”Muumi-muki -museo”, Bus Gelato, Muji ja Westö

”Mennäänkö Sinebrychoffin taidemuseoon renessanssikaunottaria katsomaan sunnuntaina?” Kurkistin sivulle ja ehdotin tilalle Designmuseota, jonka Fokus Bauhaus -näyttely kiinnosti enemmän.

Isänpäivänä museossa alkoi houkuttelevalta vaikuttanut brunssi klo 11, joten museon oven edessä oli yllättävän paljon ihmisiä jonottamassa. Kahdeksan lämpöastetta, tyyni ja lempeänkostea päivä, joten olin hyvin tyytyväinen ollessani ulkona ja odotellessani museon aukeamista.

Minun piti kävellä asemalta museoon, mutta apteekkikäynnissä meni hieman pitempään, joten menin Stockan edestä muutaman pysäkin kymppiratikalla.

Mitä, jos Stockmann oikeasti joutuu lopettamaan, koska yhtiö havahtui verkkokauppaan liian myöhään? Surullista, jos niin käy, koska tavaratalo on maamerkki Helsingissä. Tuleeko tavaratalorakennukseen uusi hotelli, trampoliinipuisto, seinäkiipeilyhalli ja lukemattomia suomalaisia ja etnisiä pikkuravintoloita?

Luistinratavuosi

Kaukaisina kouluaikoina vuosi eteni syys- ja kevätlukukauden mukaan, mutta nykyisin huomaa talven väijyvän nurkilla, kun Rautatientorille rakennetaan luistinrata ja lämmin kevät ja puiden heleänvihreät hiirenkorvat lähenevät, kun luistinrata puretaan.

Alexanderplats, Eteläesplanadi 22

Asiasta viidenteen, Eteläesplanadille on auennut houkuttelevalta vaikuttava ravintola Alexanderplats. Ruokalistoja katsoessani mietin aina nirsona, mitä suostuisin syömään ja ravintolan listalla oli useita hyviltä vaikuttavia vaihtoehtoja. Ooh, sienipiirakkaa! Jos ruokalistalla lukee tyylikkäästi (?) lanttua ja lihaa tai arvaa, mitä tarjoamme -vaihtoehto, jota lukemani mukaan miehet suosivat, niin päädyn johonkin toiseen ravintolaan.

Pitää tietää, mitä syö.

Designmuseo

Jono eteni Designmuseossa nopeasti, laitoimme takit kaappiin ja nousimme toiseen kerrokseen, jossa oli Keräilijät & kokoelmat -näyttely, joka päättyy sunnuntaina 15.3.2020. Lasia, posliinia, keramiikkaa, ryijyjä, huonekaluja, valaisimia, Karhun lenkkitossuja, lasiteoksia, muovi- ja teak-esineitä sekä Muumi-mukeja, joita ymmärtääkseni noin puoli Suomea kerää. Ystäväni myi jossain vaiheessa Muumi-mukinsa ja nettosi 1500 euroa värikkäästä mukistaan. Hei, Muu-uuumi.

Havahduin vasta näyttelyssä siihen, kuinka paljon erilaisia lasiesineitä kotona oli. Ne olivat arkea, joten ei niihin tullut kiinnittäneeksi huomiota. Isäpuoli ampui kilpaa ja kaikki yläkaapit täyttyivät hänen voittamistaan merkillisistä möykkymaljakoista. Joukossa oli varmasti kauniitakin esineitä, mutta ne olivat hänen.

Kotiin olen myöhemmin ostanut Arabian siihen aikaan suomalaista 24h-sarjaa, mutta suosikkilautaseni on mummilla ollut sinisävyinen englantilainen maisemalautanen, josta on lohjennut pieni palanen. Joskus hajonneet esineet harmittavat, mutta toisinaan lohkeamalla ei ole mitään merkitystä, koska kyseessä on juuri mummin lautanen.

Kuulin, että japanilaiset arvostavat rikkoutuneita esineitä ja saattavat jopa korostaa hajonnutta kohtaa. Designmuseon portaista oli lohjennut kappale, joka oli reunustettu musta-keltaisella teipillä. Syy oli hyvin todennäköisesti jokin toinen kuin tyylikkään lohkeaman korostaminen.

Tynellin kattovalaisin oli kotona eteisaulassa, mutta silloin se oli vain lamppu, ei mitään sen kummempaa. Valaisimet ovat mielestäni upeita, joten suunnittelija osasi tehdä taitavasti työnsä.

Pidän hämmästyttävänä, että kriminaalit käyvät vohkimassa taidokkaita kattovalaisimia porraskäytävistä mm. Töölössä.

Puhuimme siitä, mitä keräämme. Sinebrychoffia ehdottanut keräsi aiemmin hedelmämerkkejä, joita hän liimasi värikkäille papereille. Hauska idea! Minä keräsin kirjoja, mutta olen antanut niitä pois niin suuren määrän, etten taida enää kerätä mitään. Toisaalta olisin hyvin huolestunut, jos innostuisin keräämään vaikkapa lenkkitossuja tai seinälläni olisi teak-puusta tehty (sinänsä mielenkiintoinen) pulkka.

Mielestäni näyttely oli kiinnostava ja kannattaa ehdottomasti kiertää.

Bauhaus

Odottamani Bauhaus-näyttely oli hupaisa, koska huoneessa oli peräti yksi (1) valaisin. Seinällä oli kuvia huonekaluista eli ei kuitenkaan hukkakäynti.

Wikipedian mukaan natsit vastustivat Bauhaus-huonekaluja. Vastustivat huonekaluja? Jos aloitan jonkin vastaavan järjestön (ei, en aloita), niin annan nojatuolien ja valaisimien olla kaikessa rauhassa enkä melskaa niistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bauhaus

Bus Gelato, Laivurinkatu 37

Näyttelyn jälkeen ehdotin Kluuvikadun Fazeria, joka ei ruuhkan ja äänen kaikumisen vuoksi kiinnostanut museoseuraa, joten suuntasimme minulle uuteen paikkaan Laivurinkadulle.

Bus Gelato myy italialaistyyppisiä palkittuja vegaanijäätelöitä. Pallo maksaa 3,80 euroa, kaksi palloa 5,50 euroa ja kolme palloa saa 7 eurolla. Testasin salmiakin, tumman suklaan ja sitruunan, jotka olivat kaikki erittäin hyviä ja ilmeisesti vegaanisia. Vain pieni osa jäätelöistä oli maitopohjaisia. Suosikkini oli salmiakki, jonka joukossa oli ilahduttavasti salmiakkiauto.

Tarjolla oli myös kasvispiirakkaa, jonka kanssa sai halutessaan salaatin sekä mm. täytettyjä leipiä, appelsiinimehua ja suklaata, mutta nähtyäni jäätelöt tiesin heti, mitä haluan. Sain maistaa Rocky Roadia, jossa oli hasselpähkinää, mutta päädyin tummaan suklaaseen. Tarjolla oli kahvia, teetä ja viinejä, joten valitsin kylmän veden.

Maisemana oli Agricolan kirkko puistoineen, joten paikka viehätti.

