Ilmeisesti kukaan ei ollut juoppo, vai oliko?


20. marraskuuta 2014 kello 18.46
 Facebook

Millä te saatte kolesterolin pysymään alhaalla, jos ette ole juoppoja?

Arvoni oli normaali ennen allogeenista siirtoa, mutta lääkitys on nostanut luvun pöyristyttävän korkeaksi. Sain tänään statiinit eli alamäki alkaa, mutta voisin sponsoroida muutosta mättämällä enemmän vihanneksia, hedelmiä, kuitua ja liikkumalla enemmän näillä kortisonin aiheuttamilla keitetty makaroni -jaloilla.

Hyvästit teille, läheiset ystäväni juustot… Niisk.

*

Erinomaisen lohisalaatin kuvasin lounasaikaan Sea Horse -ravintolassa Helsingissä.

Toipumismuistoja myeloomasta

15. marraskuuta 2013 kello 19.51 

Kaksi puhdasta luuydinnäytettä, joten lääkitystäni vähennettiin. Saan kortisonia enää 4 mg päivässä, joten pöhösikanaama katoaa vähitellen.

Neljä nikamaa murtui selästäni 7/2012 ja selkäni on nyt kipeä pahimman murtuman kohdalta. Soitin torstaina sairaalaan ja kysyin selän lääkityksestä.

Hoitaja kertoi, että labratulosten perusteella sairastan jälleen maksan hyljintäreaktiota. Edellinen hyljintä maaliskuussa. Vyöruusu- ja selkäkipuihin syömäni Para-Tabs särkylääkkeet pois käytöstä maksarasituksen vuoksi. Tilalle palasi Oxynorm, huumejohdannainen kipulääke. Adursal-maksansuojalääkkeet (7 kpl/päivä) käyttöön.

Pahimmassa tapauksessa saan takaisin suuren kortisoniannoksen 32 mg (16+16). Lääkärin mukaan reagoin kortisoniin poikkeuksellisen voimakkaasti. Kuntoni heikkenee, en pysty nousemaan ylämäkiä tai portaita ja pöhötyn ikävästi. Tappelen vielä kortisonia vastaan, mutta taisteluni taitaa olla turhaa. 

*

Edellinen oli kuusi vuotta sitten tekemäni Facebook-merkintä, jota täydensi hapannaama.

Kulttuuriherrat

Työpäivä voi olla haasteellinen, kun asiakkaiden mielestä juuri minä teen päätökset kaikista yrityksen asioista. Yllätys, yllätys: en tee. Joku toinen tekee, mutta olen poikkeuksellisen ystävällisten työkaverien kanssa auttamassa asiakkaita.

Valtaosa soittajista on tyytyväisiä siitä, että kuuntelemme heitä ja pidän ilahduttavana, kun pystymme olemaan avuksi asiakkaille.

Joskus joku saattaa vihata kaikkea ja kaikkia, joten tietenkin myös meitä. Sätittävänä ja syytettävänä on toisinaan vaikeaa olla, mutta mukavista, sympaattisista ja hauskoista työkavereista on apua hankalien tilanteiden jälkeen.

Jos vastaisitte yhtä nopeasti puhelimeen kuin lähetätte kirjeitä, niin tilanne olisi parempi, hehehheh.” Niinpä. Kun edellinen puhelu päättyi, niin seuraava soi.

Onneksi empatiastani on apua monille asiakkaille.

Olisinpa aikoinaan ollut tunnollisempi ja kunnollisempi ja päässyt opiskelemaan oikeustieteitä tai vielä mieluummin viestintää. Pitkien syöpähoitojen jälkeen tilanne olisi toivottavasti ollut toisenlainen.

Kotiinlähtö

Työpäivän jälkeen leimasin itseni ulos ja palasin hetkeksi paikalleni juttelemaan työkaverien kanssa päivästä ja selasin samalla työpaikan Helsingin Sanomat -lehteä. Digilehti on jälleen tauolla, mikä on piinallista. Työkaveri totesi lakonisesti, että vain rikkaat tilaavat sanomalehtiä ja jouduin jakamaan hänen käsityksensä.

