiehtovaa tietoa.

Pidän Helena Petäistön taitavasti kirjoitetuista matkakirjoista ja olen lukenut useampia niitä. Pienenä ongelmana on, että kaipaan valokuvia matkakohteista.

Olisipa mahdollista matkustaa Luxemburgiin tai edes kiinnostavaan Brysseliin, jonka art nouveau –alue kiehtoo.

Seppo hyvän mielen konsultti

Petteri Poukka

Docendo 2019

Kertomus shetlanninlammaskoirasta, joka rakastaa juustoa, metsässä juoksemista, isännän tarkkailua ja mm. lepäämistä. Isäntänsä Petteri Poukan kanssa Seppo vierailee mm. palvelutaloissa.

Facebookissa Seppoa seuraavat kymmenettuhannet ja hyväntuulisella Sepolla on ilahduttavia viisauksia mm. nauttimisesta.

Kirjaa lukematta, mutta Facebookia seuranneena, kiitän Petteri Poukkaa ja Seppoa kaikesta siitä hyvästä, jota tuotte lukemattomien ihmisten elämään! Lisään vielä ystävällisen katseen, rapsutuksia ja palan mieluisaa juustoa Sepolle.

Viisas pääsee vähemmällä 2.0

Sampo Sammalisto

Kauppakamari 2019

Filosofian tohtori, suosittu bloggari ja kouluttaja Sammalisto on kirjoittanut uudistetun painoksen Viisas pääsee vähemmällä -teoksestaan.

Kaikkea, miten itsen kehittämiseen liittyy: työhön, tauottamiseen, tehokkaisiin palavereihin (olisi mielenkiintoista joskus käydä tehokkaassa palaverissa), nukkumiseen, ruokavalioon, taloudenhoitoon, uneen, liikuntaan jne. En vielä lukenut teosta, mutta luettuani toivottavasti muutun edes hieman paremmaksi ihmiseksi.

Listoja rakastavana pidin kiinnostavina ohjeina mm. luettavien kirjojen listaamista, ravintolalistauksia ja tehtävälistaa. Kuinka paljon jäisikään tekemättä, jos ei hyviä listoja olisi!

Luin hiljattain vangista, joka oli aloittanut nuorena rikollisen uransa ja oli ollut ylpeä teoistaan ja vankeusvuosistaan. Jokaisella on tietenkin oikeus olla ylpeä mistä tahtoo.

Minä olen iloinen siitä, mistä kaikista vakavista sairauksista ja läheisten menettämisistä olen selvinnyt tähän mennessä eikä mieleni ole murtunut. En käytä alkoholia, tupakoi, käytä huumeita kuin tilapäisesti vaikean fyysisen kivun hoitoon, harrasta irtosuhteita, petä, tee rikoksia tai elä rikollisen kanssa. Toisaalta syöpävuosieni jälkeen olen surkuhupaisan köyhä ja suklaa edustaa ikävä kyllä toiveruokavaliotani.

Mielenkiintoisten ja vaihtelevien työpäivieni aikana kuuntelen herjauksia, kiroilua, huutoa ja ajoittain huorittelua, mitä pidän piinallisena.  

Vielä on tietenkin aikaa muuttaa elämä toisenlaiseksi.

Ks. viisaampaatyota.com

Full House, Netflix

Otin kokeilukuukauden ja jatkokuukauden Netflixistä, jota työkaverit kehuivat ja katsoin ensin Full House – ja seuraavaksi Fuller House – sarjat elämästä San Franciscossa. Nuori isä jää leskeksi ja hänen edesmenneen vaimonsa veli ja miehen paras ystävä muuttavat rakennukseen pitämään huolta kolmesta pienestä tytöstä. Sarja neuvoi ja ohjasi katsojaa, mutta pidin sarjan näyttelijöistä, laulamisesta ja tanssimisesta.

Suosittelen herttaista sarjaa jo komean John Stamosin vuoksi. Miehen upea ulkonäkö ei tietenkään vaikuta mitenkään siihen, miksi seurasin sarjaa.

Pidän lämpimästä säästä, mutta pimeyteen ja hämäryyteen auttavat kirjat ja kiinnostavat tv-sarjat.

Hyvää seurattavaa kaikille meille, jotka muistamme takatukat.

