Aivoaneurysmaleikkaus

Pääni magneettikuvattiin hyvissä ajoin ennen aivoaneurysmaleikkausta eli sairaalan pyjama päälle, villasukat kylmiä varpaita lämmittämään, kuvauskoppa pään ympärille ja silmät tietenkin kiinni ennen kopan laittamista, viltti päälle, hyvä tuuletus putkeen ja hälytysnappi käteen. Pidin silmät kiinni koko kuvauksen ajan, koska en erityisemmin arvosta ahtaita paikkoja. Valitsemani musiikki soi taustalla ja laite mekasti.

Leikkausaamuna menin hyvissä ajoin Töölön sairaalan laboratorioon verikokeisiin ja menin alakertaan, jossa minun piti odottaa leikkaukseen pääsyä. Aika kului eikä kukaan tullut hakemaan minua. Kysyin henkilökunnan edustajalta, odotanko oikeassa paikassa ja hän ohjasi minut kerrosta ylemmäksi – ja odotus jatkui.

Ystävällinen sairaanhoitaja tuli hakemaan minut ja kertoi, että istuin väärässä kerroksessa. Minun olisi pitänyt pysyä alakerrassa. Hän oli huomannut tiedoistani, että olin käynyt yli tuntia aiemmin verikokeissa ja hän tiesi minun olevan paikalla. (Sepä olisikin sikamaista, jos en menisi minulle varattuun leikkaukseen.) Sijaintini oli epäselvä, kunnes hän löysi minut. Kerroin, että minut oli ohjattu kerrosta ylemmäksi.

Riisuin vaatteeni ja sain tilalle leikkausvaatteet. Laitettiinkohan vaatteeni muovipussiin? En enää muista. Annoin arvoesineeni hoitajalle ja hän sulki ne sinetöityyn muovipussiin.

Minua huvitti etukäteen, kun luin leikkauspotilaiden ohjeista, että arvokorut ja suuret rahamäärät kannatti jättää pois, joten jätin tietenkin aamulla normaalipäivinä käyttämäni timanttitiaran kotiin. Hoitaja kertoi, että monet vanhemmat ihmiset pukeutuvat tyylikkäästi, ottavat rahatukon mukaan ja laittavat upeat korut, koska he kunnioittavat lääkäreitä.

Minä arvostan lääkäreiden työtä, mutta korujen käyttö on minulle vierasta (rahatukkojen lisäksi).

Otin vasta 35-vuotiaana reiät korviini, mutta heikoimmassa myeloomavaiheessa en jaksanut poistaa ja putsata koruja joka päivä (kyllä, niin pitää mielestäni tehdä), joten lopetin korvakorujen käytön ja korvieni reiät kasvoivat umpeen.

Aarikan puisia kaulakoruja käytän muutaman kerran vuodessa.

Sormukset tippuvat, joten kehitin jossain vaiheessa ideaa, jossa sormus on kiinnitetty intialaistyyliin useammalla ketjulla kiinni rannerenkaaseen. Ideani on patentoimatta ja toistaiseksi vastaava tuotanto on länsimaissa tietääkseni vähäistä. Ideaani saa vapaasti käyttää.

Sain vuosia sitten äidiltä isoäidin äidin eli mamman kihlasormuksen vuodelta 1904. Kultasepänliikkeen pitäjänä ja kelloseppänä Jyväskylässä 1900-luvun alkupuolella työskennellyt isoäidin isä (eli pappa) oli tehnyt timanttisormuksen morsiamelleen. Kaunis koru, jota en halua hukata, joten sormus on tallelokerossa.

Huomasin myöhemmin, että Töölön sairaalassa oli jäänyt ennen leikkaustani kiinni hoitaja, joka rosvosi potilaiden omaisuutta. Ikävä tapa, mutta hän jäi kiinni harrastuksestaan ja rosvoilu onneksi loppui.

Kävelin leikkaushuoneeseen ja tervehdin maskikasvoista henkilökuntaa. Pahoittelin, että he joutuivat odottamaan minua, koska minut oli neuvottu väärään osoitteeseen. Menin makuulle leikkauspöydälle ja nukutuslääkäri sai minusta tajun kankaalle.