Habitat mainosti kyseisessä sanomalehdessä ja mainitsin, että rikastuessani (äärettömän, äärettömän todennäköistä) ostaisin kotiini huonekalut juuri heiltä. Työkaveri ilmoitti valitsevansa Vepsäläisen ja kolmas totesi, että 1000 euroa ylimääräistä rahaa helpottaisi hänen elämäänsä. Sattuuko kenelläkään olemaan lahjakortteja tai käteissäkkejä jaossa?

Vuosiomavastuu eli lääkekatto

Kuvittelin, että olen ostanut tänä vuonna riittävästi lääkkeitä, joten loppuvuosi on helpompi. Pyysin täysin turhaan kotiin postitettavaa laskelmaa ostetuista lääkkeistä lähiapteekin farmaseutilta, koska ostettavaa on vielä jäljellä tooooodella monta pakkausta ja purkkia.

Olen ostanut valtavasti lääkkeitä, koska keväällä sairastuin mm. mononukleoosiin, mutta eipä niistä ostoksista ole ollut mitään hyötyä. Vain normaalit (normaalit?) syöpähoitojen aiheuttamat lääkkeet lasketaan eikä niitä ole riittävästi.

Hyvä olla terveempi, mutta kallista olla terveempi. Edellisessä oli hämärää logiikkaa.

Haluan ostaa edullisesti edes silmätippoja… Viimeksi tapaamani silmälääkäri kirjotti silmätippareseptiini, että ”potilas joutuu lääkitsemään silmiään useammin kuin kerran tunnissa”. Totta. Noin 10-15 minuutin välein.

Silmälääkäri määräsi silmätippoja, joita en vielä ole kokeillut. Hyprosan-pullo on säilöntäaineeton eli hyvältä vaikuttava vaihtoehto. Ideaalitilanteessa pullo maksaa niin paljon, että saan lääkekaton välittömästi täyteen. Hahaa!

Herrat

Viikonlopusta tyytyväisenä lähdin eilen kotimatkalle ja lähelläni istui kolmen herran seurue, joka puhui kulttuurista. Konserteista, näyttelyistä, klassisesta musiikista, soittimista, esiintymispaikoista ja matkustamisesta mm. Berliiniin. Mukavaa vahingossa-kuultavaa kotimatkan aikana!

Kukaan heistä ei nauranut, laulanut, kiukutellut, kiljunut, tirskunut, tingannut matkan pituutta, pudottanut kenkiään, kikattanut, hoilannut, kitissyt tai rähissyt yhteiskunnalle. Sellaisiakin henkilöitä istuu satunnaisesti busseissa, mutta pitäähän haalarikansaa ymmärtää.

Totta kai yliopisto-, korkeakoulu- ja ammattikorkeakouluopiskelijat tarvitsevat virkistystä bussimatkojen aikana, tehokkaiden opintojensa lomassa.

Opiskeluyksiöt

Pidän mielenkiintoisena – ja järkevänä – sitä, että yhteiskunta rakentaa ja kustantaa monille heistä opiskeluyksiöt ja vain harvan tarvitsee elää soluissa.

Opiskeluaikana kavahdin ajatustakin siitä, että olisi joutunut asumaan sottapyttyjen ja viinasieppojen kanssa ketään tietenkään leimaamatta.

Kuulin melko luotettavista lähteistä, että soluissa asui myös kunnon ihmisiä.

Autoja HOAS-talon edessä, mutta MIKSI

Odotin aamulla bussia ja huomasin, että viereisen HOAS-talon eteen oli parkkeerattu seitsemän Lassila & Tikanojan autoa. Seitsemän, miksi juuri seitsemän? Äärettömän kiinnostava mysteeri ratkaistavaksi!

”Opiskelijaelämä on joskus pelkkää tonnikalaa ja nuudelia. Mutta ainakin sinulla on oma talonmies.” L & T

Edellinen mainos autojen kyljessä on mielestäni erittäin hyvä idea.

Sisaren perhe vieraili vuosia sitten luonani ja kävelimme kyseisen rakennuksen ohitse. Taaperoikäinen poika oli niin tohkeissaan rakennettavasta talosta, että kävelymatkamme hyytyi melkein heti. Onneksi sain heidät houkuteltua katsomaan läheistä puroa.

