Oliiviöljysaippuaa, taidetta ja kissoja

Aurinkoisena sunnuntaipäivänä vuorossa oli Magritten näyttely Amos Rexissä.

Kävin näyttelyssä edesmenneen äidin muistoksi. Äiti vei meitä lapsina mm. Amos Andersonin taidemuseoon. Museot, etenkin taidemuseot, olivat tärkeitä ja kiinnostavia pienestä lähtien.

Pidin Magritten taidokkaista mainosjulisteita ja näyttely kiinnosti hauskojen fantasiatöiden vuoksi. Kukapa ei haluaisi nähdä vaaleanpunaista, pitkähiuksista hevosta, jonka pään päällä ”sarvena” on pieni torni? Oliko kyseessä yksisarvinen vai -torninen?

https://amosrex.fi/tule-meille/lasten-amos-rex/

Surrealistisia ja kekseliäitä töitä tehneen belgialaisen taiteilijan Rene Magritten (1898–1967) taidetta voi käydä katsomassa vielä sunnuntaina 19.5.2019 Amos Rexissä Helsingissä.

https://amosrex.fi/nayttelyt/magritte/

Seuraavassa salissa katossa leijuvan betonikuution ali käveli äiti kahden pienen pojan kanssa. Jälkimmäisen pojan lenkkareiden pohjat välkkyivät värivaloja ja pikkuisella oli nalle kainalossa. Jos nallea kantava menee mielenkiintoisia ääniä tehneen betonilohkareen ali, niin menen minäkin. Emme litistyneet. Amsterdamilaisen taiteilijakollektiivin Studio Driftin näyttely päättyy sunnuntaina.

Yli 30-senttinen käsilaukku piti jättää lokeroon, samoin takki. Hyytävän kylmä näyttely, joten pikainen kierros onnistui. Takkikohta kiinnosti, koska en keksinyt, mitä olisin voinut piilottaa näyttelyssä takin alle.

Elokuvan luonnossa leijuvia kiviä oli kiinnostavaa katsoa. Ränsistyneet kerrostalot olivat surullisia, mutta kivien kulku rakennusten läpi ilahdutti. Videoesitys oli vihreää, ihmeellistä, kiehtovaa ja mielenkiintoista katsottavaa.

Käyn toisinaan näyttelyssä ystäväni kanssa, joka laittaa kätensä muutaman sentin päähän maalauksista näyttääkseen jotain kiinnostavaa kohtaa. Teko karmii sieluani, vaikka hän ei tietenkään koske maalauksiin. Maalauksiin täytyy pitää kunnioittava etäisyys, jottei niihin tule epäilyttäviä ihmispöpöjä.

https://amosrex.fi/nayttelyt/studio-drift-elemental/

Museo on suljettu näyttelyvaihdon ajan 20.5. – 18.6.2019.

Sydämiä kissalle ja toiselle kissalle

Prisma lopetti kesän ajaksi elinten myynnin, mitä pidän katalana. Meitä kissanomistajia asuu liuta lähialueilla ja kylmäsäilytystä vaativan tuotteen raahaaminen kauempaa on hankalaa etenkin kesäkuumalla.

Sydämiä ei ollut Stockmannin alakerran Food Market Herkussa Aleksilla, joten tein retken toiseen Herkkuun, jota vierastan rähinäympäristön vuoksi.

Soitin etukäteen infoon ja varmistin, että myynnissä on possunsydämiä. Info käveli katsomaan ja vahvisti, että on, ainakin kymmenen! Menin paikalle haisuvesiosaston ohitse, jatkoin liukuportaat alas ja suuntasin neuvotulle porsaansydänpaikalle. Hyllyssä oli yksi ainoa sydän ja liuta possunkieliä ja -munuaisia. No, löytyi ainokainen paloiksi leikattava ja pakastettava sydän.

Possunsydämet haisevat kaameille, mutta kaksi kotona asuvaa turkillista rakastaa niitä, joten kissojen ruokavalio pysyy ennallaan.

Kissanhoidon käsikirja

Luin Päivi Ylikorven kirjoittaman kiinnostavan teoksen Kissanhoidon käsikirja(Art House 2018), jota suosittelen muillekin. Aiheena oli – ei niin yllättäen – kissan elämä pennusta senioriin, ruokinta, virikkeet, hoito, lääkärikäynnit jne.

Oliiviöljysaippua

Testasin oliiviöljysaippuan sopimista hiustenpesuun.

Osastolla on useita nuoria naisia, heillä kaikilla on pitkät hiukset ja jokainen heistä kertoi pesevänsä hiuksensa kerran viikossa. Olen kuivaihoinen, joten hiukseni eivät rasvoitu, mutta kuuluin nuorempana hiukset pestään kerran päivässä -ihmisiin. Nykyisin pesen hiukseni joka toinen päivä, koska pidän hiljattain pestyistä hiuksista.

Ostin oliiviöljysaippuan Ruohonjuuresta ja pesin palasaippualla hiukseni. Pesun jälkeen en pessyt puhtailta tuntuneita ja näyttäneitä hiuksiani kahdeksaan päivään eli käsittämättömän pitkään aikaan. Saippua oli tehokas puhdistaja, jonka jälkeen hiukset näyttivät hyviltä ja siisteiltä pitkään.

Kannattaa kokeilla, jos ei halua kantaa shampoota kotiin.

OpenHouse Helsinki pe-su 17.–19.5.2019

”OpenHouseHelsinki avaa ja Rautatieaseman tornin, maanalaisen jäähdytysvesivaraston sekä Aino Aallon puutarhan – ilmaiset opastetut kierrokset vievät salattuun Helsinkiin.”

Puutarhapäivä oli ja meni

Eilen 15.5.2019 oli Puutarhapäivä, joten vieläkin sapettaa autottomana, etten päässyt kiertämään kaikissa mahdollisissa lähiseudun puutarhoissa. Esteenä oli tietenkin työ, josta poistumista kesken päivän pidetään epäilyttävänä.

Pääsin lapsena käymään suurissa kasvihuoneissa, joissa kasvatettiin tomaatteja ja kurkkuja. Olisi huikeaa kierrellä paprika- tai viiniköynnöskasvihuoneessa. Lisäsin kyseiset kasvihuoneet Kun matkustan ympäri Eurooppaa -listalleni, jossa ovat jo persikkapuut, Amsterdam, Orsayn impressionistimuseo Pariisissa ja Kroatian Krkan kansallispuisto.  Onko kauniimpaa sanaa kuin Montenegro, joka kuulostaa 20-luvun tyylikkäältä kaunottarelta?

Parvekeamppeleissa voisi kasvaa ikimansikoiden sijaan pensasmustikoita.

Mainokset

Tutkittu ja terveeksi havaittu

Kävin työhöntulotarkastuksessa, jossa lääkäri katsoi verikokeita ja tutki minut. Hemoglobiinini on hyvä ja kolesteroliarvot ovat erinomaiset.

Lääkäri katsoi suuhuni, kurkisti korviini ja tunnusteli kilpirauhaseni kohdan. Otin paidan pois, menin makaamaan sängylle ja hän kuunteli sydämeni, kaulavaltimoni ja tunnusteli maksani, jotka hän hyviksi havaitsi. Sain pukea ja kuulin jälleen kerran, että olen terve. Erinomaista.

Sain paperin, jonka mukaan sovellun työhöni.

Hemapoli

Työterveyslääkärillä oli käsityksenä, että hematologisella poliklinikalla keskitytään vain hematologisiin sairauksiin. Lähes kaikki tutkimukset, mitä hän minulle teetti tai minulle teki, on teetetty tai tehty aiemmin hematologin toimesta. Poikkeuksina olivat korviin katsominen ja kaulavaltimoiden kuuntelu.

Karvakorva

Suomessa oli aiemmin käteviä nimiä, jotka kuvasivat ihmisen olemusta eli Vahvaselkiä, Kaljupäitä, Vääräsääriä jne. Minä päädyin karvakorvaksi, mutta vain pienellä alkukirjaimella.

Vasemmassa korvassani oli hius, joten kävin lääkärin vastaanoton jälkeen hoitajalla. Hän huuhteli lämpimällä vedellä kyseisen korvan ja kolmen sentin hiuksenpätkä löytyi kaarimaljasta.

Hius ei vaivannut minua, mutta miehillä leikatut hiuksenpätkät tai karkea parransänki voivat ärsyttää korvien tärykalvoja ja aiheuttaa huimausta. ”Pahoittelen karvakorvahuimaustani”, totesi herra Y.

Kela

Ulkoportaissa kaatumisestani ei ikävä kyllä ollut mitään hyötyä lääkäriasemalle eli he eivät saaneet uutta röntgeniä. Potilaat käyvät jatkossakin toisen lääkäriaseman röntgenissä. Harmi.

Sain eilen Kelalta kyselyn kaatumisestani, koska ”voisin saada korvauksia jostain muualta kuin Kelasta”. Jos en vastaa X päivään mennessä, niin korvaukseni mahdollisesti peruutetaan. Tietenkin vastaan, kun Kela tiedustelee aiheesta, mutta en vielä lähettänyt vastausta.

Sain sairausloma-ajalta palkan, joten voin ottaa vastaan ”jostain muualta kuin Kelasta” esimerkiksi muovikassillisen rahaa.

En ole ihan varma, tarkoittiko Kelan viesti nimenomaan muovikassillista.

Hupaisa kyynisyys on hauskaa!

Joka työpaikassani on ollut vähintään yksi miespuolinen kätyri, jonka kanssa on voinut puhua hämäriä juttuja, vaihtaa riemastuttavan kyynisiä mielipiteitä tai käyttää mustaa huumoria. Suosikkikätyrini on tällä hetkellä 26-vuotias. Hauska kätyri on paras kätyri!

Toisinaan uskon, että naispuolisista ystävistä, tutuista tai työkavereista on vastaavaan, mutta ikävä kyllä niin on harmittavan harvoin. Oletan, että monet naiset ovat liian kunnollisia ja tunnollisia ilahduttavaan kyynisyyteen. Harmillista, koska kyynisyys on oikeassa kohdassa käytettynä riemastuttavaa eikä sillä ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä tai loukata ketään – ainakaan vahingossa.

