Matkustin tiistaina junalla Kuopioon ja vaihdoin melko tyhjässä vaunussa paikkaa neljän tunnin matkan aikana kuusi kertaa. En ollut ällistyttävän reipas tai outo (hmm), vaan halusin nostaa jalat vastapäiselle penkille ja tarkkailin auringon siirtymistä Kouvolassa kääntyneessä junassa.
Kenkiäni en tietenkään penkillä lepuuttanut, koska olen hyvin, hyvin kauan sitten ylittänyt teini-iän. Hämmästyttävän moni nuori pyyhkii tennarin- tai lenkkarinpohjansa toisten istuinpaikoilla. Olen niin vanha ja hyvin todennäköisesti rajoittunut, ettei kenkien pohjassa siirtyvä, esimerkiksi muuten söpöjen koirien aikaansaama törky ilahduta minua istuimella.
Loppumatkasta kävelin ovea kohti ja ilahduin yksittäispaikkojen viereen laitetuista laukkupaikoista, koska hattuhyllyt ovat niin korkealla. Huomasin vasta hetkeä myöhemmin, että laukkupaikat olivat koirien petejä, koska matkustin lemmikkivaunussa. Haha!
Vaunussa tosin matkusti aiemmin jalkatilassa pieni koira, jolle omistaja leperteli. Minun puolestani lemmikit ovat tervetulleita lähes kaikkiin vaunuihin. En enää ole eläimille allerginen. Vain ananaskirsikoille, joista pidän. Syön niitä muutaman kerralla, joten kurkkuni turpoaa vain hieman umpeen. Mielestäni kyseessä on käsittämättömän hyvä ratkaisu. Lääkäri voi olla toista mieltä.
Mhairi McFarlane (1976)
Hauskaksi ja hyvin kirjoitetuksi matkalukemiseksi suosittelen skotlantilaisen McFarlanen romanttisia kirjoja, mielellään pokkareina. Kirjaston kirja oli kovakantinen, paksu ja painava, mutta halusin luettavaksi jotain, joka vien ajatukseni pois huolista, jotka olivat valvottaneet minua aamuöisin viikon ajan.
Olen lukenut muutamia McFarlanen taitavasti kirjoittamiaan kirjoja ja suosittelen hyvää luettavaa muillekin.
Mhairi or Mhàiri is a Scottish female given name, ultimately derived from the name Mary. (Wikipedia)
Tori
Nousin junasta Kuopiossa ja kävelin torille. Olen vuosia sitten vieraillut paikkakunnalla, joten suuntavaistottomana lunttasin kävelyreitin kännykkäkartasta ja raahasin laukun ja käsilaukun torikojuille.
Ihanan lämmin päivä, joten oli ilahduttavaa kävellä aurinkoisessa maisemassa. Vaanin vadelmia ja kiertelin hetken kauppahallissa, mutta kannettavaa riitti muutenkin, joten ostokset jäivät vähiin. Kaunis kaupungintalo (1886) piti tietenkin kuvata.
Kysyin bussinkuljettajalta bussissa 7, miten pääsen Yliopistolliseen sairaalaan, koska hän meni mielestäni oikeaan suuntaan. Hänen mukaansa (hän vaikutti hyvin luotettavalta) hän meni väärään suuntaan ja hän neuvoi, että bussi 20 lähtee tien toiselta puolelta, R-kioskin yläpuolelta. Menin kyseiselle pysäkille, jossa ei ollut bussin 20 merkintää.
Ylitin tien ja menin uudelleen sille puolelle tietä, josta mielestäni sairaalan suuntaan lähdetään ja kysyin kuljettajalta, mistä kyseinen bussi lähtee. Hän kertoi ajamansa bussin 16 muuttuvan bussiksi 20, kääntyvän toiseen suuntaan (melko yllättävää) ja lähtevän ylemmältä pysäkiltä. Erehdyin jälleen kerran suunnasta, vaikka olen yrittänyt opetella, että oravat kasvavat puiden länsipuolilla tai jotain.