Tökerö teko minulta, kun pikkupoika näki RAKSAN.

*

Otin kuvan metsiköstä pari viikkoa sitten, kun puissa oli enemmän lehtiä. Metsiköstä tuli mieleen Australian Uluru-hiekkakivimuodostelma, joka on rauhoitettu aboriginaaleille. Enää eivät turistit kiipeile toisten pyhälle alueelle, vaikka paikkaa voi edelleen käydä ihailemassa. Loistava päätös!

Sarveiskalvo- ja etuosakirurgian yksikkö

Eilen oli vuorossa silmieni sarveiskalvojen tutkimus Silmä- ja korvasairaalassa. Pääsin sisään Haartmaninkatu 4 C -alaovesta, vaikka ilmoittautuminen ei enää onnistunut klo 15 jälkeen ala-aulassa.

Aulassa oli meneillään remontti, joten takkia ei saanut ripustettua lukittuun naulakkoon.

Aikaa oli jäljellä, joten pistäydyin uteliaana aiemmin remontoidussa kahviossa, johon oli mielestäni lisätty ikkuna käytävään ja nousin hissillä viidenteen kerrokseen.

Vanhoista valkoisista hisseistä oli tehty tavarahissejä. Niillä piti toisinaan nousta kolmanteen kerrokseen, jos huimauksen vuoksi ei voinut kiivetä portaita.

Laitoin takin aulan kaappiin ja sain kauniin punaisen muovilapion avaimenperäksi. Ihmiset mitä ilmeisimmin unohtavat avaimenperiä mukaansa, koska lelulapion huomaa nopeasti taskusta tai käsilaukusta.

Istuin käytävällä odottamassa ja luin vuoden 2017 naistenlehden, jossa oli vuosihoroskooppi eli ilmeisesti lehti oli tammikuusta. Me härät emme jaksa lukea horoskooppeja, joten olisi pitänyt mieluummin lukea jokin vanha sisustuslehti. Olen päätellyt, että jossain on hyvin kummallinen kauppa, joka myy käpälöityjä ja repaleisia ikivanhoja lehtiä odotushuoneisiin.

Hoitaja käveli ohi ja kysyi kaikkien nimet. Hän lupasi, että pääsen pian vastaanotolle. Hän näytti rehelliseltä, joten uskoin häntä. En halua kertoa, että odotin viimeksi P U O L I T O I S T A tuntia silmiäni tutkinutta lääkäriä. Pystyinkö riittävästi korostamaan sanaa puolitoista? Hahaa!

Hoitaja puhui totta ja pääsin mukavan nuoren miespuolisen lääkärin vastaanotolle. Kerroin, ettei edellisen lääkärin (en hienotunteisesti maininnut mitään puolentoista tunnin odottamisesta) määräämistä Softacort 3,35 mg/ml -hydrokortisoninatriumsulfaattitipoista (ihanan pitkä kortisonisana, joka kannattaa sanoa hyvin monesti uudelleen) ollut apua tai hyötyä.

Sain tippabingossa seuraavan vaihtoehdon eli Hyprosan 3,2 mg/ml -silmätipan. Liuosta myydään pullossa, jossa ei ole silmäni kirkkaanpunaisiksi muuttavaa säilöntäainetta. Toivottavasti kyseiset tipat sopivat silmilleni.

Lääkärin ehdottamista allergiatipoista ei ole ollut apua.

Olen edelleen karmea roskaaja, koska tyhjiä Oculac-pipettejä menee muovinkeräykseen 20-25 kappaletta päivässä. Vaihtoehtoa ei ikävä kyllä ole olemassa.

Ystävällinen lääkäri tuijotti silmiäni silmävimpaimella ja suurennuslasilla ja siirsi silmäluomia pumpulipuikolla. Hoitaja tiputti silmiini puuduttavia tippoja ja lääkäri mittasi toisella silmävimpaimella silmänpaineen enkä onneksi sairasta glaukoomaa.

Katselin silmälasit päässä seinällä näkyviä – tai näkymättömiä – kirjaimia ja näen yhtä hyvin oikealla ja yhtä huonosti vasemmalla kuin ennenkin. Neuvo: älkää ottako aivoaneurysmamötikkää vasemman silmän taakse silmähermoa vahingoittamaan.

