Kaularankaortoosi

Niskasärky jatkui kolmen akupunktiokerran jälkeen, joten pyysin reseptin lihaksia rentouttavaan lääkkeeseen Sirdaludiin.

Jouduin käyttämään lääkettä ennen syöpädagnoosiani selkäkivun vuoksi. Ikävä kyllä lääke väsytti minua, joten nukuin pommiin siirryttyäni toiselle osastolle ja heräsin esimiehen soittoon. En enää uskaltanut käyttää relaksanttia, vaan yritin taltuttaa kovan kivun lääkkeillä. Huono ja toimimaton päätös, mutta lintsariksi pitkään epäiltynä tilanne oli erittäin kiusallinen. En tiedä, kuuliko silloinen esimies koskaan, että minulla oli pitkälle edennyt verisyöpä, joka aiheutti hyvin monenlaisia oireita.

Niskakipuun Sirdalud ei tuntunut auttavan enkä voinut tautihistoriani vuoksi käyttää särkyyn tepsiviä lääkkeitä. Olen niin pystyyn myrkytetty lääkkeillä, ettei relaksantti enää väsyttänyt. Hyvä tilanne, jos esimerkiksi tyrannosaurukset hyökkäävät, koska olen pahanmakuinen ateria.

Kävin röntgenissä, jossa kuulemma näkyi pitkäaikaisen toimistotyöntekijän eteenpäin kallistuva niska, välilevymuutoksia ja monilla tähän ikään kuuluvaa nivelrikkoa. Niskan kallistuminen oli pahin ja muut kohdat onneksi lievempiä, lähes harrastuksia. Nuorempana lauloin kuorossa, mutta ikä vaikuttanee harrastuksiin. Suosittelen Et itkeä saa Argentiina -kappaletta, etenkin kertosäettä.

Lääkäri soitti niskatutkimusten jälkeen ja sairauslomapäiväni aikana, kertoi tilanteesta ja ehdotti lääkkeiden lisäksi niskatukea, jonka saisin ostettua lääkärikeskuksesta 30 eurolla.

Olen ostanut liudoittain erilaisia lääkkeitä ja silmätippoja, jotka eivät ole sopineet minulle, joten etsin netistä halvempaa ortoosia. Mielessäni näin täysin turhan niskatuen lepäilemässä eteisen kaapissa.

Kannattaa opiskella proviisoriksi ja hankkia apteekki esimerkiksi huitsin pöpeliköstä tai keskeltä ei mitään, niin pian on käytössä kaunis huvila, liudoittain matkoja eksoottisiin kohteisiin (ooh, Malediivit!) ja upea kelohonkamökki Lapissa. Erittäin hyvä bisnes, jota suosittelen, vaikka en pidä kelohongasta.

Mikäli Alkot, apteekit ja mättöruokapaikat yhdistettäisiin toimimaan samassa yrityksessä, niin meillä olisi vielä enemmän miljonäärejä.

Löysin Pohjois-Haagan Respectalta halvimman kaularankaortoosin ja lähdin sovituskierrokselle voidessani iltapäivällä hieman paremmin. Eihän se mitään, jos taas särkee, mutta huimaus ja väsyminen piinasivat aamupäivällä.

En varannut aikaa, mutta olin yksin liikkeessä ja sain loistavaa palvelua. Mietin halvinta vaihtoehtoaa ja sain sovittaa valkoista, hyvin kevyttä ja rouhetäytteistä kauluria, joka oli liian korkea eikä tukenut niskaani.

Liikkeessä työskennellyt (fysioterapeutti?) aloitti suosittelemalla sinistä kauluria, mutta halusin mustan. Musta maksoi yli 40 euroa, joten halusin mieluummin halvemman sinisen. Sininen ja oikean korkuinen kauluri sopi minulle kuin nenä päähän, joten maksoin alle 20 euroa ja lähdin kotimatkalle.

https://kuvasto.respecta.fi/p/13534-kaularankaortoosi-neckok/

Menin seuraavana päivänä töihin ja otin kaulurin mukaani.

Lisäsin kaulurin ja selitin kaikille kysyjille, että olen ollut snagarilla (käännös: nakkikioski) tappelussa ja voitin, mutta yllättäen kukaan ei uskonut minua. Näytän liian kiltiltä.