Liikkeessä oli myynnissä italialaisia säilykkeitä (ostamani herkkusienisäilyke oli hyvää), pastaa ja lapsille kaupattiin herttaisia jäätelöön liittyneitä tuotteita. Hyviä joululahjoja!

Isomman huoneen nurkassa oli lapsille jäätelöbaari, leluja ja luettavaa, joten kahvila oli ilahduttavan lapsiystävällinen paikka.

Vuoden auki olleen liikkeen ulkopuolella oli pöytä eli mm. jäätelöä pääsee nauttimaan lämpimänä tai sateettomana päivänä myös ulkona.

Muji, Kampin kauppakeskus

Kävelimme Fredaa pitkin Kamppiin, jossa pistäydyimme vaate-, toimistotavara- ja sisustusliike Mujissa. Koko neljäs kerros oli täynnä asiakkaita, mutta hissille ei enää tarvinnut jonottaa kuten kulemma eilen.

Kiinnostava, vaikka minulle kalliilta vaikuttava liike. Tutun kommenttina oli mini-Ikea, jossa yllättäen myytiin villapaitojen, hanskojen, kuppien ja erilaisten korien lisäksi mm. ruisleipää ja irtokananmunia.

En tehnyt kauppoja, vaan suuntasi kotiin lukemaan Westön teosta.

Kangastus 38

Luin Kjell Westön vuonna 2013 suomennettuna julkaistun kirjan Kangastus 38, joka kertoi kansalaissodan vankileirillä häväistyn naisvangin Milja-neidin tarinan.

Nöyryytetyt ja solvatut punavangit vietiin leirille kuorma-auton lavoilla toisiinsa köytettyinä, janoisina ja he päätyivät näkemään nälkää ja kammottavia kohtaloita julmien vartijoidensa keskellä.

Kirjailija jatkoi kertomalla koulussa tutustuneiden suomenruotsalaisten miesten Keskiviikkotapaamisista, joissa puhuttiin mm. politiikasta. Teemana oli tietenkin suomalaiseen/suomenruotsalaiseen tapaan juopottelu.

Westö mainitsi juutalaisten viheliäisestä sorrosta niin Saksassa kuin Suomessakin kertomalla mm. kadun pesemisestä hammasharjoilla ja suomalaisesta juoksukilpailun voittajasta. Erittäin halpamaista käytöstä, vaikka voittajan nimi oli teoksessa muutettu.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Abraham_Tokazier

Milja-neidistä, myöhemmin Matildasta eli rouva Wiikistä tuli sodan jälkeen konttoristi, joka työskenteli lakiasiaintoimistossa, kävi mielellään elokuvissa ja tapasi muusikkoveljeään Konnia ja tämän perhettä.

Sisaren kohtalo oli ollut myös pikkuveljen kohtalo eli nuoret olivat päätyneet iljettävien ihmisten kynsiin.

Surullinen kirja päättyi, kuten mielestäni kuuluikin. Mietin jälleen kerran joidenkin ihmisten vastenmielistä ja halveksivaa suhtautumista toisia ihmisiä kohtaan. Enkä tarkoita kirjoituksellani päähenkilöä.

Maininta Pellingin saarella asuneesta Tove Janssonista viehätti, vaikka kirjailijan nimeä ei mainittu.

Olen lukemattomia kertoja yrittänyt lukea Westön teoksia, joissa en jostain syystä ole päässyt alkua pidemmälle. Kangastus 38 oli vaikuttava, hyvin etenevä ja traaginen kertomus ihmisistä, jotka ovat juuttuneet elämässään tiettyyn kohtaan eivätkä pääse etenemään toivomaansa suuntaan.

Jokaisella on tai oli oikeus parempaan elämään. Heilläkin.

5 AM CLUB -ARVOSTELU

5 AM CLUB

Ota aamut haltuusi. Kohenna elämääsi.

Robin Sharma

Harper Collins 2019

Pikalaina

Lainasin kirjastosta 14 vuorokauden pikalainana kirjan, jota olin uteliaana jonottanut jo jonkin aikaa.

Lainasin kirjan automaatin sijaan virkailijalta, jonka tinkasi, mistä olin ottanut kirjan. Kerroin hänelle, että otin kirjan hyllystä, jossa oli lainattavia teoksia. Mies katsoi minua paheksuvasti ja ilmoitti, että kirjaa jonotetaan ja kirjan ottaminen palautetuista on väärin.

Tuota… Olin lainannut kirjan hyllystä, jossa oli lainattavia kirjoja enkä käynyt varastamassa teosta palautetuista.

Hyvä alku.

5 AM CLUB

”Robin Sharma on yksi maailman vaikuttavimmista johtajuuden ja henkilökohtaisen elämänhallinnan asiantuntijoista.”

”Käytännönläheisiä neuvoja siihen, miten jokainen voi löytää oman menestyksensä salaisuuden aamun varhaisimmista tunneista.”

Varallisuuden kerääminen

Näin viikolla piirroksen, jonka mukaan köyhiltä saa kerättyä miljardin pelikoneilla. En epäile tilannetta. Veikkaus on vähentämässä hedelmäpelikoneita ruokakaupoista ja välttelee selvitystä verottajalle siitä, että suomalaisten pelituloja tai oikeammin -häviöitä maksetaan mm. Maltalle. Malta vaikuttaa kiinnostavalta (peli-) saarelta, joten toivottavasti Veikkauksen koko henkilökunta saa sinne mukavia viikonloppureissuja edullisesti.

Vaurauteen asianmukaisesti suuntautuneille ihmisille voi myydä erilaisia (hömppä-) opaskirjoja, jotka he tosin lainaavat kaveriltaan ja ”unohtavat” palauttaa tai hakevat kirjastoista ja mahdollisesti unohtavat palauttaa. Yllättävää ja tökeröä toimintaa, josta olen toisinaan melkein sattumalta kuullut.  

Elämänhallintaoppaat

Olen nuoresta lähtien lukenut erilaisia elämänhallintaoppaita, joissa tarkoitus on/voi olla hyvä, mutta ohjeet voivat olla surkuhupaisia tai toisinaan joko psyykkiselle tai fyysiselle terveydelle vaarallisia. Olen saanut kyseisistä kirjoista suurta hupia.

Luin 5 AM CLUB -kirjan, jonka tekstejä lukiessani purskahdin useita kertoja nauruun, vaikka kirjan ei pitänyt olla hauska.

Kirjassa on tietenkin rakkaustarina, miespuoleinen taiteilija (”lihava buddhamainen vatsa ja mehevän mangon kokoiset miesrinnat”) ja naisyrittäjä, jotka kuuntelevat suurta gurua (ai niin, lumoajaa) luennolla kodittoman miehen kanssa.

Ns. kodittoman miehen huvilalle Mauritiuksen saarelle he myöhemmin matkustavat oppimaan elämän totuuksia.

Mietin lukiessani, onko kääntäjä pilaillut vai onko alkuperäinen kirja oikeasti sooloilusoppaa, sametti-, silkki- & santelipuusaippuaa ja soopeliturkkisielunhoitoa Harlekiini-tyyliin kirjoitettuna.

