Työkokeilu maalis-toukokuussa 2018  

Aloitin maaliskuussa viestintäharjoittelijana kiinnostavassa järjestössä. Teen erittäin mukavien ihmisten kanssa työtä, jota rakastan. Järjestöllä on viihtyisät tilat alueella, joka kuuluu suosikkeihini Helsingissä.

Enpä kuollutkaan kahdesta vakavasta sairaudestani ja kurjasta ennusteestani huolimatta, vaan paranin vaikeimman elinsiirron avulla. Hah!

Vaihdoin alaa, koska halusin kirjoittaa. Kuuden vuoden sairausloman jälkeen oli haasteellista löytää työkokeilupaikka ilmaisena työntekijänä, koska kenelläkään ei ollut aikaa opastaa minua uudessa työssäni. Minua kiinnostivat tautisuusvuosien jälkeen järjestöt ja kulttuuripuolen yritykset. Soitin ja lähetin hakemuksia mielenkiintoisiin kohteisiin.

Blogista oli hyötyä, koska tekstejäni on lukenut lähes 8600 henkilöä. Hämmästyttävää, koska kirjoitan harvinaisesta syövästä, myeloomasta. Potilaiden määrä nousee eli 400 myeloomapotilasta löydetään vuosittain. Nouseeko määrä, koska syöpä tunnistetaan jo paremmin ja oikea verikoe osataan teettää vai mikä on syy siihen, että aiemmin diagnooseja sai 250–300 vuodessa? Miksi ns. nuoret (ts. nelikymppiset) potilaat sairastuvat eikä sairaus ole vain eläkeikäisten tauti?

En vieläkään tunnusta olevani eläkkeellä oleva tummaihoinen mies, joka on yleisin sairastuja.

Vuoden haastateltava

Etuhampaani murtuivat ennen ensimmäistä haastattelua ja sain hammaslääkärin vasta seuraavalle päivälle, joten yritin haastattelussa kätevästi venyttää ylähuulta hajonneita hampaita peittämään. Vasemmasta hampaasta puuttui kahdeksasosa ja oikeasta murtui alakulma. Hampaat oli paikattu viimeksi lokakuussa eli murtumisaikataulu oli aivan loistava.

Olen neuvonut tämän aiemmin: älä yritä avata pikaliimapulloa silmäneulalla, joka juuttuu pulloon. Jos yrität, niin älä kisko neulaa pois etuhampaillasi. Vuosia sitten tekemäni tuho vaikuttaa edelleen.

Haastattelu sujui hyvin ja sain jutella kivojen ihmisten kanssa. Sain etukäteen tiedon siitä, että heillä ei ole mahdollisuutta ottaa ketään töihin, mutta heillä saattaa olla tieto siitä, onko jossain toisessa järjestössä kiinnostusta työntekijään. Kiitin heitä lähtiessäni ja kerroin, että haastattelu oli ensimmäinen, johon pääsin. Olin sopinut pari muuta haastattelua kyseisen haastattelun jälkeen.

Hampaat

Hampaani paikattiin takuutyönä, mutta hampaat hajottaneen narskuttelun vuoksi minun pitäisi hankkia uusi hammaskisko. Aiemman kiskon heitin unissani joka yö lattialle, joten siitä ei ollut suurempaa hyötyä. Hammaslääkärien mukaan koirat mielellään syövät hammaskiskoja. Onneksi minulla on kaksi kissaa enkä näe niitä syömässä – saati sovittamassa – kiskoja.

Luin luotettavasta lähteestä, että hammaskiskona voi käyttää urheilijoille kaupattavia ja lämpimän veden avulla muotoiltavia kiskoja hammaslääkärin suostumuksella eikä erillistä suojaa tarvitse teettää. Ilahduttavaa maksaa suojasta 3,90 euroa verrattuna teetettyyn ja satasia maksaneeseen hammassuojaan.

Lattialle voi ehdottomasti heittää umpiunessa halvemmankin version.

Työkokeilupaikka

Ilahduin, että joku halusi haastatella minua ja positiivinen suhtautuminen haastattelussa oli mukavaa.

Sain haastattelun jälkeen viestin, jossa minulle ehdotettiin, että tulen kirjoittamaan tarinoita kyseiseen järjestöön kolmeksi kuukaudeksi. Ystävällinen esimies oli miettinyt minua varten työpaikan.

Olin todella iloinen ja kiitin viestistä, mutta halusin käydä ennen päätöstäni toisessa järjestössä, koska järjestön aihe oli minulle tutumpi. Kävin haastattelussa, tapasin mukavia ihmisiä ja kuulin työtehtävistäni, jotka olivat kiinnostavia, mutta eivät kirjoittamista.

Otin yhteyttä ensimmäiseen järjestöön ja työkokeiluni alkoi maaliskuussa. Tiesin aloittaessani, että jatkoa kolmen kuukauden jälkeen ei ollut tiedossa. Pääsin kuitenkin tekemään toivomaani työtä, joten olin tyytyväinen.

