”Luonnonvastaista! Minä en ole mikään gorilla!”

Kortisonihoitojen aikana tosin näytin gorillalta.

Keskiviikkona sain käytettyä kertyneitä työtuntejani ja lähdin töistä jo klo 12. Torstain ja perjantain lomailin. Vein läppärini huoltoon ja selvisin murheellisesta läppärittömyydestä lukemalla kiinnostavaa kirjaa.

Pieni kirjapuoti Pariisissa

Minulle suositeltu saksalaisen Nina Georgen (s. 1973) Pieni kirjapuoti Pariisissa ilahdutti sieluani. Teos kertoi hylätystä keski-ikäisestä miehestä Jean Perdusta, joka osasi valita jokaiselle henkilölle juuri hänelle sopivaa luettavaa kirjakauppalaivastaan. Kirjassa oli tekstiä kaikesta siitä, mitä jokainen kirjoja ja unelmia rakastava haluaa elämäänsä. Teos päättyy muutamin ruokaresepteihin ja Kaunokirjalliseen ensiapupakkaukseen Adamsista Twainiin.

Oodi, Kansalaistorin Arboria ja Musiikkitalo

Piristin perjantaipäivää retkellä keskustaan. Käväisin Oodissa, ihmettelin Arboriaa, ilmatäytteistä rakennelmaa, jonne turvallisuussyistä menisin vain happimaskilla, leikkureilla ja saksilla varustautuneena ja jatkoin matkaa Musiikkitaloon.

Arboriassa pääsee käymään vielä sunnuntaina 25.8.2019, jos joku uskaltautuu ihailemaan brittitaidetta 80 muun ihmisen kanssa klo 11 lähtien.

Kylli Kukk

Luin Arborian ohjelmataulusta, että Kylli Kukk piti tilassa joogaharjoituksen. Näin ohjaajan, kun hän poistui tilasta ja mietin, että menen kiittämään häntä. Hän näyttää aina tyytyväiseltä, onnelliselta, säteilee hyvää oloa ja innostaa ihmisiä joogan pariin.

Seuraavaksi mietin, että hänellä on oikeus olla kaikessa rauhassa ja jatkoin matkaa.

Harmi, kun ei aina tiedä, onko karmea häirikkö vai ilahduttaako kommentti toista.

Suruton kaupunki uudelleen

Hakasalmen huvilan Suruton kaupunki -näyttely aukesi klo 11, joten päätin ensin käydä kiertelemässä puistossa ja käväistä lounaalla ennen 20-luvun Helsinkiä kuvaavaa näyttelyä. Kyseessä oli toinen tutustumiskerta erääseen parhaimmista näkemistäni näyttelyistä, koska erinomainen näyttely suljetaan sunnuntaina 1.9.2019.

Menkää ja virkistäytykää, koska ”Kimmeltävä kuin kulta, helmeilevä kuin samppanja, herkullinen kuin hedelmät, jalo kuin viini on Pommac”. Muistattehan toisaalta, että ruumista täytyy kurittaa, koska me olemme urheilukansaa. Uimahallin höyrykaappi on ihana, koska se laihduttaa niin hyvin, toteaa nuori nainen. Hän harrastaa myös tätinsä paheksumaa gorillamaista voimistelua.

Ei enää salsaa, rvp-muokkausta, niska-selkää tai lavista, vaan sulavoittavaa kuntoilua.

Café Huvila

Museon pihan viehättävästä kahvilasta olen kuullut ja lukenut paljon hyvää palautetta, joten oli aika tutustua arkisin tarjottavaan lounaaseen.

Torstaina ja perjantaina tarjolla oli tomaattivuohenjuustokeitto ja paahdettu kukkakaalimantelisalaatti 10,50 eurolla. Vuohenjuusto edustaa pahuutta, joten valitsin salaatin ja siihen kuuluvan fantastisen leipäviipaleen.

Sain hyvän ikkunapaikan, josta näin Kansallismuseon tornin. Odotellessani annostani luin Helsingin Sanomat -lehteä, ilahduttavaa poikkeusta digiversioon. Minulle tuotiin salaatti, joka oli kaunis, raikas ja erittäin hyvä. Hitaana syöjänä nautin erinomaisesta lautasellisesta melkein tunnin ajan. Sanomalehden jälkeen luin Heston Blumenthalin keittokirjaaa ja päätin jälleen kerran opetella hyväksi kokiksi. Seurattavaksi jää, missä elämässä tämä tapahtuu.

Hyvää leipää ei saanut ostaa mukaan, mitä harmittelen. Olisi pitänyt varmistaa leivotaanko leipä kahvilassa vai ostetaanko se jostain leipomosta.

Huvila on poikkeuksellisen hyvä lounaspaikka, jota suosittelen mielin vilpittömin.

http://www.cafehuvila.fi/

Inherit the Dust, Kansallismuseo – 1.9.2019

Aurora Karamzinin huvilassa olleen valistavan ja ennen kaikkea ilahduttavan museokäynnin jälkeen kävin kiertämässä Inherit the Dust – Nick Brandtin valokuvia -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019.

Vaikuttava näyttely Itä-Afrikasta, jossa ihmiset valtaavat eläinten asuinalueita rakentamisella, teollisuudella ja muuttamisella. Missä aiemmin vaelsivat norsuperheet makaavat nyt sillan alla kodittomat ihmiset ja heidän liimaa imppaavat lapsensa. Uhanalaisten gepardien asuinsijoilla on joutomaata ja asunnottomat syövät mädäntynyttä ruokaa kaatopaikkojen roskapusseista. Filmausryhmän jäsenillä alkoi valua nenästä verta kuvauspaikoilla, joilla osa ihmisistä elää koko elämänsä. Simpanssiteos istuu murheellisen näköisenä sottaisella kujalla. Luonnon tuhoaminen, mikä länsimaissa tapahtui kauan aikaa sitten, tapahtuu nyt Afrikassa väkiluvun lisääntyessä. Kirahvien ja sarvikuonojen asuinsijat katoavat eivätkä salametsästäjät ole ainoita, jotka vaikuttavat niiden tulevaisuuteen. Ihminen on pahin tuholainen luonnolle.

Surullinen, julma ja erittäin vaikuttava näyttely, joka jokaisen ympäristöstä välittävän pitäisi nähdä.