Käytän niskatukea työpäivän aikana, mutta otan sen pois kahvi- ja lounastauoilla. Ortoosista on ollut todella paljon apua, koska joudun ottamaan harvoin gramman Para-Tabseja. Vahvemmat lääkkeet eivät onnistu, koska annan ne ylen. Onneksi lievemmistä kipulääkkeistä on hyötyä.

Kotona en käytä niskatukea, vaan yritän kiinnittää huomiota niskan asentoon. Pitäisi vahvistaa mm. yläkroppaa kuntosalilla.

Puhuin työpäivän aikana puhelun, jonka jälkeen olin niin surullinen, että päätäni särki niskatuesta huolimatta, joten oli pakko ottaa kipulääkkeitä. Keskustelin poikkeuksellisen älykkään ja erittäin kiinnostavan ihmisen kanssa, jolle oli tapahtunut vuosia sitten ikävä tapahtuma, joka näkyi edelleen hänen elämässään. Hän puhui elämästään rauhallisella ja tyynellä tavalla, mutta mainitsi hankalista tilanteistaan. Olisin hyvin mielelläni käynyt juttelemassa hänen läheistensä kanssa, jotka eivät ymmärtäneet auttaa mitättömän pienessä, mutta soittajalle hyvin tärkeässä asiassa. Terveet ihmiset eivät välttämättä käsitä sairastuneiden tilannetta, vaan porskuttavat iloisina omissa maailmoissaan.

Elätän edelleen toivoa siitä, että jonain päivänä minut valitaan yritykseen tai yhdistykseen, jossa suunnitellaan ja välitetään räätälöityä apua ja tukea sairastuneille tai vammautuneille ihmisille eikä kukaan joutuisi pärjäämään yksin.

Advertisement

Tulehdusta ehkäisevä elämäntapa, mielipiteitäni ja hemapolilisäys

Tulehdusta ehkäisevä elämäntapa

Maria Borelius

Harper Collins Nordic 2018

Hyvinvoinnin vallankumous

Kirjassa on kertomuksia ruotsalaisen, 52-vuotiaana terveellisempään elämään havahtuneen Maria Boreliuksen (s. 1960), elämästä ja hiljaisen tulehduksen välttämisestä. Borelius opiskeli Lundissa perinnöllisyystieteen instituutissa ja Tukholmassa fysiikkaa, matematiikkaa ja biologiaa.

Runsaasti hyvää, luonnollista ruokaa, polyfenoleja, omega 3 -rasvahappoja ja proteiineja. Glykeemistä vastiketta voi lievittää laittamalla etikkaa salaattiin tai syömällä helposti liukenevia kuituja eli vihanneksia, marjoja, papuja, raakariisiä, viikunoita, pellavansiemeniä ja auringonkukansiemeniä.  Puolukka on hyvä valinta ja vesikrassilla voi saada litteän vatsan.  Välipaloissa mainitaan myös jukurtti ja chia-siemenet.

Ei jatkuvaa istumista, vaan vahvat lihakset.

Matkustaminen!

Minua kiinnosti varakas nainen, joka lensi maasta toiseen mm. lentopisteillä ja kävi kuuntelemassa tietoa siitä, miten mm. keski-ikäisenä kannattaisi elää, jottei olisi väsynyt ja raihnainen. Matkakohteina olivat mm.Intia (vata, pitta, kapha, tiedäthän), Kalifornia, Britannia, Kanada ja Etiopia. Olikohan Kööpenhaminakin mukana?  

Söisin mielelläni vihanneksia, marjoja, pähkinöitä ja hedelmiä jossain viehättävässä maassa ja lupaisin liikkua, mietiskellä ja keskittyä kauniisiin asioihin.

Jos en saisi olla hampaisiin saakka aseistettu (haluaisin tietää, miten hampaat aseistetaan), voisin karsia pari maata edelliseltä listalta ja palata Vancouveriin. Luin, että suomalaisnuoret pelasivat jääkiekkoa Kanadassa ja ilahduin siitä, että he voittivat jonkin toisen maan, joka pitäisi varmaan tietää minkä (kas, Yhdysvallat), länsirannikolla. En käynyt housuttomana uimassa Havis Amanda -suihkulähteellä varhain aamulla, kuten monet reippaat ja urheat suomalaismiehet. Luulisi, että sellaisessa toiminnassa voisi palelluttaa pienen osan ajatteluvälineistään.

