Klesa

Yskin niin paljon bussimatkoilla, ettei kukaan uskaltautunut viereen. Toisaalta hyvä, koska en arvosta nojailijoita, mutta noloa täydessä bussissa.

Yskin aamupäivän aikana niin, että pelkäsin antavani ylen. Jos en puhunut tai liikkunut, niin yskin vähemmän.

Kävin uudelleen lääkärissä. Olin paikalla viisi minuuttia ennen vastaanottoa ja pääsin lääkäriä tapaamaan 35 minuuttia myöhemmin. Hänellä oli ollut kiireinen päivä ja pitkiä potilaskäyntejä. En saanut traumaa, koska lääkäri oli mukava.

Lämpöä oli 37,3 astetta enkä tiennyt tilanteesta. Normaalilämpöni on 36,2 astetta. Lääkärin mukaan vasta 37 noteerataan lämmöksi. Mitä, jos normaali ruumiinlämpö on 37 astetta? Onko silloin jatkuvasti lämpöä? Tätäkin melkein pohdin tänään.

Lääkärin mukaan keuhkoissani rohisee, joten kävin verikokeissa, joissa katsottiin samalla allergiatilanne. Siitepölyä on ilmassa grosseittain (ikitarkka määrite), joten lääkäri mietti allergiaa tai lievää astmaa. Sain yskänlääke- ja astmapiippureseptin. Olen surkea astmapiippujen käyttäjä ja sain aiempina vuosina keuhkoputkentulehdusten aikana vain pölyä kurkkuuni astmapiipuista. En ole varma kurkkupölyn parantavuudesta tai tehokkuudesta.

Mononukleoosi voi olla hankala, kun tauti iskee näin vanhan kimppuun. Olisi pitänyt Epstein-Barreilla nuorempana. Mononukleoosi on aika viheliäiseltä vaikuttava tauti elinsiirtopotilaille. Pernani on tietääkseni kunnossa.

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2017/16/duo13868

Sää oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen, joten oli mukavaa odottaa kotimatkabussia.

Seuraava laboratoriokäynti on ensi maanantaina ja lääkärin tapaan tiistaina.

Elämä oli hauskempaa, kun olin terve.

Advertisement

Läheiset

Syöpään sairastuessa useimmista sairastuneista tuntuu, että koko maailma pysähtyy. Tulevaisuudesta ei tiedä, oma vointi kauhistuttaa, hoidot huolestuttavat tai pelottavat ja todella moni sairastunnut miettii kuolemista.

Olen jutellut monien syöpäpotilaiden kanssa, joita läheisten reaktiot hämmästyttävät. Osa omaisista ei ymmärrä tai halua ymmärtää, että syöpäpotilas on sairastunut vakavasti. ”On minullakin pitkittynyttä yskää.” Sehän ikävää. Kannattaisiko käydä lääkärillä tai vähentää tupakointia?

Apua voi saada läheisiltä heikommassa vaiheessa, jos heillä on aikaa tai halua auttamiseen. Yli miljoona suomalaista elää yksin ja monet elävät parisuhteessa, joissa vain sairastunut huolehtii kotitöistä. Puolisot tai lähellä asuvat unohtavat – tai eivät käsitä, että he voisivat kokata ruokaa, auttaa siivouksissa edes joskus tai käydä kaupassa heikossa kunnossa olevalle potilaalle. Syöpäpotilaan voi olla vaikeaa palkata siivousapua, koska tulot romahtavat ja menot nousevat lääkkeiden, poliklinikka- ja sairaalamaksujen vuoksi.

Erittäin hyvä syy säästää siinä vaiheessa, kun on vielä terve.

Ihmiset ovat erilaisia, joten osa ei oikeasti pysty käsittämään, millaista elämää syöpäpotilas elää. Ei kyse ole mistään läheisten elämän pitkää työpäivää tai -viikkoa seuraavasta uupumuksesta vaan tilanteesta, jossa jo sängystä nouseminen tuntuu tavoitteelta.

Myeloomadiagnoosin saatuani luin Kristiina Heleniuksen kirjan Mikä maa, mikä syöpä, jossa hän kertoi sairastuneensa imukudossyöpään, Hodginin tautiin. Kirja oli kiinnostava ja teoksesta jäi mieleen, kuinka Heleniuksen aviomies toi ruokaa vain itselleen – ei puolisolleen. Syöpä voi koetella parisuhteita ja ärsyttää tervettä puolisoa, jolle kasaantuu huolta, surua ja ylimääräisiä tehtäviä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristiina_Helenius

Syöpäpotilaalle voivat tietenkin olla vieraita lähipiirin opiskelukiireet, remontit, parisuhdekriisit, alkoholi- ja/tai mielenterveysongelmat, pettämiset, lasten fyysiset ja psyykkiset ongelmat ja muut sellaiset asiat, jotka eivät liity omaan elämään. Vaikeita ja surullisia tilanteita, joihin läheiset toivottavasti saavat apua.

Monien potilaiden mielestä hankalinta vakavassa sairastumisessa oli, etteivät terveet ihmiset hahmottaneet sitä, että potilaan riskinä oli kuoleminen. Moni hyvin sairas potilas kuuli läheisiltään ikihupaisan Ethän sinä näytä sairaalta -kommentin. Ei, syöpää ei huomaa kuten ruhjeita kolarin jälkeen. Syöpä tekee tuhoja ihmisessä itsessään.

Mm. Yhdysvalloissa monilla alueilla käytäntö on toisenlainen. Naapurit, tuttavat ja ystävät tarjoutuvat apuun, hoitavat lapsia, tuovat ruokaa ja toimivat siivouspartioina vakavasti sairastuneiden luona. Välittäminen ja huolehtiminen ovat heille tärkeitä asioita.

Parhaissa suvuissa potilailla oli tukijoita ja hän saa apua. Jos tukea saa, niin yhteydenpitoa on helpompi jatkaa tulevaisuudessa.

Jos ei saa, niin miksi vakavasti sairastunut ottaisi jatkossa yhteyttä ”läheisiin”, jotka eivät kertaakaan vaivautuneet auttamaan raskaiden ja vaikeiden hoitojen aikana?

Taiteena on Mia Bergqvistin Kasvunpaikka, jonka kuvasin Naivistit Iittalassa -näyttelyssä viime kesänä. Vanhalla puukoululla olevat teokset ovat lahjakkaita ja hauskoja, joten näyttelyyn kannattaa jälleen suunnata lauantaina 18.5. tai viimeistään sunnuntaina 25.8.2019.

Hämmästyttävää

Yskiminen jatkuu, vaikka olisi voinut jo loppua. Perjantaina olin jälleen lääkärissä, mutta onneksi tulehdusarvot olivat laskeneet.

Kummastelen poskiontelotulehdusta, koska olen selvinnyt vuosikymmeniä ilman kyseistä sairautta. Taidan syyttää allosiirtoa.

Flunssassa väitän sukupuolestani huolimatta sairastavani surullisenkuuluisaa miesflunssaa, koska oireet ovat rasittavia. Lääkärin kuunnellessa keuhkojani minua yskitti, joten käänsin pääni toiseen suuntaan ja pyysin anteeksi yskimistäni. Lähinnä siksi, etten pystynyt suojaamaan yskää kämmenselälläni tai nenäliinalla. Lääkäriä huvitti ja hän totesi, ettei yskimistä tarvitse lääkärille pahoitella.

Sain neljän päivän jatkon antibioottikuuriin ja pyysin Erdopect-kapseleita, jotka lohkovat limaa. Aina pitää olla oma käsitys hyvästä lääkityksestä tai ainakin kaverin neuvo, jonka voi esittää lääkäriparalle. Hehee. En saanut hitaasti vaikuttavaa Erdopectiä, vaan lääkärin mielestä tehokkaamman ja nopeammin vaikuttavan Flavamed-kapseleita. Farmaseutin mukaan lääkettä kannattaa alussa ottaa kolme päivässä ja myöhemmin vähemmän.

Lääkäri totesi, että CODESAN comp -yskänlääkettä kannattaa ottaa vain iltaisin, ettei ole kodeiinin vaikutuksen alaisena päivällä, koska kodeiini on huumausaine. Kiva. Olen reilun kuukauden aikana joutunut juomaan puoli litraa huumausainetta. Olen ollut onnekas, koska olen käyttänyt lääkkeitä vain yskän rauhoittamiseen tai fyysisen kivun lievittämiseen enkä jäänyt koukkuun mihinkään niistä. Luulen, että suurin syy oli siinä, että tulin lähes kaikista kipulääkkeistä niin pahoinvoivaksi, että addiktioriski oli vähäinen. Fentanyylilaastareita käytin siirron aikana ja jälkeen, kun selkänikamani oli murtunut ja kolme muuta nikamaa oli vahingoittunut. Käyttämättömät laastarit vein tietenkin apteekkiin. Tramalin annoin ylen ja samoin OxyNormin, josta oli jonkin aikaa apua vyöruusun aiheuttamiin hermokipuihin. Lyricaa en suostunut kokeilemaan lukemieni kauhujuttujen perusteella, vaikka moni potilas saa apua lääkkeestä. Yskänlääkkeessä kiinnosti mahdollisuus nukkumiseen ja yskimättömyyteen eikä kodeiini. Ihmiset ovat erilaisia, joten mm. Yhdysvalloissa on ollut valtavia ongelmia opiaattilääkkeiden kanssa. En usko, että lääkkeitä määrätään Suomessa vähäisiin kipuihin.

