Eilen oli vuorossa silmieni sarveiskalvojen tutkimus Silmä- ja korvasairaalassa. Pääsin sisään Haartmaninkatu 4 C -alaovesta, vaikka ilmoittautuminen ei enää onnistunut klo 15 jälkeen ala-aulassa.
Aulassa oli meneillään remontti, joten takkia ei saanut ripustettua lukittuun naulakkoon.
Aikaa oli jäljellä, joten pistäydyin uteliaana aiemmin remontoidussa kahviossa, johon oli mielestäni lisätty ikkuna käytävään ja nousin hissillä viidenteen kerrokseen.
Vanhoista valkoisista hisseistä oli tehty tavarahissejä. Niillä piti toisinaan nousta kolmanteen kerrokseen, jos huimauksen vuoksi ei voinut kiivetä portaita.
Laitoin takin aulan kaappiin ja sain kauniin punaisen muovilapion avaimenperäksi. Ihmiset mitä ilmeisimmin unohtavat avaimenperiä mukaansa, koska lelulapion huomaa nopeasti taskusta tai käsilaukusta.
Istuin käytävällä odottamassa ja luin vuoden 2017 naistenlehden, jossa oli vuosihoroskooppi eli ilmeisesti lehti oli tammikuusta. Me härät emme jaksa lukea horoskooppeja, joten olisi pitänyt mieluummin lukea jokin vanha sisustuslehti. Olen päätellyt, että jossain on hyvin kummallinen kauppa, joka myy käpälöityjä ja repaleisia ikivanhoja lehtiä odotushuoneisiin.
Hoitaja käveli ohi ja kysyi kaikkien nimet. Hän lupasi, että pääsen pian vastaanotolle. Hän näytti rehelliseltä, joten uskoin häntä. En halua kertoa, että odotin viimeksi P U O L I T O I S T A tuntia silmiäni tutkinutta lääkäriä. Pystyinkö riittävästi korostamaan sanaa puolitoista? Hahaa!
Hoitaja puhui totta ja pääsin mukavan nuoren miespuolisen lääkärin vastaanotolle. Kerroin, ettei edellisen lääkärin (en hienotunteisesti maininnut mitään puolentoista tunnin odottamisesta) määräämistä Softacort 3,35 mg/ml -hydrokortisoninatriumsulfaattitipoista (ihanan pitkä kortisonisana, joka kannattaa sanoa hyvin monesti uudelleen) ollut apua tai hyötyä.
Sain tippabingossa seuraavan vaihtoehdon eli Hyprosan 3,2 mg/ml -silmätipan. Liuosta myydään pullossa, jossa ei ole silmäni kirkkaanpunaisiksi muuttavaa säilöntäainetta. Toivottavasti kyseiset tipat sopivat silmilleni.
Lääkärin ehdottamista allergiatipoista ei ole ollut apua.
Olen edelleen karmea roskaaja, koska tyhjiä Oculac-pipettejä menee muovinkeräykseen 20-25 kappaletta päivässä. Vaihtoehtoa ei ikävä kyllä ole olemassa.
Ystävällinen lääkäri tuijotti silmiäni silmävimpaimella ja suurennuslasilla ja siirsi silmäluomia pumpulipuikolla. Hoitaja tiputti silmiini puuduttavia tippoja ja lääkäri mittasi toisella silmävimpaimella silmänpaineen enkä onneksi sairasta glaukoomaa.
Katselin silmälasit päässä seinällä näkyviä – tai näkymättömiä – kirjaimia ja näen yhtä hyvin oikealla ja yhtä huonosti vasemmalla kuin ennenkin. Neuvo: älkää ottako aivoaneurysmamötikkää vasemman silmän taakse silmähermoa vahingoittamaan.
Vältyin tällä käynnillä pupillia suurentavilta tipoilta, joiden jälkeen näyttää normaalia hupaisammalta ja tarvitsee aurinkolasit.
Tietokoneella työskentely kuivattaa silmiä, joten töissä tietokoneen alla on useita avattuja silmätippapipettejä pienen Amergrip-pussin päällä ja muovipussi, johon laitan käytetyt tipat. Roskapussin vien kotiin, jotta saan laitettua tyhjät pipetit muovinkeräykseen.
