Taidetta sekä hieman taidekauhistuksia

Gyllenbergin koti- ja taidemuseo, Kuusisaarenpolku 11

Gyllenbergin taidemuseossa Helsingin Kuusisaaressa voi tutustua 50-luvun jouluun.

Kauniin ja upealla paikalla olevan rakennuksen pihaa verhosi ihanan aurinkoisena lauantaina lumi ja tunsimme myötätuntoa kukkivia piharuusuja kohtaan.

Linnut laulavat kuin keväällä, koska sää pysyy lauhana ja kylmenee vain pariksi päiväksi. Eläinparat, jos kylmyys lisääntyy ikävästi.

Joulunäyttely päättyy su 5.1.2020

Viehättävässä kodissa pääsee katsomaan perheen joulupöytää (Limoges-posliinia, tiedättehän), näkemään vieressä kahvikattauksen marsipaanipossuineen, minitaatelikakkuineen ja rusinoilla koristettuina Ekbergin sahramipullineen. Voinko sanoa puolikas lussepulla?

”Hedelmäpuista kerättyjä omenoita säilytettiin paperiin kiedottuina talveksi ja niitä nautittiin joulupöydässä.” Susan Coolidge (Sarah Chauncey Woolsey) kirjoitti Katy-kirjoissaan, kuinka yhdysvaltalaiseen sisäoppilaitokseen lähetettiin 1800-luvulla lahjalaatikoita, jossa oli mm. hedelmiä ja leivonnaisia. Kyseisiä nuortenkirjoja kannattaa lukea mm. kylminä talvipäivinä.

Joulukuusta pumpulikoristeineen ja lasiprismoineen voi ihailla seuraavassa salissa Edelfeldtin kauniin maalauksen luona.

https://gyllenbergs.fi/fi/uutiset/jul-pa-villa-gyllenberg-23-11-2019-5-1-2020

Minua surettivat kauniit itämaiset matot, joiden yli vierailijat kävelivät lumisine kenkineen. En tietenkään minä, vaan ne kaikki muut.

SCHJERFBECK – muiden muassa. Gyllenbergin kokoelma 15.8.2019–29.3.2020

Näytteillä oli useita Schjerfbeckin taidokkaita töitä, Ellen Thesleffiä, Verner Thomén maalauksia, Gallen-Kallelaa, Edelfeldtin teoksia ja yhden suosikeistani, Finchin, ukkosmaalaus yläkerran työhuoneessa.

Viereisessä huoneessa on viehättävä kaappi, jota koristavat Schjerfbeckin maalaukset.

https://gyllenbergs.fi/fi/villa-gyllenberg/erikoisnayttelyt/pagaende-utstaellning

Asumistarjous

Gyllenbergin taidemuseon herttaiseen piharakennukseen muuttaisin koska tahansa, mutta rakennus vaikutti asutulta. Voisin korvata asumiseni myymällä viikonloppuisin parin tunnin ajan postikortteja ja sievissä askeissa olevia hedelmäpastilleja lippumyymälässä.

Pyydän kiinnittämään huomiota äärettömän jaloon tarjoukseeni.

Ensivierailu

Ystäväni vieraili Gyllenbergin museossa ensimmäistä kertaa, vaikka olemme useita kertoja käyneet taidenäyttelyissä viereisessä Didrichsenin taidemuseossa.

Kyseisessä taidemuseossa oli lauantaina ilmaispäivä, joten parkkipaikka oli tupaten täynnä. Vinkki museokävijöille: kannattaa ostaa Museokortti eikä auto, joten on huomattavasti enemmän mahdollisuuksia käydä myös maksullisissa näyttelyissä eikä tarvitse ihmetellä haastavaa pysäköintiä. Linjamopiililla pääsee kätevästi museon viereen.

Didrichsenin taidemuseo, Kuusilahdenkuja 1

Maailman paras maalauspaikka 13.9.2019 – 19.1.2020

Näyttely esittelee taiteilijayhteisöjä Önningebyssä ja Tuusulanjärvellä

Kaikki tutut taiteilijat Elin Danielson-Gambogista lähtien ja filmi, jossa oli hämmentävä tarina Sakari Topeliuksen tyttären romanssista. Mielestäni Topelius on elänyt käsittämättömän kaaaauan sitten, joten hänen osansa isänä oli häkellyttävä.

Vaikuttaa siltä, että kaikki kyseisen aikakauden taidemaalarit tunsivat toisensa.

Museopeda -koululaisopastukset

Kerron mielelläni ruotsinkielisille ihmisille, että osaan sanoa flytande svenskaksi ”Vad gjorde Svante med kantareller?” Syystä tai toisesta kielellisestä lahjakkuudestani ei tähän mennessä ole ollut hyötyä. Pyydän, että tutkitte Museopedassa olevaa lapsen suopeaa kantarellikiitosta Marialle, joten ehkä minulla on vielä toivoa.

Museopeda

Ateneum, Kaivokatu 2

MAAILMALTA LÖYSIN ITSENI 15.11.2019 – 26.1.2020

”Näyttely kertoo, kuinka Helene Schjerfbeckistä tuli Helene – kuinka lahjakkaasta oppilaasta kasvoi yksi historiamme vaikuttavimmista taiteilijoista. Näyttely keskittyy erityisesti Schjerfbeckin matkavuosiin Pariisissa, Pohjois-Ranskan Pont-Avenissa, Italian Fiesolessa sekä Iso-Britannian St Ivesissa 1800-luvun lopussa.”

Maailmalta löysin itseni

Useita maalauksia, jotka valtaosa taiteesta kiinnostuneista suomalaisista tuntee ja Perhekoru-työ, josta pidän erityisesti. Mikä parasta, kyseisen työn saa ostettua kangaskassina yläaulan museokaupasta muistaakseni 59 euron hintaan. En aiemmin ymmärtänyt, kuinka oleellisia voivat museokaupat taiteesta pitävälle olla, kunnes kuulin maailmanmatkaajan käyneen museokaupassa kahdesti matkan aikana, mutta ei kertaakaan museossa. Oih, museokauppa!

London’s Royal Academy of Arts

Schjerfbeck-näyttely oli aiemmin Lontoossa, London’s Royal Academy of Arts – taidemuseossa, jossa tutustuin vuonna 1990 ranskalaisen (oui!) Monet-maalarin taiteeseen. Saimme ihailla upeita ja suurikokoisia maalauksia mm. lumpeista.

Ainoa näyttely, jossa jalkani koskettivat lattiaa vain ajoittain, koska liikuin eteenpäin valtavan ihmismassan mukana. Tungoksen vuoksi pidin tilannetta tukalana.

Toivon, että jonain päivänä pääsen vierailemaan Monet’n puutarhassa Givernyn kylässä Normandiassa.

Loiste

Kävimme vuosia sitten Loisteessa eli ylimmässä kerroksessa olevassa ravintolassa Helsingissä ja pieneen hissiin tunki suuri määrä kookkaita miehiä. Olin erittäin tyytyväinen siitä, että pääsin pois tupaten täynnä olleesta hissistä. Ihmisiä pitää olla sopiva määrä, mutta ei liikaa.

TAITEILIJOIDEN RUOVESI 15.11.2019 – 26.1.2020

”Pirkanmaalla sijaitseva Ruovesi ja sen ympäristö on houkutellut taiteilijoita 1820-luvulta alkaen. Kaikkia seudulla toimineita taiteilijoita yhdistää kiinnostus paikan henkeä, sen luontoa, ihmisiä ja kulttuuria kohtaan. Miten tämä on vaikuttanut Ruovedellä työskennelleiden taiteeseen?”

Holmberg, Gallen-Kallela, Simberg, Thesleff, Louis Sparre & kumpp.

Sisäisenä moukkana joudun myöntämään, että tiesin Ruovedeltä vain upean Helvetinkolu-nähtävyyden. Taiteilijayhteisö oli jäänyt pimentoon.

Sivistyin ja ehdottomasti valaistuin kyseisessä näyttelyssä.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha & joulukoristelu

Kukkakoristelu oli tänä vuonna lipunmyyjän mukaan nuorten laittama, ”selkeä ja valoisa”, joten täti-ihmisenä kaipasin aiempien vuosien taidokkaita asetelmia. Jos haluat nähdä rivissä olevia joulutähtiä ja pari pensasta käytävällä, niin kannattaa käydä.