Pidän melkein mistä tahansa kirjasta, jossa kävellään Santa Monicassa Tyynenmeren rannalla. Eikö jo sana Tyynimeri kerro, että kaikki on hyvin, rauhallista ja tasapainoista? Toista se on meillä täällä Atlantin valtameren sivumeren eli Itämeren varrella.  Jäämeri saattaisi tehdä tyylikkäämmän, vaikka vielä kylmemmän vaihtoehdon.

Kiteytettynä

  • vähemmän gluteenia, sokeria ja laktoosia
  • enemmän hyviä rasvoja ja proteiinia.

”Hei, olen Proteiini, Hyvä Proteiini.” Edellinen ei ollut kirjasta, vaan ajatus, joka sukelsi jostain mielipuoleeni.

Paasto

Paastoajat ja osapaastoajat elävät pidempään. Kiinnostava tieto, jos 5:2 tai 16:8 kiehtovat.

Joogaharrastajat näyttävät nuoremmilta

Olen samaa mieltä. Kävin taidemuseossa 60 vuotta täyttäneen tutun kanssa. Hän on siro kasvissyöjä, liikkuu kepeästi ja näyttää huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Pyrittävä samaan. Onneksi suklaa on kasvis.

Maratoonarimiehelle ruokaa pastatankkauksen sijaan

Illalla kurkumalla maustettua grillattua lohta (lohi = hyvä, kurkuma = edelleen epäilyttävä), rosmariinilla (= hyvä) maustettua bataattia (= en pidä, joten EI), paahdettuja vihanneksia (=hyvä) ja rucolasalaattia (=hyvä).

Aamusmoothiessa oli proteiinijauhetta, mantelimaitoa, mustikoita, pinaattia, pähkinöitä, pellavansiemeniä ja kaksi isoa lusikallista raakakookosöljyä sekä omega 3 – tabletin ja probiootteja. (Ymmärrän muut, mutta kookosöljyä en. Mystinen kaukaisilta mailta tuotu kookosvillitys.)

Vinkki maratoonareille: mies kuulemma juoksi kuin jumala, jolla oli siivet selässä.

Paniikkihäiriö tai nivelvaivat

Kirjoittajan mukaan uusi, terveempi elämäntapa tehoaa paniikkihäiriöön, jos jollain on – ja nivelvaivoihin.

Nivelvaivoihin?  Liikkuisinko jälleen kepeämmin, kuten ennen tautisuutta ja kauhukortisonia? Romaine-salaatti on erittäin hyvää, mikä ei liity edellisiin juuri mitenkään, paitsi tummanvihreän eli terveellisemmän värinsä puolesta. Kaiken lukemani ja tietämäni perusteella minun pitäisi olla hoikka, reipas ja mahdollisesti nuorempi, mutta en ole.

Väitän, että puistokummeilun eli roskienkeruun perusteella paastoverensokerini oli laskenut. Diabetesta en onneksi sairasta, vaikka mielelläni eläisin pelkällä turkinpippurisuklaalla.

ADHD ja probiootit?

Kirjoittaja miettii, voisiko ADHD:ta helpottaa probiooteilla, joka helpottaa tulehdusta, joka lisää neuropsykiatrisia sairauksia?

Dalai Lama

Kirjan mukaan Dalai Lama kehotti lukemaan, ajattelemaan ja mietiskelemään. Ainakin kaksi kolmesta onnistuu hyvin.  Pitänee mietiskellä kolmatta.

Lisäys hematologikäyntiin

Ennen myeloomadiagnoosia olin 162 cm pitkä. Selkäongelmien (välilevytyrä, murtunut selkänikama ja muutama vahingoittunut nikama, jotka kaikki parantuivat) jälkeen olin enää 158-senttinen. Hematologi mittasi minut viime viikolla ja pituuteni on 159,5 cm. Oletan, että roskienkerääminen on hämmästyttävästi venyttänyt minua puolitoista senttimetriä.