Vältyin tällä käynnillä pupillia suurentavilta tipoilta, joiden jälkeen näyttää normaalia hupaisammalta ja tarvitsee aurinkolasit.

Tietokoneella työskentely kuivattaa silmiä, joten töissä tietokoneen alla on useita avattuja silmätippapipettejä pienen Amergrip-pussin päällä ja muovipussi, johon laitan käytetyt tipat. Roskapussin vien kotiin, jotta saan laitettua tyhjät pipetit muovinkeräykseen.

Oikeissa taskuissani ja käsilaukussani on aina useita avattuja pipettejä Amergrip-pusseissa. Kyllä, tuote oli aemmin Minigrip. Vasempaan taskuun laitan käytetyt pipetit. Äärettömän selkeä logiikka.

Kotona silmätippapipettejä ja avattuja pipettejä on yöpöydällä, eteisessä ja keittiössä.

Nuori työkaveri ihmetteli lähellä olevia tietokonenäyttöjäni töissä. En käytä työskennellessäni silmälaseja, joten lähellä olevilta näytöiltä voi paremmin lukea tekstit. Tein oikean päätöksen ennen kaihileikkausta, joka omalta osaltaan kuivasi silmiä, kun valitsin, että haluan nähdä lähelle. Likinäköisyyteen, joka todettiin 14-vuotiaana, ehti vuosien aikana tottua.

Silmälaseista pidän ulkoillessa, koska ne suojaavat silmiä mm. tuulelta, sateelta, lumelta, pölyltä ja ötököiltä.

Ihmettelin ja ihmettelen edelleen töihinpaluutani tai uuteen työhön siirtymistä vakavien sairauksieni ja vaikeitten oireitteni jälkeen. Ilmeisesti pääkoppani olisi pitänyt murtua, jotta olisin päässyt sairauslomalle. Hyvin moni lievemmin sairastunut ikäiseni on jo eläkkeellä. Eihän toisten taudeista tietenkään tiedä riittävästi.

Seuraava aamukäynti on keväällä eli vaikeasta käänteishyljinnästä kärsiviä silmiäni tutkitaan kahdesti vuodessa. Lääkärin mukaan olen kostuttanut silmiäni hyvin, koska verkkokalvo oli siisti ja hyvässä kunnossa. Toivottavasti sama lääkäri on myös seuraavalla kerralla, vaikka todennäköisyys on hyvin pieni ruuhkaisessa sairaalassa.

Kiitin lääkäriä ja hoitajaa, palautin lapion (ja avaimen) käytävällä olleeseen lokeroon ja sain takkini takaisin.

Palasin C-ovelle, joka oli jo lukittu, joten haahuilin takaisin sairaalaan. Henkilökunnan edustaja ystävällisesti opasti minut E-ovelle, kun kysyin häneltä, miten pääsen poistumaan sairaalasta. Ulkona opastin C-ovella seisonutta eläkeläisrouvaa, joka ihmetteli, missä E-ovi sijaitsee. Opastus oli mielestäni melko huono, mutta toisaalta onnistun eksymään tutuissakin paikoissa.

Harkitsin käynti Pasilan Tripla-ostoskeskuksessa, jossa on käynyt jo yli miljoona ihmistä. Miljoona? Käsittämätöntä.

Talvipimeyden vallattua jo kaupungin suuntasin kotiin ennen rosvojen ja susien hyökkäystä. Henkivartiokaartinani voisi olla navakasti aseistettu alaskanmalamuuttilauma.

Oikeudenmukaisessa maailmassa metsissä jahdatuilla söpöillä hirvillä olisi rynnäkkökiväärit turvanaan. ”Sain kaadettua pari pientä ja ilkeää sekä yhden tuhdin ja humalaisen”, kerrottiin hirvien suosikkijulkaisussa.

Aiemmin pidin enemmän dobermanneista henkivartiokaartissani, koska lapsuudenkodissa oli ihana Oula, joka rakasti perhettä ja inhosi kaikkia muita. Ennen alaovien koodeja rappukäytävissä riitti myyjiä ja kerjäläisiä kieltotauluista huolimatta. He eivät pitäneet Oulasta, joka kertoi räyhäämällä mielipiteensä vieraista ovikellonsoittajista.