On siitä jotain hyötyä, että on vahva vinttikerros, vaikka on joutunut kokemaan kauhistuttava, kivuliaita, vaikeita ja surullisia asioita vuosien aikana, kokemaan rankkoja hoitoja ja saanut valtavasti erilaisia lääkkeitä.

Olen aina ollut käsienpesijä, käytän usein kesälläkin hansikkaita, käsidesiä en atooppisen ihoni vuoksi voi käyttää, välttelen yskijöitä ja bussissa laitan hupun päähän, jos takana istuu yskijä enkä voi siirtyä. Välttelen väkijoukkoja, en ole ikuisuuksiin käynyt messuilla tms. Kevätmessulle menisin mielelläni ihailemaan kauniita istutuksia, mutta ihmismassojen vuoksi en mene. Siitä huolimatta mm. flunssa tuntuu väijyvän joka nurkan takana. Kyselin muilta siirron saaneilta vinkkejä, mutta ainoat uudet vinkit olivat vahvistava tiputus sairaalassa ja anti-inflammatorinen ruokavalio, jossa vältetään gluteiinia ja sokeria. Parhaat kiitokseni kaikista vinkeistä!

Naamani näyttää keskiviikon mätkähtämisen jälkeen riemunkirjavalta. Nenää ympäröi raikkaan keltavihreä iho, jossa on mustelmia. Silmät näyttävät mukiloiduilta (ei, eivät ole), mutta naaman turvotus on onneksi laskenut. Kuvan otin muutama päivää sitten, jolloin nestettä vielä riitti.

Pakotin itseni aikaisin lauantaina, kun ihmisiä oli busseissa vähän, hakemaan loppumassa olevaa kuitupitoista kissanruokaa (ilmainen seitsemäs säkki, haa!), mutta eläinlääkäriasema ei ollut auki. Nettisivujen perusteella oletin, että yritys avataan aamulla. Olettaminen on huono idea, aina.

Kävin apteekissa ostamassa täydennystä lääkkeisiin. Naamani oli riemunkirjava, mutta kumpikaan farmaseutti ei tietenkään sanonut mitään reseptipuolella tai etsiessäni maitohappobakteereja. Apteekeissa varmasti näkee vaikka minkälaisia asiakkaita. Palasin ratikalla keskustaan.

Myöhästyin 20 minuutin välein lähtevästä bussista 20 sekuntia, joten kiirehdin ostamaan kissoille uuden vehnänorasruukun S-marketista. Kotimatkalla kävin kirjastossa ja kaupassa. Tautisuuden aikana on hankalaa, kun kaikki tarvittava tuntuu loppuvan ja kaiken tarvittavan raahaaminen julkisilla on tautisena uuvuttavaa. Vieressä koiran tavoin kävelevä ostoskassi olisi kätevä! Pyörillä vedettävään kärryyn en ole vielä päätynyt, vaikka varmaan pitäisi.

Huvitan itseäni toipumisen aikana katsomalla Downton Abbeyn koosteita ja hahmoanalyysejä YouTubelta. Huikea sarja, jossa oli hyvä käsikirjoitus, loistavia näyttelijöitä, kaunis musiikki, viehättävä ympäristö, taidokkaita pukuja ja valtava määrä osaavia ihmisiä, jotka osasivat suunnitella, aikatauluttaa, ommella vaatteita, meikata, kammata, kuvata, äänittää jne.

Tarkoituksenani on palata kuntosalille, kun voin riittävän hyvin. Vahvemmista lihaksista on hyötyä kantamisessa ja mm. soutulaite on oikeasti hauska.

Voisinpa mahdollisimman pian riittävän hyvin.

Tauti on

Mieluummin olisin tauditon. Edellisissä oli melkein runo.

Söin aamulla puolikkaan purkin jotain soijatuotetta, koska ruoka ei maistunut. Lääkäriaika oli klo 10:40, joten olin paikalla jo klo 10:25. Lääkäri vapautui klo 10:55 ja hän ehdotti, että menen heti laboratorioon. Menin ja istuin odottamassa, että kaikki muut saavat käytyä labrassa. Ei onnistunut. Muita oli liikaa.

Lääkäri tuli hakemaan minua ennen seuraavaa potilasta ja hän kuunteli keuhkoni, mittasin itse lämpöni (mitättömät 37 astetta), hän katsoi suuhuni ja korviini ja arveli, että vahakorvani voivat ärsyttää minua yskimään. Lääkäri oletti, etten tupakoi. Ihmettelen aina lääkärien esittämää kysymystä, koska mielestäni tupakoijat haistaa. Lääkärin mukaan ainakin hän haistaa, mutta yleinen vastaus on ”lopetin eilen”.

Palasin laboratorion luo odottamaan. Oikeasta kädestäni otettiin kivuttomasti näyte, mutta minua rouviteltiin. Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiih! Minä olen neiti ja pidän rouvittelua epäkohteliaana.

Jäin odottamaan, että hoitaja hakee minut luokseen korvien putsaamista varten. Hän haki eikä rouvitellut. Kiitos! Toisesta korvastani huuhdottiin vähän ja toisesta enemmän. Olo oli kuin sappikivileikkauksen jälkeen (onneksi kokematta) eli sain nähdä, mitä minusta löytyi. Näky oli hämmästyttävä, mutta sitäkin ällöttävämpi. Hukkaan, hukkaan meni hyvä 20 euron korvanpuhdistustökötti, jonka ehdin jo ostaa! Korvani ovat nyt röhnättömät ja ilmeisesti kuulen paremmin. Kuulin turhan hyvin jo aiemmin, mutta olen iloinen puhtaista korvista.

Palasin yläkertaan odottamaan. Labratulokset eivät olleet valmiita, joten istuin käytävässä. Pääsin takaisin lääkärin luo ja hän kertoi, että tulehdusarvoni olivat kohonneet eikä syy ole tiedossa. Minun pitää käydä röntgenissä. Jos keuhkoissa ei ole mitään, niin saan lähetteen sisätautilääkärille. Mitä ihmettä?

Kävin röntgenissä, joka oli toisessa rakennuksessa. Aulassa mieshenkilö – uskoakseni sana herra on liioittelua – sylkäisi aulan lattialle. Toisinaan joidenkin ihmisten käytös on niin karmeaa, etten tiedä, mitä ajatella. Kuulin myöhemmin lääkäriltä, että joku potilas oli ryöstetty rakennuksen hississä. Huh.

Palasin lääkärin luokse kolmannen kerran ja kompastuin ulkoportaikossa. Kaaduin otsa edellä rappusta päin ja kolautin nenän yläosan. Päästä tulee kiitettävästi verta, joten olin polvillani rappusilla ja painoin nenäliinaa otsalleni. Verta tippui portaille. Koiran kanssa kulkenut naishenkilö oli kauhistunut tilanteesta ja totesi, että minun pitää saada apua. Kiitin ja totesin, että olen menossa lääkärin luo ja kaikki on kunnossa. Toinen huolestunut naishenkilö tuli auttamaan minut ylös ja saattoi minut perille. Kiitin häntä.

Lääkäri tuli aulaan, menin hänen huoneeseensa ja hän tutki kasvoni. Onneksi mitään ei pahemmin hajonnut ja jäykkäkouristusrokotus oli voimassa. Mitä nyt toinen silmä muuttuu mustaksi tai mahdollisesti molemmat.

Röntgenkuvissa ei ollut mitään, joten antibioottihoito jatkuu ja menen torstaina uudelleen lääkärin luo laboratorion kautta.

Lääkäri pyysi, että hoitaja puhdistaa kasvoni. Istuin aulassa hoitajan ollessa varattuna, halusin kotiin ja päätin karata paikalta. Olin ollut lääkärireissulla melkein kolme ja puoli tuntia ja matkat tietenkin päälle. Hoitaja pääsi paikalle ja hänen huoneessaan oli harjoittelija, TET tms., joka tietenkin sai jäädä. Otin takin pois ja menin sängyllä makaamaan. Hoitaja puhdisti ruhjeet, jotka olivat kipeitä. Sain jääpakkauksen kotimatkalle.

