Maanantaina kävelimme jäätävässä viimassa ja karmeassa tuulessa Studio Pasilaan katsomaan Kiviä taskussa -näytelmän. Tuuli riepotteli meitä, lumi lensi melkein vaakasuoraan ja peitti meidät päästä varpaisiin. Takin hupusta ei ollut mitään suojaa siinä myräkässä.
Olimme ajoissa perillä eli meillä oli hyvää aikaa laittaa takit naulakkoon, pestä kädet ja istua juttelemassa alakerran kahviossa. Etukäteen tilaamamme väliaikatarjoilu katettiin pöytään neljä, joten harjoittelimme ennen näytöstä kyseisessä pöydässä istumista. Hyvin sujui. Tiskin takana työskennellyt kysyi, haluammeko saada lapun pöydän numerosta. Emme halunneet. Pahoittelen, että tilanne oli mielestäni koominen. Tiskin toisella puolella työskennellyt oli kohtelias, mutta minua huvitti. Huono muisti, mutta ei nyt sentään NIIN huono muisti kuitenkaan.
Käsittämättömän taitavat näyttelijät Martti Suosalo ja Mika Nuojua esiintyivät näytelmässä Irlannissa kuvattavan elokuvan avustajina ja he esittivät useita eri roolihahmoja, mm. amerikkalaista keimailevaa filmitähteä, nuorta huumeidenkäyttäjää, pikkupoikia, iäkästä miestä jne.
Pikkupoikakohdassa poika painoi kylmällä ilmalla kielensä teräkseen ja toinen tempaisi pään irti, joten kokeilijan kieli tietenkin vahingoittui. Hetken kuluttua hän teki saman uudelleen…
Jostain mystisestä syystä tein lapsena saman useita kertoja ja kokeilin, vieläkö kieli tarttui pihan mattotelineeseen. Aina tarttui. Myöhemmin kokeilin pakkasella, tarttuuko myös kylmä kolikko. Tarttui oikein hyvin, mutta vauriot olivat vähäisempiä, koska kolikon sai sulatettua suussa toisin kuin mattotelineen.
Sisareni on ilmoittanut, että hän sai lapsena hyvää koulutusta, kun teloin itseäni jatkuvasti. Kerran liukastuin alla kouluikäisenä mattoon, kaaduin päin lämpöpatteria ja sain päähäni tikattavan haavan, jonka paikkasi humalassa ollut, kotonaan päivystänyt lääkäri. En erityisemmin arvostanut tilannetta. Ymmärtääkseni juopuneita lääkäreitä paheksutaan nykyisin terveyskeskuksissa.
Toisen kerran vierailimme äidin ystävän luona ja laskin Kouvolassa liukumäkeä uima-altaaseen ja liukumäen terävä reuna teki viillon oikeaan ohimooni. Altaaseen levisi kiitettävästi verta. Sisareni ohjasi minut altaan reunalle ja äiti vei minut paikattavaksi. Palasin matkalta kotiin sideharso pään ympärillä. Aina sattui, kun tapahtui.
Olen nähnyt vuodesta 2002 esitetyn Kiviä taskussa -näytelmän joskus esityksen alkuvuosina ja näytelmä oli mielestäni poikkeuksellisen hauska. Pidin edelleen esitystä hauskana, mutta kirosanoja oli minun makuuni viljelty hieman liikaa. Ystäväni vieressä istunut keski-ikäinen nojaileva käsinojavarasmies selasi kännykkäänsä näytöksen aikana ja edessämme istui vanhempi pariskunta, joka kommentoi tapahtumia keskenään näytelmän aikana. Heihin verrattuna kiroilu oli pieni moka. Luulin, että vastaavia tekoja eli kännykkäselausta esityksen aikana ja juttelua tekevät vain teini-ikäiset, jotka käyvät elokuvateatterissa. Erehdyin.
Näytelmä kiertää Suomessa ainakin Jyväskylässä ja Tampereella. Suosittelen lippujen ostamista!
Kiirehdimme näytöksen jälkeen hurjassa lumimyräkässä ratikkapysäkille ja alamäki meni melkein-juosten jopa minulta. Pelkäsin, että menen nurin, koska katkenneen käden kanssa ei kissoja hoideta, mutta kumpikaan meistä ei mätkähtänyt hangessa. Matkasimme Kurviin, josta palasimme busseilla kotiin.