Zäpämmät, Musiikkitalo

Palasin Musiikkitaloon ja kuuntelin aulassa kaikuvaa musiikkia. Zäpämmät-duon esitys oli alkamassa myöhemmin ja ihailin konserttikanteleen ja lyömäsoitinarsenaalin sointuja hetken aikaa.

World Press Photo, Sanomatalo – 1.9.2019

Tutustuin Sanomatalon käytävällä valokuvanäyttelyyn, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019 ja mietin jälleen kerran, kuinka kammottavia ihmiset ovat toisiaan kohtaan. Huumeita, rajojen vartiointia, murhia ja sotia. Pienille lapsille opetetaan aseiden käyttöä, tulivuoren tuhka peittää kodit Italiassa ja teurastamoissa silputaan eläinparkoja.

Luonto-osuus tietenkin viehätti. Kukapa ei pitäisi lempeästä puumasta tai kahdesta leikkisästä puumanpennusta?

Läppäri

Perjantaina hain läppärini, jossa ei yrityksen mukaan ollut mitään vikaa ja maksoin huollosta viisi (5) euroa. Olin varmistanut hinnan etukäteen sähköpostilla ja huollon piti maksaa 80 euroa.

Huoltomies korjasi vielä erehdykseni, jonka vuoksi olin muuttanut kaikki Word-pohjat vähemmän kätevään pdf-muotoon.

Huolto olisi ollut ilmainen, koska olen kanta-asiakas, mutta halusin maksaa edes jotain ja veloitus oli peräti viitosen. Onnistunut käynti, ehdottomasti.

Sleeping Sun, Nightwish

Kiitos Tarja Turusen upean äänen maailma on huomattavasti parempi paikka. Kannatan myös soittajia.

Mainokset

Lauttasaaresta Kuusisaareen

”Tietenkin me selviämme. Vain lurjuksille käy huonosti.”

Muumimamma, Vaarallinen juhannus

Pari viikkoa sitten sain hauskan kutsun eli matkan Lauttasaareen, josta kävellen Lehtisaaren kautta Kuusisaareen. Ehdin bussiin, metroon ja nousin Otavantien metroportaat.

Olin tyytyväinen siitä, etteivät jyrkät portaat pysähtyneet kesken matkan. Kampissa rullaportaat hyytyivät vuosia sitten virheellisen palohälytyksen vuoksi, joten portaat ostoskeskukseen piti kiivetä ylös. Onneksi tehtävä onnistui, vaikka yllättävän moni – ja nuori – tupakoija jäi hengästyneenä seisomaan portaikkoon.

Kävelimme Lauttasaaren kartanon puistossa olevaan ja kauniisti remontoituun kasvisravintola Puhuriin, joka on sievässä punaisessa puutalossa. Tarjolla oli salaattia, leipiä ja leivonnaisia. Jos joku haluaa tuorejuustolla ja mansikanviipaleilla täytetyn croissantin, niin kannattaa mennä käymään. Salaattipöydässä oli erilaisten kasvisten lisäksi lisäksi tomaatti-leipäsalaattia ja vesimeloninviipaleita riisi-tofupadan lisäksi.

Olin syönyt ennen lähtöäni, joten valitsin hyvältä maistuneen ja ehdottomasti raikkaan leivän, jonka täytteenä oli mm. tuorejuustoa, kasviksia ja herneenversoja.

Jostain hyvin hämärästä syystä ajattelin olevani tutummassa Munkkiniemessä ja kuvittelin, että kävelemme rannan kautta taidemuseoihin.

Valitsimme Lauttasaaressa metsäreitin, ohitimme aurinkoisen padelkentän ja jatkoimme matkaa metsän siimeksessä.

https://www.lauttasaari.fi/lauttasaari-lehti/kesa-tulee-ja-padel/

Lämmin päivä, joten hyvältä tuoksuvassa metsässä oli mukavaa kävellä. Olin hyvin huojentunut siitä, ettei metsissä ilmeisesti kytännyt pirigaattoreita:

https://yle.fi/uutiset/3-10879364

Keskustelimme tärkeästä aiheesta eli kummasta pidämme enemmän, männyn- vai kuusenkävyistä. Päädyimme kumpikin persoonallisempiin männynkäpyihin. Olkaa hyvä ja valitkaa kuusenkävyt.

Meren rannalla oli kerrostalo, josta oli upeat maisemat molempiin suuntiin. Kuulin, että hyvin monien suomalaisten aikoinaan ihailema Spede oli asunut talossa. Perheessämme, jossa tv oli auki harvoin ja vain jotain tiettyä ohjelmaa katsoessa kyseinen esiintyjä kuului tv kiinni -kohtaan. Ihmiset pitävät niin erilaisista asioista.

Katselimme seurakunnan viehättävään Mustasaareen, jonne voi matkustaa paatilla Töölöstä. Saareen voisi teoriassa voisi kävellä sillan yli (silta on olemassa, mutta nostettuna) Lehtisaareen. Jälkimmmäisen saaren asukkaat ovat halunneet, että reitti Mustasaareen kulkee muuta kautta eli merta pitkin ja veneellä. Oletettavasti siitä on hyötyä, jos ikioma kotitalo maksaa öbaut 14,7 miljuunaa.

Matkalla näimme useita kauniita kelohonkia metsissä ja pihoilla, Aasiasta muuttaneita miehiä onkimassa rannoilla (kuhaa, jota olen aina ihmetellyt, nepalilaisravintoloihin?) ja pari nuorta naista, joilta varmistimme kävelysuunnan museoihin. Tulimme hämäävästi toiselta suunnalta kuin Munkkiniemi ja löysimme perille.

Seura oli hyvä, kävelymatka oli mukava, seutu oli viehättävää, mutta Kuusisareen PITÄÄ tulla Munkkiniemen kautta. Fakta.

Kävimme Gyllenbergin taidemuseon Sigrid Schauman – Taide tunteiden kuvana -näyttelyssä, joka päättyy sunnuntaina 4.8.2019. Taidemuseo on auki ke klo 14-19, la ja su klo 12-17. Teokset kuvasivat vehreyttä, huikeaa vihreyttä ja valoa mm. Italiassa.

Teiteilija piti ensimmäisen yksitysnäyttelynsä 86-vuotiaana. Ihailtavaa!