Kasvihuoneessa on lämmintä ja miellyttävää, joten suosittelen Museokortteilua ja pistäytymistä mm. lummehuoneessa ja muissa hyvältä tuoksuvissa huoneissa.

Vannoutuneena suklaansyöjänä olin lähes järkyttynyt kaakaopuusta, jossa ei ollut hedelmän hedelmää. Väitän, että joku on salaa hiipinyt yöllä paikalle ja syönyt ne kaikki.

Piirakkaleipomo Räty -lippakioski, kasvitieteellisen puutarhan lähellä Unioninkadulla

Ei varsinaisesti taidetta, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka Pitkänsillan luona.

 ke–pe 11–18 ja la 11–15, mutta joulu-maaliskuussa pe klo 11–18  ja la klo 11- 15

• jonain päivänä käy tuuri ja olen oikeaan aikaan paikalla

https://www.hs.fi/nyt/art-2000006163397.html

Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40

Joulukattauksia kotimuseossa ja näyttely päättyy su 12.1.2020.

Kotimuseossa oli punaisilla ruusuilla koristettu kuusi ja kaunis kattaus sekä kahvi- että ruokapöydässä. Yläkerran kotimuseoon on vapaa pääsy, mutta lippu pitää noutaa lipunmyynnistä. Minulla kävi tuuri, koska olin ensimmäinen kävijä ja sain kaikessa rauhassa kiertää joulunäyttelyn.

Vähemmän kohteliaasti ilmoitan, että vaaleanpunaiset ikkunaverhot olivat mielestäni karmean väriset.

Museokerroksessa oli taidenäyttely, jonka velvollisuudentunteesta kiersin. Lucas Cranach − Renessanssin kaunottaret -maalaukset edustivat tympeää ja hyytävää taidetta, jonka ohitan hyvin nopeasti. Kiinnostuneita katsojia riitti, joten pahoittelen kyseistä taideallergiaani. Pidin korunäyttelystä, jossa oli esillä vaikuttavia töitä.

Kellarikerroksen Sinebrychoffit – Hietalahden hyväntekijät 16.3.2019 – 12.1.20020, Punainen kellari

”Mittavan varallisuuden turvin Sinebrychoffit huolehtivat tehtaan työväen ja kaupungin vähäosaisten hyvinvoinnista. Myös kulttuurihankkeet olivat tärkeitä avustuskohteita.”

Kiitos, Sinebrychoffit, kun olitte humaaneja ja huomaavaisia ihmisiä. Irtisanotuille järjestyi eläke tai summa, jonka turvin pärjäsi ennen uuden työpaikan löytymistä ja henkilökunta sai ruokaa kansalaissodan aikana, joten rauha säilyi alueella.

Jos joisin olutta, niin kohottaisin tölkin, lasin tai tuopin Sinebrychoffien kunniaksi.

Huikeaa Voice-taidetta Ranskasta

Village People – YMCA Nathalia The Voice France 2017

Kannattaa katsoa yllättävä, erilainen ja ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen esitys nuorelta naiselta.

Tenoriksi?

Huomasin, että Kansallisoopperaan etsitään tenorilaulajaa, jos joku tuntemanne tenori etsii uutta työpaikkaa. Haku päättyy 2.1.2020.

https://tyopaikat.oikotie.fi/avoimet-tyopaikat/tenorilaulaja/1319191

Advertisement

”Muumi-muki -museo”, Bus Gelato, Muji ja Westö

”Mennäänkö Sinebrychoffin taidemuseoon renessanssikaunottaria katsomaan sunnuntaina?” Kurkistin sivulle ja ehdotin tilalle Designmuseota, jonka Fokus Bauhaus -näyttely kiinnosti enemmän.

Isänpäivänä museossa alkoi houkuttelevalta vaikuttanut brunssi klo 11, joten museon oven edessä oli yllättävän paljon ihmisiä jonottamassa. Kahdeksan lämpöastetta, tyyni ja lempeänkostea päivä, joten olin hyvin tyytyväinen ollessani ulkona ja odotellessani museon aukeamista.

Minun piti kävellä asemalta museoon, mutta apteekkikäynnissä meni hieman pitempään, joten menin Stockan edestä muutaman pysäkin kymppiratikalla.

Mitä, jos Stockmann oikeasti joutuu lopettamaan, koska yhtiö havahtui verkkokauppaan liian myöhään? Surullista, jos niin käy, koska tavaratalo on maamerkki Helsingissä. Tuleeko tavaratalorakennukseen uusi hotelli, trampoliinipuisto, seinäkiipeilyhalli ja lukemattomia suomalaisia ja etnisiä pikkuravintoloita?

Luistinratavuosi

Kaukaisina kouluaikoina vuosi eteni syys- ja kevätlukukauden mukaan, mutta nykyisin huomaa talven väijyvän nurkilla, kun Rautatientorille rakennetaan luistinrata ja lämmin kevät ja puiden heleänvihreät hiirenkorvat lähenevät, kun luistinrata puretaan.

Alexanderplats, Eteläesplanadi 22

Asiasta viidenteen, Eteläesplanadille on auennut houkuttelevalta vaikuttava ravintola Alexanderplats. Ruokalistoja katsoessani mietin aina nirsona, mitä suostuisin syömään ja ravintolan listalla oli useita hyviltä vaikuttavia vaihtoehtoja. Ooh, sienipiirakkaa! Jos ruokalistalla lukee tyylikkäästi (?) lanttua ja lihaa tai arvaa, mitä tarjoamme -vaihtoehto, jota lukemani mukaan miehet suosivat, niin päädyn johonkin toiseen ravintolaan.

Pitää tietää, mitä syö.

Designmuseo

Jono eteni Designmuseossa nopeasti, laitoimme takit kaappiin ja nousimme toiseen kerrokseen, jossa oli Keräilijät & kokoelmat -näyttely, joka päättyy sunnuntaina 15.3.2020. Lasia, posliinia, keramiikkaa, ryijyjä, huonekaluja, valaisimia, Karhun lenkkitossuja, lasiteoksia, muovi- ja teak-esineitä sekä Muumi-mukeja, joita ymmärtääkseni noin puoli Suomea kerää. Ystäväni myi jossain vaiheessa Muumi-mukinsa ja nettosi 1500 euroa värikkäästä mukistaan. Hei, Muu-uuumi.

Havahduin vasta näyttelyssä siihen, kuinka paljon erilaisia lasiesineitä kotona oli. Ne olivat arkea, joten ei niihin tullut kiinnittäneeksi huomiota. Isäpuoli ampui kilpaa ja kaikki yläkaapit täyttyivät hänen voittamistaan merkillisistä möykkymaljakoista. Joukossa oli varmasti kauniitakin esineitä, mutta ne olivat hänen.

Kotiin olen myöhemmin ostanut Arabian siihen aikaan suomalaista 24h-sarjaa, mutta suosikkilautaseni on mummilla ollut sinisävyinen englantilainen maisemalautanen, josta on lohjennut pieni palanen. Joskus hajonneet esineet harmittavat, mutta toisinaan lohkeamalla ei ole mitään merkitystä, koska kyseessä on juuri mummin lautanen.

Kuulin, että japanilaiset arvostavat rikkoutuneita esineitä ja saattavat jopa korostaa hajonnutta kohtaa. Designmuseon portaista oli lohjennut kappale, joka oli reunustettu musta-keltaisella teipillä. Syy oli hyvin todennäköisesti jokin toinen kuin tyylikkään lohkeaman korostaminen.

Tynellin kattovalaisin oli kotona eteisaulassa, mutta silloin se oli vain lamppu, ei mitään sen kummempaa. Valaisimet ovat mielestäni upeita, joten suunnittelija osasi tehdä taitavasti työnsä.

Pidän hämmästyttävänä, että kriminaalit käyvät vohkimassa taidokkaita kattovalaisimia porraskäytävistä mm. Töölössä.

Puhuimme siitä, mitä keräämme. Sinebrychoffia ehdottanut keräsi aiemmin hedelmämerkkejä, joita hän liimasi värikkäille papereille. Hauska idea! Minä keräsin kirjoja, mutta olen antanut niitä pois niin suuren määrän, etten taida enää kerätä mitään. Toisaalta olisin hyvin huolestunut, jos innostuisin keräämään vaikkapa lenkkitossuja tai seinälläni olisi teak-puusta tehty (sinänsä mielenkiintoinen) pulkka.

Mielestäni näyttely oli kiinnostava ja kannattaa ehdottomasti kiertää.

