Normaalin kokoinen perna

Keskiviikkona menimme ystäväni kanssa kymmeneltä aamulla Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoituksiin Musiikkitaloon. Harmaa päivä ja purevan kylmä tuuli, mutta konsertti kiinnosti.

Jätimme takkimme ilmaiseen naulakkoon (olen niin rajoittunut, että vastustan naulakkomaksuja) ja pääsimme konserttisalin E-katsomon eturiviin.

Yllätyin esityksen alkaessa, koska olin kuvitellut, että kuuntelemme edullisesti (3 euroa/nuppi) illan Tummat sävelet -esityksen viimeistä harjoitusta.

Esitys olikin paljon mielenkiintoisempi eli kapellimestari Susanna Mälkki (1969) ohjasi soittajia suomeksi ja englanniksi, painotti tiettyjen kohtien esitystapaa, lauloi malliksi osia kappaleesta ja paransi esitystä hyvin monin tavoin. Sellisti ja myöhemmin kapellimestari Mälkki aloitti Helsingin kaupunginorkesterin ylikapellimestarina syksyllä 2016.

Esityksessä oli Luca Francesconin Duende – The Dark Notes viululle ja orkesterille ja Gustav Mahlerin Sinfonia nro 6 ”Traaginen”.

Ensimmäisten viidentoista minuutin ajan päätin karata salaa paikalta, koska musiikki ei erityisemmin vastannut mieltymyksiäni, vaan vaikutti kakofoniselta meteliltä. Karkaaminen olisi ollut haasteellista, koska minun olisi pitänyt onnistua matelemaan rappuset ylös. Pysyin paikallani ja totuin kakofoniaan. Tutummasta Mahler-osuudesta pidin huomattavasti enemmän.

Ensiviulistina oli kanadalainen Leila Josefowicz (1977), joka aloitti Wikipedian mukaan 3,5-vuotiaana Suzuki-soittajana. Meillä on melkein yhteinen historia, koska isoäiti vei minut Suzuki-tunneille 10-vuotiaana, koska en opetellut nuotteja, vaan soitin kappaleet korvakuulolta. Kuuntelin muutaman vuoden ajan Suzuki-esityksissä muiden taitavaa soittoa ja soitin useampana vuonna täsmälleen saman kappaleen eli Robert Schumannin Iloisen maamiehen. Ainoan kappaleen, jonka suostuin soittamaan. Luulen, ettei isoäiti ollut erityisen iloinen, kun puolet nuoremmat lapset soittivat erittäin hyvin mm. Chopinia. Hahaa!

https://www.youtube.com/watch?v=JA5oD8dPf0U

Musiikkitalon kattohärpäkkeelle nimen antanut naishenkilö keksi nimen myös uudelle Oodi-kirjastolle, jolle kaavaillaan tai on mahdollisesti jå annettu ruåtsinkielinen nimi. Vad är det, vet jag inte/mike se ån, mine ej tiedä.

Karkasimme väliajalla ja menimme alalämpiöön tutustumaan Ukrainan valtion taidenäyttelyyn, joka päättyy 24.2.2017. Näyttelyssä oli maalauksia mm. Helsingistä ja Porvoosta. Mietimme kumpikin Disneyn elokuvissa olleita iloisia hahmoja nähdessämme pulleita paatteja.

https://www.musiikkitalo.fi/fi/tapahtuma/ukrainan-valtion-taidenayttely-30

Esittelin ystävälleni Musiikkitalo-suosikkini eli laitteen, josta näkee kuvan mm. italialaisista uruista ja voi kokeilla, miltä urkujen soittaminen kuulostaa eri pilleillä (luulen, että ne ovat pillejä). Mielenkiintoista!

Fazerila

Päätimme käydä Vaaralassa Fazerilan kahviossa syömässä. Sain taas tehtyä listallani olevan Pitää tehdä tai pakko käydä -asian. Ystäväni asuu paikan lähellä, joten käynti oli hänelle kuin käynti kotikuppilassa. Hän on täysin holtittomasti käynyt paikalla jo useita kertoja ilman minua. Olen suopeasti antanut hänelle anteeksi kyseisen käsittämättömän erehdyksen. Ihan totta.

Bussilla 717A matkaan Rautatientorilta ja kävelimme noin kilometrin matkan pysäkiltä kahvilaan. Jakomäen bussilla 77 pääsisi melko lähelle Helsingin matkakortilla, mutta rohkaisin mieleni ja ostin seutulipun.

Kahvilassa oli tarjolla mm. lohikeittoa (kermapohjaista, joten ei kiitos), Caesar-salaattia (oikealta ääntämykseltä oikeasti seessar eikä keessar, kuten ehdottomasti haluaisin sanoa) ja erilaisia leipiä. Ystäväni valitsi Caesarin kanaversion ja minä päädyin lämminsavulohileipään. Jatkoimme rahkapullalla ja hillotäytteisellä laskiaispullalla ja katsoimme ulos, jossa Fazerin paperikassien kanssa liikkunut koululuokka nousi bussiin sisäpihalta.

Fazerilan aulassa oli lukittu kasvihuone ja kananmunien kuorista koottu suuri jänis, jota ihailin jo avajaisiin kutsuttujen ottamista valokuvista. Emme osallistuneet kierrokselle, jonka aikana pääsee kasvihuoneeseen. Menen kostoksi Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan tuijottamaan kaakaopuuta. Siitäs saavat! Luulisin.

Kiersimme toisella puolella rakennusta olevassa suuressa karkkikaupassa ja päädyin muutamaan postikorttiin ja lakuun. Valikoimaa riittää, joten suosittelen ostoksilla käyntiä jo tarjoustuotteiden ja Kiss-Kiss -magneettien vuoksi. Viereen voi ostaa reippaan urheilullisen ja ilahduttavan hoikan magneetti-Reissumiehen.

Ystäväni saattoi minut bussipysäkille ja pääsin kotiin parilla bussilla.

Ihanaa, normaalin kokoiset sisäelimet!

Perjantaina matkustin parilla bussilla Meilahteen. Nostin jälkimmäisessä bussissa maahan kaatuneen taitetun rollaattorin lastenvaunu- ja pyörätuolipaikalle ja avasin rollaattorin, jottei se kaatuisi uudelleen. Pelkäsin, että rollaattorin omistaja suuttuu laitteeseen koskemisesta. Vanhempi mies kiitti minua rollaattorin nostamisesta. Hyvä, ettei hän harmistunut.

Nousin sairaalan mäen, väistin tupakoijia (heillä on poikkeuksetta joukkokokoontuminen sairaalan ulko-oven luona) ja vein takkini Kolmiosairaalan kaappeihin. Sain toteutettua suosikkineuroosiani eli suljettua avoimena retkottavat ovet kaapeista. Haa, onnistuin! Kaappirivi näytti jälleen siistiltä.