Aivoaneurysma tukittiin leikkauksessa metallisella klipsillä, joka ei onneksi hälytä lentokentän metallinpaljastimissa.

Heräsin tehovalvonnassa ja olin sekaisin kuin seinäkello.

Vieressäni oleva hoitaja ilmoitti minulle, että heillä sattui olemaan vapaa paikka, joten minut otettiin heille eikä viety heräämöön. Minua kiinnosti tieto sillä hetkellä aivan äärettömän paljon, koska olin muissa maailmoissa.

Olin huonovointinen, käännyin ja annoin ylen kaarimaljaan. Hoitaja nuhteli minua siitä, etten kertonut hänelle, että aion oksentaa… Sain puhtaan kaarimaljan.

Hän selitti minulle, että olin saanut väärän kokoisen vaihtopyjaman ja hän hakee paremman. Aihe ei jaksanut pahan oloni vuoksi kiinnostanut minua enkä vieläkään ole varma, miksi hän kertoi minulle asiasta. Todennäköisesti hänen kuului jututtaa heräävää potilasta.

Hän kysyi, haluanko katsoa tv:tä. En halunnut. Sermin tai verhon takana oleva potilas huudatti tv:tään.

Minut kuljetettiin jonnekin, nostettiin kuvattavaksi (?) ja sain kuulla, että minulla oli jonkinlainen kohtaus, mutta voin jo paremmin. Mm. sydän on tutkittu myöhemmin useita kertoja ja hyväksi havaittu.

Hoitaja toi minulle (ilmiselvästi parantavaa) mehukeittoa ja vointini parani.

Minut vietiin ovipaikalle huoneeseen, jossa oli jo useampi potilas. Useimmilta oli leikattu aivoista jotain, esimerkiksi aivoaneurysma ja yhdeltä oli leikattu molemmista käsistä jokin kohta. Hän valitti koko ajan. Meiltä muilta oli leikattu vain pää, joten meillä ei ollut valitettavaa.

Yritin suunnata valvonnan ja huoneeseen pääsyn jälkeen käymään kahviossa nauttimassa sen perinteisen tilkkasen mehuelvykettä, mutta hoitaja käveli perässäni ja totesi, etten saa mennä mihinkään. Käännyin tietenkin käytävällä ja kysyin useamman kerran häneltä, miksei ja hän vastasi ammattimaisen asiantuntevasti ”siksei”. Hän totesi lopulta, että en saa vielä lähteä osastolta. Kukaan ei kertonut minulle asiasta aiemmin. En olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt.

Pääsin seuraavana aamuna suihkuun, mutta en ymmärtänyt pestä hiuksiani, joihin veri oli kuivunut. Aivoaneurysmaleikkauksessa leikattiin ja ajeltiin vain pieni määrä hiuksia, mitä pidin potilaiden kannalta ystävällisenä.

Lähihoitaja totesi minulle, että hiukset pitää pestä. Kysyin, voinko pestä hiukset seuraavana päivänä, mutta hiukset piti hänen mukaansa pestä samana päivänä. Menin uudelleen suihkuun hänen lähdettyään ja pesin hiukseni. Hiukseni kuivuvat hitaasti, joten ne olivat vielä litimärät hänen tullessaan seuraavan kerran paikalle. Kerroin hänelle, että pesin hiukseni. Hän kääntyi minua vastapäätä olleen naisen puoleen ja kysyi, kävinkö oikeasti suihkussa. Kyseinen potilas vakuutti, että kävin. Side pääni ympärillä ei tietääkseni tarkoittanut lobotomiaa, joten ihmettelin vahvistusta toiselta potilaalta.

Hiustenpesun ja aamiaisen jälkeen lähihoitaja hoputti minua kävelylle, joka oli vielä edellispäivänä kiellettyä.

Ensimmäisellä kävelykerralla minua ja turvonnutta ja siteisiin kierrettyä päätäni ohjasi nuori ja huomaavainen fysioterapeutti, joka piti minua puheittensa perusteella arviolta 100-vuotiaalta ja hyvin heikkojärkiseltä. ”Noooin, kannattaa pitää kaiteesta kiinni ja nooooin mennä alas.” Kävelykykyni ei kadonnut leikkauksesta eikä minua huimannut, joten ystävällinen opastus oli aika hassua.

