Kävimme lauantaina katsomassa Tom of Finland -elokuvan Tennispalatsissa. Päivänäytöksiä suosineena oli outo tilanne, kun sali oli täynnä katsojia.
Olin pyörtyä ostaessani lippumme, koska yhden hengen lippu maksoi pöyristyttävät 14,50 euroa. Halusin, ts. halusimme nähdä elokuvan, joten tein kalliin investoinnin. Arkipäivän lippu maksoi pari euroa vähemmän, mutta ystävälleni sopi paremmin leffapäiväksi lauantai. Sarjalippuja en ostanut, koska käyn yleensä päiväsarjalipuilla elokuvissa säästösyistä. Olen edelleen tyytyväinen siitä, että pääsen elokuviin, pysyn hereillä JA jaksan nousta portaat.
Kävimme syömässä perinteisesti Tennarin PizzaHutissa eli ravintolassa jossa kävimme jo aikoinaan Citykäytävässä. Kyseisessä ravintolassa oli alkuvaiheessa sekä tupakoivien puoli että savuton puoli. Olen erittäin, erittäin, ERITTÄIN tyytyväinen siitä, ettei ravintoloissa saa enää polttaa. Jokainen saa tietenkin savustaa itsensä, mutta muiden savustamisesta en pidä.
Tietenkin takarivi Tennarin suuressa elokuvateatterissa ja suosikkipaikkani eli reunapaikka, joten vältyn yskijöiltä (ja nojailijoilta) ystävällisen ja huomaavaisen seuralaiseni ollessa kätevänä puskurina minun ja hänen vieressään istuvan välissä. Pahoittelen infektioalttiuttani.
Katson melko harvoin kotimaisia elokuvia, koska iäkäs isäpuoli rakasti katsoa tv:stä mustavalkoisia kotimaisia elokuvia ja minulle ns. Suomi Filmi esittää tarkoittaa kimittäviä ja säksättäviä esiintyjiä, ikämies ihastuu tyttärensä tai lapsenlapsensa ikäiseen naiseen -tarinoita (hrrr, karmeaa) ja pahimmassa tapauksessa nuori neito hukuttautuu seppele päässä lampeen. Ei kiitos. Tom of Finlandissa kukaan ei onneksi kimittänyt, ahdistellut nuoria neitosia tai hukuttautunut minnekään.
Dome Karukoski ohjasi kiehtovan, hätkähdyttävän, hauskan ja yllättävän elokuvan taitavasti. En seuraa iltapäivä- tai julkkislehtiä, joten ohjaaja oli minulle tuntematon. Hänen nimensä olin tietenkin kuullut, mutta en tiennyt hänestä tarkemmin. Ymmärsin hänen kykynsä ja osaamisensa paremmin, kun näin tiedot hänen taustastaan ja vanhemmistaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dome_Karukoski
Kuvataiteilija Touko Laaksosta (1920–1991) esitti Pekka Strang (1977) ja hänen salaista, tanssijana työskennellyttä rakastettuaan ja asuinkumppaniaan upea Lauri Tilkanen (1987). Jessica Grabowsky esittää Toukon sisarta Kaijaa, joka asui yhdessä miesten kanssa.
Helsingin ilmatorjuntarykmentissä tulenjohtajana toiminut (ja Vapaudenristin saanut) Touko Laaksonen työskenteli myöhemmin mainostoimistossa mainospiirtäjänä ja Art Directorina.
Taiteilija piirsi salaa eroottisia piirustuksiaan, joita hän myöhemmin lähetti julkaistaviksi Yhdysvalloissa toimiviin urheilujulkaisuihin. Hänen töistään kiinnostuttiin homoseksuaalien miesten parissa ja vuosia myöhemmin valtaväestön keskuudessa.
Suosikkikohtiani olivat tapaaminen lammen rannalla, uima-allasjuhlat Kaliforniassa, keltaiset verhot kangaskaupassa ja aivan ehdoton suosikkini eli tilanne kirjapainossa. Ystävääni huvitti sama kohta elokuvassa.
Minua suretti elokuvan jälkeen ihmisten tuomitseva suhtautuminen ja jopa väkivalta homoseksuaaleja miehiä kohtaan. Ihmiset syntyvät homoseksuaaleiksi, joten pidän julmana ja kiusallisena kurjaa suhtautumista.
