Torstaina Tampereella
Lähdin pikabussilla matkaan, joten jouduin nousemaan vain reilu pari tuntia aikaisemmin ja matkustamaan ensin bussilla Kamppiin, koska Ruskeasuon pysäkki epäilytti. Mitä, jos bussi ajaakin ohi?
Näin aurinkoisen matkan aikana nolon roskaisia bussipysäkkejä ja tienvierustoja. Katuvat roskienheittäjät voisivat kokoontua ryhminä sekä bussipysäkeille että tienvierustoille ja siivota ne siisteiksi.
Tapasin perillä tuttuni Sokoksella, kävimme musiikkiliikkeissä (hän etsi instrumenttia eli ei flyygeliä tai selloa minulle taskuun taiteltuna) ja kävelimme Amurin Helmi -kahvioon juttelemaan. Viehättävä paikka oli koristettu pääsiäistauluilla eli joko paikka oli todella hyvin edellä aikaa tai sieviä tipustauluja ei vielä haluttu vaihtaa.
Täältä tullaan! Tampereen taidemuseo -28.5.2017
Kävimme katsomassa naistaiteilijoiden näyttelyn Tampereen taidemuseossa. Tuttuja taitelijoita oli joukossa, mm. Helene Schjerfbeck, Ellen Thesleff, Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä.
Minulle tuntematon taiteilija oli salolainen Lyyli Säilä (1905–1967), joka oli tehnyt mm. erittäin kauniin Tyttö kuistilla -maalauksen lotta Aune Lehtimajasta. Kuvassa oli nuori punapuseroinen nainen, joka istui kivitalon terassilla pöydän ääressä. Teos oli korsussa maalattu, mutta taulussa on fantasiamaisema. Varmistin tiedon taidemuseosta.
Varasin kirjastosta Lyyli Säilä taidemaalari Salosta -kirjan (2016), jonka kirjoittajia ovat Merja Lind ja Laura Luostarinen.
Keskisuomalainen 18.3.2017
”Viime vuosisadan alkuvuosikymmenet eivät olleet naistaiteilijoille suosiollisia. Vuosien 1904–1936 välillä naisille ei myönnetty ainoatakaan Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkintoa.”
Onneksi naiset uhmasivat suhtautumista ja jatkoivat taitavaa maalaamista.
Tampereelle paistoi aurinko, satoi lunta, paistoi uudelleen aurinko, satoi rakeita ja paistoi aurinko. Kevät!
Hirsimökkeilyä Kiasmassa
Kävin perjantaina Kiasmassa katsomassa osan Ars17-näyttelystä. Halusin nähdä hirsimökin, jossa voi puhua mm. näyttelijä Shia LaBeouf kanssa, joka majailee Lapissa salaisessa osoitteessa. En tiedä, onnistuiko vastapuoli jäljittämään heidän sijaintiaan, kuten Yhdysvalloissa.
Menin paikalle viimeisenä päivänä, kun pohjoisessa olevat esiintyjät olivat vielä Suomessa.
http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005168267.html
http://www.hs.fi/nyt/art-2000005176039.html
Trumpia tukevat tahot ovat häiriköineet Kiasmassa niin paljon, että takki ja käsilaukku piti jättää naulakkoon. Hissi ei ollut toiminnassa ja oletan, että syy on häiriköinnissä. En varmistanut asiaa.
Pidän aina hämmästyttävänä, kun minua pidetään epäilyttävänä esimerkiksi lentokentillä tai museoissa, koska mielestäni olen täysin väärän ikäinen epäiltäväksi (tosin minuakin huomattavasti vanhemmat harmaapartaiset ikämiehet saattavat riehua jossain päin maailmaa) ja hyvin pitkälti olen täysin väärää sukupuolta. Tietenkin on aina helpompaa epäillä kokonaista väkijoukkoa, kuin leimata osa esimerkiksi iän, sukupuolen tai ulkonäön perusteella. Luonnettani pitäisi muuttaa esimerkiksi lobotomian avulla (kauhistuttavasta teosta oli mummin mukaan toisinaan apua mielisairaalassa, mutta ikävä kyllä usein ei ollut), että lähtisin riehumaan johonkin taidenäyttelyyn tai vastustamaan eri poliittista suuntausta edustavia ihmisiä rähinöimällä heille.
