Ornon valaisimet, Sinkka

Mikäli Iittalan naivistit eivät jostain hyvin hämmästyttävästä syystä inspiroi, niin suosittelen käyntiä Sinkassa Keravalla. Orno – valo ja muoto -näyttely päättyy sunnuntaina 25.8.2019. Näyttelyssä on esillä Ornon klassikkovalaisimia ja Aalto-yliopiston muotoilun opiskelijoiden valaisintyyppejä.

Valokuvassa on Liisa Johansson-Papen töitä. Hänen tyylikkäitä töitään myy nykyisin Kontulassa toimiva Innolux, jossa vierailin pari vuotta sitten Suomen Syöpäpotilaiden työhönpaluuryhmän kanssa. Kiitos kiinnostavasta kohteesta, Marketta!

https://www.innolux.fi/fi/suunnittelijat/lisa-johansson-pape

Sinkan näyttely oli erittäin kiinnostava ja valaisimet näki mustasta metallista muotoiltujen pöytä- tai hyllyryhmien luona, jotka oli ystävällisen museovirkailijan tiedon mukaan kehitetty Sinkan näyttelyä varten.

Ihmettelin aluksi metallikehikkoja, kunnes taiteeseen perehtyneen tutun kanssa jatkoimme matkaa saliin, jossa valaisimet näki pöydän yläpuolella tai penkkiriviä valaisemassa. Opiskelijoiden kekseliäitä ja taidokkaita töitä ei välttämättä erottanut palkituista Ornon valaisimista.

Kiehtova näyttely tyylikkäässä museossa, jossa kannattaa vierailla Kultasepänkatu 2 -osoitteessa Keravalla.

Näkemäni valokuvan mukaan näyttely kiinnosti myös pieniä lapsia, jotka arvostivat (valaisin-) taidetta.

Ajatuksemme saattoivat Sinkassa harhautua lemmikkipuolelle, kun mietimme, hyppäisikö kissa pöytäkehikolle, jolla ei ole pöytälevyä. Väitämme, ettei hyppäisi.

Vaeltelu

Kerava-käynneissä oli parin vuoden tauko, joten kiertelimme alueella.

Kävimme katsomassa lähellä olevan vehreän kadun ihastuttavaa ”brittikotia”, sitä vastapäätä olevaa myynnissä ollutta tonttia, jonka ikuisuuden autiona olleella ja rakennuksettomalla pihalla luulin lapsena käyneeni vadelma- ja omenavarkaissa. Puutarhavadelmat olivat keltaisia ja suuria.

Katselimme päiväkodin pihan sympaattista metallisammakkoa, lapsuuden SUURTA kalliota, tenniskenttiä, Lapilan kaunista kartanoa ja upeaa pihaa, purettua ala-astettani, joka oli alusta lähtien ankean ruma, mäen päällä olevaa vanhaa puukoulua ja myöhemmin uutta kauppakeskusta Karusellia, jossa kävimme lounaalla.

Tilasin Mama Mozzassa kasvispizzaani punasipulia, kirsikkatomaatteja ja tuplaherkkusienet, joten sain jännittävän kiehuvan pizzakulhon, joka muistutti suurine herkkusienipaloineen jotain kiinnostavaa sienipataa. Pizza oli kuumaa ja loput sai mukaan, joten eipä valittamista. Kasvispizza näytti hyvältä, mutta olisin nypityttänyt pois munakoisonviipaleet. Kesäkurpitsa maistuu hyvältä, mutta löllöt munakoisonviipaleet epäilyttävät. Alkupalapöytä oli monipuolinen ja runsas ja ravintolan sisustus oli viihtyisä.

Keskustelimme mm. DNA-testeistä, jotka kiinnostavat edelleen. En usko, että perimäni on muuttunut, koska sain siirteen ainoalta sisareltani allogeenisessä kantasolusiirrossa, mutta mistäpä tuota tietää. Meillä on samat vanhemmat, joten miksi tilanteeni muuttuisi?

Asuntonäyttö

Olen pitkään ollut kiinnostunut Keravalle rakennettavasta kerrostalosta, joten kävimme tutustumassa kahteen esittelyasuntoon.

Kaksio oli ylimmässä kerroksessa ja esteettömät maisemat olivat loistavat, vaikka asunto oli pieni. Lasitetun parvekkeen ovi oli auki, mutta kodin kuumuus ilahdutti eli ikkunat olivat paahteiseen suuntaan. Hinta oli 180 000 euroa ja neliöitä oli välittäjän mukaan 41. Kummastelin neliöiden määrää, joten otin mukaan esitteen, jonka mukaan suurin (suurin?) eli kyseinen kaksio oli 35,5 m2. Pienemmissä kaksioissa neliöitä oli 32.

Pieni paikkakunta, joten enemmän neliöitä asuntoihin, kiitos.

Yksiö oli sievä ja 21-neliöinen, mutta sinne näki viereisiltä parvekkeilta. Toisaalta maisema oli kauniimpi kuin ylimmästä kerroksista, koska näkymä oli omakotitaloalueelle, jossa oli suuria lehtipuita.

Empiirisen tutkimuksen tuloksena oli, että lämmin tai hyvin lämmin asunto on hyvä, esteetön maisema on erinomainen, mutta kaunis maisema on ehdottomasti parempi. Paljon, paljon enemmän neliöitä ja läpitalon koti on paras ratkaisu. Ei maisemaa naapuriasuntoihin, kiitos.

Pohjoisen puolen kiinnostavampaan suuntaan olleet asunnot oli jo myyty eikä minua juuri yhtään häirinnyt räikeä väritys taloyhtiön porraskäytävien ovissa tai parvekkeen seinissä… Suomennos: kunpa rakennuttajat luopuisivat värikkäistä parvekelaseista ja päiväkotivärisistä seinistä ja ovista. Tökerö trendi, jonka tulevat suunnittelijat tuomitsevat. Sanokaa minun sanoneen.