Jäin pois Lahdentien pysäkillä ja ihailin kävellessäni bussipysäkille Viikin kirjaston pihan lumipeitteeseen heijastettuja valoteoksia, mm. erlenmeyer-pulloa (kyllä, googlasin) ja perhosta. Kiersin perhosen, koska en halunnut astua sen kauniille siiville.
En vielä löytänyt tietoa töistä tai niiden tekijästä, joten jatkan selvittämistä. Olikohan yliopisto tilaajana? Vaihdoin odottelun toiseen bussiin eli sain nauttia ”ihastuttavasta” viimasta ja pöllyävästä lumesta vielä pidempään.
Ruokin kotiin päästyäni kissat, tutkin hetken nettiä ja heräsin klo 4:30 eli iltalääkkeet jäivät ottamatta. Kohtalo uhkaa hirmuisin, sillä ammuin nuolen ilmoihin ja albatrossia haavoitin – tai jotain sellaista.
Hauska reissu, mutta kyseessä oli näköjään uuvuttava tai ainakin unen tarjonnut kokemus. Minulla on ollut tuuri, koska en kärsi unettomuudesta. Kortisonivaiheessa valvominen oli rasittavaa, mutta nukun mielelläni päiväunia, joten sain paikattua univajeen aika hyvin siinä vaiheessa.
Kotus – jesh!
Yritin tutkia, mitä sana mylväys tarkoittaa sanonnassa myrsky ja mylväys, joten soitin Kotuksen, Kotimaisten kielten keskuksen neuvontanumeroon.
Minulla kävi hyvä tuuri, koska onnistuin soittamaan klo 10 – 12 välillä neuvontapuhelimeen ja jo neljänteen soittooni vastattiin. Ruuhkainen neuvontapuhelin oli aiemmin koko ajan varattuna.
Ystävällinen puhelimeen vastannut henkilö kertoi, että mylvähtää-verbillä tarkoitetaan joko härän tai sumusireenin ääntä. Kiitin ja olin tyytyväinen, kun sain nopeasti vastauksen. En keksinyt kyseistä verbiä, kun googlasin tietoa.
Kiviä taskussa -näytelmän aikana yleisö toimi myös lehminä, joten mylväys sopi hyvin kuvioihin.
Kielitoimiston puhelin oli suosikkisoittopaikkojani ennen nettiä, koska Nykysuomen sanakirjasta ei aina löytynyt selitystä kaikkiin sanoihin tai niiden merkityksiin.
Oli synkkä ja myrskyinen yö
ja hänellä oli synkkä ja syksyinen työ.
Tenavista tapasin nuorena siteerata kahta kohtausta Ressun teksteistä edellisen lisäksi.
Toisessa mies kohteli vaimoaan julmasti. Siitä vaimo sai paljon kärsiä. Viimein he perustivat yhdessä sikalan.
Toisessa tarinassa uima-altaan omistava pariskunta mietti lapselleen nimeä. ”Miten olisi Klooria?”, ehdotti mies. Vaimo löi häntä allasimurin varrella.
Kyllä, vastustan väkivaltaa. Ehdottomasti. Ressu ei ilmeisesti vastustanut kirjoittamissaan tarinoissa, koska mm. Punainen paroni seikkaili Ressun kirjoituksissa.
”Tenavien kirjoittajana ja piirtäjänä toimi Charles M. Schulz (1922 – 2000) ja Tenavat oli vuosien ajan maailman suosituin sarjakuva. Vuonna 1996 Schulz sai oman tähden Hollywood Walk of Famelle. Vuonna 2015 Ressulle paljastettiin oma tähti Schulzin tähden viereen. (Sympaattista.)