Roskia ja muita huvituksia

Eilen ja toissapäivänä tapahtui jotain hyvin merkillistä: löysin ensimmäisen tupakka-askin maasta, kun olin kerännyt roskia jo 45 minuuttia. Kiitos, kun käytätte roskakoreja!

Tapasin koiranpennun, joka riemastui roskapussistani ja hyppäsi luokseni. Ihailin ja sain luvan silittää söpöä pentua, jonka takissa oli kätevä huppu. Jälleen kerran oli eläinpoliittisesti hyvä päivä.

Oma kroko teamLab-seinällä

Huoneessa pääsi värittämään ainakin kukan, salamanterin tai krokotiilin väriliiduilla. Ystävä väritti kauniin punaisen kukan ja minä päädyin värittämään yksisilmäisen krokotiiliin, joka halusi raidalliseksi. Jätin kirjoittamatta nimeni krokoon, vaikka lapset suosivat käytäntöä.

Amos Rexin virkailija skannasi kuvat ja ne piti nähdä hetken kuluttua huoneen ulkopuolella.

Ihailimme E:n kukkasta, mutta krokotiiliäni ei löytynyt seinältä, lattialta tai muistakaan saleista. Etsin työni paperipinosta ja museovirkailija skannasi sen uudelleen. Oli ilahduttavaa nähdä oma kroko seinällä. Kaksisilmäinen kroko, joten ihmeellistä, ihmeellistä on skannaus. Piirustuksen jätin uudelleen skannaamispaikan viereiselle pöydälle enkä kehystyttänyt kyseistä taideteosta (hmm) kotikokoelmiin.

Jonotimme torstaina 27.12. Amos Rexiin. Kumpikin meistä oli nähnyt näyttelyn aiemmin, mutta uudelleen piti ehdottomasti päästä paikalle. Ystäväni oli paikalla jo avajaispäivänä elokuussa.

Tapasimme Kampin Torrefazionessa viidennessä kerroksessa (loistopaikka!) ja olimme paikalla 40 minuuttia ennen museon avaamisaikaa, mutta edessämme oli jo noin 30 ihmistä. Onneksi oli leuto ja tuuleton päivä, joten jonottaminen sujui hyvin. Ovien auetessa jono ulottui jo Lasipalatsin toiseen päähän.

Kerroin nähneeni aseman luona dinosauruksen ja väitteeni herätti epäluuloa, mutta hetken kuluttua dino marssi ohitsemme ja hänen seuralaisensa jakoi mainoksia. HAH, näin OIKEASTI dinon. Tosin puku oli puhallettu, joten kysessä ei ihan välttämättä ollut ihan oikea dino. Toisaalta väitin ensin, että näin lohikäärmeen. Dino tai lohikäärme, ne erottaa vaan siivistä ja tulenlieskoista. Luulisin.

Lastenvaunujen kanssa kulkevat tai huonosti liikkuvat jonottavat sisään Lasipalatsin takaa. Liput he voivat ostaa museokaupasta. Eteemme tuli vain kolme hyvin liikkuvaa henkilöä kyseisestä jonosta.

Lippujonon jälkeen esitimme korttimme, puhelimessa olevan toimittajakortin ja rakkaan Museokorttini. Museokortteja oli marraskuussa 2018 voimassa yli 150 000 kappaletta ja niitä on valmistettu yli 200 000 kappaletta. Suomi sivistyy kiitettävästi.

Laskeuduimme portaat alakertaan ja mm. vaunukansa laskeutui museoon hisseillä. Emme jonottaneet naulakkoon, vaan pidimme takit päällä.

Seurasimme ensin meren huikeaa liikkumista musiikin tahdissa ja aaltojen edessä tyytyväisinä juoksevia lapsia.

Katselimme seuraavaksi ylöspäin virtaavaa vettä suuressa salissa. Joko kattoikkuna oli peitetty TAI katossa oli musta aukko. Ei voi tietää. Istuimme hetken tuoleilla katsomassa virtausta, mutta mahdollisuus oli myös säkkituolissa makaamiseen. Opiskeluaikainen ystäväni kertoi maanneensa ihailemassa veden liikettä ja haluaa huoneen seuraavaksi joululahjakseen. Kätevää. Täti rakasti näyttelyä ja miettii jo seuraavaa käyntiä.