Bauhaus

Odottamani Bauhaus-näyttely oli hupaisa, koska huoneessa oli peräti yksi (1) valaisin. Seinällä oli kuvia huonekaluista eli ei kuitenkaan hukkakäynti.

Wikipedian mukaan natsit vastustivat Bauhaus-huonekaluja. Vastustivat huonekaluja? Jos aloitan jonkin vastaavan järjestön (ei, en aloita), niin annan nojatuolien ja valaisimien olla kaikessa rauhassa enkä melskaa niistä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Bauhaus

Bus Gelato, Laivurinkatu 37

Näyttelyn jälkeen ehdotin Kluuvikadun Fazeria, joka ei ruuhkan ja äänen kaikumisen vuoksi kiinnostanut museoseuraa, joten suuntasimme minulle uuteen paikkaan Laivurinkadulle.

Bus Gelato myy italialaistyyppisiä palkittuja vegaanijäätelöitä. Pallo maksaa 3,80 euroa, kaksi palloa 5,50 euroa ja kolme palloa saa 7 eurolla. Testasin salmiakin, tumman suklaan ja sitruunan, jotka olivat kaikki erittäin hyviä ja ilmeisesti vegaanisia. Vain pieni osa jäätelöistä oli maitopohjaisia. Suosikkini oli salmiakki, jonka joukossa oli ilahduttavasti salmiakkiauto.

Tarjolla oli myös kasvispiirakkaa, jonka kanssa sai halutessaan salaatin sekä mm. täytettyjä leipiä, appelsiinimehua ja suklaata, mutta nähtyäni jäätelöt tiesin heti, mitä haluan. Sain maistaa Rocky Roadia, jossa oli hasselpähkinää, mutta päädyin tummaan suklaaseen. Tarjolla oli kahvia, teetä ja viinejä, joten valitsin kylmän veden.

Maisemana oli Agricolan kirkko puistoineen, joten paikka viehätti.

Liikkeessä oli myynnissä italialaisia säilykkeitä (ostamani herkkusienisäilyke oli hyvää), pastaa ja lapsille kaupattiin herttaisia jäätelöön liittyneitä tuotteita. Hyviä joululahjoja!

Isomman huoneen nurkassa oli lapsille jäätelöbaari, leluja ja luettavaa, joten kahvila oli ilahduttavan lapsiystävällinen paikka.

Vuoden auki olleen liikkeen ulkopuolella oli pöytä eli mm. jäätelöä pääsee nauttimaan lämpimänä tai sateettomana päivänä myös ulkona.

Muji, Kampin kauppakeskus

Kävelimme Fredaa pitkin Kamppiin, jossa pistäydyimme vaate-, toimistotavara- ja sisustusliike Mujissa. Koko neljäs kerros oli täynnä asiakkaita, mutta hissille ei enää tarvinnut jonottaa kuten kulemma eilen.

Kiinnostava, vaikka minulle kalliilta vaikuttava liike. Tutun kommenttina oli mini-Ikea, jossa yllättäen myytiin villapaitojen, hanskojen, kuppien ja erilaisten korien lisäksi mm. ruisleipää ja irtokananmunia.

En tehnyt kauppoja, vaan suuntasi kotiin lukemaan Westön teosta.

Kangastus 38

Luin Kjell Westön vuonna 2013 suomennettuna julkaistun kirjan Kangastus 38, joka kertoi kansalaissodan vankileirillä häväistyn naisvangin Milja-neidin tarinan.

Nöyryytetyt ja solvatut punavangit vietiin leirille kuorma-auton lavoilla toisiinsa köytettyinä, janoisina ja he päätyivät näkemään nälkää ja kammottavia kohtaloita julmien vartijoidensa keskellä.

Kirjailija jatkoi kertomalla koulussa tutustuneiden suomenruotsalaisten miesten Keskiviikkotapaamisista, joissa puhuttiin mm. politiikasta. Teemana oli tietenkin suomalaiseen/suomenruotsalaiseen tapaan juopottelu.

Westö mainitsi juutalaisten viheliäisestä sorrosta niin Saksassa kuin Suomessakin kertomalla mm. kadun pesemisestä hammasharjoilla ja suomalaisesta juoksukilpailun voittajasta. Erittäin halpamaista käytöstä, vaikka voittajan nimi oli teoksessa muutettu.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Abraham_Tokazier

Milja-neidistä, myöhemmin Matildasta eli rouva Wiikistä tuli sodan jälkeen konttoristi, joka työskenteli lakiasiaintoimistossa, kävi mielellään elokuvissa ja tapasi muusikkoveljeään Konnia ja tämän perhettä.

Sisaren kohtalo oli ollut myös pikkuveljen kohtalo eli nuoret olivat päätyneet iljettävien ihmisten kynsiin.

Surullinen kirja päättyi, kuten mielestäni kuuluikin. Mietin jälleen kerran joidenkin ihmisten vastenmielistä ja halveksivaa suhtautumista toisia ihmisiä kohtaan. Enkä tarkoita kirjoituksellani päähenkilöä.

Maininta Pellingin saarella asuneesta Tove Janssonista viehätti, vaikka kirjailijan nimeä ei mainittu.

Olen lukemattomia kertoja yrittänyt lukea Westön teoksia, joissa en jostain syystä ole päässyt alkua pidemmälle. Kangastus 38 oli vaikuttava, hyvin etenevä ja traaginen kertomus ihmisistä, jotka ovat juuttuneet elämässään tiettyyn kohtaan eivätkä pääse etenemään toivomaansa suuntaan.

Jokaisella on tai oli oikeus parempaan elämään. Heilläkin.

Hiljainen kauneus -6.10.2019

Sunnuntaina ryhdistäydyin ja kävin katsomassa Ateneumissa Hiljainen kauneus -näyttelyn.

Kiipesin portaat kolmanteen kerrokseen, mistä olin tyytyväinen. Huimausvuosina oli pakko käyttää hissiä.

Muutama kiinnostava teos, mutta kauneutta arvostavana en erityisemmin riemastunut askeettisesta taiteesta.

Olin ilahtunut, kun tunnistin eräästä maalauksesta kilpikonnan, joka yllättäen olikin emäkallio. Kerrankos sitä erehtyy.

Keramiikasta pidin, samoin kimonoista. Kuvassa oleva Kiyoko Kusudan Maalaus, 1967 oli suosikkityöni.

Useimpia teoksia enemmän minua viehätti seinällä ollut teksti:

TULEN TAIDE

Japanilaiset erottavat lähes kymmenen eri punaisen sävyä, jotka viestivät niin rohkeudesta, ilosta, energiasta, siunauksesta kuin hulluudesta, stressistä ja vaarastakin. Monessa maassa aurinko kuvataan keltaiseksi, mutta Japanissa ja Koreassa aurinko on punainen. Kiinalaisessa kultturissa punaiseen liitetään vauraus, onnellisuus ja voima. Punaisen uskotaan pitävään paha loitolla ja se on myös yleinen hääpuvun väri.

Pohjoismaisessa taiteessa etenkin tunneilmaisua ja spontaaniutta painottaneessa informalismissa esiintyy voimakkaita värejä, kuten punaista ja mustaa. Joissakin teoksissa voi nähdä viitteitä myös idän kirjoitusmerkkeihin.

Hiljainen kauneus

Sata vuotta ystävyyttä

Hugo Simbergin (1873-1917) viehättävä Keinutuolissa, Anni Bremer – maalaus kannattaa käydä katsomassa.

Sata vuotta ystävyyttä

Kappeliin vai Salveen?

Illallisella voi tilata taidemenun ravintolassa.

Kiinnostaisiko kylmäsavustettu lohi, paistettu kananpojanrinta ja jälkiruokana puolukka-mannavaahto, suolakaramelli ja kaura?

(Miksi suolakaramellia tungetaan joka paikkaan? Sama tilanne oli historian hämärissä vuohenjuustolla, jonka pistävään makuun käärittiin kaikki pahaa aavistamattomat ja hyvänmakuiset tuotteet.)

Salvesta saisi myskikurpitsakeittoa tai kasvispiirasta ja pääruoaksi turskaa ja sitruunahollandaisekastiketta tai broileria, röstiperunaa ja appelsiinikastiketta.

