Pyysin sekä magneettikuvan ottaneelta sairaalalta että fysiatrin työskentelypaikalta, että saisin magneettikuvieni tulokset mahdollisimman nopeasti, koska lokakuun tilanteeni oli vielä auki. Olenko työkykyinen vai jatkuuko sairauslomani selkäkipujen vuoksi?
En saanut tuloksia nopeammin, vaikka selitin – kiirehtimistäni pahoitellen – tilanteeni kummallekin osastolle.
Osastoilla oli varmaan ruuhkaa.
Keskiviikko 20.9.2017
Fysiatri lupasi soittaa minulle keskiviikkona, joten vaanin aamusta lähtien puhelinta. Matkustin bussilla Tampereelle, josta jatkoin isäpuoleni 95-vuotissyntymäpäiville.
Pyynikinlinna
Kävin menomatkalla Emil Aaltosen museossa, Pyynikinlinnassa. Kävelin linja-autoasemalta Pyynikkiin ja ihailin matkalla Ratinaa vastapäätä olevia uusia punatiilisiä, järven rannalla olevia kerrostaloja. Ohitin mm. viihtyisältä vaikuttavan Ratinantammen.
Taloyhtiön porraskäytävä on näköjään koristettu fiksusti paloturvallisilla Tampere-aiheisilla valokuvilla:
https://mikkovares.kuvat.fi/blog/26/as+oy+ratinantammi+lisasi+viihtyvyytta+valokuvatauluilla
Jatkoin viileänä ja sateisena päivänä matkaa museota kohti, ohitin Eteläpuistoon vuonna 1950 pystytetyn Wäinö Aaltosen Osuustoiminta-muistomerkin ja kävelin puiston kautta Mariankadulle, josta nousin portaat museoon.
Ehdotus Mariankatu-kyltistä
Mielestäni Mariankadulla voisi olla tieto siitä, koska Pyynikinlinnan näyttely on avoinna eli ke klo 12–18 ja la-su klo 12–16. Kesäkuukausina museo on auki myös to klo 12–16. Maksu käteisellä (3/2 euroa) tai Museokortilla. Onneksi minulla oli mukanani Museokortin numero eli pääsin ”ilmaiseksi” museoon. Kortin olin napannut pois korttikotelosta ennen Madrid-matkaa ja se oli unohtunut kotiin. Kirjastokorttikin oli pois kotelosta, mutta onneksi Helsingissä saa lainata henkilöllisyystodistuksella.
Taidenäyttely
Kiersin katsomassa alakerran taideteoksia, mm. Edelfeltiä, Simbergiä ja von Wrightien töitä. Suosikkini oli Magnus von Wrightin hedelmäasetelma (1865). Maalaus on sata vuotta vanhempi, kuin minä, mutta vuosi ei ollut pitämisen syynä, vaan taulun viehättävyys. Ateneumissa on lähes vastaava maalaus, mutta kulho on erilainen ja kaunis vaaleanpunainen ruusu puuttuu kuvasta.
Emil Aaltonen (1869–1949)
Yläkerrassa kerrottiin tilallisen pojan, jonka isä menetti katovuosina tilansa, elämästä. Tietoa riitti etevän ja ahkeran Emil Aaltosen etenemisestä ja yrityksistä, Aaltosen kenkätehtaasta ja muovituotteita valmistaneesta Sarviksesta. Esillä oli kauniita jalkineita ja tutulta näyttäneitä vaatepuita muovituotteiden joukossa.
Poika halusi sepäksi, mutta aloitti hentoutensa vuoksi 13-vuotiaana kiertävänä suutarinapulaisena. ”Mestarin maksama oppipojan palkka oli housut, paita ja saapaspari vuodessa.”
Emil Aaltonen aloitti oman yrityksen 19-vuotiaana ja oppi koko ajan enemmän työstään, meni Olga Malisen kanssa naimisiin ja laajensi vaimonsa ehdotuksesta tuotevalikoimaansa.
Hän osti käytetyt kenkätehtaan koneet ja perusti menestyvän yrityksen Hattulaan. Ikävä kyllä tehdasrakennus paloi ja vain osa koneista saatiin pelastettua. Samaan aikaan menehtyi vaimo. Aaltonen oli kahden pienen tytön, Saimin ja Elsan, ainoa vanhempi.