Sileäkarvainen mäyräkoiralauma ei todennäköisesti pelota edes rosvoja.

PS Puolitoista (1,5) tuntia!

”Äiti-i KASVAA – nyt oon syksy”

Eilen kävin herttaisella ompelijalla, joka oli vaihtanut suosikkitalvitakkiini vetoketjun ja matkustin bussilla kotiin. Edessäni ollut henkilö liikkui hitaasti noustessaan bussiin, joten kuljettaja päätti sulkea ovet minun kohdallani eli ovella kylkeen. No, sattuuhan sitä.

Pieni tyttö lauloi kovaa ja lahjakkaasti äidilleen mm. ”äitii-i kasvaa, ÄITIIII kasvaa, nyt oooon syksy” lukemattomia kertoja. Äiti ei mielestäni näyttänyt kasvavan, vaan katsoi lastaan ihailevasti, kuten äitien kuuluukin. ”Nöfnöfnönöfnöf, nöfnönönöfnöf, hihiihihi, nöfnönöNÖFfnöff”, jatkoi lapsi useita kertoja. Äiti hymyili lapselleen.

Herttainen lapsi, mutta kymmenen minuutin matka tuntui hyvin, hyvin pitkältä rankan työpäivän jälkeen.

Vaihtobussiin oli aikaa, joten pistäydyi kaupassa. Pikakassalle jonotti isä kahden pienen lapsen kanssa. Isän maksaessa pikkutyttö painoi kasvonsa useita kertoja villalankakeriin, joita oli myynnissä. En kudo, mutta en välttämättä haluaisi, että jonkun nenä on ollut langoissani. Nenän siisteyteen en onneksi kiinnittänyt huomiota.

Pienempi lapsi itki ja huusi useita kertoja ”Tahdon jäätelöä! TAHDON! Isä, jäätelöä! JÄÄTELÖÄ!”. Isä käsitteli ostoksia, ei sanonut yhtään mitään nenä villalangoissa -lapselle, jonka tekoa hän tuskin huomasi ja rauhoitteli jäätelöhuutajaa. Jäätelöä oli jo ostettu, joten tilanne rauhoittui.

Seuraavassa bussissa pikkutyttö tirskui, kikatti, hihkui ja lauloi useita kertoja sanaa posteljooni, posteljooni, posteljoooooooniiiiiiii, POSTELJOOOONII ja äiti kuunteli lapsensa osaamista.

Mietin, että kyseiset ihmiset olivat hyvin todennäköisesti tehneet kahdeksan tunnin työpäivän ja illan aikana heiltä vaaditaan jatkuvaa ja tauotonta huomiota lapsille, jotka eivät ole hetkeäkään hiljaa.

Poikkeus: pahanteon aikana lapset ovat tietenkin hiljaa.

Arvostin vanhempia, jotka olivat ylpeitä jälkikasvustaan, huolehtivat heistä, ymmärsivät lapsiaan ja kuuntelivat jatkuvaa puhetulvaa.

Kipeimmilläni sain levätä rauhassa, vaikka jouduin huolehtimaan itsestäni, sairaalakäynneistä, lääkkeistä ja muista ostoksista, lomakkeista, raha-asioista, siivoamisesta ja voidessani paremmin kissoista, mutta monella vakavasti sairaalla on pienet lapset, joita he heikossakin kunnossa hoitavat. Ihmiset venyvät vaikka mihin, kun he pystyvät mm. solumyrkkyjen aiheuttaman pahoinvoinnin jälkeen elämään perheissä ja auttamaan ja kuuntelemaan lapsiaan. Huikeaa jaksamista ja osaamista.

Seuraavaksi posteljooni-posteljooni-posteljooni -hokijatyttönen jäi äitinsä kanssa pois bussista, hyppi pysäkillä punaisessa haalarissaan, vilkutti iloisesti kuljettajalle ja tanssi kotipihalleen. Tunsin olevani kehno vanha heittiö, kun olin toivonut matkan aikana, että hän olisi edes hetken hiljaa.