Joko 50 euroa Kappeliin, josta saa jälkiruokaa, jota en haluaisi tai Salveen, mutta ei jälkiruokaa ja hintana on 35 euroa. Traumaattinen tilanne, vaikka jälkiruoaksi suositellaan omenaruusua ja passionmangosorbettia 6,90 eurolla.

Melkein mikä tahansa, jossa on passionhedelmää, on hyvää. Passionit ovat yllättävän edullisia, jos niitä ostaa kaupasta, koska tuote on kevyt.

Menut ovat usein kiinnostavia ja taitavasti koottuja, mutta piinallisia, jos jotain epäilyttävää ruokaa ei saa korvattua. Ehdottomasti helpointa on tilata mitä haluaa. Ponille kyytiä -brittisarjassa nainen oli pahasti allerginen, joten hän tilasi vain suklaata.

Pyrittävä samaan.

Ellen Thesleff, HAM

Kävimme viikko sitten katsomassa Ellen Thesleff -näyttelyn HAMissa.

Minä maalaan kuin Jumala

Niinkö?

Thesleff uskoi kykyihinsä maalarina ja maalasi mielestään kuin Leonardo da Vinci tai Michelangelo. Taiteilija Thesleffillä (1869-1954) oli kiehtovia, monipuolisia ja kiinnostavia maalauksia, mutta oman lahjakkuuden vertaaminen da Vinciin, joka oli nero, huvitti. Pahoittelen huvittuneisuuttani.

Kauan eläköön poikkeuksellisen lahjakkaan da Vincin muisto.

Näyttelyssä oli mielestämme melko vähän taiteilijan tunnetuimpia töitä ja useita töitä, joita emme olleet aiemmin nähneet.

Maalaus Thyra-sisaresta ja omakuva viehättävät edelleen, mutta tyylikkäitä violettisävyisiä teoksia puistoista oli yllättävän vähän. Kuinka moni on nähnyt Juhannus-maalauksen peltomaisemasta ennen tätä näyttelyä?

Vähävaraisena Ellen Thesleff lähti Firenzeen maalaamaan. Ehdottomasti kannustan tuollaista vähävaraisuutta, koska kaipaan matkustamista syöpäköyhäilyvuosieni jälkeen. Hyväpalkkaisesta työstä olisi apua mm. silmätippavelkojen maksamisessa – ja tietenkin käynneistä mm. Lissabonissa, Reykjavikissa, Bostonissa, Dubrovnikissa ja Lontoossa. Vanhan toistoa, joten lisätään listalle Malediivit. Voiko ihminen olla muuta kuin onnellinen lomaillessaan valkoisen hiekan, turkoosin veden ja palmurantojen keskellä?

Voin huomaavaisesti piipahtaa myös Firenzessä, koska käynnistä Uffizin galleriassa on ikuisuus.

Täytyy tunnustaa, että maalauksia oli mielenkiintoista katsoa, mutta kumpikaan meistä ei innostunut näyttelystä.

Näyttely päättyy tammikuussa, joten neiti Thesleffin teoksiin on hyvää aikaa tutustua vielä sunnuntaina 26.1.2020.

Verbaalikko?

Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa kiusallisissa tilanteissa törkeästi kiroileva henkilö ilmoitti, ettei hän voi sietää huumorintajuani (ymmärtääkseni ”huumorintajuani”), joten hän välttää seuraani. Minä ihmettelen hänen noloa ja hätkähdyttävää käytöstään, joten pidän ratkaisua järkevänä.

Suosimani ja hilpeänä pitämäni sarkasmi on kiusallista, jos se tahattomasti loukkaa toista.

Toisinaan törmää ihmisiin, joiden ajattelutapa tai tausta on niin hämmentävä, että heidän käytöstään on vaikea ymmärtää. Tilanne on kuin jatkuvasti sairastavilla astmaatikoilla, jotka ketjupolttavat.

Ihmeellinen verbaalikko-sana voi hämmentää monia ihmisiä, mutta sanaa kummastelevat hyvin, hyvin harvoin edustavat verbaalikkoja.

Pawel Althamer I (AM), HAM -8.9.2019

Thesleff-näyttelyn jälkeen kiipesimme yläkertaan katsomaan puolalaistaiteilijan töitä. Miehen teokset olivat vaihtelevia, hilpeitä ja muita ihmisiä huomioivia.

Althamerin (s. 1969) mukaan kulta merkitsee valaistumista, jonka kokeneen ihmisen toimintaa läpäisee rakkaus.

(Kultaa, kiitos. Rakkauteen suhtaudun edelleen skeptisesti nähtyäni epäilyttäviä tilanteita mm. työympäristöissä.)

Nimettömään (Liukumäkeen) kannattaa viedä pikkulapsia. Riemastuttaako juuri mikään pientä ihmistä enemmän kuin saarnastuolia muistuttavasta esineestä liukuminen? Kengät pois, kiitos.

Nukkekoti-teos kiinnitti huomiomme. Ystävä haaveili lapsena nukkekodista ja minä olisin halunnut päästä siivoamaan kyseistä työn mm. keräämällä roskia, lakaisemalla huoneet ja pesemällä pinnat. En oikein usko, että kuuraamiseen yllyttäminen oli työn motiivina.

Yläkerrassa asuu ”köyhä kuvanveistäjä, jolla on lämminhenkinen ja kodikas asunto”. Alakerran asukas on ”sotkuinen ja ylipainoinen mies, jota ympäröivät kulutushyödykkeet”. Teemana oli, että hyvä voitti pahan.

Minun silmissäni molemmat miehet elivät kuin possut. Pahoittelen jälleen, sympaattiset saparohännät.

Omakuva poikana, pehmokoira kainalossa, oli hellyttävä.

Einsteinin luokka, jossa opetettiin syrjäytyneille pojille fysiikka, oli mielestäni nerokas teko. Toivottavasti poikia tuettiin jatkossakin.

Taiteilijasta sai humaanin ja ymmärtäväisen vaikutelman.

Yläkerran toisen kaarihallin valkoiseen tilaan olisi voinut nousta alakerrasta valkoiseen paperihaalariin pukeutuneena. Omaisuus piti jättää kaappeihin, jotta olisi voinut kokea olemista valkoisen ympäröimänä. Ehkä ensi kerralla, jossain muussa maassa tai aikatodellisuudessa.

Hattara

Toimistotöissä on usein ilmastointi, joka raikastaa tilaa, hytisyttää ihmisiä ja saa hiukset heilumaan tuulessa. Lainasin ohutta villahuiviani palelevalle työkaverille, joka epäröi huivin lainaamista hajuvesikammoni vuoksi. Minulla oli kolme kerrosta vaatteita, joten kerrankin tarkenin enkä joutunut kääriytymään huiviin. Kerroin, etten haista hänen hajuvettään, joten hän saa mielellään käyttää lämmittävää huiviani työpäivän aikana.

Ojensin hänelle huivini, jonka hän ilmoitti tuoksuvan hattaralta.

Hattaralta? Viehättävä kommentti, jonka ehdottomasti lisään ansioluettelooni.

Auringonkukkakimppu

Auringonkukkia ihailimme Rautatieasemalla. Jos joku välttämättä haluaa ojentaa minulle kimpun kyseisiä kukkia, niin hän kuuluu ikuisiin suosikkeihini.

Ornon valaisimet, Sinkka

Mikäli Iittalan naivistit eivät jostain hyvin hämmästyttävästä syystä inspiroi, niin suosittelen käyntiä Sinkassa Keravalla. Orno – valo ja muoto -näyttely päättyy sunnuntaina 25.8.2019. Näyttelyssä on esillä Ornon klassikkovalaisimia ja Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden valaisintyyppejä.

Valokuvassa on Liisa Johansson-Papen töitä. Hänen tyylikkäitä töitään myy nykyisin Kontulassa toimiva Innolux, jossa vierailin pari vuotta sitten Suomen Syöpäpotilaiden työhönpaluuryhmän kanssa. Kiitos kiinnostavasta kohteesta, Marketta!

https://www.innolux.fi/fi/suunnittelijat/lisa-johansson-pape

Sinkan näyttely oli erittäin kiinnostava ja valaisimet näki mustasta metallista muotoiltujen pöytä- tai hyllyryhmien luona, jotka oli ystävällisen museovirkailijan tiedon mukaan kehitetty Sinkan näyttelyä varten.

Ihmettelin aluksi metallikehikkoja, kunnes taiteeseen perehtyneen tutun kanssa jatkoimme matkaa saliin, jossa valaisimet näki pöydän yläpuolella tai penkkiriviä valaisemassa. Opiskelijoiden kekseliäitä ja taidokkaita töitä ei välttämättä erottanut palkituista Ornon valaisimista.