”Tyköistuva hiilenharmaa puku ja sen hennonvalkoiset liituraidat alleviivasivat hänen eleganssiaan ja sinertävät silmälasit lisäsivät juuri sopivasti tyylikästä terää.”

Oikeasti?

”Lavalle riensi ainutlaatuisen kaunis nainen, jolla oli napakka nuttura, kireä hymy ja tiukka musta hame sekä kuviokirjailtu valkoinen kauluspaita.”

”Miljardööri pudottautui hiekalle tekemään rivakalla tahdilla punnerruksia.”

”Minuutin sisällä paikalle ilmaantui kolmella kiiltävänpunaisella Vespalla kolme upeaa naista, joilla oli huivit päässään – aivan kuin ihanissa viisikymmentäluvun italialaiselokuvissa.”

”Pohatta hörppäsi vettä pullostaan.”

”Heidän ilahduttava ateriansa koostui maukkaista grillatuista katkaravuista ja tuoreesta mangosalaatista. Mukana oli myös jättimäinen kimpale pecorino-juustoa, joka oli tuotu sinä aamuna (vau, samana aamuna!) Italiasta” jne.

”Tappaja on tulossa.”

Oikeasti.

Elämääni psykopaattikurssilaisena

Juristinura kiinnosti nuorempana, mutta heissä on tutkimusten mukaan paljon psykopaatteja enkä selvinnyt Sinustakin psykopaatti -etäkurssista, johon osallistuin. Tarkennus: tutkimustulos pitää paikkansa, mutta ei, en osallistunut kyseiselle kurssille, jota ei toivottavasti ole. Mistäpä tuota tietää?

Ymmärtääkseni psykopaateiksi synnytään- ei opetella. Heitä on paljon mm. toimitusjohtajissa, toimittajissa ja salkunhoitajissa. Vinkki, jos suuntaat kyseisille aloille, niin kannattaa lisätä ansioluetteloosi reipas psykopaattius esimerkiksi harrastuksena.

Kirjailijan elämää

Robin Sharma kirjoitti teoksen matkustaessaan Italiassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Sveitsissä, Venäjällä, Brasiliassa ja Mauritiuksella. Olen käynyt vain neljässä maassa seitsemästä, joten olisi varmaan pitänyt suorittaa aiemmin mainitsemani kurssi.

Ideoina kirjassa olivat mm. varhainen nouseminen, rankka liikunta ja hyvä yöuni.

Kirjassa oli varmasti tietoa, joista johtajiksi tai miljardööreiksi (en taida tuntea yhtään, kuinka kiusallista) pyrkivät saavat oppinsa, joten ymmärsin hävetä huvittuneisuuttani.

Henkivartiokaarti ja ikkunaverhot

Olisi tietenkin mukavaa olla menestynyt henkilö, joka haluaa pukeutua rääsyihin, omistaa talon Mauritiuksella ja pari muuta arvotauluilla täytettyä asuntoa jossain toisessa maassa sekä henkivartiokaartin.

En ole koskaan osannut toivoa, että minulla olisi henkivartiokaarti. He voisivat todennäköisesti pestä ikkunat, silittää ja ripustaa verhot. Heistä olisi varmasti paljon iloa, jos en sattuisi olemaan aseistettujen miehien aiheuttamassa kahakassa Brasiliassa, jossa he pelastaisivat henkeni.

Mietin, voivatko henkivartijat ripustaa jouluvalot parvekkeelle pimeyttä piristämään?

Arvosteluja kirjan kirjoittajasta

Teoksen mukaan ”Sharman kirja vapauttaa luovuutta ja parantaa keskittymistä.”

Raha ilahduttaisi, mutta huumorintajuni ei – vielä – veny kireä nuttura – tai Vespa-kommentteihin. Lukiessani tunsin olevani kehittymätön ihminen, koska asianajajana työskennelleen Sharman kirjoja on myyty yli 15 miljoonaa kappaletta.

Pitänee ostaa mangosalaattia, jota voin syödä hörppiessäni milloin mitäkin. Yleensä vettä.

Onnea teille kaikille matkallanne miljardööreiksi.

Valitseminen siivouksessa

Päivittäiset

Kissasta, aiemmin kissoista, huolehtiminen eli puhdas juomavesi teräskulhoihin kahteen paikkaan kauas ruokakupista eli parvekkeen oven luokse ja kirjahyllyn eteen. Keitiön kuivaruokakupin täydentäminen ja iltaisin pakastetun broilerin tai possunsydämen sulattaminen, liharuoan tarjoilu noin klo 21 ja tietenkin pellettilaatikon tyhjentäminen vähintään kerran päivässä.

Cat’s Best Original on mielestäni paras pelletti. Käytin aiemmin rautakaupasta ostamiani lämmityspellettejä, jotka olivat todella halpoja, mutta säkkien raahaamisessa tarvitsin jonkun autollisen apua. Suuret pelletit pelästyttivät alussa Hiilen, joka oli ilmeisesti tottunut kissanhiekkaan. Kissanhiekka leviää kaikkialle, joten en pidä tuotteesta.

Höyhenkepakon heiluttaminen, lelujen viskely jahtikissoille tai laserhiiren valon osoittaminen kuuluvat usein kuvioihin.

Asuessani yksin kukaan ei kynsinyt patjaa, kiskonut vaatepinoista vaatteita, pureskellut viherkasveja, yrittänyt tunkea liinavaatekaappiin, nukkunut kenkien päällä tai tiputtanut niitä pikkutunneilla naulakosta, pudottanut pyykkitelineillä kuivattavaa pyykkiä, yrittänyt maistaa lautaseltani tai nuolla lautasen (eiiiii!), pyyhkinyt hanuriaan lakanaan tai mattoon tai tehnyt karmeaa kasaa joko kynnysmatolle tai olohuoneen matolle. Kissanpellettilaatikko on hyvä, kynnysmatto on paha ja olohuoneen karvalankomatto on ehdottomasti pahin.

Käsin tiskaaminen. Ei tiskikonetta. En kärsi.

Tuulettaminen, sängyn petaaminen, vaatteiden viikkaaminen tai laittaminen pyykkikaappiin, järjesteleminen, keittiön työtasojen siistiminen, vehnänorassilpun lakaiseminen lattialta, kylpyhuoneen putsaaminen jne.

Lasketaanko suihkussakäynti siivoukseen? Minun maailmassani lasketaan, koska arvostan puhtaita ihmisiä. Joka-aamuinen suihku tai en lähde yhtään minnekään. Kosteusvoide kasvoille, kaulalle, käsille ja liian harvoin säärille. Talvella pitää rasvata kutisevat kohdat eli Ceralan Plus -voidetta myös muualle. Aurinkovoidetta, jonka suojakerroin on 30-50 kasvoille ja käsille. Ruskettumisen vuoksi minulla on jaloissani hassut ”sukat” eli jalkapöydät ja nilkat pysyvät ruskettuneina ympäri vuoden. Poskien couperosan peittäminen, vaaleisiin kulmiin kulmakarvakynää ja ripsiin ruskeaa ripsiväriä. Joskus lisään ylettömässä reippauspuuskassa aurinkopuuteria.