Kuljettaja ehdotti, että voin nousta heti bussin kyytiin, vaikka lähtöön oli vielä vartti. Ilahduin, koska käteni venyivät raahatessani matkatavaroita. Kaikissa (ehdottomasti) etelää kuvaavissa kirjoissa aasi tai muuli kantaa ihmisten matkatavaroita kätevästi paikasta toiseen, mutta aasittomana ynnä muulittomana joudun aina melko hyisessä pohjoisessa raahaamaan jotain. Arvelen, että kyseisestä syystä ihmisillä on usein auto.
Bussi lähti ja ajoi melko lyhyen matkan sairaalalle, jäin pois pääoven lähellä olevalla pysäkillä ja vein kassin säilytykseen. Suuressa, valoisassa ja siistissä aulassa oli kahvio, kukkakauppa ja kioski. Mikä parasta, aina yhtä ilahduttava Naava-viherseinä oli raikastamassa tilaa.
Nousin hissillä oikealle osastolle, avasin oven ja desinfioin käteni. Odottelin vastaanotossa, kun tuttu henkilö kuljetettiin pyörätuolilla ohitseni. Hän ehti jo kauemmaksi, joten vilkutin hänelle ja menin hänen huoneeseensa. Olin ilahtunut siitä, että hän vaikutti hyväkuntoiselta. Vein tuliaisen ja varmistin, miten hän voi. Onneksi hyvin. Juttelimme ja kysyin, voinko hakea hänelle jotain alakerrasta. En ollut varma siitä, mitä hän haluaa.
Huoneessa ravasi koko ajan henkilökuntaa ja kaikki tervehtivät ja hämmästyttävää kyllä kättelivät minua ystävällisesti. Tarjouduin poistumaan hoidoista puhuttaessa, mutta sain potilaan puolesta olla paikalla.
Kiva huone, josta oli upeat maisemat ja kurkottamalla näki järven. Väsyneenä nukahdin hetkeksi huoneessa, havahduin ja pahoittelin nukahtamistani. Kerroin, että nukuin jo junassa ja suureksi murheekseni suu auki. Kuola ei onneksi valunut. Nukuin kuulemma myös huoneessa suu auki… Olen vain askeleen päässä siitä, että käytän julkisilla paikoilla Reino-tossuja.
- muistettava ostaa Aino- tai Reino-tossut. Mummille vein lahjaksi vaaleanpunaiset Reinot, mutta hän oli hieman minua vanhempi eli 90-jotainvuotias.
Kuopio on kaunis paikkakunta, jossa mietin käyntiä Puijon näkötornissa, jossa en ole aiemmin käynyt. Oman näkemykseni mukaan Kolin kansallispuisto on nurkilla, mutta kartta oli toista mieltä ja väitti Kolin olevan Joensuun yläpuolella. Täysin häkellyttävä näkemysero, joten mahdollisesti erehdyin paikkamäärityksessä.
Jonain päivänä käyn Kolilla, joka on osa Suomen upeaa historiaa mm. taiteilijakohteena. Kaikissa 50-lukukuvauksissa ihmiset patikoivat ankarasti Kolilla. Ainakin nykyisin voi näköjään lumikenkäpatikoida.
Kolin itäpuolella on Suomen vanhinta, yli 2,6 miljardia vuotta vanhaa kallioperää, joka on pääosin graniittigneissiä. (Wikipedia) Gneissi on mielestäni röyhelöhame, mutta mitä ilmeisimmin näin ei ole.