Ehdin bussiin, mistä olin tyytyväinen. Haudoin naamaani jääpakkauksella ja suojapaperi muuttui veriseksi.

Jatkobussiin oli kuusi minuuttia, joten pistäydyin kaupassa. Oli aika ottaa antibiootti ja ennen lääkettä piti syödä jotain. Olin nukkunut kuumeisena kotona neljä päivää, joten ruokavalikoima oli huono. Löysin lohisalaatin, jossa ei ollut juustoa (ei maitotuotteita antibiootin kanssa) ja menin pikakassalle. Pikakassa hälytti myyjän paikalle, kuten aina toisinaan käy. Näin varmistetaan, etteivät korttivarkaat ja muut roistot saa käytettyä toisten kortteja. Minulla sattui olemaan ikioma kortti mukana tällä kertaa. Myyjää ei näkynyt eikä kuulunut. Lopulta hän tuli ja sain maksettua tuotteen. Kiva myyjä pahoitteli tilannetta, sain maksettua ostokseni ja hän toivoi, että ehdin bussiin.

Myöhästyin kahdesta bussista, jotka olivat ajaneet ohi kassaepisodin aikana ja odotin seuraavaa bussia. Bussilippuni kausi oli mennyt eilen voimasta enkä vielä ostanut uutta kautta. Arvolta mennyt bussilippu oli vanhentunut kaupassakäyntini aikana, joten ostin kilometrin matkalle uuden lipun. Ylämäkeä en kolhiintuneena kiivennyt.

Onko teillä koskaan tunnetta, jonka mukaan kannattaa maata sängyssä ja pysyä sängyssä, vaikka pitäisi mennä johonkin?

Ei minullakaan.

Kuume jatkuu

Oman vilpittömän käsitykseni mukaan kuumetta ei pitäisi enää olla, mutta kuumemittari väitti illalla 37,9 astetta.

Poskiontelot eivät olleet kipeitä, joten en ottanut särkylääkettä. Eilen otin Para-Tabsin, koska haluan alentaa kuumetta. Toisaalta kuume ei haitannut yhtään, koska kerrankin tarkenin. Normaalilämpöni on 36,2 astetta, joten kuumeen aikana oli ilahduttavan lämmin.

Yskän sain tilapäisesti nitistettyä CODESAN compilla.

Otin eilen iltapäivällä kolmannen Doximycinin. Aiempien nappien jälkeen minulla oli paha olo. Kokeilin ottaa kaksi maitohappobakteeria antibiootin kanssa ja voin huomattavasti paremmin. Jatkan runsasta vedenjuontia ja arvelen, että juon neljä litraa päivässä.

Soitin tutulle henkilölle, joka oli ensin ystävällinen ja sai puhelun loppupuolella raivarin. Raivokohtauksia kyseisellä henkilöllä tulee ehkä kahdella kerralla kuudesta ja niiden syy vaihtelee. Syyllinen olen tietenkin aina minä, vaikka en olisi omasta mielestäni (virhe, oletan) sanonut mitään ikävää tai yllyttävää. Hänen hankalia mielenterveysongelmiaan, joita hän ei ole koskaan myöntänyt, on hoidettu psykiatrisella osastolla.  Toivon aina, että fiksu, valistunut ja hauska ihminen palaa takaisin. Toisinaan hän on keskuudessamme, mutta jokin mitätön asia tai kommentti voi saada hänet raivostumaan. Ikävä tilanne. Onneksi hänellä ei ole lapsia, koska rankimmat mielenterveysongelmat saattavat siirtyä lapsille. Pahinta on, että herjaavia kommentteja kuunnellessani tai törkyviestejä lukiessani minun tekee mieli vastata hänelle aivan yhtä asiattomasti. En tietenkään tee niin, koska eihän hän voi hankalille psyykkisille ongelmilleen mitään. Soitan hänelle, koska hän on parhaimmillaan hauskaa seuraa. Ikävä kyllä herjauskirjeitä sai aiemmin moni muukin kuin minä ja kyseiset ihmiset katkaisivat välit vihaiseen henkilöön.

Antibioottikuurin vuoksi päivä pitää jaksottaa niin, että otan aamupäivällä kalkkitabletit, joita ei saa imeytymissyistä ottaa muiden lääkkeiden kanssa. Seuraavaksi rautatabletti, joiden kanssa otan B12-vitamiinin ja jotain, missä on C-vitamiinia. Muutaman tunnin kuluttua antibiootti, joka pitää ottaa ruokailun jälkeen, maitohappobakteerin kanssa ja runsaan veden kanssa.

Ideaalimaailmassa kaikki napit voisi huuhtaista kerralla alas, kuten aikoinaan Villissä lännessä, jossa vihreällä hevoslinimentillä parannettiin kaikki taudit epäilyttävistä näppylöistä luuvaloon ja keuhkokatarriin.

Huvitan itseäni nukkumisen, keveiden kotitöiden ja kissanhoidon lomassa katsomalla Ruudusta Remppa vai muutto UK -sarjaa viehättävästä Iso-Britanniasta. Vaihtoehtona on Areenan Rakkaudesta puutarhaan -ohjelma, jossa ihmisten ränsistyneistä puutarhoista tehdään kauniita. Mikä tahansa ohjelma, jossa on maisemia Englannista tai upeasta Skotlannista, ilahduttaa. Toivon, että jonain päivänä käy järjettömän hyvä tuuri, saan muutaman kätevän puntamiljoonan ja pääsen muuttamaan leutoon Englantiin. Cornwall palmuineen kiinnostaisi, mutta pidin myös Irlannista. Brexitin vuoksi ideani taitaa olla huono.

Tänään ryhdistäydyn ja vien roskat. Olen useamman päivän ajan nostanut roskapussin parvekkeelle. Onneksi on kylmä, joten naapurit eivät joudu kärsimään roskistani, joihin mm. kissat osallistuvat.

Jos kuume ei laske iltapäivään mennessä, joudun soittamaan lääkärille. Laske kuume, laske!

Toivotan kaikille hyvää vointia ja mukavia ajatuksia.

Influenssaton

Yskä jatkui piinallisena flunssan jälkeen. Yskin niin paljon, että pelkäsin antavani ylen. Palelun vuoksi mittasin kuumeen, jota oli 37,6 astetta.

Kävin uudelleen lääkärillä. Keuhkoni olivat onneksi kunnossa, kuumetta oli 38 astetta, mutta yllättäen poskionteloni olivat tulehtuneet. Poskionteloni eivät ole koskaan tulehtuneet, joten suhtauduin hieman skeptisesti diagnoosiin. Lääkäri mietti olenko sairastunut influenssaan ottamastani rokotuksesta huolimatta.

Odottelin labraa ja selasin käytävällä vanhaa Kuluttaja-lehteä ja luulen, että opin jotain. Lehtivalikoima oli vähäinen, mutta sitäkin repaleisempi.

Kävin laboratoriossa ja hoitaja tutki samalla influenssan työntämällä pumpulipuikon nenääni. Epämiellyttävä tutkimus, joten olisi mielelläni huutanut kuten aiempi potilas, joka oli ehkä kaksivuotias. Verinäyte ei onnistunut vasemman käden arpisesta kyynärtaipeesta, josta aikoinaan luovutin 30 kertaa verta, joten hän otti näytteen oikeasta kädestä. Sain teipit molempiin käsiin. Sairaalassa totuin hoitajiin, jotka kysyivät, laitetaanko teippi vai harsoside. Eilen sain kaksi teippiä, joista taidan olla ylpeä.

Juttelin alle 30-vuotiaan kanssa, joka oli kauhuissaan siitä, että kolme putkea verta oli otettu oikeasta kädestä, vaikka hän on oikeakätinen. Miten hän pystyy tekemään töitä? En näyttänyt, että minua huvitti, vaan sanoin, että yksi näyte on vain viisi millilitraa eikä kolmekaan näytettä yleensä vaikuta mihinkään.

En kertonut hänelle, että sairaalassa joltain potilaalta otettiin 48 näytettä ja oma ennätykseni on 36. En pyörtynyt.

Jäin odottamaan, että tulokset selviävät, kävin kaupassa, jossa pari ihmistä kiilasi minut jonossa (mielenkiintoista käytöstä, joten en kerro, että nainen ja mies olivat keski-ikäisiä) ja myöhemmin nuokuin aulan mukavassa tuolissa.

Palasin lääkärille, joka vahvisti tulehduksen nenäonteloissa ja sain kahdeksan päivän antibioottikuurin. Antibiootit sotkivat vuosia sitten elimistöni todella pahasti, joten ostin myös maitohappobakteereja.  Määrät olivat tietenkin toisenlaisia eli sain 12 antibioottikuuria ennen myeloomadiagnoosia, koska olin koko ajan sairaana saadessani mm. korva-, silmä- ja kurkunpäätulehduksia.