Paras käsienpesusaippua on Lemon Juice & Glycerin vaahtoava sitruunasaippua, joka tuoksuu hyvälle ja jota kädet kestävät. Tästäkään maininnasta en saa kolmea laatikkoa vaahtoavaa saippuaa, mikä on tietenkin järjettömän harmillista.

Viikottaiset

Ostoksilla käyminen. Kotona kissojen liharuokien pilkkominen ja pakastaminen. Uusi vehnänorasruukku lattialle kissaa varten ja edellinen ruukku biojätteisiin ja roskikseen.

Jääkaapin putsaaminen. Joku kerää sinne epäilyttävässä kunnossa olevia Roomansalaatteja, paprikoita, kevätsipuleita ja olomuotoaan muuttaneita kurkkuja. Anteeksi, kuulun vihannesroistoihin, kuten moni muukin yksin asuva nainen

Muutama kerta viikossa pyykinpesu omalla pesukoneella. Pyykkien viikkaaminen on mielestäni hyvä harrastus.

Imuroiminen, vaikka kissa pelkää imuria. Pölyjen pyyhkiminen. Kylpyhuoneen tarkempi siistiminen.

Lakanoiden vaihtaminen kerran viikossa, kylpyhuoneen ja keittiön pyyhkeiden vaihtaminen vähintään pari kertaa viikossa.

Roskien, bioroskien ja muovien vieminen roskataloon. Katos on väärä sana eikä huonekaan käy, joten olkoon talo tai ehkä rakennuksen pääty.

Harvemmin tehtävät

Pakastimen sulattaminen, jonka tein lauantaina. Jesh! Joka päivä joudun avaamaan pakastimen oven, jotta kissa saa tarjolle pakastettua liharuokaa, joten jäätä kertyy enemmän.

Pellettien vieminen roskikseen, laatikon peseminen ja uusien pellettien lisääminen.

Täkkien ja tyynyjen peseminen taloyhtiön pesutuvassa usemman kerran vuodessa.

Lattioiden peseminen. Kunnon ihminen pesisi lattiat kerran viikossa tai ainakin kerran kuukaudessa. Minä poistan pahimmat epäilyttävyydet ja pesen lattiat harvemmin levymopilla. Höyrypesuri on kätevä, mutta meluisa.

Pölyjen pyyhkiminen korkeiden huonekalujen tai kattovalaisimien päältä. Pitäisi olla pidempi, niin välttyisi huojumasta tikkailla.

Osan tauluista vaihtaminen vuodenaikojen mukaan. Kyllä, oikeasti. Ei kesällä voi katsella lumista metsämaisemaa, vaan seinällä ilahduttaa muoniolaisen Hilkka Ukkolan porttimaalaus Italiasta tai magnolia.

Kristiina Lehtosen hauskat grafiikat ovat esillä vuoden ympäri.

The Inn of Knowledge (20/132) kuvaa elämääni, vaikka kissoja on huomattavasti vähemmän. Lehtosen kuvaama viehättävä maailma miellyttää ja ilahduttaa minua vuosi vuodelta enemmän.

Sain viikonloppuna silittää labradorinnoutaja Roopea, mistä olen edelleen iloinen. Nimensä perusteella päättelin, että Roope oli mieskoira. Perheessämme oli melkein aina mieskoira, joten suosin niitä. Ei kannata selittää mitään uros- tai poikakoirista.

Silkkikukkien vaihtaminen, koska kuopsuteltu kukkamulta tai kaadettu viherkasvi eivät viehätä. Yksi viherkasvi löytyy eli orkidean lehdet ovat ruukussa korkealla olevalla hyllyllä, jonne kumpikaan kissa ei pystynyt hyppäämään.

Vältettävät, mutta pakolliset työt

Silittäminen. Miksi ohuet pellavaverhot, helmalakana ja keittiön pöytäliina pitää silittää? MIKSI? Eihän pellava juurikaan ruttaannu, hehee. Kuten olen aiemmin maininnut, niin kissoilla ei ole mitään syytä hypätä keittiön pöydälle. Siitä huolimatta pöytäliina on usein kissankarvojen peitossa. En toisaalta käytä pöytää syödessäni, joten onko asialla oikeastaan mitään merkitystä? Silittäminen kuuluu tekoihin, joiden tekeminen on helppoa, mutta aloittaminen on tuskaa.

Mattojen peseminen. Autottomana paksumpia mattoja on hankalaa kuljettaa itsepalvelupesulaan. Mattopesulasta en nykyisillä tuloillani suostu maksamaan.

Ikkunanpesu, koska ikinä ei ole sopivaa päivää. Aurinkoisella ilmalla, tuulessa, räntäsateessa tai rakeiden aikana ei voi pestä. Ehkä pitäisi tehdä perinteisen miehekäs ratkaisu eli karmean likaiset ikkunat ja pieni ympyrä keskellä, josta näkee ulos? Lauantaina ihan sattumalta oli sopiva ikkunanpesupäivä, mutta enpä saanut pestyä ikkunoita. En käynyt Musiikkia lämpiössä -konsertissa Oopperassa tai Ateneumin Hiljainen kauneus -näyttelyssä, joka päättyy sunnuntaina 6.10.2019, vaan harmaana ja sateisena päivänä suuntasin käymään asioilla. Myöhemmin, kävelemässä käytyäni, päädyin siivoamaan, pyykkäämään ja vielä sulattamaan pakastimen lukemisen lisäksi. Sää on pimentynyt, joten ehkä jonain toisena päivänä pitäisi olla yltiöreipas.

(Asiasta viidenteen, olen katsonut Viaplaylta työkaverin suositteleman White Collar -sarjan (2009-2014), jota suosittelen kaikille. Syynä ei ole pelkästään tyylikkään Matt Bomerin upea ulkonäkö. Mielenkiintoinen mm. talous- ja taiderikoksiin suuntautunut sarja, jossa oli kiitettävän vähän väkivaltaa.

Sain pari ilmaista kuukautta Viaplaysta ja katsoin Will & Grace -sarjan, josta pidin aiemmin todella paljon. Sarjan viimeisessä ja yksitoista vuotta myöhemmin kuvatuissa jaksoissa pääosan esittäjät olivat jostain hyvin oudosta syystä huomattavasti vanhempia, mutta myös kyseisessä sarjassa pääsi ihailemaan Matt Bomeria. Nätti mies on ehdottomasti nätti.)

Jääkaapin siirtäminen, jotta sen takaa voi imuroida ja lattian voi pestä. Värvättänä on ollut (nuori) mies, joka jaksaa siirtää kaapin. Edellisessä kodissa sain siirrettyä parketin päällä olleen kaapin, mutta muovimatto haittaa kaapin kiskomista. Rakkine painaa vähintään 60 kiloa. Tarinan opetuksena lienee, että on pakko käydä kuntosalilla, jotta voi tehdä kotitöitä.

Yläkaappien siivoaminen. Tarvitseeko niiden olla niin korkealla?