Roskienkeruupalkinto

Uskon, että jonain päivänä jonkun roskienkerääjän kohdalle pysähtyy auto tai pakettiauto, josta nousee kaksi kyynelsilmin olevaa miestä, nuorta tai pienten lasten äitiä. He pyytävät anteeksi maahan pudotettuja tupakantumppeja ja lukemattomia autosta heittämiään roskia, kuten banaaninkuoria, tölkkejä jne. ja lupaavat käyttää jatkossa roskapussia ja -koreja.

Aiemmat sottaajat ovat ylettömän liikuttuneita roskienkerääjän jaloudesta, ojentavat kerääjälle vähintään 500 euroa ja kiittävät urheasta siivouksesta.

Olen lähes varma, että näin tulee vielä tapahtumaan minulle.

Räntää

Räntää sataa, mutta onneksi maa on jo niin lämmin, että märkä lumi sulaa.

Kuvan otin aurinkoisena ja lämpimänä pitkäperjantaina Talvipuutarhassa. Palaa takaisin, lämpimämpi vuodenaika!

Onneksi sää vaikuttaa huomenna olevan sivistyneempi.

Hammerfest, Norja

Lapin hiihtomatkoilla ajoimme usein Pohjois-Norjaan, jossa näytti upealta ja haisi katoilla kuivatulta kalalta.  

Haluaisin ehdottomasti palata Hammerfestiin silittämään söpöä maitovalasta! Onneksi kalastajat saivat poistettua valasparalta kiristävät Varuste Pietarista -valjaat. Onkohan valas ollut pitkään karkuteillä?

Valaat ovat sympaattisia, mutta en aiemmin tiennyt, että maitovalaan kuonoa voi silittää. Nyt tiedän ja haluan ehdottomasti päästä taputtamaan ihmisistä pitävää ja pikkuiselta näyttävää valasta, joka painaa 1-1,3 tonnia. Vedessä valas näyttää hyvin pieneltä eli hoikentavasta vesivoimistelusta on selvästi apua.

https://yle.fi/uutiset/3-10765276

Mies laulaa maito- eli beluga-valaille, jotka mielestäni laulavat hänelle, että laulunopiskelu kannattaisi:

Beluga-kaviaari

Käsittämättömän harva tietää, että kallista Beluga-kaviaaria saadaan valaista. Hehee.

Lapsuuden kauhu, kun sukulaisilla oli tarjolla Venäjältä tuotua kaviaaria ja he halusivat, että maistan kevyesti kuorrutettua kalanmaksaöljyä.

Ambra

Ambraa eli kaskelottieritettä voisin löytää rannalta, jos mukanani olisivat kumihanskat, riittävän kestävä kuljetusväline ja tekisin mahdollisesti kaupat hajuvesiteollisuuden kanssa.

Roskia kerätessäni pelkään aina astuvani johonkin, jota katalat koiranulkoiluttajat ovat jättäneet kadulle. Kumisaappaisiin en ole vielä investoinut. En ole kirpputorikävijä, mutta luin, että kirpputoreilta on hankalaa löytää kumisaappaita, koska menekki on niin suuri. Jos vaihtoehtona olisivat kenen lie jaloissa olleet kumisaappaat tai uudet kumisaappaat, niin kallistuisin uusiin.

Riski ambran löytämiseen taitaa olla yhtä todennäköinen kuin lottovoitto.

El Fanteilimme

Tapasimme tiistaina Runebergin patsaalla Espan puistossa ja kävelimme aurinkoista Pohjoisespaa pitkin El Fantiin Katariinankadulle. Suosittelen suklaa- ja vaniljajäätelöpalloja, joiden päällä oli ihanan sitkeitä suklaapikkuleipämurusia. Mango-vaniljavaihtoehtokin näytti hyvältä, samoin sitruunaleivos. Paikassa myytiin myös suomalaisten suosikkijuomia eli kahvia ja olutta,

Kahvila oli viihtyisä ja siisti ja valikoima oli hyvä. Myyjä oli oikein ystävällinen.

Istuimme rakennuksen sisäpihalla juttelemassa ja nautimme lämpimästä illasta. Toukokuu on ollut ilahduttavan valoisa ja kaunis. Teiden varsilla kukkii jo niitä kuuluisia villejä lupiineja ja tummanvioletteja syreenejä.

Kaikilla meillä oli kerrottavana positiivisia muutoksia, mukavia tapahtumia ja tyytyväisyyttä tulevasta.

Juttelimme mm. Omenasieppareista, jossa Kehitysvammaliiton ja Autismiliiton jäsenet keräävät ylijäämäomenia, jotka jalostetaan mehuksi ja myydään Stockmannin Herkussa.

https://yle.fi/uutiset/3-9765606

Yritystä!-hankkeen tarkoituksena on kehittää ja edistää vammaisten henkilöiden työllistymistä yrittäjyyden avulla, tukea vammaisten yrittäjien hyvinvointia ja jaksamista. Edistämme yrittäjien verkostoitumista ja uusien yritystoimintojen syntymistä.

Yritystä!-hankkeen toimipisteet ovat Helsingissä, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Projektia hallinnoi Invalidiliitto ry. Yhteistyökumppaneina projektissa ovat Kuurojen liitto ry, Lihastautiliitto ry, Neuroliitto ry, Nuorten ystävät ry, Näkövammaisten liitto ry, Vates-säätiö sr ja Suomen Yrittäjät. Vuosina 2016-2018 toteutettava Yritystä!-hanke on RAY:n rahoittama.

http://www.xn--yrityst-cxa.fi/

(Vatesin sr näköjään tarkoittaa säätiörekisteriin merkitty. Uskon, että kaikki muut tiesivät lyhenteen. Minä lunttasin tiedon Kielikellosta.)

Emme saaneet koko porukkaa kasaan, mutta toivottavasti pääsemme elokuussa kaikki paikalle.

Suosittelen mielin vilpittömin teillekin El Fanteilua.

http://elfant.info/#coffeewinebar

Junalla Pikku-Huopalahteen

Edellisessä jutussa väitin matkustaneeni junalla Helsingissä Pikku-Huopalahteen, vaikka tarkoitin Huopalahtea. Joku (syyllistävä katse mm. kissoille) oli ihan salaa lisännyt pikku-sanan, joten poistin tiedon.

Puolustusvoimat 100 -juhlaviikko Senaatintorilla, Helsingissä ke-ma 30.5.–4.6.2018

Kannattaa mennä katselemaan musiikkiesityksiä, vihreitä armeijakapineita (näin mm. traktorin) ja nuoria ja ilahduttavan hoikkia sotilaspersoonia. Metrin päässä minusta oli maastopuvuissa kaksi mieshenkilöä, joilla oli kasvot maalattu vihreällä värillä. Minä näin heidät, joten oliko naamiointi epäonnistunut? Hehee!

Huomasin vihreässä haalarissa olleen vaalean sotilaspojan ja liudan sotapoliiseja muiden sotilashenkilöiden lisäksi.

Kuuntelin hetken Kaartin soittokuntaa, joka esitti mm. Aki Sirkesalon ja Kirkan kappaleita. Esiintyjät olivat niin nuoria, että tuskin kukaan heistä muistaa Aasian tuhoisaa tsunamia tapaninpäivänä 2004.

http://puolustusvoimat.fi/sata

Fantastico Ateneum to 10.5 – su 19.8.2018

Näyttelyssä oli tyylikkäitä ja vaikuttavia teoksia Italiasta 1920- ja 1930-luvuilta. Kannattaa käydä tutustumassa maalauksiin, vaikka kutsussa oleva kuva riipii ainakin minun sieluani.

https://ateneum.fi/nayttelyt/fantastico/

Presidentti Niinistön muotokuva Ateneumissa ti 5.6. – su 2.9.2018

https://ateneum.fi/tasavallan-presidentti-niiniston-muotokuva-esille-ateneumiin/

Kohtaamisia kaupungissa suomalaista taidetta 1900-luvulta pe 19.10.2018-su 20.1.2019

Jouluun on enää alle seitsemän kuukautta, joten mainitsen jo nyt lokakuun näyttelystä Ateneumissa. Haluan ehdottomasti nähdä Henry Ericssonin Fazerin baari -maalauksen (1931). Fazerilla käyminen ei ole syöppöyttä, vaan gylddyyriä.

Haluaisin raparperipullan, mutta niitä ei ole missään ja se, se on väärin.

Fredan rinnalle Korkeavuorenkatu

Mielenkiintoisella Fredrikinkadulla on kiinnostavalta vaikuttava LIIKE-vaatekauppa. Ikkunan perusteella suosittelen tuotteita kaikille tyylikkäille ihmisille:

https://www.liike-shop.com/

Korkeavuorenkadun kautta kannattaa kävellä keskustasta Ullanlinnaan, koska kadulla on kiinnostavia yrityksiä ja ruokapaikkoja.

SIS Deli + Caféssä myynnissä on salaatteja, voileipiä, smoothieita, Birchermysliä, toffeita ja mielestäni yllättävä tuote eli tyrnihunajapurkki.

Ei tietenkään ole minun asiani kritisoida toisten eksoottisia välipalavalintoja.

https://sisdeli.fi/

Jos hyvännäköinen Ritva Falla -mekko tai takki ei tällä kertaa inspiroi ja Designmuseon näyttely on jo kierretty, niin kannattaa käydä paperikauppa Putingissa ostamassa Muumi-vihkoja. ”Haluan vain elää rauhassa ja viljellä perunaa” on motto, joka sopii monille.

Lounasta voi syödä joko tunnelmallisessa Sea Horsessa eli vanhassa mukavassa Sikalassa tai Pauletessa. Salaatteja voi jälkimmäisessä pyytää kokoamaan eri vaihtoehdoista (esim. lohi-, kurkku-kikherne – tai linssi-) ja yhdeksän euron salaattiannokseen saa leipäpalan. Jos suosittu kahvio on täynnä, niin salaatin voi ostaa evääksi. Myyjän suosittelema basilikaöljy sopi erittäin hyvin lohisalaattiin. Luotettava taho totesi aiemmin sekä lohipalat että lasagnet hyviksi. Kasvispaistoksen olisi näköjään voinut ostaa salaatin vieruskaveriksi.

Lähellä olevan Anton & Antonin palvelutiskistä voi ostaa ruokaa lounassetelillä. Eräs henkilö osti mukaan oivalliset lohi- ja pinaattitäytteiset letut ja hedelmäsalaattia. Viehättävässä liikkeessä kannattaa aina käydä, koska nätti on nättiä.