Museossa huomasin eron taiteellisen ihmisen ja minun välillä. Kiersin vauhdilla koko näyttelyn, palasin useita kertoja suosikkiteosteni (mm. Villa Aurelia ja vihreää hohtaneet maalaukset) luokse, kävin selaamassa salissa olleita taidekirjoja tutustuen mm. Sigrid Schaumanin elämään, Gyllenbergin taidekokoelman teoksiin ja pankkiiri Gyllenbergin historiaan. Maalaustaiteeseen perehtyneen tutun keskittyessä hitaasti ja rauhallisesti maalauksiin, niiden värimaailmaan, tunnelmaan ja valoon. Asiantuntija ja juntti kävivät taidemuseossa… Melkein hävetti, mutta ei ihan. Arvostan taidetta ja luen taiteesta, mutta värimaailma, toteutus ja teosten tekniikka ovat minulle vieraampia asioita. Kerran minulla oli valööri, mutta se kiipesi karkuun.

Sigrid Schauman oli taitava maalari ja veli Eugen Schauman pisti sortoaikana päiviltä Bobrikovin. Arvostettavaa sukua, ehdottomasti. Paitsi Valtioneuvostossa 65-vuotiaana listityn B:n kannalta.

Historiallinen rakennus

https://yle.fi/uutiset/3-9792862

Marita Liulia ja Gyllenbergin taidemuseo

Kävelimme kukkivien jarmiinipensaiden katveessa kohti Gyllenbergin taidemuseota, jonka pihaa koristivat uudet teokset. Lapulle olisi voinut kirjoittaa unelmansa tai unensa, jonka museovirkailijat olisivat kiinnittäneet pyykkinarua muistuttaneeseen kiinnostavaaan teokseen joko valkosella tai mustalla lapulla. Harkitsin asiaa, mutta olisin halunnut ihan itse kiinnittää lappusen, joten luovuin ideasta.

Museovirkailija ohjasi meidät taidemuseon alakertaan katsomaan Marita Liulian haastattelun, jonka näkeminen avarsi käsityksiämme sekä taiteilijasta että hänen teoksistaan. Huikea ihminen, joka on väärin tulkitusta sairaudestaan ja lapsuudenkodin tulipalosta huolimatta menestynyt todella hyvin.

Liulian työt tulivat kauan sitten tutuksi, kun astrologiaan perehtynyt ystävä kertoi Tarot-korteistaan. Astrologia epäilyttää meitä härkiä, mutta perehdyin Tarotin historiaan ja maailmaan ja löysin Marita Liulian suunnittelemat ja kuvaamat Tarot-kortit. Pidän monista taiteellisista ja kiinnostavista korteista, mutta vierastin osaa korteista. Liulia jäi mieleen mielenkiintoisena taiteilijana.

Olisin mielelläni tutustunut hänen maailmaansa Mäntässä, mutta olin liian sairas sinä vaiheessa. Gumbostrandin näyttely jäi näkemättä, koska en autottomana päässyt paikalle. Kävely kapealla, jalkakäytävättömällä ja kiemurtelevalla maantiellä ei kiinnostanut, koska olen selvinnyt jo useammasta sairaudesta eikä auton alla jääminen huvittanut. Lopultakin Liulian näyttely oli Gyllenbergillä. Kiitos!

Taiteilijan kultaa hohtavat teokset viehättivät, vaikka teoksissa läikehti tulipaloa kuvannut punainen. Lummemaailma ihastutti, vaikka luonnon tuhoutuminen näkyi useissa teoksissa. Taiteilija asuu Helsingissä tai Heinolassa, työskentelee metalliyhtiön tiloissa ja vaikuttaa tyytyväiseltä työtilaaansa. Liulia matkustaa todella paljon, tutustuu paikallisiin ja tekee osan teoksistaan yleisön parissa. Heti, KUN rikastun, niin seinälläni hohtaa Liulian teos. Viehätyin mm. kirsikankukkia kuvaavista maalauksista.

Tuttua kiinnostivat teokset, joita Liulia oli luonut Japanissa vieraillessaan.

Maailmassa on huikean taitavia taiteentekijöitä ja Marita Liulia kuuluu heihin. Kiitos Gyllenbergin taidemuseolle siitä, että Liulian teoksista oli kootu upea ja vaikuttava näyttely, joka päättyy sunnuntaina 1.9.2019. Museossa voi vierailla tiistaista sunnuntaihin klo 11-18.

Museokortilla pääsi tietenkin kumpaankin taide- ja kotimuseoon.

Lähdimme kotimatkoille Otaniemen kautta eli jo ties kuinka mones espoolainen metropysäkki, jolla vierailin. Ooh, valistusta ja erinomaisen hyvä päivä hyvin monin tavoin.

Hammaslääkärin vaurastuminen -piirroskuva ei liity millään tavalla aiheeseen, mutta huvittaa minua sitäkin enemmän.

Monesko Pride?

Lauantaina 29. kesäkuuta 2019 oli jälleen kerran vuorossa Pride-kulkueen ihaileminen Aleksilla.