Influenssaa en onneksi sairasta.

Lääkäri kumosi toisen lääkärin käsityksen CODESAN compista, joten yskänlääkettä saa ilmeisesti jatkossakin. Kiinnostava tilanne, koska tieto oli viimeksi sekä lääkkeen myyntineuvottelijalla, joka kertoi asiasta lääkärille että viereisellä apteekilla. Pyysin reseptin seuraavaan pulloon, jota en vielä hakenut, koska puolen litran pullossa on vielä hieman jäljellä. Onneksi kodeiini rauhoitti repivää yskää.

Antibioottien vuoksi minun pitää juoda runsaasti. Mielestäni juon jo runsaasti, mutta pitää juoda vielä enemmän.

Lähdin kotiin, otin antibiootin ja maitohappobakteerin klo 15 maitotuotteita välttäen ja veden kanssa. Menin hetkeksi lepäämään eli nukahdin. Heräsin, join vettä ja laitoin kissoille sulamaan possunsydämiä ja menin uudelleen nukkumaan. Iltaruokinta on yleensä yhdeksältä, mutta silppusin sulaneet sydämenpalat vasta puoli yhdeltätoista, join vettä ja palasin nukkumaan.

Tautisuus on rasittavaa, kun monia asioita ei jaksa tai pysty hoitamaan ja omatunto kolkuttaa. Varmaan turhaan, mutta kunnon syyllistäminen on tietenkin tärkeää, vaikka syyllistäisin itseni.

Karhu, melkein geisha, agorafobia ja tatuointeja

Melkein geisha hurmaava ja hullu Japani   

Minna Eväsoja

Gummerus Kustannus Oy 2016

Melkein geisha on kiinnostava ja viehättävä kirja tohtorikoulutettavasta suomalaisnaisesta, joka opiskeli Japanissa ja rakastui Kiotoon.

Luin tekstin, jonka perusteella olisi hyvin mielenkiintoista puhua kirjoittajan kanssa ja kuunnella hänen tarinoitaan Japanista.

FT Minna Eväsoja (s. 1965) on japanilaisen estetiikan dosentti Helsingin yliopistossa sekä sairaan- ja terveydenhoitaja. 

Arvostin japanin kieltä, teeseremonioita, mainintaa luumupuunkukista lumen keskellä, tutustumista uusiin ystäviin, kauniita kimonoja, ikebanaa, bambuja, matriarkaalisia parisuhteita, fiksua Senseitä eli opettajaa, huoliteltuja geishoja, kylpemistä, kirsikankukkia ja huomaavaisuutta. Pidin kävelyretkistä vuoristossa, vaikka iho piti suojata ruskettumisen varalta japanilaisella päivävarjolla.

Pidin aikaisin kesäaamuina raakkuvista variksista.

Japani on mielessäni erittäin kaunis, hillittyjen, sivistyneiden ja lahjakkaiden ihmisten maa, joten osa kirjan kuvauksista oli hämmentäviä. Piinallisia tai surullisia olivat kauhistuttava maanjäristys ja jälkijäristykset, sinuttelusta moittiminen, naapurien tarkkailtavana ja juorujen kohteena oleminen, vuokraemännän jatkuva ravaaminen asunnossa, opiskelijalla hoidossa olleen ja piristyneen koiran kohtalo, myöhemmin ikävä sairaalakokemus pienten lasten kanssa, kahden tunnin tukala matka sulhasen kanssa täyteen ahdetussa bussissa (kaamea jo ajatuksena) ja hätkähdyttävä vaatimus eli neutraali ilme tilanteessa kuin tilanteessa.

Pääsin vuosia sitten kokeilemaan museossa, millaista olisi kokea maanjäristys. Pidimme kaiteesta kiinni, tunsimme viheliäisen tärinän ja heilumisen ja seurasimme putoavia esineitä. Tilanne oli erittäin epämiellyttävä, vaikka todelliseen järistykseen verrattuna mitätön.

Oma lisäys: luotettavilta ja kunnollisilta vaikuttaneiden opiskelukavereiden tai iäkkäiden japanilaismiesten ahdistelut olivat kiusallisia. Näkyykö miesten perimässä käytöksessä toisen maailmansodan aikana kauhistuttanut julmuus muiden maiden naisia ja lapsia kohtaan? Sodan jälkeen tietenkin kirjoitettiin voittajien historia, jossa omat rivit – muka – olivat hyveellisiä ja kunniallisia, mutta vihollisen sotilaat olivat hirviöitä. Pidin kauhistuttavana juttua, jossa kiinalaiset kertoivat kokemistaan kärsimyksistä japanilaisten kynsissä. Mikä saa sivistyneeltä vaikuttavan ihmisen tekemään viheliäisiä julmuuksia? Kyseisten ihmisten paikka olisi vankilassa, mutta sodassa tuntuu olevan oikeus tehdä ihan mitä tahansa.

Hikoilusta Sensei mainitsi, että ajatukset keskittämällä ei hikoile, vaikka ilma on hyvin kosteaa. Oma lisäys: opiskelija ei onnistunut, mutta kyky sujuu mm. minulta kätevästi allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Englantia puhunut hematologi oli ilmoittanut potilasluennolla, että allosiirto on kuin amerikkalaiset Afganistanissa: he ampuvat kaikkia. Kertomus nauratti minua, mutta pitää paikkansa. Allosiirto voi helpottaa vointia tai parhaassa mahdollisessa tilanteessa parantaa potilaan, mutta aiheuttaa hämmästyttäviä ja/tai yllättäviä ongelmia siirron saaneissa. Toisaalta ilona voi olla hyvin vähäinen ja tuoksuton hikoilu.

Oma lisäys: loputtomat asuntotohvelit (mm. erilliset wc-tohvelit) ovat varmaan hätkähdyttäviä muistisairaille vanhuksille. Yhä useampi henkilö Japanissa sairastaa Alzheimerin tautia. Korkea ikä, diabetes ja korkea kolesteroli nostavat riskiä.

Asuintalossa ei ollut ilmastointia tai lämmitystä, joten lämpötila oli talvella seitsemän astetta ja sisällä piti pukeutua lämpimästi. Kaikkia kohtaan piti olla korrekti, vuokraemännän mukaan kauniisti käärittyjä lahjoja tuli antaa uusille naapureille, joten minua huvitti sillä hetkellä vähävaraisen opiskelijan lahja: muovikelmurullat 20 naapurille, kauniisti pakattuna.

Murtautuminen vuokrataloon hirvitti ja pidin surkuhupaisana sitä, ettei korttelipoliisi ymmärtänyt asukkaan huolta. Opiskelija sai neuvon heittää yakuza-rikolliset ulos isona ja riuskana ulkomaalaisnaisena. Opiskelija oli 168 senttiä pitkä ja painoi 47 kiloa. Googlasin uteliaana, miltä yakuzat näyttivät. He näköjään suosivat tatuointeja. Rikollisten vuoksi kylpylään ei Japanissa päässyt, jossa ihossa oli pienikin tatuointi.

Kalligrafiakohdassa olisin ollut todella turhautunut. Onneksi Minna Eväsoja käyttäytyi huomattavasti paremmin. En pidä teestä, joten teeseremoniaan osallistuminen olisi piinallista, vaikka seremonia on tyylikäs.

Sairaus oli Japanissa paheksuttavaa eikä nuhakuume ollut mikään tauti. Luennolle piti mennä suusuojus nenän edessä. Oma lisäys: olisi pulassa Japanissa, koska minulla on vasomotorinen nuha eli yliherkkyysnuha, joten on pakko niistää. Käännän pääni toiseen suuntaan, jos ohitan tupakoijan, koska tupakansavu ärsyttää nenääni.

Ideaalimaailmassa pääsisin käymään Arashiyamassa Kiotossa. Niiskunokan ja köyhyyden vuoksi pitänee pysyä kotimaassa. Tuloni putosivat tammikuussa korkean veroprosentin vuoksi. Tienaan 360 euroa vähemmän (mukana asumistuki) kuin sairauslomani aikana, mikä on erittäin hankalaa. Yritän pärjätä kissojen kanssa (ei, en luovu kissoista) niin kauan, kun minulla riittää joulukuussa ostamiani Oculac-silmätippoja. Niihin menee jatkossa 70 euroa kuukaudessa. Häpeäkseni jouduin hakemaan sairauslomani aikana asumistukea, koska asun kalliissa asunnossa. Halvempaa asuntoa en ole yrityksistäni huolimatta löytänyt. Sairauslomani aikana sain korkeampaa eläkeläisen asumistukea, koska eläkeläisillä on lääke- ja sairaalamenoja. Niitähän minulla ei tietenkään ole…

Haluaisin palata työhön ja maksajaksi, koska tukien vastaanottaminen on ikävää. Olen terve ja haluan töihin.

