Nuuskapurkkia potkaisin

Odottelin myöhässä ollutta bussia hyytävässä tuulessa ja tein virheellisen ratkaisun: päätin kävellä seuraavalle pysäkille. Aiemmin pysäkillä ollut oli lähtenyt kävelemään jo pari minuuttia aiemmin, mutta kuvittelin, että bussi ajaa pian paikalle. Ei ajanut.

En katsonut bussin viivästymistä tai peruutusta kännykältä, koska latautumisessa menee ikuisuus.

Kävelymatkani puolivälissä bussi ajaa paikalle ilman numeroa eli edellinen bussi oli mitä ilmeisimmin hyytynyt matkalle. Bussi EI tehnyt bussien vakiotemppua eli lähtenyt vasta noin vartin kuluttua, vaan ajoi ohitseni.

Sapetti, joten potkaisin nuuskapurkkia, joka lensi iloisessa kaaressa. Kaduin välittömästi tekoani, mutta en poiminut purkkia ja sen kantta kadulta,vaan jatkoin matkaa. Ehdin toisen tien varrelta lähteneeseen bussiin.

Paluumatkalla mietin, että olen kehno roskienkerääjäheittiö, koska kostin täysin syyttömälle nuuskapurkkiparalle sen, että bussi lähti myöhässä ja ajoi ohitseni. Päätin nostaa purkin, joka oli kadonnut. Tunsin vielä suurempaa syyllisyyttä siitä, että joku kunnon ihminen oli nostanut purkin.

Mietittyäni asiaa tarkemmin päättelin, että en tietenkään voinut potkaista nuuskapurkkia, koska niitä ei myydä Suomessa.

Kaikenlaista sitä ihminen kuvitteleekin tekevänsä.  Hehee.

Testejä

Persoonallisuustestit ovat kiehtovia ja juttelin niistä useamman ihmisen kanssa. Kuulin, ettei testeillä välttämättä ole mitään väliä,vaan testattavan käytöstä seurataan testien aikana. Melko katalaa, vai mitä?

Kerroin, että tein historian hämärissä testin ja aikaa testin tekemiseen oli varattu runsaasti. Eihän testissä kauaa nokka tuhissut, joten tylsistyin istuessani yksin huoneessa. Nousin ylös, teroitin kaikki lyijykynät, laitoin ne pituusjärjestykseen pöydille ja pyyhekumit nätisti kynien viereen. Tyhjensin teroitusroskat roskikseen ja pyyhin paperipyyhkeellä pöydät siisteiksi. Aikaa oli edelleen jäljellä, joten vaelsin testaajan huoneeseen ja pääsin haastatteluun. Ei koskaan pitäisi jättää ketään ikävystymään, koska lyijykynät ovat vaarassa.

Mustetahratesteissä kannattaa nähdä elävä olento, kuten tonttu tai perhonen. Kuvittelin aiemmin, että kaikki näkevät niissä perhosen tai tanssivia tonttuja. Näin ei kuitenkaan ole.

Amos Rex teamLab 30.8.2018 – 6.1.2019

Maanantaina yritimme mennä Amos Rexin näyttelyyn, mutta jo klo 11:15 jono jatkui Lasipalatsin puoliväliin. Emme menneet. Ateneum oli maanantaina suljettuna, joten museokäynti jäi tekemättä. Amos Rexin nettisivujen mukaan kannattaa käydä näyttelyssä puolen päivän aikoihin ja arkipäivänä.

Menimme Kansainvälisille joulumessuille Lasipalatsin taakse juttelemaan poroponin kanssa ja jatkoimme palelevina Forumin kautta Mannerheimintielle ja Stockan jouluosastolle. Jonain vuonna ostan itselleni äärettömän kauniin muovikuusen, joka maksaa vain 289 euroa. Pidän viehättävää ja tyylikästä kuusta koko vuoden esillä ja koristelen sen ensin joulu-, seuraavaksi laskiais-, pääsiäis-, vappu-, äitienpäivä- ja syntymäpäiväkuuseksi.Huomioin myös tärkeät juhlatilanteet, kuten loppiaisen ja syysloman. Tänäkään vuonna en tehnyt kauppoja.

Stockalta kävelimme Senaatintorille Tuomaan Markkinoille. En vieläkään kannata kojujen nykyistä sijaintia, vaan haluan niiden palaavan tunnelmalliseen Espan puistoon. Siitä huolimatta, että Senaatintori on kaunis aukio ympäröivine rakennuksineen.

Hajaannuimme, koska toinen meistä lähti maksamaan lapsenlapseltaan samalle lapsenlapsille ja tämän sisarukselle ostamansa joulukalenterit (kätevä kauppa) ja toinen meistä meni kirjastoon ja vehnänorasta etsimään. Outo päivä, koska en lähtenyt roskienkeräyskeikalle.

Toilax, 98 kpl

Tiedossa oli ohutsuolen magneettikuvaus (pahoittelen puheenaihetta) ja jouduin syömään kaksi Toilax-laksatiivia (pahoittelen uudelleen aihetta). Maksoin SADAN kappaleen pakkauksesta yli 12 euroa, koska en saanut reseptiä ja käytin KAKSI tablettia. Olisin mieluummin ostanut ja maksanut vain kaksi tablettia, mutta niitä ei ollut irtomyynnissä, kuten kaupoissa karkkeja.

