Kia ora (be well/healthy)

Kiri Te Kanawan esittämää maorien Tarakihi-musiikkia, joka piristää mielen! Esitys on upeaa katsottavaa myös kauniiden maisemien vuoksi.

 

 

 

Eteläsaari

Kiersin viisitoista vuotta sitten kymmenen päivän ajan autolla Uuden-Seelannin Eteläsaarella tutustumassa kauniisiin kohteisiin.

Lähdin matkaan Christchurchista.

Seitsemän vesiputouksen ihaileminen samaan aikaan oli käsittämättömän upea kokemus matkani aikana. Pysähdyin jossain kauniissa laaksossa ja joka puolella solisi vesiputouksia vehreiden saniaisten ympäröimänä.

Wanaka oli mielestäni kauneimpia paikkoja, joissa vierailin Eteläsaarilla.

Yhtään pingviiniä en onnistunut matkani aikana rannoilla näkemään, vaikka pingviinejä pitäisi olla vilisemällä. Se oli niin, niin, niiiin väärin.

Queenstownissa en rymistellyt lautalla alas koskia tai hypännyt laskuvarjolla, kuten Virallisen Ohjeen mukaan pitäisi, mutta pidin paikasta. Lensin kaupungista intialaisperheen kanssa pienkoneella Milford Sound -vuonolle, jota ihailimme muiden turistien kanssa laivamatkan aikana.

Pohjoissaari

Jatkoin junalla Pohjoissaarille, jossa vierailin mm. Rotoruassa, jossa 30 prosenttia asukkaista on maoreja. Heidän esivanhemmat muuttivat Pitkän valkoisen pilven maahan 1300-luvulla Polynesiasta.

Turisteille on tarjolla mahdollisuus tutustua maorien kulttuuriin.

Äidillä ja isäpuolella oli noin 20 vuotta sitten vaihto-oppilas Uudesta-Seelannista. Hän oli kertonut minulle alueesta, jossa asuu paljon maoreja. Kysyin häneltä myöhemmin paikasta ja hän närkästyi, koska ”hänen siskonsa on naimisissa maorin kanssa ja maorit ovat ihan tavallisia ihmisiä”. En epäillyt yhtään. Mielestäni he ovat usein huomattavasti paremman näköisiä kuin ne muut ihan tavalliset ihmiset… Minä vain yritin kysyä häneltä alueesta, josta hän oli aiemmin maininnut.

Maorien esittämän tanssiesityksen onnistuin näkemään myöhemmin museossa ja en mitenkään voinut moittia esiintyjien osaamista, ulkonäköä tai taidokkaita tatuointeja.

Jatkoin useiden kaupunkivierailuiden jälkeen Aucklandiin. Sky Tower -näkötornissa seisoin paksun lasialustan päällä ja alas oli 220 metrin pudotus. Kestin vuosia myöhemmin vastaavalla lasialustalla seisomisen Tennispalatsissa. Putoamismatka alas oli tosin huomattavasti lyhyempi.

Pääkaupungista lensin myöhemmin kauniille ja aurinkoisille Cookin saarille.

Kuvien tuhoaminen

Hävitin kesällä valtaosan maailmanympärimatkani kuvista ja aikoinaan keräämistäni lippusista, lappusista (melkein kuin runo) ja esitteistä.

Teetin ensimmäiset kuvani Zoomi Kuvakaupassa Forumissa Helsingissä ja sain poikkeuksellisen hyviä ja huolellisesti valmistettuja kuvia. Suosittelen taitavaa yritystä mielin vilpittömin.

Laiskistuin ja lähetin loput kuvat johonkin kuvavalmistusyritykseen. Tulos: todella surkealta näyttäviä valokuvia. Saitailin enkä enää  teettänyt parempia kuvia Zoomissa.

Kenelle muulle kuvilla olisi toisaalta merkitystä kuin minulle, joka näin kauniit maisemat matkojeni aikana?

Kaipaan matkustamista

Olin onnekas, koska minulla oli mahdollisuus matkustaa nuorempana usein ulkomaille. Toivon, että vielä jotain päivänä voin elää ainakin melkein vastaavaa elämää.

Ikävöin lentämistä, lentokenttiä, kiinnostavia kaupunkeja, museoita, (kaksikerros-) busseja, raitiovaunuja ja junia, tutustumista ja kiertelyä, uusien alueiden näkemistä, viehättäviä puistoja, valtavia jäätiköitä, korkeita vuoristoja, lentoja pienkoneella ja ennen kaikkea uimista kirkkaassa, turkoosissa vedessä auringon lämmittäessä.

Nykyinen melkein-matkustaminen eli lyhyet köpöttelyvierailut lähialueella ja harvemmin kauempana ovat mukavia, mutta maisemien vaihtumista, lämmintä säätä ja merivedessä uimista kaipaan.

Kävele naiselle ammatti su 11.9.2016

Naisten Pankki etsii Kävele naiselle ammatti -liikkujia sunnuntaina 11.9.

Tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia tukemaan kehitysmaiden naisten koulutusta, toimeentuloa ja yrittäjyyttä.

Helsingissä kävelyaika on klo 11 – 15 ja lähtöpaikka on EY-talo, Alvar Aallon katu 5 C. Kävelyreitit ovat 2,5 ja 3,5 kilometriä ja kulkevat Töölönlahden rannassa.

Tampereella lähtö on kauniilta Pyynikin näkötornilta ja Turussa Forum Marinumilta. Kävelyajat vaihtelevat paikkakuntien mukaan.

Tietoa 30 euron lahjoituksen tekemisestä ja 60 kävelypaikoista Suomessa ja ulkomailla:

Kävele Naiselle Ammatti 2016

 

 

Mainokset