Seuraavaksi ilmoittauduin röntgenissä ja pääsin odottamaan puoli yhdeltä ollutta vuoroani. Onneksi katsoin lähetteen muutama tunti ennen lähtöä, koska en saanut syödä tai juoda kolmeen tuntiin ennen ultraäänikuvan ottamista.

Ilmoittauduin varttia ennen tutkimusta ja istuin odotustilassa ja luin mukaani ottamaani kirjaa. Kauempana istunut vanhempi mies selitti lähellään istuville ja oikeastaan koko ryhmälle, kuinka suomalaiset vain istuvat hiljaa eivätkä puhu toisilleen kuin ihmiset ulkomailla. (Niin istun enkä puhu.) Hän haastatteli komeaa pyörätuolissa istunutta miestä, joka oli kotoisin Ranskasta. Eläkeläismies totesi, että vaimo opiskeli ranskaa, mutta hankalaa oli. Hän kertoi odottaneensa vuoroaan jo kolme tuntia. Hänet oli tuotu ambulanssilla sairaalaan. Todella pirteä ambulanssipotilas, mutta kolme tuntia hätkähdytti. Jatkoin lukemista.

Hoitaja haki minut noin kymmenen minuutin kuluttua ja pääsin kuvattavaksi kerrosta ylemmäksi, koska olin varannut ajan. Paita pois ja menin hoitopöydälle makaamaan talvikengät jalassa. Avasin valmiiksi pitkien housujen napin ja vetoketjun. Hoitaja laittoi paperin suojaamaan vaatteitani ja odotin hetken lääkäriä.

Lääkäri tutki ultravimpaimella vatsani päältä ja sivulta ja totesi, että perna ja maksa ovat normaalin kokoisia, samoin munuaiset. Putsasin geelin pois paperilla ja paikalle palannut hoitaja päästi minut pukeutumaan. Kiitin ja poistuin.

Jonotin kahviossa ja valitsin juusto-kasvissämpylän. Ojensin pyynnöstä saman sämpylän myös takanani jonottaneelle (edelleen komealle!) ranskalaismiehelle, joka istui pyörätuolissa. Maksoin sämpylän ja (ilmaisen) vesilasillisen kassalla ja menin pöytään. Vastasin soivaan puhelimeeni ja vastapäätä minua istui iäkäs rollaattorin kanssa liikkunut mies, joten vaihdoin toiseen pöytään. Hänen oli helpompi istua aiemmin valitsemassani pöydässä.

Puhuin puhelun, join veden ja söin sämpylän. Hyvä, vaikka melko myöhäinen aamiainen hieman klo 13 jälkeen. Kuka käski nousta aamulla liian myöhään? Monen tunnin juomattomuus tuntui pitkältä ajalta, koska juon yleensä aamulla puolisen litraa vettä.

Venäjä poisti perheväkivallan rikoslaista

”Parlamentin alahuone duuma on hyväksynyt perjantaina lakimuutoksen, joka lieventää rangaistusta perheväkivallasta.

Vastedes perheenjäsenen kurittamisesta rangaistaan hallinnollisena rikkeenä, jos väkivallasta on jäänyt kiinni ensi kertaa.

Rikkeestä voi saada sakkoa, enintään 15 päivän vankeusrangaistuksen tai 60–120 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Muutos koskee sellaista kurittamista, joka ei aiheuta suurta vahinkoa terveydelle. Perheenjäsenen pahoinpitely säilyy rikoslaissa.

.

.

.

Kansalaisjärjestöt ovat arvioineet lakimuutoksen johtavan perheväkivallan lisääntymiseen Venäjällä.”

(Yle 27.1.2017)

Olen kauhistunut tilanteesta, koska ketään ei pitäisi mukiloida. Koskaan.

Saako Venäjältä muuttaa ulkomaille?

Kysyin tapaamaltani venäläiseltä henkilöltä, saako Venäjältä nykyisin muuttaa ulkomaille. Hän kertoi isoisänsä olevan inkeriläinen, joten heillä oli oikeus muuttaa Suomeen. Hän ei ollut varma siitä, saako Venäjältä muuttaa, vaikka turismi on sallittua. Hän arveli, ettei saa. Lupasin varmistaa seuraavalta venäläiseltä.

Kunnon ihminen soittaisi Venäjän lähetystöön ja varmistaisi, mutta oletan, että jossain vaiheessa tapaan venäläisen, joka osaa vastata kysymykseeni. Otan mielelläni vastaan myös lukijoiden kommentteja.

Hematologin piti soittaa tuloksista torstaina

Odottelin hematologin soittoa torstaina ja varmuuden vuoksi myös perjantaina, mutta kukaan ei soittanut. Joko olen äärettömän terve (ei voi tietää) tai lääkäri ei ehtinyt soittaa minulle.

Torstaina hoidin asioita käytyäni sairaalassa ja istuin mielestäni kotona katsomaan televisiota. Heräsin parin tunnin kuluttua. Hyvin nukuin jälleen pystyasennossa sohvalla.

Jäinen kiinalaiskukko

Kävin tänään keskustassa ja nautin aurinkoisesta ja leudosta säästä. Kävelin Keskuskadulle katsomaan korkealle ripustettuja punaisia kiinalaisia lyhtyjä ja kurkin kadulla oleviin kojuihin, joista sai mm. Suomi-Kiina -seuran tiedotteita, erilaisia kiinalaisia tuotteita ja ruokaa.

En ole koskaan nähnyt Keskuskadulla yhtä paljon aasialaisia, kuin tänään klo 15 aikoihin.

Ruotsalaisen teatterin luona veisti taiteilija kukkoa suuresta jääkuutiosta.

Ostin Yliopiston Apteekista lisää Bepanthen-tippoja (”vain” 22,05 euroa/40 kpl YA-kortilla), koska Oculaceja ei vieläkään myydä. Yritin käyttää geelimäisiä Oftagel-silmätippoja, mutta silmäni alkoivat rähmiä. Yäk…

Kävelin Narikkatorille Kamppiin odottamaan kiinalaiseen uuteenvuoteen liittyvää kulkuetta ja katselin ensin poliiseja ja järjestysmiehiä ja myöhemmin etäämmältä tanssivia punaisia ja oransseja lohikäärmeitä. Oranssi lohikäärme ohitti minut rappusilla tanssien ja Tennispalatsia kohti edeten. Kiinalaisen ravintolan edessä oli kulkuetta kannustavia ihmisiä.

Lähdin kulkueen jälkeen bussilla kotiin. Ilotulitus olisi ollut hauska nähdä illalla, mutta palasin lukemaan kotona kirjaa, ts. nukkumaan istuen sohvalla.

Hirviöt-arvan voitto?