Lapsiaan kohtaan kärsivällisiä ja pitkämielisiä vanhempia oli mukavaa katsella, vaikka lasten tauottoman sirkutuksen/laulamisen/kiljumisen/toistamisen kuunteleminen tuntui eilen piinalliselta. Vain pitsiverhot puuttuivat ja olisin ollut mitä paatunein kauppakyylä, vaikka en sellaiseksi halunnut. Pahoittelen, joskus päivä voi olla niin vaikea, että rauhoittumisen toivoisi alkavan jo kotimatkalla.

Juttelin lapsettoman ystäväni kanssa, joka totesi, ettei hän olisi jaksanut kuunnella vastaavaa mekastusta. Hän työskentelee yrityksessä, jossa huvitellaan pitämällä yt-neuvottelut useita kertoja vuoden aikana. Tähän mennessä hän on saanut pitää työpaikkansa. Vanhoina hyvinä aikoina kehnoja päätöksiä tehnyt toimitusjohtaja irisanoutui, kun yrityksellä meni huonosti, mutta nykyisin kyykytettävinä ovat alaiset.

Toisinaan oma lapsettomuus harmittaa, mutta ainakin voin olla tyytyväinen siihen, etteivät lapset päädy irtisanottaviksi suvussa kulkevan verisyövän vuoksi.

Kolmannet roskapihdit

Saldovapaapäivänä hain kolmannet roskapihdit Sörnäistenkatu 1 -osoitteesta. Eihän minun pitänyt, mutta kuitenkin sorruin. Mieluummin pihdit roskia poimiessa kuin käsien tai hansikkaiden sotkeminen.

Roskienkeräämisen hiipuessa huomasin liikkuvani vähemmän, mikä on aina yhtä huono idea.

Eilen keräsin asuinalueelta roskia 40 minuuttia ja sain roskapussin täyteen. Onneksi olin jo käynyt kävelyllä, koska roskasaalistus on hidasta etenemistä.

Aurinkoista!

Lauantaina oli erittäin kaunis, aurinkoinen ja lämmin päivä, juuri sopiva mm. Ateneumia ja keskustakäyntiä varten. Tein nopean päätöksen enkä soittanut ystäville tai tutuille ja ehdottanut käyntiä taidemuseossa, vaan lähdin matkaan.

Kellomäki ja Vanhankaupunginlahti

Katselin bussista syksyistä luontoa ja muistin, että sadepäiviä on tulossa, joten jäin matkan varrella pois ja kävelin kotiinpäin nauttien luonnosta ja auringosta.

Nousin Kellomäelle ja kävin Helsingin ensimmäisen kirkon luona Kustaa Vaasan puistossa ja nousin kiviportaat muistomerkin luo. Kustaa Vaasa päätti perustaa Helsingin vuonna 1550 ja Porvoon, Ulvilan, Rauman ja Tammisaaren porvarit pakotettiin rakentamaan Helsinkiä. Raumalaiset protestoivat, joten he pääsivät myöhemmin palaamaan Raumalle. Kätevää!

Koskelantien toisella puolella oli hospitaali, jossa hoidettiin varattomia ja pidettiin majataloa, mainitaan artova.fi-sivulla.

Keskiajalla munkit viljelivät lääkeyrttejä ja valmistivat niistä lääkkeitä, ja monet lääkeyrtit levisivät myös kansan käyttöön. Naantalin luostarin lääkekirjan mukaan ruttoon käytettiin ruttojuurta, yskään ja keuhkosairauksiin nokkosta. Yleislääke vatsan ja munuaisten hoitoon oli koiruoho. Pursuöljyä käytettiin särkylääkkeenä ja haavojen parantamiseen. Mirhalla vahvistettiin vatsaa ja puhdistettiin rintaa pahoista nesteistä, jotka vahingoittavat maksaa, keuhkoja ja sydäntä. Rintakipuun piti ottaa katajanmarjaöljyä kuivien viikunoiden kera. Suolinkaisiin auttoi ruusuöljyyn sekoitettu suitsuke.

Mirha tai mirhami on öljystä, viinistä ja hyväntuoksuisista yrteistä keitetty paksu neste Wikipedian mukaan. Mirhalla on ollut kokeiden mukaan kipua lievittävä vaikutus.