Kiehtova näyttely tyylikkäässä museossa, jossa kannattaa vierailla Kultasepänkatu 2 -osoitteessa Keravalla.

Näkemäni valokuvan mukaan näyttely kiinnosti myös pieniä lapsia, jotka arvostivat (valaisin-) taidetta.

Ajatuksemme saattoivat Sinkassa harhautua lemmikkipuolelle, kun mietimme, hyppäisikö kissa pöytäkehikolle, jolla ei ole pöytälevyä. Väitämme, ettei hyppäisi.

Vaeltelu

Kerava-käynneissä oli parin vuoden tauko, joten kiertelimme alueella.

Kävimme katsomassa lähellä olevan vehreän kadun ihastuttavaa ”brittikotia”, sitä vastapäätä olevaa myynnissä ollutta tonttia, jonka ikuisuuden autiona olleella ja rakennuksettomalla pihalla luulin lapsena käyneeni vadelma- ja omenavarkaissa. Puutarhavadelmat olivat keltaisia ja suuria.

Katselimme päiväkodin pihan sympaattista metallisammakkoa, lapsuuden SUURTA kalliota, tenniskenttiä, Lapilan kaunista kartanoa ja upeaa pihaa, purettua ala-astettani, joka oli alusta lähtien ankean ruma, mäen päällä olevaa vanhaa puukoulua ja myöhemmin uutta kauppakeskusta Karusellia, jossa kävimme lounaalla.

Tilasin Mama Mozzassa kasvispizzaani punasipulia, kirsikkatomaatteja ja tuplaherkkusienet, joten sain jännittävän kiehuvan pizzakulhon, joka muistutti suurine herkkusienipaloineen jotain kiinnostavaa sienipataa. Pizza oli kuumaa ja loput sai mukaan, joten eipä valittamista. Kasvispizza näytti hyvältä, mutta olisin nypityttänyt pois munakoisonviipaleet. Kesäkurpitsa maistuu hyvältä, mutta löllöt munakoisonviipaleet epäilyttävät. Alkupalapöytä oli monipuolinen ja runsas ja ravintolan sisustus oli viihtyisä.

Keskustelimme mm. DNA-testeistä, jotka kiinnostavat edelleen. En usko, että perimäni on muuttunut, koska sain siirteen ainoalta sisareltani allogeenisessä kantasolusiirrossa, mutta mistäpä tuota tietää. Meillä on samat vanhemmat, joten miksi tilanteeni muuttuisi?

Asuntonäyttö

Olen pitkään ollut kiinnostunut Keravalle rakennettavasta kerrostalosta, joten kävimme tutustumassa kahteen esittelyasuntoon.

Kaksio oli ylimmässä kerroksessa ja esteettömät maisemat olivat loistavat, vaikka asunto oli pieni. Lasitetun parvekkeen ovi oli auki, mutta kodin kuumuus ilahdutti eli ikkunat olivat paahteiseen suuntaan. Hinta oli 180 000 euroa ja neliöitä oli välittäjän mukaan 41. Kummastelin neliöiden määrää, joten otin mukaan esitteen, jonka mukaan suurin (suurin?) eli kyseinen kaksio oli 35,5 m2. Pienemmissä kaksioissa neliöitä oli 32.

Pieni paikkakunta, joten enemmän neliöitä asuntoihin, kiitos.

Yksiö oli sievä ja 21-neliöinen, mutta sinne näki viereisiltä parvekkeilta. Toisaalta maisema oli kauniimpi kuin ylimmästä kerroksista, koska näkymä oli omakotitaloalueelle, jossa oli suuria lehtipuita.

Empiirisen tutkimuksen tuloksena oli, että lämmin tai hyvin lämmin asunto on hyvä, esteetön maisema on erinomainen, mutta kaunis maisema on ehdottomasti parempi. Paljon, paljon enemmän neliöitä ja läpitalon koti on paras ratkaisu. Ei maisemaa naapuriasuntoihin, kiitos.

Pohjoisen puolen kiinnostavampaan suuntaan olleet asunnot oli jo myyty eikä minua juuri yhtään häirinnyt räikeä väritys taloyhtiön porraskäytävien ovissa tai parvekkeen seinissä… Suomennos: kunpa rakennuttajat luopuisivat värikkäistä parvekelaseista ja päiväkotivärisistä seinistä ja ovista. Tökerö trendi, jonka tulevat suunnittelijat tuomitsevat. Sanokaa minun sanoneen.

Olen aina halunnut kirjoittaa sanokaa minun sanoneen tai ettekö te tiedä, kuka minä olen. Kjeh!

”Luonnonvastaista! Minä en ole mikään gorilla!”

Kortisonihoitojen aikana tosin näytin gorillalta.

Keskiviikkona sain käytettyä kertyneitä työtuntejani ja lähdin töistä jo klo 12. Torstain ja perjantain lomailin. Vein läppärini huoltoon ja selvisin murheellisesta läppärittömyydestä lukemalla kiinnostavaa kirjaa.

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Minulle suositeltu saksalaisen Nina Georgen (s. 1973) Pieni kirjapuoti Pariisissa ilahdutti sieluani. Teos kertoi hylätystä keski-ikäisestä miehestä Jean Perdusta, joka osasi valita jokaiselle henkilölle juuri hänelle sopivaa luettavaa kirjakauppalaivastaan. Kirjassa oli tekstiä kaikesta siitä, mitä jokainen kirjoja ja unelmia rakastava haluaa elämäänsä. Teos päättyy muutamin ruokaresepteihin ja Kaunokirjalliseen ensiapupakkaukseen Adamsista Twainiin.

Oodi, Kansalaistorin Arboria ja Musiikkitalo

Piristin perjantaipäivää retkellä keskustaan. Käväisin Oodissa, ihmettelin Arboriaa, ilmatäytteistä rakennelmaa, jonne turvallisuussyistä menisin vain happimaskilla, leikkureilla ja saksilla varustautuneena ja jatkoin matkaa Musiikkitaloon.

Arboriassa pääsee käymään vielä sunnuntaina 25.8.2019, jos joku uskaltautuu ihailemaan brittitaidetta 80 muun ihmisen kanssa klo 11 lähtien.

Kylli Kukk

Luin Arborian ohjelmataulusta, että Kylli Kukk piti tilassa joogaharjoituksen. Näin ohjaajan, kun hän poistui tilasta ja mietin, että menen kiittämään häntä. Hän näyttää aina tyytyväiseltä, onnelliselta, säteilee hyvää oloa ja innostaa ihmisiä joogan pariin.

Seuraavaksi mietin, että hänellä on oikeus olla kaikessa rauhassa ja jatkoin matkaa.

Harmi, kun ei aina tiedä, onko karmea häirikkö vai ilahduttaako kommentti toista.

Suruton kaupunki uudelleen

Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki -näyttely aukesi klo 11, joten päätin ensin käydä kiertelemässä puistossa ja käväistä lounaalla ennen 20-luvun Helsinkiä kuvaavaa näyttelyä. Kyseessä oli toinen tutustumiskerta erääseen parhaimmista näkemistäni näyttelyistä, koska erinomainen näyttely suljetaan sunnuntaina 1.9.2019.

Menkää ja virkistäytykää, koska ”Kimmeltävä kuin kulta, helmeilevä kuin samppanja, herkullinen kuin hedelmät, jalo kuin viini on Pommac”. Muistattehan toisaalta, että ruumista täytyy kurittaa, koska me olemme urheilukansaa. Uimahallin höyrykaappi on ihana, koska se laihduttaa niin hyvin, toteaa nuori nainen. Hän harrastaa myös tätinsä paheksumaa gorillamaista voimistelua.

Ei enää salsaa, rvp-muokkausta, niska-selkää tai lavista, vaan sulavoittavaa kuntoilua.

Café Huvila

Museon pihan viehättävästä kahvilasta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää palautetta, joten oli aika tutustua arkisin tarjottavaan lounaaseen.

Torstaina ja perjantaina tarjolla oli tomaattivuohenjuustokeitto ja paahdettu kukkakaalimantelisalaatti 10,50 eurolla. Vuohenjuusto edustaa pahuutta, joten valitsin salaatin ja siihen kuuluvan fantastisen leipäviipaleen.