Olen aiemmin laulanut ylistyslaulun Veikkauksen Hirviöt-arvalle, jota voi pelata ainakin netissä. Hirviöitä voi häiriköidä läppärin hiirellä ja mm. toisen rivin paksukaishirviön suun saa auki hiirellä tönimällä.

Olen sinnikkäästi pelannut demo-versiolla, koska haluan ehdottomasti tietää, nauraako kukaan minulle, jos tai oikeastaan kun saan nitistettyä viimeisenkin hirviön. Hyydyn joka kerta toiseen ns. gorilloista.

Jos jollain on täydellinen hirviöidennitistyskokemus, niin otan mielelläni vastaan mielipiteitä.

Storyville la 28.1.2017 klo 20:30, Museokatu 8

Tiempo Habana on 11 henkinen salsayhtye, joka soittaa kuubalaiseen moderniin timba-tyyliin tanssittavaa energistä salsaa. Yhtye laitettiin kokoon vuonna 2013 Suomessa asuvien kuubalaismuusikoiden aloitteesta.

12 euroa, Tiketti

(Storyville)

Muistaakseni yritin tanssia terveempinä vuosinani Zumbassa salsaa. Tyylini ei ollut lähelläkään seuraavan nuoren miehen Paso Doble -tanssitaituruutta. Olé!

https://www.youtube.com/watch?v=MrhAw_3HVx8

 

 

 

 

Mainokset

Sairausloma jatkuu syksyyn

52/2016 teksti oli jäänyt julkaisematta.

Tapasin tiistaina 27.12. hematologin ja hän jatkoi sairauslomaani syyskuun 2017 loppuun. Henkilökunta oli flunssaista, joten tapasin myeloomapuolen lääkärin enkä siirtopuolen lääkäriä.

Kerroin hematologille silmäongelmista, flunssista, pahoinvoinnista, kunnon heikkenemisestä sairauksien jälkeen, väsymisestä  ja nivelongelmista.

Hän tutki minut kuuntelemalla keuhkot, mittaamalla verenpaineen, sykkeen ja painon ja katsoi suuhuni, joka on tällä hetkellä kunnossa. Ihollani ei  onneksi ole (koskaan ollut) käänteishyljintää, joten puseroiden riisuminen riitti.

Trombosyytit ovat koholla ja senkka oli korkea (107) edellisessä mittauksessa, joten minulle tehdään uusi luuydinpunktio, lisää veri- ja virtsakokeita (mm. 24 tunnin virtsankeräys, yäk) ja vatsani ultrataan mahdollisesti suurentuneen pernan vuoksi. Rauta-arvoissa on jotain hämärää. Kiva, lisää testejä…

Hyvällä tuurilla saan itseni kuntoon seuraavan yhdeksän kuukauden aikana. Yleensä yhdeksän kuukautta viittaa johonkin kiinnostavampaan toimintaan, mutta ei tietenkään aina.

Kuvassa on lähelläni oleva, vesimäärän perusteella riisipelto. Odottelen jo kevättä (?) ja reipasta sadonkorjuuta.

 

Oo, 1277 lukijaa!

24 tunnin virtsankeräys

Sunnuntaiaamusta maanantaiaamuun oli vuorossa vähemmän miellyttävä vaihtoehto eli minun piti tutkimusta varten kerätä virtsaa kolmen litran kanistereihin, jotka jouduin säilyttämään viileässä eli jääkaapissa. Yäk…

Minua ei onneksi ryöstetty matkalla. Saaliin olisi voinut tietenkin viedä, mutta keräily ei kuulu suosikkeihini, joten olisin joutunut uudelleen ns. töihin.

Vein kanisterit pieneen laboratorioon, jonne olin varannut ajan verikokeita varten. Perillä selvisi, että kyse oli paastoverikokeesta. En ollut huomannut tietoa paastosta saamassani kirjeessä (tai paastotieto oli mahdollisesti puuttunut kirjeestä), joten useat verikokeet siirtyivät hoitajan todennäköiseksi huojennukseksi seuraavaan päivään.

Paastoverikoe

Tiistaina jonotin suuremmassa laboratoriossa 20 minuuttia paastoverikokeisiin ja tein ennätyksen: minulta otettiin 31 eri näytettä. Osa oli lämpimiä näytteitä ja osa oli kylmiä näytteitä eli hoitaja pakkasi tuotteita mm. lämpöpakkaukseen. Kaksi hoitajaa otti näytteitä ja minua piikitettiin kyynärvarteen kolme kertaa.

Ensimmäinen eli nuorempi hoitaja oli pöyristynyt näytteiden määrästä ja haasteellisuudesta. Yleensä verikokeita otetaan 1 -5 kappaletta kerralla.

Työhön meni hoitajilta yhteensä tunti. Pahoitteluni teille, jotka olitte jonossa.

Luuydinpunktio

Keskiviikkona kävin luuydinpunktiossa Meilahdessa päiväsairaalassa. Sama lääkäri oli tehnyt edellisen punktion vuonna 2014, mutta en enää muistanut häntä. Hän otti näytteen suoliluustani eli lonkkaluun takana olevasta luusta, joten katsekontakti jäi tälläkin kertaa sattuneesta syystä vähälle toimenpiteen aikana.

Menin kyljelleni makaamaan hoitopöydälle, laskin housuja alemmaksi lantiolta ja nostin puseroitani ylemmäksi. Lääkäri etsi sopivaa luunkohtaa eli rutisteli ja tunnusteli ahterini yläosaa. Ei mitenkään miellyttävä toimenpide. Hoitaja puhdisti alueen ja laittoi tarran kehystämään hoidettavaa aluetta. Luulisin. Lääkäri laittoi minuun kaksi puudutuspiikkiä ja odotimme niiden vaikutuksen alkamista.

Puhuimme myeloomasta ja ilmoitin vakaan käsitykseni siitä, että Tšernobyl on vaikuttanut myeloomaan Suomessa siitä huolimatta, että lääkärit ovat toista mieltä. Lääkäri totesi, että hän oli rippikoulun isosena ydinvoimalaonnettomuuspäivänä eli 26.4.1986. Minä vilpittömästi luulin hänen ulkonäkönsä perusteella, että hän on 30-vuotias. Harmi, etten huomannut mainita hänelle asiasta. Tutkimustulokset eivät tue Tšernobyl-väitettäni, mutta SILTI.

Luuydinpunktiossa tunsin neulan liikkeen, mutta toimenpide ei sattunut. Imaisut luuytimestä tuntuivat hetkellisesti enkä erityisemmin voi kehua kohtaa, jossa luusta napattiin näyte. Tapahtuma oli epämiellyttävä, mutta kestettävä. Näytteenotto sujui hyvin.