Olen aina halunnut kirjoittaa sanokaa minun sanoneen tai ettekö te tiedä, kuka minä olen. Kjeh!

Mainokset

”Luonnonvastaista! Minä en ole mikään gorilla!”

Kortisonihoitojen aikana tosin näytin gorillalta.

Keskiviikkona sain käytettyä kertyneitä työtuntejani ja lähdin töistä jo klo 12. Torstain ja perjantain lomailin. Vein läppärini huoltoon ja selvisin murheellisesta läppärittömyydestä lukemalla kiinnostavaa kirjaa.

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Minulle suositeltu saksalaisen Nina Georgen (s. 1973) Pieni kirjapuoti Pariisissa ilahdutti sieluani. Teos kertoi hylätystä keski-ikäisestä miehestä Jean Perdusta, joka osasi valita jokaiselle henkilölle juuri hänelle sopivaa luettavaa kirjakauppalaivastaan. Kirjassa oli tekstiä kaikesta siitä, mitä jokainen kirjoja ja unelmia rakastava haluaa elämäänsä. Teos päättyy muutamin ruokaresepteihin ja Kaunokirjalliseen ensiapupakkaukseen Adamsista Twainiin.

Oodi, Kansalaistorin Arboria ja Musiikkitalo

Piristin perjantaipäivää retkellä keskustaan. Käväisin Oodissa, ihmettelin Arboriaa, ilmatäytteistä rakennelmaa, jonne turvallisuussyistä menisin vain happimaskilla, leikkureilla ja saksilla varustautuneena ja jatkoin matkaa Musiikkitaloon.

Arboriassa pääsee käymään vielä sunnuntaina 25.8.2019, jos joku uskaltautuu ihailemaan brittitaidetta 80 muun ihmisen kanssa klo 11 lähtien.

Kylli Kukk

Luin Arborian ohjelmataulusta, että Kylli Kukk piti tilassa joogaharjoituksen. Näin ohjaajan, kun hän poistui tilasta ja mietin, että menen kiittämään häntä. Hän näyttää aina tyytyväiseltä, onnelliselta, säteilee hyvää oloa ja innostaa ihmisiä joogan pariin.

Seuraavaksi mietin, että hänellä on oikeus olla kaikessa rauhassa ja jatkoin matkaa.

Harmi, kun ei aina tiedä, onko karmea häirikkö vai ilahduttaako kommentti toista.

Suruton kaupunki uudelleen

Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki -näyttely aukesi klo 11, joten päätin ensin käydä kiertelemässä puistossa ja käväistä lounaalla ennen 20-luvun Helsinkiä kuvaavaa näyttelyä. Kyseessä oli toinen tutustumiskerta erääseen parhaimmista näkemistäni näyttelyistä, koska erinomainen näyttely suljetaan sunnuntaina 1.9.2019.

Menkää ja virkistäytykää, koska ”Kimmeltävä kuin kulta, helmeilevä kuin samppanja, herkullinen kuin hedelmät, jalo kuin viini on Pommac”. Muistattehan toisaalta, että ruumista täytyy kurittaa, koska me olemme urheilukansaa. Uimahallin höyrykaappi on ihana, koska se laihduttaa niin hyvin, toteaa nuori nainen. Hän harrastaa myös tätinsä paheksumaa gorillamaista voimistelua.

Ei enää salsaa, rvp-muokkausta, niska-selkää tai lavista, vaan sulavoittavaa kuntoilua.

Café Huvila

Museon pihan viehättävästä kahvilasta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää palautetta, joten oli aika tutustua arkisin tarjottavaan lounaaseen.

Torstaina ja perjantaina tarjolla oli tomaattivuohenjuustokeitto ja paahdettu kukkakaalimantelisalaatti 10,50 eurolla. Vuohenjuusto edustaa pahuutta, joten valitsin salaatin ja siihen kuuluvan fantastisen leipäviipaleen.

Sain hyvän ikkunapaikan, josta näin Kansallismuseon tornin. Odotellessani annostani luin Helsingin Sanomat -lehteä, ilahduttavaa poikkeusta digiversioon. Minulle tuotiin salaatti, joka oli kaunis, raikas ja erittäin hyvä. Hitaana syöjänä nautin erinomaisesta lautasellisesta melkein tunnin ajan. Sanomalehden jälkeen luin Heston Blumenthalin keittokirjaaa ja päätin jälleen kerran opetella hyväksi kokiksi. Seurattavaksi jää, missä elämässä tämä tapahtuu.

Hyvää leipää ei saanut ostaa mukaan, mitä harmittelen. Olisi pitänyt varmistaa leivotaanko leipä kahvilassa vai ostetaanko se jostain leipomosta.

Huvila on poikkeuksellisen hyvä lounaspaikka, jota suosittelen mielin vilpittömin.

http://www.cafehuvila.fi/

Inherit the Dust, Kansallismuseo – 1.9.2019

Aurora Karamzinin huvilassa olleen valistavan ja ennen kaikkea ilahduttavan museokäynnin jälkeen kävin kiertämässä Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019.