Autolautta Koli-Lieksa-Koli ja kantosiipialusristeilyt kesällä 2017
Upealta vaikuttava reitti, jonka lisäsin Pakko päästä -listalle, joka pitenee päivä päivältä.
http://www.koli.fi/fi/Aktiviteetit/Kesaaktiviteetit/Risteilyt
Olin etukäteen tutkinut Kuopion taidemuseon tarjonnan, joka ei tällä kertaa kiehtonut. Päätin käydä VB-valokuvakeskuksessa katsomassa 50 Greatest Photographs of National Geographic -näyttelyn, joka päättyy 27.8.2017. Aikapula iski, joten näyttely jäi näkemättä.
http://vb-valokuvakeskus.fi/nayttelyt/
Pistäydyin uudelleen ala-aulassa, soitin puhelun ja sain kuulla parhaita mahdollisia uutisia eli toinen stressaavan yöheräilyn syy ei pitänyt paikkaansa. Loistavaa! Kyse ei ollut minun, vaan toisen henkilön erittäin hyvistä uutisista.
Lisää tutkimuksia
Minulla on vielä muutama tutkimus edessä, jotta alhaisten rauta-arvojen ja hemoglobiinin syy selvitetään, samoin Madridin jälkeen useamman kerran ryttyillyt, viisi vuotta sitten murtunut selkänikama. Sain pyynnöstäni tehokkaampia kipulääkkeitä.
Sairauslomani päättyy syyskuun lopussa, joten otin kesäkuussa yhteyttä eläkekassaan ja pyysin, että saan jälleen neuvoja rekrytointifirmalta. Sain vastauksen, jonka mukaan eläkekassan yhteyshenkilö on lomalla vielä pari viikkoa ja saan vastauksen myöhemmin.
Heinäkuussa kuulin eläkekassasta, että tarvitsen uuden B-lääkärintodistuksen, jossa kerrotaan, että olen työkunnossa. Suomennos: uusi lääkärintodistus = 24,90 euroa, jonka käyttäisin mieluummin – sanotaan nyt vaikka – humpuukiin (humbug in English). Viittasin hölynpölyyn, en välttämättä raidallisiin karkkeihin. Aiempi, pian päättyvä sairauslomatodistus ei kerro mitään työkunnostani. Varmistin kiinnostuneena (eli uteliaana), onko tarkoituksena, että jään suorana työttömäksi? Ei ollut, vaan työkunnostani tarvitaan uusi todistus.
Olen 52-vuotias ja ollut viisi ja puoli vuotta sairauslomalla, joten odotan edelleen käsittämättömän pitkiä rekrytointijonoja ovelleni, iPhonea, ns. virkamatkoja puolison kanssa (hankittava puoliso), asuntoa, ajoneuvoa, mielellään kuljettajaa, siivoojaa, sisäkköä ja kokkia – ja ennen kaikkea aivan järjettömiä bonuksia.
Soitin sairaalaan ja pyysin hoitajalta, että lääkäri kirjoittaa todistuksen. ”En minä voi sanoa kirjoittaako hän. Lääkäri päättää, kirjoittaako vai eikö kirjoita.” Hämmentyneenä kerroin uudelleen, että eläkekassa tarvitsee todistuksen, koska sairauslomani pitäisi olla piakkoin päättymässä. Hän lupasi kertoa tilanteesta lääkärille tämän palattua myöhemmin lomalta.
Lääkäri soitti minulle, kertoi saaneensa soittopyynnön (en jättänyt soittopyyntöä, vaan pyysin uuden lääkärintodistuksen) ja totesi, ettei hän kirjoita todistusta. Vakuutan, etten sanonut epäkorrektisti ”MITÄÄÄH?”.
Hematologi ilmoitti kirjoittavansa keljuilevan selkäni vuoksi pikaisen lähetteen fysiatrille ja totesi, että mikäs kiire tässä toisaalta on, kun ”eletään keskikesää ja sairausloma jatkuu vielä”. Hän soitti viime viikon loppupuolella ja tällä viikolla alkoi elokuu.