Muutto

Muuttoa ei tietääkseni ole edessä, koska en löydä edullisempaa asuntoa. Pidän tästä hiljaisesta taloyhtiöstä, koska kukaan ei yleensä möykkää, tupakoi alapuolellani tai sivullani, joten yleensä voin tuulettaa tukehtumatta. Pinnat ovat siistejä eikä kotona majaile ötököitä, kuten omistusasunnossa vuosia sitten. Turkiskuoriaiset olivat ällöttäviä, vaikka taloyhtiö oli kaunis.

Ystäväni osti uuden asunnon, joten hänen omaisuutensa oli muuttoyhtiön varastossa ja niissä oli varastoinnin jälkeen koi- ja ihrakuoriaisvainajia. Muuttoyhtiö oli tietenkin äärettömän hämmästynyt palautteesta, koska ”kukaan muu ei ole valittanut”. Muuttoyhtiö myrkyttää säännöllisesti varastonsa, mutta ”eiväthän he tiedä, vaikka jollain olisi varastoituna lintuja, joista tulee ihrakuoriaisia”. Siisti ystäväni totesi, ettei hän varastoinut laatikoissaan lintuja.

Seuraavalla kerralla tiedän, että jätän huonekaluja varastoidessani täytetyn emun, kolme laatikollista variksia ja pöllöjä jonnekin muualle kuin varastoon, jotteivat linnuissa majailevat ihrakuoriaiseni hyökkää muiden laatikoihin. Kjeh. Kotona oli aikoinaan trofeita, hirventalja jne., joten ei kiitos edes lintuvainajia.

Muuttoyhtiö onneksi tilasi myrkyttäjän ystäväni kotiin, mutta ötökät voivat olla talviunilla ja kömpiä myöhemmin esiin.

Ötökkävastuusta vetäytyminen oli ja on mielestäni surkuhupaisaa varastointiyhtiöltä.

Tarinan opetus: peittäkää kaikki muovilla varastoinnin aikana ja toivokaa, että hiiret ja rotat pysyvät poissa. Mahdollisesti myös ahmat ja pesukarhut alueen mukaan.

Vuosia sitten ostin kodin ja edellisen kotini kalusteet olivat varastossa remontin aikana. Jokaisessa varastossa tulleessa laatikossa oli edesmenneitä kuparikuoriaisia. Vieraampi laji, jonka tunnistutin. Niitä asui vanhoissa myllyissä ja kas, huonekaluni oli varastoitu – yllätyt, yllätys – vanhassa myllyssä.”Kukaan muu ei ole valittanut”, minulle todettiin. Melkein nauratti. Ostin myrkyt ja myrkytin juuri remontoidun kotini kahteen kertaan.

Sama muuttoyhtiö hukkasi korkeiden Lundia-kirjahyllyjeni taustalevyt ja sain levyt takaisin vasta siinä vaiheessa, kun ilmoitin valittavani yrityksestä. He eivät tosin palauttaneet Lundia-taustalevyjäni, vaan yritys teetätti puutarvikeliikkeessä oikean kokoiset levyt ja omat levyni pysyivät kateissa. He yrittivät ensin tarjoja tilalle paria pientä ja likaista taustalevyä ja lapsen sukset. Pyysin heitä hakemaan jonkun toisen ihmisen tuotteet pois porraskäytävästä. En edelleenkään hahmota, miten lyhyillä suksilla voi korvata 2,5-metriset taustalevyt. Pitänee käydä jokin kurssi.

Pidän Lundiaa parhaana kirjahyllynä, koska siihen voi laittaa kirjoja. Heiveröisemmät kirjahyllyt eivät kirjoja kestä. Myytävissä asunnoissa yhä harvemmalla on kirjahylly eli puhelin ja netti vievät valtaosan monien vapaa-ajasta. Moni lukee e-kirjoja ja yllättävän moni kuuntelee äänitiedostoja (podcasteja) esimerkiksi juostessaan tai ajomatkoilla. Mielestäni hiljaisuus on hyvä ja melu on paha. Minä arvostan lintujen laulua, lehtien kahinaa ja tuulen ääntä. Ihmiset ovat tietenkin erilaisia, joten kuka pitää mistäkin.

Koomisinta oli, että tavaroitani hukanneen yrityksen muuttomies oli niin humalassa, että pelkäsin hänen putoavan portaissa. Hän ei onneksi pudonnut.

Maailmanympärimatkani aikana ja jälkeen mm. huonekaluni ja kirjani olivat Niemen varastossa ja palautuivat ötökättöminä, mitä arvostin. Kukaan ei joutunut valeht-, väittämään minulle, ettei kukaan muu ole valittanut.

Ehkä jotkut ihmiset ovat iloisia, jos he saavat uusiksi lemmikeikseen erilaisia kuoriaisia tai vaatekoita?

Tänään tai huomenna Uskalla iloita! -naivisteja?

Kävimme lomallani tutustumassa Iittalan naivisteihin, koska niin pitää tehdä.

Näyttely päättyy sunnuntaina 25.8.2019, on auki klo 10 – 19 (myös juhannuksena, mistä pidän) ja yhdeksällä eurolla pääsee tutustumaan hauskoihin, ilahduttaviin, oivaltaviin ja kiinnostaviin töihin. Opiskelijat, työttömät ja eläkeläiset maksavat seitsemän euroa ja alle 18-vuotiaat voivat kiertää näyttelyn ilmaiseksi. Museokortti ei käy, koska kyseessä ei ole valtion ylläpitämä taidelaitos.

Hyvien teosten näkemisestä maksaa mielellään yhdeksän euroa.

Matkustimme Iittalaan Tampereelle menevällä R-junalla, kävelimme asemalta vanhalle puukoululle, ostimme liput, kiipesimme portaat toiseen kerrokseen, katselimme riemastuttavita töitä, laskeuduimme portaat alas ja näimme lisää hyvää mieltä tuovaa taidetta.

Pyörätuolilla liikkuvat pääsevät alakertaan ramppia pitkin.

Kyllä äitee osaa oli ilahduttava metallista väkerretty teos, jossa possuäiti ajoi traktoria ja -lapsi istui kyydissä, seinillä hehkui useissa teoksissa auringonkukkia, maalauksia oli kaupungeista ja rannoista, portaikon seinällä oli erinomaisia kenraalikoiria (!) ja katseltavana oli hauskoja ja/tai kiehtovia maalauksia eläimistä (kyllä, Kati Mikolan kettu, karhu ja jänis) ja kukkasista. Alakerrassa oli kauniita lasitöitä ikkunaan ripustettaviksi (kaikki myyty), jääkaappia vartioiva Eino Viikilän koirateos, Mia Bergqvistin aina ilahduttava töitä, Riitta Kolarin söpöjä nallukoita, Salla Lylynojan herttainen päästäinen ja paljon, paljon muuta, joita jokainen hauskuutta ja osaamista arvostava haluaa ehdottomasti nähdä.

Tuttuja taiteilijoita ja monia ilahduttavia töitä. Vielä riittää teoksia ostettavaksi, joten kannattaa kiirehtiä paikalle.