Vaikuttava näyttely Itä-Afrikasta, jossa ihmiset valtaavat eläinten asuinalueita rakentamisella, teollisuudella ja muuttamisella. Missä aiemmin vaelsivat norsuperheet makaavat nyt sillan alla kodittomat ihmiset ja heidän liimaa imppaavat lapsensa. Uhanalaisten gepardien asuinsijoilla on joutomaata ja asunnottomat syövät mädäntynyttä ruokaa kaatopaikkojen roskapusseista. Filmausryhmän jäsenillä alkoi valua nenästä verta kuvauspaikoilla, joilla osa ihmisistä elää koko elämänsä. Simpanssiteos istuu murheellisen näköisenä sottaisella kujalla. Luonnon tuhoaminen, mikä länsimaissa tapahtui kauan aikaa sitten, tapahtuu nyt Afrikassa väkiluvun lisääntyessä. Kirahvien ja sarvikuonojen asuinsijat katoavat eivätkä salametsästäjät ole ainoita, jotka vaikuttavat niiden tulevaisuuteen. Ihminen on pahin tuholainen luonnolle.

Surullinen, julma ja erittäin vaikuttava näyttely, joka jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi nähdä.

Zäpämmät, Musiikkitalo

Palasin Musiikkitaloon ja kuuntelin aulassa kaikuvaa musiikkia. Zäpämmät-duon esitys oli alkamassa myöhemmin ja ihailin konserttikanteleen ja lyömäsoitinarsenaalin sointuja hetken aikaa.

World Press Photo, Sanomatalo – 1.9.2019

Tutustuin Sanomatalon käytävällä valokuvanäyttelyyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019 ja mietin jälleen kerran, kuinka kammottavia ihmiset ovat toisiaan kohtaan. Huumeita, rajojen vartiointia, murhia ja sotia. Pienille lapsille opetetaan aseiden käyttöä, tulivuoren tuhka peittää kodit Italiassa ja teurastamoissa silputaan eläinparkoja.

Luonto-osuus tietenkin viehätti. Kukapa ei pitäisi lempeästä puumasta tai kahdesta leikkisästä puumanpennusta?

Läppäri

Perjantaina hain läppärini, jossa ei yrityksen mukaan ollut mitään vikaa ja maksoin huollosta viisi (5) euroa. Olin varmistanut hinnan etukäteen sähköpostilla ja huollon piti maksaa 80 euroa.

Huoltomies korjasi vielä erehdykseni, jonka vuoksi olin muuttanut kaikki Word-pohjat vähemmän kätevään pdf-muotoon.

Huolto olisi ollut ilmainen, koska olen kanta-asiakas, mutta halusin maksaa edes jotain ja veloitus oli peräti viitosen. Onnistunut käynti, ehdottomasti.

Sleeping Sun, Nightwish

Kiitos Tarja Turusen upean äänen maailma on huomattavasti parempi paikka. Kannatan myös soittajia.

Hyvästi, Hiili

Kolmannen eläinlääkärikäynnin jälkeen Hiilen kunto romahti. Kissaparka antoi ylen ja maha oli sekaisin. Kissa joi edelleen vettä, makasi nurkassa ja tuijotti apaattisen näköisenä seinään.

Soitin kissaa hoitaneelle eläinlääkäriasemalle ja kysyin, onko aika viedä sairas kissa lopettavaksi. Hoitaja oli mahdollisesti oppinut koulutuksessa ilmaisun ”omistajan oma päätös, koska me näemme eläintä täällä vain hetken ajan”. Kiitin tiedosta.

Toivoin, että kissa olisi parantunut eläinlääkärikäynneillä eikä sen kuntoa olisi kahdella ensimmäisellä käynnillä heikennetty entisestään.

Hiili ei enää reagoinut kehräämällä, kun silitin sitä. Kissan kärsimystä oli käsittämättömän surullista seurata.

En halunnut viedä sitä eläinlääkäriasemalle, jossa kissan kunto oli entisestään heikentynyt. He tekivät varmaan parhaansa, mutta hoidot aiheuttivat kissalle lisää ongelmia. Terveeksi testeillä ja tutkimuksilla todettu kissa oli kaikkea muuta kuin terve.

Soitin Hiilen oksentamisen jälkeen aamuyöllä eläinsairaalaan ja kysyin, voinko tuoda kissan päivystykseen eutanasian vuoksi.

Eläinlääkärin kehotuksesta soitin uudelleen sairaalaan, kun odotimme taksia ja kerroin, ettei kärsivää kissaa enää hoideta, vaan armahdetaan.

Ilmoitin tietoni vastaanotossa ja pyysin, että Hiili nukutetaan. Ei enää turhia ja kivuliaita hoitoja, vaan helpottava piikki kissaparalle. Kerroin jättäväni kissan sairaalaan tutkittavaksi ja toivon, että kissan ruumiinavauksesta on apua jollekin toiselle sairaalle eläimelle. Jättäminen tuntui kammottavalta, mutta eihän Hiili enää ollut eutanasian jälkeen jäljellä, vain kissan ”kuori”.

Eviran tekemä ruumiinavaus kissalle maksoi 250 euroa, mutta mitä iloa tiedosta enää olisi, kun tärkeä ja läheinen lemmikki oli kuollut?

Odotimme hetken aulassa ja pääsimme vastaanotolle. Lääkäri pyysi meitä menemään käytävän päässä olevaan huoneeseen.

Vastaanotto oli huomaavainen ja inhimillinen, mutta minua itketti kissan tilanne.

Kerroin, että Hiili voi hyökätä ja hoitaja haki suosittelemani tiikerihäkin. Eläinlääkäri oli toista mieltä. Hän istui lattialle, kääri heikentyneen Hiilen huopaan ja otti kissan syliinsä. Hiilen silmät ja suu peitettiin mustalla ”kuonokopalla” ja eläinlääkärin sylissä ollut Hiili sai rauhoittavan pistoksen. Arvostin kissan lempeää kohtelua.

Kissan koppa nostettiin pöydälle ja peitettiin huovalla. Silitin nukahtavaa Hiiltä kopan ristikon kautta. Sain olla yksin kissan kanssa.

Minun oli tarkoitus olla paikalla lopetuspiikin aikana, mutta en pystynyt.