Oikeissa taskuissani ja käsilaukussani on aina useita avattuja pipettejä Amergrip-pusseissa. Kyllä, tuote oli aemmin Minigrip. Vasempaan taskuun laitan käytetyt pipetit. Äärettömän selkeä logiikka.
Kotona silmätippapipettejä ja avattuja pipettejä on yöpöydällä, eteisessä ja keittiössä.
Nuori työkaveri ihmetteli lähellä olevia tietokonenäyttöjäni töissä. En käytä työskennellessäni silmälaseja, joten lähellä olevilta näytöiltä voi paremmin lukea tekstit. Tein oikean päätöksen ennen kaihileikkausta, joka omalta osaltaan kuivasi silmiä, kun valitsin, että haluan nähdä lähelle. Likinäköisyyteen, joka todettiin 14-vuotiaana, ehti vuosien aikana tottua.
Silmälaseista pidän ulkoillessa, koska ne suojaavat silmiä mm. tuulelta, sateelta, lumelta, pölyltä ja ötököiltä.
Ihmettelin ja ihmettelen edelleen töihinpaluutani tai uuteen työhön siirtymistä vakavien sairauksieni ja vaikeitten oireitteni jälkeen. Ilmeisesti pääkoppani olisi pitänyt murtua, jotta olisin päässyt sairauslomalle. Hyvin moni lievemmin sairastunut ikäiseni on jo eläkkeellä. Eihän toisten taudeista tietenkään tiedä riittävästi.
Seuraava aamukäynti on keväällä eli vaikeasta käänteishyljinnästä kärsiviä silmiäni tutkitaan kahdesti vuodessa. Lääkärin mukaan olen kostuttanut silmiäni hyvin, koska verkkokalvo oli siisti ja hyvässä kunnossa. Toivottavasti sama lääkäri on myös seuraavalla kerralla, vaikka todennäköisyys on hyvin pieni ruuhkaisessa sairaalassa.
Kiitin lääkäriä ja hoitajaa, palautin lapion (ja avaimen) käytävällä olleeseen lokeroon ja sain takkini takaisin.
Palasin C-ovelle, joka oli jo lukittu, joten haahuilin takaisin sairaalaan. Henkilökunnan edustaja ystävällisesti opasti minut E-ovelle, kun kysyin häneltä, miten pääsen poistumaan sairaalasta. Ulkona opastin C-ovella seisonutta eläkeläisrouvaa, joka ihmetteli, missä E-ovi sijaitsee. Opastus oli mielestäni melko huono, mutta toisaalta onnistun eksymään tutuissakin paikoissa.
Harkitsin käynti Pasilan Tripla-ostoskeskuksessa, jossa on käynyt jo yli miljoona ihmistä. Miljoona? Käsittämätöntä.
Talvipimeyden vallattua jo kaupungin suuntasin kotiin ennen rosvojen ja susien hyökkäystä. Henkivartiokaartinani voisi olla navakasti aseistettu alaskanmalamuuttilauma.
Oikeudenmukaisessa maailmassa metsissä jahdatuilla söpöillä hirvillä olisi rynnäkkökiväärit turvanaan. ”Sain kaadettua pari pientä ja ilkeää sekä yhden tuhdin ja humalaisen”, kerrottiin hirvien suosikkijulkaisussa.
Aiemmin pidin enemmän dobermanneista henkivartiokaartissani, koska lapsuudenkodissa oli ihana Oula, joka rakasti perhettä ja inhosi kaikkia muita. Ennen alaovien koodeja rappukäytävissä riitti myyjiä ja kerjäläisiä kieltotauluista huolimatta. He eivät pitäneet Oulasta, joka kertoi räyhäämällä mielipiteensä vieraista ovikellonsoittajista.
Sileäkarvainen mäyräkoiralauma ei todennäköisesti pelota edes rosvoja.
PS Puolitoista (1,5) tuntia!
banaaninkuorella 