Jonotimme ensin salin taustalla ja seuraavaksi pienessä huoneessa, että pääsimme katsomaan reilun neljän minuutin elokuvaa. Olisi mukavaa nakuttaa laskurilla ohikulkevien määrää, kuten museovirkailija teki. Muistaakseni elokuvaa pääsi katsomaan 25 ihmistä kerralla.

En ottanut kuulosuojaimia, koska täiriski hirvitti edellisen vierailun jälkeen. Ei onneksi täitä, joten ei uusia kuulokkeita. Hoidin parikymppisenä au pairina lapsia Sunninghillissä Englannissa ja he saivat koulusta täitartunnan. Kaikkien perheenjäsenten – ja minun – hiukset pestiin hirveältä haisevalla täisampoolla ja kammattiin tiuhalla täikammalla. Vanhemmat ja minä vältyimme onnekkaasti tartunnalta. Pyykkäystä rakastavana sain pestä valtavan määrän liinavaatteita ja pyyhkeitä. Onneksi pesukone ja kuivausrumpu nitistivät loput eläväiset. Toisella lapsista oli kauniit, hyvin tummat ja kiharat hiukset ja täiden munat näkyivät niissä. Näky ei ollut erityisen viehättävä, vaikka iloisilla täillä oli varmaan pehmeä ja hyvä oleskelupaikka.

Elokuva oli jälleen huikea lentävine lintuineen, väreineen ja hajoavine vihreine krysanteemeineen, joita oli mielestäni aiempaa enemmän. Elokuva ilmeisesti muuttuu eri esityskerroilla. Japanilainen musiikki oli erittäin kaunista. Upea esitys!

Kävimme katsomassa arkkitehti Sigurd Frosteruksen (1876-1956) taidenäyttelyn, jossa oli mm. Finchin ja Enckellin maalauksia. Hyviltä näyttivät.

Palasimme lumoavaan saliin, jossa kukat kukkivat, salamanterit, krokotiilit, perhoset ja linnut vaelsivat seinillä ja lattialla kulki suuri sininen valas, jota meistä kumpikaan ei aiemmalla käyntikerralla huomannut. Krokotiilit kuulemma hajoavat, jos niiden päälle tallaa riittävän monta kertaa. Nyyh! Haluan, että värittämäni raitakroko pysyttelee katonrajassa ja juoksee hirvittävää vauhtia karkuun pieniä tai mahdollisesti suurempiakin tallaajia.

teamLab-näyttelyt

Ryhmällä on näyttelyitä Tokiossa, Singaporessa ja Kaliforniassa. Huikeaa osaamista!

TeamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”. (Amos Rex)

teamLab, YouTube

https://www.youtube.com/channel/UCYab90rmhVPfbrnmN-Zmwhg

Kehotus

Mene museoon. Mene ehdottomasti Amos Rex -museon teamLab -näyttelyyn kulkematta (Monopolin) lähtöruudun kautta:

la 29.12. klo 11-17

su 30.12. klo 11-17

suljettuna ma 31.12.2018 ja ti 1.1.2019

ke 2.1. klo 11-23

to 3.1. klo 11-23

pe 4.1. klo 11-23

la 5.1. klo 11-23

su 6.1. klo 11-17 (loppiainen)

Juurakko

Kävelin kauppaan ja sain matkalla kuningasidean. Päätin käydä katsomassa Viikin arboretumin magnoliaa.

Lehdellinen puu löytyi, mutta kukinnasta oli tietenkin jo aikaa. Lämmin kevät saa kielot, metsätähdet ja koiranputket kukkimaan ja voikukat muuttumaan hahtuvapalloiksi.

Buzz and the Dandelion

https://www.youtube.com/watch?v=wU4DgHHwVCc

Kuuntelin lähellä laulaneita satakieliä ja lähdin tutkimaan rentukkaojaa, jossa oli enää kuihtuneita rentukoita. Päätin oikaista ojan ja pellon välillä kulkevaa kapeaa polkua kauppaan.

Kuva on viime vuodelta, jolloin ei ollut näin ilahduttavan lämmintä.

Rentukkaojassa kukkivat valkoiset kallat, joita katselin. Kompastuin juurakkoon, käteni osuivat maahan, mätkähdin polvilleni ja putosin toisella puolella olevan ojan jyrkälle pientareelle. Vedeltä sentään vältyin.