Schulzin elämäntyön esittelemistä ja Tenavat-strippien originaalien säilömistä varten perustettiin Charles M. Schulzin museo ja tutkimuskeskus, joka avasi ovensa vuonna 2002. Se sijaitsee Santa Rosassa Schulzin studion ja Redwood Empire Ice Arena -jäähallin vierellä.” (Wikipedia)
Mona Hatoum, Kiasma
Kävin tiistaina iltapäivällä keskustassa asioilla ja kiersin Mona Hatoumin (1952) näyttelyn Kiasmassa. Hatoum syntyi palestiinalaiseen perheeseen Beirutissa. Hän oli lyhyellä matkalla Lontoossa, kun Libanonissa syttyi sisällissota eikä hän voinut palata kotiinsa, joten hän aloitti taideopinnot Lontoossa. Hän on Iso-Britannian kansalainen ja työskentelee Britanniassa.
Hänen teoksensa olivat kiinnostavia ja vaikuttavia. Ne puhuvat konfliktien ja ristiriitojen leimaamasta maailmasta.
Hot Spot -maapallo (2013), jossa koko maailma näkyy vaaravyöhykkeenä. Työn voi myös nähdä myös toisenlaisen uhkan ilmentymänä eli ilmaston lämpenemisen. Upea teos, jota katselin aiemmin Mannerheimintieltä.
Undercurrent (red), 2008 oli suosikkityöni., jossa teoksen keskellä oli punaisesta tekstiilipintaisesta sähköjohdosta kudottu matto, jonka laajalle levittyvien johtojen päässä on 15 watin polttimo. Lamput kirkastuvat ja himmenevät teoksen taiteilijan mukaan teoksen tahtiin. Ikään kuin teos eläisi.
Saippuoista tehtyä työtä katsellessani unohdin olevani kunnon kansalainen, joka käy taidenäyttelyssä ja mietin, että teoksessa on käytetty puolikkaita voipaketteja. Mietin, että voi saattaa sulaa näyttelyn aikana. Varmistin museovirkailijalta materiaalin ja hän totesi, että Present Tense (1996/2011) on tehty oliiviöljysaippuoista, jotka tuoksuvat tilassa. Totta. Kiinnostava teos, joka kuvaa palestiinalaishallinnolle luvattuja alueita muodostamalla punaisten lasihelmien avulla kartan 2200 saippuan pintaan.
Pidin Grater Divide (2002) -sermistä, jonka piti olla pahaenteinen veistos. Tavalliseen pitäisi kätkeytyä jotain huolestuttavaa. Mielestäni jättiraastin olisi kätevä esimerkiksi juustoraasteen tekemissä.
Useita muita kiehtovia teoksia, joita palaan myöhemmin katsomaan uudelleen. Esimerkiksi Home (1999), jossa pöydälle on koottu metallisia keittiötarvikkeita, joiden alle kätketyt lamput himmenevät ja kirkastuvat. Särisevä äänimaisema luo uhkaavaa tunnelmaa. Ääni oli rasittava, mutta en mieltänyt sitä uhkaavaksi.
Iso hiekkalaatikko +and- (1994 – 2004) kuului suosikkeihini ja olisin voinut tuijottaa loputtomiin hiekkaan piirtyviä kaaria, jotka hävisivät seuraavaksi.
Silence (1994) oli lasisista laboratorioputkista koottu lapsen pinnasänky. Herkkä materiaali muutti turvallisen paikan vaaralliseksi.
Karmeimpina pidin teoksia, joihin oli kiinnitetty hiuksia tai kynnenpalasia. Olen aiemmin käynyt näyttelyissä, jossa oli hiuksista punottuja rintaneuloja jne. Karmeaa katsottavaa, vaikka teokset olivat taitavasti tehtyjä.
Yhteisnäyttely
Kurkistin alakerran yhteisnäyttelyyn, jossa oli esillä mm. vanha suosikkini eli tuoksuruukkujen kokoelma. Christian Skeelin ja Morten Skriverin ”Babylon” on ollut aiemmin näytillä mm. Ateneumissa vuonna 1997, jolloin kävimme tutustumassa teokseen.
http://blog.kiasma.fi/blog/tuoksuruukut-yksi-kiasman-mieleenpainuvimmista-teoksista/
En nostanut ruukkujen päältä pahveja, koska tuoksu tuli myös niiden läpi. Erehdyin haistamaan jotain karmeaa, joten lainasin ohjesivua, etsin ruusuntuoksuruukun ja haistoin kyseistä ruukkua eli ns. otin vastamyrkkyä.
