Lounas
Mat, Iso Roobertinkatu 20, Helsinki
Todella hyviä salaatteja, kalapihvejä, pinaattilättyjä, soccaa (kikherneleipää) ja paljon muuta.
Pihka, Kasarmikatu 21, Helsinki
Kymmenen euron lounas 31.8.2018 saakka. Kuulemma erinomaista ruokaa ja jälkiruokapöytä.
Designmuseo ja lakukorvapuusti
Kiirehdin lounastauolla Designmuseoon katsomaan Daniel Rybakkenin (s. 1984) Daylights and Objects -näyttelyn, joka päättyy sunnuntaina 26.8.2018. ”Hänen teoksensa sijoittuvat usein taiteen ja designin välimaastoon.”
Valaisimia, Artekille suunniteltuja peilisarjoja, naulakoita jne. oli inspiroivaa katsella.
https://www.finnishdesignshop.fi/haastattelu/daniel-rybakken-yhdistaa-taiteen-ja-tekniikan
Luulin vierailleeni Sarpanevan näyttelyssä, mutta erehdyin eli sekoitin Emmassa olleeseen näyttelyyn. Kiersin pikaisesti katsomassa mm. tuttua lasitaidetta. Sarpaneva-näyttely päättyy sunnuntaina 23.9.2018.
Olin lukenut luotettavasta lähteestä, että kahvio myy lakukorvapuusteja, joten ostin pullan mukaani. Ok-versio, mutta syystä tai toisesta oletin, että lakua olisi ollut enemmän.
PS Pitää nähdä Niinistön muotokuva, joka on Ateneumissa vielä sunnuntaina 2.9.2018. Melkein jo kävin – useamman kerran.
https://ateneum.fi/nayttelyt/suomen-tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-muotokuva-2017/
Museoinspiraatiota
Gumbostrand, keskellä ei mitään eli tarkemmin sanottuna Helsingin ja Porvoon välillä.
Marita Liulia: Aurum 1.6.–2.9.2018
Haluan ehdottomasti Gumbostrandiin, joka on kaukaisten metsien (peltojen?) keskellä osoitteessa Vainuddintie 72, Sipoo.
Marita Liulian Kultakausi jäi näkemättä Mäntässä, joten kunnollisessa maailmassa pääsisin uuteen näyttelyyn.
Tarjolla on taidetta, merenranta ja bistro, mutta hankala sijainti autottomalle.
Autollisten ystävien, sukulaisten ja tuttavien kirist-, taivutteluyritykset eivät ole vielä onnistuneet, mutta jatkan uhk-, suostuttelemista. Lupasin (tietenkin) mm. maksaa bensat ja tarjota kolme saavillista capuccinoa mökkeilevälle ystävälle. Seuraan tilannetta.
Erkkola
Rantatie 25,Tuusula
Rakastettu Martta Wendelin, joka päättyy sunnuntaina 16.9.2018.
Pitää nähdä!
Luin ala-asteella mainoskuvassa näkyvän Sara ja Sarri matkustavat -kirjan. Lainasin uudelleen Anni Swanin kirjoittamat kirjat, joista muistin yllättävän vähän. Ensimmäisessä Sara ja Sarri -kirjassa köyhä pukeutui rikkaaksi ja häntä palvottiin (onneksi tilanne on muuttunut, hehheh) ja toisessa nuoret tytöt, pikkuserkukset, matkustivat Mussolinin Italiassa. ”Jännittäviä” seikkailuja oli tietenkin molemmissa kirjoissa, jotka olivat mielestäni ikävystyttäviä. Onko aika ajanut Swanin ohi? Syy voi olla myös siinä, että ala-astevuosistani on aikaa. Ala-aste on tietävämpien mukaan nykyisin alakoulu ja yläaste on yläkoulu eikä kaunokirjoitusta osaa kohta kukaan.
Nuorena pyöräilin Tuusulan näyttelyihin, mutta etäisyyden vuoksi en enää. Jonkun (todennäköisesti minun) pitäisi ensin täyttää vuosia käyttämättömänä olleen pyörän renkaat ja tutkia ketjut. Tautisena en uskaltanut fillaroida, koska minua huimasi. Terveenä ollessani pyörä katsoo minua syyttävästi parvekkeelta, johon toin sen turvaan pyöräkellarista. Uhkana oli, että joku vie pyörän kierrätettäviin tyhjien renkaiden vuoksi.