Eikö ole viheliäistä, että värikkäitä ja iloisia töitä maalaavan Raija Nokkalan teoksia ei saa kuvata, koska töitä plagioidaan? Kopioijat ovat usein todella taitavia maalareita, mutta toisen töiden ala-arvoinen kopiointi ja myyminen on katalaa toimintaa. Kuinka joku kelvoton heittiö kehtaa hyötyä toisen osaamisen ja kekseliäisyyden kopioimisesta?

Naivismi (ransk. naïve lapsekas, vilpitön, luonnollinen) on taidesuuntaus, jota harjoittavat usein itseoppineettaiteilijat.

Naivismin on katsottu olleen vastareaktio impressionismin jälkeisten taidesuuntausten teoreettisuudelle ja estetisöinnille. Taiteeseen haluttiin alkuperäistä välittömyyttä ja aitoa vaistomaista ilmaisua, joka olisi taidekoulutuksesta riippumatonta.

Länsi-Euroopassa syntynyt tyylisuunta levisi 1900-luvun kuluessa muualle maailmaan. Suomessa naivismi tuli tunnetuksi 1960–1970 -luvuilla. Myös Ruotsissa naivismi on suhteellisen suosittua.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Naivismi

Wikipedian itseoppineettaitelijat? Samantapainen sana kuin sadettakki tai appelssiini. Muita mieltä kaihertavia sanoja ovat ulko ovi tai alaaula.

En ole koskaan ajatellut, että Henri Rousseaun (1844-1910) huikeat maalaukset edustavat naivismia. Kirjahyllyni kierrätykseen antamistani taidekirjoista jäivät näköjään mieleen lähinnä maalaukset. Hassua, etteivät taiteilijoiden taustat tai työtavat vaikuttaneet mielenkiintoisilta, vaikka olen aina ollut innostunut lukemisesta. En toisaalta lue omaelämänkertoja, vaikka ne kiinnostavat todella monia ihmisiä – tai lue juorulehtiä. Toisten yksityisasioihin perehtyminen tuntuu jostain oudosta syystä utelemiselta, vaikka joku haluaisi kertoa omasta maailmastaan.

Minusta tulee huono pitsiverhoja (hankittava uudet verhot) heiluttava ja naapureiden asioista kiinnostunut muori, koska urkkiminen on tympeää. Yritän käydä jonkin kurssin tai perehdytyksen, jossa opetetaan penkomaan muiden asioita.

Mietin, onko taiteilijan taustalla, opiskelulla tai tekniikalla mitään merkitystä, jos maalaukset tai tekstit viehättävät muita?

Syksyllä olisi kiinnostavaa käydä Iittalan taidelainaamossa, josta teoksia voi lainata 15 kuukauden maksuajalla.

Jäikö jokin teos kummittelemaan mieleesi ja nyt harmittaa, kun teos ei päätynytkään omalle seinällesi? Uskalla iloita -kesänäyttely huipentuu viikonloppuna ja muutamien taiteilijoiden teoksia on mahdollista ostaa osamaksulla vain ajalla 23.-25.8. Tule ja löydä taidetta kotiisi!”

”Luonnonvastaista! Minä en ole mikään gorilla!”

Kortisonihoitojen aikana tosin näytin gorillalta.

Keskiviikkona sain käytettyä kertyneitä työtuntejani ja lähdin töistä jo klo 12. Torstain ja perjantain lomailin. Vein läppärini huoltoon ja selvisin murheellisesta läppärittömyydestä lukemalla kiinnostavaa kirjaa.

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Minulle suositeltu saksalaisen Nina Georgen (s. 1973) Pieni kirjapuoti Pariisissa ilahdutti sieluani. Teos kertoi hylätystä keski-ikäisestä miehestä Jean Perdusta, joka osasi valita jokaiselle henkilölle juuri hänelle sopivaa luettavaa kirjakauppalaivastaan. Kirjassa oli tekstiä kaikesta siitä, mitä jokainen kirjoja ja unelmia rakastava haluaa elämäänsä. Teos päättyy muutamin ruokaresepteihin ja Kaunokirjalliseen ensiapupakkaukseen Adamsista Twainiin.

Oodi, Kansalaistorin Arboria ja Musiikkitalo

Piristin perjantaipäivää retkellä keskustaan. Käväisin Oodissa, ihmettelin Arboriaa, ilmatäytteistä rakennelmaa, jonne turvallisuussyistä menisin vain happimaskilla, leikkureilla ja saksilla varustautuneena ja jatkoin matkaa Musiikkitaloon.

Arboriassa pääsee käymään vielä sunnuntaina 25.8.2019, jos joku uskaltautuu ihailemaan brittitaidetta 80 muun ihmisen kanssa klo 11 lähtien.

Kylli Kukk

Luin Arborian ohjelmataulusta, että Kylli Kukk piti tilassa joogaharjoituksen. Näin ohjaajan, kun hän poistui tilasta ja mietin, että menen kiittämään häntä. Hän näyttää aina tyytyväiseltä, onnelliselta, säteilee hyvää oloa ja innostaa ihmisiä joogan pariin.

Seuraavaksi mietin, että hänellä on oikeus olla kaikessa rauhassa ja jatkoin matkaa.

Harmi, kun ei aina tiedä, onko karmea häirikkö vai ilahduttaako kommentti toista.

Suruton kaupunki uudelleen

Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki -näyttely aukesi klo 11, joten päätin ensin käydä kiertelemässä puistossa ja käväistä lounaalla ennen 20-luvun Helsinkiä kuvaavaa näyttelyä. Kyseessä oli toinen tutustumiskerta erääseen parhaimmista näkemistäni näyttelyistä, koska erinomainen näyttely suljetaan sunnuntaina 1.9.2019.

Menkää ja virkistäytykää, koska ”Kimmeltävä kuin kulta, helmeilevä kuin samppanja, herkullinen kuin hedelmät, jalo kuin viini on Pommac”. Muistattehan toisaalta, että ruumista täytyy kurittaa, koska me olemme urheilukansaa. Uimahallin höyrykaappi on ihana, koska se laihduttaa niin hyvin, toteaa nuori nainen. Hän harrastaa myös tätinsä paheksumaa gorillamaista voimistelua.

Ei enää salsaa, rvp-muokkausta, niska-selkää tai lavista, vaan sulavoittavaa kuntoilua.

Café Huvila

Museon pihan viehättävästä kahvilasta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää palautetta, joten oli aika tutustua arkisin tarjottavaan lounaaseen.

Torstaina ja perjantaina tarjolla oli tomaattivuohenjuustokeitto ja paahdettu kukkakaalimantelisalaatti 10,50 eurolla. Vuohenjuusto edustaa pahuutta, joten valitsin salaatin ja siihen kuuluvan fantastisen leipäviipaleen.

Sain hyvän ikkunapaikan, josta näin Kansallismuseon tornin. Odotellessani annostani luin Helsingin Sanomat -lehteä, ilahduttavaa poikkeusta digiversioon. Minulle tuotiin salaatti, joka oli kaunis, raikas ja erittäin hyvä. Hitaana syöjänä nautin erinomaisesta lautasellisesta melkein tunnin ajan. Sanomalehden jälkeen luin Heston Blumenthalin keittokirjaaa ja päätin jälleen kerran opetella hyväksi kokiksi. Seurattavaksi jää, missä elämässä tämä tapahtuu.