En ole vielä saanut kutsua fysiatrille. Toivon, että selkäni magneettikuvataan (rä-tä-tä, piuuu, piuuu, piuuu, tiedättehän) ja nikaman tai nikamien tilanne varmistetaan, koska en todellakaan halua olla sairaana töissä, kuten ennen myeloomadiagnoosiani. Tilanne oli katala työnantajalle ja katala minulle. Onneksi asiaan oli silloin sovelias yt-ratkaisu.
En aina jaa aikakäsitystä sairaalan kanssa, koska sairauslomaani on jäljellä alle kaksi kuukautta ja minun tulisi viimeistään nyt hakea töitä. Yhden työhakemuksen jo lähetin erittäin mielenkiintoiseen kohteeseen ja toivon mielin vilpittömin, että pääsen haluamaani, todella kiinnostavaan työhön edes muutamaksi kuukaudeksi.
Toisaalta ymmärrän lääkärin aikaan liittyvän ajattelutavan. Hän on ollut x-kymmentä vuotta töissä sairaalassa ja työnhaku on varmasti erilaista julkisella puolella työskentelevälle, terveelle erikoislääkärille.
Ikervis & kumpp.
Empiirisen tutkimukseni perusteella totean, että Ikervis-käänteishyljintätippojen käyttö helpottui, kun Oculac-kostutustipat palasivat käyttöön.
Ostin eilen kolme pakettia lisää Oculaceja (3 x 120 kpl), koska tipat olivat jo vähissä. Uusi farmaseutti selitti minulle, etten saa tippoja, koska minun pitäisi käyttää tippoja enintään neljä kertaa päivässä. Pyysin, että hän katsoo toista, Hyksin (Helsingin yliopistollinen keskussairaala) reseptiä, jonka mukaan minulla on rajaton oikeus käyttää silmätippoja rutikuiviin silmiini. Hän katsoi ensin terveyskeskuksen hilpeää reseptiä, jonka mukaan käytän tippoja 1-4 kertaa päivässä. Minua hoidetaan Meilahdessa, joten terveyskeskusresepti oli vain ensiavuksi, kun en tiennyt, ehtiikö hematologi uusia vanhentuneen Oculac-reseptin.
Bepanthen Eye -kostutustippa ei syystä tai toisesta sovi Ikervisin jälkeen, koska kyseinen tippa kirvelee törkeästi silmissä. Muuten suosisin kyseisiä tippoja, jos ne olisivat Kela-korvattavia, koska ne sopivat silmilleni eivätkä tee alaluomia koomisen kiiltäviksi.
Sampo-palvelu yli 50-vuotiaille, Uudenmaan TE-toimisto
Uudenmaan TE-toimistossa on käynnistynyt määräaikaishaastattelujen tueksi uusi ostopalvelu nimeltä SAMPO. Aluksi palvelun kohderyhmänä ovat yli 50-vuotiaat työnhakija-asiakkaat.
Suosittelen kiinnostuneille mielenkiintoisiin sivuihin tutustumista, vaikka odotankin omia tulevia rekrytointijonojani ja lukemattomia, täysin, TÄYSIN käsittämättömiä etujani.
http://toimistot.te-palvelut.fi/-/sampo-palvelu-tyonhaun-tukena-yli-50-vuotiaille-tyonhakijoille
Löysin kyseisen palvelun ja otin yhteyttä TE-toimistoon. Jonotin puhelimessa toiveikkaasti vartin, mutta ilmeisesti ruuhka-aikaan ja jätin Omien sivujeni kautta soittopyynnön. Ystävällinen TE-toimiston edustaja soitti minulle pari päivää myöhemmin, kertoi tarkemmin palvelusta ja sovimme, että tapaan ensin TE-toimiston edustajan. Odottelen fysiatrin kirjoittamaa lääkärintodistusta, jotta voin toimittaa todistuksen työvoimatoimistoon.
Mielenkiintoista nähdä, miten pian tilanne etenee.