Silitin vielä kopassa nukkunutta kissaa, kun kopan kansi oli nostettu pois ja kiitin henkilökuntaa hyvästä hoidosta. Sain luvan jättää kissan kopan ja peitteen eläinsairaalaan ja maksoin laskun.

Kotiin palattuani siivosin sairaan kissan aiheuttamat sotkut, joita oli mm. kissan kiipeilytelineen juurella. Imuroin, pesin lattiat, pyykkäsin ja tiskasin. Toinen kissa Nökö odotti kotona, joten en halunnut ulista suruani sen kuullen ja nähden. Siivoamisesta oli apua, koska en keskittynyt pelkästään edesmenneeseen eläinparkaan.

Hiilen kuoleman jälkeen kerroin tapahtuneesta ystäville ja sukulaisille. Töissä sanoin tilanteesta useammalle työkaverille ja itkin työpaikan vessassa, mutta kukaan ei onneksi sanonut mitään.

Useampi liian pitkään kipuja kokenut läheinen on kuollut viime vuosien aikana, joten surua on riittänyt. Äkillisesti sairastuneen kissan kuolema tuntui vaikealta, koska terveestä kissasta tuli hyvin sairas kissa lyhyessä ajassa eikä kukaan osannut auttaa kärsinyttä Hiiltä.

Minulle hyvin tärkeän lemmikin elämä päättyi eläinsairaalassa.

Hiili, toivottavasti olet terveeksi muuttuneena kissojen vehnänoras- ja possunsydäntaivaassa ja nautit elämästäsi. Juoskoot sievät tyttökissat, kivat kaverit ja maukkaat hiiret luoksesi ja toivon, että saat nauttia hyvistä unista aurinkoisella ruohomättäällä.

Kiitos vuosista, jotka sain viettää seurassasi.

Kolmas eläinlääkärikäynti

Vein hoippuvan kissani kolmannelle eläinlääkärikäynnille.

Olin kotona kuvannut ontuvaa kissaa, joka varoi vasenta etutassuaan. Varasin ajan tutulle eläinlääkärille, joka on hoitanut kissaa aiemmin.

Kissa jälleen koppaan, taksimatka ja eläinlääkärin tutkittavaksi. Lääkäriasemaa pelkäävä kissa sai pysyä kopassa ja eläinlääkäri katsoi sen paranevia silmiä taskulampun avulla. Sain tietää, että kaksi kolmannesta kissan painosta on etutassujen varassa ja siksi toista etutassua varonut kissa ontui.

Näytin eläinlääkärille kotona kuvaamani videon, jossa kissa joi ensin olohuoneessa ja ontui seuraavaksi makuuhuoneeseen.

Ikävältä näyttänyt ontuminen ei ollut vaarallista, mutta paranemiseen voi mennä parikin viikkoa, rauhoitti eläinlääkäri.

Saisin pitää minulle erittäin tärkeän kissan, jonka ostin yksitoista vuotta sitten Helsingin eläinsuojeluyhdistykseltä (Hesy). Sisaruksellani ja minulla oli lapsuudessa kissanpennut Hamu ja Mumu eli harmaa (hänen) ja musta (minun). Hankalan allergiani vuoksi kissanpennut ”muuttivat toiseen perheeseen”. Kuulin paljon myöhemmin, että kissat oli lopetettu ja tunsin syyllisyyttä allergiastani. Onneksi typerä keuhko-ongelmia aiheuttanut allergiani katosi myöhemmin.

Halvalla eli 50 eurolla myivät Hesyllä kahdeksan kuukauden ikäisen steriloidun poikakissan, joka lepäsi häkissään arviolta metrin mittaisena eli pitkin pituuttaan. Kuulin valintapäätökseni jälkeen, että Kirkkonummelta löytyneellä kissalla oli ollut vaikea sienitauti, jonka vuoksi kissalta oli ajettu karvat pois ja kissaa oli lääkitty pitkään. Jos en olisi jo ihastunut kissaan, niin tieto olisi voinut muutaa ostopäätökseni.

Kissa, joka vietti pari ensimmäistä vuorokautta sohvan alla ja kävi salaa juomassa, syömässä ja hiekkalaatikolla. Kesyyntymisen edetessä sain silittää sängyllä pötköttänyttä kehräävää kissaa ja myöhemmin sain nostettua kissan lyhyeksi hetkeksi syliin. Sylikissaa en saanut, mutta sain sympaattisen kissan, joka tuli minua vastaan, kun palasin kotiin.

Eläinlääkäri määräsi kissalle kipulääkettä ja useamman pullon kirvelemättömiä silmätippoja. Hän lupasi huolehtia jatkossa kissastani. Lasku oli vain 55 euroa, mutta taksimatka kotiin (bussimatkoista ei tullut mitään) ja lääkkeet maksoivat. Hain kipulääkkeen ja uudet silmätipat.

Kissa söi eläinlääkärikäynnin jälkeen pakastimesta sulatettua possunsydäntä, jossa oli lääkettä, josta eläimet yleensä pitävät. Kerta jäi ainoaksi.

Tarjosin seuraavaksi kissalle possunsydäntä tai kanaa, joita se suostui syömään ja vedenjuonti jatkui. Kuivamuonaa en laittanut kuppiin, koska se saattoi ärsyttää kissan vatsaa.

Sain putsattua kissan silmiä silmävedellä, mutta reseptitippojen lisäämisestä ei tullut yhtään mitään.

Soitin eläinlääkäriasemalle, kuten lääkäri oli vastaanotolla pyytänyt ja mainitsin, ettei kipulääkkeen antaminen onnistu. Eläinlääkäri soitti takaisin ja kertoi, ettei kaikille eläimille valitettavasti pysty antamaan lääkettä.

Toivottavasti kissa tulee pian parempaan kuntoon.

