Kolmannen eläinlääkärikäynnin jälkeen Hiilen kunto romahti. Kissaparka antoi ylen ja maha oli sekaisin. Kissa joi edelleen vettä, makasi nurkassa ja tuijotti apaattisen näköisenä seinään.
Soitin kissaa hoitaneelle eläinlääkäriasemalle ja kysyin, onko aika viedä sairas kissa lopettavaksi. Hoitaja oli mahdollisesti oppinut koulutuksessa ilmaisun ”omistajan oma päätös, koska me näemme eläintä täällä vain hetken ajan”. Kiitin tiedosta.
Toivoin, että kissa olisi parantunut eläinlääkärikäynneillä eikä sen kuntoa olisi kahdella ensimmäisellä käynnillä heikennetty entisestään.
Hiili ei enää reagoinut kehräämällä, kun silitin sitä. Kissan kärsimystä oli käsittämättömän surullista seurata.
En halunnut viedä sitä eläinlääkäriasemalle, jossa kissan kunto oli entisestään heikentynyt. He tekivät varmaan parhaansa, mutta hoidot aiheuttivat kissalle lisää ongelmia. Terveeksi testeillä ja tutkimuksilla todettu kissa oli kaikkea muuta kuin terve.
Soitin Hiilen oksentamisen jälkeen aamuyöllä eläinsairaalaan ja kysyin, voinko tuoda kissan päivystykseen eutanasian vuoksi.
Eläinlääkärin kehotuksesta soitin uudelleen sairaalaan, kun odotimme taksia ja kerroin, ettei kärsivää kissaa enää hoideta, vaan armahdetaan.
Ilmoitin tietoni vastaanotossa ja pyysin, että Hiili nukutetaan. Ei enää turhia ja kivuliaita hoitoja, vaan helpottava piikki kissaparalle. Kerroin jättäväni kissan sairaalaan tutkittavaksi ja toivon, että kissan ruumiinavauksesta on apua jollekin toiselle sairaalle eläimelle. Jättäminen tuntui kammottavalta, mutta eihän Hiili enää ollut eutanasian jälkeen jäljellä, vain kissan ”kuori”.
Eviran tekemä ruumiinavaus kissalle maksoi 250 euroa, mutta mitä iloa tiedosta enää olisi, kun tärkeä ja läheinen lemmikki oli kuollut?
Odotimme hetken aulassa ja pääsimme vastaanotolle. Lääkäri pyysi meitä menemään käytävän päässä olevaan huoneeseen.
Vastaanotto oli huomaavainen ja inhimillinen, mutta minua itketti kissan tilanne.
Kerroin, että Hiili voi hyökätä ja hoitaja haki suosittelemani tiikerihäkin. Eläinlääkäri oli toista mieltä. Hän istui lattialle, kääri heikentyneen Hiilen huopaan ja otti kissan syliinsä. Hiilen silmät ja suu peitettiin mustalla ”kuonokopalla” ja eläinlääkärin sylissä ollut Hiili sai rauhoittavan pistoksen. Arvostin kissan lempeää kohtelua.
Kissan koppa nostettiin pöydälle ja peitettiin huovalla. Silitin nukahtavaa Hiiltä kopan ristikon kautta. Sain olla yksin kissan kanssa.
Minun oli tarkoitus olla paikalla lopetuspiikin aikana, mutta en pystynyt.
Silitin vielä kopassa nukkunutta kissaa, kun kopan kansi oli nostettu pois ja kiitin henkilökuntaa hyvästä hoidosta. Sain luvan jättää kissan kopan ja peitteen eläinsairaalaan ja maksoin laskun.
Kotiin palattuani siivosin sairaan kissan aiheuttamat sotkut, joita oli mm. kissan kiipeilytelineen juurella. Imuroin, pesin lattiat, pyykkäsin ja tiskasin. Toinen kissa Nökö odotti kotona, joten en halunnut ulista suruani sen kuullen ja nähden. Siivoamisesta oli apua, koska en keskittynyt pelkästään edesmenneeseen eläinparkaan.
Hiilen kuoleman jälkeen kerroin tapahtuneesta ystäville ja sukulaisille. Töissä sanoin tilanteesta useammalle työkaverille ja itkin työpaikan vessassa, mutta kukaan ei onneksi sanonut mitään.
Useampi liian pitkään kipuja kokenut läheinen on kuollut viime vuosien aikana, joten surua on riittänyt. Äkillisesti sairastuneen kissan kuolema tuntui vaikealta, koska terveestä kissasta tuli hyvin sairas kissa lyhyessä ajassa eikä kukaan osannut auttaa kärsinyttä Hiiltä.
Minulle hyvin tärkeän lemmikin elämä päättyi eläinsairaalassa.
Hiili, toivottavasti olet terveeksi muuttuneena kissojen vehnänoras- ja possunsydäntaivaassa ja nautit elämästäsi. Juoskoot sievät tyttökissat, kivat kaverit ja maukkaat hiiret luoksesi ja toivon, että saat nauttia hyvistä unista aurinkoisella ruohomättäällä.
Kiitos vuosista, jotka sain viettää seurassasi.
banaaninkuorella 