Sain hyvän ikkunapaikan, josta näin Kansallismuseon tornin. Odotellessani annostani luin Helsingin Sanomat -lehteä, ilahduttavaa poikkeusta digiversioon. Minulle tuotiin salaatti, joka oli kaunis, raikas ja erittäin hyvä. Hitaana syöjänä nautin erinomaisesta lautasellisesta melkein tunnin ajan. Sanomalehden jälkeen luin Heston Blumenthalin keittokirjaaa ja päätin jälleen kerran opetella hyväksi kokiksi. Seurattavaksi jää, missä elämässä tämä tapahtuu.

Hyvää leipää ei saanut ostaa mukaan, mitä harmittelen. Olisi pitänyt varmistaa leivotaanko leipä kahvilassa vai ostetaanko se jostain leipomosta.

Huvila on poikkeuksellisen hyvä lounaspaikka, jota suosittelen mielin vilpittömin.

http://www.cafehuvila.fi/

Inherit the Dust, Kansallismuseo – 1.9.2019

Aurora Karamzinin huvilassa olleen valistavan ja ennen kaikkea ilahduttavan museokäynnin jälkeen kävin kiertämässä Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019.

Vaikuttava näyttely Itä-Afrikasta, jossa ihmiset valtaavat eläinten asuinalueita rakentamisella, teollisuudella ja muuttamisella. Missä aiemmin vaelsivat norsuperheet makaavat nyt sillan alla kodittomat ihmiset ja heidän liimaa imppaavat lapsensa. Uhanalaisten gepardien asuinsijoilla on joutomaata ja asunnottomat syövät mädäntynyttä ruokaa kaatopaikkojen roskapusseista. Filmausryhmän jäsenillä alkoi valua nenästä verta kuvauspaikoilla, joilla osa ihmisistä elää koko elämänsä. Simpanssiteos istuu murheellisen näköisenä sottaisella kujalla. Luonnon tuhoaminen, mikä länsimaissa tapahtui kauan aikaa sitten, tapahtuu nyt Afrikassa väkiluvun lisääntyessä. Kirahvien ja sarvikuonojen asuinsijat katoavat eivätkä salametsästäjät ole ainoita, jotka vaikuttavat niiden tulevaisuuteen. Ihminen on pahin tuholainen luonnolle.

Surullinen, julma ja erittäin vaikuttava näyttely, joka jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi nähdä.

Zäpämmät, Musiikkitalo

Palasin Musiikkitaloon ja kuuntelin aulassa kaikuvaa musiikkia. Zäpämmät-duon esitys oli alkamassa myöhemmin ja ihailin konserttikanteleen ja lyömäsoitinarsenaalin sointuja hetken aikaa.

World Press Photo, Sanomatalo – 1.9.2019

Tutustuin Sanomatalon käytävällä valokuvanäyttelyyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019 ja mietin jälleen kerran, kuinka kammottavia ihmiset ovat toisiaan kohtaan. Huumeita, rajojen vartiointia, murhia ja sotia. Pienille lapsille opetetaan aseiden käyttöä, tulivuoren tuhka peittää kodit Italiassa ja teurastamoissa silputaan eläinparkoja.

Luonto-osuus tietenkin viehätti. Kukapa ei pitäisi lempeästä puumasta tai kahdesta leikkisästä puumanpennusta?

Läppäri

Perjantaina hain läppärini, jossa ei yrityksen mukaan ollut mitään vikaa ja maksoin huollosta viisi (5) euroa. Olin varmistanut hinnan etukäteen sähköpostilla ja huollon piti maksaa 80 euroa.

Huoltomies korjasi vielä erehdykseni, jonka vuoksi olin muuttanut kaikki Word-pohjat vähemmän kätevään pdf-muotoon.

Huolto olisi ollut ilmainen, koska olen kanta-asiakas, mutta halusin maksaa edes jotain ja veloitus oli peräti viitosen. Onnistunut käynti, ehdottomasti.

Sleeping Sun, Nightwish

Kiitos Tarja Turusen upean äänen maailma on huomattavasti parempi paikka. Kannatan myös soittajia.

Lauttasaaresta Kuusisaareen

”Tietenkin me selviämme. Vain lurjuksille käy huonosti.”

Muumimamma, Vaarallinen juhannus

Pari viikkoa sitten sain hauskan kutsun eli matkan Lauttasaareen, josta kävellen Lehtisaaren kautta Kuusisaareen. Ehdin bussiin, metroon ja nousin Otavantien metroportaat.

Olin tyytyväinen siitä, etteivät jyrkät portaat pysähtyneet kesken matkan. Kampissa rullaportaat hyytyivät vuosia sitten virheellisen palohälytyksen vuoksi, joten portaat ostoskeskukseen piti kiivetä ylös. Onneksi tehtävä onnistui, vaikka yllättävän moni – ja nuori – tupakoija jäi hengästyneenä seisomaan portaikkoon.

Kävelimme Lauttasaaren kartanon puistossa olevaan ja kauniisti remontoituun kasvisravintola Puhuriin, joka on sievässä punaisessa puutalossa. Tarjolla oli salaattia, leipiä ja leivonnaisia. Jos joku haluaa tuorejuustolla ja mansikanviipaleilla täytetyn croissantin, niin kannattaa mennä käymään. Salaattipöydässä oli erilaisten kasvisten lisäksi lisäksi tomaatti-leipäsalaattia ja vesimeloninviipaleita riisi-tofupadan lisäksi.

Olin syönyt ennen lähtöäni, joten valitsin hyvältä maistuneen ja ehdottomasti raikkaan leivän, jonka täytteenä oli mm. tuorejuustoa, kasviksia ja herneenversoja.

Jostain hyvin hämärästä syystä ajattelin olevani tutummassa Munkkiniemessä ja kuvittelin, että kävelemme rannan kautta taidemuseoihin.

Valitsimme Lauttasaaressa metsäreitin, ohitimme aurinkoisen padelkentän ja jatkoimme matkaa metsän siimeksessä.

https://www.lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/kesa-tulee-ja-padel/

Lämmin päivä, joten hyvältä tuoksuvassa metsässä oli mukavaa kävellä. Olin hyvin huojentunut siitä, ettei metsissä ilmeisesti kytännyt pirigaattoreita:

https://yle.fi/uutiset/3-10879364

Keskustelimme tärkeästä aiheesta eli kummasta pidämme enemmän, männyn- vai kuusenkävyistä. Päädyimme kumpikin persoonallisempiin männynkäpyihin. Olkaa hyvä ja valitkaa kuusenkävyt.

Meren rannalla oli kerrostalo, josta oli upeat maisemat molempiin suuntiin. Kuulin, että hyvin monien suomalaisten aikoinaan ihailema Spede oli asunut talossa. Perheessämme, jossa tv oli auki harvoin ja vain jotain tiettyä ohjelmaa katsoessa kyseinen esiintyjä kuului tv kiinni -kohtaan. Ihmiset pitävät niin erilaisista asioista.

Katselimme seurakunnan viehättävään Mustasaareen, jonne voi matkustaa paatilla Töölöstä. Saareen voisi teoriassa voisi kävellä sillan yli (silta on olemassa, mutta nostettuna) Lehtisaareen. Jälkimmmäisen saaren asukkaat ovat halunneet, että reitti Mustasaareen kulkee muuta kautta eli merta pitkin ja veneellä. Oletettavasti siitä on hyötyä, jos ikioma kotitalo maksaa öbaut 14,7 miljuunaa.

Matkalla näimme useita kauniita kelohonkia metsissä ja pihoilla, Aasiasta muuttaneita miehiä onkimassa rannoilla (kuhaa, jota olen aina ihmetellyt, nepalilaisravintoloihin?) ja pari nuorta naista, joilta varmistimme kävelysuunnan museoihin. Tulimme hämäävästi toiselta suunnalta kuin Munkkiniemi ja löysimme perille.

Seura oli hyvä, kävelymatka oli mukava, seutu oli viehättävää, mutta Kuusisareen PITÄÄ tulla Munkkiniemen kautta. Fakta.

Kävimme Gyllenbergin taidemuseon Sigrid Schauman – Taide tunteiden kuvana -näyttelyssä, joka päättyy sunnuntaina 4.8.2019. Taidemuseo on auki ke klo 14-19, la ja su klo 12-17. Teokset kuvasivat vehreyttä, huikeaa vihreyttä ja valoa mm. Italiassa.