Liputtomasta lipulliseksi

Maksoin aikaisin eilen bussinkuljettajalle neljä euroa matkalipusta eli olisi pitänyt muistaa ostaa kännykällä halvempi lippu. Vaihdoin toiseen bussiin, joten soitin vaihtopysäkiltä palvelunumeroon, kuoletin matkalippuni klo 7 ja harmittelin matkalipun hukkaamistani.

Työpäivä sujui hyvin, koska asiakkaat olivat mukavia ja työkaverit hauskoja. Etenkin oululaisen ”ei mittä hättä” -työkaverin luonne ilahduttaa asiakkaita ja minua joka päivä.

Palelu töissä harmitti, koska lämpötila oli katossa olevan mittarin mukaan 24 astetta, mutta hampaani kalisivat koko päivän villatakista huolimatta. Helteillä sisälämpötila oli 26,5 astetta, joka sopi minulle loistavasti. Kaikki eivät jakaneet käsitystäni.

Kääriydyin villahuiviin, mutta olin umpijäässä neljästä vaatekerroksesta huolimatta. Takkini sentään pysyi kaapissa.

Kylmä lounas vaikutti huonolta idealta, joten ostin lähikaupasta kalapihvin, perunamuusia ja salaattia työpaikan kahviossa syötäväksi. Annos ei erityisemmin ilahduttanut, mutta kuuma ruoka lämmitti hieman.

Matka keskustaan työpäivän jälkeen ei huvittanut palelun vuoksi, mutta tarvitsin uuden matkakortin.

Ostin kolikoilla metroaseman automaatista 2,80 euron matkalipun (selkeä säästö neljän euron lippuun verrattuna) ja menin matkan jälkeen Rautatientorin metroaseman lippupisteelle. Lyhyen jonon jälkeen näytin henkilöllisyystodistukseni ja kuulin virkalijalta, ettei lippuni ole palautunut heille. Yleensä busseihin pudonneet liput palautuvat joko kuljettajalta tai bussin siivoojalta.

Ehkä korttikoteloon lisäämäni ”syötti” eli 20 euron seteli esti kortin palauttamisen? Kertonee kyynisyydestäni, etten hetkeäkään uskonut saavani seteliä takaisin, vaikka puhelinnumeroni ja nimeni olivat korttikotelon sisällä olevassa lappusessa.

Maksoin 11 euroa tietojen siirrosta uudelle kortille ja maksuun kuului uusi lippukotelo. Tietenkin valitsin vihreän, vaikka harkitsin oranssia. Jostain omituisesta syystä minulla on kotona perinteinen sininen lippukotelo, mutta onneksi on olemassa parempi eli vihreä vaihtoehto. Syy siniseen koteloon taitaa olla kortin mukana tullut kotelo.

Sininen

Asuntonäytöissä aikoinaan huomasi, kuinka monet suomalaiset rakastivat sinistä niin maalina kuin kaakeleiden värinä.

Äidin vuokra-asunnossa makuuhuone oli lupaa pyytämättä maalattu norjansiniseksi. Kaunis väri, joka oli kauhistuttava seinillä. Eteisen seinään oli liimattu moniosainen palapeili (eiiiiiiii!) eikä peilin liimaamiseen pyydetty lupaa. Muuttaessani asuntoon opiskelijana makuuhuone tapetoitiin ja irrotin karmean palapeilin seinästä. Seinään jäi puolen jalkapallon kokoinen kuoppa, jota pikkuhiljaa täytin laastilla opiskelun lomassa. Asunto oli vuokrattu yritykselle ja vuokralaiset olivat hyviä ja luotettavia, mutta heidän sisustusratkaisunsa eivät viehättäneet. Remontti olisi tietenkin pitänyt teettää heillä, mutta he muuttivat ystävällisesti pois, kun aloitin opiskelun.

Nykyisin todella monella näyttää ilmoitusten mukaan olevan kotien seinillä tai kaakeleissa herkkää vaaleaa harmaata, perinteistä harmaata tai äärettömän rohkeasti tummaa harmaata. Harmaata on myös runsaasti huonekaluissa. Yksilöllistä ja persoonallista.

Kuulin vuokra-asunnosta, jonka asukas oli remontoitunut mieleisekseen. Hämmästyttävä teko, mutta asukkaalle tulee ikävä lasku muuttovaiheessa.

Uusi lippu

Uusi lippu ilahdutti sieluani.

Kävin varaamassa seuraavan akupunktioajan, kurkistin Gaborin alennusmyynnissä olevia kenkiä Halosella vuosien tauon jälkeen ja ostin Food Market Herkusta täysin pakollisia possunsydämiä. Halosella oli vartija eli ilmeisesti liike viehättää pitkäkyntisiä enkä nyt tarkoita manikyyrivaihtoehtoja.

En löytänyt toivomiani alennusballerinoja Gaborilta. Pidin vain mustista 118 euron mokkakengistä, jotka jätin hyllyyn. Tilanne oli aiemmin parempi, kun ostin Aleksilta edullisia esittelypareja, mutta räpyläni ovat nykyisin kokoa 4,5 ja malliparien koko oli 4. Hyvät kengät ovat erittäin tärkeät kävelijälle, joten olisi ollut mukavaa löytää sopivan hintainen pari.

Hyvästit rahoille

Kadonneella kortilla oli aikaa jäljellä yli kolme viikkoa, arvoa melkein 20 eurolla ja matkakortin sisään laittamani 20 euroa.

Bussi- ja metromatkoihin meni 6,80 euroa, matkakortin uusiminen maksoi 11 euroa ja parikymppinen katosi jollekulle.

Minulta putoaa suurien eläinlääkärikulujen (käyntejä oli useita) jälkeen matkalippu ja uusimiseen menee lähes 40 euroa. Epäreilua.