Suomessa ”homoseksuaaliset teot” olivat rangaistavia vuoteen 1971 asti ja homoseksuaalisuus lakkasi olemasta virallisesti listattu sairaus 1981. Kasvoin ns. pimeällä keskiajalla uskovaisessa perheessä enkä oikeastaan tiennyt homoseksuaalisuudesta juuri mitään. Myöhemmin useampi työkaveri oli homoseksuaali, joten opin, että kyse oli aivan tavallisista ihmisistä, jotka kaipasivat rakkautta. Ei mistään sen kummemmasta.
Opettajan huijaus
Pikkupojat päättivät huijata opettajaansa leikkauttamalla hiuksensa samalla tavalla. He olettivat, ettei opettaja erota heitä toisistaan. Mukavaa, että lapset ovat yhdenvertaisia eivätkä näe eroja.
Työskentelin parikymppisenä au pairina Lontoon lähellä. Perheen äiti kertoi pojan päiväkotiajasta, jolloin äiti oli kysynyt, haluaako poika kutsua juhliin kaikki ryhmän lapset vai tutuimmat. Poika varmisti, keitä äiti tarkoittaa ja äiti totesi, että hän tarkoittaa pojan tummaihoisia ystäviä. Poika totesi, ettei päiväkodissa ole tummaihoisia lapsia. Äiti mainitsi poikien nimet, jolloin poika totesi, että ei heillä ole tumma iho. ”Tarkoitat ystäviäni, joilla ovat hiukset kuin villaa.”
Mielestäni tarina oli herttainen kertomus siitä, että lapset eivät kiinnitä ulkonäössä huomiotaan samoihin asioihin kuin me usein ennakkoluuloisemmat aikuiset.
Jalkaterapeutti, Body Life, Pietarinkatu 11
Kävin perjantaina hoidattamassa jalkani Ullanlinnassa ystävällisellä jalkaterapeutilla, Elsa Kiramolla. Löysin edullisen tarjouksen Letsdealin sivuilta ja investoin käyntiin jalkaterapeutilla.
Pidän yrityksistä, joihin voin tehdä verkkovarauksen. (Kävin vuosia sitten kasvohoidossa Kurvin lähellä olleessa kauneushoitolassa ja hoitaja vastasi useisiin puheluihin kesken kasvohoitoni, ts. tarrasi likaiseen puhelimen luuriin ja koski luurin jälkeen kasvoihini. Yäk, yäk, yäääk.)
Minulla on atooppinen eli rutikuiva iho, törkeä lääkemäärä ja joudun syömään runsaasti kalkkia luiden vahvistamiseksi. Jalkapohjissani tai varsinkaan kantapäissäni ei ole hurraamista ja kynsien leikkaaminen käy työstä kalkin vuoksi.
Savonlinnassa AMK-koulutuksensa saanut ystävällinen jalkaterapeutti Elsa Kiramo hoiti jalkani kuntoon mm. vesiporan avulla.
Yrityksen tila oli remontoitu erittäin siistiksi ja henkilökunta oli ystävällistä.
http://www.bodylife.fi/jalkaterapia.html
Huomasin myöhemmin verkkokaupasta, että yritys myy Allpresan-vaahtovoiteita, jotka sopivat mm. diabeetikoille (ei, en sairasta). Harmi, etten huomannut voiteita liikkeessä, koska minua kiinnostaisi voiteiden tuoksu. Teen uuden retken Pietarinkadulle.
Tässä voiteessa ei ainakaan ole hajusteita:
http://kauppa.bodylife.fi/epages/bodylife.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/bodylife/Products/172
Suosittelen käyntiä taitavalla jalkaterapeutilla.
Yli 1700 lukijaa
Mukavaa, että blogilla on lukijoita.
Ravintolat
Olisi kiva käydä -listallani on muutama ravintola, joista luin netistä. Sognosta taisin jo mainitakin, mutta ravintolan lähellä Pohjoisella Hesperiankadulla on japanilainen ravintola Umeshu. Houkutteleva lista!
Merilevää ei onneksi ole kaikissa tuotteissa, joten voisin syödä niitä riskeeraamatta terveyttäni. Allogeenisen kantasolusiirron saaneille merilevä on hematologien mukaan riski.