Näin kyseisen mökin, mutta en käynyt sisällä tai edes kurkistanut verhon taakse.
Kiasmassa oli koululuokka, joka katsoi jotain esitystä. Näin ovensuusta vain pätkiä videosta, jossa mietitään, onko majoneesilla sielu. Mielestäni on – ja ehdottomasti rasvainen. ”Majoneesi kertoi rasvaisia juttuja.”
Luin paluumatkalla Tampereelta junassa Henriikka Rönkkösen (1984) Mielikuvituspoikaystävän, jonka ostin kioskilta matkalukemiseksi. Vein isäpuolelleni niin paljon tuliaisia, ettei kirja mahtunut räjähtämäisillään olevaan käsilaukkuuni. Useat Rönkkösen kirjoitukset naurattivat minua niin paljon, että jouduin hillitsemään itseäni ja katsomaan ulos ikkunasta, jotta en herättäisi pahennusta muissa matkustajissa. Parin penkin päässä minusta istui nuori nainen, joka messusi ystävänsä työttömyydestä ja ylisti omaa parin vuoden työhistoriaansa. Minulle tuli hillitön mieliteko paasata hänelle ja kehua retostella omilla työvuosikymmenilläni, mutta pidin suuni kiinni. Enkä nauranut ääneen a) kirjalle b) hänelle, koska jälkimmäinen olisi väärin. Rönkkönen kirjoittaa Sinkkublogia.
Näin Kiasmassa katkelman työstä, jossa oli kauniita maisemia, mutta myös lapsia pelottavia kohtia. Katsoin teosta jonkin aikaa, mutta mitään pelottavaa en onnistunut näkemään ja sekös harmitti.
Näin useita töitä, jotka lähinnä hämmensivät minua. Esimerkiksi telineen, jossa oli kaksi irtonaista pehmopossunpäätä, joista toisella oli reisiluu suussa. Possut olivat mielestäni söpöjä, mutta en usko, että pystyin täysin sisäistämään taiteilijan visiota.
Näin possujen lähellä videolla pyörivän kukkasohvan, joka oli tilassa myös fyysisessä muodossa.
Näin pari isoa laatikkoa, joiden sisällä oli jauhomatoja (niitä ei mielestäni pitäisi kiusata taiteen vuoksi), sähköjohdoista napsittuja osia ja vääntyneitä metallikappaleita, jotka kuvastivat muistaakseni terroristien tekoja (vakoilua?).
Palaan myöhemmin kiertämään koko näyttelyn, joka jatkuu 14.1.2018 saakka. Haluan ehdottomasti nähdä opaskirjassa (s. 12) mainitun, lasipullossa olevan Nandita Kumarin (1981, Mauritius) työn, joka kuvaa urbaania elämää.
PS En ole koskaan nähnyt LaBeoufia missään eli mitä ilmeisimmin katson elokuvia, joissa hän ei esiinny.
Kijrootusvihreitä
Pahoittelin ensin aiempaa kirjoitusvirhettäni ja huomasin kirjoittaneeni Gustaf Hägglund. Melkein naurattaisi, jos en olisi näin pöyristynyt. Ei pitäisi ikinä kirjoittaa tai julkaista mitään yön pimeinä tunteina. Korjasin kirjoittamani sanan Gustaviksi ja pahoittelen töppäilyäni etenkin kaikille Gustaveille.
Talvi- tai oikeastaan kevätpuutarha
Kävelin Talvipuutarhan pihalla, ihailin ja kuvasin kukkivia kasveja ja väistelin valokuvaajia. Kiertelin kasvihuoneessa ja huomasin, että useat kaktukset kukkivat. Ihailin keskimmäisessä huoneessa vaaleanpunaisia hortensioita ja kuuntelin hetken, kun HYMSKK eli Helsingin yliopiston musiikkiseuran kamarikuoro esiintyi. En jäänyt seuraamaan esitystä, vaan jatkoin matkaa.
Ihailin pihalla olevia orvokki-istutuksia ja kävelin mäen alas.
Helsinki City Run puolimaraton la 13.5.2017 klo 15
– 55 % miehiä, 45 % naisia
– osallistujia 65 eri maasta
Olin menossa Oopperaan kuuntelemaan Musiikkia lämpiössä -esitystä ja varmistin urheilukilpailutoimijalta, koska puolimaraton käynnistyy. Kolmelta, hän vastasi ja seuraavat juoksivat lähtevät 10 minuutin välein. Kiitin ja jatkoin matkaa.