Nainen ikkunassa                     

A. J. Finn          

Otava 2018

Avoimia paikkoja kaihtava Anna ei pysty poistumaan kotoaan Harlemissa, tarkkailee naapureitaan ja näkee murhan. Mitä oikeastaan tapahtui?

Rikosromaanit ovat usein karkeita ja epämiellyttäviä, mutta Nainen ikkunassa -kirjan luin nopeasti. Päähenkilön henkiset ongelmat olivat vaikeita ja hänen mahdollisesti näkemänsä murha vaikutti epäilyttävältä.

Kirjan on kirjoittanut New Yorkissa asuva kustantaja Daniel Mallory (s. 1979), joka on opiskellut Oxfordin yliopistossa rikoskirjallisuutta ja toiminut kirjallisuuskriitikkona.

Pidin perinteisistä ja usein romanttista Agatha Christien (1890–1976) teoksista, koska niissä kuvattiin murhien lisäksi kauniita maisemia ja mielenkiintoisia ihmissuhteita. Hercule Poirot oli huikea yksilö ja pidin Tommy ja Tuppence -tarinoista. Brittiläinen Dorothy Sayers (1893–1957) oli loistava kirjoittaja ja olisin mielelläni tavannut hänen kirjojensa päähenkilön, aristokraattisen Peter Wimseyn. Luin ruotsalaisen salapoliisikirjailijan Maria Langin (1914–1991) tekstejä, joissa pidin Christer Wijkista, joka oli taitava ja kiehtova tutkija. Lahjoitin kirjat Kierrätyskeskukselle ja toivoin, että joku löysi hyllystä etsimänsä teoksen. Lahjoitin samalla Leena Lehtolaisen (s. 1964) taitavasti kirjoitetut Maria Kallio -kirjat, joita en enää pystynyt vastenmielisen kohdan jälkeen lukemaan. Luin tai yritin lukea monien muiden rikoskirjailijoiden tekstejä, mutta tympeän tarkasti kuvatut rikokset estivät lukemisen. Väkivalta on mielestäni kuvottavaa enkä halua lukea aiheesta tarkemmin.

Tietääkö karhu olevansa karhu?                     

Tuomas Kaseva, Touko Kauppinen, Juha Merimaa

HS Kirjat 2018

Yleisimmin kysyttyjä aiheita ovat kakka ja avaruus. Arvasin toisen, mutta en täsmennä.

Kysymykseen tietääkö karhu olevan karhu on Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen farmakologian professori Outi Vainio vastannut, ettei tiedä, koska karhu ei ole tunnistanut itseään peilikuvastaan.

Oma vähemmän tieteellinen väitteeni on, että totta kai tietää, koska muut karhut voivat olla hyvää seuraa tai tappeluseuraa ja/tai toisista karhuista voi löytää puolison.

Kysymyksiä

• miksi mummo ei nuku talviunta (en ole mummo, mutta kannatan ideaa!)
• mistä voin tietää, olenko unessa vai hereillä? (mietin tätä lapsena, kun näin usein samaa unta ja mietin sekä unessa että valveilla, kumpi maailma piti paikkansa)
• kumpia on enemmän, puita vai ihmisiä?
• onko maailmassa maita, jotka eivät ole koskaan sotineet?
• haukottelevatko linnut?

Kuvittajana Tietääkö karhu olevansa karhu? -kirjassa on taitava Jukka Pylväs (s. 1974), jonka piirrosta peilaavasta karhusta lainasin artikkelikuvaksi.

Loistava ja hauska teos, joka kertoo lasten fiksuudesta. Nuorin kysyjä oli kaksivuotias.

Hiihtävät lapset

Kävelin lumipyryssä kirjastoon, ohitin muutamia ihmisiä ja kuulin, että nuori suomalaisnainen oli palannut Suomeen hiekkamyrskyn keskeltä. Lumipyry on mielestäni paljon parempi vaihtoehto mm. silmien kannalta.

Matkalla minut ohitti hiihtäen neljä suomalaista yläkoululaista, oletettavasti koulun suksilla. Pidän enemmän sanasta hiihtimet, joka rimmaa mukavasti luistimien kanssa. Kaikki neljä nuorta kaatuivat ja pari heistä kaatui useamman kerran. Tarjouduin auttamaan kävelytiellä kaatunutta tyttöä, mutta hän pääsi kätevästi ylös. Viereisellä pellolla kaatui poika, alamäessä kaatui toinen poika ja alemmalla kävelytiellä tyttö. He jatkoivat hiihtämistä ja kaksi heistä meni uudelleen nurin. Hienotunteisena en kerro, että poika ja tyttö. Kellonajasta päättelin, että koulu laittoi heidät hiihtämään.

Monet eläkeläiset hiihtävät pohjoisemmilla ja lumisilla alueina reippaina ja hyväkuntoisina useita kertoja viikossa, mutta helsinkiläisnuorille näin suuri määrä lunta on harvinaisempaa. Hiihtäminen tuntui olevan heille kaikille uusi kokemus tai suksien voitelu oli surkeaa. Onneksi ladut olivat hyvät ja kävelyteilläkin pystyi hiihtämään.

Palatessani kotiin hiuksiini oli jäätynyt useisiin kohtiin lunta. Ei, en käytä hattua, koska hattua käyttäessäni en kuule tai näe mitään. Ihan totta. Laitan hupun, jos on ihan pakko.

Verenluovuttajille maksuttomia veriryhmätatuointeja la 2.2.2019 Sanomatalossa Helsingissä

Kuviot näkyvät bloodtattoo-tekstissä.

https://www.veripalvelu.fi/bloodtattoo

Verenluovutus, Sanomatalo

Jos et halua, että sinuun kaiverretaan mustetta, niin suosittelen verenluovuttamista esimerkiksi Sanomatalossa. Kätevää, että ajan voi varata linkin kautta.

t. Luovuttaisin edelleen verta, jos voisin

maanantaisin
klo 12 – 19

tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin
klo 11 – 19

torstaisin 
klo 8 – 19

Toimistossa on tarjolla aamupalaa torstaiaamuisin.

Ajanvaraus

Suosittelemme varaamaa luovutusajan etukäteen osoitteesta ajanvaraus.fi/veripalvelu

Pyrimme palvelemaan ajan varanneita mahdollisimman täsmällisesti, mutta otathan kuitenkin huomioon, että varauksesta huolimatta viivästyksiä voi tulla.

Suomalaisten veriryhmäjakauma (veripalvelu.fi)

A+ 35 % 
O+ 28 %
B+ 16 %
AB+ 7 %

A- 6 %
O- 5 %
B- 2 %
AB- 1 %

Olen B+ -veriryhmää ja luin, että Aasiassa B-ryhmä on huomattavasti vallitsevampi kuin Länsi-Euroopassa, jossa on enemmän A-ryhmän edustajia. (studio55.fi). Päättelin lukemani perusteella, että olen japanilainen. Hehee!

Parhaat kiitokseni kaikille teille, jotka huolehditte pienistä, sairastuneista, leikatuista tai loukkaantuneista ihmisistä luovuttamalla verta.

Nuuskapurkkia potkaisin

Odottelin myöhässä ollutta bussia hyytävässä tuulessa ja tein virheellisen ratkaisun: päätin kävellä seuraavalle pysäkille. Aiemmin pysäkillä ollut oli lähtenyt kävelemään jo pari minuuttia aiemmin, mutta kuvittelin, että bussi ajaa pian paikalle. Ei ajanut.

En katsonut bussin viivästymistä tai peruutusta kännykältä, koska latautumisessa menee ikuisuus.

Kävelymatkani puolivälissä bussi ajaa paikalle ilman numeroa eli edellinen bussi oli mitä ilmeisimmin hyytynyt matkalle. Bussi EI tehnyt bussien vakiotemppua eli lähtenyt vasta noin vartin kuluttua, vaan ajoi ohitseni.

Sapetti, joten potkaisin nuuskapurkkia, joka lensi iloisessa kaaressa. Kaduin välittömästi tekoani, mutta en poiminut purkkia ja sen kantta kadulta,vaan jatkoin matkaa. Ehdin toisen tien varrelta lähteneeseen bussiin.

Paluumatkalla mietin, että olen kehno roskienkerääjäheittiö, koska kostin täysin syyttömälle nuuskapurkkiparalle sen, että bussi lähti myöhässä ja ajoi ohitseni. Päätin nostaa purkin, joka oli kadonnut. Tunsin vielä suurempaa syyllisyyttä siitä, että joku kunnon ihminen oli nostanut purkin.