Möngin ojanreunalta pölyisin vaattein ja naarmuisin käsin. Loukkasin mätkähtäessäni oikean polveni ja käteni, mutta pystyin kävelemään polkua pitkin tien varteen ja jatkoin kauppaan.

Mietin, että pahemmassa rytäkässä minut olisi ehkä nähty pellon toiselta puolelta, koska jakkuni oli oranssia pellavaa. Ikävää, jos kissat jäävät janoisiksi ja nälkäisiksi, jos huolenpitäjä kuukahtaa metsäpolulle.

Pyykkäsin kotona pölyiset vaatteeni, putsasin käsilaukkuni ja harjasin kenkäni. Onneksi ei tapahtunut suurempia vahinkoja. Ehkä käytän jatkossa kypärää ja/tai haarniskaa.

Luisteluun halusin lapsena metallisen vannehameen, joka olisi pitänyt minut pystyssä enkä olisi koskaan mätkähtänyt nurin. Yllättäen jäin vaille metallista pönkkähamekehikkoa.

”Minua ei saa sanoa söpöksi”

Kävin kiinalaisravintolassa syömässä ennen rodopuistoreissua ja pieni, vaalea ja söpö poika tuli juttelemaan kanssani. Hän aloitti sillä, ettei häntä saa sanoa söpöksi, vaan vahvaksi. Mistä ihmeestä hän tiesi, että pidin näteistä  nuorista miehistä? En tosin noin nuorista miehistä.

Poika jatkoi, että hän haluaisi olla hiiri ja elää puistossa. Kysyin, millaisessa puistossa, mutta kaikenlaiset puistot kuulemma käyvät.

Hyvä, että asia selvisi.

Atsaleat kukkivat

Menin junalla Huopalahteen ja vannoutuneena eksyjänä varmistin rodopuiston suunnan kahdelta henkilöltä. Jälkimmäinen heistä totesi, että atsaleat kukkivat jo, mutta rodot eivät. Muutama rodo kukki ja nuput olivat suuria, joten kannattaa vielä odottaa ennen seuraavaa rodopuistovierailua. Värikkäät atsaleat olivat erittäin kauniita.

Huumorintaju

Luin loppuun hotelliguru Petter Stordalenin (s. 1962) Salaisuuteni-kirjan. Hän mainitsee nykyisen vaimonsa, lääkäriksi valmistuneen Gunhildin (s. 1979), joka sairastaa systeemistä skleroosia. Tuskallinen ihoa ja sisäelimiä kovettava tauti, jonka hoitoon vaimo on saanut mm. selkäydinsiirron. Stordalen vertaa vaikeaa sairautta syöpään.

Pidän siitä, että Stordalen huolehtii sairastuneesta vaimostaan. Kaikkien potilaiden puolisot eivät ikävä kyllä toimi niin.

Vaimo voi hieman paremmin, joten pariskunta päätti juhlia tilannetta. He menivät vuonna 2015 ravintolaan Amsterdamissa ja muut asiakkaat katsoivat kaunista ja tyylikästä vaimoa, joka kulki korkeissa koroissaan. Vaimolla oli peruukki kaljua peittämässä. Stordalen istui ikkunan edessä ja valitti vedosta, joten vaimo otti peruukin päästään ja ojensi sen miehelle. Loppuillan he istuivat pöydässä ja miehellä oli vaimon vaalea peruukki päässään.

Pidän vaimon huumorintajusta.

En edes pahimmassa ja rankimmassa sairausvaiheessa hermostunut siihen, jos muut ihmiset sanoivat päänsärystä, flunssasta tms., koska ikäviä vaivoja nekin olivat/ovat. Pahastuin siitä, jos omaisteni tai ystävieni vointia vähäteltiin.

Jokaisella ihmisellä on omat huolensa ja murheensa. Onneksi niiden jakaminen yleensä auttaa edes hieman.

Järjestelmäni naisille (1911, näköispainos)

J. P. Müller

Lainasin tanskalaisen insinööriluutnantin ja huomattavan urheilijan J. P. Müllerin ohjekirjan naisille liikuntaa, pukeutumista jne. varten.