Hyvää leipää ei saanut ostaa mukaan, mitä harmittelen. Olisi pitänyt varmistaa leivotaanko leipä kahvilassa vai ostetaanko se jostain leipomosta.

Huvila on poikkeuksellisen hyvä lounaspaikka, jota suosittelen mielin vilpittömin.

http://www.cafehuvila.fi/

Inherit the Dust, Kansallismuseo – 1.9.2019

Aurora Karamzinin huvilassa olleen valistavan ja ennen kaikkea ilahduttavan museokäynnin jälkeen kävin kiertämässä Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019.

Vaikuttava näyttely Itä-Afrikasta, jossa ihmiset valtaavat eläinten asuinalueita rakentamisella, teollisuudella ja muuttamisella. Missä aiemmin vaelsivat norsuperheet makaavat nyt sillan alla kodittomat ihmiset ja heidän liimaa imppaavat lapsensa. Uhanalaisten gepardien asuinsijoilla on joutomaata ja asunnottomat syövät mädäntynyttä ruokaa kaatopaikkojen roskapusseista. Filmausryhmän jäsenillä alkoi valua nenästä verta kuvauspaikoilla, joilla osa ihmisistä elää koko elämänsä. Simpanssiteos istuu murheellisen näköisenä sottaisella kujalla. Luonnon tuhoaminen, mikä länsimaissa tapahtui kauan aikaa sitten, tapahtuu nyt Afrikassa väkiluvun lisääntyessä. Kirahvien ja sarvikuonojen asuinsijat katoavat eivätkä salametsästäjät ole ainoita, jotka vaikuttavat niiden tulevaisuuteen. Ihminen on pahin tuholainen luonnolle.

Surullinen, julma ja erittäin vaikuttava näyttely, joka jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi nähdä.

Zäpämmät, Musiikkitalo

Palasin Musiikkitaloon ja kuuntelin aulassa kaikuvaa musiikkia. Zäpämmät-duon esitys oli alkamassa myöhemmin ja ihailin konserttikanteleen ja lyömäsoitinarsenaalin sointuja hetken aikaa.

World Press Photo, Sanomatalo – 1.9.2019

Tutustuin Sanomatalon käytävällä valokuvanäyttelyyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019 ja mietin jälleen kerran, kuinka kammottavia ihmiset ovat toisiaan kohtaan. Huumeita, rajojen vartiointia, murhia ja sotia. Pienille lapsille opetetaan aseiden käyttöä, tulivuoren tuhka peittää kodit Italiassa ja teurastamoissa silputaan eläinparkoja.

Luonto-osuus tietenkin viehätti. Kukapa ei pitäisi lempeästä puumasta tai kahdesta leikkisästä puumanpennusta?

Läppäri

Perjantaina hain läppärini, jossa ei yrityksen mukaan ollut mitään vikaa ja maksoin huollosta viisi (5) euroa. Olin varmistanut hinnan etukäteen sähköpostilla ja huollon piti maksaa 80 euroa.

Huoltomies korjasi vielä erehdykseni, jonka vuoksi olin muuttanut kaikki Word-pohjat vähemmän kätevään pdf-muotoon.

Huolto olisi ollut ilmainen, koska olen kanta-asiakas, mutta halusin maksaa edes jotain ja veloitus oli peräti viitosen. Onnistunut käynti, ehdottomasti.

Sleeping Sun, Nightwish

Kiitos Tarja Turusen upean äänen maailma on huomattavasti parempi paikka. Kannatan myös soittajia.

Niskaneuvo

Toisinaan saa lääkäriltä neuvon, jonka jälkeen miettii, miten ihmeessä en itse keksinyt kyseistä ratkaisua.

Neuvo niskaongelmiin: matalampi tyyny.

Nojaan tyynyröykkiöön, kun luen kirjaa tai kirjotan läppärillä ja on täysin mahdollista, että olen lukemattomia kertoja nukahtanut korkeaan tyynypinoon nojaten.

Lääkärin mukaan niska on pahassa asennossa tyynypinon päällä eli matalammista tyynyistä olisi hyötyä niskalle, joka tällä hetkellä kallistuu eteenpäin.

Kenoniska (en takaa termin virallisuutta) on tulevaisuudessa lähes jokaisen läppäri- tai tablettiselaajan vaiva. Kannattaa kiinnittää huomiota ryhtiin, niskan asentoon ja vahvistaa niskaa ja yläselkää esimerkiksi kuntosalilla.

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä matala tyyny tuntuu samalta kuin hammaslääkärin tuolissa makaaminen. Pää tuntuu olevan polven korkeudella ja jalat noin metriä korkeammalla. En ole koskaan kysynyt tai mitannut kyseisten tuolien korkeutta, mutta niissä on epämiellyttävää roikkua. Täytyy myöntää, etten ole koskaan tipahtanut kyseisestä tuolista. Vielä.

Matalampi tyynyn korkeus ja parempi niska – ehkä myös elämä.

Lauttasaaresta Kuusisaareen

”Tietenkin me selviämme. Vain lurjuksille käy huonosti.”

Muumimamma, Vaarallinen juhannus

Pari viikkoa sitten sain hauskan kutsun eli matkan Lauttasaareen, josta kävellen Lehtisaaren kautta Kuusisaareen. Ehdin bussiin, metroon ja nousin Otavantien metroportaat.

Olin tyytyväinen siitä, etteivät jyrkät portaat pysähtyneet kesken matkan. Kampissa rullaportaat hyytyivät vuosia sitten virheellisen palohälytyksen vuoksi, joten portaat ostoskeskukseen piti kiivetä ylös. Onneksi tehtävä onnistui, vaikka yllättävän moni – ja nuori – tupakoija jäi hengästyneenä seisomaan portaikkoon.

Kävelimme Lauttasaaren kartanon puistossa olevaan ja kauniisti remontoituun kasvisravintola Puhuriin, joka on sievässä punaisessa puutalossa. Tarjolla oli salaattia, leipiä ja leivonnaisia. Jos joku haluaa tuorejuustolla ja mansikanviipaleilla täytetyn croissantin, niin kannattaa mennä käymään. Salaattipöydässä oli erilaisten kasvisten lisäksi lisäksi tomaatti-leipäsalaattia ja vesimeloninviipaleita riisi-tofupadan lisäksi.

Olin syönyt ennen lähtöäni, joten valitsin hyvältä maistuneen ja ehdottomasti raikkaan leivän, jonka täytteenä oli mm. tuorejuustoa, kasviksia ja herneenversoja.

Jostain hyvin hämärästä syystä ajattelin olevani tutummassa Munkkiniemessä ja kuvittelin, että kävelemme rannan kautta taidemuseoihin.