Mietittyäni asiaa tarkemmin päättelin, että en tietenkään voinut potkaista nuuskapurkkia, koska niitä ei myydä Suomessa.

Kaikenlaista sitä ihminen kuvitteleekin tekevänsä.  Hehee.

Testejä

Persoonallisuustestit ovat kiehtovia ja juttelin niistä useamman ihmisen kanssa. Kuulin, ettei testeillä välttämättä ole mitään väliä,vaan testattavan käytöstä seurataan testien aikana. Melko katalaa, vai mitä?

Kerroin, että tein historian hämärissä testin ja aikaa testin tekemiseen oli varattu runsaasti. Eihän testissä kauaa nokka tuhissut, joten tylsistyin istuessani yksin huoneessa. Nousin ylös, teroitin kaikki lyijykynät, laitoin ne pituusjärjestykseen pöydille ja pyyhekumit nätisti kynien viereen. Tyhjensin teroitusroskat roskikseen ja pyyhin paperipyyhkeellä pöydät siisteiksi. Aikaa oli edelleen jäljellä, joten vaelsin testaajan huoneeseen ja pääsin haastatteluun. Ei koskaan pitäisi jättää ketään ikävystymään, koska lyijykynät ovat vaarassa.

Mustetahratesteissä kannattaa nähdä elävä olento, kuten tonttu tai perhonen. Kuvittelin aiemmin, että kaikki näkevät niissä perhosen tai tanssivia tonttuja. Näin ei kuitenkaan ole.

Amos Rex teamLab 30.8.2018 – 6.1.2019

Maanantaina yritimme mennä Amos Rexin näyttelyyn, mutta jo klo 11:15 jono jatkui Lasipalatsin puoliväliin. Emme menneet. Ateneum oli maanantaina suljettuna, joten museokäynti jäi tekemättä. Amos Rexin nettisivujen mukaan kannattaa käydä näyttelyssä puolen päivän aikoihin ja arkipäivänä.

Menimme Kansainvälisille joulumessuille Lasipalatsin taakse juttelemaan poroponin kanssa ja jatkoimme palelevina Forumin kautta Mannerheimintielle ja Stockan jouluosastolle. Jonain vuonna ostan itselleni äärettömän kauniin muovikuusen, joka maksaa vain 289 euroa. Pidän viehättävää ja tyylikästä kuusta koko vuoden esillä ja koristelen sen ensin joulu-, seuraavaksi laskiais-, pääsiäis-, vappu-, äitienpäivä- ja syntymäpäiväkuuseksi.Huomioin myös tärkeät juhlatilanteet, kuten loppiaisen ja syysloman. Tänäkään vuonna en tehnyt kauppoja.

Stockalta kävelimme Senaatintorille Tuomaan Markkinoille. En vieläkään kannata kojujen nykyistä sijaintia, vaan haluan niiden palaavan tunnelmalliseen Espan puistoon. Siitä huolimatta, että Senaatintori on kaunis aukio ympäröivine rakennuksineen.

Hajaannuimme, koska toinen meistä lähti maksamaan lapsenlapseltaan samalle lapsenlapsille ja tämän sisarukselle ostamansa joulukalenterit (kätevä kauppa) ja toinen meistä meni kirjastoon ja vehnänorasta etsimään. Outo päivä, koska en lähtenyt roskienkeräyskeikalle.

Toilax, 98 kpl

Tiedossa oli ohutsuolen magneettikuvaus (pahoittelen puheenaihetta) ja jouduin syömään kaksi Toilax-laksatiivia (pahoittelen uudelleen aihetta). Maksoin SADAN kappaleen pakkauksesta yli 12 euroa, koska en saanut reseptiä ja käytin KAKSI tablettia. Olisin mieluummin ostanut ja maksanut vain kaksi tablettia, mutta niitä ei ollut irtomyynnissä, kuten kaupoissa karkkeja.

Ymmärtääkseni nuoreksi, upeaksi ja hoikaksi huippumalliksi muututaan syömällä joitain vastaavia lääkkeitä, mutta käsittääkseni riski kyseiseen työhön on häviävän pieni 53-vuotiaana ja 158-senttisenä. Eipä auttaisi edes teippirulla tai kuuluisa litistyskorsetti. Pitäisikö testata teoria loppupurkillisella?

Täti kysyi minulta, kuinka pitkä ohutsuoleni on ja vakaa arvioni oli 40 metriä. Wikipedian mukaan muilla on vain noin seitsemän metrin (pituus vaihtelee 4,5 – 10 metrin välillä) pituinen ohutsuoli.

Ymmärtääkseni voitin tämän kilpailun.

Suomen Turuus

Keskiviikkona klo 9 lähdin TE-palveluiden bussilla RekryExpoon Turkuun. Luulin olevani hyvissä ajoin paikalla 20 minuuttia ennen lähtöaikaa. Enpä ollut, koska bussissa istui jo parikymmentä ihmistä.

Laitoin toiveikkaasti kassin viereeni, jottei kukaan tulisi yskimään päälleni. Eipä onnistunut, koska viereeni halusi istua nuori nainen. Siirsin tietenkin kassini pois penkiltä, vaikka bussissa oli vielä paljon tyhjiä paikkoja. Kävi tuuri eikä hän yskinyt, mutta kännykkää käyttäessään, riisuessaan tai pukiessaan takkia hän löi minua parikymmentä kertaa kyynärpäällä kylkeen. Kylkeni ei arvostanut tilannetta yhtään.

Olin niin väsynyt, että nukahdin useita kertoja matkan aikana. Bussi pysähtyi Espoon Ikean lähellä olevalla pysäkillä, Lohjalla, josta ei noussut kyytiin matkustajia ja myöhemmin Salossa. Olin umpiunessa, joten en päässyt laskemaan salolaisia. Pidän fiksuna, että Varsinais-Suomi järjestää ilmaisia matkoja ulkopaikkakuntalaisille, koska työvoimaa tarvitaan.

Jokin tunneli oli suljettu, joten kiersimme messukeskukseen Raision kautta. Turku oli tietenkin muuttunut todella paljon niistä ajoista,jolloin työskentelin siellä ylioppilaskirjoitusten jälkeen.

Perillä kerroin Etelä-Suomen työvoimatoimiston edustajille, että palaan pois Turusta toisella bussilla. Halusin käydä messujen jälkeen taidenäyttelyssä. Maksoin narikkalipun (kaks viiskeet) infossa ja kiertelin kojuilla. Kysyntää oli lähinnä ruumiillisen työn tekijöille, joten en tyrkyttänyt itseäni telakalle tai varastoon. Toimistotyöntekijänä TYKS eli yliopistollinen keskussairaala kiinnosti, mutta jonot kojulle olivat pitkiä. Katson tiedot netistä.

Roskaajasuomalaiset osallistuivat messuille, koska lattioilla oli karkkipapereita.

Sani Leino

Olin katsonut etukäteen ohjelman ja menin kuuntelemaan modernin myyntityön ammattilaisen ja LinkedIn-”tutun” Sani Leinon luennon. Hän muistutti yksilön tärkeydestä ja siitä, että jokainen on oman alansa asiantuntija.

Juttelin hyvän ja hauskan luennon jälkeen hänen kanssaan ja kysyin työnhakuvinkkejä kuuden syöpäsairauslomavuoden ja 53-vuotiaana työttömäksi jäämisen jälkeen.

LinkedIn-viestini luki alkusyksystä 11 700 ihmistä,mutta kukaan ei ottanut minuun yhteyttä. Soitan yrityksiin, lähetän hakemuksia ja täytän rekrytointiyritysten sivuille tietojani.

Onneksi pääsen erittäin hyvältä vaikuttavaan rekrytointiyritykseen haastateltavaksi ensi viikolla.

Ei minun järkeni mihinkään hiipunut rankkojen ja pitkien hoitojen aikana. No, tilapäisesti hiipui mm. aivoaneurysmaleikkauksen jälkeen, mutta eiköhän se ollut ymmärrettävää, kun pää kaiverrettiin auki. Solumyrkkyjäkään en tiputtaisi keneenkään enkä syöttäisi karmeita lääkkeitä, jollei olisi ihan pakko.

Sani Leinon neuvojen mukaan jatkan LinkedIn-markkinointia ja otan yhteyttä yrityksiin. Ongelmani on, että koen monet ”vähän mä tein hyvää ja olin ihan ihana ja todella kiva” -viestit ongelmallisiksi, joten niiden julkaiseminen tuntuu viheliäiseltä. Jos autan tai tuen jotain, niin kertominen tuntuu nololta rintaanpaukuttamiselta. Ei tietenkään pitäisi ajatella noin näinä Vähän mä olin hyvä -aikoina.