Nousin mäen päälle, jossa oli Kustaa Vaasasta kertova ruotsinkielinen vaihtoehto, kaiverrettu obeliski, laskeuduin portaat ja päädyin polun jälkeen Hämeentielle, josta jatkoin Vanhankaupunginlahdelle ja koskenrantaan.

Kellomäki on mielenkiintoinen alue, jossa kannattaa kierrellä.

Rutto

Vuonna 1570 Helsingissä riehui rutto ja turhan moni 500 asukkasta sairastui.

Spitaali

Köyhien spitaalia hoidettiin artova.fi-sivun mukaan niin, että he voitelivat itsensä tervalla, olivat kolme päivää saunassa ja pesivät itsensä lipeällä.

Ajat ovat muuttuneet huomattavasti paremmiksi, kun kyseistä hoitoa vertaa esimerkiksi Meilahden sairaalaan. Siellä ei tietääkseni käytetty tervaa tai lipeää.

Vironniemelle

Helsinki siirrettiin Vantaanjoen suusta Vironniemelle vuonna 1639.

Sehän on sorsa, Vantaa

Myyrmäessä oli vieraillut upea mandariinisorsa. Harmi, että luin käynnistä liian myöhään. Oranssinvärinen lintu olisi ollut kiinnostavaa nähdä.

Työ

Olin saanut parhaan mahdollisen palautteen useilta asiakkailta, joten olen hyvin tytyväinen.

Toisinaan kaipaan aikaa lukion jälkeen, jolloin luulin osaavani ja tietäväni kaiken. Piirre taitaa olla aika/hyvin yleinen nuorissa ihmisissä. Mitä enemmän lukee ja mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän huomaa tietävänsä.

Myötätunnon uskon lisääntyneen omien sairausvuosieni aikana, joten useimpien asiakkaiden ymmärtäminen on helppoa. Räyhääjistä en pidä vieläkään, mutta tuskinpa he itsekään arvostavat tapaansa toimia – tai mistä sitä tietää?

Ellen Thesleff, HAM

Kävimme viikko sitten katsomassa Ellen Thesleff -näyttelyn HAMissa.

Minä maalaan kuin Jumala

Niinkö?

Thesleff uskoi kykyihinsä maalarina ja maalasi mielestään kuin Leonardo da Vinci tai Michelangelo. Taiteilija Thesleffillä (1869-1954) oli kiehtovia, monipuolisia ja kiinnostavia maalauksia, mutta oman lahjakkuuden vertaaminen da Vinciin, joka oli nero, huvitti. Pahoittelen huvittuneisuuttani.

Kauan eläköön poikkeuksellisen lahjakkaan da Vincin muisto.

Näyttelyssä oli mielestämme melko vähän taiteilijan tunnetuimpia töitä ja useita töitä, joita emme olleet aiemmin nähneet.

Maalaus Thyra-sisaresta ja omakuva viehättävät edelleen, mutta tyylikkäitä violettisävyisiä teoksia puistoista oli yllättävän vähän. Kuinka moni on nähnyt Juhannus-maalauksen peltomaisemasta ennen tätä näyttelyä?

Vähävaraisena Ellen Thesleff lähti Firenzeen maalaamaan. Ehdottomasti kannustan tuollaista vähävaraisuutta, koska kaipaan matkustamista syöpäköyhäilyvuosieni jälkeen. Hyväpalkkaisesta työstä olisi apua mm. silmätippavelkojen maksamisessa – ja tietenkin käynneistä mm. Lissabonissa, Reykjavikissa, Bostonissa, Dubrovnikissa ja Lontoossa. Vanhan toistoa, joten lisätään listalle Malediivit. Voiko ihminen olla muuta kuin onnellinen lomaillessaan valkoisen hiekan, turkoosin veden ja palmurantojen keskellä?

Voin huomaavaisesti piipahtaa myös Firenzessä, koska käynnistä Uffizin galleriassa on ikuisuus.

Täytyy tunnustaa, että maalauksia oli mielenkiintoista katsoa, mutta kumpikaan meistä ei innostunut näyttelystä.

Näyttely päättyy tammikuussa, joten neiti Thesleffin teoksiin on hyvää aikaa tutustua vielä sunnuntaina 26.1.2020.

Verbaalikko?

Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa kiusallisissa tilanteissa törkeästi kiroileva henkilö ilmoitti, ettei hän voi sietää huumorintajuani (ymmärtääkseni ”huumorintajuani”), joten hän välttää seuraani. Minä ihmettelen hänen noloa ja hätkähdyttävää käytöstään, joten pidän ratkaisua järkevänä.

Suosimani ja hilpeänä pitämäni sarkasmi on kiusallista, jos se tahattomasti loukkaa toista.

Toisinaan törmää ihmisiin, joiden ajattelutapa tai tausta on niin hämmentävä, että heidän käytöstään on vaikea ymmärtää. Tilanne on kuin jatkuvasti sairastavilla astmaatikoilla, jotka ketjupolttavat.

Ihmeellinen verbaalikko-sana voi hämmentää monia ihmisiä, mutta sanaa kummastelevat hyvin, hyvin harvoin edustavat verbaalikkoja.

Pawel Althamer I (AM), HAM -8.9.2019

Thesleff-näyttelyn jälkeen kiipesimme yläkertaan katsomaan puolalaistaiteilijan töitä. Miehen teokset olivat vaihtelevia, hilpeitä ja muita ihmisiä huomioivia.

Althamerin (s. 1969) mukaan kulta merkitsee valaistumista, jonka kokeneen ihmisen toimintaa läpäisee rakkaus.

(Kultaa, kiitos. Rakkauteen suhtaudun edelleen skeptisesti nähtyäni epäilyttäviä tilanteita mm. työympäristöissä.)

Nimettömään (Liukumäkeen) kannattaa viedä pikkulapsia. Riemastuttaako juuri mikään pientä ihmistä enemmän kuin saarnastuolia muistuttavasta esineestä liukuminen? Kengät pois, kiitos.

Nukkekoti-teos kiinnitti huomiomme. Ystävä haaveili lapsena nukkekodista ja minä olisin halunnut päästä siivoamaan kyseistä työn mm. keräämällä roskia, lakaisemalla huoneet ja pesemällä pinnat. En oikein usko, että kuuraamiseen yllyttäminen oli työn motiivina.

Yläkerrassa asuu ”köyhä kuvanveistäjä, jolla on lämminhenkinen ja kodikas asunto”. Alakerran asukas on ”sotkuinen ja ylipainoinen mies, jota ympäröivät kulutushyödykkeet”. Teemana oli, että hyvä voitti pahan.

Minun silmissäni molemmat miehet elivät kuin possut. Pahoittelen jälleen, sympaattiset saparohännät.

Omakuva poikana, pehmokoira kainalossa, oli hellyttävä.

Einsteinin luokka, jossa opetettiin syrjäytyneille pojille fysiikka, oli mielestäni nerokas teko. Toivottavasti poikia tuettiin jatkossakin.

Taiteilijasta sai humaanin ja ymmärtäväisen vaikutelman.

Yläkerran toisen kaarihallin valkoiseen tilaan olisi voinut nousta alakerrasta valkoiseen paperihaalariin pukeutuneena. Omaisuus piti jättää kaappeihin, jotta olisi voinut kokea olemista valkoisen ympäröimänä. Ehkä ensi kerralla, jossain muussa maassa tai aikatodellisuudessa.

Hattara

Toimistotöissä on usein ilmastointi, joka raikastaa tilaa, hytisyttää ihmisiä ja saa hiukset heilumaan tuulessa. Lainasin ohutta villahuiviani palelevalle työkaverille, joka epäröi huivin lainaamista hajuvesikammoni vuoksi. Minulla oli kolme kerrosta vaatteita, joten kerrankin tarkenin enkä joutunut kääriytymään huiviin. Kerroin, etten haista hänen hajuvettään, joten hän saa mielellään käyttää lämmittävää huiviani työpäivän aikana.

Ojensin hänelle huivini, jonka hän ilmoitti tuoksuvan hattaralta.

Hattaralta? Viehättävä kommentti, jonka ehdottomasti lisään ansioluettelooni.

Auringonkukkakimppu

Auringonkukkia ihailimme Rautatieasemalla. Jos joku välttämättä haluaa ojentaa minulle kimpun kyseisiä kukkia, niin hän kuuluu ikuisiin suosikkeihini.