Pidän siitä, että Helsinki ilahduttaa ihmisiä joka vuosi Lux Helsinki -valojuhlalla.
Valot syttyivät lauantaina 4.1.2020 klo 17, mutta olimme aiemmin paikalla, koska palelijoina oikaisimme vaatekaupan kautta, jossa sovitin kaunista neuletta. Lämpimältä näyttänyt neule oli kuin tehty minulle, mutta materiaalina oli akryyli ja kyseistä ainetta oli 56 prosenttia. Kaunis ja alennuksessa ollut tuote, mutta akryylivaatteet pitäisi kieltää lailla jo hiuksia nostattavan sähköisyytensä ja tökerön nyppyyntymisensä vuoksi. Sain taltutettua hapsottavat hiukseni, mutta en ostanut neuletta.
MorriSon’s, Aleksanterinkatu 15
Kävimme syömässä ja arvasitte heti, että lohisalaattia ja toisena annoksena oli kana-wok. Paikkana oli Aleksin MorriSon’s, josta olin varannut pöydän. Kuten oletin, niin ravintola oli tupaten täynnä ennen valojuhlaa.
Tuttu paikka vuosien takaa, jolloin eri nimellä toimineesta ravintolasta sai salaatin ja leivän lisäksi erittäin hyvää tapenadea. Kyllä, oliivi voi olla hyvää. Kuinka moni muistaa lunttaamatta ravintolan aiemman kaksiosaisen nimen? Ravintolasta pystyi tuijottamaan viereiselle kuntosalille kiipeäviä reippaita ihmisiä.
Niin luxia, niin luxia
Kävelimme ruuhkaiselle Senaatintorille, jossa ihailimme arviolta 650 000 ihmisen kanssa upeasti valaistua Tuomiokirkkoa. Pidimme eniten keltaisesta versiosta.
Nousimme pimeää Unioninkatua pitkin Topelia-yliopistorakennukselle, jonotimme ja jonotimme ja pääsimme tunnelille, jossa oli valoja ja pitkiä punaisia naruja.
Emme oikaisseet sisäpihalla rakennuksen edestä tai pensasaidan läpi, kuten moni muu. Olin iloinen siitä, ettei pikkupoika ilmeisesti saanut taitettua oksia pensaasta useista yrityksistään huolimatta.
Jollain naisella oli mukanaan ihanan tonttumainen valolyhty, joka helpotti kulkemista epätasaisella mukulakivikadulla.
Edessäni nauhatunnelissa liikkui muurinmurtajamies, joka tietämättään esti narujen plätsähtämisen kasvoilleni. Olin tyytyväinen, koska aiemmin menneiden ihmisten kasvot eivät välttämättä olleet puhtaat. Emme saaneet lepratartuntaa, mutta jonottava ihmismassa oli koko ajan kiinni minussa, joka oli/on karmeaa.
Laskeuduimme Metsätaloa kohti, mutta emme jonottaneet uudelleen sisäpihalle, vaan katselimme puita valaisseiden värien vaihtumista kadunvarresta. Paikalle ei päästetty lapsia, koska esitys saattoi olla pelottava. Kestimme pelottavuuden jalkakäytävällä.
Ihmisiä valui ylös Unioninkatua, vaikka kulkusuunnaksi oli suositeltu teosten kiertämistä järjestyksessä eli Senaatintorilta alkaen. Eihän sitä koskaan tiedä, missä suunnassa ihmiset asuvat.
Vaelsimme kohti Hämeentietä ja pääsimme viime hetkellä pois ratikan alta kovassa ruuhkassa.
Kaisaniemen puistoon oli ripustettu valaistuja lyhtyjä eli mustekaloja, tutuja, mekkoja, erilaisia valaisimia ja osa teoksista, mm. lumiukon pää ja valaistu nukkekoti, olivat maassa. Viehättävä alue, mutta pidin vielä enemmän Hakasalmen huvilan tunnelmallisesta puutarhasta aiempina vuosina.
Valoteoksessa näimme liekkejä ja kyseisen pömpelin jäähtyessä jonotimme kojusta kuumaa kaakaota ja ”talvimehua”. Emme päässeet selville ns. talvimehun (winter juice) koostumuksesta. Mahdollisesti mustaherukkaa, mahdollisesti Mehukattia.
Katselimme pimeältä Kaisaniemen aukiolta pilviä, kuuta ja tähtiä kasvitieteellisen puutarhan viehättävän kasvihuoneen lisäksi.
Australian murheellisia liekkejä kuvannut tuliteos oli erittäin vaikuttava.
Kävelimme eteenpäin ja pohdimme, kenen suureen taskuun pudotamme tyhjät paperikuppimme, mutta löysimme roskiksen. Seuraavana vuorossa oli metallipöllö, jonka oletin olevan 15-metrinen, mutta arvioni heitti reippaasti. Pikkuinen ja sympaattinen eläin, jota valokuvattiin innokkaasti.
Jatkoimme junarataa kohti ja pohdimme ravintola Kaisaniemen kohtaloa. Ravintola sulkeutui vuosi sitten toimittuaan hyvin pitkään samalla paikalla. Alkuperäinen ravintola rakennettiin Wikipedian mukaan vuonna 1827.
Kävelytieltä ihailimme veteen heijastuneita kirjaimia ja Tokoinrannassa ohitimme italialaisen ravintolan Il Gabbianon, jossa lähes jokainen viettäisi mielellään esimerkiksi joulua läheistensä kanssa. Ravintola ei kuulunut Lux Helsinkiin, mutta näytti hyvin tunnelmalliselta ja erittäin täydeltä.
Katsoimme seuraavalta valotaululta teosta, jossa oli poika, joka vaihtui tytöksi jne., mutta jatkoimme kohti valaistua Kaupunginteatteria. Värit vaihtuivat sinisestä oranssiin ja vaaleanpunaiseen ja taustalla soi minun mielestäni turhan uskonnollinen musiikki. Ystäväni piti kyseisestä musiikista eli hän oli kunnon ihminen.
Pidimme vaihtuvista väreistä, mutta äärettömän rankan kahden ja puolen kilometrin kävelyn (hehee!) jälkeen kaipasimme koteihimme ja lämpimään.
Valitsin virheellisesti seuraavana lähtevän bussin Hakaniemen torilta ja päädyin autiolle pysäkille autiolla kadulla, koska pysäkkien reittejä on vaihdettu ja bussipysäkkejä on suljettu. Keskenään melskanneet nuorisokriminaalit jatkoivat reuhaamista keskenään ja palasin turvallisesti kotiin.
Alueen pölvästit tai ohikulkevat pölvästit olivat pirstoneet useamman bussipysäkin lasit. Toive: jääkää kiinni, saakaa kunnon rangaistus ja kehittykää paremmiksi ihmisiksi epäilyttävästä taustastanne huolimatta. Sama toive pätee graffitisotkijoihin.
Suosittelen taidematkalla kuumaa juotavaa, vaikka jono oli pitkä.
Vielä tänään ja huomenna klo 17 jälkeen ehtii vaeltaa Lux Helsingissä parinkymmenentuhannen muun ihmisen kanssa. Uskon, että pahin ruuhka oli lauantai-iltana, jolloin tutustuimme valotaiteeseen.
Kiitos elämyksestä, Helsingin kaupunki!
Menkää ja valaistukaa.
PS Herttaista tonttulyhtyä minulla ei ole, mutta ensi vuonna otan oman fikkarin mukaan. Valaistumpi Unioninkatu on ehdottomasti parempi Unioninkatu.
banaaninkuorella 