Onnekas, epäonnekas, epäonnekas, onnekas?

Pidän epäreiluna sitä, että olen palauttanut kolme käsilaukkua ja tietenkin vienyt kadulta löytämäni kalliin kellon poliisille.

Hupaisinta tai ehkä surkuhupaisinta on, että sain 5400 euroa maksaneen Bvlgarin takaisin poliisilta, koska kelloa ei noudettu kolmen kuukauden aikana.

Maksoin 150 euroa todistuksesta, joka kertoi kellon aitoudesta. Sain ensin virheellisen todistuksen, jossa timantteja oli kellossa 12 sijaan 10. Tilanne saattoi huvittaa minua. Pyysin ja sain uuden, virheettömän todistuksen.

Myyntitapahtumassa kellomarkkinoija halusi ostaa kellon 600 eurolla, koska kellojen hinnat romahtavat. Hänellä oli ranteessaan 21 000 euron Rolex, josta hän oli maksanut 7000 euroa eli kolmanneksen.

Maksoin kympin lipun myyntitapahtumaan, jossa oli hyvin vähän ihmisiä. Naisten kalliit kellot eivät myyjien mukaan mene kaupaksi, joten ostajan mukaan kellon arvo oli enää yksi yhdeksäsosa myyntihinnasta. Hän oli kauppaamassa kelloa edelleen, joten oikea arvo oli tietenkin suurempi.

Miesten käytettyjä arvokelloja myydään kuin meren mutaa. Kertooko tilanne mahdollisesti jostain?

Huomasin hiljattain, että löytökello oli pysähtynyt. Arvokkaaseen kelloon on tähän mennessä mennyt minulta 160 euroa ja minun pitäisi tietenkin uusia kellon patteri. Hyvin kallis kello, mutta lähinnä minulle. Kjeh.

Kiinnostaisiko teräksenvärinen Bvlgarin kello, jossa on 12 timanttia? Hyvä hinta – vain sinulle, sama ruotsiksi ja very good price – just for you.

Kaularankaortoosi

Niskasärky jatkui kolmen akupunktiokerran jälkeen, joten pyysin reseptin lihaksia rentouttavaan lääkkeeseen Sirdaludiin.

Jouduin käyttämään lääkettä ennen syöpädagnoosiani selkäkivun vuoksi. Ikävä kyllä lääke väsytti minua, joten nukuin pommiin siirryttyäni toiselle osastolle ja heräsin esimiehen soittoon. En enää uskaltanut käyttää relaksanttia, vaan yritin taltuttaa kovan kivun lääkkeillä. Huono ja toimimaton päätös, mutta lintsariksi pitkään epäiltynä tilanne oli erittäin kiusallinen. En tiedä, kuuliko silloinen esimies koskaan, että minulla oli pitkälle edennyt verisyöpä, joka aiheutti hyvin monenlaisia oireita.

Niskakipuun Sirdalud ei tuntunut auttavan enkä voinut tautihistoriani vuoksi käyttää särkyyn tepsiviä lääkkeitä. Olen niin pystyyn myrkytetty lääkkeillä, ettei relaksantti enää väsyttänyt. Hyvä tilanne, jos esimerkiksi tyrannosaurukset hyökkäävät, koska olen pahanmakuinen ateria.

Kävin röntgenissä, jossa kuulemma näkyi pitkäaikaisen toimistotyöntekijän eteenpäin kallistuva niska, välilevymuutoksia ja monilla tähän ikään kuuluvaa nivelrikkoa. Niskan kallistuminen oli pahin ja muut kohdat onneksi lievempiä, lähes harrastuksia. Nuorempana lauloin kuorossa, mutta ikä vaikuttanee harrastuksiin. Suosittelen Et itkeä saa Argentiina -kappaletta, etenkin kertosäettä.

Lääkäri soitti niskatutkimusten jälkeen ja sairauslomapäiväni aikana, kertoi tilanteesta ja ehdotti lääkkeiden lisäksi niskatukea, jonka saisin ostettua lääkärikeskuksesta 30 eurolla.

Olen ostanut liudoittain erilaisia lääkkeitä ja silmätippoja, jotka eivät ole sopineet minulle, joten etsin netistä halvempaa ortoosia. Mielessäni näin täysin turhan niskatuen lepäilemässä eteisen kaapissa.

Kannattaa opiskella proviisoriksi ja hankkia apteekki esimerkiksi huitsin pöpeliköstä tai keskeltä ei mitään, niin pian on käytössä kaunis huvila, liudoittain matkoja eksoottisiin kohteisiin (ooh, Malediivit!) ja upea kelohonkamökki Lapissa. Erittäin hyvä bisnes, jota suosittelen, vaikka en pidä kelohongasta.

Mikäli Alkot, apteekit ja mättöruokapaikat yhdistettäisiin toimimaan samassa yrityksessä, niin meillä olisi vielä enemmän miljonäärejä.

Löysin Pohjois-Haagan Respectalta halvimman kaularankaortoosin ja lähdin sovituskierrokselle voidessani iltapäivällä hieman paremmin. Eihän se mitään, jos taas särkee, mutta huimaus ja väsyminen piinasivat aamupäivällä.

En varannut aikaa, mutta olin yksin liikkeessä ja sain loistavaa palvelua. Mietin halvinta vaihtoehtoaa ja sain sovittaa valkoista, hyvin kevyttä ja rouhetäytteistä kauluria, joka oli liian korkea eikä tukenut niskaani.