Lungissa en ole koskaan käynyt, mutta nettisivu on hupaisa ja lista vaikuttaa hyvältä:

http://www.lungi.fi/etusivu/

Normaalisti olen eväslinjalla, mutta toisinaan katu yllyttää ostoksille.

Jälkiruoaksi voi poiketa kaikissa kadun kultasepänliikkeissä, jos esimerkiksi sattuu tarvitsemaan kihlasormuksen numero seitsemän uuden ja käsittämättömän uskollisen tosirakkauden merkiksi.

Parananjättilumme Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa to 31.5.2018

Lummeyönä eli tänään on klo 23 saakka vapaa pääsy Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan katsomaan mahdollisesti kukkivaa jättilummetta.

Kukat ovat lehtijutun mukaan ensin valkoisia ja muuttuvat myöhemmin vaaleanpunaisiksi. Taidan pysyä kotona, vaikka valkoiset kukat kiinnostaisivat. Vaaleanpunaisia kukkia käyn tervehtimässä joka vuosi.

Onneksi jättilumpeen siemenet saatiin jatkosodan pommitusten jälkeen pelastettua.

Vapaana syntynyt

Sain tammikuun hautajaisissa vieraalta ihmiseltä haukkumakirjeen. Kirjeen mukaan olin saanut lahjaksi asunnon ja matkoja.

Minua on vuosien ajan harmittanut kireä taloudellinen tilanteeni vakavien sairauksien vuoksi, joten etenkin asunto kiinnostaisi. Edellisen erehdyin myymään.

Lista paikoista, joissa toivoisin kyseisen asunnon olevan, mielellään äärettömän kauniissa rakennuksessa:

  • Engelinaukio, Eira, merinäköala
  • Ullanlinna, merinäköala tai avarat maisemat
  • Munkkiniemi, Eliel Saarisen rivitalo (ehkä Koneen vanha pääkonttori sijainnin vuoksi)
  • Turku, joenranta
  • Tampere, koskenranta (pidän suuri-ikkunaisista lofteista ja leveistä ikkunalaudoista)
  • Porvoon keskusta, vesistömaisema

Jos satut tietämään, että kotini on näillä alueille, niin otathan pian yhteyttä. Eläisin erittäin mielelläni syytösten mukaisesti.

Matkat oletan saaneeni kauan sitten, vaikka olin asian unohtanut. Kuvittelin aina, että maksoin ihan itse matkani.

Olen erityisen kiinnostunut mm. Melbournesta, Lissabonista, Oslosta, Kroatiasta, Miamista ja Torontosta. Kävisin mielelläni Afrikassa jollain vehreällä alueella. Taiwan kiinnostaisi, samoin Japani. Viehättävään Hong Kongiin palaisin koska tahansa.

Jos voisin, niin matkustaisin koko ajan. Kissat eivät pitäisi tilanteesta.

Työ

Saisin viedä kissat mukaani töihin eli selkeästi ideaalityöpaikka.

Kissat inhoavat matkustamista eikä kukaan halua olla pellettilaatikon läheisyydessä, joten lemmikit saavat pysyä kotona.

Sohvan alla ne voisivat töissä piileskellä, mutta kotiinpaluu voisi olla haasteellista.

En edes uskaltaisi viedä kissoja paikkaan, josta ne voisivat livahtaa kadulla. Pantoja en kissoille tunge, joten niillä ei olisi yhteystietoja. Siruja en ole kissoille laitattanut. Helsingin eläinsuojeluyhdistys (ikävämaineinen Hesy) oli tatuoinut niiden korviin ruksit. Siru oli todennäköisesti yhdistykselle liian kallis, totesi kissojen eläinlääkäri jossain vaiheessa.

Pitänee hankkia nätiksi työkaveriksi äärettömän söpö sileäkarvainen musta tai vaaleanruskea mäyräkoira ja sille lemmikiksi aivan ihana irlanninsusikoira. Ne voisivat nukkua sopuisasti pehmeällä matolla neukkaripöydän alla.

Silmät

Silmäni rettelöivät jälleen. Taitavat suuttua keväästä ja valosta, siite- ja katupölystä. Oculacia menee järjettömiä määriä ja toisinaan ”lääkitsen” silmiäni Bepanthen-tipoilla.

Kuulin Oculacittomana aikana (8,5 pitkää kuukautta ja loppuvuodesta 2017 kolme viikkoa) vilpittömän kysymyksen siitä, eivätkö muut reseptitipat oikeasti sovi silmilleni. Luulenko vaan niin kokeilematta niitä pidempään? Tuollaisten kysymysten kuuleminen saa miettimään kriminaalitekoja, joten jätin vastaamatta. Ihan tahallanihan minä käytin viime ja toissa vuonna pienistä tuloistani valtavan summan rahaa hyllytippoihin. Grrrr.

Katu-uutinen

Autot piti Helsingissä siirtää kylttien mukaan pois tietyiltä kaduilta. Kuulin, että niitä hinattiin samana iltapäivänä pois jo aiemmin pestyltä reiteiltä.

Mielestäni melko sumeaa logiikkaa, vaikka kannatankin joukkoliikennettä.

Talvipuutarha

Lauantaina näimme Töölönlahdenrannassa valkoisen (leukistisen) sorsan, joka tuli toisen urossorsan kanssa kerjuulle. Olin katala ja kuvasin sorsia, mutta en vienyt niille syötävää. Taitaisivat olla aika tuhteja sorsia, jos kaikki ohikulkijat kiikuttaisivat niille naposteltavaa.

Upea mandariinisorsa on hiljattain bongattu Järvenpäässä, Tampereella ja näköjään Longinojalla Malmilla Helsingissä:

http://longinoja.fi/2018/04/harvinainen-vieras-longinojalla-mandariinisorsa-innostaa-luontokuvaajia/

Minä pidän etenkin variksista, harakoista ja naakoista, jotka ovat skarppeja lintuja.

Nousimme Töölöntorille ja meidän piti mennä Mamma Rosaan syömään. Nettisivujen mukaan yritys aukesi lauantaina klo 12, mutta ovessa väitettiin klo 13.

Menimme kostoksi Picniciin lohisalaatille ja lämminsavulohiuuniperunoille. Olen varmaan kertonut, että ennen sairauslomalle jäämistäni tilasin joskus uupuneena ”tonniperunan uunikalalla” saman ketjun ravintolasta? Onneksi minua ymmärrettiin tehdessäni tilauksen. Työkaveria tilanne nauratti.

Runebergin kukan edusta näytti upealta, kuten aina. Kauniin, suuren kukkakimpun olisi saanut 52 eurolla. Ei, en ostanut, koska haluan ruokkia kissat.

Kävimme Talvipuutarhassa tutustumassa Japani-päiviin. Näimme mm. ikebana-asetelmia, tussimaalausta (kalligrafiavaihtoehtoina olivat mm. mänty ja kevät), paperintaittelua ja kasveihin kiinnitettyjä haikuja, joista kopioin yhden kirjoituksen loppuun. Kyseessä oli viehättävä ja hyvin suosittu tapahtuma. Pöydissä istui useita seurueita syömässä eväitä. En nähnyt yhtään bentoboksia, joten melkein tunsin pahaa mieltä. Ehkä bentoversioina toimivat perinteiset suomalaiset lasipullot? Helsingin Sanomat mainitsi, että nuoriso juo ja rettelöi nykyisin hyvin vähän tutkimusten mukaan. Erittäin hyvä tietää, että suomalaisten sivistys kehittyy vuosi vuodelta. Esitän parhaat kiitokseni teille, kunnolliset ja tunnolliset nuoret!

Ihmettelin koikarppien pientä allasta. Jos olisin 30 senttiä pitkä (ja oranssi) kala, niin haluaisin uida suuremmassa altaassa. Tipuja tai pupuja ei enää näe talvipuutarhassa, mistä olen tyytyväinen. Kalat saavat toivottavasti olla rauhassa. Wikipedian mukana koikarppi tarvitsee terveenä pysyäkseen paljon tilaa uidakseen. Nyyh.

Ulkona oli pyöreä orvokkipenkki, jossa kasvoi jotain keltaisia varsia. Ystäväni mukaan ne olivat maissia ja minun käsitykseni mukaan pinnalla kasvanutta valkoista parsaa tai mangoldia. Erittäin todennäköisesti olimme kumpikin väärässä.

Maisemat Talvipuutarhasta olivat tietenkin kauniit. Talvipuutarhassa olisi mielestäni mukavaa asua, mutta ympärillä hyörivät turistit ja puutarhurit voisivat ainakin päiväsaikaan häiritä majoittumista. Pylvässänkyni (hankittava-listalla) olisi koialtaan yläpuolella olevalla parvekkeella.

Musiikkia lämpiössä la 12.5.2015 klo 15

Olen jo pitkään laiminlyönyt Musiikkia lämpiössä -konsertteja Oopperassa. En mennyt lauantaina, mutta harkitsen seuraavaa käyntiä toukokuun 12. päivä.

Olen niin naatti työpäivien jälkeen, että menen kotiin. Taustalla saattaa olla kuuden vuoden sairausloma. Arkkitehtuurimuseo, Designmuseo, HAM ja Ateneum houkuttelevat, mutta koti vaikuttaa paremmalta paikalta.

Toivottavasti reippauteni lisääntyy, kun maailma muuttui vielä valoisammaksi.

Villasukaton vasen jalka – se vapaana syntynyt

Esitän pahoitteluni nimen kähveltämisestä Elsa-leijonalle.

Hyisten käpälieni vuoksi nukun ympäri vuoden villasukat jalassa. Joka aamu herään niin, että vasen jalkani on vapauttanut itsensä villasukasta ja oikeaa lämmittää edelleen sukka.

Oletan, että vasen jalkani on syntynyt vapaaksi ja taistelee itsensä yön aikana ulos sukasta. Oikea jalka on ilmeisesti kiltimpi.

Rakkautta ruudun takaa (2017)                        

Maire Soiluva

Nappasin uteliaana mukaan kirjastosta keski-ikäisille tai vielä vanhemmille kirjoitetun kumppaninhakuoppaan.

Opin, että pitää olla mukava ja ystävällinen, vastata kaikille, päättää huono suhde kauniisti ja puhelinnumerona kannattaa olla prepaid. Haistattelu ei – yllättäen – ollut hyvä idea.

Ilmoitustekstejä ja kommentteja oli hauska lukea. Seuraa etsivät äijäfeministi, ulkonäköään kuivakkaaksi virkamieheksi kuvaillut, rintakarvoistaan luopumaton (?), ”jos tahdot pitää muovisia tekoripsiä, nauran niille” -mies jne. Seurallinen ja empaattinen mies vaikutti hyvältä.