Palasin yläkertaan
Nousin takaisin osastolle haalimieni lisätuliaisten kanssa ja juttelimme mm. tautisuudesta. Suosittelin pitkää pinnaa ja totesin, että monenlaisista asioista selviää, vaikka ne sapettaisivat tapahtumahetkellä.
Majapaikkaretki
Hyvästelimme ja kävelin saamani ohjeen ja kartan mukaan majapaikkaan, jonne oli 20 minuutin kävelymatka. Raahasin jälleen kahta hämmästyttävän paljon painavaa laukkua mukanani ja matkaan meni ”vain” tunti, koska eksyin pari kertaa ja pyysin neuvoa vastaantulijoilta, jotka ystävällisesti opastivat minut oikeaan osoitteeseen.
Vein matkatavarat viihtyisään huoneeseen, josta oli kaunis ja aurinkoinen järvimaisema. Kävin pesemässä kädet ja luin hetken. Heräsin tunnin kuluttua eli yhdeksältä illalla siihen, että joku puhui viereisessä olohuoneessa, mutta nukahdin uudelleen.
Havahduin neljältä ja luin pari tuntia eli stressiherääminen oli jäänyt päälle, vaikka huolestuttavimmat aiheet olivat jo helpottaneet. Pään nuokkuessa menin takaisin nukkumaan.
Herätyyys!
Heräsin aikaisin ja jatkoin lukemista. Asunnossa jo liikuttiin ja suosikkikohteeni eli suihku oli varattu. Kokosin kassiin pesutarvikkeet, ohuen pyyhkeen, suihkutossut ja vaatteet ja kävin suihkussa. Suojaan edelleen jalkani, koska vastustuskykyni ei ole entisellään käänteishyljintälääkityksen vuoksi.
Luin vielä huoneessa, kunnes oveeni koputettiin ja ovi avattiin. Siivoojat huolehtivat asunnosta ja varmistivat, onko huoneissa joku vai pääseekö niihin siivoamaan. Huoneeni oli onneksi siisti, joten he olivat myöhemmin kadonneet asunnosta.
Aurinkoinen sää oli vaihtunut sateeksi, joten tilasin taksin, jolla menin sairaalaan, koska uusi eksyminen ei kiinnostanut. Jätin matkakassin lokeroon, käväisin kaupassa ja menin uudelleen osastolle. Olin antanut toiselle aamu-uniselle aikaa herätä ja – tietenkin – hän oli ollut jo pitkään hereillä verikokeiden vuoksi…
Jatkoimme juttelua ja pääsin mukaan röntgenreissulle. Juttelin käytävässä hoitajan kanssa kuvaushetkellä. Henkilökunnalla on kauniit, siniset asut, joiden vastaavan väriset edeltäjät (melko hupaisasti) värjäsivät henkilökunnan jalat ja mm. valkoiset avainnauhat sinisiksi. Väri ei irronnut millään. Uusi versio on vähemmän smurffimainen eli jalkojen – tai avainnauhojen – väri ei muutu.
Hoitajat kiipeävät joka päivä osastolle portaita pitkin eivätkä käytä hissiä. Paluu on samoin portaita pitkin, mutta syömässä saa käydä hissillä. Portaat ovat perinteinen ja erittäin hyvä tapa pysyä kunnossa.
Hollantilainen & aasialainen toimisto
Luin hollantilaisesta toimistosta, jossa kenelläkään ei ole omaa paikkaa, ts. nykyisin normikäytäntö monessa paikassa. Fiksuna vaihtoehtona oli, että henkilökunnan on tarkoituksena siirtyä paikasta toiseen viihtyisässä lasirakennuksessa työpäivän aikana eli vaihtaa paikkaa usein jo liikunnan vuoksi. Kaikki paikat olivat ikkunoiden lähellä eli kukaan ei joutunut pimeään koppiin, kuten esimerkiksi hoitajat Meilahdessa tai lääkärit Malmin sairaalan päivystyksessä. En ymmärrä kyseisiä ratkaisuja, koska luonnonvaloa pitää olla kaikilla. Hollantilaisen talon sivulla on huomaavaisesti pesäkoloja linnuille ja lepakoille ja rakennuksen lämmitys hoidetaan aurinkokennojen avulla.