Totesin näytteenoton jälkeen, että osa potilaista kuulemma itkee tai kiljuu tutkimuksessa. Sain kuulla, että jotkut kiroilevat ja joku miespuolinen potilas hihitti hermostuneena toimenpiteen ajan. Minä pidin silmiä kiinni ja irvistelin muutamassa kohdassa, mutta jätin kiroilun, itkemisen, kiljumisen ja jopa hihittelyn muille.

Ehdottomasti paras näytteenottaja oli Peijaksessa työskentelevä mukava hematologi Inkeri Saarinen (toivon, että muistan hänen nimensä oikein), joka otti ensimmäisen näytteeni erittäin taitavasti. Mainitsin hänestä hoitohenkilökunnalle eli lääkärille, hoitajalle ja laboratoriotyöntekijälle, joka tutki näytteitä ja kuivasi osan näytteistä hiustenkuivaajalla. Kerroin, että näin Stockmannilla Dysonin hiustenkuivaajan 399 euron hintaan ja hinta huvitti minua. Sairaalan valinta vaikutti edullisemmalta, mutta tulos on varmasti samanlainen.

Peijaksen hematologi oli heille tuttu ja he arvasivat heti, että tarkoitin kyseistä lääkäriä.

Helsingin Biopankki

Saan tiedot tutkimuksistani ensi viikon loppupuolella ja näytetietoni säilytetään luvallani Helsingin Biopankissa.

http://www.hus.fi/hus-tietoa/Helsingin_Biopankki/naytteenantajalle/Sivut/default.aspx

Credit – ei vaan debit

Paluumatkalla kävin apteekissa ja yritin maksaa korttini credit-puolella. Järjestelmä muutti veloituksen debit-puolelle kolme kertaa. En ollut varma tilini katteesta, joten lupasin hakea käteistä kotoa.

Tutkin kotona pankin sivuja miettien, että olen tehnyt korttiin jonkin muutoksen nettisivuilla, mutta en keksinyt mitään syytä tapahtumaan.

Otin chatin kautta yhteyttä pankkiin ja varmistin, mikä muutoksen aiheutti. Olin yrittänyt maksaa maanantaina samalla kortilla ja silloinkin credit muuttui debitiksi. Sorruin käyttämään luottoa, koska minulta on mennyt satoja euroja silmätippoihin viime kuukausina.

Virkailija tutki tietojani ja päätyi siihen tulokseen, että kortin siru on vahingoittunut. Hän tilasi minulle uuden kortin.

Sain häneltä hyvin ystävällistä palvelua. Olen ilahtunut siitä, että asia selvisi.

Pankki rokotti minulta viime joulukuussa 12 euroa, koska veloitus oli mennyt saman virheen vuoksi debit-puolelta. En lääkehuuruissani huomannut maksaessani keskustan apteekissa, että pääte muutti creditin debitiksi ja hyväksyin veloituksen. Virkailija lähetti tiedon siruvirheestä konttoriin ja virhe korjattiin melkein heti. Uskoin aiemmin, että olin mokannut, joten en ottanut yhteyttä pankkiin. Kannatti ottaa, koska nololta vaikuttanut veloitus ystävällisesti palautettiin minulle.

Kelan lääkekorvaukset

Yli 19-vuotiailla potilailla on edelleen ilo ja luullakseni kunnia maksaa lääkkeistään itse ensimmäiset 50 euroa. Kela korvaa reseptilääkkeistä joko 40, 60 tai 100 prosenttia.

Sadan prosentin mukaan korvattavat lääkkeet maksavat potilaille 4,50 euroa. Mielestäni mystinen ”100” prosenttia.

Lääkekatto on tänä vuonna 605,13 euroa eli loppuvuonna lääkkeet maksavat 2,50 euroa/lääke.

Paitsi ns. Oculac-silmätippatilanteessa, jolloin ”saa” ostaa hyllystä kalliita reseptittömiä tippoja reseptitippojen sijaan, koska reseptitipat ovat olleet kuukausien ajan lopussa. Kela ei korvaa, koska kyseisiä tippoja ei kuulu lain ynnä asetusten mukaan korvata. Tippoja ei saa vieläkään.

Edelfeltin patsas on kadonnut

Väitin Porvoo-kirjoituksessani, että Edelfeltin patsasta voi ihailla Ateneumin puistossa. Niinhän sitä voisi luulla. Eipä ollut patsas enää paikoillaan.

Oletan, että patsasta restauroidaan. En usko, että patsaalle on käynyt kuin Finlandia-talon kuparikaiteille, jotka lähtivät vuonna 2012 alaan perehtyneiden varkaiden matkaan.

http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002546997.html

Kiinalainen uusivuosi pe 27.1. klo 15:30

Kukon vuotta juhlitaan Helsingissä perjantaina klo 15:30.

Aiemmin juhlia vietettiin Lasipalatsin aukiolla, mutta Amos Andersonin museon rakennustöiden ja Lasipalatsin remontin vuoksi paikka on siirtynyt jossain vaiheessa Keskuskadulle.

15:30 Kulkue Narinkkatorilta Keskuskadulle

16:00 Riemukas viuhkatanssi  Muumilaakson lauluja Kiinasta Leijonatanssi

16:45 Bambu-kastanjettitanssi  Kungfun juurilla -näytös  Song Yue & Feng Daishan: Huan Qin  Taipinggu-tanssi

17:30 Kiinan värit -tanssi  Taiji-näytös  Leijonatanssi  Lohikäärmetanssi

18:00 Vuosi vaihtuu!  Uudenvuoden puheet  Taipinggu-tanssi

18:30 Muumilaakson lauluja Kiinasta  Shaolinin soturit -näytös

18:45 Riemukas viuhkatanssi  Lohikäärmetanssi  Liu Yining: Wo ai ni, saibei de xue

19:15 Kiinan värit -tanssi Leijonatanssi  Wushun eläintyylit -näytös  Bambu-kastanjettitanssi

19:45 Lohikäärmetanssi  Taipinggu-tanssi

20:20 Suuri kukon vuoden ilotulitus Töölönlahdella

www.kiinalainenuusivuosi.fi

(Stadissa.fi)

Me härät emme usko horoskooppeihin emmekä me käärmeet usko kiinalaisiin horoskooppeihin. Juhlat ovat joka tapauksessa hauskoja!

 

Kuva on Kiasman näyttelystä, mutta iloiset värit toivat mieleeni kiinalaisen uudenvuoden.

 

Heureka!

Lauantaina matkustimme Tikkurilaan. Olin jo pitkään halunnut nähdä Dialogi ajassa – vanhenemisen taito -näyttelyn ja sain houkuteltua ystäväni mukaani tiedekeskukseen.