Lux Helsinki 2016 -muisto

10.1.2016 Facebook

Suosittelen! Kiitos Ullalle ja hänen miehelleen eilisillan kierroksesta autolla keskustassa! 🙂 Tuomiokirkko, Ateneum ja Annantalo näyttivät upeilta valaistuina, samoin Ruttopuisto lyhtyineen ja Espan puisto väriä vaihtavine pöytävalaisimineen. Sofiankadun historiallisia teoksia ihmisistä oli kiva kierrellä! Espan lavan kaupunkimaisemaa pystyi kurkkimaan puistosta eikä hyinen jonotus ollut välttämätön. Suosikkini oli Tuomiokirkon kukka- ja lintumaiseman lisäksi Cloud-teos Kalevankadun ja Annankadun risteyksessä. Karmea pakkanen, mutta onneksi autoon pääsi lämmittelemään lyhyiden ulkoilureissujen jälkeen eikä tarvinnut tapella nokka jäässä paikasta bussissa Rautatieasemalla. PS Hattu on välttämätön jopa kaltaiselleni hatunvihaajalle. Rukkasiakaan ei paheksuta.

Lux Helsinki 2020

Pidän siitä, että Helsinki ilahduttaa ihmisiä joka vuosi Lux Helsinki -valojuhlalla.

https://www.luxhelsinki.fi/

Valot syttyivät lauantaina 4.1.2020 klo 17, mutta olimme aiemmin paikalla, koska palelijoina oikaisimme vaatekaupan kautta, jossa sovitin kaunista neuletta. Lämpimältä näyttänyt neule oli kuin tehty minulle, mutta materiaalina oli akryyli ja kyseistä ainetta oli 56 prosenttia. Kaunis ja alennuksessa ollut tuote, mutta akryylivaatteet pitäisi kieltää lailla jo hiuksia nostattavan sähköisyytensä ja tökerön nyppyyntymisensä vuoksi. Sain taltutettua hapsottavat hiukseni, mutta en ostanut neuletta.

MorriSon’s, Aleksanterinkatu 15

Kävimme syömässä ja arvasitte heti, että lohisalaattia ja toisena annoksena oli kana-wok. Paikkana oli Aleksin MorriSon’s, josta olin varannut pöydän. Kuten oletin, niin ravintola oli tupaten täynnä ennen valojuhlaa.

Tuttu paikka vuosien takaa, jolloin eri nimellä toimineesta ravintolasta sai salaatin ja leivän lisäksi erittäin hyvää tapenadea. Kyllä, oliivi voi olla hyvää. Kuinka moni muistaa lunttaamatta ravintolan aiemman kaksiosaisen nimen? Ravintolasta pystyi tuijottamaan viereiselle kuntosalille kiipeäviä reippaita ihmisiä.

Niin luxia, niin luxia

Kävelimme ruuhkaiselle Senaatintorille, jossa ihailimme arviolta 650 000 ihmisen kanssa upeasti valaistua Tuomiokirkkoa. Pidimme eniten keltaisesta versiosta.

Nousimme pimeää Unioninkatua pitkin Topelia-yliopistorakennukselle, jonotimme ja jonotimme ja pääsimme tunnelille, jossa oli valoja ja pitkiä punaisia naruja.

Emme oikaisseet sisäpihalla rakennuksen edestä tai pensasaidan läpi, kuten moni muu. Olin iloinen siitä, ettei pikkupoika ilmeisesti saanut taitettua oksia pensaasta useista yrityksistään huolimatta.

Jollain naisella oli mukanaan ihanan tonttumainen valolyhty, joka helpotti kulkemista epätasaisella mukulakivikadulla.

Edessäni nauhatunnelissa liikkui muurinmurtajamies, joka tietämättään esti narujen plätsähtämisen kasvoilleni. Olin tyytyväinen, koska aiemmin menneiden ihmisten kasvot eivät välttämättä olleet puhtaat. Emme saaneet lepratartuntaa, mutta jonottava ihmismassa oli koko ajan kiinni minussa, joka oli/on karmeaa.

Laskeuduimme Metsätaloa kohti, mutta emme jonottaneet uudelleen sisäpihalle, vaan katselimme puita valaisseiden värien vaihtumista kadunvarresta. Paikalle ei päästetty lapsia, koska esitys saattoi olla pelottava. Kestimme pelottavuuden jalkakäytävällä.