Autollinen ystävä on jo luvannut lähteä Erkkolan näyttelyyn!
Designmuseossa Josef Frank pe 12.10.2018–17.3.2019
Svensk Tennin näyttely muotoilija-arkkitehti Josef Frankin töistä. Upeaa suunnittelua, jota on ehdottomasti nähtävä.
http://www.designmuseum.fi/fi/exhibitions/josef-frank/
Luettavaa
Aatos Erkko yksityinen valtiomies
Lauri Karén
Otava 2018
Lainasin ministeri Erkon (1932–2012) elämästä kirjoitetun kirjan. Toimittajana oli Helsingin Sanomien pitkäaikainen ulkomaantoimittaja Lauri Karén (1927–2006), joka kuului Erkon luotettuihin. Kirja pohjautuu kahdenkeskisiin keskusteluihin 2000-luvun alussa. Ministeri halusi olla muutakin, kuin kohtalon sanelema perinnönhoitaja.
Yllättävä ja ainoa Aatos Erkon hyväksymä elämäkerta itsestään.
Mielestäni erittäin kannatettava ja ilahduttava teko Erkkojen historiassa
- Erkot perustivat vuonna 2002 Jane ja Aatos Erkon säätiön, joka jakaa avustuksia tieteeseen ja taiteeseen
Kaunista ja vihreää
Susanna Rasku
WSOY 2017
”Ajattele vihreää uudella tavalla!”
Kukkala-blogin kirjoittama viehättävä teos, jossa puutarha kukoistaa parvekkeella ja kesäkukkien, perennojen ja oksien avulla saa kauniita asetelmia.
Päätän säännöllisesti ryhtyä kunnon ihmiseksi ja hankkia kotiini viherkasveja. Annoin edelliset pois kuusi vuotta sitten, ennen allogeenista kantasolusiirtoa, koska multa oli riski terveydelle. Seuraavaksi muistan kaksi tihulaista, jotka mm. kaatoivat jukkapalmun useita kertoja, kaivoivat multaa kukkaruukuista ja riipivät oksia viherkasveista. Toistaiseksi kotia ilahduttaa kissojen vehnänoras.
Ideaalimaailmassa kotona olisi Naava-viherseinä, joka näyttäisi kauniilta ja parantaisi huoneilmaa. Kuinkahan korkealle viherseinän voisi laittaa, jotta seinässä ei nukkuisi pari kissaa, joilla on silputtu lehtikasa tassuissaan?
Suomalainen vuosi
Jukka Viikilä
Otava 2018
Kertomukset seuraavat vuoden kulkua.
RAHA-kohdassa kerrotaan köyhien tuhlaavaisuudesta ja rikkaiden säästäväisyydestä. On varmasti kammottavaa ostaa jäätelö, koska 200 000 euron tiliotteella näkyy, miten pieni ostos vahingoittaa suurta lukua.
”Siksi rikas nähdään aina ilmaisien asioiden lähellä: lukemassa, käyskentelemässä luonnossa, tapaamassa ystäviään, kirjoittamassa runoja.”
Ooh, melkein kuin minä, jos unohdetaan runot. Tosin noin 200 000 euroa puuttuu tililtä.
Sivuhenkilö
Saara Turunen
Tammi 2018
”Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja vuodelta 2015.”
Teos, jota lukiessani mietin, että kurkistelen ikkunasta jonkun taitavasti kuvattuun arkeen. Tarkka kuvaus kodista, jota hyvin mielelläni sisustaisin, kertomuksia palkituksi tulemisesta ja muiden suhtautumisesta.
Kirjoittajan kiinnostava maailma aukeaa tekstistä.
Kiinnostava sarja Areenalla 18.8.2018
Prisma: kyllä lääkäri tietää
Michael Mosley on kiinnostavien terveysväitteiden äärellä vielä reilun vuorokauden ajan ensimmäisessä osassa.
Toisesta osasta selviää mm. mikroaaltouunin oletettu vaarallisuus, adrenaliinikynän käyttö anafylaktisessa reaktiossa sekä ateriavälien tiivistämisen ja pidemmän paaston yhteys vointiin ja veriarvoihin.
Kyseiset veriarvot kohenivat kahdessa viikossa.
Onnittelu
Hauskaa 30-vuotispäivää, S!