”Millaiseksi kuvittelet elämäsi, kun olet vanha? Millaisia haasteita ja mahdollisuuksia siihen liittyy? Muun muassa näitä kysymyksiä pohtii Heurekan lokakuussa avautuva Dialogi ajassa – vanhenemisen taito -näyttely.

Dialogi ajassa kannustaa sukupolvien väliseen vuorovaikutukseen, ja antaa samalla mahdollisuuden kokea, millaisia arkipäivän haasteita vanhus kohtaa.

Näyttelyssä pääsee kokeilemaan muun muassa sitä, miltä tuntuu kivuta portaita ylös ja alas hitaasti liikkuvana mummona tai vaarina ja miten hankalaa on avata lukko tärisevin käsin.” (Heureka)

Olin Tikkurilassa yli tuntia ennen sopimaamme tapaamisaikaa, koska olen nykyisin aina ajoissa paikalla. Päädyin radan vieressä olevan kauppakeskus Dixin 2-vuotissyntymäpäiville. Olin lähtenyt aikaisin liikkeelle, joten kävin odotellessani ystävääni syömässä Picnicissä erittäin hyvän tomaatti-avokado -ruistoastin. Mikäpä maistuisi paremmin lounaaksi kuin reipas alligaattoripäärynä!

Varmistin samalla, miksi rakennuksen toisessa päädyssä oli pitkä jono ja sain kuulla, että päädyssä on esityksiä, joita ihmiset suuntaavat katsomaan. Mietin skeptisenä, että suomalainen ei jonota esitykseen. Kuulin myöhemmin kuulutuksen, jossa kerrottiin, että tarjolla on ilmaiseksi (maaginen sana) kahvia ja täytekakkua juuri kyseisessä päädyssä. Ymmärsin heti paremmin ihmismassat. Ei, en jonottanut.

Ostin ystävälleni myöhästyneeksi syntymäpäivälahjaksi kauniita oransseja oksaruusuja. Olen aiemmin nähnyt vain vaaleanpunaisia versioita, joten ilahduin upeista kukista.

Suuntasin ulos ruuhkaisesta ostoskeskuksesta ja siirryin lähellä olevaan rauhallisempaan ostoskeskukseen, jossa söin melkein munakkaan eli salmiakkimarengin – ja jatkoin odottamista. Lähetin ystävälleni viestin uudesta tapaamispaikasta, koska meidän piti nähdä asemalla.

Hän löysi minut eli heureka. Ojensin hänen syntymäpäivälahjansa ruusuineen ja juttelimme hetken. Päätyovi oli suljettu remontin vuoksi, joten kävelimme keskustan kautta kohti Heurekan luona olevaa siltaa, johon oli kiinnitetty lukkoja parisuhteita merkitsemään. Mietin, otetaankohan lukko irti kuudennen eron jälkeen?

Tiedekeskuksen jono eteni nopeasti kolmen kassan vuoksi ja paikalla oli erittäin paljon ihmisiä, koska viikonloppuna oli maksa mitä haluat -päivät. En tunnusta, mitä maksoin, mutta moni kunnon kansalainen (mm. ystäväni) maksoi varmasti enemmän. Sulloin takkini ja hanskani säilytyslokeroon ja ystäväni jätti takkinsa naulakkoon.

Menimme osastolle, jossa oli vanhenemisesta kertova näyttely ja näimme kyltin, jonka mukaan ryhmät on varattu täyteen. Jäimme yli 70-vuotiaiden oppaiden kuvia katsellen odottamaan mahdollisia peruutuksia ja meidät ohitti ystävällinen vanhempi naishenkilö, joka kysyi, olemmeko tulossa ryhmään. Kerroimme, että odotamme mahdollista vuoroamme. Hän kysyi, puhummeko englantia – puhumme – ja lupasi ottaa meidät hänen ryhmäänsä. Ilahduttavaa!

Katsoimme ryhmänä elokuvan vanhenemisesta ja seurasimme Tuulikki-nimistä (pahoittelen, unohdin hänen sukunimensä) opastamme huoneeseen, jossa hän kertoi omasta lapsuudestaan, työstään ja harrastuksestaan. Hän oli opiskellut Englannissa ja valmistunut fysioterapeutiksi. Suomessa uuden ammatin ideana oli opettaa ihmiset liikkumaan eli pitkäaikainen makaaminen sängyssä ei ole kenellekään hyväksi edes sydänkohtausten jälkeen.

Opas kertoi lapsuudestaan, jossa tomaatti oli Suomessa uusi tulokas. Heti, kun naapurin tomaattipenkin tomaatti punersi, niin pikkuinen Tuulikki söi tomaatin. Hupaisa tarina.

Saimme valita pöydän lokerosta kuvan, joka edustaa omaa tilannettamme eläkeläisenä. Ystäväni ja minä päädyimme samaan kuvaan, jossa kolme tyylikästä naishenkilöä hymyilee ja juttelee keskenään. Mainitsin palautteena, että hauskaa pitää olla iäkkäänäkin ystävien kanssa. Vaihtoehtokuvina oli mm. vuorelle kiipeävä vanhempi mies, lapsenlapsen kanssa jutteleva nainen, hymyilevä iäkäs pariskunta ja lapsia opettava eläkeläinen. Kaikki vaihtoehdot olivat hyviä.

Oppaamme kertoi käyvänsä senioritansseissa, joissa tanssitaan mm. rivitanssia. Hauska harrastus!

Seuraavassa huoneessa saimme liimata tarran oman ikämme kohdalle. Ystäväni valitsi vaaleanpunaisen tarran ja minä päädyin keltaiseen tarraan. Satavuotiaiden kohdalla oli hämmästyttävän paljon tarroja ja oppaamme kertoi, että liimailu on 10-vuotiaiden poikien harrastus.

Äidin sisko sattui samaan aikaan paikalle ja kiersi suomenkielisten ryhmässä. Hän huomasi minut ja tuli tervehtimään. Esittelin hänet paremmalla hetkellä ystävälleni tökerösti eli sanoin tädin nimen ensin, vaikka minun olisi tietenkin pitänyt ensin esitellä ystäväni… Pahoittelen semiseniiliyttäni.

Eläkeläisten elämää kuvaavassa huoneessa saimme kiivetä portaita jalka- ja käsipainojen kanssa, jotka kuvastivat kankeaa liikkumista ja avata seuraavaksi hankalalla tavalla ulko-oven, asettaa ohjeen mukaan pillereitä isoon lääkelajittelijaan eli dosettiin (lääkekonkarina osasin!), testata näköä ja kuuloa, pelata juoksemis- ja hyppimispeliä ja kuunnella kopeissa kuulokkeilla eläkeikäisten ihmisten kertomia tarinoita työstä, rakkaudesta, opiskelusta, matkustamisesta jne. Mielenkiintoista!