Kävelin joka päivä käytävillä ja kiipesin portaita. Kaiteesta sentään pidin kiinni, koska en halunnut leikatun, turvonneen ja hyvin topatun pääni iskeytyvän mihinkään, jos menen nurin.

Hiusteni pesemistä epäillyt lähihoitaja kysyi, olenko käynyt kävelyllä. Vietin suuren osan päivästä kävelemällä ympäri sairaalaa ja kerroin hänelle asiasta. Hän ei uskonut minua, vaan kysyi asiaa vastapäiseltä potilaalta, joka kertoi minun olevan huoneesta pois melkein koko ajan. Näytin ilmeisesti epäilyttävältä potilaalta, koska minua ei uskottu.

Vastapäätä ollut potilas oli puhelias ja mukava ja hänen perheellään oli aasi, josta hän kertoi meille muille. Mielestäni oli ilahduttavaa kuunnella kuvauksia aasinkasvatuksesta.

Potilaat kertoivat, millaista elämä oli ollut diagnoosin saamisen jälkeen ja osalta oli leikattu aiemminkin aivoaneurysmia.

Päätäni särki, mutta sain särkylääkkeitä ja vasempaan ohimoon kairattu ja luunpalalla suljettu leikkaushaava oli peitetty ja side oli kierretty pään ympäri. Kerran side oli liian tiukalla ja toinen hoitaja sitoi yöllä siteen uudelleen.  Liian tiukkaan siteen laittanut hoitaja oli kuullut tai lukenut asiasta ja oli närkästynyt minulle siitä, että pyysin toista hoitajaa laittamaan löysemmän siteen. Ihmettelin hänen reaktiotaan, koska tiesin potilaana paremmin, miltä side tuntui pään ympärillä. En todellakaan halunnut loukata häntä tilanteen vuoksi.

Eläkeläisrouva, jolta oli leikattu kädet oli päivisin kohtelias ja kertoi omasta elämästään (arvasin hänen ammattinsa), mutta öisin heräsin useita kertoja siihen, että hän kiroili ja voivotteli leikattuja käsiään. Hälytin hänelle parikin kertaa apua, koska hän ei pystynyt käyttämään soittokelloa. Selitin yöhoitajalle, että kyseinen rouva voi huonosti. Rouva ihmetteli, miksi hoitaja tuli paikalle ja hoitaja selitti, että minä hälytin hänelle apua.

Ongelmana oli, että rouva käytti erittäin voimakkaasti hajustettuja peseytymistuotteita eli hoitaja talutti eläkeläisrouvan, jolla oli vain pyjaman takki päällään (katseen kääntäminen seinään…) suihkuhuoneeseen ja pesi hänet (mädäntyneiltä) tropiikin kukkasilta haisevilla aineilla.

Jokainen potilas oli ennen leikkausta saanut kotiin kirjeen, jossa pyydettiin käyttämään vain hajustamattomia tuotteita. Ihmettelen, miksi hoitajat suostuivat myrkkykatkuisten tuotteiden käyttöön. Minulla oli huono olo hänen suihkussa käyntinsä jälkeen, koska koko huone löyhkäsi.

Minua pidettiin sairaalassa poikkeuksellisen pitkään, joten jossain vaiheessa puhuin hoitajan kanssa ja kysyin, voisinko muuttaa pois voimakkaasti hajustetusta huoneesta, jossa en saanut nukkua rouvan toistuvan yöheräilyn ja -kiroilun vuoksi.

Hoitaja tuli paikalle ja kuljetti minut sängyllä OMAAN huoneeseen, jossa sain olla yksin pari päivää. Olin niin huojentunut tilanteesta, että katsoin illalla tv:stä (jälleen kerran) ihanan Notting Hill -elokuvan. Minulla oli rauhallinen ja HILJAINEN huone, jossa vain minä mekastin.

Päädyin hyvin todennäköisesti potilasilkiöiden listalle hoitajien mielestä, koska muita ns. tropiikin öille tuoksuva yökiroilija ja -huutaja ei ilmeisesti häirinnyt. En toisaalta koskaan kysynyt heiltä asiasta, koska poistuin vauhdilla huoneesta.  En myöhemmin nähnyt muita potilaita käytävällä.