Hän mietti lopettamista, mutta päätyi siirtämään yrityksen Tampereelle ja viimein oman teollisuuskiinteistön rakentamiseen Tammelaan.
Henkilökunnan käyttöön rakennettiin useita asuintaloja ja heille myönnettiin halpakorkoista asuntolainaa.
Aaltosella oli Mäntsälässä maatila, jonka tuotteilla ruokittiin hänen henkilökuntaansa.
”Syyt isomman maatilan hankkimiselle olivat selvät. Aaltonen on kirjoittanut miten tilanne Tampereella kävi vuoden 1917 aikana elintarvikkeiden osalta niin huonoksi että työväki ei tahtonut saada välttämättömimpiä tarvikkeitaan. Aaltosen näkemyksen mukaan vastuullisen työnantajan velvollisuutena oli asia jollakin tapaa hoitaa.”
Mukavaa, kun on humaani johtaja.
”Emil Aaltosen mielestä kasvava taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain siellä, missä kansallinen kulttuuri on korkealla tasolla. Sen vuoksi hän halusi lahjoittaa osan työnsä tuotosta suomalaisen kulttuurin tukemiseen.”
Emil Aaltonen lahjoitti peruspääoman Tampereen kauniin, aiemman kirjaston (1925) rakentamiseen, joka on Keskustorin lähellä.
”Suomalaisen tieteellisen työn tukemiseksi hän perusti Emil Aaltosen Säätiön vuonna 1937.”
Pyynikinlinna oli kaunis, inhimillisestä miehestä kertonut kotimuseo. Olen iloinen siitä, että Aaltosen kodista tehtiin museo ja taidekokoelmaan voi käydä tutustumassa.
(Pyynikinlinna-sivulta referointi ja lainaukset.)
Kuvassa on idyllinen Palomäentie, jota pitkin pääsee museolle.
Kotkamaalaus lainaksi Ateneumiin
Varmistin museovirkailijalta, lainataanko von Wrightejä Ateneumiin ja mm. kotkamaalaus on lähdössä.
Puhelu
Kävin pesemässä silmälasit ja puhelimeni soi. Vastatessani muutaman kerran soineeseen puhelimeen, puhelu oli juuri katkennut. Sairaalan salainen numero, joten en voinut soittaa takaisin. Harmittelin, avasin oven ja iskin pääni nippuun naulakossa olleita vaatepuita.
Niin katosi mainen museokunnia.
Kauppahalli
Kävelin kauppahalliin ja ostin savulohipalan viemiseksi isäpuolelleni ja lähdin bussilla hänen luokseen kylään.
Toinen puhelu
Noin parin tunnin kuluttua lääkäri soitti uudelleen. Olin kytännyt koko päivän puhelinta, mutta olin ulkona enkä kuullut soittoa.
Vahdin vieraillessani koko ajan puhelinta. Fysiatri ei enää soittanut.
Onnea 95-vuotiaalle!
Otin postilaatikosta postit ja kävelin isäpuoleni asunnolle. Soitin ovikelloa, avasin avaimellani oven ja menin tervehtimään ja onnittelemaan edesmennyttä äitiä 20 vuotta vanhempaa isäpuoltani. Hän oli iloinen vierailustani.
Pesin kädet, keitin hänelle teetä, täytin minulle vesilasin ja nostin tuomani tuliaiset ja lahjat pöydälle. Vein hänelle mm. Madridista ostamiani pikkuleipiä ja Fazerin Suomi100 -suklaalevyn, koska hän on viisi vuotta itsenäistä Suomea nuorempi.
Avasin isäpuolen pyynnöstä lukuisat kirjeet ja kortit ja luin hänelle onnittelut.
Juttelimme keittiössä ja häntä alkoi nukuttaa, joten ehdotin hänelle päiväunia. Tiskasin, siivosin pintoja, laitoin pyykinpesukoneen päälle ja odotin, että hän herää.
Huomaavaiset naapurit soittivat ovikelloa ja tulivat onnittelemaan häntä, joten herätin isäpuolen ja hän kiitti heitä ystävällisesti saamistaan kukkasista. Leikkasin upeaan kukkakimppuun tuoreet imupinnat ja laitoin kimpun maljakkoon.