Valitsimme Lauttasaaressa metsäreitin, ohitimme aurinkoisen padelkentän ja jatkoimme matkaa metsän siimeksessä.

https://www.lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/kesa-tulee-ja-padel/

Lämmin päivä, joten hyvältä tuoksuvassa metsässä oli mukavaa kävellä. Olin hyvin huojentunut siitä, ettei metsissä ilmeisesti kytännyt pirigaattoreita:

https://yle.fi/uutiset/3-10879364

Keskustelimme tärkeästä aiheesta eli kummasta pidämme enemmän, männyn- vai kuusenkävyistä. Päädyimme kumpikin persoonallisempiin männynkäpyihin. Olkaa hyvä ja valitkaa kuusenkävyt.

Meren rannalla oli kerrostalo, josta oli upeat maisemat molempiin suuntiin. Kuulin, että hyvin monien suomalaisten aikoinaan ihailema Spede oli asunut talossa. Perheessämme, jossa tv oli auki harvoin ja vain jotain tiettyä ohjelmaa katsoessa kyseinen esiintyjä kuului tv kiinni -kohtaan. Ihmiset pitävät niin erilaisista asioista.

Katselimme seurakunnan viehättävään Mustasaareen, jonne voi matkustaa paatilla Töölöstä. Saareen voisi teoriassa voisi kävellä sillan yli (silta on olemassa, mutta nostettuna) Lehtisaareen. Jälkimmmäisen saaren asukkaat ovat halunneet, että reitti Mustasaareen kulkee muuta kautta eli merta pitkin ja veneellä. Oletettavasti siitä on hyötyä, jos ikioma kotitalo maksaa öbaut 14,7 miljuunaa.

Matkalla näimme useita kauniita kelohonkia metsissä ja pihoilla, Aasiasta muuttaneita miehiä onkimassa rannoilla (kuhaa, jota olen aina ihmetellyt, nepalilaisravintoloihin?) ja pari nuorta naista, joilta varmistimme kävelysuunnan museoihin. Tulimme hämäävästi toiselta suunnalta kuin Munkkiniemi ja löysimme perille.

Seura oli hyvä, kävelymatka oli mukava, seutu oli viehättävää, mutta Kuusisareen PITÄÄ tulla Munkkiniemen kautta. Fakta.

Kävimme Gyllenbergin taidemuseon Sigrid Schauman – Taide tunteiden kuvana -näyttelyssä, joka päättyy sunnuntaina 4.8.2019. Taidemuseo on auki ke klo 14-19, la ja su klo 12-17. Teokset kuvasivat vehreyttä, huikeaa vihreyttä ja valoa mm. Italiassa.

Teiteilija piti ensimmäisen yksitysnäyttelynsä 86-vuotiaana. Ihailtavaa!

Museossa huomasin eron taiteellisen ihmisen ja minun välillä. Kiersin vauhdilla koko näyttelyn, palasin useita kertoja suosikkiteosteni (mm. Villa Aurelia ja vihreää hohtaneet maalaukset) luokse, kävin selaamassa salissa olleita taidekirjoja tutustuen mm. Sigrid Schaumanin elämään, Gyllenbergin taidekokoelman teoksiin ja pankkiiri Gyllenbergin historiaan. Maalaustaiteeseen perehtyneen tutun keskittyessä hitaasti ja rauhallisesti maalauksiin, niiden värimaailmaan, tunnelmaan ja valoon. Asiantuntija ja juntti kävivät taidemuseossa… Melkein hävetti, mutta ei ihan. Arvostan taidetta ja luen taiteesta, mutta värimaailma, toteutus ja teosten tekniikka ovat minulle vieraampia asioita. Kerran minulla oli valööri, mutta se kiipesi karkuun.

Sigrid Schauman oli taitava maalari ja veli Eugen Schauman pisti sortoaikana päiviltä Bobrikovin. Arvostettavaa sukua, ehdottomasti. Paitsi Valtioneuvostossa 65-vuotiaana listityn B:n kannalta.

Historiallinen rakennus

https://yle.fi/uutiset/3-9792862

Marita Liulia ja Gyllenbergin taidemuseo

Kävelimme kukkivien jarmiinipensaiden katveessa kohti Gyllenbergin taidemuseota, jonka pihaa koristivat uudet teokset. Lapulle olisi voinut kirjoittaa unelmansa tai unensa, jonka museovirkailijat olisivat kiinnittäneet pyykkinarua muistuttaneeseen kiinnostavaaan teokseen joko valkosella tai mustalla lapulla. Harkitsin asiaa, mutta olisin halunnut ihan itse kiinnittää lappusen, joten luovuin ideasta.

Museovirkailija ohjasi meidät taidemuseon alakertaan katsomaan Marita Liulian haastattelun, jonka näkeminen avarsi käsityksiämme sekä taiteilijasta että hänen teoksistaan. Huikea ihminen, joka on väärin tulkitusta sairaudestaan ja lapsuudenkodin tulipalosta huolimatta menestynyt todella hyvin.

Liulian työt tulivat kauan sitten tutuksi, kun astrologiaan perehtynyt ystävä kertoi Tarot-korteistaan. Astrologia epäilyttää meitä härkiä, mutta perehdyin Tarotin historiaan ja maailmaan ja löysin Marita Liulian suunnittelemat ja kuvaamat Tarot-kortit. Pidän monista taiteellisista ja kiinnostavista korteista, mutta vierastin osaa korteista. Liulia jäi mieleen mielenkiintoisena taiteilijana.

Olisin mielelläni tutustunut hänen maailmaansa Mäntässä, mutta olin liian sairas sinä vaiheessa. Gumbostrandin näyttely jäi näkemättä, koska en autottomana päässyt paikalle. Kävely kapealla, jalkakäytävättömällä ja kiemurtelevalla maantiellä ei kiinnostanut, koska olen selvinnyt jo useammasta sairaudesta eikä auton alla jääminen huvittanut. Lopultakin Liulian näyttely oli Gyllenbergillä. Kiitos!

Taiteilijan kultaa hohtavat teokset viehättivät, vaikka teoksissa läikehti tulipaloa kuvannut punainen. Lummemaailma ihastutti, vaikka luonnon tuhoutuminen näkyi useissa teoksissa. Taiteilija asuu Helsingissä tai Heinolassa, työskentelee metalliyhtiön tiloissa ja vaikuttaa tyytyväiseltä työtilaaansa. Liulia matkustaa todella paljon, tutustuu paikallisiin ja tekee osan teoksistaan yleisön parissa. Heti, KUN rikastun, niin seinälläni hohtaa Liulian teos. Viehätyin mm. kirsikankukkia kuvaavista maalauksista.

Tuttua kiinnostivat teokset, joita Liulia oli luonut Japanissa vieraillessaan.

Maailmassa on huikean taitavia taiteentekijöitä ja Marita Liulia kuuluu heihin. Kiitos Gyllenbergin taidemuseolle siitä, että Liulian teoksista oli kootu upea ja vaikuttava näyttely, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019. Museossa voi vierailla tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Museokortilla pääsi tietenkin kumpaankin taide- ja kotimuseoon.

Lähdimme kotimatkoille Otaniemen kautta eli jo ties kuinka mones espoolainen metropysäkki, jolla vierailin. Ooh, valistusta ja erinomaisen hyvä päivä hyvin monin tavoin.

Hammaslääkärin vaurastuminen -piirroskuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta huvittaa minua sitäkin enemmän.