Huoneessa pääsi värittämään ainakin kukan, salamanterin tai krokotiilin väriliiduilla. Ystävä väritti kauniin punaisen kukan ja minä päädyin värittämään yksisilmäisen krokotiiliin, joka halusi raidalliseksi. Jätin kirjoittamatta nimeni krokoon, vaikka lapset suosivat käytäntöä.
Amos Rexin virkailija skannasi kuvat ja ne piti nähdä hetken kuluttua huoneen ulkopuolella.
Ihailimme E:n kukkasta, mutta krokotiiliäni ei löytynyt seinältä, lattialta tai muistakaan saleista. Etsin työni paperipinosta ja museovirkailija skannasi sen uudelleen. Oli ilahduttavaa nähdä oma kroko seinällä. Kaksisilmäinen kroko, joten ihmeellistä, ihmeellistä on skannaus. Piirustuksen jätin uudelleen skannaamispaikan viereiselle pöydälle enkä kehystyttänyt kyseistä taideteosta (hmm) kotikokoelmiin.
Jonotimme torstaina 27.12. Amos Rexiin. Kumpikin meistä oli nähnyt näyttelyn aiemmin, mutta uudelleen piti ehdottomasti päästä paikalle. Ystäväni oli paikalla jo avajaispäivänä elokuussa.
Tapasimme Kampin Torrefazionessa viidennessä kerroksessa (loistopaikka!) ja olimme paikalla 40 minuuttia ennen museon avaamisaikaa, mutta edessämme oli jo noin 30 ihmistä. Onneksi oli leuto ja tuuleton päivä, joten jonottaminen sujui hyvin. Ovien auetessa jono ulottui jo Lasipalatsin toiseen päähän.
Kerroin nähneeni aseman luona dinosauruksen ja väitteeni herätti epäluuloa, mutta hetken kuluttua dino marssi ohitsemme ja hänen seuralaisensa jakoi mainoksia. HAH, näin OIKEASTI dinon. Tosin puku oli puhallettu, joten kysessä ei ihan välttämättä ollut ihan oikea dino. Toisaalta väitin ensin, että näin lohikäärmeen. Dino tai lohikäärme, ne erottaa vaan siivistä ja tulenlieskoista. Luulisin.
Lastenvaunujen kanssa kulkevat tai huonosti liikkuvat jonottavat sisään Lasipalatsin takaa. Liput he voivat ostaa museokaupasta. Eteemme tuli vain kolme hyvin liikkuvaa henkilöä kyseisestä jonosta.
Lippujonon jälkeen esitimme korttimme, puhelimessa olevan toimittajakortin ja rakkaan Museokorttini. Museokortteja oli marraskuussa 2018 voimassa yli 150 000 kappaletta ja niitä on valmistettu yli 200 000 kappaletta. Suomi sivistyy kiitettävästi.
Laskeuduimme portaat alakertaan ja mm. vaunukansa laskeutui museoon hisseillä. Emme jonottaneet naulakkoon, vaan pidimme takit päällä.
Seurasimme ensin meren huikeaa liikkumista musiikin tahdissa ja aaltojen edessä tyytyväisinä juoksevia lapsia.
Katselimme seuraavaksi ylöspäin virtaavaa vettä suuressa salissa. Joko kattoikkuna oli peitetty TAI katossa oli musta aukko. Ei voi tietää. Istuimme hetken tuoleilla katsomassa virtausta, mutta mahdollisuus oli myös säkkituolissa makaamiseen. Opiskeluaikainen ystäväni kertoi maanneensa ihailemassa veden liikettä ja haluaa huoneen seuraavaksi joululahjakseen. Kätevää. Täti rakasti näyttelyä ja miettii jo seuraavaa käyntiä.
Jonotimme ensin salin taustalla ja seuraavaksi pienessä huoneessa, että pääsimme katsomaan reilun neljän minuutin elokuvaa. Olisi mukavaa nakuttaa laskurilla ohikulkevien määrää, kuten museovirkailija teki. Muistaakseni elokuvaa pääsi katsomaan 25 ihmistä kerralla.
En ottanut kuulosuojaimia, koska täiriski hirvitti edellisen vierailun jälkeen. Ei onneksi täitä, joten ei uusia kuulokkeita. Hoidin parikymppisenä au pairina lapsia Sunninghillissä Englannissa ja he saivat koulusta täitartunnan. Kaikkien perheenjäsenten – ja minun – hiukset pestiin hirveältä haisevalla täisampoolla ja kammattiin tiuhalla täikammalla. Vanhemmat ja minä vältyimme onnekkaasti tartunnalta. Pyykkäystä rakastavana sain pestä valtavan määrän liinavaatteita ja pyyhkeitä. Onneksi pesukone ja kuivausrumpu nitistivät loput eläväiset. Toisella lapsista oli kauniit, hyvin tummat ja kiharat hiukset ja täiden munat näkyivät niissä. Näky ei ollut erityisen viehättävä, vaikka iloisilla täillä oli varmaan pehmeä ja hyvä oleskelupaikka.
Elokuva oli jälleen huikea lentävine lintuineen, väreineen ja hajoavine vihreine krysanteemeineen, joita oli mielestäni aiempaa enemmän. Elokuva ilmeisesti muuttuu eri esityskerroilla. Japanilainen musiikki oli erittäin kaunista. Upea esitys!
Kävimme katsomassa arkkitehti Sigurd Frosteruksen (1876-1956) taidenäyttelyn, jossa oli mm. Finchin ja Enckellin maalauksia. Hyviltä näyttivät.
Palasimme lumoavaan saliin, jossa kukat kukkivat, salamanterit, krokotiilit, perhoset ja linnut vaelsivat seinillä ja lattialla kulki suuri sininen valas, jota meistä kumpikaan ei aiemmalla käyntikerralla huomannut. Krokotiilit kuulemma hajoavat, jos niiden päälle tallaa riittävän monta kertaa. Nyyh! Haluan, että värittämäni raitakroko pysyttelee katonrajassa ja juoksee hirvittävää vauhtia karkuun pieniä tai mahdollisesti suurempiakin tallaajia.
teamLab-näyttelyt
Ryhmällä on näyttelyitä Tokiossa, Singaporessa ja Kaliforniassa. Huikeaa osaamista!
TeamLab (perustettu 2001) on Tokiossa toimiva, noin 500 jäsenestä muodostuva monialainen taiteilijaryhmä. Taiteilijoista, koodareista, tietokoneanimaattoreista, matemaatikoista, arkkitehdeistä, graafisista suunnittelijoista sekä kirjailijoista koostuvan ryhmän yhteisenä tavoitteena on ”uudelleenmääritellä todellisuus”. (Amos Rex)
teamLab, YouTube
https://www.youtube.com/channel/UCYab90rmhVPfbrnmN-Zmwhg
Kehotus
Mene museoon. Mene ehdottomasti Amos Rex -museon teamLab -näyttelyyn kulkematta (Monopolin) lähtöruudun kautta:
la 29.12. klo 11-17
su 30.12. klo 11-17
suljettuna ma 31.12.2018 ja ti 1.1.2019
ke 2.1. klo 11-23
to 3.1. klo 11-23
pe 4.1. klo 11-23
la 5.1. klo 11-23
su 6.1. klo 11-17 (loppiainen)
banaaninkuorella 