Lähtöpäivääni edeltävänä päivänä sain luvan käydä ulkona kävelyllä ja kävelin lähimpään Valintataloon ja ostin hoitajille paperikassillisen erilaisia keksejä. Illalla huoneeseen tuli vanhempi rouva, joka kertoi hetken sairaudestaan ja nukahti. Hän oli rauhallinen ja mukava.

Hänet haettiin aikaisin aamulla leikkaukseen ja huoneeseen tuli nuorempi potilas, joka halusi katsoa tv:stä jotain sarjaa. Minulle sopi hyvin ja siirryin käytävälle syömään aamiaista, koska en osaa katsoa tv:tä aamulla. Juttelin ohjelman päätyttyä kivan potilaan kanssa ja toivotin hänelle onnea leikkaukseen.

Töölön sairaalassa oli mielestäni erittäin hyvää ruokaa, mutta annokset olivat valtavia. Esitän parhaan kiitokseni keittiölle jälkikäteen kalasta ja pinaattiperunamuusista!

Kävin vielä lähtöpäivänä Valintatalossa saatuani hoitajalta luvan käyntiin ja ostin lisää keksejä ja vein keksisaaliin kiitokseksi hoitajille.

Oli mukavaa pukeutua omiin vaatteisiin. Olen EHKÄ joskus saattanut mainita, että sairaalavaatteet ovat rumia? Hehe!

Yritin tilata ala-aulassa taksin tekstiviestillä, mutta en muistanut sairaalan osoitetta, vaikka olin käynyt sairaalassa useita kertoja. Lähetin tutulle ihmiselle useamman tekstiviestin, joiden piti mennä parille muulle ihmiselle eli olin edelleen höperövaiheessa leikkauksen jälkeen. Pyysin, että infossa ollut henkilö tilaa minulle taksin ja hän tilasi.

Pääsin kotiin!

Kotona tilasin ja maksoin lentolippuja, koska halusin osallistua Oulussa olevaan myeloomapotilaiden päivään. En vielä siinä vaiheessa tiennyt, milloin minun myeloomahoitoni alkavat ja halusin lisätietoa kyseisestä syövästä. Huomasin myöhemmin, että olin varannut lennot täysin väärälle päivälle eli operaatiota seurannut tilapäinen höperyys jatkui. Varasin ja ostin uudet lennot Norwegianilta ja varasin hotellihuoneen.

Lähetin heinä-elokuisen myeloomahoidon jälkeen Töölön sairaalaan viestin, jossa kerroin tapahtumista osastolla ja toivoin, että osa asioista muuttuisi. Mainitsin mm. jotkin seuraavista kohdista fiksummin ilmaistuna. Sain kiitoksen viestistäni, jonka myös osaston lääkäri oli lukenut. Pidän palautteen antamista tärkeänä, koska vain potilas tietää, miltä kohtelu tuntuu.

Pitäisin järkevänä, jos potilailla olisi jonkinlainen taulukko käytössään siitä, mitä sairaalassa tapahtuu:

  • leikkauspaikka lomakkeessa ruksilla merkittynä (ei eksymisiä)
  • leikkaus eli kuka tekee mitä
  • heräämö tai tehovalvomo ja tarkka ohje siitä, milloin saa antaa ylen (hehheh)
  • minnekään et mene potilashuoneesta! -ohje valvonnan jälkeen
  •  hiustenpesu heti leikkausta seuraavana aamuna – ei todistajanlausuntoa
  •  heti seuraavana päivänä kävelylle fysioterapeutin kanssa
  • uudelleen kävelylle ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen – ei todistajanlausuntoa
  • käyttäkää potilaat oikeasti niitä hajustamattomia tuotteita
  • tärkein: ripustakaa hälytyskello niin, että potilas saa hälytettyä apua yöllä

Muiden potilaiden on kiusallista herätä v****s******an aamuyöllä.