Hupaisa kyltti, jonka sisällön toivottavasti muistan oikein

ma ole homo, ti ole homo, ke ole homo, to ole homo, pe ole homo

la järjestä grillausjuhlat

su mene kirkkoon ja tuomitse homoseksuaalit

Katselumotiivimme

  • nätit miehet
  • sympaattiset marssijakoirat
  • marssijoiden poikkeuksellisen kauniit kukkaseppeleet
  • sateenkaaren väriset sateenvarjot
  • nätit miehet
  • Mr. Gay Finland -rekka (ooh!), joka oli viimeisenä
  • iloiset marssijat
  • laulajat, joita oli mukavaa kuunnella
  • tanssijat, joista monet olivat erittäin taitavia
  • nallet, joista parhaalla nallella oli nallelakki
  • nallejen lippu
  • nätit miehet
  • korkokengillä kävelleet urheat miehet
  • Drag Queenit, joista upein oli aasialainen tai aasialaiselta näyttänyt kaunotar
  • nätit miehet
  • monien järjestöjen edustajat
  • poliitikot
  • nätit miehet
  • valkoiset pitsipäivävarjot
  • kirkon edustajat
  • Martat, jotka eivät ole jymähtäneet uskomaan täysin päättömiä käsityksiä muista ihmisistä
  • nätit miehet
  • kaltoin kohdeltujen ihmisten puolesta mustissa asuissa ja suut teipattuina marssineet, jotka kantoivat mustaa arkkua. Herätkää tietämättömät ihmiset siihen, että päättömät puheet homoseksuaalien rikollisuudesta tai mielisairauksista ovat älytöntä historiaa.
  • nätit miehet
  • me pidämme miehistä ja mitä se oikeasti kenellekään kuuluu, jos miehet pitävät miehistä tai naiset naisista? Ei se ole teiltä yhtään mitään pois. Keskity omaan elämääsi ja anna muiden olla rauhassa.
  • murheellisinta naisten kannalta on, että miehistä pitävät miehet ovat usein kauniskarvoisia ja hoikkia ja heillä on kauniskasvoinen ja hoikka poikaystävä
  • Tom of Finland -miehet. En sano mitään mustista nahka-asuista. Ooh!
  • Lumikki-asuihin pukeutuneet miehet
  • venäläiset, koska Venäjän sorto on käsittämätöntä
  • valkoiseeen häämekkoon pukeutunut herra
  • lukemattomat ihmiset, jotka marssivat joko itsensä puolesta tai ymmärsivät kannattaa ihmisiä, joiden voi olla vaikeaa elää omaa elämäänsä
  • innokkaita marssijoita oli 100 000 ja marssi kestää vuosi vuodelta kauemmin

Sateenkaariliput

Liput liehuivat mm. Ateneumissa, mitä arvostan.

Päätelmä

Listani perusteella päättelen, että taisimme käydä katsomassa nättejä miehiä.

Pötyä

Marssin seuraamisen jälkeen halusimme mennä myöhäiselle lounaalle. Kannattaa varata pöytä jostain, koska kaikki paikat olivat täynnä.

Vinkki Tony’s Delille Bulevardille: ensi vuonna kannattaa avata jo klo 14, koska – melkein – litistimme nenämme ikkunaanne.

Onneksi Fredrikinkadun Picnic oli auki ja saimme hyviä uuniperunoita.

Kaivopuiston juhlan päättymisen huomasi, kun sateenkaarivaatteiset ihmiset kävelivät kahvilan ohi Kampin metroasemaa kohti.

Jokainen tavallaan

En ole vuosiin ihmetellyt, miksei nätti ja viehättävä miespuolinen työkaveri halunnut minua tyttöystäväkseen, vaan seurusteli miehen kanssa.

Kuljen päivittäin lähiliikenteen busseilla, mutta en ole vielä löytänyt kauniskarvoista, hoikkaa ja ystävällistä brittimiljonääriherraa, joka etsii vaimokseen juuri minua. Lisätoiveina ovat hiukset, siisteys, ehdottomasti savuttomuus ja absolutismi.

Melko hämmästyttävä tilanne, mutta jatkan matkustamista busseilla.

Mikkipunkduuri

Niskani jumittui viikko sitten aiheuttaen pahoinvointia ja huimausta. Lääkitsin kipua ja väsymystä useamman päivän ajan liikunnalla, Para-Tabseilla ja levolla. Häikäisevän valon vuoksi mietin, jatkuuko migreeni, josta oletin jo päässeeni.

Sain varattua ajan tutkimuksiin, lääkäri tunnusteli arkaa niskaani ja ohjasi minut akupunktioon toiselle lääkärille. Hän varmisti ensin, että akupunktioneuloja voi käyttää minulle.

Niskani kunnon vuoksi lääkäri suositteli sairauslomaa, mutta työnteko tuntui mielestäni paremmalta idealta.

Kerroin lääkärille sekä aivoaneurysmaleikkauksesta että allogeenisen kantasolusiirron parantamasta myeloomasta. Huomasin saamastani lapusta myöhemmin, että myelooma oli muuttunut myelooiseksi leukemiaksi. Ei, ei leukemiaa, vaan myelooma.

Pääsin akupunktioon jo seuraavana aamuna. Otsikon mikkipunkduuri on hyvin todennäköisesti pilapiirtäjä Kari Suomalaisen piirroksesta ja vaikuttaa vielä tehokkaammalta, fiksummalta ja salapoliisimaisemmalta kuin akupunktio.

Ilmoittauduin automaatilla, siirryin yläkertaan ja katselin aulassa ohjelmaa eläinsairaalasta. Lääkäri haki minut, ohjasi pieneen huoneeseen ja kertoi tehneensä akupunktioita jo 45 vuotta.

Kerroin hänelle sarastaneeni myeloomaa enkä leukemiaa, mutta tiedolla ei ollut merkitystä akupunktiossa.

Riisuin puseron pois ja istuin tuolille. Lääkäri pisti kapeat neulat lapaluideni yläpuolella olevalle alueelle ja yhden neulan hän pisti oikean käden nimettömän ja peukalon välissä olevalle kämmenselälle. Pisto oli ainoa, joka tuntui.

Kysyin hoitokertojen määrää, joita oli kolme ja toinen varaus kannattaisi tehdä loppuviikolle. Hoidossa kuulemma aloitetaan alempaa ja edetään kipeää niskaa kohti.

Lääkäri sai neulat paikoillee, sammutti huoneesta valot ja siirtyi omaan huoneeseensa noin 20 minuutiksi.

Istuin huoneessa ja mietin ehkä 8000 ajatusta niistä päivittäisestä viidestäkymmenestätuhannesta. Kiinnostavia ja lähinnä hyviä mietteitä. Eniten piinasi hieman raollaan oleva yläkaappi ja se, ovatko ikkunat sisäpihalle? Näin säleverhon alalaidasta taloja, joita en tunnistanut. Hillitsin itseni enkä sulkenut kaappia tai nostanut säleverhoja ja kurkistanut ulos.

Lääkäri palasi huoneeseen ja nyppi selässäni ja kämmenselässäni olevat neulat neulankeräyslaatikkoon. Sain lääkäriltä neljän euron laskun neuloista. Neulat maksavat 40 senttiä kappaleelta, joten ehkä minussa oli 10 neulaa. Äärettömän mielenkiintoinen matemaattinen ongelma. Äärettömän!

Varmistin, että ikkuna on sisäpihalle. Huojentava tieto.