Yhdestä asiasta olen oikeasti ylpeä eli siitä, että allogeeniseen kantasolusiirtoon menevät saavat ehkä jotain vinkkejä eristyshuoneessa olemisesta kirjoittamieni tekstien perusteella, vaikka siirrostani on yli kuusi vuotta aikaa. Olen iloinen myös siitä, jos jotakuta toista huvittavat kokemukseni, joita usein pidän hassuina.

Opiaatti-ininä Helsingin Sanomissa

Luin digilehdestä kirjoituksen, jonka mukaan Yhdysvalloissa ihmiset kärsivät opiaattien vuoksi ja ikävä kyllä kuolevat käytön vuoksi kaduille. Syyllisenä on – tietenkin – suku, jonka yritykset valmistavat ja markkinoivat kyseisiä lääkkeitä.

Toisinaan muistan haikeana aikaa, jolloin jokainen ihminen vastasi ihan itse tekemisistään, ymmärsi tupakan olevan riski terveydelle ja käsitti, että kahvi voi olla kiehuvan kuumaa tai sen, ettei kolmiolääkkeitä tarvitse syödä ihan jokaiseen kipuun.

Vuonna 2017 20–84 -vuotiaista miehistä 13 prosenttia ja naisista 10 prosenttia tupakoi päivittäin. (THL) Nostan päivittäin kaduilta roskia ja valtaosa roskista on tupakka-askeja. Tupakoijia on vähän, mutta tyhjiä askeja ja tupakantumppeja on todella paljon. Samoin nuuskapurkkeja, vaikka nuuskaa ei myydä Suomessa. On se ihmeellistä.

Ruokakauppojen lähellä kuitit ylittävät tupakka-askit eli ilmeisesti sekä tupakointi, että kaupassakäynti lisäävät roskaamista. Oikeudenkäyntejä, anyone?

Lisäininä silmätippojen tarpeettomuudesta

Näin silmätippayrityksen mainoksen, jota useampi nokkelana itseään pitävä ihminen kävi kommentoimassa. Tipat ovat kuulemma turhuutta. Ystävällinen (toki) vinkki seuraavaan kertaan: jos on aihe, josta et tiedä yhtään mitään, niin älä kommentoi. Ikinä.

Pidin silikonitulppamaininnasta (niistä ei ollut apua minulle), Sjögrenin syndroomaa sairastavan ja reumapotilaan kommenteista. Fiksua kommentoida, jos ymmärtää asiasta jotain.

Pidän myös kyseisistä silmätipoista, vaikka Kela-tipoista silmilleni sopivat vain Oculacit.

Luennon jälkeen

Luennon jälkeen kiertelin vielä kojuilla, mutta en ottanut yhtään karkkia kulhoista eli en voi messukäynnin perusteella vetää suklaatehtaita oikeuteen. Nyyhkistä.

Kuuntelin hetken Viking Linen esiintyjää, joka etsi työntekijöitä laivoille ja vilkutin valkoiselle maskottikissalle, joka istui luennoitsijan jalkojen juuressa. Kissa vilkutti minulle, joten messukäynti oli onnistunut.

Varmistin, mistä etsimäni bussi 32 lähtee, mutta päädyin lähempää lähtevään bussiin 100. Maksoin kolme euroa kuljettajalle ja matkustin aurinkoista reittiä Turun kauppatorille. Tori oli kaivettu auki ja ympäröity aidoilla, mutta tieto oli mennyt minulta ohi. Wiklundia rempattiin, mutta löysin kaupan ja kävin ostamassa lisää vettä.

Kantarellikeitto ravintolassa ja kävely Onnibussin pysäkille Tuomiokirkon luo. Vaelsin katsomaan aiempaa kotiamme Hämeenkadulla ja huomasin bussilipun olevan edelleen voimassa, joten matkustin Varissuolle katsomaan entistä työpaikkaani. Vieressäni istunut ystävällinen poika neuvoi, missä kohtaa jään pois, koska maisemat olivat kummasti muuttuneet vuosien aikana.

Jäin pois ostoskeskuksen pysäkille, nousin rullaportaat, kävelin kauppakeskuksen toiseen päätyyn ja mietin, minne suunnata. Kiipesin ylämäen, jota ei ollut, kun oli 20-vuotias. Kummasti pykäävät nykyisin mäkiä.

Ilahduin huomatessani, että päiväkoti on edelleen samassa paikassa, missä se oli ikuisuus sitten. Läheinen leikkipuisto oli muuttunut tenniskentäksi eli joko lapsia treenataan jo 3-6 -vuotiaina TAI leikkipuisto oli siirretty toiseen paikkaan. Todennäköisesti tai.

Alueen asukkaat olivat muuttuneet 33 vuoden aikana eli Varissuolla asuu nykyisin paljon maahanmuuttajia.

Palasin lähtöpysäkille ja bussin lähtöön oli vielä aikaa. Käväisin Varissuon leipomossa, jossa myytiin ihanalta näyttäviä vehnäleipiä, kuten litteitä ”rieskamaisia” naan-leipiä. Kaikki pakkaukset maksoivat euron eli hyvä bisnes asiakkaiden kannalta. Naaneja en ostanut, mutta ostin ruutua muistuttavia pitkiä sämpylöitä ja seesaminsiemenillä päällystettyjä leipiä. Olipa kätevä kahden euron tuliainen minulta minulle.

Sisällissota, Wäinö Aaltosen museo – su 13.1.2019

Bussilla takaisin keskustaan ja tietenkin jäin väärällä eli päätepysäkillä pois. Olisi kannattanut jäädä edellisellä. Kävelin iltahämärässä (kello oli jo peräti neljä) kohti Wäinö Aaltosen museota ja Sisällissota-näyttelyä.

Ylitin hyvin valaistun sillan, joka soitti kaunista musiikkia ja kannatan vastaavia siltoja muuallekin.

Jatkoin Museokortilla vaikuttavaa ja surullista näyttelyä kiertämään. Paras tai ehkä pahin teos oli taiteilijan, jonka tekijää en järkyttyneenä huomannut. Taitavat amerikkalaisnäyttelijät Julianne Moore (s.1960) ja Alec Baldwin (s. 1958) puhuivat elämistään vainottuina ihmisinä mm. syyrialaisnaisena ja homoseksuaalina miehenä. Oli surullista ja kauhistuttavaa kuunnella kertomuksia vainosta ja väkivallasta, joita kyseiset ihmiset joutuivat kokemaan.

Tietoa näyttelystä:

”Yksi näyttelyn keskeisimmistä teoksista on Candice Breitzin (lisäsin lihavoinnin) vaikuttava videoinstallaatio Love Story, 2016, jossa esiintyvät mm. Julianne Moore ja Alec Baldwin. Breitz esittää teoksellaan kysymyksen ketä me kuuntelemme ja kenen äänellä puhumme. Ovatko tarinat oikeiden ihmisten todellisista kokemuksista vaikuttavampia, jos kertojana on tunnettu Hollywood-näyttelijä?”

Tarinat olivat vaikuttavia, vaikka esiintyjinä olivat näyttelijät. Eivät mielestäni näyttelijöiden vuoksi.

Minulla oli raakojen kertomusten jälkeen niin paha mieli,että kiersin katsomassa toimistokäytävässä Aaltosen veistoksia nähdäkseni jotain normaalimpaa.

Kävelin näyttelyn jälkeen uudelleen Wiklundille ja kiirehdin Tuomiokirkon pysäkille, jossa odotin bussia yli vartin. Järjetön odotusaika, mutta en halunnut myöhästyä. Bussi pysähtyi kauas jalkakäytävästä ja sain hilattua itseni kaiteen avulla sisään. Pitkä päivä alkoi ilmeisesti tuntua. Kiipesin portaat yläkertaan. Bussi oli ihanan hiljainen noin puolen kilometrin ajan, kunnes nuoret nousivat kyytiin Hämeenkadulta. Onneksi edessäni istuneet nukahtivat matkalla ja vain yksi nuori mies jaksoi puhua puhelimessa koko matkan ajan.

Kahdeksalta illalla olin Kampissa, josta kiirehdin bussipysäkille – ja odotin melkein 10 minuuttia. Kotona olin ennen yhdeksää eli pitkä ja mielenkiintoinen päivä Suomen Turuus.

Huomenna Turussa kannattaa suunnata joulumarkkinoille.

Tervetuloa Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoille

Koe taianomainen joulutunnelma Turun Vanhalla Suurtorilla neljänä viikonloppuna

24.–25.11., 1.–2.12., 8.–9.12. ja 15.–16.12.2018 klo 11–17.