Vaatisi varmaan lobotomian, että lähtisin toisen kerran etsimään seuraa netistä. Edellisestä yrityksestäni syytän aivoaneurysma- ja myeloomadiagnoosejani.

Alex (2017)                                                               

Alexander Stubb, Karo Hämäläinen

Luen kirjaa, jonka aiheena oli Alexander Stubb ja hänestä on erittäin kiinnostavaa lukea. Mitenkään en hänen ulkonäköönsä puutu, mutta hän on hyvin viehättävän näköinen, ilahduttavan urheilullinen – ja nuorempana vaalea. Nätti!

Syntyessään hän oli 5,5-kiloinen pallero. Äitiparka.

”Stubb oli nimi, joka annettiin nimettömille torppareille. Sen pohjana on ”stubbe”, ruotsin kielen kantoa tarkoittava sana. Nimi kuuluu samaan sarjaan, kuin Modig, Rolig, Järn, Stadigh ja Tapper.” Tapper-nimi viittaa mm. kuvanveistäjä Kain Tapperiin (1930–2004). Muistaakseni olen joskus tehnyt samassa kerroksessa töitä Stadighin kanssa. Olikohan hän jonkin aikaa toimitusjohtaja?

Tapasin Alexander Stubbin vuosia sitten, kun hän jakoi ystävällisesti hymyillen vaaliesitteitä Pohjoisesplanadin kahvioissa. Juttelin silloisen työkaverin kanssa, hymyilimme hänelle ja kumpikin kieltäydyimme esitteistä, koska olimme jo äänestäneet. Olin tietenkin äänestänyt naista, kuten olen äidiltä aikoinaan oppinut. Joskus olen joutunut tinkimään periaatteistani presidentinvaaleissa.

Fiksu Stubb vaikuttaa kunnon mieheltä, joka on jo opiskeluajoistaan lähtien elänyt yhdessä brittivaimonsa kanssa.

Politiikkaan en ota kantaa, koska tiedän aiheesta aivan liian vähän. Yleisöpalstoilla on aina valtava määrä kaikista asioista paremmin tietäviä, mutta minä en kuulu heihin.

Kummastelen vuodesta toiseen, miksi kyseiset ihmiset eivät ole mukana politiikassa ja miksi kukaan heistä ei työskentele esimerkiksi ministerinä? Pitäisihän heidän laajan tietämyksensä ja taidokkaan osaamisensa vuoksi päästä mukaan suomalaiseen politiikkaan, niin maan tilanne aivan varmasti paranisi kummasti lyhyessä ajassa.

Laitumellelasku Viikissä Helsingissä la 5.5.2018 klo 10–15

Lehmät kirmaavat laitumelle n. klo 11.10.

Paikalla on ihasteltavana maitoauto, Valion kuljetusauto, traktorirata, ja puuhanavetassa leikkilypsylehmät.

 

linnut saattoivat

toivon hyiseen kevääseen

ilon korville

 

Hertta Wille

Kultainen vasikka -näytelmän pukusuunnittelija Sanna Levo

Taiteiden yönä, torstaina 24.8.2017 teimme lyhyen kierroksen kaupungilla. Ehdotin, että näemme remontoidun Kaupunginteatterin luona jo puoli viideltä, koska arvelin, että hiljattain modernisoidussa rakennuksessa on ruuhkaa. Menimme kuuntelemaan Kultainen vasikka -teoksen pukusuunnittelija Sanna Levoa tunnin ajaksi.

Kuuntelimme ennen tilaisuuden alkamista Tokoinrannan Huvila-teltasta kantautuvaa musiikkia. En ole koskaan ollut Huvila-teltassa, joten minulla on selkeä aukko sivistyksessä. Purettavan teltan ali kävelemistä ei varmaan lasketa kulttuuriteoksi?

Ruuhka puuttui, kun menimme Pienen näyttämön ovesta sisään, mutta useampi muu katsoja oli onneksi paikalla. Esityksen aikainen alkuaika varmasti karsi kuuntelijoita.

Saimme hyvät istumapaikat aulasta. Istuimme naulakon luo laitetuilla tuoleilla. Meillä oli reunapaikat siltä varalta, että päätämme livistää paikalta kesken esityksen.

Emme livistäneet, koska Sanna Levoa oli erittäin mielenkiintoista kuunnella hänen puhuessaan Maria Jotunin (1880–1943) näytelmän pukusuunnittelusta. (Minä pidän murheellisena sota-aikana menehtyneitä ihmisiä. Sota aiheuttaa raskaita ja vaikeita kokemuksia koko kansalle, aivan liian nuoret ihmiset kuolevat rintamalla ja osa kotirintaman ihmisistä menehtyy kyseisenä aikana joko vihollisen hyökkäyksiin tai kuolee sairautensa tai ikänsä vuoksi.)

”Näytelmän tapahtuma-ajankohta on ensimmäinen maailmansota, jolloin pulaa on ruoasta ja tavaroista. Monet etsivät ylellistä elämää keinottelulla, ja juuri rahasta tulee näytelmän epäjumala, Raamatun kultainen vasikka. Näytelmän näkyvän puolen taustalla on kyseessä ihmiskäsityksen ja elämäntavan murros: vapaus toteuttaa itseään, ja erityisesti Jotunia kiinnostaa naisen asema, naisen mahdollisuudet. Keskeinen ongelma on naisen ja miehen suhde, ja onko raha vai rakkaus lopultakin se olennainen päähenkilön elämässä.

Eedith hylkää miehensä Jaakon rahan takia, mutta palaa kotiin kun mies on onnistunut rikastumaan. Jaakko on kuitenkin aikeissa antaa vaimolleen opetuksen tuhoamalla omaisuutensa.” (Wikipedia)

Sanna Levo suunnitteli puvut osittain historiaan ja osittain nykyiseen aikaan kuuluviksi. Hän näki vaateliikkeen ikkunassa kauniin keltaisen puseron, jonka hän myöhemmin hankki näytelmään vaatteeksi. Hän löysi useita muita vaatteita tai kenkiä kaupasta, mm. vaaleansinisen puseron, jossa pitkien hihojen päällä olivat lyhyet puhvihihat. (Puhvihihat liittyvät mielestäni vain ja ainoastaan Lucy M. Montgomeryn Anna-kirjaan.) Minna Parikan liikkeestä suunnittelija löysi iki-ihanat valkoiset korkokengät, joissa on sydämet kengännauhoissa. Ilahduttava budjetti, totesi joku kuulijoista myöhemmin. Vaalea villahame piti ompeluttaa, koska kaupoissa myydyt tuotteet olivat liian kapeita ja hameessa piti olla runsaasti kangasta. Vaaleanpunainen pitsihame tehtiin pukusuunnittelijan ohjeiden mukaan ompelimossa ja puvun pääntietä muokattiin viime hetkellä avarammaksi. Kaunis, selästä uurrettu (muistaakseni Zalando-) mekko muistutti kreikkalaisen jumalattaren asua myös muun henkilökunnan mielestä. Paremmin sopivat kultaiset historialliset kengät onnistui näyttelijä(-tär) löytämään jostain vintage-liikkestä ja sai pukusuunnittelijalta luvan niiden ostamiseen. (Sana vintage on mielestäni hupaisa, koska kyse on kirpputorista.) Aamutakin löysi suunnittelija teatterin pukuvarastosta, samoin alushameen. Musta-valkoisen sulkakeepin oli suunnitellut joku toinen pukusuunnittelija, mutta keepin käyttöön saatiin lupa.

Suunnittelija kertoi, kuinka hänen työnsä on muuttunut netin myötä. Ennen hän haali kuvia kirjastojen historiallisista kirjoista, mutta nykyisin kuvia voi koota netistä. Hän esitteli meille kuvia siitä, kuinka hän löysi sata vuotta sitten olleita miesten pukuja ja kuinka hän oli modernisoinut niitä näytelmää varten.

Vaatteet kuluvat näyttämöllä, jossa kontataan, heittäydytään jne. eli esimerkiksi miesten paidat päätyvät usein suoraan lumpuiksi. Näyttämöllä hajonneita vaatteita voidaan kesken esityksen korjata mm. jeesusteipillä. Mielestäni idea oli hyvä ja pidän kätevinä korjauksia tekevää henkilökuntaa.

Saimme luennon jälkeen esittää suunnittelijalle kysymyksiä ja hän vastasi suunnittelutyönsä päättyvän näytelmän ensi-iltaan. Suunnittelutöitä on eripituisia, esimerkiksi musikaaliin pitää käyttää pidempi aika. Kultainen vasikka -näytelmää hänet palkattiin kolmeksi kuukaudeksi, vaikka käytännössä työhön meni yhteensä puolitoista vuotta. Mielestäni kyseessä oli melko katala palkkausaika suunnittelijan kannalta. Toivottavasti taitavalle suunnittelijalle maksetaan kunnon korvaus hänen tekemästään työstä.

Suunnittelija teki samaan aikaan töitä myös Turussa ja matkusti usein edestakaisin kahden kaupungin välillä.

Oli ilahduttavaa nähdä henkilö, joka todella nautti monipuolisesta työstään ja kertoi työnsä sisällöstä. Kiitimme häntä lopuksi hyvästä luennosta ja jatkoimme matkaa. Emme todellakaan malttaneet lähteä kesken mielenkiintoisen esityksen.

Myrskyluodon Maijan ensi-ilta oli samana päivänä, joten meitä vastaan käveli useita juhla-asuisia ihmisiä. Näimme mm. seuralaiseni tunteman meikkitaiteilija Raili Hulkkosen, jolla oli erittäin kaunis musta kietaisumekko. Minä kiinnitän harvoin huomiota jonkun asuun, mutta kyseinen puku oli todella onnistunut. Tunnistan surkean huonosti suomalaisia henkilöitä, mutta meikkitaiteilijan muistan hänen upeista silmälaseistaan. (Totta, pitäisi hankkia uudet silmälasit.)

Jatkoimme Hakaniemen kautta keskustaa kohti ja katselimme torille nousevaa rakennusta, johon Hakaniemen hallin liikkeet muuttavat vuonna 2018 hallin remontin ajaksi. Halli on edelleen auki, joten suosittelen ostoksia mm. kalaliike Marja Nätistä (roseepippurigraavilohi!) tai Lentävä lehmä -juustokaupasta, jossa on erittäin hyvä valikoima ja todella ystävälliset myyjät.