Viimeisenä vaihtoehtona saimme äänestää eri vaihtoehtoja ja myöhemmin meille kerrottiin eläkeikäisten määrä Suomessa nyt (lunttasin kunnat.net-sivulta: vuonna 2015 eläkeläisiä oli 25 prosenttia) ja tulevaisuudessa luku vielä nousee, kuinka moni yli 80-vuotias asuu yksin kotona (valtaosa), naisten ja miesten keskimääräinen kuolinvuosi (84 ja 78) ja syyt siihen, miksi miehet kuolevat aikaisemmin. Esitin erittäin hyvin tunnetun syyn eli alkoholin, joku toinen totesi tupakan – eli syynä olivat pitkälti elintavat – ja nuori mies ilmoitti takarivistä, että syynä on vaimo. Hupaisa, mutta ei välttämättä täysin väärä ajatus. Hänen tyttöystävänsä tai vaimonsa ei ehkä arvostanut kommenttia… Opas totesi, että tilanne on onneksi muuttumassa, koska yhä useampi mies syö päivittäin terveellistä ruokaa.

Muutaman kaulassamme riippuva osallistumislätkä piipitti eli piipittäneiden lätkien omistajista tuli eläkeläisiä penkille. Keskustelimme eläkeläisten muutoksista mm. vapaa-ajan lisääntyessä ja ystäväni totesi (asianmukaisesti), että tulot pienenevät.

Kiitimme erinomaista opastamme ja poistuimme näyttelystä.

Kurkkasimme uudelleen oppaista kertovia tauluja ja huomasimme, että oppaamme oli 80-vuotias. Mielestäni hän oli erittäin hyvässä kunnossa oleva ja reipas 80-vuotias. Toisaalta en ihmettele, koska mummi oli täysjärkinen 99-vuotiaana. Olen aina ilahtunut, kun (vanhemmat) ihmiset ovat kunnossa sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Näyttely päättyi sunnuntaina 15.1.2017.

Pötyä pöytään

Päätimme käydä syömässä ja ehdotin Tikkurilassa olevaa Mummolaa, josta olin lukenut ja jossa ystäväni oli joskus käynyt. Emme olleet varmoja ravintolan sijainnista, joten lähdimme keskustaan. Meidän piti mennä Storyvilleen, mutta lukitut ovet estivät kiusallisesti. Kun LOPULTA haluaa Storyvilleen pitkän tauon jälkeen, niin ravintola on kiinni. On se niin väärin. On. (Tutkin: ravintola aukeaa klo 19.)

Storyvillessä on näköjään Mardi Gras -karnevaali 10. – 11.2.2017. Muovihelmet kaulaan ja juhlimaan!

Kysyimme Manalasta, pääsemmekö paikalle, vaikka meillä ei ollut varausta. Ei tilaa.

Ohitimme suljettuna olevan Jänö-lippakioskin, jossa myydään kasvissyöjille sopivia tuotteita. En ole vielä käynyt ostoksilla, vaikka aihe kiinnostaa minua. Onkohan Jänön remontti jo valmis?

Jatkoimme Museokadulle ja ohitimme täynnä olevan pienen ravintola Coman, joka vaikutti kiinnostavalta. Ravintola myy Välimeren herkkuja ja pääsi heti Haluan käydä joskus -listalle.

Päätimme yrittää ruokailua Elitessä, joten ohitimme ravintola KuuKuun. Kysyimme Elitestä pöytää, mutta ravintola oli täynnä. Kiipesimme mäen ja kysyimme pöytää Mamma Rosasta, joka oli – yllätys, yllätys – tietenkin täynnä.

Laahustimme nälkäisinä eteenpäin ja HAA, huomasimme Dennis-ravintolan ja meille oli pöytä! Elämä hymyili jälleen. Tilasimme ruokaa odottaessamme valkosipulileipää. Kuvittelimme, että saamme bruschettaa, mutta meidän kummankin eteen tuotiin viipaloitu pizzapohja, jonka päällä oli valkosipulivoita. Mielestäni pohja oli hauska, vaikka yllättävä idea. Yhdelläkin pohjalla olisimme pärjänneet. (Ei pidä ikinä olettaa. Pitää kysyä.)

Pääruoiksi valitsimme pastaa ja kylmäsavulohipizzaa. Olisin mielelläni valinnut pastavaihtoehdon, mutta valikoimassa väijyi mm. vuohenjuustokastiketta ja vuohenjuusto ON pahuutta.  Sain puolikkaan pizzan foliossa mukaan kotiin, koska erehdyin mättämään liikaa valkosipulialkupalaa kävelylenkkimme ja portaidenkiipeilymme jälkeen.

Tiedättekö, kuinka ilahduttavaa on, kun pystyy kävelemään pitempiä matkoja, kiipeämään portaat ja nousemaan pöydästä omin voimin, kenenkään kiskomatta minua ylös? Olen varmaan joskus maininnut vähemmän kannustavan mielipiteeni mm. maksan käänteishyljinnän vuoksi saamastani kortisonista…

Dennis oli ruuhkainen, joten asiakkaita oli mielenkiintoista katsella. Edustettuina olivat mm. pariskunnat, lapsiperheet ja jääkiekko-ottelusta tulleet miehet pelipaidoissaan. Eliten asiakkaat olivat iäkkäämpiä ihmisiä eli olisimme sopineet sekaan kumpaankin paikkaan.

Jatkoimme Mannerheimintieltä ratikalla Lasipalatsille ja linjamopiileilla kotiin. Toisinaan kaipaan aikaa, kun sain matkustaa tasaisesti liikkuvalla junalla.

Jarille kollega Kaisaniemenkadulle

Etsin edelleen kampaajalleni Jari Sivénille kollegaa Kaisaniemenkatu 1 -osoitteeseen.

Ripitin tänään Jari hänen leikatessaan hiuksiani siitä, ettei hän ole etsinyt seurakseen toista parturi-kampaajaa. (Luulen, että on väärin ripittää kampaajaa.)

Kerroin Jarille, että etsin hänelle toista yrittäjää kampaamoon blogissani ja häntä huvitti tilanne.

Totean, että kannattaa mennä työskentelemään Jarin kanssa, jos pitää mukavasta ja hauskasta seurasta ja haluaa työskennellä kunnollisen ja tunnollisen perheenisän kanssa eikä minkään epäilyttävän kelmiketaleen.

Jarin tavoittaa numerosta (09) 672 405.

Epäilyttävä kelmiketale

Talvella on harmaata, harmaampaa ja harmainta, joten olen katsonut tv:tä yllättävän paljon ja blogin kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle.

Olen oikeasti iloinen siitä, että jaksan istua sohvalla. Heikoimmassa kunnossani katsoin vain Areenalta, Katsomosta tai Ruudusta ohjelmia ja makasin reporankana sängyssä.