Istuimme uudelleen juttelemassa. Ripustin pyykit ja lisäsin seuraavat pyykit valmiiksi pesukoneeseen.
Kiva kotihoitaja tuli käymään ja keskustelimme yhdessä keittiössä. Hän lupasi juoda isäpuolen seurana teekupin tulevana viikonloppuna, koska hän oli juuri juonut kahvia. Arvostan kotihoitajia, jotka seurustelevat isäpuolen kanssa.
Ihailin kaukopartiossa 17-vuotiaana vapaaehtoisena toimineen isäpuolen saamaa uutta sinistä Suomi100-rollaattoria, jossa oli Mauno-teksti. Kiitos, että Tampereen seudun sotaveteraaneja muistettiin kätevällä ja kevyesti liikkuvalla rollaattorilla!
Hyvästelin heidät, kävelin rautatieasemalle ja jatkoin junalla matkaa Helsinkiin.
Lääkärien puhelintuntitoivomus
Toivon vuodesta toiseen monien muiden potilaiden kanssa, että lääkäreillä olisi jokin tietty aika, jolloin he soittavat asiakkaille. Esimerkiksi kaksi tuntia päivässä, aamu- ja iltapäivällä, joten osaisin olla juuri silloin vastaamassa puhelimeen.
Nykyinen ”lääkäri soittaa klo 9-16” on oikeasti aika haasteellinen vaihtoehto potilaan kannalta. Melkein, kuin odottaisi pesukoneenkorjaajaa tai kuljetusliikkeen edustajaa, joka – sinänsä ymmärrettävästi – saapuu, kun ehtii. Lääkäreillä on kiireellinen työ, mutta potilaillakin on oma elämänsä ja omat menonsa.
Toisinaan hematologi (-parka) soittaa vasta klo 17:30 jälkeen eli heillä on pitkät työpäivät.
Torstaina 21.9.2017 puhelu?
Olin torstaina kipeä ja odotin koko päivän, että fysiatri soittaa minulle. Hän ei soittanut.
Perjantai 22.9.2017
Soitin aamulla fysiatrian poliklinikalle ja kerroin, että fysiatri soitti minulle keskiviikkona, mutta ei torstaina. Kuulin, että minun pitää valita uusi soittoaika… Onneksi sain varattua mukavalta sihteeriltä uuden soittoajan perjantaiksi.
Odotin aamuyhdeksästä lähtien soittoa enkä uskaltanut lähteä kotoa minnekään tai tehdä mitään melua aiheuttavaa, jotten jälleen jättäisi vastaamatta puheluun.
Fysiatri soitti klo 14:20. Olin luvannut ilmoittaa tiedon puhelusta hematologiselle poliklinikalle klo 15 mennessä. Aina en onnistu tavoittamaan poliklinikalta hoitajaa, koska he ovat kiireisiä.
Selkänikamani tai -hermoni ei onneksi ole vahingoittunut eikä selässä ole kudosvaurioita. Muutoksia selässä ei ollut kolme vuotta sitten otettuun kuvaukseen verrattuna, jolloin mätkähdin kortisonin vuoksi naama edellä maahan ja selkäni oli pitkään kipeä, ilmeisesti lihaskivun vuoksi.
Nyt kyse on toiminnallisista oireista. Edessäni on Pilatesta ja avaavaa, elvyttävää ja vahvistavaa selkäjumppaa fysiatrian poliklinikan fysioterapeutilla. Hyvä, että kivun syy selvisi. Fysiatri selitti, ettei selkäni vastaa jatkossa kolmekymppisen selkää, mutta vointi paranee kohdistetun liikunnan avulla kuukausien aikana.
Mä en ookaan kolmekymppinen.
Hematologian poliklinikka
Soitin hematologian poliklinikalle ja hematologi miettii tilannettani. Onneksi syyskuun arkipäiviä on vielä viisi jäljellä, joten aikaa on reilusti jäljellä ja melkein saan rahaa lokakuussa.
Mikäli sairauslomaani jatketaan oireitteni vuoksi, niin pyysin, että saan hakea lääkärintodistuksen Meilahdesta, jotta voin viedä paperit eläkekassaan. Postinkulku on hämmentävän hidasta sairaalapaperien kanssa.
Pitänee palata Aleksille laulamaan hattu kourassa.
banaaninkuorella 