Mummille ja taulukaupat

Viikko aivoaneurysmaleikkauksen jälkeen matkustin busseilla ja junalla katsomaan Keravalla asuvaa mummiani. Olin huonossa kunnossa, mutta halusin mennä häntä tapaamaan. Minä olin huolestunut hänen voinnistaan ja hän oli tietenkin huolissaan leikkauksestani. Oli mukavaa jutella mummin kanssa.

Kävelin mummilta asemalle ja kävin Galleria Allissa katsomassa suomalaisnaisen maalaamia kiinalaistyylisiä tauluja. Sovin taulut maalanneen naisen kanssa, että ostan viehättävän – hänen mukaansa keskeneräisen – magnoliatyön, josta pidin eniten. Sovimme, että noudan taulun näyttelyn päättyessä. Hän kertoi, että hänen seuraava näyttelynsä on Kumpulassa, yliopiston tiloissa.

Palasin kotiin ja olin illalla erittäin kipeä. Päätäni särki ja minua huimasi. Tein turhan pitkän reissun. Yhdensuuntaiseen matkaan menee tunti tai puolitoista tuntia vaihtojen mukaan. Tunnen aina asuvani kaukaisessa Helsinki-pöpelikössä, kun käyn kylässä radanvarrella.

Palasin muistaakseni viikkoa myöhemmin Keravalle herttaiseen puutalossa olevaan galleriaan, tervehdin taiteilijaa ja hänen ystäväänsä ja istuin odottamaan, että taiteilija ehtii myydä ja pakata minulle taideteoksen. Tuolin alla oli jotain, joten (erehdyin) katsomaan tuolin alle, jossa oli taiteilijan käsilaukku.

Taiteilijan ystävä tuijotti minua pistävästi koko vierailun ajan, koska hän ilmeisesti oletti, että aion ryöstää taiteilijan laukun. Ystävällinen taiteilija selitti hänelle, että ostan häneltä taideteoksen.

Minulla ei ollut (tai ole) minkäänlaisia ryöstöajatuksia. Olin vain liian väsynyt seisomaan ja odottamaan taulua, koska en voinut hyvin ja tulin edellisen käynnin jälkeen kipeäksi. En jaksanut selittää aivoaneurysmaleikkausta vieraalle ihmiselle, joten kestin minua huvittaneen tarkkailun.

Toisaalta ymmärsin tarkkailun, koska osa ihmisistä varastaa kuin korpit. (Epäilyttävää korppisolvausta.)

Sain ja maksoin taulun, kiitin ja poistuin vain oman omaisuuteni kanssa.

Kiitoskukat

Vuoden kuluttua leikkauksesta vein sairaalaan  neurokirurgille välitettäväksi Töölöntorin Kukassa pyynnöstäni sidotun oranssi-keltaisen kukkakimpun, jolla kiitin lääkäriä onnistuneesta leikkauksesta. Totesin kortissa, etten onneksi tilaa juorulehteä tai äänestä puoluetta, jonka äänestäminen olisi vastoin periaatteitani.

Kiitän vielä leikkaussalin henkilökuntaa. Te teitte hyvää työtä!

Arka leikkauskohta

Vasen eli leikattu ohimoni on neljä ja puoli vuotta leikkauksen jälkeen edelleen arka, joten pyydän kampaajaa varomaan aluetta, kun hän pesee hiukseni.

Tarinan opetus: älkää syntykö näköä hämärtävä aivoaneurysma päässä. (Kyllä, erittäin huono, mutta empiirisesti tutkittu vitsi.)

Hoitotahto

Kantaan (kansalainen.kanta.fi) voi vahvistaa ja tallentaa Hoitotahdon.

”Hoitotahto on henkilön tahdon ilmaisu hänen tulevasta hoidostaan siltä varalta, ettei hän itse pysty osallistumaan hoitoratkaisuihin tajuttomuuden, vanhuudenheikkouden tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Hoitotahdolla henkilö varmistaa, että hänen toiveensa otetaan hoidossa huomioon silloin, kun hän ei itsepysty niitä ilmaisemaan. Hoitotahto vähentää omaisten epätietoisuutta ja ahdistusta hoitoratkaisuissa ja helpottaa lääkärien työtä.

Huolehdi, että sinua hoitava terveydenhuollon toimintayksikkö on tietoinen hoitotahdostasi.”

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.