Kelmiketale oli ohjelmassa, jossa ”parittaja”, ts. avioliittovälittäjä etsii seuraa miljonääreille. Yritykselle tuli uusi asiakas, 56-vuotias mies, jota välittäjä piti vaarina. Minä arvioin miehen iäksi ulkonäön perusteella 85. Pieleen meni arvaus.

Miestä olivat höynäyttäneet parikymppiset naiset, joten hän etsi vaimoa avioliittovälittäjän kautta.

Vaihtoehdoiksi hänelle esiteltiin nelikymppisiä naisia. Mies näki naiset, mutta naiset eivät nähneet häntä. Hänen mielestään 53-vuotias nuorekkaan näköinen nainen oli hänelle liian vanha. Hahaa! Onhan meillä kaikilla illuusioita, mutta HAHAA!

Avioliittovälittäjä laittoi kokeeksi näytille myös 29-vuotiaan assistenttinsa ja kenetkähän papalta näyttävä mies valitsi? Aivan.

Eipä onnistunut, vaan hänelle ehdotettiin kahta nelikymppistä naista, joista hän päätyi toiseen. Mies oli kotoisin jonkin toisen osavaltion kaukaisesta pöpeliköstä, joten hän vuokrasi huvijahdin naista varten merimatkalle. He joivat muistaakseni samppanjaa ja juttelivat.

Nainen totesi haastattelussa, että mies muistuttaa hänen isäänsä, joten hän ei ole kiinnostunut. Mies ei tietenkään kuullut kommenttia.

Mies ehdotti poreallasta ja nainen meni altaaseen bikineissään ja mies tuijotti häntä altaan vierellä vaatteet yllään. Käsittämätöntä.

Hän pyysi naista lähtemään toisille treffeille ja nainen totesi ystävällisesti, ettei heillä ole riittävästi yhteistä tms. Seurauksena mies alkoi sättiä naista ja ilmoitti, ettei hän olisi tätä halunnut kutsuakaan, mutta avioliittovälittäjä pakotti…

Välittäjä ilmoitti myöhemmin miehelle, ettei tällä ole jatkossa mitään asiaa hänen yritykseensä!

Välittäjä totesi työntekijöilleen, että mies käyttäytyi kuin 17-vuotias. Olin samaa mieltä.

Laatuviihdettä… Vetoan edelleen siihen, että on harmaata tai vielä harmaampaa. Aurinko taivaalle, pliis!

Arkkitehtuurimuseo

Kävin tammikuun alkupuolella Arkkitehtuurimuseossa, Kasarmikatu 24 -osoitteessa katsomassa Värikkäämpi, iloisempi, hienostuneempi. 1960-luvun suomalaista arkkitehtuuria -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 19.2.2017.

Kiinnostavaan näyttelyyn liittyy kävelykierroksia, joita suosittelen aiheesta innostuneille:

http://60-luku.fi/ohjelmisto/

Surkeana suunnistajana olin katsonut museon sijainnin kartalta ja menin paikalle myrskytuulen riepotellessa Helsinkiä. Kuulun aikuisiin, jotka tietenkin paheksuvat paljasnilkkaisia nuoria. Minulla syy on paleleminen, joten oloni on vielä hyisempi, kun näen hytiseviä nuoria. Helsingissä oli 18 pakkasastetta ja tuulen vuoksi pakkasta tuntui säätiedotuksen mukaan olevan 24 astetta. Minulla ei ollut pipoa, koska en oikeastaan koskaan käytä pipoa. Melkein kaduin, että paheksuin palelevia nuoria kun yritin päästä eteenpäin viimaisessa tuulessa, joka riepotti hupun useita kertoja pois päästäni.

Ohitin Kalle-ravintolan ja mielestäni minun piti jo olla melkein perillä. Enpä ollutkaan, vaan museo oli seuraavassa korttelissa, vinottain vastapäätä Kirurgista sairaalaa. Näytin Museokorttini ja menin katsomaan aulassa ja porrastasanteella olevaa Piparkakkukaupunkia, jonka lapset (oletukseni mukaan myös aikuiset) olivat rakentaneet ja koristelleet.

Yläkerran 60-luku -näyttely tuntui tutulta, koska asuin lapsena 60-luvun alussa rakennetussa valkoisessa kerrostalossa mielestäni parhaassa eli ylimmässä kerroksessa uudella alueella.

Näin pätkän filmistä, jossa kerrottiin Ympyrätalosta, jossa oli aikoinaan pankin (Yhdyspankin?) tilava konttori. Hauska ajatus, kun miettii nykyistä rakennusta.

Kiinnostava näyttely, jossa kannattaa käydä.

Varmistin käyntini jälkeen museokaupasta, saavatko piparkakkujen rakentajat aarteensa halutessaan takaisin? Saavat. Museo toimitti rakennusvälineet (taikinan ja kuorrutteet, oletan) päiväkodeille ja kouluille ja oppilaat tekivät taloja ja koristelivat ne taitavasti.

Lapsuudessa tottui siihen, että piparkakkutalossa oli loppiaisena putsauksesta huolimatta pölyn maku.

Merihaka

”Hakaniemen kupeessa kohoava Merihaka on rakennettu 70–80-luvuilla mutta henkii silkkaa 60-lukua myöhäisestä rakennusvaiheesta huolimatta.” (60-luku.fi)

Ei hengi. EI. Ei todellakaan!

Huomasin, että kävelyretki tehdään mm. Merihakaan, joka on pahuuden ruumiillistuma. Merimaisemat voivat tietenkin olla asunnoista kauniit.

Minulla on jo pitkään ollut paha mieli viehättävässä Kruununhaassa asuvien puolesta, koska he joutuvat katsomaan ankeaa Merihakaa ikkunoistaan.

Olen miettinyt, onko parempi asua ankeassa asunnossa ja ihailla kaunista aluetta vai asua kauniissa asunnossa ja joutua tuijottamaan betonibunkkeria?

Pahoitteluni, jos olet tyytyväinen ns. bunkkeristi. Makuja on monenlaisia.

Rotat vaarassa

Surullisena huomasin, että Aleksis Kiven patsaan ympärillä hääriviä rottia hävitetään. Nyyh. Kivoja rottia kiusataan.

Helsingissä on vaivaiset 100 000 rottaa. Onko se muka suuri määrä? Ei ole. Asukkaita on paljon enemmän.

Esimerkki äärettömän herttaisesta Facebook-naisesta

Äiti koneella

https://www.youtube.com/watch?v=vqXnqxQl8wY

Elämä on todellakin kuin peili. Kun sille hymyilee, se hymyilee takaisin.

 

 

Auld Lang Syne

Auld Lang Syne

Should auld acquaintance be forgot and never brought to mind?

Should auld acquaintance be forgot and days of auld lang syne?