Vilja, oi Vilja
Sain loistopaikan Oopperan kahvion takareunasta eli minulla oli ilo kuunnella oopperaesityksiä ja samaan aikaan seurata reippaita juoksijoita kohdallani olevasta pikkuikkunasta.
Luin ennen esitystä Anna-Leena Härkösen kirjaa Takana puhumisen taito (2014) ja yritin olla nauramatta. Hän sai mieheltään listan lempinimiä, joita ei voinut toistaa, mutta esimerkiksi ”kupeideni tuli” ja ”sieluni villi peili” vakuuttivat kirjailijan siitä, ettei hän ole miehelleen täysin yhdentekevä.
Härkönen kuvasi vaihdevuosi-ikäisten Mummugeeliä, joka saa sietämään tilannetta, jossa vastaantulijan hiha hipaisee omaa hihaa tavaratalossa ja tekee mieli tappaa. Hahaa! Ei nyt ehkä sentään tappaa, mutta ehkä ihan pikkuisen motata, jos väkivalta olisi hyväksyttävää… Miksi osa tönii, miksi?
Suositellessani kirjoja mietin, lisäänkö sanan hömppä kirjan kuvaukseksi. Ei, Härkönen ei todellakaan ole hömppää. Päätin, etten lisää. Waltarikin oli aikoinaan viihdekirjojen kirjoittaja, mutta nykyisin häntä arvostetaan. Minua harmittaa, että Kaari Utriota kritisoidaan toisinaan, vaikka hän kirjoittaa taitavaa aikakuvausta ja kertoo kiehtovasti ihmisistä. Ei, Utriokaan ei ole hömppää. Ainakaan ne kirjat, joita minä luen eli 1800-lukukuvaukset Helsingistä. Osa mainitsemieni irlantilaiskirjailijoiden teksteistä saattaa olla hömppää, mutta kirjat ovat sujuvasti kirjoitettuja ja mielenkiintoista luettavaa.
Varmasti sapetti Vincent van Goghia & kumpp., kun aikalaiset eivät ymmärtäneet arvostaa heitä riittävästi ja he elivät köyhyydessä. Van Goghin (1853–1890) taulut, joissa on riemastuttavan keltaista väriä ja kiinnostava tapaa kuvata mm. kukkasia, rakennuksia ja luontoa, ovat todella upeita. Taiteilija myi elämänsä aikana vain yhden ainoan taulun. Onneksi hänen pikkuveljensä tuki häntä taloudellisesti.
Pääsisinpä joskus Amsterdamiin Van Goghin ja Rembrandtin pariin.
Googlasin yhden suosikkimaalareistani eli Klimtin ja löysin Viinijärven koululuokkien sivut:
”Wienissä oli esillä itävaltalainen Conchita Wurst (oikealta nimeltään Thomas Neuwirth) voitti Euroviisut vuonna 2014.
conchita_wurst_gustav_klimt_painting_1ahmfto-1ahmfvh.jpg
Tässä on siis kuva Conchitasta, joka esittää yhtä Gustav Klimtin maalaamaa taideteosta.”
Lasten kirjoitukset olivat kiinnostavia, kuva kauniista Conchitasta oli hyvä idea taiteilijalta ja lasten ottamia tai mahdollisesti liittämiä kuvia oli mielenkiintoista katsella. Liperi on Outokummun ja Joensuun puolivälissä.
Tapasin Tampereelle menevässä junassa joensuulaismiehen, joka oli mielestään nukkunut ohi vaihtopaikan. Hän ystävällisesti avasi vesipulloni, jota en saanut millään auki. Juttelimme ja hän päivitteli säätä ja kysyi, ketä pitäisi syyttää? Ehdotin kaukana olevaa Trumpia enkä onneksi saanut turpiini, vaan hän jakoi käsitykseni. Puhuimme FBI-irtisanomisista, hiilivoimaloista ja presidentin ystävästä lähinaapurissamme. Ystävää ihailin etenkin ruukkulöydösten jälkeen, mutta luonnonsuojeluideaa kannatan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002558858.html
Nukahtanut mies tarjosi minulle olutpulloa laukustaan hänen mielestään järkevän keskustelumme jälkeen, mutta absolutistina kieltäydyin. Hän kysyi, ryypiskelinkö aiemmin? Vastasin, että en ryypiskellyt. Olen siitä outo suomalainen, etten pidä alkoholin mausta. Mies oli mukava ja hänellä oli siististi leikatut vaaleat hiukset ja mikä parasta hän osasi tarinansa mukaan pestä kätensä. (Kaikki eivät ikävä kyllä osaa.) Pisteitä siistille miehelle! Hyvästelimme Tampereella. Hän jäi paikkakunnalle yöksi ja jatkoi kotiin (tai minnelie) seuraavana päivänä. Hauskaa juttuseuraa, ehdottomasti. Huvittavinta oli, että hän muistutti sisareni miestä. Pyysin heti sisartani varmistamaan, onko hänen miehellään serkku Joensuussa.