Liikkeessä työskennellyt (fysioterapeutti?) aloitti suosittelemalla sinistä kauluria, mutta halusin mustan. Musta maksoi yli 40 euroa, joten halusin mieluummin halvemman sinisen. Sininen ja oikean korkuinen kauluri sopi minulle kuin nenä päähän, joten maksoin alle 20 euroa ja lähdin kotimatkalle.

https://kuvasto.respecta.fi/p/13534-kaularankaortoosi-neckok/

Menin seuraavana päivänä töihin ja otin kaulurin mukaani.

Lisäsin kaulurin ja selitin kaikille kysyjille, että olen ollut snagarilla (käännös: nakkikioski) tappelussa ja voitin, mutta yllättäen kukaan ei uskonut minua. Näytän liian kiltiltä.

Käytän niskatukea työpäivän aikana, mutta otan sen pois kahvi- ja lounastauoilla. Ortoosista on ollut todella paljon apua, koska joudun ottamaan harvoin gramman Para-Tabseja. Vahvemmat lääkkeet eivät onnistu, koska annan ne ylen. Onneksi lievemmistä kipulääkkeistä on hyötyä.

Kotona en käytä niskatukea, vaan yritän kiinnittää huomiota niskan asentoon. Pitäisi vahvistaa mm. yläkroppaa kuntosalilla.

Puhuin työpäivän aikana puhelun, jonka jälkeen olin niin surullinen, että päätäni särki niskatuesta huolimatta, joten oli pakko ottaa kipulääkkeitä. Keskustelin poikkeuksellisen älykkään ja erittäin kiinnostavan ihmisen kanssa, jolle oli tapahtunut vuosia sitten ikävä tapahtuma, joka näkyi edelleen hänen elämässään. Hän puhui elämästään rauhallisella ja tyynellä tavalla, mutta mainitsi hankalista tilanteistaan. Olisin hyvin mielelläni käynyt juttelemassa hänen läheistensä kanssa, jotka eivät ymmärtäneet auttaa mitättömän pienessä, mutta soittajalle hyvin tärkeässä asiassa. Terveet ihmiset eivät välttämättä käsitä sairastuneiden tilannetta, vaan porskuttavat iloisina omissa maailmoissaan.

Elätän edelleen toivoa siitä, että jonain päivänä minut valitaan yritykseen tai yhdistykseen, jossa suunnitellaan ja välitetään räätälöityä apua ja tukea sairastuneille tai vammautuneille ihmisille eikä kukaan joutuisi pärjäämään yksin.

Lauttasaaresta Kuusisaareen

”Tietenkin me selviämme. Vain lurjuksille käy huonosti.”

Muumimamma, Vaarallinen juhannus

Pari viikkoa sitten sain hauskan kutsun eli matkan Lauttasaareen, josta kävellen Lehtisaaren kautta Kuusisaareen. Ehdin bussiin, metroon ja nousin Otavantien metroportaat.

Olin tyytyväinen siitä, etteivät jyrkät portaat pysähtyneet kesken matkan. Kampissa rullaportaat hyytyivät vuosia sitten virheellisen palohälytyksen vuoksi, joten portaat ostoskeskukseen piti kiivetä ylös. Onneksi tehtävä onnistui, vaikka yllättävän moni – ja nuori – tupakoija jäi hengästyneenä seisomaan portaikkoon.

Kävelimme Lauttasaaren kartanon puistossa olevaan ja kauniisti remontoituun kasvisravintola Puhuriin, joka on sievässä punaisessa puutalossa. Tarjolla oli salaattia, leipiä ja leivonnaisia. Jos joku haluaa tuorejuustolla ja mansikanviipaleilla täytetyn croissantin, niin kannattaa mennä käymään. Salaattipöydässä oli erilaisten kasvisten lisäksi lisäksi tomaatti-leipäsalaattia ja vesimeloninviipaleita riisi-tofupadan lisäksi.

Olin syönyt ennen lähtöäni, joten valitsin hyvältä maistuneen ja ehdottomasti raikkaan leivän, jonka täytteenä oli mm. tuorejuustoa, kasviksia ja herneenversoja.

Jostain hyvin hämärästä syystä ajattelin olevani tutummassa Munkkiniemessä ja kuvittelin, että kävelemme rannan kautta taidemuseoihin.

Valitsimme Lauttasaaressa metsäreitin, ohitimme aurinkoisen padelkentän ja jatkoimme matkaa metsän siimeksessä.

https://www.lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/kesa-tulee-ja-padel/

Lämmin päivä, joten hyvältä tuoksuvassa metsässä oli mukavaa kävellä. Olin hyvin huojentunut siitä, ettei metsissä ilmeisesti kytännyt pirigaattoreita:

https://yle.fi/uutiset/3-10879364

Keskustelimme tärkeästä aiheesta eli kummasta pidämme enemmän, männyn- vai kuusenkävyistä. Päädyimme kumpikin persoonallisempiin männynkäpyihin. Olkaa hyvä ja valitkaa kuusenkävyt.

Meren rannalla oli kerrostalo, josta oli upeat maisemat molempiin suuntiin. Kuulin, että hyvin monien suomalaisten aikoinaan ihailema Spede oli asunut talossa. Perheessämme, jossa tv oli auki harvoin ja vain jotain tiettyä ohjelmaa katsoessa kyseinen esiintyjä kuului tv kiinni -kohtaan. Ihmiset pitävät niin erilaisista asioista.

Katselimme seurakunnan viehättävään Mustasaareen, jonne voi matkustaa paatilla Töölöstä. Saareen voisi teoriassa voisi kävellä sillan yli (silta on olemassa, mutta nostettuna) Lehtisaareen. Jälkimmmäisen saaren asukkaat ovat halunneet, että reitti Mustasaareen kulkee muuta kautta eli merta pitkin ja veneellä. Oletettavasti siitä on hyötyä, jos ikioma kotitalo maksaa öbaut 14,7 miljuunaa.