Menin ala-aulaan, varasin uuden ajan ja maksoin laskun. Lähellä oleva kahvila mainosti jäätelöä, joten menin tutkimaan tilannetta. Jäätelöä olisi saanut kahden tunnin odotuksen jälkeen. Onneksi mainos oli kadulla, joten varmaan moni muukin luulee saavansa jäätelöä mennessään kahvilaan.

Matkustin töihin ja voin huonosti loppupäivän. Kuvotti, väsytti, huimasi ja häikäisi. Istuin osan päivästä aurinkolasit päässä, kuten migreenivuosina. Sairausloma olisi hyvin todennäköisesti ollut parempi idea.

Päivä oli haasteellinen järjestelmäongelmien vuoksi. Harmi, ettei minusta ole it-alalle. Lukemani mukaan heillä on ilahduttava palkka ja hyvin, hyvin, hyvin monet yksityiset ja yritykset tarvitsevat heidän palvelujaan säänöllisesti lukemattomien ja toistuvien it-ongelmien vuoksi. Minulla on outo illuusio siitä, että hyvin palkatut tekevät poikkeuksellisen hyvää työtä eikä ongelmia ole juuri koskaan.

Saatan olla väärässä.

Ymmärtääkseni on tärkeää, että kivasti ja luonnonmukaisesti sisustetuissa it-tiloissa on loputtomasti Cokista, kookosvettä ja goji-marjoja, viherseinä ja rentouttavia lepotuoleja mietiskelyä ja keskittymistä varten. Minua ei haittaisi yhtään, jos järjestelmät toimisivat paremmin esimerkiksi mietiskelytuokioiden vuoksi.

Useammissa toimistoissakin kannattaisi olla puolapuita, joissa voisi rentoutua venymällä vaikka kahvitauoilla.

Viikin arboretum

Tein aamupäivällä retken sammakko-ojalle, jossa ei ollut sammakon sammakkoa. Arvelin eläinten olevan päiväunilla. Kävelin polkua pitkin metsikköön ja jatkoin toista polkua pitkin eteenpäin katsomaan pientä kirsikkapuistikkoa. Puissa ei vielä ollut kukkasia.

Roihuvuoren tilanne

Roihuvuoren kirsikkapuissa on lukemani mukaan lähinnä nuppuja, mutta osa kukista on jo auennut.

Rentukoita? Magnolioita?

Jatkoin bussilla matkaa Prismaan, koska vesipulloni oli puolillaan ja halusin täyden vesipullon mukaani.

Kuvittelin, että pääsen nopeasti ulos, mutta pankkikortit olivat kotona, joten maksoin käteisellä. Menin kassalle, jolta oli poistumassa täyden korin kanssa liikkunut mies. Kun hän näki minun lähestyvän jonoa yhden vesipullon kanssa, hän kääntyi ja jäi jonoon. Pahoittelen, että minua nauratti. Siirryin viereiseen jonoon ja edessäni oli vanhempi mies. Hän latoi ostoksensa kassahihnalle ja odotin hänen takanaan vesipulloni kanssa. Ilahduttavan monella ihmisellä on tapana päästää yhden tai kahden ostoksen kanssa liikkuvat maksamaan ennen heitä. Näillä henkilöillä kyseistä tapaa ei ollut.

Tapasin ystäväni ja kävelimme Viikin arboretumiin Prisman läheltä kulkevaa polkua pitkin, koska kuvittelin rentukoiden jo kukkivan ojanvarrella. Näin puron reunalla kukkivan rentukan, joten tietenkin kuvittelin että metsäpurossa on jo kukkia. Eipä ollut.

Polulla tarkeni eli paahtui erittäin hyvin auringon paistaessa. Näin vaikuttavan mainoksen ihosyövästä, joten sain hyvän muistutuksen aurinkovoiteen tarpeellisuudesta. Niska ja korvat kannattaa muistaa suojata, samoin miehillä ylävartalo ja naisilla sääret. Olemme kalpeaa kansaa, joten kärventämistä kannattaa välttää. Toivottavasti kukaan ei enää paahda itseään solariumissa, koska riskit ovat tiedossa.

Väistimme useamman vastaan tulleen kävelijän tai pyöräilevän perheen ja suuntasimme kohti magnolioita oikopolkua myöten ja lintutornin ohittaen.

Eväskori puuttui ja mainitsin nähneeni tiedon, jonka mukaan meidän pitäisi muuttaa Tehtaankadun lähelle, jotta saisimme ostettua korin italialaiskahvilasta. Kukapa ei tarvitsisi erilaisia juustoja, patonkia ja kinkkua retkeä virkistämään?  Ilmoitin, että ystäväni saisi kinkun, koska minä katalasti pitäisin juustot ja patongin. En ole ihan varma, oliko päätökseni reilu. (Ehkä hän saisi pienen palan patonkia.)

Ohitimme kävelijöitä varten tarkoitetulle polulle parkkeeranneet pyöräilijät ja ihailimme hetkeä myöhemmin niityllä ja metsässä kukkivia valkovuokkoja. Katselin pieniä ja siroja kukkasia ja ystäväni ihmetteli terälehtien määrää suuremmissa kukissa.

Viikin arboretum on poikkeuksellisen kaunis etenkin keväällä, kun puiden ja pensaiden lehdet ovat heleän vaaleanvihreitä. Kesällä satakieli laulaa magnoliapuiden lähellä.

Magnoliassa oli suuria nuppuja, mutta korkeamman magnolian latvassa oli auenneita, simpukkamaisia kukkasia. Kannattaa mennä muutaman päivän kuluttua katsomaan, ovatko kukat auenneet. Rentukoiden suhteen kannattanee odottaa viikko tai pari.

Kävelimme tyhjän vasikkalaitumen ohi ja kauhistelimme seuraavaksi karmeaa hajua, joka tuli joko pellolta tai navetasta. Viikki on mukava alue, mutta navetan tai sen ympäristön kosto on toisinaan kauhistuttava. Pelloille levitetään ajoittain jotain sellaista, joka myrkyttää hengitysilman joksikin aikaa.

Ohitimme autiona olevan Gardenian, jolle toivoisimme löytyvän käyttöä. Olen surullinen nähdessäni kasvihuoneeseen kuolemaan jääneet rangat. Puutarhurien oli varmaan vaikeaa jättää vuosia hoitamansa kasvit kuihtumaan. Selvitin aiemmin, että Gardenian pihan tuoksuvat pionit on viety Annalan kartanolle.