Teiteilija piti ensimmäisen yksitysnäyttelynsä 86-vuotiaana. Ihailtavaa!

Museossa huomasin eron taiteellisen ihmisen ja minun välillä. Kiersin vauhdilla koko näyttelyn, palasin useita kertoja suosikkiteosteni (mm. Villa Aurelia ja vihreää hohtaneet maalaukset) luokse, kävin selaamassa salissa olleita taidekirjoja tutustuen mm. Sigrid Schaumanin elämään, Gyllenbergin taidekokoelman teoksiin ja pankkiiri Gyllenbergin historiaan. Maalaustaiteeseen perehtyneen tutun keskittyessä hitaasti ja rauhallisesti maalauksiin, niiden värimaailmaan, tunnelmaan ja valoon. Asiantuntija ja juntti kävivät taidemuseossa… Melkein hävetti, mutta ei ihan. Arvostan taidetta ja luen taiteesta, mutta värimaailma, toteutus ja teosten tekniikka ovat minulle vieraampia asioita. Kerran minulla oli valööri, mutta se kiipesi karkuun.

Sigrid Schauman oli taitava maalari ja veli Eugen Schauman pisti sortoaikana päiviltä Bobrikovin. Arvostettavaa sukua, ehdottomasti. Paitsi Valtioneuvostossa 65-vuotiaana listityn B:n kannalta.

Historiallinen rakennus

https://yle.fi/uutiset/3-9792862

Marita Liulia ja Didrichsenin taidemuseo

Kävelimme kukkivien jarmiinipensaiden katveessa kohti Didrichsenin taidemuseota, jonka pihaa koristivat uudet teokset. Lapulle olisi voinut kirjoittaa unelmansa tai unensa, jonka museovirkailijat olisivat kiinnittäneet pyykkinarua muistuttaneeseen kiinnostavaaan teokseen joko valkosella tai mustalla lapulla. Harkitsin asiaa, mutta olisin halunnut ihan itse kiinnittää lappusen, joten luovuin ideasta.

Museovirkailija ohjasi meidät taidemuseon alakertaan katsomaan Marita Liulian haastattelun, jonka näkeminen avarsi käsityksiämme sekä taiteilijasta että hänen teoksistaan. Huikea ihminen, joka on väärin tulkitusta sairaudestaan ja lapsuudenkodin tulipalosta huolimatta menestynyt todella hyvin.

Liulian työt tulivat kauan sitten tutuksi, kun astrologiaan perehtynyt ystävä kertoi Tarot-korteistaan. Astrologia epäilyttää meitä härkiä, mutta perehdyin Tarotin historiaan ja maailmaan ja löysin Marita Liulian suunnittelemat ja kuvaamat Tarot-kortit. Pidän monista taiteellisista ja kiinnostavista korteista, mutta vierastin osaa korteista. Liulia jäi mieleen mielenkiintoisena taiteilijana.

Olisin mielelläni tutustunut hänen maailmaansa Mäntässä, mutta olin liian sairas sinä vaiheessa. Gumbostrandin näyttely jäi näkemättä, koska en autottomana päässyt paikalle. Kävely kapealla, jalkakäytävättömällä ja kiemurtelevalla maantiellä ei kiinnostanut, koska olen selvinnyt jo useammasta sairaudesta eikä auton alla jääminen huvittanut. Lopultakin Liulian näyttely oli Didrichsenillä. Kiitos!

Taiteilijan kultaa hohtavat teokset viehättivät, vaikka teoksissa läikehti tulipaloa kuvannut punainen. Lummemaailma ihastutti, vaikka luonnon tuhoutuminen näkyi useissa teoksissa. Taiteilija asuu Helsingissä tai Heinolassa, työskentelee metalliyhtiön tiloissa ja vaikuttaa tyytyväiseltä työtilaaansa. Liulia matkustaa todella paljon, tutustuu paikallisiin ja tekee osan teoksistaan yleisön parissa. Heti, KUN rikastun, niin seinälläni hohtaa Liulian teos. Viehätyin mm. kirsikankukkia kuvaavista maalauksista.

Tuttua kiinnostivat teokset, joita Liulia oli luonut Japanissa vieraillessaan.

Maailmassa on huikean taitavia taiteentekijöitä ja Marita Liulia kuuluu heihin. Kiitos Didrichsenin taidemuseolle siitä, että Liulian teoksista oli kootu upea ja vaikuttava näyttely, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019. Museossa voi vierailla tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Museokortilla pääsi tietenkin kumpaankin taide- ja kotimuseoon.

Lähdimme kotimatkoille Otaniemen kautta eli jo ties kuinka mones espoolainen metropysäkki, jolla vierailin. Ooh, valistusta ja erinomaisen hyvä päivä hyvin monin tavoin.

Hammaslääkärin vaurastuminen -piirroskuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta huvittaa minua sitäkin enemmän.

Oma kroko teamLab-seinällä

Huoneessa pääsi värittämään ainakin kukan, salamanterin tai krokotiilin väriliiduilla. Ystävä väritti kauniin punaisen kukan ja minä päädyin värittämään yksisilmäisen krokotiiliin, joka halusi raidalliseksi. Jätin kirjoittamatta nimeni krokoon, vaikka lapset suosivat käytäntöä.

Amos Rexin virkailija skannasi kuvat ja ne piti nähdä hetken kuluttua huoneen ulkopuolella.

Ihailimme E:n kukkasta, mutta krokotiiliäni ei löytynyt seinältä, lattialta tai muistakaan saleista. Etsin työni paperipinosta ja museovirkailija skannasi sen uudelleen. Oli ilahduttavaa nähdä oma kroko seinällä. Kaksisilmäinen kroko, joten ihmeellistä, ihmeellistä on skannaus. Piirustuksen jätin uudelleen skannaamispaikan viereiselle pöydälle enkä kehystyttänyt kyseistä taideteosta (hmm) kotikokoelmiin.

Jonotimme torstaina 27.12. Amos Rexiin. Kumpikin meistä oli nähnyt näyttelyn aiemmin, mutta uudelleen piti ehdottomasti päästä paikalle. Ystäväni oli paikalla jo avajaispäivänä elokuussa.

Tapasimme Kampin Torrefazionessa viidennessä kerroksessa (loistopaikka!) ja olimme paikalla 40 minuuttia ennen museon avaamisaikaa, mutta edessämme oli jo noin 30 ihmistä. Onneksi oli leuto ja tuuleton päivä, joten jonottaminen sujui hyvin. Ovien auetessa jono ulottui jo Lasipalatsin toiseen päähän.

Kerroin nähneeni aseman luona dinosauruksen ja väitteeni herätti epäluuloa, mutta hetken kuluttua dino marssi ohitsemme ja hänen seuralaisensa jakoi mainoksia. HAH, näin OIKEASTI dinon. Tosin puku oli puhallettu, joten kysessä ei ihan välttämättä ollut ihan oikea dino. Toisaalta väitin ensin, että näin lohikäärmeen. Dino tai lohikäärme, ne erottaa vaan siivistä ja tulenlieskoista. Luulisin.

Lastenvaunujen kanssa kulkevat tai huonosti liikkuvat jonottavat sisään Lasipalatsin takaa. Liput he voivat ostaa museokaupasta. Eteemme tuli vain kolme hyvin liikkuvaa henkilöä kyseisestä jonosta.

Lippujonon jälkeen esitimme korttimme, puhelimessa olevan toimittajakortin ja rakkaan Museokorttini. Museokortteja oli marraskuussa 2018 voimassa yli 150 000 kappaletta ja niitä on valmistettu yli 200 000 kappaletta. Suomi sivistyy kiitettävästi.

Laskeuduimme portaat alakertaan ja mm. vaunukansa laskeutui museoon hisseillä. Emme jonottaneet naulakkoon, vaan pidimme takit päällä.

Seurasimme ensin meren huikeaa liikkumista musiikin tahdissa ja aaltojen edessä tyytyväisinä juoksevia lapsia.

Katselimme seuraavaksi ylöspäin virtaavaa vettä suuressa salissa. Joko kattoikkuna oli peitetty TAI katossa oli musta aukko. Ei voi tietää. Istuimme hetken tuoleilla katsomassa virtausta, mutta mahdollisuus oli myös säkkituolissa makaamiseen. Opiskeluaikainen ystäväni kertoi maanneensa ihailemassa veden liikettä ja haluaa huoneen seuraavaksi joululahjakseen. Kätevää. Täti rakasti näyttelyä ja miettii jo seuraavaa käyntiä.