Nousimme Unioninkadun ja kävimme upeassa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa, jossa oli avoimet ovet. Upeasti koristellussa kirkossa paloivat tuohukset. Pihalla oli jono, koska myytävänä oli venäläisen keittiön klassikoita eli mm. borssikeittoa ja aidassa olevan kyltin mukaan kaalipiirakoita. En vieläkään tiedä, pidänkö kaalipiirakoista, joita äiti usein osti työpaikkansa ruokalan emännältä. Kaalipiirakat olivat makeita, mutta niissä oli ja on jostain hyvin hämmästyttävästä syystä kaalin maku. Pidän kaalista, mutta kaalipiirakkakaalista en ole varma. Uskoakseni tarinassa on jokin logiikka. Äidin piti käydä syömässä tehtaan virkailijoiden lounasravintolassa, mutta hän piti enemmän työntekijöiden puolen ravintolasta. Kolmantena oli (tietenkin) johdon ravintola. Onneksi työntekijöihin suhtaudutaan nykyisin inhimillisemmin ja kaikki voivat syödä samassa ruokapaikassa.

Nousimme Tuomiokirkon portaat ja katselimme Senaatintorille, jossa oli lumottu puutarha. Pidimme valaisimia reunustavista sinikelloista. Anu Pentikin keramiikkakukat huomasin vasta myöhemmin sanomalehdestä.

Kirkon portailla oli paljon katsojia, joten laskeuduimme Unioninkadun puolelta ruoholla osittain reunustetulle torille, näimme useita ihmispatsaita, erilaisia tanssijoita (mm. ylimmän cheerleaderin), askartelijoita ja tsaarin patsasta ympäröivät upeat kukkaistutukset.

Menimme Sofiankadulle, jossa oli Linda Bergrothin suunnittelema KOTI-installaatio, joka oli keväällä 100 vuorokautta Pariisin instituutissa. Valkoisissa töppösissä (en mainitse enempää sanasta TÖPPÖNEN) sai kierrellä tutustumassa aittoihin, mutta minä kurkin aittoja ruuhkaisen rakennelman reunoilta, töppösvaihtoehdosta huolimatta. Ystäväni kiersi alueella ihailemassa rauhalliselta tuntuneita aittoja. Keskellä aittarakennelmia oli pöytä, jossa sai (ts. saa) nauttia suomalaisen aamiaisen.

http://archinfo.fi/2017/07/yota-aitassa-keskella-kaupunkia-koti-avaa-jugendarkkitehtuurin-helmen/

Airbnb:n kautta aittoja voi varata aittoja, jotka ovat Kiseleffin talossa sunnuntaihin 17.9.2017 saakka. (Minä en pidä siitä, että ilmoituksissa on usein vain päivämäärä eikä viikonpäivää. Haluan ehdottomasti tietää, onko kyse tiistaista vai lauantaista.)

http://kotisleepover.com/

Kiersimme vielä yläkerran mm. numeroihin liittyneen näyttelyn, josta en löytänyt lisätietoa netistä, vaikka sinnikkäästi etsin.

Oitbackan kartano

Etsiessäni tietoa näyttelystä päädyin Pohjois-Kirkkonummella olevan Oitbackan kartanon sivuille, jonka omistajana oli 1860-luvulla Kiseleffin sokeritehtailijasuku. Tilalla on vaunumuseo, saunatilaa voi vuokrata ja kesäisin viehättävän orangerien voi vuokrata näyttely- tai studiotilaksi. Kesästä 2017 lähtien orangeriessa järjestetään mm. häitä. Sievä ja tyylikäs rakennus, joten jonkun kannattaa ehdottomasti pitää häät.

http://www.oitbackagard.com/orangeriet_fi.html

Huomasin juuri Taiteiden yö -sivua selaillessani, että Kalevauva.fi olisi esiintynyt Päivälehden museossa. Harmi, ettemme huomanneet kyseistä tilaisuutta aiemmin, vaan mietimme käyntiä Oopperan kirpputorilla. Päätän joka vuosi, että menen klo 22 alkavaan esitykseen kuuntelemaan oopperalaulajia ja katsomaan balettitanssijoita – ja joka vuosi palaan kotiin liian aikaisin. Ensi vuonna menen varmasti!

Ehkä.

Kävelykierrokset ovat parhaita, mutta ne jäivät tällä kertaa kokeilematta.

”Klo 20:30 Kalevauva.fi

Oletko joskus ällistellyt vauva.fi -nettifoorumin keskusteluja? Jos näin on, niin Kalevauva.fi saattaa olla uusi suosikkibändisi. Alkukesällä ensialbuminsa julkaissut duo ammentaa sanoituksensa nettikeskustelujen absurdeimmista syövereistä.” (Taiteiden yö)

Kalevauva & Korporaatio

https://www.youtube.com/watch?v=AkTReixerIU

Kalevauvan suosituimpia kappaleita on Mies syö lapsen vanukkaat, jossa jääkaapista katoavat myös pillimehut ja viimeisestä maidosta tehdään kaakaota. Karsin kirosanat, joten laulun sanoin mies on -n possu.

Atk-verkkotalo, Itäkeskus

Viisi ja puoli vuotta vanha, mutta hyvin tarpeellinen läppärini sammui viime viikonloppuna ja vein sen maanantaina huoltoon paikkaan, jossa olin kerran aiemmin huollattanut laitteen. Soitin ennen huoltoa hinta-arvion, joka oli 100 euroa. Ehdottomasti halvempi ratkaisu, kuin uusi kone ja Microsoftin ohjelmistot (rakastan Wordia ja Excelillä lasken lääkekuluja, vaikka apteekeista saisin kyseisen tiedon), joten kiikutin rakkineen Kauppakartanonkadulle.

Sain seuraavana päivänä soiton, jonka mukaan käyttöjärjestelmä on hajalla ja korjaaminen maksoi 60 euroa. Varmistin puhelimitse, tarkoittiko viesti, että korjaus maksaa yhteensä 160 euroa. Ei tarkoittanut, vaan selvisin kanta-asiakkaana 60 eurolla, vaikka pyysin kiinnittämään samalla rämisevän dvd-aseman. Kalliin silmätippakevään jälkeen sain erittäin hyvän uutisen!

Kone oli korjattu jo tiistaina, mutta pääsin hakemaan laitteen vasta perjantaina ja kiitin hyvästä, nopeasta ja mielestäni erittäin edullisesta palvelusta.

Suosittelen paikkaa, joka on jo kaksi kertaa korjannut hyvin laitteeni.

http://www.verkkotalo.fi/

Otto Wille ja Hertta Wille Kuusinen

Erittäin hyvä historianopettaja selitti lukiossa meille Otto Wille Kuusisesta (1881–1964) ja lipsautti seuraavaksi tiedon Hertta Wille Kuusisesta (1904–1974). Tipautetaan jälkimmäinen Wille pois, niin pääsemme lähemmäksi totuutta. Jostain hämärästä syystä mietin ensin Hertta (melkein-Wille) Wuolijokea (1886–1954), mutta tarinassa olikin kyse Otto Willen Kuusisen tyttärestä.

Kyseisen opettajan mukaan Amerikassa tehtiin lukemattomia keksintöjä ja hieman myöhemmin selvisi, että saman keksinnön oli hetkeä aiemmin tehnyt Neuvostoliitossa Ivan Ivanovits… Yhdellekään oppilaalle ei jäänyt epäselväksi kyseisen opettajan suhtautuminen naapurimaahan.

Sukulaiseni kirjoitti 80-luvulla historiankokeessa, että Ranskan suuri vallankumous oli vuonna 1987. Kyseinen historianopettaja ei vähentänyt virheestä mitään, koska hän ymmärsi tekstin olevan lapsus. Järkevä asenne, kun kirjoittaja oli kiitettävää tekstiä kirjoittava oppilas.

Wikiprojekti:Wiki Loves Monuments syyskuussa 2017

Wiki Loves Monuments on sinulle, jota kiinnostavat kulttuuriympäristö, historialliset rakennukset ja muinaisjäännökset sekä tietenkin valokuvaus! Kutsumme sinut mukaan tallentamaan oman ympäristösi paikallista historiaa. Osallistumalla parannat avointa tietosanakirja Wikipediaa, yhtä maailman ja Suomen suurimmista verkkopalveluista. Opit samalla paikallista kulttuurihistoriaa hauskalla tavalla, jota voit tehdä itse tai yhdessä ystävien kanssa. (Wikipedia)

http://wlm.wikimedia.fi/tietoa-kilpailusta/#saannot

Putkiremonttipakkaus

Olin tällä viikolla parina päivänä auttamassa sukulaista putkiremonttipakkauksessa ja minulla oli hyödyllinen olo urakoidessani. Kaunis ja hyvällä paikalla oleva asunto, joten toivon, että remontointi sujuu hyvin ja aikataulun mukaisesti.

Samsungin viesteissä suuret kirjaimet

Viesteihin ilmestyi mystisesti jättifontti. Onneksi googlaamalla löytyi ratkaisu eli minun vuosien ikäisessä laitteessani tekstit voi pienentää Asetukset/Oma laite/Helppokäyttöisyys-kohdasta.

Unelmien työpaikka

Hain vakituiseen työpaikkaan, joka sopisi minulle, kuin nenä päähän.  Taustastani, osaamisestani ja tiedoistani olisi hyötyä ja voisin auttaa uudessa työssäni ihmisiä vielä enemmän, kuin aiemmissa tehtävissäni. Työryhmä vaikuttaa erittäin hyvältä.

Pidättehän minulle peukkua, että selkäni on kunnossa ensi viikolle siirtyneissä tutkimuksissa ja minut valitaan kyseiseen tehtävään työharjoittelun jälkeen!

 

Every dream I’ve ever had in life has come true ten times over.

Steve Wozniak

 

Onko majoneesilla sielu?

Torstaina Tampereella

Lähdin pikabussilla matkaan, joten jouduin nousemaan vain reilu pari tuntia aikaisemmin ja matkustamaan ensin bussilla Kamppiin, koska Ruskeasuon pysäkki epäilytti. Mitä, jos bussi ajaakin ohi?

Näin aurinkoisen matkan aikana nolon roskaisia bussipysäkkejä ja tienvierustoja. Katuvat roskienheittäjät voisivat kokoontua ryhminä sekä bussipysäkeille että tienvierustoille ja siivota ne siisteiksi.