Ympäristötalon pihalla kukki kaunis onnenpensas, jossa oli lämpimän sään vuoksi myös lehtiä, vaikka useimpina vuosina kaljuissa oksissa on vain kukkia.

Päätimme jatkaa bussilla matkaa koteja kohti.

Illalla lähdin uudelleen sammakko-ojalle ja nappasin roskapihdit mukaani. Sammakko-ojassa ei asunut ketään eli lauma (voiko sammakoista sanoa lauma?) oli ilmeisesti muuttanut pikku kapsäkkiensä kanssa muualle.

Jatkoin matkaa ja poimin pihdeillä roskia. Kävelin aukion poikki ja valtava lokkilauma mekasti iloisesti ruohikolla. Katuja oli selvästi siivottu, koska sain parin tunnin aikana täytettyä kaksi 30 litran muovikassillista roskilla. Bussia odotellessani nostin pihdeillä roskia bussipysäkin roskakoriin.

Olisi varmaan kiinnostavaa jutella sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät erota roskakoria tai katua. Ehkä kotona on sama tilanne eli likaa ja roskia on kaulaan saakka, mutta pidemmillä ihmisillä vain vyötärölle?

Puistokummiksi

Muistutan muita siisteydestä pitäviä helsinkiläisiä, että Sörnäistenkatu 1 – osoitteessa voi liittyä puistokummiksi ja saada käyttöönsä roskapihdit.

Aiemmin poimin roskia hanskoilla tai pahimmillaan paljailla käsillä, mutta nenäliinat yms. erityisen ällöttävät roskat suostun nostamaan vain pihdeillä.

Vinkki: nenäliinat voi pudottaa roskikseen tai viedä taskussa kotiin. Niiden heittäminen maahan on tympeää.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/232223-puistokummi-voi-loytaa-kadonneen-tavarasi

Pyysin viime vuonna, että erityisen sottaisen kaupan pihaan tai lähelle hankittaisiin roskakori. Roskakoria ei ole, mutta onneksi roskat voi heittää kaupan eteen, viereen tai pensasaitaan.

On jonoa pidellyt

Kävin tällä viikolla Silmäklinikan Sarveiskalvo- ja etuosakirurgian yksikössä, jossa lääkäri myöhästyi vain puolitoista tuntia.

Silmäklinikka on jo vuosia ollut paikka, jossa saa vietettyä arvioni mukaan puoli turhauttavaa päivää. Tunnen suurta myötätuntoa henkilökuntaa kohtaan, joka joutuu selittämään usein iäkkäille ja kivuista kärsiville asiakkaille pitkät jonot. Onneksi olin terveenä paikalla.

Aikani oli yhdeksältä aamulla, joten menin paikalle varttia ennen ja ilmoittauduin ala-aulassa.  Minut ohjattiin viidenteen kerrokseen, jonne menin poikkeuksellisesti hissillä. Hissin ovi oli niin raskas, että oven työntäminen auki oikeassa kerroksessa tuntui tavoitteelta.

Osasto oli remontoitu. Odotustilassa oli paljon ihmisiä, joten tartuntoja pelkäävänä odotin vastaanotolle pääsyäni syrjemmällä. Siirryin yhdeksän aikoihin odotustilaan.

Puoli kymmeneltä hoitaja haki minut pienempään odotustilaan odottamaan vastaanotolle pääsyä. Keskustelin reumaa ja Sjögrenin syndroomaa sairastaneen eläkeläisrouvan kanssa mm. autoimmuunisairauksista ja silmäongelmista. En yleensä ole sairaalajuttelija, mutta tietenkin vastaan, jos minulle puhutaan.

Hoitajat ja lääkärit vaelsivat pienen tilan kautta huoneisiin ja me istuimme ihmettelemässä, koska pääsemme vastaanotolle. Ihmettelyaikaa oli minulle varattu puolitoista tuntia ja mm. nivelkivuista kärsineelle rouvalle ”vain” tunti.

Pääsin vastaanotolle, jossa vanhempi mieslääkäri pyysi anteeksi myöhästymistä ja kertoi, ettei hän tiennyt, missä hänen olisi pitänyt olla. Muistelin haikeana vanhoja hyviä aikoja, kun sihteerit ja vastaanottoapulaiset opastivat hajamielisiä lääkäreitä ja taluttivat heidät oikeaan huoneeseen. Huoneessa oli kaksi hoitajaa eli oletukseni mukaan hoitaja ja harjoittelemassa oleva hoitaja.

Seuraavaksi lääkäri näki aiheelliseksi ilmoittaa, että vahingoitan silmiäni silmätippoja tiputtamalla ja aiheutan itselleni silmätulehduksen. Totta, minulla oli vuosi sitten silmätulehdus eli hän oli oikeassa näiden lähes seitsemän vuoden aikana eli silmätulehduksia on ollut ihan tulvimalla. No, ehkä niitä oli joskus aiemminkin, mutta NS. keljuilu sapetti.

Tilanne voisi olla toinen, jos hän eläisi minun elämääni, jossa joudun käyttämään 25 silmätippapipettiä päivässä. Käsien desinfiointi ei yleensä onnistu ja minulla on Minigrip-pussissa mukana liuta avattuja silmätippapipettejä. Avaan pipetit mieluummin kotona pestyillä ja puhtailla käsillä kuin likaisilla, joten olen kehittänyt minulle toimivan ratkaisun.

En ehkä aloittaisi keskustelua potilaan – tai asiakkaan – kanssa noin, jos olisin PUOLITOISTA tuntia myöhässä. En tietenkään kiinnittänyt aikaan juuri mitään huomiota, kun minun olisi pitänyt olla töissä ja jokainen hetki Silmäklinikalla veisi minulta työaikaa. Oli noloa olla pitkään kipeänä ja nyt jouduin käymään tutkituttamassa kuivia silmäni, joissa on kroonista käänteishyljintää allogeenisen kantasolusiirron jälkeen. Lääkäri ilmoitti, että silmissäni on kosteutta. Olihan niissä, koska olin juuri lisännyt Oculacia. Silmäni olivat kunnossa.