Ymmärtääkseni nuoreksi, upeaksi ja hoikaksi huippumalliksi muututaan syömällä joitain vastaavia lääkkeitä, mutta käsittääkseni riski kyseiseen työhön on häviävän pieni 53-vuotiaana ja 158-senttisenä. Eipä auttaisi edes teippirulla tai kuuluisa litistyskorsetti. Pitäisikö testata teoria loppupurkillisella?

Täti kysyi minulta, kuinka pitkä ohutsuoleni on ja vakaa arvioni oli 40 metriä. Wikipedian mukaan muilla on vain noin seitsemän metrin (pituus vaihtelee 4,5 – 10 metrin välillä) pituinen ohutsuoli.

Ymmärtääkseni voitin tämän kilpailun.

Mainokset

Life in a Nutshell

Kirjoitukseni liitteenä oli Life in a Nutshell -video, jossa kaikki mahdollinen meni pieleen eli postinkantaja työnsi postiluukun edessä seisoneen pienen lapsiparan nurin sanomalehdellä, dominopalikat eivät kaatuneet jne. Video oli tuhottu, joten poistin tiedot.

Junarataosuus, jossa korkea leikkirata sortui ja juna romahti maahan kuvasi minun kohdallani näppärästi vuosia 2011 – 2012. Melkein nauroin.

Haaveilen aina välillä vaihtoehdosta, jossa menen Meilahteen ns. päivystykseen tai ns. tapaamaan hematologia ja oikeasti seison suuren, korkean, suorakaiteen muotoisen ja ehdottomasti harmaan tutkimusrobotin sisällä. Edellytän, että laitteen ulkopuolella on runsaasti värikkäitä ja vilkkuvia valoja.

Vinkki: Kolmiosairaalan ala-aulassa on hyvä paikka kyseiselle robotille.

Robottilaite ottaa minusta hyvin ja täysin kivuttomasti verikokeet, analysoi kätevästi vointini ja kertoo tulokset ehdottomasti mukavalla robottiäänellä. Ei niin, että ala-aula kaikuu tiedoistani, vaan tutkimusalue on äänieristetty.

Seuraavaksi saan halutessani printin tiedoistani pienen robotin mahasta.

Pitäisin siitä, että pieni, sympaattinen ja ehdottomasti tuntosarvellinen robotti sanoisi printatessaan jonkin valitsemani kommentin. Valitsisin Doctor Who -sarjan Dalekien exterminate-sanan eli hävittää, tuhota tai tappaa. Minä kokisin, että sana nitistää taudin/-t eikä minua.

Tilalle saisi tietenkin valita vaikka satakielen laulua, otteen Muumi-kirjoista tai -sävelistä (suosikkini: joka pikku eläimellä rusetti on hännässään) ja/tai valaistut tuntosarvet robotilla.

Leena Reinikainen, Taalintehdas 2012 (ja tietenkin kissa)

 

Näin vain muutaman jakson Doctor Who -sarjasta, jossa pääosaa esitti mielestäni erittäin taitavasti Christopher Eccleston. Minua järkytti tarina pienestä pojasta, joka etsi äitiään Lontoon pommituksissa ja lopetin sarjan seuraamiseen. Siitä huolimatta, että Dalekit olivat mielestäni koomisia.

Olen usein miettinyt, että hakeudun työhön, jossa autetaan huonoissa tai vaikeissa oloissa eläviä lapsia. En usko, että pystyisin kyseiseen työhön, koska toisten ihmisten surulliset tilanteet raastavat minua. En tiedä, osaisinko edes auttaa lapsia, koska en ole itse elänyt vastaavaa elämää. Arvostan ja kunnioitan ihmisiä, jotka pystyvät kyseiseen työhön.

Ehkä pääsisin työhön yritykseen tai järjestöön, jossa varmistetaan, että lapsilla on ihanteellinen tulevaisuus, jossa heistä huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla?

Nähtyäni Life in a Nutshell -videon ja kaatuvan robotin aloin jostain syystä epäillä aiempaa tutkimusrobottitoivomustani. Erittäin ikävää, jos tutkimusrobotti mätkähtää päähäni kesken testausten. Siinä tilanteessa tapahtuu kirjaimellisesti exterminate – eikä edes satakielen kaunis laulu auta.

Joulupuu on melkein rakennettu

Mm. Keskuspuiston Nuorkauppakamari järjestää (pari viikkoa?) ennen joulua keräyksen, jossa voi muistaa noin 8500 lastensuojelun piirissä olevaa lasta ja nuorta, jotka voivat jäädä ilman joulupukin tuomisia. Lahjoja on useana vuonna voinut viedä Forumiin.

Joulupuu-sanalla kannattaa googlata, jos idea ja lahjatoiveet kiinnostavat, koska keräyksiä on muillakin paikkakunnilla.

Koska meillä on joulu.