For auld lang syne, my dear, for auld lang syne,

we’ll take a cup of kindness yet for auld lang syne.

Robert Burns, Skotlannin kansallisrunoilija (1759-1796)

Sairausloma jatkuu 30.9.2017 saakka

Kävin viime viikolla Kolmiosairaalassa Meilahdessa ja hematologi jatkoi sairauslomaani syyskuun 2017 loppuun.

Myelooma ei onneksi ole palannut, mutta elimistössäni on jokin tulehdus. Senkka oli aiemmissa mittauksissa 113 ja trombosyytit ovat koholla. Menen uudelleen luuydinpunktioon, erilaiset veri- ja virtsakokeet (mm. 24 tunnin keräys, yäk) jatkuvat ja pernani ultraäänikuvataan. Hemoglobiini on minulle alhainen eli 117, joten rauta-arvoja seurataan.

Voin tällä hetkellä melko hyvin, mutta olen väsynyt sohvanukkuja. Pystyasennossa menee unia kätevästi parikin tuntia.

Oculac-keskeytys

Otin valmistajaan yhteyttä Oculac-silmätipoista ja sain tietää, ettei tippoja toimiteta apteekkeihin tuoteselosteen sanamuotoa koskevan muutosprosessin vuoksi. Jakelun keskeytys päättyy viranomaishyväksynnän jälkeen eikä tarkka ajankohta ole tiedossa.

Harmillinen tilanne, kun kyse on ainoista reseptitipoista, joita pystyn käyttämään piinallisen rutikuiviin silmiini. Täytyy miettiä ratkaisu tilanteeseen, koska yli 370 euroa reseptittömiin silmätippoihin reilun parin kuukauden aikana oli karmiva summa nykyisillä tuloillani.

Kiitos tippasponsoroinnista, T!

Meno-paluu Porvooseen kahdeksalla eurolla

Huvittelin jouluaatonaattona bussiretkellä Porvooseen. Pääsin kätevästi Onnibussilla paikalle puolessa tunnissa ja kävin torin laidalla olevassa Café Cabriolessa tutustumassa täytekakkuvalikoimaan ennen museoiden aukeamista puolen päivän aikaan.  Tarjolla oli varmaan parikymmentä erilaista täytekakkua. Maistoin kahta kakkua eli sain sopivan ohuet siivut pähkinätryffelikakkua ja kinuskikakkua ja lasku paloista oli ”huimaavat” 4,80 euroa. Istuin ikkunapöydässä ja olin hyvin tyytyväinen valintoihini kinuskikakun tölkkipäärynäbiiteistä huolimatta.

http://www.cabriole.fi/kakkugalleria.html

Sivuhuomautuksena totean, että Fazerin venäläisessä kinuskikakussa kinuski on kuorrutettu ja päällystetty kinuskilla eikä joukossa ole hämmentäviä kasviksia. Kaverit ovat kertoneet.

Vanha kaupunki

Nousin Raatihuoneentorilta ylös jyrkän kujan ja kävin katsomassa 1400-luvun myöhäisgotiikkaa edustavaa Porvoon kirkkoa, jonka alkeellinen vandaali tuikkasi 29.5.2006 tuleen seuraten aiempia tuhopolttajia, mm. tanskalaisia ja venäläisiä hyökkääjiä.

Tuomiokirkko otettiin uudelleen käyttöön adventtisunnuntaina 30.11.2008.

Ystävällinen pyyntö vandaaleille: jättäkää rauhaan historialliset ja uskonnolliset muistomerkit.

Onneksi tihulais-tuholainen ei saanut aikaan suurpaloa tiheästi asutussa kaupunginosassa, jossa on vanhoja puutaloja.

Holmin talon joulunäyttely

Kävin aiemmin usein Porvoossa, mutta en ole autottomana – ja tautisena – vuosiin käynyt kauniilla paikkakunnalla.

Matkasyyni oli Holmin talon joulunäyttely, joka päättyy sunnuntaina 8.1.2017. Suosittelen, koska kauniissa kotimuseossa oli ilahduttavaa kierrellä. Minulla kävi tuuri ja sain kiertää yksin yläkerrassa olevassa kodissa. Minulla oli tietenkin suojatöppöset talvikenkien päällä. Haa, TÖPPÖNEN!

Alakerrassa on piparkakkutaloista tehty näyttely, leikkipaikkoja lapsille ja museokauppa.

http://www.porvoonmuseo.fi/?page_id=7

Vanhan Raatihuoneen joulukuusi

Suuntasin seuraavaksi Vanhan Raatihuoneen näyttelyihin ja tutustuin Albert Edelfeltin (1854 – 1905) taidokkaisiin maalauksiin. Huoneessa oli esillä myös Havis Amandan veistäjän, Ville Vallgrenin (1855 – 1940) veistoksia ja englantilaisen Alfred Finchin (1854 – 1930) maalauksia.

Ville Vallgrenin Albert Edelfelt -patsasta (1927) voi ihailla Ateneumin puistikossa Helsingissä.

Iris -yrityksen keramiikka on tuttu tuote, mutta yllätyin nähdessäni Iris-huonekaluja näyttelyssä. Minulla oli jälleen selkeä aukko sivistyksessä, koska en tiennyt huonekaluista.

http://www.uiah.fi/studies/history2/aw_finch.htm

Ihailin näyttelyssä kaunista joulukuusta, tutkin aatelisvaakunoita (vanhat, hyvät ryöstö- ja roistoajat!) ja luin keisari Aleksanteri I:n ja Ulla Möllersvärdin suhteesta. Mika Waltari kuvaa heitä teoksessaan Tanssi yli hautojen.

Kolmannessa kerroksessa oli näyttely, jossa oli esillä mm. historiallista hupaisaa uimapukumuotia, pukuja, alusvaatteita jne. Mielenkiintoinen kerros, johon kannattaa käydä tutustumassa.

Kiersin Brunbergin myymälässä Vanhassa kaupungissa, mutta en keksinyt mitään ostettavaa. Hämmentävä tilanne.

Kurkistin nukkekotikauppaan ja harmittelin korkeaa ikääni, koska harrastus vaikuttaa hauskalta. Kalliilta, jos kaikki esineet haluaa ostaa, mutta hauskalta. Toisaalta en osaisi (suomennos: osaisi tai edes viitsisi) askarrella esimerkiksi Bliw-pullon korkista valaisimia tai huonekaluja…

Suositeltava ja valistava matka, jolta palasin muutama tunti myöhemmin kotiin.

Lux Helsinki -valofestivaali to – ma 5.1. – 9.1.2017

Teokset ovat nähtävissä joka päivä klo 17 – 22.

http://www.luxhelsinki.fi/

 

Hyvää, onnellista ja valoisaa uutta vuotta 2017!