Listasin jälleen tipat, joista ei ole apua. Tämäkin silmälääkäri tarjosi Thealoz Duo – tippoja eli lääketehtaan myyjä on saanut useamman lääkärin uskomaan, että tipoista on apua. Harmi, ettei niistä ollut minulle mitään hyötyä. Kerroin käyttäneeni Ikervis-silmätippoja niin pitkään, etteivät tipat enää kirvelleet. Harmi, ettei niistä ollut apua, kuten joillekin potilaille. Kyllä, olen kokeillut geelimäisiä Kelan korvaamia tippoja, jotka eivät sopineet. Olisi mukavaa, jos saisin täyttää No can do – lomakkeen etukäteen, jotta samaa keskustelua ei käytäisi joka vastaanotolla.

Kerroin, että mietin lääkäriaseman ulkoportaille mätkähtämiseni jälkeen parina päivänä näkemiäni lasiaisia. Näen niitä toisinaan, kuten useimmat vanhemmat ihmiset, mutta kaatumisen jälkeen silmissäni vilisivät haileammat ja tummemmat pilkut useamman päivän ajan. Näkö ei muuttunut, joten en pelännyt verkkokalvon irronneen. Lääkäri tutki silmäni pitkän pumpulipuikon avulla eli istuin tuolissani ja hän työnsi tutkimuslaitteen eteeni. Laitoin leukani telineeseen, nojasin otsani ohjattuun kohtaan ja lääkäri tuijotti silmiini. Olen liian lyhyt laitteeseen, joten joudun aina kurottelemaan, jotta istun oikeassa asennossa.

Silmälääkäri päätti, että silmiini laitetaan pupilleja suurentavat tipat, jotka hoitaja lisäsi viereisessä huoneessa. Vanhempi rouva istui edelleen odotustilassa, joten toivoin, että hän pääsee minun jälkeeni vastanotolle ja huomasin myöhemmin, että hän pääsi. Kysyin hoitajalta, kauanko odotan pupillien suurenemista ja vastauksena oli 15–30 minuuttia ja minun kannattaisi istua lähellä huonetta. En hetkeäkään olettanut, että pääsisin niin pian takaisin vastaanotolle. Vaelsin hyvin ruuhkaiselta käytävältä yskättömämpään ala-aulaan.

Silmäklinikan kahvio oli remontissa 6.5. saakka, joten kirjoittelin viestejä alakerrassa. Reumaa sairastavalla rouvalla oli ollut lyhyt vastaanotto, joten näin hänet uudelleen. Hänellä oli kaulassaan kaunis kultainen ketju, joten varoitin häntä kaduilla liikkuvista korurosvoista. Joltain hänen ystävältään oli viety koru, mutta ei rosvojen kanssa tarvitse edes jutella, jos he haluavat ryöstää arvoesineitä. Toivotimme toisillemme hyvää vointia.

Palasin odotustilaan, jossa istuivat eläkkeellä oleva äiti ja hänen tyttärensä. Aulaan tuotiin pyörätuolissa vanhempi mies, joka näytti söpöltä tontulta. Hän istui selin meihin ja kysyi, mikä päivä tänään on? En heti huomannut, että hän puhuu meille, koska olen tottunut kovaäänisiin matkapuhelinräpättäjiin. Lopultakin sain käytettyä kuvaavaa sanaa räpättäjä! Mies toisti kysymyksensä, joten kerroin päivän ja hän kiitti tiedosta. Hoitaja kävi katsomassa silmieni suurentuneita pupilleja ja odotus jatkui. Hyvä tietenkin, että useampi pitkään odottanut potilas pääsi vastaanotolle. Kerroin kahviosta puhuneella äidille ja tyttärelle, että kahvio on remontissa, jotta he eivät suotta suunnista alakertaan.

Noin 45 minuutin odottelun jälkeen pääsin takaisin vastaanotolle. Hoitaja pudotti silmiini puuduttavia tippoja ja lääkäri pyysi minua katsomaan ylös, alas, oikealle ja vasemmalle. Silmissäni ei onneksi ollut mitään ongelmia, joten hän pyysi soittamaan, jos vielä näen lasiaisia.

Tutkimuksen jälkeen lääkäri määräsi minulle kortisonitippoja, joiden käyttöä voin kokeilla. Toivottavasti kyseisistä tipoista on jotain hyötyä. Vastaanoton jälkeen odotin käytävällä, että hoitaja tuo minulle reseptin ja tiedon seuraavasta vastaanotosta. Sain hetken kuluttua lapun, jossa aikani oli syyskuussa klo 10:30. Pyysin, että saan klo 8 olevan ajan, koska työn kannalta aika on hankala. Puolitoista tuntia myöhästyneen lääkärin päätöksen mukaan en saanut, joten soitan myöhemmin Silmäklinikalle ja pyydän sekä ajan että mielellään myös lääkärin vaihtamista. Sain vielä työpaikkaa varten lapun, koska vietin Silmäklinikalla kaksi ja puoli tuntia.

Laitoin aurinkolasit silmiäni suojaamaan ja bussimatkan jälkeen pääsin töihin jo klo 12:20. Onneksi minulla oli plussaa saldossa. Avasin tietokoneen ja lähdin lounaalle.

Hyvä, etteivät näkemäni lasiaiset olleet haitallisia, mutta muuten käynti tuntui turhalta rahanmenolta happaman lääkärin tutkittavana. Suosikkini Silmäklinikalla on ollut superystävällinen ja taitava mies, joka muistaakseni toimi ylilääkärinä Lauttasaaren silmäsairaalassa.

Koivut jo lehtii

Terve Suomeni maa. Lämpimien huhtikuun päivien vuoksi koivuissa on jo yhtä isot lehdet kuin äitienpäivänä, joten olen hyvin tyytyväinen.

Kohta on vappu, jolloin voi ostaa teekkarien hauskana pitämää Äpy-lehteä.

Äiti piti mieskuoron esityksistä, joten monena vuonna kävimme vappuaamuna kuuntelemassa laulua, jossa ilmassa leivokset leikkiä löivät.

Ullanlinnanmäellä olen tietenkin käynyt, mutta vappujuopottelu ei ole koskaan kiinnostanut enkä enää mene Havis Amanda – ryysikseen palelemaan tai käytä hassua lakkia.