Viehättävä teos, johon kannattaa ehdottomasti tutustua.
Jäin miettimään, monikohan saviruukku on hajonnut vuosien aikana?
Menen ensi kerralla Museokortti-katsomaan Meeri Koutaniemen ja Arman Alizadin näyttelyn Pahan jälkeen, joka päättyy 26.2.2017. Tiistaina minulla ei ollut riittävästi energiaa tutustua kaikkiin näyttelyihin.
Ei vieläkään Oculaceja
Käväisin eilen Mannerheimintie Yliopiston Apteekissa. Pitkä jono reseptipuolelle, joten luovutin ja kävin katsomassa silmätippahyllyä. Ei vieläkään Oculac-silmätippoja. Niitä ei ole saanut yli kahteen ja puoleen viikkoon.
Tilanne on surkea meille kuivasilmäisille. Geelimäinen Oftagel ärsyttää silmiäni ja useimmat silmätipat eivät sovi silmiini ollenkaan. Yksittäispakattuja Bepanthen-tippoja voin onneksi käyttää. Pipetit maksavat noin 24 euroa/40 kappaleen pakkaus, joka kestää minulla vain muutaman päivän.
Oculac-pipettejä ei ollut tänäänkään. Varmistin YA:n chatin kautta. Olen soittanut useampaan muuhun apteekkiin, mutta hyllyt ovat kaikkialla tyhjiä eli valmistajalla on toimitusvaikeuksia.
Systanen-silmätipat käyvät, mutta 30 kertakäyttötippaa maksaa 16,60 euroa. Minulla menee päivässä 20 yksittäispakattua pipettiä. Valitettavasti.
Hyvä Oculacin valmistaja: silmätippojasi 120 yksittäissilmätipan pakkauksessa odotetaan hartaasti. Pakkaus riittää minulla noin kuusi päivää kiitos kyynelnesteettömien silmieni.
Silmätippapullot eivät käy, koska silmäni muuttuvat kätevän kirkkaanpunaisiksi säilöntäaineiden vuoksi. Joulu- look, mutta ehkä ei kuitenkaan.
Musiikkia lämpiössä la 12.11.2016
Konsertti, ei aarioita yms., joten en todennäköisesti mene tappelemaan istumapaikasta.
Lunta on Helsingissä osapuilleen kaulaan saakka, joten taidan jäädä kotiin tai mennä katsomaan Stockmannin jouluosastoa, koska kohta on juhla armainen. Ihanaa tingeltangelia!
Maurice Ravel
Sonate Posthume viululle ja pianolle (1897)
Karol Szymanowski
Myytit viululle ja pianolle op. 30 (1915)
Lea Tuuri, viulu
Martin Malmgren, piano
VÄLIAIKA
Florent Schmitt
Sonate Libre op. 68 (1918–1919)
Lea Tuuri, viulu
Mirka Viitala, piano
Yhdysvaltojen presidentiksi valittiin Donald Trump (1946)
Olen edelleen hämmästynyt tuloksesta, jossa ammattipoliitikko Hillary Clinton (1947) syrjäytettiin kiinteistömogulin tieltä.
Trump on 45. presidentti Yhdysvalloissa. Hän aloittaa kautensa 20.1.2017.
And to all the little girls who are watching this, never doubt that you are valuable and powerful and deserving of every chance and opportunity in the world to pursue and to achieve your own dreams.
Hillary Clinton
Lunta tulvillaan on tämä talvisää
Helsingissä on enemmän lunta kuin missään muualla Suomessa. Lumisade on kaunista ja on ilahduttavaa, kun maailma on valoisampi myös hämärinä iltapäivän tunteina.
Olisi vielä ilahduttavampaa, jos jalkakäytävä ei muistuttaisi vastaan tulleen koiranomistajan mukaan perunapeltoa eli auraus järjestyisi heti lumisateen jälkeen. Tietenkin mahdoton ajatus, mutta isänpäiväkorttien (isälle ja isäpuolelle) vieminen lähikaupan luona olevaan postilaatikkoon oli jo melkein urheilusuoritus ankaran lumikahlaamisen vuoksi.
Yli 900 lukijaa
Parhaat kiitokseni!
banaaninkuorella 