Jonotimme ensin salin taustalla ja seuraavaksi pienessä huoneessa, että pääsimme katsomaan reilun neljän minuutin elokuvaa. Olisi mukavaa nakuttaa laskurilla ohikulkevien määrää, kuten museovirkailija teki. Muistaakseni elokuvaa pääsi katsomaan 25 ihmistä kerralla.

En ottanut kuulosuojaimia, koska täiriski hirvitti edellisen vierailun jälkeen. Ei onneksi täitä, joten ei uusia kuulokkeita. Hoidin parikymppisenä au pairina lapsia Sunninghillissä Englannissa ja he saivat koulusta täitartunnan. Kaikkien perheenjäsenten – ja minun – hiukset pestiin hirveältä haisevalla täisampoolla ja kammattiin tiuhalla täikammalla. Vanhemmat ja minä vältyimme onnekkaasti tartunnalta. Pyykkäystä rakastavana sain pestä valtavan määrän liinavaatteita ja pyyhkeitä. Onneksi pesukone ja kuivausrumpu nitistivät loput eläväiset. Toisella lapsista oli kauniit, hyvin tummat ja kiharat hiukset ja täiden munat näkyivät niissä. Näky ei ollut erityisen viehättävä, vaikka iloisilla täillä oli varmaan pehmeä ja hyvä oleskelupaikka.

Elokuva oli jälleen huikea lentävine lintuineen, väreineen ja hajoavine vihreine krysanteemeineen, joita oli mielestäni aiempaa enemmän. Elokuva ilmeisesti muuttuu eri esityskerroilla. Japanilainen musiikki oli erittäin kaunista. Upea esitys!

Kävimme katsomassa arkkitehti Sigurd Frosteruksen (1876-1956) taidenäyttelyn, jossa oli mm. Finchin ja Enckellin maalauksia. Hyviltä näyttivät.

Palasimme lumoavaan saliin, jossa kukat kukkivat, salamanterit, krokotiilit, perhoset ja linnut vaelsivat seinillä ja lattialla kulki suuri sininen valas, jota meistä kumpikaan ei aiemmalla käyntikerralla huomannut. Krokotiilit kuulemma hajoavat, jos niiden päälle tallaa riittävän monta kertaa. Nyyh! Haluan, että värittämäni raitakroko pysyttelee katonrajassa ja juoksee hirvittävää vauhtia karkuun pieniä tai mahdollisesti suurempiakin tallaajia.

teamLab-näyttelyt

Ryhmällä on näyttelyitä Tokiossa, Singaporessa ja Kaliforniassa. Huikeaa osaamista!

TeamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”. (Amos Rex)

teamLab, YouTube

https://www.youtube.com/channel/UCYab90rmhVPfbrnmN-Zmwhg

Kehotus

Mene museoon. Mene ehdottomasti Amos Rex -museon teamLab -näyttelyyn kulkematta (Monopolin) lähtöruudun kautta:

la 29.12. klo 11-17

su 30.12. klo 11-17

suljettuna ma 31.12.2018 ja ti 1.1.2019

ke 2.1. klo 11-23

to 3.1. klo 11-23

pe 4.1. klo 11-23

la 5.1. klo 11-23

su 6.1. klo 11-17 (loppiainen)

Hyvää joulua!

Helsinki on peittynyt kauniiseen valkoiseen lumeen, joten voi joulujuhlinnan lomassa laskea mäkeä pulkalla, kiskoa rattikelkkaa tai lähteä hiihtämään .

Olisi mielenkiintoista tietää, tanssiiko joku kuusen ympäri Suomessa? Kööpenhaminassa tanssin vuosia sitten, mutta kotona en koskaan kokeillut.

Talvipuutarha

Tapaninpäivänä kannattaa käydä Talvipuutarhassa ihailemassa joulukukkia.

Talvipuutarha on upea ja sinne on aina vapaa pääsy. Kuvasin portaikossa olevat jouluruusut kasvihuoneessa.

ke 26.12.2018 klo 12 – 16

to – pe 27. – 28.12. klo 12 – 15

la – su 29.-30.12. klo 12 – 16

Osoite: Hammarskjöldintie 1 A, 00250 Helsinki

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha

Kaisaniemessä voi vierailla joulun jälkeen to 27.12. – su 30.12.2018.

Aikuiset 10 euroa ja lapset 5 euroa. Kasvihuoneisiin on vapaa pääsy Museokortilla tai Kasvitieteellisen puutarhan ystävänä.

to 27.12. klo 10 – 18

pe ja la 28. – 29.12. klo 10 – 17

su 30.12. klo 10 – 16

Osoite: Kaisaniemenranta 2, 00170 Helsinki

Toivotan kaunista ja valoisaa joulua!

Vintage Christmas

https://www.youtube.com/watch?v=myyAkYqykbs

JOSEF FRANK, Designmuseo 12.10.2018–17.3.2019 ja Oodeilua

Kävimme katsomassa Josef Frankin taidenäyttelyn Designmuseossa ja mietin kuinka huikean elämän mies eli. Hän pääsi onneksi pakoon Ruotsiin Itävallasta, jossa häntä olisi vainottu uskonnon vuoksi.

Ystäväni osti Museokortin eli pitkäaikainen ”painostukseni” on tehonnut. Loistavaa!

Designmuseon näyttelyssä nähtävillä oli taitavaa suunnittelua, upea näkemys monista asioista ja vaikuttavaa osaamista mm. arkkitehtuurista, taiteesta, huonekaluista ja tekstiileistä.

”Näyttelyn on tuottanut MAK –Austrian Museum of Applied Arts / Contemporary Art

Näyttelyn yhteistyökumppanina: Kjell och Märta Beijers Stiftelse ja Austrian EmbassyHelsinki”

Joskus on hetkiä, jolloin harmittaa olla keskinkertainen ihminen, joka ei osaa ilahduttaa muiden elämää, kuten huipputaiteilijat ja -muusikot. Toisaalta meitä keskinkertaisia on aina ollut eniten, joten mikäpä tässä elellessä ja muiden vaikuttavia elämiä ihaillessa.

Ehkä pitäisi kirjoittaa Sinuhe Epyktiläinen, osa 16 -teos?

Keskustakirjasto Oodin avajaisiin on enää viikko

”Helsingin keskustakirjasto Oodin avajaisia juhlitaan itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta 2018. Avajaiset jatkuvat itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta, jolloin luvassa on erityisesti perheille suunnattua ohjelmaa.

Oodi avaa ovensa ensimmäistä kertaa yleisölle itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta kello 8. Avajaisohjelma alkaa kello 14 ja jatkuu noin puoli yhdeksään asti illalla.Ohjelma sijoittuu sekä ulkolavalle että Oodin kolmeen kerrokseen.”

Uutuuskirja tarjoushintaan

”Tervetuloa Grindelwaldin rikokset -kirjan julkistamisjuhlaan Oodiin torstaina 6.12. klo13! Paikalla myös suomentajavelho Jaana Kapari-Jatta.”

Taitavaa suomentajaa arvostan, mutta kirja vaikuttaa elokuvan trailerin perusteella hurjalta.  Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -edeltäjässä oli taitava ja viehättävä Eddie Redmayne ja hupaisia elikoita, mutta uhkaa ja tuhoa oli ikävää katsoa.

Ehkä pitäisi ensin lukea J. K. Rowlingin kirjoittama kirja? Olen todella iloinen siitä, että hänellä on taito kirjoittaa tarinoita, jotka ilahduttavat kaiken ikäisiä ihmisiä. Ystäväni iäkäs äiti luki Harry Potter -sarjan vanhainkodissa ja piti kirjoista.

Pottereita oli julkaistu suomeksi jo kaksi teosta, kun löysin kirjat vuosia sitten Akateemisesta kirjakaupasta ja luin ne sekä englanniksi että suomeksi ilahtuen taidokkaista käännöksistä.

Influenssarokote ja läppäri huoltoon

Tänään käyn influenssarokotuksessa ja vien läppärin huoltoon. Käteni melkein tärisevät jo nyt, koska läppäristä luopuminen on tuskaa.

Valtaosa tiedosta, joka kiinnostaa, löytyy kätevästi netistä ja (tieto-) kirjoista saa tarkempaa tietoa.

Rakastan tiedon, kauneuden ja tarinoiden maailmaa.