Tapasin perillä tuttuni Sokoksella, kävimme musiikkiliikkeissä (hän etsi instrumenttia eli ei flyygeliä tai selloa minulle taskuun taiteltuna) ja kävelimme Amurin Helmi -kahvioon juttelemaan. Viehättävä paikka oli koristettu pääsiäistauluilla eli joko paikka oli todella hyvin edellä aikaa tai sieviä tipustauluja ei vielä haluttu vaihtaa.

Täältä tullaan! Tampereen taidemuseo -28.5.2017

Kävimme katsomassa naistaiteilijoiden näyttelyn Tampereen taidemuseossa. Tuttuja taitelijoita oli joukossa, mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä.

Minulle tuntematon taiteilija oli salolainen Lyyli Säilä (1905–1967), joka oli tehnyt mm. erittäin kauniin Tyttö kuistilla -maalauksen lotta Aune Lehtimajasta. Kuvassa oli nuori punapuseroinen nainen, joka istui kivitalon terassilla pöydän ääressä. Teos oli korsussa maalattu, mutta taulussa on fantasiamaisema. Varmistin tiedon taidemuseosta.

Varasin kirjastosta Lyyli Säilä taidemaalari Salosta -kirjan (2016), jonka kirjoittajia ovat Merja Lind ja Laura Luostarinen.

Keskisuomalainen 18.3.2017

”Viime vuosisadan alkuvuosikymmenet eivät olleet naistaiteilijoille suosiollisia. Vuosien 1904–1936 välillä naisille ei myönnetty ainoatakaan Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkintoa.”

Onneksi naiset uhmasivat suhtautumista ja jatkoivat taitavaa maalaamista.

Tampereelle paistoi aurinko, satoi lunta, paistoi uudelleen aurinko, satoi rakeita ja paistoi aurinko. Kevät!

Hirsimökkeilyä Kiasmassa

Kävin perjantaina Kiasmassa katsomassa osan Ars17-näyttelystä. Halusin nähdä hirsimökin, jossa voi puhua mm. näyttelijä Shia LaBeouf kanssa, joka majailee Lapissa salaisessa osoitteessa. En tiedä, onnistuiko vastapuoli jäljittämään heidän sijaintiaan, kuten Yhdysvalloissa.

Menin paikalle viimeisenä päivänä, kun pohjoisessa olevat esiintyjät olivat vielä Suomessa.

http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005168267.html

http://www.hs.fi/nyt/art-2000005176039.html

Trumpia tukevat tahot ovat häiriköineet Kiasmassa niin paljon, että takki ja käsilaukku piti jättää naulakkoon. Hissi ei ollut toiminnassa ja oletan, että syy on häiriköinnissä. En varmistanut asiaa.

Pidän aina hämmästyttävänä, kun minua pidetään epäilyttävänä esimerkiksi lentokentillä tai museoissa, koska mielestäni olen täysin väärän ikäinen epäiltäväksi (tosin minuakin huomattavasti vanhemmat harmaapartaiset ikämiehet saattavat riehua jossain päin maailmaa) ja hyvin pitkälti olen täysin väärää sukupuolta.  Tietenkin on aina helpompaa epäillä kokonaista väkijoukkoa, kuin leimata osa esimerkiksi iän, sukupuolen tai ulkonäön perusteella. Luonnettani pitäisi muuttaa esimerkiksi lobotomian avulla (kauhistuttavasta teosta oli mummin mukaan toisinaan apua mielisairaalassa, mutta ikävä kyllä usein ei ollut), että lähtisin riehumaan johonkin taidenäyttelyyn tai vastustamaan eri poliittista suuntausta edustavia ihmisiä rähinöimällä heille.

Näin kyseisen mökin, mutta en käynyt sisällä tai edes kurkistanut verhon taakse.

Kiasmassa oli koululuokka, joka katsoi jotain esitystä. Näin ovensuusta vain pätkiä videosta, jossa mietitään, onko majoneesilla sielu. Mielestäni on – ja ehdottomasti rasvainen. ”Majoneesi kertoi rasvaisia juttuja.”

Luin paluumatkalla Tampereelta junassa Henriikka Rönkkösen (1984) Mielikuvituspoikaystävän, jonka ostin kioskilta matkalukemiseksi. Vein isäpuolelleni niin paljon tuliaisia, ettei kirja mahtunut räjähtämäisillään olevaan käsilaukkuuni. Useat Rönkkösen kirjoitukset naurattivat minua niin paljon, että jouduin hillitsemään itseäni ja katsomaan ulos ikkunasta, jotta en herättäisi pahennusta muissa matkustajissa. Parin penkin päässä minusta istui nuori nainen, joka messusi ystävänsä työttömyydestä ja ylisti omaa parin vuoden työhistoriaansa. Minulle tuli hillitön mieliteko paasata hänelle ja kehua retostella omilla työvuosikymmenilläni, mutta pidin suuni kiinni. Enkä nauranut ääneen a) kirjalle b) hänelle, koska jälkimmäinen olisi väärin. Rönkkönen kirjoittaa Sinkkublogia.

Näin Kiasmassa katkelman työstä, jossa oli kauniita maisemia, mutta myös lapsia pelottavia kohtia. Katsoin teosta jonkin aikaa, mutta mitään pelottavaa en onnistunut näkemään ja sekös harmitti.

Näin useita töitä, jotka lähinnä hämmensivät minua. Esimerkiksi telineen, jossa oli kaksi irtonaista pehmopossunpäätä, joista toisella oli reisiluu suussa. Possut olivat mielestäni söpöjä, mutta en usko, että pystyin täysin sisäistämään taiteilijan visiota.

Näin possujen lähellä videolla pyörivän kukkasohvan, joka oli tilassa myös fyysisessä muodossa.

Näin pari isoa laatikkoa, joiden sisällä oli jauhomatoja (niitä ei mielestäni pitäisi kiusata taiteen vuoksi), sähköjohdoista napsittuja osia ja vääntyneitä metallikappaleita, jotka kuvastivat muistaakseni terroristien tekoja (vakoilua?).

Palaan myöhemmin kiertämään koko näyttelyn, joka jatkuu 14.1.2018 saakka. Haluan ehdottomasti nähdä opaskirjassa (s. 12) mainitun, lasipullossa olevan Nandita Kumarin (1981, Mauritius) työn, joka kuvaa urbaania elämää.

PS En ole koskaan nähnyt LaBeoufia missään eli mitä ilmeisimmin katson elokuvia, joissa hän ei esiinny.

Kijrootusvihreitä

Pahoittelin ensin aiempaa kirjoitusvirhettäni ja huomasin kirjoittaneeni Gustaf Hägglund. Melkein naurattaisi, jos en olisi näin pöyristynyt. Ei pitäisi ikinä kirjoittaa tai julkaista mitään yön pimeinä tunteina.  Korjasin kirjoittamani sanan Gustaviksi ja pahoittelen töppäilyäni etenkin kaikille Gustaveille.

Talvi- tai oikeastaan kevätpuutarha

Kävelin Talvipuutarhan pihalla, ihailin ja kuvasin kukkivia kasveja ja väistelin valokuvaajia. Kiertelin kasvihuoneessa ja huomasin, että useat kaktukset kukkivat. Ihailin keskimmäisessä huoneessa vaaleanpunaisia hortensioita ja kuuntelin hetken, kun HYMSKK eli Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuoro esiintyi. En jäänyt seuraamaan esitystä, vaan jatkoin matkaa.

Ihailin pihalla olevia orvokki-istutuksia ja kävelin mäen alas.

Helsinki City Run puolimaraton la 13.5.2017 klo 15

–    55 % miehiä, 45 % naisia

–     osallistujia 65 eri maasta

Olin menossa Oopperaan kuuntelemaan Musiikkia lämpiössä -esitystä ja varmistin urheilukilpailutoimijalta, koska puolimaraton käynnistyy. Kolmelta, hän vastasi ja seuraavat juoksivat lähtevät 10 minuutin välein. Kiitin ja jatkoin matkaa.

Vilja, oi Vilja

Sain loistopaikan Oopperan kahvion takareunasta eli minulla oli ilo kuunnella oopperaesityksiä ja samaan aikaan seurata reippaita juoksijoita kohdallani olevasta pikkuikkunasta.

Luin ennen esitystä Anna-Leena Härkösen kirjaa Takana puhumisen taito (2014) ja yritin olla nauramatta. Hän sai mieheltään listan lempinimiä, joita ei voinut toistaa, mutta esimerkiksi ”kupeideni tuli” ja ”sieluni villi peili” vakuuttivat kirjailijan siitä, ettei hän ole miehelleen täysin yhdentekevä.

Härkönen kuvasi vaihdevuosi-ikäisten Mummugeeliä, joka saa sietämään tilannetta, jossa vastaantulijan hiha hipaisee omaa hihaa tavaratalossa ja tekee mieli tappaa. Hahaa! Ei nyt ehkä sentään tappaa, mutta ehkä ihan pikkuisen motata, jos väkivalta olisi hyväksyttävää… Miksi osa tönii, miksi?

Suositellessani kirjoja mietin, lisäänkö sanan hömppä kirjan kuvaukseksi. Ei, Härkönen ei todellakaan ole hömppää. Päätin, etten lisää. Waltarikin oli aikoinaan viihdekirjojen kirjoittaja, mutta nykyisin häntä arvostetaan. Minua harmittaa, että Kaari Utriota kritisoidaan toisinaan, vaikka hän kirjoittaa taitavaa aikakuvausta ja kertoo kiehtovasti ihmisistä. Ei, Utriokaan ei ole hömppää. Ainakaan ne kirjat, joita minä luen eli 1800-lukukuvaukset Helsingistä. Osa mainitsemieni irlantilaiskirjailijoiden teksteistä saattaa olla hömppää, mutta kirjat ovat sujuvasti kirjoitettuja ja mielenkiintoista luettavaa.

Varmasti sapetti Vincent van Goghia & kumpp., kun aikalaiset eivät ymmärtäneet arvostaa heitä riittävästi ja he elivät köyhyydessä. Van Goghin (1853–1890) taulut, joissa on riemastuttavan keltaista väriä ja kiinnostava tapaa kuvata mm. kukkasia, rakennuksia ja luontoa, ovat todella upeita. Taiteilija myi elämänsä aikana vain yhden ainoan taulun. Onneksi hänen pikkuveljensä tuki häntä taloudellisesti.