Ensimmäinen työpäivä

Helmikuun viimeisenä päivänä vasen silmäni tulehtui. Menin ensimmäisenä päivänä työpaikalle apteekin kautta, josta ostin silmätippoja ja käsidesiä. Ensimmäisessä haastattelussa olin murtunein, mutta myöhemmin korjatuin hampain ja torstaina, ensimmäisenä työpäivänä toinen silmäni oli lähes umpeen muurautunut. Vuoden työntekijä!

Sain tehdä etätöitä perjantaina, joten silmälläni oli aikaa parantua. Naputtelin juttua kotona ja olin iloinen siitä, etten ollut tartuttamassa ketään silmätulehdukseen.

Neljä, kuusi ja kahdeksan tuntia

Neljän tunnin työpäivät ensimmäisen kuukauden aikana tuntuvat hassuilta, vaikka pidän järkevänä hidasta työhön paluuta raatovuosien jälkeen. Olen onneksi pysynyt terveenä.

Tarinoita

Kirjoitan tarinoita ihmisistä, jotka ovat sairastuneet ja kaupungeista, jotka edistävät asukkaittensa liikunnallisuutta eri tavoin.

Työni on erittäin kiinnostavaa. Saan jutella mielenkiintoisten ihmisten kanssa, joilla on niin paljon erilaisia oireita, että oma pitkä tautihistoriani tuntuu mitättömältä. Haastattelemani ihmiset ovat uskomattoman positiivisia ja porskuttavat eteenpäin monenlaisten hankalilta vaikuttavista tilanteista huolimatta. Kaupunkien liikuntasuosituksia arvostan, koska liikunnallisuuden merkityksellä hyvinvointiin on kiinnitetty huomiota.

Aamiaissuositus?

Näin tiedon, jonka mukaan kahdessa desilitrassa sokeroitua jogurttia on enemmän sokeria, kuin 70 gramman jäätelötuutissa. Marja- tai hedelmäjukurtissa on kuusi ja puoli sokeripalaa ja jäätelötuutissa viisi sokeripalaa.

Tarinan opetus ei uskoakseni ole, että jäätelötuutti sopii paremmin aamupalaksi.

Seisomapöytä

Huomaavainen järjestö, koska minua varten hankittiin nostettava työpöytä, kuten muillakin järjestössä työskentelevillä. Toimistotyö kannattaa tehdä seisten, jos siihen on mahdollisuus.

Istuminen on tuhoisaa terveydelle, kuten jokainen tietenkin nykyisin tietää.

Kävellen keskustasta työpaikalle ja taukojumppa

Odotan jokaista työpäivää. Menen keskustaan bussilla ja kävelen töihin vaihtelevia reittejä pitkin kauniiden kaupunginosien kautta.

Jos olen yksin toimistolla, niin huvittelen Reumaliiton Liikkeestä hyvinvointia 2016 -jumpalla.

https://www.youtube.com/watch?v=KesPxl9e2Qc

Kirjoittamistyö

Miksi minä en aiemmin kirjoittanut työkseni, vaikka aiheesta puhuivat äidinkielenopettajat siitä lähtien, kun olin ala-asteella? Opin nelivuotiaana lukemaan ja luen satoja kirjoja vuodessa. Tein pitkään mielenkiintoisia töitä, mutta en koskaan aiemmin tuntenut samanlaista paloa tekemääni työhön, kuin nyt.

Työskentelisin mielelläni jatkossa kirjoittajana. Etsin uutta työpaikkaa mielellään Helsingistä kesäkuusta 2018 lähtien. Etätyökin on tietenkin mahdollista eli voin tehdä työtä kotoa jonkun palveluksessa.

Freelanceriksi minusta ei pitkän – ja kalliin – sairauslomani jälkeen ole. Oculac-silmätippahylly oli jälleen tyhjä apteekissa ennen vuodevaihdetta. Sain taas investoida rahaa pipetteihin, joita ei korvata, vaikka silmissäni on krooninen käänteishyljintä. Harmi, että rutikuivat silmäni kestävät vain yhdet korvattavat tipat. Kuinka moni riemastuu käyttäessään pelkkiin lääkkeisiin 2000 euroa vuodessa pienistä tuloista? Lisäksi olivat tietenkin erilaiset sairaalahuvitukset ja laskut niistä.

Palkkatuki

Yhteiskunta ystävällisesti sponsoroi minua maksamalla puolet palkastani ensimmäisen vuoden ajan. Pidän tekoa huomaavaisena korvauksena tautivuosistani. Toivottavasti löydän kesäkuussa yhtä kiinnostavan työpaikan, kuin nykyinen.  Kaunis korttelikin ilahduttaisi sielua ja esitän erityistoivomuksen lämpimän aurinkoisista päivistä.

Viestintäharjoittelijaterveisin,

Marja

 

Ajattele kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken mitä sinulla on – ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin.

Frances Rodman

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.