Kannattaa peseytyä päivittäin, pestä hiukset ja hampaat (näitä kannatan) ja hengittää syvään (samoin tätä). Käyttäkää palttinaa alusvaatteissa. Voimisteluharjoitusten perusteella vauvat syntyvät tunnissa eikä synnytykseen mene tuntikausia.

Älkää syöttäkö myrkkyä eli säilöttyjä punajuuria ja juustoa alle kuudentoistavuotiaille.

Kenkien pitää olla niin suuret, että niissä on ilmatilaa ja olkipohja talvisin. Minulla ei ole koskaan ollut olkipohjaa kengissä, joten nyt melkein surettaa.

Amerikan Yhdysvalloissa avioliitto menettää pätevyytensä, jos nainen on käyttänyt vääriä kaunistautumiskeinoja, kuten ihomaalia, puuteria, hajuvettä, tekohampaita, tekotukkaa (onneksi en etsinyt seuraa peruukkivaiheessa), ”täyttelemisiä” ja korkeakantaisia kenkiä.

Tärkeintä on hankkia keskivartalolle lihasvyö, joten voitte luopua kureliiveistänne.

 

 

 

 

 

Joka kolmas sairastuu vai jopa kolmannes välttyy?

Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään. Sairastumisriskejä lisäävät ylipaino, tupakka ja alkoholi.

Jopa kolmannes syöpätapauksista voitaisiin välttää terveellisellä ravinnolla ja riittävällä liikunnalla. Liiku vähintään 30 minuuttia päivässä ja vältä istumista.

Perussetti

Parsakaali, kaalikasvit Tummanvihreälehtiset vihannekset Porkkana Kurpitsa Tomaatti Omena Viinirypäleet Sitrushedelmät Kirsikka Mustikka ja marjat Palkokasvit Pähkinät ja mantelit Kuitua sisältävät viljat Pellavansiemenet (n. 1 rkl) Neitsytoliiviöljy

Kiinnostusta herättävät granaattiomena, kiivi ja papaija. Granaattiomena hillitsee kehossa riehuvaa lievää tulehdusta. (Mm. K-supermarketeissa myydään granaattiomenapakasteita, jos kuorimissotku hirvittää.)

Syö hyvin, voi paremmin Ravinto syövän yhteydessä ja hoidon tukena (2017)

Terveydenhuollon maisteri ja laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen

Dosentti Timo Joensuu, syöpätutkija ja Docrates Syöpäsairaalan perustaja ja ylilääkäri

Kirjassa on luotettavaa tietoa ravinnosta ja syövästä. Mielestäni jokaisen syöpää pelkäävän henkilön ja syöpäpotilaan kannattaisi lukea kyseinen kirja.

Muutamia tärkeitä kohtia

  • tärkeintä ravinnossa on kokonaisuus (tulkintani: perinteinen 80 % kunnollista, 20 % moskaa?)
  • alkoholia kannattaa välttää, koska mm. viini on rintasyöpäriski
  • tupakointi on riski
  • ylipaino on riski, koska BMI:n pitäisi olla yli 18,5, mutta alle 25
  • Välimeren ruokavaliosta voi olla hyötyä eli runsas vihannesten, salaattikasvien ja ei tärkkelyspitoisten juuresten käyttö, kalaa, äyriäisiä, oliiviöljyä (ruoanlaitto, salaattikastikkeet, leipä), palkokasveja, pähkinöitä, siemeniä, kohtuullisesti maitotaloustuotteita, mm. jogurttia ja muita hapatettuja tuotteita, täysjyväviljaa, kohtuullisesti viiniä, hedelmien ja marjojen runsas käyttö
  • Suomessa suositellaan myös sieniä
  • kasvikunnan tuotteita vähintään 400 grammaa päivässä (Maailman syöpätutkimussäätiö WCRF)
  • kuitua ainakin 25 grammaa päivässä (Maailman syöpätutkimussäätiö WCRF)
  • vähän suolaa, ks. fineli.fi
  • vähän sokeria
  • vähän salmiakkia, koska salmiakissa on suolaa ja erittäin paljon sokeria

Salmiakkimakeinen 120 grammaa, sokeria 72 grammaa. Huh!