Sogno
http://www.trattoriasogno.fi/lounas
Traumaattinen pekoniluopuminen
Päätin vuosia sitten luopua possunlihan syömisestä, koska en halua syödä fiksuja ja söpöjä eläimiä. Murheellinen luopuminen, koska pidän possusta. Isäpuoli metsästi, joten pöydässämme oli aina riistaa ja vain jouluna possua kinkun muodossa. Ikävä kyllä ihana pekonikin on possua (en oikeastaan yllättynyt), joten jouduin luopumaan myös viipaloidusta siansivusta.
Kuulin kanapekonista ja googlasin tietoa. Päädyin hupaisaan blogiin, jossa mainitaan jollain toisella nettisivulla kehuttu kaloriton nuudeli. Luettuani blogitekstin en varmastikaan osta tai käytä kalorittomia nuudeleita 5:2 -kuurissani, johon ehkä palaan. Hematologi varoitti kevytpaastopäivistä, jotka saattavat pienentää lihaksia eli proteiinia kehiin! Laskiaispulladieettini onneksi päättyi jo, mutta muuten rakastan edelleen hiilihydraatteja. Kunnon ihminen rakastaisi proteiinia ja hyvää rasvaa.
Empiirisen tutkimukseni perusteella totea, että proteiini todella pitää nälkää. Pakko oli kokeilla, koska en tietenkään uskonut muiden antamaa palautetta. Hehee!
Jutun kommenteissa oli maininta kalorittomista nallekarkeista. Erehdyin joskus ostamaan Painonvartijoiden karkkeja ja ainoastaan toive pikaisesta kuolemasta piti minut hengissä, kun vatsani yritti tappaa minut.
https://blogit.kaksplus.fi/fruttidimutsi/nolla-kaloria-suoraan-helvetista/
Oculac-silmätippoja ei saa vieläkään
Oculac-silmätippoja ei saa vieläkään, joten olen käyttänyt tähän mennessä noin 600 euroa apteekin silmätippahyllyn tippoihin, koska muut reseptitipat ärsyttävät käänteishyljinnästä kärsiviä silmiäni.
Kamala tilanne, mutta ei voi mitään.
Fimea
”Lääkelaitos pakkosiirrettiin Kuopioon, vain kolme ihmistä muutti ja kymmenet irtisanoutuivat – HS kertoo, kuinka poliitikot ajoivat viraston tuhon partaalle.” HS 5.3.2017 Esa Lilja
Silmätipoista tuli mieleen Kuopioon pakkosiirretty Lääkelaitos, myöhemmin Fimea, jonka Helsingissä työskennellyt henkilökunta irtisanoutui, kun Fimea yritettiin pakkomuuttaa toiselle paikkakunnalle.
Täysin käsittämätöntä Suomi maakuntiin -toimintaa, kun vastaavia osaaja ei uudella paikkakunnalla ollut.
”Fimean virkamiehillä ammattitaidon hankkimiseen menee yliopiston jälkeen useita vuosia. On ymmärrettävä hallintoa, viranomaistoimintaa ja lääketeollisuutta.”
Helsingin Sanomien tilaajille tarkoitettu juttu aiheesta ja aiemman ylijohtajan Hannes Wahlroosin haastattelu:
http://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005113049.html
Opintovapaalla oleva äidinkielenopettaja Marika Nironen, joka sairastui syöpään
HS 4.3.2017 Sirpa Pääkkönen
Luin ihaillen kertomuksen 42-vuotiaasta opettajasta, joka täydensi osaamistaan opintovapaalla.
http://www.hs.fi/elama/art-2000005112059.html
Pidin hänen saamastaan fiksusta ja rakentavasta Hope for the Future -palautteesta:
Opettajan ammatti on nykyaikana raskas kun oltava samaan aikaan oman alansa ja tietotekniikan asiantuntija, psykologi, koulukuraattori ja stand up koomikko. Aina joku on arvostelemassa ja hokemassa miten opettajan työhön riittää kunhan on hyvä tyyppi. Opettajat itse, kuten tästäkin jutusta ilmenee, ovat itsensä kovimpia kriitikoita. Ei ihme, että työssä uupuu. Poikani, jota Marika opetit lukiossa, muistaa sinut pirteänä ja rautaisena ammattilaisena. Hienoa, että uskalsit tehdä irtioton ja lähteä vielä aikuisiällä täydentämään opintoja. Kaikkea hyvää toipumiseen ja opintoihin!