Magnolia ja viitasammakko

Kaisaniemessä kukkivat jo magnoliat, joten aika suunnata magnoliatarkastusretkelle Viikin arboretumiin ja jatkaa sammakkolammelle kuuntelemaan viitasammakoiden haukuntaa.

https://www.myhelsinki.fi/fi/n%C3%A4e-ja-koe/luonto/vanhankaupunginlahti-lintukeidas-keskell%C3%A4-helsinki%C3%A4

Koetilan lehmät la 4.5.2019, kirmaushetki klo 11:10

Viikin koetilan lehmät kirmaavat laitumelle lauantaina 4.5. klo 10–13 eli reippaat isykät ja äitykät ajavat jälleen letkana laitumien lähelle kävelyteitä pitkin. Oi niitä kaukaisia aikoja, kun lapset ja aikuiset jaksoivat vielä kävellä jopa kilometrin verran.

Busseilla 78, 57, 506 ja 550 pääsee kätevästi laitumien lähelle.

Taidetta

Kutsu minua nimelläsi              André Aciman

Ihastuin elokuvaan, pidin englanninkielisestä teoksesta ja lainasin Antero Tiittulan viehättävästi suomentaman tekstin, jossa Elion ja Oliverin elämä Italian auringossa avautui uudelleen. Kirja on kaunis rakkaustarina kahdesta nuoresta miehestä, yliopistoprofessorin 17-vuotiaasta pojasta ja 24-vuotiaasta amerikkalaisesta yliopisto-opiskelijasta, joka viettää useita viikkoja Elion perheessä hedelmätarhojen keskellä.

Epäröinti, rakkaus, läheisyys, musiikki, kirjallisuus ja perheen tärkeys korostuivat teoksessa, samoin ihastuminen, suhteen kehittyminen, naapurin pikkutytön kohtalo, uiminen ja miesten tapaaminen vuosia myöhemmin Yhdysvalloissa. Haikean kirjan luettuani uskoin jälleen rakkauteen ja hyvyyteen maailmassa.

Aciman esiintyy 17.–18. toukokuuta 2019 Helsinki Lit – festivaaleilla Savoy-teatterissa.

Oodi

Helsingin Sanomien Oodi-kirjastoon on mennyt yllättävän suuri rahasumma, koska kirjastossa on mm. vakituinen siivooja. Hyvä päätös, koska kaunis kirjasto oli yllättävän epäsiisti jo alkuvaiheessa hiekan ja soran rahistessa lattioilla.

The Queen’s Corgi – Official Trailer

Mm. presidentti Trump pääsi mukaan esittelyfilmiin.

Sinnikäs selviytyjä

Tiistain labrakäynnin jälkeen kävin hakemassa seitsemännen eli ilmaisen Fibre Response – kuituruokasäkin kissoille, koska lauantaikäynti ei onnistunut.

Huomasin ovilapusta, että Veteira oli kiinni klo 11–12 operaation vuoksi, joten kävin syömässä lohta ja perunamuusia Ukko-Pekka – kahvilassa. Paikka oli sympaattinen, ruoka oli hyvää ja istuin ikkunapaikalla katselemassa ohikulkijoita. Alkuruoaksi sain salaatin, jonka pyydän seuraavalla kerralla ilman kastiketta kastikeantipatiani vuoksi.

Yritin löytää ravintolaa netistä, mutta en onnistunut. Lounasravintola on Töölön Yliopiston Apteekin ja Veteira-eläinlääkäriaseman välissä Mannerheimintiellä, Kelan ratikkapysäkin kohdalla. Kannattaa käydä! Paikka on auki klo 8-17 ja tiskin takana on ystävällinen mieshenkilö. ”Salakuuntelin” hänen ja toisen asiakkaan keskustelua ja opin, että rekkamatkalla Norjasta Suomeen kuljetustilaa kylmentävä laite voi reistailla matkan aikana useita kertoja. Vein lähtiessäni lautaseni ja lasini suomalaiselle kokille ja ilmoitin herroille, etten ”mitenkään kuunnellut heidän keskusteluaan, mutta sulivatko pakastepatongit?” Eivät onneksi sulaneet, mutta matka oli erittäin hankala.

Menin eläinlääkäriasemalle, jossa edellinen asiakas eli pikkuinen koira nukkui odotustilassa punaisen peiton alla hammaspuhdistuksen jälkeen. Söpöltä näyttänyt koira ja hyvä, että hampaat olivat puhtaat. Olen tavannut eläinlääkärin aikaisemmin, joten selitin hänelle kaatuneeni eikä minua ole mukiloitu. Jostain syystä tieto pitää kertoa melko tutuille ihmisille. Ratikassa istuin kissanruokasäkki vieressäni enkä sanonut kenellekään mitään, vaikka olisin hyvin mielelläni kertonut kaikille kompastumisestani.

Naamaröntgenin perusteella poskiontelot ovat tyhjät enkä onneksi telonut itseäni pahemmin mätkähtäessäni otsa edellä portaaseen. Kuulin kysymyksen siitä, miksi naamani osui portaaseen ja selitin, että minulla on niin hirvittävän iso pää, että naama menee tietenkin ensimmäisenä alas. Kasvoni ovat edelleen mustelmaiset ja kirjavat, mutta onneksi maan vetovoima kiskoo ruhjeita alaspäin.

Mistään verikokeista ei löydy syytä korkealle CRP:lle, joten huomenna jälleen labraan ja maanantaina takaisin sisätautilääkärille. Toivottavasti loput virustutkimukset selviävät maanantaihin mennessä.

Puhuin aiemman lääkärin kanssa ja väitin olevani terve. Harmi, ettei hän uskonut minua. Totesin, että tautisuus on noloa ja tunnen itseni lintsariksi. Hän totesi, että olen sinnikäs selviytyjä, koska aivoaneurysmaleikkauksen klipsi näkyi kuvissa, samoin ohimossani oleva pyöreä leikkausarpi. Myeloomahistoriani lääkärit jo tiesivät.  Kovin ikävää, kun ei edes sinnikkäästi inttämällä voi vakuuttaa olevansa terve.

Hakkaava yskä jatkuu.

Edunvalvontavaltuutus

kannattaa tehdä ajoissa. Jos jotain sattuu, niin läheisten on helpompi hoitaa asioita.

https://www.maistraatti.fi/fi/Palvelut/holhoustoimi/Edunvalvontavaltuutus/

Luettavaa

Jos KonMaritus kyllästyttää, niin tarkempiakin teoksia on olemassa.

Mitä jälkeen jää: taito tehdä kuolinsiivous   Margareta Magnusson

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2018