Pääsisinpä joskus Amsterdamiin Van Goghin ja Rembrandtin pariin.

Googlasin yhden suosikkimaalareistani eli Klimtin ja löysin Viinijärven koululuokkien sivut:

”Wienissä oli esillä itävaltalainen Conchita Wurst (oikealta nimeltään Thomas Neuwirth) voitti Euroviisut vuonna 2014.

conchita_wurst_gustav_klimt_painting_1ahmfto-1ahmfvh.jpg

Tässä on siis kuva Conchitasta, joka esittää yhtä Gustav Klimtin maalaamaa taideteosta.”

https://peda.net/liperi/viinij%C3%A4rven-koulu/luokkien-sivut/6-lk/oppiaineet/bjm/met/it%C3%A4valta/c

Lasten kirjoitukset olivat kiinnostavia, kuva kauniista Conchitasta oli hyvä idea taiteilijalta ja lasten ottamia tai mahdollisesti liittämiä kuvia oli mielenkiintoista katsella. Liperi on Outokummun ja Joensuun puolivälissä.

Tapasin Tampereelle menevässä junassa joensuulaismiehen, joka oli mielestään nukkunut ohi vaihtopaikan. Hän ystävällisesti avasi vesipulloni, jota en saanut millään auki. Juttelimme ja hän päivitteli säätä ja kysyi, ketä pitäisi syyttää? Ehdotin kaukana olevaa Trumpia enkä onneksi saanut turpiini, vaan hän jakoi käsitykseni. Puhuimme FBI-irtisanomisista, hiilivoimaloista ja presidentin ystävästä lähinaapurissamme. Ystävää ihailin etenkin ruukkulöydösten jälkeen, mutta luonnonsuojeluideaa kannatan.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002558858.html

Nukahtanut mies tarjosi minulle olutpulloa laukustaan hänen mielestään järkevän keskustelumme jälkeen, mutta absolutistina kieltäydyin. Hän kysyi, ryypiskelinkö aiemmin? Vastasin, että en ryypiskellyt. Olen siitä outo suomalainen, etten pidä alkoholin mausta. Mies oli mukava ja hänellä oli siististi leikatut vaaleat hiukset ja mikä parasta hän osasi tarinansa mukaan pestä kätensä. (Kaikki eivät ikävä kyllä osaa.) Pisteitä siistille miehelle! Hyvästelimme Tampereella. Hän jäi paikkakunnalle yöksi ja jatkoi kotiin (tai minnelie) seuraavana päivänä. Hauskaa juttuseuraa, ehdottomasti. Huvittavinta oli, että hän muistutti sisareni miestä. Pyysin heti sisartani varmistamaan, onko hänen miehellään serkku Joensuussa.

Katsoin uteliaana, miten Porista pääsee Joensuuhun ja reitti on näköjään Pori-Tampere-Pieksämäki-Joensuu. Ooh, sivistyin.

Menin Oopperaan unkarilaisen Franz Lehárin (1870–1948) Iloisen lesken Vilja-liedin vuoksi, jonka esittäjänä oli Mervi Rautiainen ja viimeisen kappaleen eli Puccinin (1858–1924) Toscan Vissi de Arte -aarian vuoksi, jonka esitti Maria Mannermaa. Oli ilahduttavaa kuunnella taitavien sopraanoiden laulua.

Laulan mielelläni Viljan kertosäettä, mutta ikiomalla bassoäänelläni (vai olikohan minulla sittenkin kakkosaltto?) esitys kuulostaa täysin erilaiselta.

Vilja

Kimmy Skota, kapellimestarina Andre Rieu

Vissi de Arte (aitiossa on tuttu pariskunta)

Päätin ennen esitystä karata väliajalla, joten en värvännyt itselleni seuraa. Kunnon ihminen kuuntelee koko esityksen, halusipa tai ei. Luulisin.

Ehdin nähdä kolme reipasta juoksijaryhmää ja neljäs joukko ohitti minut, kun kävelin Finlandia-taloa kohti.

Mashambas Skyscraper

Mielestäni kyseessä on erittäin hyvä keino kuivuuden aiheuttaman nälänhädän helpottamiseksi Afrikassa.

http://www.evolo.us/featured/mashambas-skyscraper/

Muuta Bormidaan Italiaan!

Asuinpaikka tarjolla Ligurian hallinnollisella alueella Italiassa ja bonuksena muuttajille maksetaan 2000 euroa. Asuminenkin maksaa vain 50 euroa kuukaudessa. Kylässä on 394 asukasta tällä hetkellä eikä pormestari halua kylän muuttuvan asumattomaksi.

Pesto ja focaccia ovat Wikipedian Ligurian tyypillisiä ruokaerikoisuuksia. Alueen pääkaupunki on Genova. Nizzakin näyttää olevan melkein nurkilla.

Pormestari tarkensi, että tarjous on lähinnä italialaisille, mutta muidenkin maiden edustajat mahdollisesti huomioidaan.

Olisiko viimein aika kirjoittaa kuolematon mestariteokseni Italiassa? Pahoittelen, että nauroin.

Tähän mennessä ”vasta” 17 000 ihmistä on ollut yhteydessä pormestariin…

https://www.thrillist.com/news/nation/italian-village-of-bormida-pays-for-you-to-move-there

Portugalin voitto Euroviisuissa

Katson erittäin harvoin Euroviisuja. Seurasin esityksiä viimeksi vuonna 2006, kun Lordi voitti innostavalla kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Valitsin aika hyvän kisavuoden.

Kisat jäävät katsomatta siitä huolimatta, että Suomi (eipäs, vaan Suomen edustaja) voittaa melkein joka vuosi kaikki missikisat, Euroviisut, jääkiekko-ottelut, hiihtokilpailut ja todennäköisesti myös Nobel-palkinnot.

Portugalilainen 27-vuotias Salvador Sobral voitti Euroviisut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ukrainan Kiovassa. Hän esitti tunteellisen balladin Amar Pelos Dois. Kappaleen on kirjoittanut Salvador Sobralin sisar Luisa.

Pidän laulusta, joka on mielestäni herkkä ja romanttinen. Kappale toi jostain syystä mieleeni Notting Hill -elokuvan.

 

 

 

 

Normaalin kokoinen perna

Keskiviikkona menimme ystäväni kanssa kymmeneltä aamulla Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksiin Musiikkitaloon. Harmaa päivä ja purevan kylmä tuuli, mutta konsertti kiinnosti.

Jätimme takkimme ilmaiseen naulakkoon (olen niin rajoittunut, että vastustan naulakkomaksuja) ja pääsimme konserttisalin E-katsomon eturiviin.

Yllätyin esityksen alkaessa, koska olin kuvitellut, että kuuntelemme edullisesti (3 euroa/nuppi) illan Tummat sävelet -esityksen viimeistä harjoitusta.

Esitys olikin paljon mielenkiintoisempi eli kapellimestari Susanna Mälkki (1969) ohjasi soittajia suomeksi ja englanniksi, painotti tiettyjen kohtien esitystapaa, lauloi malliksi osia kappaleesta ja paransi esitystä hyvin monin tavoin. Sellisti ja myöhemmin kapellimestari Mälkki aloitti Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina syksyllä 2016.

Esityksessä oli Luca Francesconin Duende – The Dark Notes viululle ja orkesterille ja Gustav Mahlerin Sinfonia nro 6 ”Traaginen”.

Ensimmäisten viidentoista minuutin ajan päätin karata salaa paikalta, koska musiikki ei erityisemmin vastannut mieltymyksiäni, vaan vaikutti kakofoniselta meteliltä. Karkaaminen olisi ollut haasteellista, koska minun olisi pitänyt onnistua matelemaan rappuset ylös. Pysyin paikallani ja totuin kakofoniaan. Tutummasta Mahler-osuudesta pidin huomattavasti enemmän.

Ensiviulistina oli kanadalainen Leila Josefowicz (1977), joka aloitti Wikipedian mukaan 3,5-vuotiaana Suzuki-soittajana. Meillä on melkein yhteinen historia, koska isoäiti vei minut Suzuki-tunneille 10-vuotiaana, koska en opetellut nuotteja, vaan soitin kappaleet korvakuulolta. Kuuntelin muutaman vuoden ajan Suzuki-esityksissä muiden taitavaa soittoa ja soitin useampana vuonna täsmälleen saman kappaleen eli Robert Schumannin Iloisen maamiehen. Ainoan kappaleen, jonka suostuin soittamaan. Luulen, ettei isoäiti ollut erityisen iloinen, kun puolet nuoremmat lapset soittivat erittäin hyvin mm. Chopinia. Hahaa!

https://www.youtube.com/watch?v=JA5oD8dPf0U

Musiikkitalon kattohärpäkkeelle nimen antanut naishenkilö keksi nimen myös uudelle Oodi-kirjastolle, jolle kaavaillaan tai on mahdollisesti jå annettu ruåtsinkielinen nimi. Vad är det, vet jag inte/mike se ån, mine ej tiedä.

Karkasimme väliajalla ja menimme alalämpiöön tutustumaan Ukrainan valtion taidenäyttelyyn, joka päättyy 24.2.2017. Näyttelyssä oli maalauksia mm. Helsingistä ja Porvoosta. Mietimme kumpikin Disneyn elokuvissa olleita iloisia hahmoja nähdessämme pulleita paatteja.

https://www.musiikkitalo.fi/fi/tapahtuma/ukrainan-valtion-taidenayttely-30

Esittelin ystävälleni Musiikkitalo-suosikkini eli laitteen, josta näkee kuvan mm. italialaisista uruista ja voi kokeilla, miltä urkujen soittaminen kuulostaa eri pilleillä (luulen, että ne ovat pillejä). Mielenkiintoista!

Fazerila

Päätimme käydä Vaaralassa Fazerilan kahviossa syömässä. Sain taas tehtyä listallani olevan Pitää tehdä tai pakko käydä -asian. Ystäväni asuu paikan lähellä, joten käynti oli hänelle kuin käynti kotikuppilassa. Hän on täysin holtittomasti käynyt paikalla jo useita kertoja ilman minua. Olen suopeasti antanut hänelle anteeksi kyseisen käsittämättömän erehdyksen. Ihan totta.

Bussilla 717A matkaan Rautatientorilta ja kävelimme noin kilometrin matkan pysäkiltä kahvilaan. Jakomäen bussilla 77 pääsisi melko lähelle Helsingin matkakortilla, mutta rohkaisin mieleni ja ostin seutulipun.