Matkalla näimme useita kauniita kelohonkia metsissä ja pihoilla, Aasiasta muuttaneita miehiä onkimassa rannoilla (kuhaa, jota olen aina ihmetellyt, nepalilaisravintoloihin?) ja pari nuorta naista, joilta varmistimme kävelysuunnan museoihin. Tulimme hämäävästi toiselta suunnalta kuin Munkkiniemi ja löysimme perille.

Seura oli hyvä, kävelymatka oli mukava, seutu oli viehättävää, mutta Kuusisareen PITÄÄ tulla Munkkiniemen kautta. Fakta.

Kävimme Gyllenbergin taidemuseon Sigrid Schauman – Taide tunteiden kuvana -näyttelyssä, joka päättyy sunnuntaina 4.8.2019. Taidemuseo on auki ke klo 14-19, la ja su klo 12-17. Teokset kuvasivat vehreyttä, huikeaa vihreyttä ja valoa mm. Italiassa.

Teiteilija piti ensimmäisen yksitysnäyttelynsä 86-vuotiaana. Ihailtavaa!

Museossa huomasin eron taiteellisen ihmisen ja minun välillä. Kiersin vauhdilla koko näyttelyn, palasin useita kertoja suosikkiteosteni (mm. Villa Aurelia ja vihreää hohtaneet maalaukset) luokse, kävin selaamassa salissa olleita taidekirjoja tutustuen mm. Sigrid Schaumanin elämään, Gyllenbergin taidekokoelman teoksiin ja pankkiiri Gyllenbergin historiaan. Maalaustaiteeseen perehtyneen tutun keskittyessä hitaasti ja rauhallisesti maalauksiin, niiden värimaailmaan, tunnelmaan ja valoon. Asiantuntija ja juntti kävivät taidemuseossa… Melkein hävetti, mutta ei ihan. Arvostan taidetta ja luen taiteesta, mutta värimaailma, toteutus ja teosten tekniikka ovat minulle vieraampia asioita. Kerran minulla oli valööri, mutta se kiipesi karkuun.

Sigrid Schauman oli taitava maalari ja veli Eugen Schauman pisti sortoaikana päiviltä Bobrikovin. Arvostettavaa sukua, ehdottomasti. Paitsi Valtioneuvostossa 65-vuotiaana listityn B:n kannalta.

Historiallinen rakennus

https://yle.fi/uutiset/3-9792862

Marita Liulia ja Gyllenbergin taidemuseo

Kävelimme kukkivien jarmiinipensaiden katveessa kohti Gyllenbergin taidemuseota, jonka pihaa koristivat uudet teokset. Lapulle olisi voinut kirjoittaa unelmansa tai unensa, jonka museovirkailijat olisivat kiinnittäneet pyykkinarua muistuttaneeseen kiinnostavaaan teokseen joko valkosella tai mustalla lapulla. Harkitsin asiaa, mutta olisin halunnut ihan itse kiinnittää lappusen, joten luovuin ideasta.

Museovirkailija ohjasi meidät taidemuseon alakertaan katsomaan Marita Liulian haastattelun, jonka näkeminen avarsi käsityksiämme sekä taiteilijasta että hänen teoksistaan. Huikea ihminen, joka on väärin tulkitusta sairaudestaan ja lapsuudenkodin tulipalosta huolimatta menestynyt todella hyvin.

Liulian työt tulivat kauan sitten tutuksi, kun astrologiaan perehtynyt ystävä kertoi Tarot-korteistaan. Astrologia epäilyttää meitä härkiä, mutta perehdyin Tarotin historiaan ja maailmaan ja löysin Marita Liulian suunnittelemat ja kuvaamat Tarot-kortit. Pidän monista taiteellisista ja kiinnostavista korteista, mutta vierastin osaa korteista. Liulia jäi mieleen mielenkiintoisena taiteilijana.

Olisin mielelläni tutustunut hänen maailmaansa Mäntässä, mutta olin liian sairas sinä vaiheessa. Gumbostrandin näyttely jäi näkemättä, koska en autottomana päässyt paikalle. Kävely kapealla, jalkakäytävättömällä ja kiemurtelevalla maantiellä ei kiinnostanut, koska olen selvinnyt jo useammasta sairaudesta eikä auton alla jääminen huvittanut. Lopultakin Liulian näyttely oli Gyllenbergillä. Kiitos!

Taiteilijan kultaa hohtavat teokset viehättivät, vaikka teoksissa läikehti tulipaloa kuvannut punainen. Lummemaailma ihastutti, vaikka luonnon tuhoutuminen näkyi useissa teoksissa. Taiteilija asuu Helsingissä tai Heinolassa, työskentelee metalliyhtiön tiloissa ja vaikuttaa tyytyväiseltä työtilaaansa. Liulia matkustaa todella paljon, tutustuu paikallisiin ja tekee osan teoksistaan yleisön parissa. Heti, KUN rikastun, niin seinälläni hohtaa Liulian teos. Viehätyin mm. kirsikankukkia kuvaavista maalauksista.

Tuttua kiinnostivat teokset, joita Liulia oli luonut Japanissa vieraillessaan.

Maailmassa on huikean taitavia taiteentekijöitä ja Marita Liulia kuuluu heihin. Kiitos Gyllenbergin taidemuseolle siitä, että Liulian teoksista oli kootu upea ja vaikuttava näyttely, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019. Museossa voi vierailla tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Museokortilla pääsi tietenkin kumpaankin taide- ja kotimuseoon.

Lähdimme kotimatkoille Otaniemen kautta eli jo ties kuinka mones espoolainen metropysäkki, jolla vierailin. Ooh, valistusta ja erinomaisen hyvä päivä hyvin monin tavoin.

Hammaslääkärin vaurastuminen -piirroskuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta huvittaa minua sitäkin enemmän.