  • vain harvoin punaista tai prosessoitua lihaa eli leikkeleitä ja makkaroita
  • vitamiineja suositellaan vain poikkeustapauksissa
  • kookosrasvaa ei suositella, koska siinä on paljon tyydyttynyttä rasvaa, joka voi kohottaa kolesterolia
  • pakurikääpä voi teoriassa aiheuttaa munuaisten vajaatoimintaa
  • hapankaalista ei ole riittävästi tutkittua tietoa (peruutan aiemman suositukseni…)

Ylipaino on riski mm. myelooman aiheuttajana

  • riskin lisäys viittä painoindeksiyksikköä kohti (normaalipainon ylittävältä osalta) 1,5

Ravinnolla on selvä merkitys syöpätautien ehkäisyssä.

Ne tiesivät tämän jo koulussa… (oma lisäys)

Useimmat kirjan ravitsemukseen liittyvistä opeista kerrottiin jo historian hämärissä kotitaloustunnilla. Syö tuoretta, runsaasti kasviksia, marjoja, hedelmiä, kokojyvää ja kalaa. Vältä suolaa, sokeria, lisä- ja väriaineita.

Olisi varmaan kannattanut kuunnella.

Tavoitteesta tavaksi tietoisesti kohti vireyttä ja hyvin vointia (2017)

Psykologi Anu Kangasniemi auttaa elämäntapamuutosta tavoittavat saavuttamaan tavoitteensa.

Tiedämme kyllä, miten pitäisi syödä ja kuinka paljon liikkua.

  • kirjoita aktiivisia ajatuksia ja tekoja, jotka saavat sinut voimaan hyvin (esim. päiväkävely)
  • keskity omenaan, äläkä mieti (muita) haluamiasi herkkuja

Jokainen ihminen itse valitsee sen, mitä haluaa muuttaa.

  • mikä on terveyteni ja hyvinvointini kannalta keskeisintä?
  • mihin voin ja haluan itse vaikuttaa?
  • millainen minä haluan olla?

Muista armollisuus ja itsesi arvostaminen!

Psykologian tohtoria, terveyspsykologian erikoispsykologia sekä sertifioitua liikunta- ja urheilupsykologia kannattaa (pitkä ja vaikuttava tieto käyntikortissa!) ehdottomasti lukea ja hänen neuvojaan seurata.

Liikunnan Käypä hoito -suositukset

Säännöllisen liikunnan tulee kuulua pitkäaikaissairauksien, kuten valtimotautien, lihavuuden, diabeteksen, rappeuttavien tuki- ja liikuntaelinsairauksien, ahtauttavien keuhkosairauksien, muistisairauksien, depression ja useiden syöpäsairauksien, ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen, tarvittaessa yhdistettynä muihin elintapamuutoksiin ja hoitoihin.

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50075

Eviran älä syö sattumia

https://www.evira.fi/elintarvikkeet/terveytta-edistava-ruokavalio/ruoka-aineet/

Tiivistelmä: syö ravintoa.

Ylähyllyn ruoka-aineissa on runsaasti rasvaa, sokeria, suolaa tai pelkkää valkoista viljaa. Ne huonontavat ruokavalion kokonaisuutta ja vievät tilaa tärkeiltä, ravintorikkailta ruoka-aineilta. Sattumia ovat makeiset, suklaa, kakut, keksit, perunalastut, suolaiset ja rasvaiset juustot, suolakeksit, makkarat ja alkoholijuomat.

(Suklaa ja juustot, yhyy. Mignon on ystäväni.)

Mainittuna on (myös turhan monen suomalaisen pääelintarvike eli) alkoholi, jota ei pidä nauttia joka päivä ja runsasta kertajuomista pitää välttää.

Tanssimusiikkia – ja mahdollisia pukeutumisvinkkejä lämpimään säähän (?)

Pitbull – Timber ft. Ke$ha

https://www.youtube.com/watch?v=hHUbLv4ThOo

Tuon tahdissa kun keikkuu, niin unohtunee kaiken ikäisiltä tanssijoilta tautisuus ja elämän satunnainen kavaluus.

Aasi on mielestäni hilpeä ja tarinassa oli myös perinteinen hui, hai.

Katsojia on yli miljardi, joten kappaleen täytyy olla taidetta.

Timbeeer!