Kahvilassa oli tarjolla mm. lohikeittoa (kermapohjaista, joten ei kiitos), Caesar-salaattia (oikealta ääntämykseltä oikeasti seessar eikä keessar, kuten ehdottomasti haluaisin sanoa) ja erilaisia leipiä. Ystäväni valitsi Caesarin kanaversion ja minä päädyin lämminsavulohileipään. Jatkoimme rahkapullalla ja hillotäytteisellä laskiaispullalla ja katsoimme ulos, jossa Fazerin paperikassien kanssa liikkunut koululuokka nousi bussiin sisäpihalta.

Fazerilan aulassa oli lukittu kasvihuone ja kananmunien kuorista koottu suuri jänis, jota ihailin jo avajaisiin kutsuttujen ottamista valokuvista. Emme osallistuneet kierrokselle, jonka aikana pääsee kasvihuoneeseen. Menen kostoksi Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan tuijottamaan kaakaopuuta. Siitäs saavat! Luulisin.

Kiersimme toisella puolella rakennusta olevassa suuressa karkkikaupassa ja päädyin muutamaan postikorttiin ja lakuun. Valikoimaa riittää, joten suosittelen ostoksilla käyntiä jo tarjoustuotteiden ja Kiss-Kiss -magneettien vuoksi. Viereen voi ostaa reippaan urheilullisen ja ilahduttavan hoikan magneetti-Reissumiehen.

Ystäväni saattoi minut bussipysäkille ja pääsin kotiin parilla bussilla.

Ihanaa, normaalin kokoiset sisäelimet!

Perjantaina matkustin parilla bussilla Meilahteen. Nostin jälkimmäisessä bussissa maahan kaatuneen taitetun rollaattorin lastenvaunu- ja pyörätuolipaikalle ja avasin rollaattorin, jottei se kaatuisi uudelleen. Pelkäsin, että rollaattorin omistaja suuttuu laitteeseen koskemisesta. Vanhempi mies kiitti minua rollaattorin nostamisesta. Hyvä, ettei hän harmistunut.

Nousin sairaalan mäen, väistin tupakoijia (heillä on poikkeuksetta joukkokokoontuminen sairaalan ulko-oven luona) ja vein takkini Kolmiosairaalan kaappeihin. Sain toteutettua suosikkineuroosiani eli suljettua avoimena retkottavat ovet kaapeista. Haa, onnistuin! Kaappirivi näytti jälleen siistiltä.

Seuraavaksi ilmoittauduin röntgenissä ja pääsin odottamaan puoli yhdeltä ollutta vuoroani. Onneksi katsoin lähetteen muutama tunti ennen lähtöä, koska en saanut syödä tai juoda kolmeen tuntiin ennen ultraäänikuvan ottamista.

Ilmoittauduin varttia ennen tutkimusta ja istuin odotustilassa ja luin mukaani ottamaani kirjaa. Kauempana istunut vanhempi mies selitti lähellään istuville ja oikeastaan koko ryhmälle, kuinka suomalaiset vain istuvat hiljaa eivätkä puhu toisilleen kuin ihmiset ulkomailla. (Niin istun enkä puhu.) Hän haastatteli komeaa pyörätuolissa istunutta miestä, joka oli kotoisin Ranskasta. Eläkeläismies totesi, että vaimo opiskeli ranskaa, mutta hankalaa oli. Hän kertoi odottaneensa vuoroaan jo kolme tuntia. Hänet oli tuotu ambulanssilla sairaalaan. Todella pirteä ambulanssipotilas, mutta kolme tuntia hätkähdytti. Jatkoin lukemista.

Hoitaja haki minut noin kymmenen minuutin kuluttua ja pääsin kuvattavaksi kerrosta ylemmäksi, koska olin varannut ajan. Paita pois ja menin hoitopöydälle makaamaan talvikengät jalassa. Avasin valmiiksi pitkien housujen napin ja vetoketjun. Hoitaja laittoi paperin suojaamaan vaatteitani ja odotin hetken lääkäriä.

Lääkäri tutki ultravimpaimella vatsani päältä ja sivulta ja totesi, että perna ja maksa ovat normaalin kokoisia, samoin munuaiset. Putsasin geelin pois paperilla ja paikalle palannut hoitaja päästi minut pukeutumaan. Kiitin ja poistuin.

Jonotin kahviossa ja valitsin juusto-kasvissämpylän. Ojensin pyynnöstä saman sämpylän myös takanani jonottaneelle (edelleen komealle!) ranskalaismiehelle, joka istui pyörätuolissa. Maksoin sämpylän ja (ilmaisen) vesilasillisen kassalla ja menin pöytään. Vastasin soivaan puhelimeeni ja vastapäätä minua istui iäkäs rollaattorin kanssa liikkunut mies, joten vaihdoin toiseen pöytään. Hänen oli helpompi istua aiemmin valitsemassani pöydässä.

Puhuin puhelun, join veden ja söin sämpylän. Hyvä, vaikka melko myöhäinen aamiainen hieman klo 13 jälkeen. Kuka käski nousta aamulla liian myöhään? Monen tunnin juomattomuus tuntui pitkältä ajalta, koska juon yleensä aamulla puolisen litraa vettä.

Venäjä poisti perheväkivallan rikoslaista

”Parlamentin alahuone duuma on hyväksynyt perjantaina lakimuutoksen, joka lieventää rangaistusta perheväkivallasta.

Vastedes perheenjäsenen kurittamisesta rangaistaan hallinnollisena rikkeenä, jos väkivallasta on jäänyt kiinni ensi kertaa.

Rikkeestä voi saada sakkoa, enintään 15 päivän vankeusrangaistuksen tai 60–120 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muutos koskee sellaista kurittamista, joka ei aiheuta suurta vahinkoa terveydelle. Perheenjäsenen pahoinpitely säilyy rikoslaissa.

.

.

.

Kansalaisjärjestöt ovat arvioineet lakimuutoksen johtavan perheväkivallan lisääntymiseen Venäjällä.”

(Yle 27.1.2017)

Olen kauhistunut tilanteesta, koska ketään ei pitäisi mukiloida. Koskaan.

Saako Venäjältä muuttaa ulkomaille?

Kysyin tapaamaltani venäläiseltä henkilöltä, saako Venäjältä nykyisin muuttaa ulkomaille. Hän kertoi isoisänsä olevan inkeriläinen, joten heillä oli oikeus muuttaa Suomeen. Hän ei ollut varma siitä, saako Venäjältä muuttaa, vaikka turismi on sallittua. Hän arveli, ettei saa. Lupasin varmistaa seuraavalta venäläiseltä.

Kunnon ihminen soittaisi Venäjän lähetystöön ja varmistaisi, mutta oletan, että jossain vaiheessa tapaan venäläisen, joka osaa vastata kysymykseeni. Otan mielelläni vastaan myös lukijoiden kommentteja.

Hematologin piti soittaa tuloksista torstaina

Odottelin hematologin soittoa torstaina ja varmuuden vuoksi myös perjantaina, mutta kukaan ei soittanut. Joko olen äärettömän terve (ei voi tietää) tai lääkäri ei ehtinyt soittaa minulle.

Torstaina hoidin asioita käytyäni sairaalassa ja istuin mielestäni kotona katsomaan televisiota. Heräsin parin tunnin kuluttua. Hyvin nukuin jälleen pystyasennossa sohvalla.

Jäinen kiinalaiskukko

Kävin tänään keskustassa ja nautin aurinkoisesta ja leudosta säästä. Kävelin Keskuskadulle katsomaan korkealle ripustettuja punaisia kiinalaisia lyhtyjä ja kurkin kadulla oleviin kojuihin, joista sai mm. Suomi-Kiina -seuran tiedotteita, erilaisia kiinalaisia tuotteita ja ruokaa.

En ole koskaan nähnyt Keskuskadulla yhtä paljon aasialaisia, kuin tänään klo 15 aikoihin.

Ruotsalaisen teatterin luona veisti taiteilija kukkoa suuresta jääkuutiosta.

Ostin Yliopiston Apteekista lisää Bepanthen-tippoja (”vain” 22,05 euroa/40 kpl YA-kortilla), koska Oculaceja ei vieläkään myydä. Yritin käyttää geelimäisiä Oftagel-silmätippoja, mutta silmäni alkoivat rähmiä. Yäk…

Kävelin Narikkatorille Kamppiin odottamaan kiinalaiseen uuteenvuoteen liittyvää kulkuetta ja katselin ensin poliiseja ja järjestysmiehiä ja myöhemmin etäämmältä tanssivia punaisia ja oransseja lohikäärmeitä. Oranssi lohikäärme ohitti minut rappusilla tanssien ja Tennispalatsia kohti edeten. Kiinalaisen ravintolan edessä oli kulkuetta kannustavia ihmisiä.

Lähdin kulkueen jälkeen bussilla kotiin. Ilotulitus olisi ollut hauska nähdä illalla, mutta palasin lukemaan kotona kirjaa, ts. nukkumaan istuen sohvalla.

Hirviöt-arvan voitto?

Olen aiemmin laulanut ylistyslaulun Veikkauksen Hirviöt-arvalle, jota voi pelata ainakin netissä. Hirviöitä voi häiriköidä läppärin hiirellä ja mm. toisen rivin paksukaishirviön suun saa auki hiirellä tönimällä.

Olen sinnikkäästi pelannut demo-versiolla, koska haluan ehdottomasti tietää, nauraako kukaan minulle, jos tai oikeastaan kun saan nitistettyä viimeisenkin hirviön. Hyydyn joka kerta toiseen ns. gorilloista.

Jos jollain on täydellinen hirviöidennitistyskokemus, niin otan mielelläni vastaan mielipiteitä.

Storyville la 28.1.2017 klo 20:30, Museokatu 8

Tiempo Habana on 11 henkinen salsayhtye, joka soittaa kuubalaiseen moderniin timba-tyyliin tanssittavaa energistä salsaa. Yhtye laitettiin kokoon vuonna 2013 Suomessa asuvien kuubalaismuusikoiden aloitteesta.

12 euroa, Tiketti

(Storyville)

Muistaakseni yritin tanssia terveempinä vuosinani Zumbassa salsaa. Tyylini ei ollut lähelläkään seuraavan nuoren miehen Paso Doble -tanssitaituruutta. Olé!

https://www.youtube.com/watch?v=MrhAw_3HVx8