Ihmisiä valui ylös Unioninkatua, vaikka kulkusuunnaksi oli suositeltu teosten kiertämistä järjestyksessä eli Senaatintorilta alkaen. Eihän sitä koskaan tiedä, missä suunnassa ihmiset asuvat.

Vaelsimme kohti Hämeentietä ja pääsimme viime hetkellä pois ratikan alta kovassa ruuhkassa.

Kaisaniemen puistoon oli ripustettu valaistuja lyhtyjä eli mustekaloja, tutuja, mekkoja, erilaisia valaisimia ja osa teoksista, mm. lumiukon pää ja valaistu nukkekoti, olivat maassa. Viehättävä alue, mutta pidin vielä enemmän Hakasalmen huvilan tunnelmallisesta puutarhasta aiempina vuosina.

Valoteoksessa näimme liekkejä ja kyseisen pömpelin jäähtyessä jonotimme kojusta kuumaa kaakaota ja ”talvimehua”. Emme päässeet selville ns. talvimehun (winter juice) koostumuksesta. Mahdollisesti mustaherukkaa, mahdollisesti Mehukattia.

Katselimme pimeältä Kaisaniemen aukiolta pilviä, kuuta ja tähtiä kasvitieteellisen puutarhan viehättävän kasvihuoneen lisäksi.

Australian murheellisia liekkejä kuvannut tuliteos oli erittäin vaikuttava.

Kävelimme eteenpäin ja pohdimme, kenen suureen taskuun pudotamme tyhjät paperikuppimme, mutta löysimme roskiksen. Seuraavana vuorossa oli metallipöllö, jonka oletin olevan 15-metrinen, mutta arvioni heitti reippaasti. Pikkuinen ja sympaattinen eläin, jota valokuvattiin innokkaasti.

Jatkoimme junarataa kohti ja pohdimme ravintola Kaisaniemen kohtaloa. Ravintola sulkeutui vuosi sitten toimittuaan hyvin pitkään samalla paikalla. Alkuperäinen ravintola rakennettiin Wikipedian mukaan vuonna 1827.

Kävelytieltä ihailimme veteen heijastuneita kirjaimia ja Tokoinrannassa ohitimme italialaisen ravintolan Il Gabbianon, jossa lähes jokainen viettäisi mielellään esimerkiksi joulua läheistensä kanssa. Ravintola ei kuulunut Lux Helsinkiin, mutta näytti hyvin tunnelmalliselta ja erittäin täydeltä.

Katsoimme seuraavalta valotaululta teosta, jossa oli poika, joka vaihtui tytöksi jne., mutta jatkoimme kohti valaistua Kaupunginteatteria. Värit vaihtuivat sinisestä oranssiin ja vaaleanpunaiseen ja taustalla soi minun mielestäni turhan uskonnollinen musiikki. Ystäväni piti kyseisestä musiikista eli hän oli kunnon ihminen.

Pidimme vaihtuvista väreistä, mutta äärettömän rankan kahden ja puolen kilometrin kävelyn (hehee!) jälkeen kaipasimme koteihimme ja lämpimään.

Valitsin virheellisesti seuraavana lähtevän bussin Hakaniemen torilta ja päädyin autiolle pysäkille autiolla kadulla, koska pysäkkien reittejä on vaihdettu ja bussipysäkkejä on suljettu. Keskenään melskanneet nuorisokriminaalit jatkoivat reuhaamista keskenään ja palasin turvallisesti kotiin.

Alueen pölvästit tai ohikulkevat pölvästit olivat pirstoneet useamman bussipysäkin lasit. Toive: jääkää kiinni, saakaa kunnon rangaistus ja kehittykää paremmiksi ihmisiksi epäilyttävästä taustastanne huolimatta. Sama toive pätee graffitisotkijoihin.

Suosittelen taidematkalla kuumaa juotavaa, vaikka jono oli pitkä.

Vielä tänään ja huomenna klo 17 jälkeen ehtii vaeltaa Lux Helsingissä parinkymmenentuhannen muun ihmisen kanssa. Uskon, että pahin ruuhka oli lauantai-iltana, jolloin tutustuimme valotaiteeseen.

Kiitos elämyksestä, Helsingin kaupunki!

Menkää ja valaistukaa.

PS Herttaista tonttulyhtyä minulla ei ole, mutta ensi vuonna otan oman fikkarin mukaan. Valaistumpi Unioninkatu on ehdottomasti parempi Unioninkatu.