Tämän muistan aina
Kiitollisuuden. Tätä jauhetaan nykyään paljon mutta ei turhaan. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että en ajattele, mitä minulta puuttuu verrattuna tuohon toiseen ihmiseen, vaan mitä minulla on. Se onkin aivan ikiomaani.
Ajattelen mitä minulla on
Mielestäni Marika Nirosen kommentti on erittäin tärkeä tapa suhtautua asioihin.
Totesin toiselle allogeenisen siirron saaneelle syöpäpotilaalle, että uskoin saaneeni syövän karman lakien perusteella. Sinänsä järjetön idea, että kyseisen teorian mukaan syöpä pitäisi olla kaikilla väkivaltaisilla, sotarikollisilla, huumekauppiailla jne. Näin ei todellakaan ole.
Oikeampi syy on syöpä, jota on äidin puolella sukua useammalla henkilöllä. Olen surullinen siitä, ettei minulla ole lapsia, mutta ainakaan en ole siirtänyt syöpäperimää edelleen.
Olen keskustellut useamman allogeenisen kantasolusiirron saaneen potilaan kanssa. Osa töihin palanneista ei ymmärrä, miksi joidenkin sairauslomat jatkuvat ja mikä kumma meitä oikein vaivaa. Selitin, että omalla kohdallani jo suuri lääkemäärä oli riski, koska infektioriski oli ja on valtava. Meille nuhatartunta voi tarkoittaa keuhkokuumetta ja kuolemaa.
Osa allogeenisen siirteen saaneista potilaista toteaa, että he eivät halua kertoa kaikista oireistaan, jotta muut potilaat eivät säikähdä suurta käänteishyljintää. Minä kerroin, koska kaipasin itse tietoa saatuani diagnoosin.
Potilaiden käänteishyljinäoireissa on suuria eroja. Jollain nivelet särkevät, toinen joutuu lonkkaleikkaukseen ja palaa töihin ja kolmatta lähinnä väsyttää työpäivän aikana. Osa on vuosia sairauslomalla tai pääsee työkyvyttömyyden vuoksi eläkkeelle.
Minun hoitoni siirtyivät aivoaneurysmaleikkauksen vuoksi ja jouduin odottamaan useamman kuukauden tyhjän päällä hoitoon pääsyä enkä saanut läheskään kaikkea haluamaani tietoa. Siinä vaiheessa ei ollut potilaille ja omaisille tarkoitettua Facebook-sivua, vaan tieto piti kaivaa netistä.
Tuskin kukaan potilas uskoo saavansa lääkärin luettelemia käänteishyljintäoireita, joita on pitkä lista.
Vyöruusu? Ei todellakaan.
Kaihi silmissä tässä iässä? Ei missään nimessä!
Maksan tai munuaisten käänteishyljintä? Siirre oli sisarukselta, joten ihan mahdoton ajatus.
Sepsis tai keuhkokuume? Ei todellakaan.
Ihon käänteishyljintää tulee valtaosalle potilaita, mutta onnistuin välttymään kyseiseltä oireelta, samoin verenmyrkytykseltä ja keuhkokuumeelta.
Minä ainakin olin palaamassa reippaana ja hyväkuntoisena töihin puoli vuotta kantasolusiirron jälkeen. Enpä arvannut, että vointini on edelleen huono ja minut karsitaan henkilökunnasta ollessani sairauslomalla sekä leikkauksen että syöpähoitojen vuoksi. Valitsin tukipaketin, koska olin niin heikossa kunnossa, ettei minua tietenkään palkattu minnekään. Lähetin tietenkin ohjeen mukaan hakemuksen, joka oli vastapuolen mielestä lähinnä vitsi sairasteluhistoriani ja poissaolojeni perusteella.
Ero voi tietenkin olla myös siinä, että toisilla on työpaikka odottamassa ja saa palata tekemään vastaavia töitä, mihin on tottunut tuttujen ihmisten parissa eli opetteluun ja työpaikkaan tutustumiseen ei mene aikaa.
Toinen potilas ei kannata järjetöntä karma-teoriaani, vaan totesi, että meillä on käynyt p-a nakki.
Pidän hänen suhtautumistaan huomattavasti realistisempana kuin omaani.
banaaninkuorella 