Katsoin uteliaana, miten Porista pääsee Joensuuhun ja reitti on näköjään Pori-Tampere-Pieksämäki-Joensuu. Ooh, sivistyin.
Menin Oopperaan unkarilaisen Franz Lehárin (1870–1948) Iloisen lesken Vilja-liedin vuoksi, jonka esittäjänä oli Mervi Rautiainen ja viimeisen kappaleen eli Puccinin (1858–1924) Toscan Vissi de Arte -aarian vuoksi, jonka esitti Maria Mannermaa. Oli ilahduttavaa kuunnella taitavien sopraanoiden laulua.
Laulan mielelläni Viljan kertosäettä, mutta ikiomalla bassoäänelläni (vai olikohan minulla sittenkin kakkosaltto?) esitys kuulostaa täysin erilaiselta.
Vilja
Kimmy Skota, kapellimestarina Andre Rieu
Vissi de Arte (aitiossa on tuttu pariskunta)
Päätin ennen esitystä karata väliajalla, joten en värvännyt itselleni seuraa. Kunnon ihminen kuuntelee koko esityksen, halusipa tai ei. Luulisin.
Ehdin nähdä kolme reipasta juoksijaryhmää ja neljäs joukko ohitti minut, kun kävelin Finlandia-taloa kohti.
Mashambas Skyscraper
Mielestäni kyseessä on erittäin hyvä keino kuivuuden aiheuttaman nälänhädän helpottamiseksi Afrikassa.
http://www.evolo.us/featured/mashambas-skyscraper/
Muuta Bormidaan Italiaan!
Asuinpaikka tarjolla Ligurian hallinnollisella alueella Italiassa ja bonuksena muuttajille maksetaan 2000 euroa. Asuminenkin maksaa vain 50 euroa kuukaudessa. Kylässä on 394 asukasta tällä hetkellä eikä pormestari halua kylän muuttuvan asumattomaksi.
Pesto ja focaccia ovat Wikipedian Ligurian tyypillisiä ruokaerikoisuuksia. Alueen pääkaupunki on Genova. Nizzakin näyttää olevan melkein nurkilla.
Pormestari tarkensi, että tarjous on lähinnä italialaisille, mutta muidenkin maiden edustajat mahdollisesti huomioidaan.
Olisiko viimein aika kirjoittaa kuolematon mestariteokseni Italiassa? Pahoittelen, että nauroin.
Tähän mennessä ”vasta” 17 000 ihmistä on ollut yhteydessä pormestariin…
https://www.thrillist.com/news/nation/italian-village-of-bormida-pays-for-you-to-move-there
Portugalin voitto Euroviisuissa
Katson erittäin harvoin Euroviisuja. Seurasin esityksiä viimeksi vuonna 2006, kun Lordi voitti innostavalla kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Valitsin aika hyvän kisavuoden.
Kisat jäävät katsomatta siitä huolimatta, että Suomi (eipäs, vaan Suomen edustaja) voittaa melkein joka vuosi kaikki missikisat, Euroviisut, jääkiekko-ottelut, hiihtokilpailut ja todennäköisesti myös Nobel-palkinnot.
Portugalilainen 27-vuotias Salvador Sobral voitti Euroviisut lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ukrainan Kiovassa. Hän esitti tunteellisen balladin Amar Pelos Dois. Kappaleen on kirjoittanut Salvador Sobralin sisar Luisa.
Pidän laulusta, joka on mielestäni herkkä ja romanttinen. Kappale toi jostain syystä mieleeni Notting Hill -elokuvan.
banaaninkuorella 