Näin jossain vaiheessa videon aasialaisesta toimistosta (Japanissa?), jossa työntekijät viljelevät osan ruoistaan rakennuksessa ”kasvihuoneiden” avulla. Olisi hauskaa käydä kastelemassa salaatti- tai tomaattiviljelmiä, joiden tuotteet myöhemmin syödään lounaalla.
Takaisin yläkertaan
Puhuimme vielä yläkerrassa ja pääsin osallistumaan muuttoon, kun potilaan huone vaihtui toiseen kesken päivän. Olin tyytyväinen uudesta, tilavammasta ja valoisammasta huoneesta. Hyvästelin hoidettavana olevan, hissimatkustin alakertaan, otin omaisuuteni kaapista, ostin evästä ja menin sateessa taksilla bussiasemalle.
Olin valinnut paluumatkalle viiden tunnin Onnibussin, joka lähti klo 16. Olin ympäristöhäirikkö ja söin lohikolmioleivän bussissa. Esitän pahoitteluni haisueväästä edessäni istuneelle nuorelle naiselle.
Mietin matkan aikana, että vaihdan Mikkelissä junaan, koska jokaisella hieman pidemmällä pysähdyksellä kymmenen ihmistä kiskoi tupakkaa bussin ulkopuolella ja haju bussissa oli aina jonkin aikaa karmea. En usko, että he kostivat lohileipäni vuoksi, koska he istuivat kauempana, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Minun piti käydä syömässä sairaalan ravintolassa, mutta juttua riitti, joten valitsin eväsleivän.
En siirtynyt junaan, vaan pysyin bussissa Helsinkiin asti, koska Mikkelin junaa olisi pitänyt odottaa ja olisin ollut vielä myöhemmin kotona, ts. ruokkimassa possunsydämellä kissat. Iloinen vastaanotto kotona, koska olen meistä ainoa (onneksi), joka osaa avata pakastimen ja nostaa sieltä possunsydänkappaleita sulamaan ja myöhemmin paloiteltaviksi.
Vain elämää
Kävin eilen kaupassa, jossa opetettiin uutta kassaa kahden muun henkilön avulla. Kaikki sujui muuten hyvin, mutta tervehtiminen häneltä unohtui uudessa tilanteessa ja kassat puhuivat koko ajan keskenään. Vehnänorasruukun jälkeen ostin pari possunsydäntä, jolloin uusi kassa totesi iloisesti toisille kassoille ”kissoille!”, mutta ei kertaakaan katsonut minua tai puhunut minulle mitään. Uusi työ ja uusi tilanne, joten ymmärsin hyvin. Hän ojensi minulle ystävällisesti kuitin, jonka kyseisessä kaupassa otan ja hyvästeli minut. Sellaista se voi olla, kissaperhe- ja kassaelämä.
Kun aika on
En tiennyt, että mainoksessa olevan Kun aika on -kappaleen esitti Seija Simola (1944). Hänen uransa romahti, kun hän menestyi huonosti Euroviisuissa vuonna 1978. Outo tilanne todella kaunisääniselle naiselle, koska Suomi on harvemmin juhlinut kyseisissä laulukilpailuissa. Poikkeus oli tietenkin Lordi-vuosi 2006.
Pirunkirkko
Taiteilija Eero Järnefelt (1863–1937) vieraili aikoinaan Kolin Pirunkirkko-luolassa ja laati sen seinään runon:
Yksi salaisuus yks henki,
yksi onni kumpaisenki,
on kirkko tämä,
sen pyhyyttä muistelemma aina.
Mielestäni melkein mikä tahansa runo, jossa on sana muistelemma, on erinomainen.
banaaninkuorella 