Joulumarkkinoilta löydät nähtävää ja tehtävää koko perheelle. Torin täyttävät käsityöläisten laadukkaat myyntituotteet ja jouluiset herkut sekä monenlaiset musiikki-, teatteri- ja sirkusesitykset. Pukin pajalla tapaat Joulupukin perheineen!

Vanhalla Suurtorilla voit lisäksi nauttia talvisesta säästä lämpimän mehun kera, tehdä löytöjä joulukoristeiden vaihtopisteessä sekä hengähtää jouluhulinan keskellä Vanhan Raatihuoneen salin tunnelmallisissa joulukonserteissa.

Vanhan Suurtorin Joulumarkkinat järjestää Turun Suurtorin keskiaika ry.

https://www.suurtorinjoulumarkkinat.fi/

Kepponen

Lauantaina 5.5.2018 Viikin koetilan lehmät hyppelivät niitylle. Joukossa kirmasivat mm. Kepponen ja Limoncello. Suomessa on juontajan kuulutuksen mukaan 280 000 lehmää, joista laitumelle riensi vain pieni määrä.

 

Lehmiä on mitä ilmeisimmin muuallakin, kuin Helsingissä. Hehee!

 

Katsojia riitti eli lehmillä oli hauskaa seurattavaa, kun ne tuijottivat lapsia, aikuisia ja lukemattomia koiria normaalien laidunmaisemien lisäksi.

 

Tulettehan julkisilla liikennevälineillä paikalle -pyyntö oli mennyt osalta ohitse, koska jalkakäytävällä sai varoa ohitse ajavia autoja. Jalkakäytävä oli tietenkin turvallinen etenemispaikka autoille, koska vastaantulevaa liikennettä ei ollut.

 

Näimme menomatkalla hymyilevän beaglen eli anti-Ressun. Beaglet näyttävät usein ilahduttavan happamilta mukavasta luonteestaan huolimatta.

 

Pistäydyimme paluumatkalla ehdotukseni mukaan koetilan Tähkä-ravintolassa, mutta emme jääneet myytävänä olleille lohi- tai kasviskeitolle tai mokkapalakesteihin. Ravintola oli täynnä vanhempia ja söpöä pienempää väkeä.

 

Oikaisimme Maaherranpuiston kautta kauppaan. Olin huhtikuussa ostanut tarjouksesta kengät, jotka olivat kokonumerostaan huolimatta liian suuret. Tunkisin kärkeen sanomalehtipaperia, mutta tilaan Hesarista digilehteä, joten eipä onnistu. Löysin paksummat pohjalliset ja kenkien kantapäähän liimattavat tuet. Jostain syystä en päätynyt kesän häämöttäessä lampaanvillapohjallisiin. Toivottavasti kengät eivät jatkossa putoa jalasta.

 

Kävelimme kaupan jälkeen takaisin kotiin ja vihreä ja kukkiva luonto riemastutti mieltä. Näimme pienen koivumetsikön, jossa Elovena-neidon pitäisi vaeltaa. Vain järvi puuttui, mutta ystäväni ehdotti järveltä näyttävää pressua. Mielestäni kyseessä on melkein sama asia, kuin oikea järvi. Uiminen voi tosin olla haasteellista.

 

KIRJAT

 

Nuuksio retkeilyopas ja kartta                           2014

Joel Ahola

 

Tutkin mielenkiintoisen kirjasen Nuuksiosta. Pitää ehdottomasti päästä retkelle paikkaan, jossa on rykelmä hiidenkivikirnuja, pähkinäpensaslehto, pitkospuita, vaahterakuja, patorakennelmia ja vesiputous.

 

1917                                                                          1917

Kai Häggman, Teemu Keskisarja, Markku Kuisma

kuvatoimitus Jukka Kukkonen

Luin kansalaissotaa kuvaavan teoksen 1917 ja ihmettelin jälleen kerran Suomessa ollutta tilannetta.

Köyhyys ja nälkä ajoivat ihmiset käyttäytymään surullisella tavalla, kun viljaa ei saatu ostettua Venäjältä, epäreilu musta pörssi kukoisti ja monien käytös maassa oli ala-arvoista. Vaikea ymmärtää, että ihminen pakotetaan sotaan, näännytetään tai teloitetaan.

Sillanpään Hurskas kurjuus -kirjasta oli maininta, joten varasin teoksen kirjastosta.

Juhani Ahon mukaan erityistä pahennusta herättivät venäläisten sotilaiden kanssa seurustelleet naiset, koska naisten piti tietenkin valita mieluummin suomalainen mies seurustelukumppaniksi. Mielestäni naisparoilla oli vastaava tilanne, kuin noin 20 vuotta myöhemmin saksalaisten sotilaiden kanssa seurustelleilla naisilla. Kyse ei ollut kapinasta tai rikoksesta, vaan ihastumisesta ja muiden ihmisten tympeästä reagoinnista tilanteeseen. Eipä toisaalta vaikuta mikään maassa muuttuneen sadan vuoden aikana.

Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet

http://itsenaisyys100.fi/

Seitsemäntoista-sarja kansalaissodan ajoista on nähtävissä Areenalla:

https://areena.yle.fi/1-4025187?autoplay=true

Kummankin puolen propagandaa vastustaneen Juhani Ahon kirja Hajamietteitä kapinaviikoilta -kirjan uusintapainos on ostettavissa:

http://www.ntamo.net/product/865/juhani-aho-hajamietteita-kapinaviikoilta-191819192018

Motivointi työvälineenä                        2014

Jukka Oksanen

Kirjan mukaan optimistit etsivät tietoa, myöntävät tilanteen, suunnittelevat toiminnan, käyttävät huumoria, hyväksyvät ja etsivät myönteisiä puolia.

Näin kuvittelin tehneeni, mutta sain eilen kuulla kritiikkiä siitä, että käyttäydyin asiattomasti masentunutta kohtaan olemalla keväästä iloinen. Harmillinen tilanne, koska en ymmärtänyt olevani asiaton.

Kyllä, rahatilanne sapettaa, mutta eipä se onneksi estä kauniista ja vihreästä keväästä nauttimista.

Kirjaston kirjat

Kun luet kirjaston kirjoja, niin muutama pyyntö:

• puhtaat kädet, joissa ei ole voita tai murusia
• ei kahvia tai limsaa kirjalle
• leikkelesiivu kirjanmerkkinä ei ole asiallinen
• nenä niistetään nenäliinaan
• kirjaa ei alleviivata (väärät kohdat on aina alleviivattu) tai muuten sotata
• kyselyitä ei koskaan täytetä kirjaan
• kavereille ei lähetetä terveisiä (tämä oli yleisempää nuortenkirjoissa)
• kirja palautetaan ehjänä ja ajoissa

Luin vuosia sitten Aamulehdestä, kuinka kirjaston kirjoja käytettiin pannunalusina, kirjanmerkiksi oli valittu lauantaimakkara tai savukala (?) ja sivut olivat rasvatahrojen peitossa. Vastaaviin kirjoihin törmää nykyisinkin eli kannattaa valita, mitä lainaa. Valitsemani tietokirjat ovat yleensä siistejä eli niistä voinee päätellä, ketkä kyseisiä kirjoja lukevat: puhdaskätiset ihmiset.

LinkedInissä oli tiukka vastustus verorahojen käyttämisestä kirjaston kirjoihin, koska ”kaiken voi lukea e-kirjoina ja ihan omalla kustannuksella”. Hämmentävä kommentti, mutta monet tietenkin mielellään ottavat kantaa siihen, miten juuri heidän verovarojaan pitäisi käyttää. Minä olen aina kannattanut koulutusta, kulttuuria ja terveydenhoitoa, mutta monessa lapsiperheessä suositaan ymmärrettävästi suoraan perheille tulevia tukia.

Luin haastattelun Venäjältä muuttaneesta ja kiinteistönvälittäjänä toimivasta nuoresta miehestä, joka puhui varttuneista herroista käyttämällä sympaattista setä-nimitystä. Kohtelias toimintatapa, mutta en haluaisi olla tätiasiakas.

Veronmaksukyvyn alentamisvähennys

Lääkekattoa, joka oli vuonna 2017 605 euroa (lisäksi ”alkurangaistus” 50 euroa), korkeammista lääkekuluista voi ilmoittaa netin kautta verottajalle Lisätietoja-kohdassa.

Enimmäismäärä on 1400 euroa.

Minulla meni viime vuonna silmätippoihin yli 400 euroa enemmän, joten olisi pitänyt käydä viime vuonna kerjuureissulla Kelassa. Siperia ei ilmeisesti opettanut riittävästi, koska en mennyt.

Jumppakissa.fi -taukojumppa päivää piristämään

http://selkakanava.fi/jumppakissa

Tärkein kohta: Kuusamon (söpöt!) pikkukarhut herkuttelevat hedelmillä

https://areena.yle.fi/1-4430516