Eilen kävin herttaisella ompelijalla, joka oli vaihtanut suosikkitalvitakkiini vetoketjun ja matkustin bussilla kotiin. Edessäni ollut henkilö liikkui hitaasti noustessaan bussiin, joten kuljettaja päätti sulkea ovet minun kohdallani eli ovella kylkeen. No, sattuuhan sitä.
Pieni tyttö lauloi kovaa ja lahjakkaasti äidilleen mm. ”äitii-i kasvaa, ÄITIIII kasvaa, nyt oooon syksy” lukemattomia kertoja. Äiti ei mielestäni näyttänyt kasvavan, vaan katsoi lastaan ihailevasti, kuten äitien kuuluukin. ”Nöfnöfnönöfnöf, nöfnönönöfnöf, hihiihihi, nöfnönöNÖFfnöff”, jatkoi lapsi useita kertoja. Äiti hymyili lapselleen.
Herttainen lapsi, mutta kymmenen minuutin matka tuntui hyvin, hyvin pitkältä rankan työpäivän jälkeen.
Vaihtobussiin oli aikaa, joten pistäydyi kaupassa. Pikakassalle jonotti isä kahden pienen lapsen kanssa. Isän maksaessa pikkutyttö painoi kasvonsa useita kertoja villalankakeriin, joita oli myynnissä. En kudo, mutta en välttämättä haluaisi, että jonkun nenä on ollut langoissani. Nenän siisteyteen en onneksi kiinnittänyt huomiota.
Pienempi lapsi itki ja huusi useita kertoja ”Tahdon jäätelöä! TAHDON! Isä, jäätelöä! JÄÄTELÖÄ!”. Isä käsitteli ostoksia, ei sanonut yhtään mitään nenä villalangoissa -lapselle, jonka tekoa hän tuskin huomasi ja rauhoitteli jäätelöhuutajaa. Jäätelöä oli jo ostettu, joten tilanne rauhoittui.
Seuraavassa bussissa pikkutyttö tirskui, kikatti, hihkui ja lauloi useita kertoja sanaa posteljooni, posteljooni, posteljoooooooniiiiiiii, POSTELJOOOONII ja äiti kuunteli lapsensa osaamista.
Mietin, että kyseiset ihmiset olivat hyvin todennäköisesti tehneet kahdeksan tunnin työpäivän ja illan aikana heiltä vaaditaan jatkuvaa ja tauotonta huomiota lapsille, jotka eivät ole hetkeäkään hiljaa.
Poikkeus: pahanteon aikana lapset ovat tietenkin hiljaa.
Arvostin vanhempia, jotka olivat ylpeitä jälkikasvustaan, huolehtivat heistä, ymmärsivät lapsiaan ja kuuntelivat jatkuvaa puhetulvaa.
Kipeimmilläni sain levätä rauhassa, vaikka jouduin huolehtimaan itsestäni, sairaalakäynneistä, lääkkeistä ja muista ostoksista, lomakkeista, raha-asioista, siivoamisesta ja voidessani paremmin kissoista, mutta monella vakavasti sairaalla on pienet lapset, joita he heikossakin kunnossa hoitavat. Ihmiset venyvät vaikka mihin, kun he pystyvät mm. solumyrkkyjen aiheuttaman pahoinvoinnin jälkeen elämään perheissä ja auttamaan ja kuuntelemaan lapsiaan. Huikeaa jaksamista ja osaamista.
Seuraavaksi posteljooni-posteljooni-posteljooni -hokijatyttönen jäi äitinsä kanssa pois bussista, hyppi pysäkillä punaisessa haalarissaan, vilkutti iloisesti kuljettajalle ja tanssi kotipihalleen. Tunsin olevani kehno vanha heittiö, kun olin toivonut matkan aikana, että hän olisi edes hetken hiljaa.
Lapsiaan kohtaan kärsivällisiä ja pitkämielisiä vanhempia oli mukavaa katsella, vaikka lasten tauottoman sirkutuksen/laulamisen/kiljumisen/toistamisen kuunteleminen tuntui eilen piinalliselta. Vain pitsiverhot puuttuivat ja olisin ollut mitä paatunein kauppakyylä, vaikka en sellaiseksi halunnut. Pahoittelen, joskus päivä voi olla niin vaikea, että rauhoittumisen toivoisi alkavan jo kotimatkalla.
Juttelin lapsettoman ystäväni kanssa, joka totesi, ettei hän olisi jaksanut kuunnella vastaavaa mekastusta. Hän työskentelee yrityksessä, jossa huvitellaan pitämällä yt-neuvottelut useita kertoja vuoden aikana. Tähän mennessä hän on saanut pitää työpaikkansa. Vanhoina hyvinä aikoina kehnoja päätöksiä tehnyt toimitusjohtaja irisanoutui, kun yrityksellä meni huonosti, mutta nykyisin kyykytettävinä ovat alaiset.
Toisinaan oma lapsettomuus harmittaa, mutta ainakin voin olla tyytyväinen siihen, etteivät lapset päädy irtisanottaviksi suvussa kulkevan verisyövän vuoksi.
banaaninkuorella 